Äitien päivät

Suomessa vietetään äitienpäivää toukokuun toisena sunnuntaina, kuten lukijani varmasti tietävät. Saudi-Arabiassa äitienpäivää vietetään yleensä jo maaliskuussa, samoihin aikoihin kuin britit juhlivat omaa vastaavaa juhlaansa. Meidän perheessä onkin viime vuosina vietetty äitienpäivää kahdesti, ensin maaliskuussa, sitten toukokuussa. Tänä vuonna toukokuun äitienpäivänä oli tavanomaista enemmän aihetta juhlaan, sillä minusta on tullut nyt kahden lapsen äiti. Poikamme syntyi huhtikuun lopussa ja totuttelemme nyt elämään nelihenkisen perheen elämää. Kiirettä ainakin on ihan uudella tavalla ja siksi en ole ehtinyt blogiakaan kauheasti päivittää, mutta kenties arki alkaa taas rullaamaan pikku hiljaa ja löydän enemmän aikaa kirjoittamiselle.

Olen nyt synnyttänyt kaksi lasta Saudi-Arabiassa ja ehkä vielä joskus kirjoitan sairaalakokemuksistani. Tyydyn nyt toteamaan että epäilen suuresti synnyttämisen olevan aika erilaista Suomessa kuin mitä se on täällä… toki vaikea sanoa, kun minulla ei tosiaan ole kokemusta Suomesta. Kaipaisin suuresti Suomen neuvolajärjestelmää. Täällä raskauden aikana tavataan lääkäriä tiuhaan, mutta synnyttämisen jälkeen ei juurikaan ole tarkastuksia, ei niin lapselle kuin äidillekään. Yleensä ottaen suku neuvoo täällä lapsenhoitoon liittyvät jutut kuten syöttämisen tai kylvettämisen, ja lääkärissä keskitytään vain mittaamaan paino, pituus ja tarkistamaan fyysinen puoli. Sama pätee äiteihin – mitään kysymyksiä jaksamisesta tai henkisestä puolesta on turha odottaa, vaan lääkäri keskittyy täysin vain fyysisiin mittauksiin ja tarkastuksiin. Vanha arabitapa on se, että synnyttänyt äiti meneekin asumaan omille vanhemmilleen lapsensa tai lapsiensa kanssa 40 päiväksi synnyttämisen jälkeen. Oma äiti auttaa lastenhoidossa ja toipumisessa raskaudesta. Minulla tietenkään ei ole mahdollisuutta tällaiseen, mutta mieheni vanhemmat olivat auttamassa täällä kolmen viikon ajan, mikä oli suuri helpotus erityisesti kolmevuotiaan tyttäremme kanssa.

Tyttäremme syntyi lähes kolme vuotta sitten mutta keskellä kuuminta kesää, ja silloin olimme pitkään ihan perheen kesken, sillä lähes kaikki ystävämme ja tuttavamme olivat matkoilla silloin. Elimme myös erilaista elämää silloin enkä tuntenut juurikaan muita pienten lasten äitejä, olimmehan tottuneet elämään kaksin mieheni kanssa ja minä kävin töissäkin. Nyt tilanne on ollut dramaattisesti erilainen. Meillä on käynyt paljon vieraita ja tyttäremme kavereita, ja suuri osa vieraista on myös tuonut tullessaan paitsi lahjoja niin myös käytännöllistä apua – olemme saaneet mm. itse tehtyjä smoothieita, tuoretta leipää, ylimääräisen vauvan sängyn/leikkikehän lainaan, ja tyttäreni päiväkotikaverien äidit ovat vieneet tytön aamuisin päiväkotiin ja hakeneet hänet iltapäivällä (minun olisi ollut vaikea ahtautua kimppataksiimme vauvan ja vauvan turvaistuimen kanssa). Yhteisöllisyys on asia josta pidän kovasti expat-elämässä, varsinkin tällaisessa elämänvaiheessa. On ollut huojentavaa tietää että voi saada apua tarvitessaan ja että meillä on tiivis yhteisö, jonka jäsenet tietävät millaista on olla kotona pienen vauvan kanssa. Olen todella arvostanut kaikkea apua, jota olemme saaneet. Välillä riittää sekin, että joku kuuntelee väsyneen äidin huolia ja sanoo että tuo on täysin normaalia, kyllä se siitä helpottaa.

Toinen asia mitä arvostaa uudella tavalla on se, että maksettua lastenhoitoapua on mahdollista saada täällä ihan eri tavalla kuin vaikkapa Suomessa. Työvoiman palkkaaminen on halvempaa ja täällä on totuttu kulttuurisesti siihen, että perheellä voi olla siivooja, nanny tai autonkuljetta apunaan. Suurella osalla expat-perheistä onkin nanny auttamassa, varsinkin jos lapsia on useampia. Mekin olemme miettineet osa-aika -nannyn palkkaamista, mutta asia saa jäädä nyt ainakin syksyyn, sillä pian kaikki pakenevat kesälomille – mukaan lukien me, kunhan saamme pojalle passin ensin hoidettua. Itse mietin vielä tarvitsemmeko nannyä ja kuinka paljon, ja tietysti sitä että miten löytää luotettava ja hyvä tyyppi, ja kuinka paljon ”koulutusta” lastenhoitaja tarvitsisi. Suomalaiset (ja omat) kasvatusperiaatteet eroavat jonkin verran siitä, miten täällä lapsia kasvatetaan, ja suuntaviivat on syytä tehdä selväksi nannyllekin. Mutta katsotaan nyt löydämmekö jonkun joka voisi auttaa meitä osa-aikaisesti, suurin osa nannyistäkin haluaisi tietysti kokopäiväduunin.

Mainokset

Expatin elämää

Saudi-Arabiassa asuu noin 27 miljoonaa ihmistä, joista noin 5-10 miljoonaa on muualta tulleita työläisiä. Suurin osa muualta tulleista ihmisistä on ns. siirtotyöläisiä ja pieni osa puolestaan on niin sanottuja expateja. Siirtotyöläiset tulevat maista, joiden elintaso on Saudi-Arabiaa huonompi – kuten esimerkiksi Pakistan, Intia, Bangladesh, Filippiinit ja eri Afrikan maat- , ja he työllistyvät yleensä rakennusmiehiksi, nannyiksi, puutarhureiksi, siivoojiksi, autonkuljettajiksi, ja niin edelleen. He saapuvat usein yksin, erityisesti miehet, ja työskentelevät kovasti lähettääkseen rahaa kotimaahan jääneelle perheelle.  Expatit eli expatriaatit puolestaan tulevat maahan asiantuntijatehtäviin, esimerkiksi työskentelemään erilaisissa positioissa öljyalalla, tai sairaalaan lääkäreiksi tai hoitajiksi, tai opettamaan kansainvälisissä kouluissa. Expatit ovat usein länsimaalaisia, tosin eivät aina. Expatit saavat helpommin perheviisumin ja voivat tuoda mukanaan lähimmät perheenjäsenensä maahan asumaan – me kuulumme mieheni kanssa tähän jälkimmäiseen joukkoon. ”Expat” on sana, jolle suomessa ei oikein ole hyvää käännöstä. Wikipedia ehdottaa ”ulkomaantyöntekijää”, mutta se ei tunnu oikein luontevalta. Samainen Wikipedian artikkeli toteaa expatin määritelmäksi ”…henkilö, joka tilapäisesti tai toistaiseksi oleskelee maassa ja kulttuurissa, joka ei ole maa, jossa hän on kasvanut.” Tässä määritelmässä kuitenkin jää huomioimatta se ero, mikä esimerkiksi täällä on niin selvä expatin ja siirtotyöläisen välillä: karkeasti sanoen expateilla on rahaa ja asemaa, siirtotyöläisillä taas ei juurikaan kumpaakaan.

Expat-elämästä on tehty paljon tutkimuksia, graduja ja väitöskirjoja, sen verran erikoiseen asemaan se asettaa ihmisen. Kirjoitan tässä nyt muutamasta expat-elämää erityisesti leimaavasta piirteestä omasta näkökulmastani.

  1. Raha (ja asema)

    Exapteja Saudi-Arabiaan tuo erityisesti hyvä palkka ja hyvät työedut. Expateilla ympäri maailman on yleensä houkutteleva palkkataso ja hyvät edut, mutta Saudi-Arabia on erityistapaus, sillä maassa ei tarvitse maksaa lainkaan veroja. Niinpä kaiken tienaamansa saa suoraan palkkapussiin, mikä helpottaa säästämistä. Firmat yleensä myös maksavat asumisen ja terveydenhuollon, eli rahaa jää elämiseen paljon. Ja kun Saudi-Arabiassa ei juuri ole huvituksia – ei pubeja, ei teattereita, ei konsertteja, ei elokuvateattereita jne. – rahaa jää helposti säästöön, ellei sitten ala törsätä hulluna shoppailuun tai matkailuun. Saudi-Arabiassa palkan ja työetujen on oltava myös erittäin houkuttelevat senkin vuoksi, että maa muuten ei suurimmassa osassa ihmisiä ehkä herätä niin positiivisia mielikuvia. Yleisesti pohdituttaa turvallisuus ja terrorismin uhka, sekä naisten asema ja ihmisoikeudet. Nämä asiat on otettava huomioon, kun ihminen miettii muuttoa Saudi-Arabiaan.

    Expateja kohdellaan yleisesti ottaen täällä hyvin. Olen saanut tottua siihen, että valkoinen nainen on aina ”madam”, ja minulta odotetaan tiettyä asemaa. Olen aiemmin kertonut siitä, miten kauhistuneita opettamani tytöt olivat kun kerroin nuoruudessani olleeni au pair. Nannynä toimiminen olisi sauditytöille kauhistus, sen verran luokkayhteiskunnassa asumme, eikä valkoinen nainenkaan täällä ole nanny vaan se joka palkkaa nannyn avukseen. Expat ei kuitenkaan koskaan voi olla saudi – kansalaisuutta on käytännössä mahdoton saada, ja saudit ovat aina hierarkian huipulla. Tämän saa moni expat kokea työssään, jossa korkealle eteneminen voi olla mahdotonta. Johtotyöt on varattu saudeille, eikä kenelle tahansa saudeille, vaan oikeista suvuista tuleville saudeille.

    2. Matkustaminen

    Useimmat expatit matkustavat paljon, ja Saudi-Arabiassa asuvat expatit ovat varmasti erityisen matkustavaisia. Elämä saudeissa voi olla välillä melko tylsää huvituksen puutteiden vuoksi (ks. edellinen kappale), ja välillä ihminen kaipaa normaalia elämää – esimerkiksi että voi kävellä ulkona ja voi pukeutua normaaleihin vaatteisiin. Hyviin työetuihin kuuluu myös pitkät lomat. Nyt täällä alkaa olla myös taas niin kuuma, että mielelläni olisin juuri nyt jossain muualla tyttäreni kanssa. Eilen saavutettiin jo 41 asteen lämpötila ja kesää kohden se tästä vain pahenee.

    Hyvä palkka ja maan melko keskeinen maantieteellinen asema edesauttavat myös expatien matkustushaluja. ”Normaalissa” elämässä olisi asuntolaina maksettavana ja muita velvollisuuksia, mutta expat-elämä on kuin eräänlainen poikkeustila, jossa voi tehdä vähän mitä haluaa vapaa-ajallaan. Ja koska expat-elämä luultavasti myös loppuu jossain vaiheessa, sen ajan kun expatina on haluaa nähdä ja matkustaa mahdollisimman paljon. Myös se tosiasia että sukulaiset ja ystävät asuvat Suomessa lisää meillä matkoja Suomeen, yleensä useamman kerran vuodessa. Saudi-Arabiaan on niin vaikea tulla, että useimmiten me matkaamme Suomeen, tai sitten sukulaiset (tai kaverit) tulevat joihinkin lähimaihin. Olemmekin tänä vuonna matkustelleet jo paljon, olemmehan olleet Omanissa, Kuwaitissa ja taannoin olin tyttäreni kanssa mieheni työmatkalla mukana Kuala Lumpurissa. Ja lisää matkoja on tulossa runsaasti tänä vuonna.

    3. Ulkopuolisuus

    Niin kuin jo edellä kirjoitin, expat ei oikeastaan voi saada Saudi-Arabian kansalaisuuttta. Viisumi on väliaikainen ja töiden loppuminen (tai törttöily, esim. lakien rikkominen) johtaa siihen, että maasta on poistuttava nopeasti ja takaisin ei oikein voi tulla, kun turistiviisumia ei voi saada. Suurin osa tuntemistani saudeista on oikein mukavia, mutta en luultavasti koskaan tule ymmärtämään puoliakaan siitä, millainen tämä maa ja tämän maan kulttuuri oikeasti on. Ensinnäkään en puhu kovin hyvin arabiaa, toisekseen en ole muslimi, kolmanneksi olen aivan eri näköinen kuin saudit, ja neljännekseen en kuulu mihinkään saudiarabialaiseen sukuun. Täällä suku on yhä erittäin tärkeä, ja ihmisen sukunimestä voi päätellä yleensä paljon, mm. mistä ihminen on kotoisin ja jopa onko hän sunni vai shiia. Expat on kylässä Saudi-Arabiassa, ja se tehdään hänelle myös selväksi.

    Samaan aikaan expat on ulkopuolella siitä elämästä, mitä perhe ja ystävät elävät kotimaassa. Expat ei edes tiedä, tuleeko hän palaamaan kotimaahansa vai jatkaako hän jonnekin toisaalle. Samaan aikaan elämä kulkee vääjäämättä eteenpäin kotimaassa, ja esimerkiksi ystävyyssuhteiden ylläpito voi vaatia vähän vaivaa. Sukulaiset puolestaan eivät välttämättä ole mielissään, kun esimerkiksi lastenlasta saa nähdä niin harvoin. Ja kun expat tulee lomalle kotimaahansa, loma on tiukkaan aikataulutettu, jotta ehtisi nähdä mahdollisimman paljon ihmisiä ja tehdä niitä asioita, joita kotimaasta kaipaa. Expatin yhteisö on muut expatit, mutta sekin yhteisö elää koko ajan – joku muuttaa toisaalle tai pois maasta, joku saa uuden työn, joku saa kolmannen lapsen eikä jaksa vuoteen käydä missään, ja niin edelleen. Ja kaikki expatit tietävät sen, kuinka nopeasti lähtö maasta voi tulla. Muutos turvallisuustilanteessa tai vaikkapa öljyn hinnan dramaattinen lasku voi tarkoittaa nopeaakin poistumista maasta. Expatin toinen jalka onkin koko ajan ulkona ovesta.

Elämää leirissä

Kuten olen ennenkin kirjoittanut, Saudi-Arabiassa länsimaalaiset asuvat yleisemmin omilla aidatuilla alueillaan. Näitä alueita kutsutaan englanniksi nimellä compound tai camp, suomeksi käytämme mieheni kanssa yleensä termiä leiri. Leiri voi olla mitä vaan muutaman talon rykelmästä kymmenien tuhansien asukkaiden alueeseen, joka on kuin oma kaupunkinsa. Yleensä kuitenkin leireissä asuu muutama sata ihmistä, isommissa leireissä tuhansia. Leiri on yleensä maantasossa, mutta edellinen asuntomme oli ns. vertical compound eli pystyleiri – asuimmehan pilvenpiirtäjässä. Yhteistä kaikille leireille on se, että niissä vallitsee ympäröivästä yhteiskunnasta poikkeavat säännöt. Yleensä naiset saavat pukeutua vapaammin, eli esimerkiksi abayaa ei tarvitse pitää. Naiset saavat myös ajaa leirien sisällä (olettaen, että leiri on niin iso että siellä on useampi tie jota ajaa), ja leirin palvelut ovat yleensä avoimia molemmille sukupuolille samaan aikaan. Esimerkiksi omassa leirissämme kuntosalilla voivat käydä miehet ja naiset samaan aikaan, samoin uima-altaalla (ja uima-altaalla naiset voivat olla jopa bikineissä) tai pelaamassa sulkapalloa. Leireissä on myös yleensä tiukat turvajärjestelyt, eli päästäkseen sisään pitää olla joko asukas tai olla vierailemassa asukkaan luona. Tyypillisesti portilla on turvamiehet (joista osalla on näkyvästi aseet esillä), välillä myös raskaampaa kalustoa kuten konekivääriauto tai piikkimatot. Sisäänpyrkijän henkilöllisyys tarkastetaan portilla ja auto saatetaan tutkia. Länsimaalaisten asuttamat alueet olisivat luonnollisesti hyvä terroristikohde, joten tiukkaan turvallisuuteen on syynsä.

Kun muutimme edellisestä asunnostamme pois, se yhteisö johon olimme tottuneet hajosi ympäri kaupunkia. Mieheni työpaikkahan päätti siirtää kaikki työntekijänsä edellisestä talostamme pois, ja niinpä suurin osa ystävistäni asuu nyt eri puolella kaupunkia eri leireissä. Se hyvä puoli tässä on ollut että olen päässyt tutustumaan moniin erilaisiin leireihin vieraillessani kavereideni luona. Esimerkiksi toissa viikonloppuna olimme erään tuttavaperheen luona, jotka muuttivat rantaleiriin aika kauas kaupungin keskustasta. Kyseessä on leiri sieltä pienemmästä päästä: siellä on vain kymmenen taloa, mutta talot ovat todella hienoja ja tilavia ja aivan uusia. Lisäksi leirissä on hevostallit ja mahdollisuus ratsastaa sekä oma ranta. Mutta vaikka leiri on todella hieno, meille kyseinen leiri olisi liian kaukana kaikesta, mieheni työpaikasta, minun tulevasta työpaikastani, kaupungin palveluista, ruokakaupasta jne. Lisäksi epäilen että minua alkaisi ahdistaa asua niin pienessä yhteisössä. Mitä jos yhdessä kymmenestä talosta asuukin joku täysi mulkvisti? Välttely voisi olla vaikeaa! Jonkin aikaa sitten vierailin toisen ystäväni – itse asiassa erään suomalaisen naisen – luona leirissä, joka on lähellä omaamme. Se on todella hieno leiri, talot jälleen paremmassa kunnossa kuin omamme, uima-allasalue kuin jostain hienosta hotellista, hyvä ravintola (omamme on aika keskinkertainen) ja naisille paljon ryhmäliikuntaa tarjolla, mm. bodypumpia ja astangajoogaa joita olen kaivannut koko Saudi-Arabiassa oloni ajan. Omassa leirissämme on  tarjolla vain zumbaa kerran viikossa keskellä päivää, ja en pidä zumbasta niin paljoa että hankkisin lastenvahdin sitä varten. Sanoinkin miehelleni että tämä leiri olisi hyvä kilpailija omallemme, ellei työpaikkani ja tyttären tuleva päiväkoti olisi nykyisessä leirissämme. Leirin valinta onkin siis kompromissien tekoa: meillä on hieman vanhempi talo ja leirin palvelut ovat keskitasoa, mutta toisaalta olemme lähellä kaupungin keskustaa ja mieheni (ja omaani) työpaikkaa. Leirimme on myös isommasta päästä, joka tarkoittaa sitä että voin kävellä tyttären kanssa ulkona vaunulenkkejä. Kymmenen talon alueella lenkki on aika nopeasti kävelty.

En tiedä mitä saudit ajattelevat leirielämästä, pitävätkö he sitä huijaamisena kun leireissä ei päde samat säännöt kuin muualla yhteiskunnassa. Toisaalta esimerkiksi oma leirimme on saudiperheen omistama ja täällä asuukin joitakin saudiperheitä, vaikka enemmistä onkin länsimaalaisia ja kiinalaisia (leirin reunamilla on erään ison kiinalaisen firman toimisto). Kummallista on ajaa taksilla yhdestä leiristä toiseen ja siinä matkalla nähdä vähän ”oikeaa” kaupunkia, vaikkakin kaupungissamme on niin paljon compoundejä (kymmeniä, ellei lähemmäs sata) että en aina tiedä mikä on loppujen lopuksi oikeampaa kaupunkia, leiri vai sen ulkopuolinen elämä… Alueen suurimmassa leirissä, siinä kymmenien tuhansien ihmisten compoundissa asuville voi tulla myös aikamoinen illuusio siitä missä he loppujen lopuksi asuvat. Kun leiri on kuin pieni kaupunki, sieltä ei tarvitse juuri koskaan lähteä ulos. Asuvatko he silloin Saudi-Arabiassa vai Saudi-Arabian sisällä omassa yhteisössään? Itse olen tyytyväinen siihen että itse käyn kaupungilla kuitenkin useamman kerran viikossa. Vaikka asumme kuplassa, en ole täysin vielä kuplan vanki. Mutta jonkinlainen kultaisen häkin olo minulle tulee toisinaan, varsinkin aamuisin kun käyn vaunulenkillä tyttären kanssa ja palmupuiden ja kukkaistutusten takaa näen leiriä ympäröivän kivimuurin ja sen päällä piikkilangan. Meidät on siis todella erotettu ympäröivästä yhteiskunnasta, eikä vaikutelmaa vähennä se että muurin ulkopuolella on hiekkaa ja joutomaata ja kovasti liikennöityjä teitä, muurin sisäpuolella pieniä huviloita, paljon kukkaistutuksia ja kovin vehreää.