Suuri Saudi-Arabian road trip, osa 2

Abhasta ja Aseerin alueelta lähdimme muutaman päivän jälkeen kohti Jeddaa ja Punaista merta. Reittivaihtoehtoja oli kolme: nopein reitti olisi vienyt Abhasta suoraan rannikolle ja siitä rannikkoa pitkin Jeddaan, ja kaksi muuta tietä kulkivat ison osan matkasta vuoristossa ja olivat siksi hitaampia – mutta ehkä matkanäkymiltään kuitenkin vaihtelevampia. Päädyimme kahdesta vuoristoreiteistä siihen nopeampaan, sillä Jeddaankin oli taas koko päivän ajo edessä, ja halusimme pysähtyä matkalla katsomaan ainakin yhtä nähtävyyttä vähän pidemmäksi aikaa. Reitti oli varsin kaunis, ajoimme varsinkin alkuun varsin kiemuraisia vuoristoteitä, jotka aina välillä sukelsivat tunneleihin. Jonkin aikaa ajoimme pitkin solaa, jossa oli aika paljonkin pienasutusta ja maanviljelystä, mutta jossakin välissä käännyimme vuoristoisemmalle tielle jolla oli jälleen varsin hiljaista. Palvelut olivat tällä tiellä vähissä ja kävin kaikkien aikojen hirveimmässä huoltoaseman vessassa tällä vuoristotien pahasella. Täällä yleiset vessat ovat yleensäkin aika hirveitä, varsinkin huoltoasemilla, mutta tämä oli aivan omaa luokkaansa. Täällä vessat ja puhdistautumistilat ovat huoltoasemilla moskeijan yhteydessä, ja luonnollisesti naisille ja miehille on omansa. Mutta tällä pienellä vuoristoasemalla en löytänyt kuin miesten vessan, jonne livahdin mahdollisimman nopeasti, nenästä kiinni pitäen ja käsidesiä lutraten jälkikäteen (käsienpesu ei luonnollisesti ollut mahdollista). Onnekseni sinne ei eksynyt kukaan mies samaan aikaan!

No, matka jatkui, ja aloimme lähestyä nähtävyyttä jota halusimme pysähtyä katsomaan vähän tarkemmin. Kyseessä oli noin puolessävälissä matkaa oleva Al Ain -niminen vanha kylä, joka oli Wikipedian mukaan noin 600 vuotta vanha. Se oli todella vaikuttava 49 talosta koostuva kylä, joka oli rakennettu vuoristopuron äärelle. Puron vuoksi alue oli poikkeuksellisen vehreää ja siellä kasvoi muun muassa banaanipuita. Kylän puutarhassa apinat mellestivät ja linnut lauloivat, mutta muuten saimme aika yksin tutustua paikkaan. Kylään astuessamme näimme jonkin sortin infopisteen – alue on periaatteessa kunnostettu turistikohteeksi -, mutta se ei ollut auki, emmekä nähneet yhtään henkilökuntaa koko aikana kun olimme kylässä. Näimme toisen saudeista koostuvan porukan nopeasti pihalla, mutta he eivät lähteneet kapuamaan kylän huipulle, toisin kuin me. Satuimme paikalle puolen päivän aikaan ja kapuaminen oli kieltämättä aika hikistä puuhaa. Aina välillä poikkesimme vanhoihin taloihin sisälle viilentelemään. Jälleen kerran turvamääräykset eivät olleet ihan suomalaisella tasolla – taloissa ei ollut minkäänlaista opastusta tai valoa, ja niihin oli melko helppo eksyä. Puhumattakaan lepakoista ja muista ihanista olioista joita niissä asusti… ihan kylän huipulla kävimme vähän vuorotellen, sillä kapuaminen sinne oli kaksivuotiaalle pojallemme liian rankkaa. Minä kävin huipulla ensin yksin ja onnistuin pelästyttämään ison apinalauman, joka piti majaa huipulla – ja apinat pelästyttivät myös minut perinpohjaisesti.

Al Ainista jatkoimme matkaa rannikolle, missä maisema muuttui yksitoikkoiseksi autiomaaksi. Kaiken lisäksi viimeisimmät ajotunnit Jeddaan ajoimme hiekkamyrskyssä emmekä nähneet muutamaa metriä pidemmälle. Lapset nukkuivat autossa molemmat makeasti, Al Ainiin kapuaminen oli sen verran rankka kokemus. Jeddaan saavuimme sopivasti illaksi ja pääsimme jälleen sivistyksen pariin. Vuoristopäivien jälkeen oli kiva kirjautua hotelliin, jossa oli muutamakin hyvä ravintola ja jossa toimi suihkut kunnolla. Jedda oli meistä muutenkin varsin vaikuttava kaupunki, jossa meillä oli ikävä kyllä aikaa viettää vain yksi kokonainen päivä. Jos olisimme olleet siellä toisen päivän, olisimme mielellään menneet koko perhe sukeltamaan ja snorklaamaan – Punainen meri pitäisi olla varsin hyvä sukellus- ja snorklauskohde, varsinkin Saudien puolella missä turismia on huomattavan paljon vähemmän kuin esimerksi Egyptissä.

Jeddassa kävimme ensin tutustumassa aamupäivällä vanhaan kaupunkiin ja souqiin, katumarkettiin. Huomasimme kyllä varsin pian että souqiin olisi kannattanut mennä mieluummin illalla, kahdestakin syystä. Ensinnäkin suurin osa kaupoista aukesi vasta myöhään iltapäivällä, ja toisekseen oli niin hirveän kuumaa ja kosteaa liikkua valoisaan aikaan näillä vanhan kaupungin kapeilla kaduilla. Noin 45 minuutin kävelyn jälkeen meidän oli pakko luovuttaa, varsinkin kun suunnittelemamme museo (joka olisi tarjonnut viilennystä) ei ollut auki, ilmeisesti koronan vuoksi. Näimme kuitenkin jonkin verran Jeddan vanhan kaupungin arkkitehtuuria, joka on aika erilaista kuin täällä itärannikolla. Jedda on ollut aina kiireinen satamakaupunki, jossa monet eri kulttuurit ovat sekoittuneet, ja sen kyllä huomasi. Kaupunki tuntui samaan aikaan vanhalta ja modernilta.

Kävimme Jeddassa lisäksi paitsi tapaamassa yhtä kaveriperhettä myös vähän kävelemässä Punaisen meren rannalla – olihan tämä meille ennestään tuntematon vesialue koettava edes jollakin tapaa. Meren rantakin oli parhaimmillaan oikeastaan illalla auringon laskiessa, jolloin kaupungin asukkaat tulivat ulkoilemaan ja viettämään aikaa rantabulevardilla. Olimme erittäin vaikuttuneita siitä, että rantabulevardin keskellä kulki leveä, monta kilometriä pitkä pyörä- ja kävelytie. Se oli myös ihan täynnä kävelijöitä, juoksijoita ja pyöräilijöitä. Monet perheet olivat tulleet viettämään iltaa, ja ilokseni näin vaikka kuinka monen saudinaisen polkevan abayan helmat hulmuten. Rohkeimmilla oli vain farkut ja pitkä musta pusero, ja huivi tietysti. Olisi mahtavaa jos meillä olisi samanlainen kevyen liikenteen väylä täällä itärannikolla!

Pidimme kovasti Jeddasta ja siellä olisi voinut viettää enemmänkin aikaa, mutta matkan piti jatkua. Seuraavassa ja viimeisessä matkakertomuksen osassa liikumme Jeddasta Taifiin, ja sieltä kotiin itärannikolle.

Suuri Saudi-Arabian road trip, osa 1

Miehelläni alkoi elokuun puolessavälissä lähes kuukauden mittainen loma. Sama loma, joka meidän piti pitää jo maaliskuussa ja lentää Suomeen, mutta joka sitten peruuntui pandemian iskiessä. Olimme siirtäneet lomaa jo useamman kerran toivoen että pääsisimme Suomeen, mutta Saudi-Arabian rajat pysyvät kiinni. Lopulta tuli ajankohtaiseksi pitää loma, pääsi Saudeista ulos tai ei. Ja koska emme päässeet matkustamaan Saudi-Arabian kuningaskunnan ulkopuolelle, päätimme tehdä ison road tripin täällä Saudeissa. Olemme asuneet Saudi-Arabiassa jo kuusi vuotta, joten oli jo korkea aika lähteä tutkimaan laajemmin tätä isoa maata, jossa ei juurikaan ole vieläkään maan ulkopuolista turismia, paitsi joka vuotiset pyhiinvaeltajat. Yritystä turismin aloitukseen oli viime syksynä jolloin turistiviisumi lanseerattiin ja joitakin ulkomaalaisia turisteja tulikin maahan. Mutta korona teki stopin turismille täälläkin, joten nyt maassa matkustavat vain Saudit ja ne ulkomaalaiset, jotka ovat jääneet tänne jumiin – kuten me.

Matkareitiksi valikoitui koti – Riad – Abha – Jeddah – Taif – Riad – koti. Käsittelen tässä blogikirjoituksessa matkan ensimmäistä pätkää, Riadia ja erityisesti Abhaa ja sen ympäristöä. Riadiin meiltä ajaa neljä-viisi tuntia, vähän riippuen siitä kuinka pahat ruuhkat pääkaupungissa on. Vietimme ensimmäisen yön Riadissa ja ostimme sieltä vähän vielä eväitä ja tarvikkeita matkaa varten. Riadista Abhaan matkaa on minimissään 10 tuntia, ja meillä meni matkaan muutaman pysähdyksen kanssa lähes 12 tuntia. Se oli pitkä päivä, ja rankin koko matkalla. Riadissa maasto on vielä aika lailla punaista autiomaata, mutta sielläkin on joitakin jyrkkiä kallioita (esimerkiksi Edge of the world, jossa kävimme viime vuonna). Abha sen sijaan on jo korkella vuoristossa ja huomattavan paljon vihreämpää seutua. Matkalla Riadista Abhaan näimme kuinka autiomaa vaihtui pikkuhiljaa kiviseksi ylängöksi ja lopulta ihan oikeaksi vuoristoksi – ja tiet muuttuivat kapeammiksi vuoristoteiksi. Pitkiä matkoja oli täysin asumatonta seutua. Lähinnä näimme kameleita, lampaita ja vuohia.

Saudit pakenevat mielellään vuoristoon kesällä, ja se on ymmärrettävää. Meillä itärannikolla on kesällä aina yli 40 astetta päivällä lämmintä, pahimmillaan lähempänä 50 astetta. Abhassa oli 19 astetta ja satoi hieman kun saavuimme sinne illalla. Päivällä lämpötila oli mukava 20-30 astetta, ja mitä korkeammalle vuorille meni, sitä kylmempi luonnollisesti oli. Meillä oli kaksi kokonaista päivää Abhassa, ja ensimmäisenä päivänä kävimme tutustumassa kylään nimeltä Rijal Almaa. Se on vanha kylä paikalla jossa on ollut asutusta tuhansien vuosien ajan – sen kautta on kulkenut mm. kauppakaravaaneja kameleineen Medinasta ja Mekasta kohti Jemeniä ja Omania. Rijaj Almaa kutsutaan joskus piparkakkukyläksi rakennustyylin vuoksi: talot ovat tummanruskeita ja niissä on erivärisiä pieniä ikkunoita. Rijaj Almassa saimme aika rauhassa tutkia paikkaa. Vaikka kyseessä on turistipaikka ja vaikka siellä oli aika paljonkin ihmisiä, siellä ei ollut varsinaisesti opastusta eikä monia (suomalaisittain) vaarallisia paikkoja ollut mitenkään aidattu. Ihan korkeimpaan taloon pääsi kapuamaan, vaikka portaissa ei ollut kaiteita ja talossa oli lattia osin romahtanut ja parvekkeelle emme uskaltaneet ollenkaan sen heppoisen olemuksen vuoksi. Matka Rijaj Almaan oli varsinainen nähtävyys itsessään, varsinkin viimeiset 15 kilometriä jotka tultiin alas vuorelta aikamoista serpentiinitietä. Puolivälissä vuorta oli pysähtymispaikka, jossa monet viilentelivät ylikuumentuneita jarrujaan heittämällä vettä niiden päälle. Meidän maastoautossamme alennusvaihteen ja moottorijarrutuksen ansiosta jarrut onneksi kestivät varsin hyvin. Minä ainoastaan roikuin kauhukahvassa…

Kävimme samalla reissulla myös niin sanotulla pilvibulevardilla, Cloud cornichella, joka puolestaan oli korkealla Rijaj Almaan yläpuolella. Itse asiassa niin korkealla, että siellä pilvet pyyhkivät tietä säännöllisesti, siitä nimi. Paikalliset olivat kerääntyneet vuorille sankoin joukoin piknikille. Me pysähdyimme matkalla ostamaan kukkaseppäleet minulle ja tyttärelle. Olimme nähneet niitä runsaasti Rijaj Almaassa sekä miehillä että naisilla, ja olin jo etukäteen lukenut kuinka Aseer-alueella (jonka pääkaupunki Abha on) on perinteenä pitää kukkaseppeleitä, tosiaan myös miesten. Pieni seppeleiden myyjäpoika ei puhunut luonnollisesti sanaakaan englantia ja koska me olimme ainoat länsimaalaiset kilometrien säteellä, luulen että ylihintaa tuli maksettua seppeleistä. Pilvibulevardilla huomasin myös, kuinka eräs paikallinen nainen abayassaan ja niqabissaan heilutteli abayaansa minulle ja puhui jotain arabiaksi. Hymyilin ja pudistin päätäni. Olen kulkenut koko kesän ilman abayaa täällä itärannikolla, pukeutunut peittävästi toki. Länsirannikolla näkee aika paljon rennompaa pukeutumista paitsi ekspateilla myös saudinaisilla, jotka saattavat kulkea esim. abaya auki. Tällä Rijaj Almaan ja pilvibulevardin reissulla minulla oli päällä keltavalkoinen maksimekko ja farkkutakki, ja voin sanoa että aikalailla erosin kaikista muista naisista. Abhassa melkein kaikilla naisilla oli musta abaya ja niqab, vain ihan muutamalla arabinaisella oli vain päähuivi, niin että kasvot näkyivät. Lisäksi näimme Rijaj Almaassa ainoastaan yhden toisen länkkäriperheen, muuten paikalla oli vain saudeja. Meitä siis tuijotettiin koko loman ajan aika pitkään, ja lapsia toki myös ihasteltiin. Usein kun käänsin päätäni huomasin että minua ja/tai lapsia kuvattiin salaa. Olimme siis itse varsinainen nähtävyys näiden kaikkien upeiden paikkojen keskellä.

Toisena Abhan päivänä ajoimme Al Habala -nimiseen paikkaan. Sekin on vanha kylä, joka sijaitsee erikoisessa paikassa vuoren rinteellä. Siellä on asunut miesten yhteisö 80-luvulle saakka, ja he ovat laskeutuneet kylään 300 metriä suoraa jyrkännettä alas köysitikkailla – muuten kylään ei olekaan päässyt. Nykyään kylä on tyhjillään, ja sinne pääsee köysiradalla. Köysiradat olivat yllättävän suosittuja täällä päin maata, menimme köysiradalla myös Abhassa kaupunkia katsellen. Al Habalan kylään ei päässyt korona-rajoitusten vuoksi kävelemään, joten saimme ihailla sitä ainoastaan köysiradan kyydistä. Läheisessä luonnonpuistossa pidimme piknik-lounasta, ja ihmettelimme sitä miksi Saudi-Arabia on niin roskainen maa. Kaiken luonnonkauneuden keskellä se todella iskee silmään kuinka kaikki paikat ovat täynnä roskia – tyhjiä vesipulloja, muovipusseja, puoliksi syötyjä eväitä ja grillattuja kokonaisia eläimiä, autonrenkaita, huonekaluja, you name it. On ihan tavallista nähdä kuinka porukka heittää autosta roskat kadulle ajaessaan, ja tosiaan luontoon dumpataan säälittä ihan kaikki roskat. Al Habalasta matkalla takaisin Abhaan näimme onneksi muutakin kuin roskia. Alueella kasvatetaan runsaasti hedelmiä ja kasviksia, onhan alue Saudi-Arabian mittapuulla varsin vihreää ja hedelmällistä. Mekin pysähdyimme ostamaan hedelmiä katumyyjältä vielä matkalla hotellille.

Ensi kerralla: matka Punaiselle merelle ja Jeddan nähtävyydet!

Serpentiinitie matkalla Rijaj Almaan, Rijaj Alma, vuorien apinoita, köysiradalla Al Habalaan.

Oman ja Muscat

Viimeksi kerroin Kuwaitin matkastamme, ja naapurimaihin tutustuminen jatkui pääsiäisen aikaan kun lähdimme koko perhe lomalle Omaniin ja maan pääkaupunkiin Muscatiin. Tapasimme samalla reissulla mieheni perhettä, ja heille pääsiäisen aika sopi hyvin matka-ajaksi, onhan silloin Suomessa lomaa. Arabimaissa ja erityisesti Saudeissa ei pääsiäistä vietetä vaan kyseessä oli aivan tavanomainen kevätviikonloppu. Olin kuullut etukäteen paljon hyvää Omanista, maata oli kehuttu kauniista luonnostaan ja ystävällisistä ihmisistään. Ja voin sanoa että molemmat pitivät kyllä paikkansa. Luonto oli erilaista kuin Saudeissa tai suurimmassa osassa arabimaita: toki oli aavikkoa, mutta oli myös vehreyttä ja vuoristoa. Muscat oli pääkaupunkina oikein miellyttävä rantakaupunki, joka oli siisti ja moderni, ja jossa pystyi ainakin paikoin myös kävelemään. Esimerkiksi Dubaista Muscat poikkesi siinä, että siellä ei ole pilvenpiirtäjiä. Talot näyttivät olevan suunnilleen maksimissaan kymmenkerroksisia, ja kaupunki oli paljon yhtenäisemmin rakennettu kuin monet kaupungit täällä Saudeissa (on tyypillistä, että hienon talon vieressä on tyhjä tontti täynnä roskia ja asutus ei ole yhtenäistä – kaupungit leviävät laajalle). Ihmiset olivat tosiaan mukavia, mitä siinä kuuden päivän matkan aikana nyt pystyi kansanluonteeseen tutustumaan. Suuri ero Saudeihin oli toki siinä, että naiset voivat pukeutua ja liikkua paljon vapaammin ja muutenkin tuntuu, että Omanissa meininki oli kaikin puolin paljon rennompaa. Maassa on myös selvästi osattua iskeä turismiin kiinni aivan eri tavalla kuin monessa muussa arabimaassa ja mekin olimme varanneet jo etukäteen kaksi järjestettyä reissua matkallemme.

Ensimmäinen järjestetty reissumme oli kaupunkiajelu Muscatissa, jossa käytiin (vaihteeksi) kaupungin isoimmassa moskeijassa, souqissa eli katumarkkinoilla, hedelmä- ja kalatorilla sekä Omanilaista elämäntapaa esittelevässä museossa ja katsomassa sulttaanin palatsia. Kiertoajelun päätteeksi oppaamme (joka oli erittäin puhelias nuori omanilaismies) vei meidät paikalliseen ravintolaan syömään lihaa ja riisiä, joka on kuulemma omanilainen perinneruoka. Ruoka syötiin lattialla istuen ja käsin, tosin me länsimaalaiset saimme myös ruokailuvälineet. Tyttäremmehän lähinnä sormiruokailee eli hänelle meininki oli tuttua, meillä muilla sormiruokailu sujui vaihtelevalla menestyksellä! Toinen järjestetty reissu oli koko päivän matka autiomaahan ja vuoristoon. Muscat on tosiaan vuorien ympäröimä ja Omanissa on muutenkin aika paljon vuoristoa. Maisemat olivat todella hienoja ja koska täällä on satanut poikkeuksellisen paljon tänä keväänä, monet vuoristopurot soljuivat varsin vuolaina. Matkallamme ylitimmekin useamman puron, jotka kulkivat tien yli – meillä oli onneksi Land Cruiserit alla. Osana retkeä oli ns. dune bashing eli eräänlainen rälläys autiomaassa. Hiekka-autiomaassa ajaminen on ihan oma taiteenlajinsa, hiekka luistaa alta ja siinä ajaminen on erilaista kuin muualla (tai näin olen ymmärtänyt, itse en aja lainkaan). Meillä oli taitavat kuskit, jotka oikein tarkoituksella ajoivat jyrkkiä hiekkajyrkänteitä ja revittelevit hiekassa. Hetkittäin olo oli kuin vuoristoradassa… saimme myös hieman kävellä autiomaassa ja ottaa kuvia, tosin keskipäivän auringossa ulkona autiomaassa ei viitsi olla pitkään, varsinkaan vauvan kanssa. Osana autiomaareissua kävimme myös beduiiniperheen luona juomassa kahwaa ja syömässä taateleita. Tämä oli toki turistiystävällinen beduiiniperhe joiden luona käy varmasti satoja vieraita joka vuosi – eräs tapa lisätä perheen tuloja, varmasti. Itselläni tosin aukesi hieman autenttisempi kuva beduiinielämään, sillä minut ohjattiin perheen oikeaan asuintelttaan imettämään – teltta, jossa joimme kahvia, oli selvästi se siistimpi vierasteltta turisteja varten. Olen imettänyt tämän vuoden aikana vaikka missä, mutta tämä vie kyllä voiton: istuin siellä lähinnä arabiaa puhuvien beduiininaisten keskellä viltillä, kärpäset pyörivät ympärillä ja muurahaiset jaloissa ja oli perkeleen kuuma. No, imetyshän on luonnollinen asia joka yhdistää naisia halki maailman!

20160325-IMG_4144

Autiomaassa rälläämässä

Autiomaasta tiemme vei vielä wadiin eli vuoristojoen uomaan. Omanissa on useita wadeja, osa on pieniä, osa isompia. Wadi, jolla me kävimme, oli yksi maan suurimpia – Wadi Bani Khaled – ja koska hiljattain oli tosiaan satanut, se oli myös todella täynnä vettä. Jopa siinä määrin, että wadin syvyydestä varoiteltiin uimareita. Emme sitten menneet uimaan, vaikka olin etukäteen siitä hieman haaveillut. Olin itse myös aika poikki jo siinä vaiheessa päivää, pienen lapsen kanssa matkustaminen vie mehut myös äidistä… Wadi oli myös todella täynnä kylpijöitä, niin turisteja kuin paikallisiakin – liekö perjantai eli vapaapäivä houkutellut tavanomaista enemmän ihmisiä paikalle. Olisin itse ehkä kaivannut hieman yksityisempää wadia, mutta se olisi varmasti tarkoittanut vielä pidempää ajomatkaa ja vaikeakulkuisempaa maastoa. Wadiin jossa nyt vierailimme joutui jo kapuamaan hiukan, missä oli omat haasteensa vauvan kanssa. Mutta hieno paikka yhtäkaikki, ja niin vehreää Saudeihin verrattuna!

20160325-IMG_4228

Wadi Bani Khaled

Näiden retkien lisäksi nautimme Muscatin ravintoloista, kävimme shoppailemassa ja rannalla sekä Muscatin hienossa oopperatalossa, jonne joskus haaveilen pääseväni katsomaan oopperaa iltapuku päällä (tässäpä pieni vinkki miehelleni!). Toki lomaan kuului myös hotellin altaalla makoilua, hotellin ravintolassa syömistä ja erityisesti meillä tyttären kanssa päiväunien nukkumista hotellihuoneessa. Kuten kirjoitin aiemminkin, lapsen kanssa on pakko ottaa välillä vähän rauhallisemmin. Vaikka matka oli aika lyhyt ja paljon jäi näkemättä, Omanista ja Muscatista jäi minulle erittäin positiivinen kuva. Muscat tuntui kaupunkina näistä arabimaiden isoista kaupungeista eniten sellaiselta, jossa voisin itse asua. Se ei ollut liian hektinen ja materialistinen kuten Dubai eikä se ollut kuiva kuten Kuwait, Manama taas on pieni kaupunki (vaikkakin kiva) ja Dohassa ei mielestäni ollut yhtä paljon tehtävää (tosin Dohassa kävimme nopeasti ja olin sairaana, joka voi vaikuttaa mielipiteeseeni). Haluankin palata Omaniin ainakin snorklaus- ja sukellusreissulle sekä yöpyä Omanin autiomaassa telttamajoituksessa.