Automatka Riadiin

Molemmat lapsemme ovat syntyneet Saudi-Arabiassa, ja ensimmäisen lapsen jäljiltä oli jo mielessä se, että ulkomailla syntyminen tuottaa jonkin verran ylimääräistä paperityötä. Syntymätodistus pitää kääntää englanniksi (se tulee tietenkin arabiaksi) ja käännös pitää vahvistaa oikeaksi, ja sitten pitää hakea Suomen kansalaisuutta. Vasta tämän jälkeen voi anoa Suomen passia ja passia anotaan Riadin Suomen suurlähetystössä. Passin saatuaan pitää vielä anoa iqamaa, oleskelulupaa, sekä Saudi-Arabian viisumia. Toisin kuin monessa maassa Saudi-Arabiasta tarvitsee voimassaolevan viisumin paitsi maahan tullessa myös maasta poistuessa. Olemme nyt keskellä tätä ruljanssia ja viime viikonloppuna lähdimme automatkalle Riadiin anomaan passia nuoremmalle lapsellemme. Uusimme samalla tyttärenkin passin, sillä tyttären vauvakuvasta on tullut jo muutaman kerran valitusta erityisesti Suomen maahantulossa siitä että kuva ei vastaa enää lapsen ulkonäköä.

Meiltä Riadiin on noin neljän tunnin ajomatka. Tie Riadiin on pitkä ja pölyinen, sillä suurin osa matkasta ollaan aavikolla. Isompaa asutusta tulee vasta sitten Riadin esikaupunkialueella vastaan. Matkalla näkee lähinnä hiekkaa, silloin tällöin kameleita, paljon rekka-autoja ja aina toisinaan huoltoaseman. Matkan voi periaatteessa tehdä yhdessä päivässä – neljä tuntia Riadiin, hoitaa asiat siellä, ja neljä tuntia takaisin – mutta kahden lapsen kanssa tämä ei tuntunut kovin houkuttelevalta idealta. Päätimmekin jäädä yöksi Riadiin ja hoitaa passiasiat vasta sitten seuraavana päivänä. Sitä paitsi edellisestä matkastani Riadiin on jo lähes kolme vuotta, joten oli ihan mukavaa viettää yksi yö pääkaupungissa. Vauvan ja kolmevuotiaan taaperon kanssa kaikessa kestää paljon aikaa – koko ajan jollakulla on vessahätä, tai vaippa pitää vaihtaa, tai on nälkä ja jano, tai päiväuniaika, tai joku itkee… mutta onnistuimme kuitenkin Riadissa käymään vähän ostoksilla ja syömään illalla kivassa ravintolassa. Ja tietenkin hoitamaan asiat suurlähetystössä, mikä oli koko matkan päätarkoitus.

Riad on paljon isompi kaupunki kuin missä asumme nyt, joten ostoskeskuksiakin on joka lähtöön. Kun pubeja tai muita huvituksia ei juuri ole ja ulkonakin on todella kuuma näin kesällä, saudit kokoontuvat mielellään ostareihin pyörimään. Riad on myös konservatiivempi kuin itärannikko missä asumme, koska Riadissa on perinteisesti ollut vahva kuningashuoneen vaikutus ja suhteessa vähemmän länsimaalaisia. Me valkoihoiset, sinisilmäiset ja vaaleahiuksiset suomalaiset (minulla on suomalaisittain tummat hiukset mutta täällä olen lähes blondi, jos paikallisilta kysyy) saimmekin jonkin verran huomiota osaksemme. Matkalla pysähdyimme huoltsikalla jossa jokaisella näkemälläni naisella oli abayan lisäksi kasvot täysin peitetty ja jopa hansikkaat kädessä, ettei käsistä näy ihoa. Minä pyyhälsin paikalle ilman huivia ja abayakin oli rikki niin että siitä puuttui yksi nappi ja polveni vilkkuivat kovassa tuulessa abayan alta…. aika pitkää tuijotusta sain osakseni. Selvästi ainakaan pienemmillä paikkakunnilla ei vielä irroitella pukeutumisen suhteen, vaikka kruununprinssi olikin sitä mieltä että abaya ei olisi pakollinen asu Saudeissakaan (lue lisää esim. täältä). Jonkinmoinen näky olimme myös Riadissa, sillä ostaessani uusia sandaaleita koko kenkäkaupan naisvaltainen henkilökunta hyökkäsi kännykät ojossa ottamaan kuvia pienestä pojastamme ja nipistelemään poskesta että mashallah, he is so cute, look at the eyes! En erityisemmin tykkää siitä että lapsiani tullaan kuvaamaan ja hypistelemään ja yritän aina poistua tilanteesta nopeasti. Suomalaiselle tuollainen käytös tuntuu tungettelevalta, täällä se on normaalia eikä sillä tarkoiteta mitään pahaa.

Suomen suurlähetystössä kävimme sunnuntai-aamuna (sunnuntaihan on täällä viikon ensimmäinen työpäivä) ja saimme paperiasiat nopeasti ja hyvin hoidettua. Tapasimme myös suurlähetystön varapäällikön, joka oli juuri tullut autoilemasta kaupungilta. Muutenhan tässä ei olisi mitään outoa, mutta varapäällikkö on nainen ja naisethan eivät ole pitkään aikaan saaneet ajaa autoa Saudi-Arabiassa. Viime sunnuntai, 24.6., olikin ensimmäinen päivä jolloin naiset pääsivät rattiin. Suomen suurlähetystön naiset olivatkin päättäneet lähteä heti kokeilemaan uusia oikeuksiaan. Uutisiinkin asti he pääsivät Suomessa, samoin kuin suomalaisbloggaaja Blue Abaya, joka oli ensimmäinen eurooppalainen nainen joka läpäisi ajokokeen täällä Saudi-Arabiassa. Naiskuskeja on nyt alkanut näkyä jonkin verran katukuvassa. Itselläni ei ollut edes Suomessa ajokorttia ja mietin, ryhdynkö sitä ajamaan täällä. Juuri tällä hetkellä en ainakaan, vauvaelo vie suurimman osan ajastani nyt. Lisäksi liikenne täällä on aika kaoottista enkä tiedä haluaisinko siksi ajaa ylipäätään Saudeissa. Naisten ajo-oikeuden astuttua voimaan näin somessa uutisen, jossa saudi-miehet valittivat että naiset ajavat niin huonosti, mm. pysähtyvät punaisiin liikennevaloihin ja noudattavat nopeusrajoituksia, ja tällaisella käytöksellä sotkevat koko liikenteen. Uutinen oli pilauutinen ja satiirimielessä tehty, mutta kuten aina, satiirin pitää osua suht lähelle todellisuutta voidakseen todella toimia!

Mainokset

Kuwait, kaupunki ja valtio

Kävimme mieheni ja tyttäremme kanssa kolmen päivän pikavisiitillä Kuwaitissa viime viikonloppuna. Meillä on ollut ajatuksena käydä kaikissa niissä naapurimaissa, joihin matkustaminen on turvallista – Jemen ja Syyria eivät siis kuulu matkustuslistalle, mutta muuten haluaisimme nähdä mahdollisimman paljon lähimaita täällä ollessamme. Nyt vuorossa oli siis Kuwait, joka on pieni valtio ja koostuu lähinnä pääkaupungista Kuwait Citystä. Itselleni Kuwaitista tulee ihan ensimmäisenä mieleen Persianlahden sota, joka on myös ensimmäinen sota jonka muistan lapsuudestani. Siitä uutisoitiin paljon Suomessakin ja pienen tytön mieleen on jäänyt palavien öljykenttien kuvat uutisista ja kummastus siitä, mitä se sota oikein on (kysymys, johon en vieläkään tiedä tyhjentävää vastausta). No, sota on onneksi taaksejäänyttä aikaa ja nykyisin Kuwait on jälleen vakaa ja varakas valtio. Matka Kuwaitiin ei meillä olisi ollut pitkä edes ajaen, noin neljän tunnin ajolla oltaisiin selvitty, mutta päätimme tällä kertaa lentää paikan päälle. Suurin syy oli se, että Saudi-Arabiassa on tällä hetkellä koulujen kevätlomaviikko joko käynnissä tai alkamassa pian, ja rajalla olisi voinut kestää kauan viisumi- ja tullimuodollisuuksissa. Saudit kun matkustavat paljon lomalla ollessaan. Viisumin saaminen lentokentälläkään ei ollut ihan niin yksinkertaista kuin voisi odottaa: viisumin sai ostamalla ja odottamalla, mutta ostotapahtumaa varten piti olla Kuwaitin dinaareja. Luottokortti ei siis käynyt, vaan käteistä piti olla – eikä mitä tahansa rahoja, vaan 1 ja 2 dinaarin seteleitä. Mieheni sai nostetuksi vain 10 dinaarin seteleitä pankkiautomaatista, ja ne piti käydä sitten rikkomassa kahvilassa pienemmeksi seteleiksi. Tässä vaiheessa vuoromme viisumitoimistossa oli jo mennyt, mutta onneksi virkailija otti meidät käsittelyyn vuoronumeromme jo mentyä. Eli jos päätätte matkustaa Kuwaitiin, varatkaa paikallista valuuttaa mukaan ja pieninä seteleinä!

Muuten Kuwait oli oikein toimiva, moderni ja siisti kaupunki, ainakin Saudeihin verrattuna. Hyvin kallis kaupunki myös: hotellit olivat todella kalliita, onneksi ravintolassa syöminen ja taksilla ajelu suhteessa hieman halvempaa. Takseissa tosin ei juuri koskaan ollut mittarit päällä ja maksoimmekin varmasti turistilisää niistä kerroista, kun taksilla ajoimme. Kuwait oli myös monella tapaa tyypillinen Arabian niemimaan kaupunki siinä mielessä että nähtävyyksiä ei ollut mitenkään valtavasti. Kuten muuallakin, kaupungilla ei voinut kauheasti kävellä ja paikallisten suurimmat huvit ovat shoppailu ja ulkona syöminen. Kuwait on myös muuten kuiva valtio, eli lennon jälkeen ei voinut matkan pölyjä huuhtoa alas oluella vaan oli tyytyminen alkoholittomiin juomiin. Toki Kuwaitissakin oli kuitenkin nähtävää. Nyt kun perheessä on vauva, matkasuunnitelmat täytyy pitää hieman yksinkertaisempina. Olin aiemmin melko kunnianhimoinen matkaaja: halusin lomalla nähdä mahdollisimman paljon ja suunnittelin tarkkaan etukäteen lomapäivien ohjelman. Nykyisin olen tyytyväinen, jos pötkön kanssa saa tehtyä yhden jutun päivässä. Kun huomioon pitää ottaa päiväunet, ruokailut ja yleinen jaksamisen taso, on tämä ollut toimiva taktiikka. Perjantaina tämä päivän yksi juttu oli se, että kävimme tutustumassa paikalliseen suureen – ja hienoon! – ostoskeskukseen nimeltä Avenues. Minulla oli tässä oma lehmä ojassa, sillä tarvitsin uusia kesävaatteita ja Saudeissa shoppailu on niin hankalaa, kun kaupassa ei voi sovittaa ja koskaan ei tiedä miten kaupat ovat auki. Mutta oli tässä ostarissa nähtävää myös miehelleni, joka ei niin shoppailusta välitä. Nimensä mukaisesti ostari koostui erilaisista avenueista, jotka oli nimetty sen mukaan millaisia kauppoja niillä oli. 1. Avenuella oli H & M ja muita halpakauppoja, 2. Avenuella sitten vähän parempaa, Prestige ja Grand Avenuella sitten Dioria, Chanelia ja muita kalliita merkkejä. On jotenkin tyypillistä arabimentaliteettiä jakaa ostari hinnan (ja laadun?) mukaan, ja Prestige ja Grand Avenuet olivat itsessään nähtävyyksiä kullattuine liikkeineen ja värikkäine suihkulähteineen. Arabimaissa raha saa näkyä ja pröystäily ei ole pahasta. Paikalliset ihmiset olivat myös todella tyylikkäästi pukeutuneita – Kuwaitissa oli myös naisilla enemmän valinnanvaraa pukeutumisen suhteen, sillä läheskään kaikki eivät pitäneet abayaa tai edes huivia. Peittävät vaatteet olivat kuitenkin suositus pukeutumiseen, mutta farkut ja t-paita kelpasivat ihan hyvin päällä minullakin. Mitä nyt näytin köyhältä paikallisiin rouviin verrattuna, jotka purjehtivat käytävillä Versacen huiveineen ja Louis Vuittonin laukkuineen!

IMAG3537

Avenuesin loistoa

Shoppailun lisäksi tutustuimme myös kaupungin akvaarioon, joka oli ihan mielenkiintoinen ja ilmeisesti Arabian niemimaan suurin. Olemme tosin mieheni kanssa käyneet todella isoissa akvaarioissa mm. Portugalissa ja Osakassa, joten niihin verrattuna akvaario ei nyt ollut mitenkään tajuntaaräjäyttävä. Mutta oli ihan hauska nähdä paikallista kalakantaa ja tyttärellemme tämä oli ensivisiitti akvaarioon. Hän pääsi koskettamaan pientä kilpikonnaakin – kilpikonna kyllä pelkäsi tyttöä, ja en tiedä miten paljon lapsemme paikasta vielä tajusi, sen verran pieni pötkö on vielä. Vähän isommille lapsille Kuwaitissa olisi muuten ollut paljonkin tehtävää, siellä on esimerkiksi aika runsaasti erilaisia museoita ja vesipuistoja. Kävimme myös tutustumassa Kuwaitin suurimpaan moskeijaan, Kuwait Grand Mosque nimeltään. Moskeijoissakin olemme jo käyneet monissa, mm. Bahrainissa ja Abu Dhabissa, ja Kuwaitin moskeija ei esimerkiksi Abu Dhabin moskeijaan verrattuna ollut mitenkään erityisen iso tai hieno. Kaunis kyllä, ja oli mielenkiintoista kuulla opastettu kierros siellä, mutta monet jutut olivat meille jo tuttuja. Islamista on kuitenkin tullut opittua aika paljon täällä ollessa. Jälleen minua kiinnosti ihmiset melkeinpä moskeijaa enemmän: näimme tyttöjen koululuokkia tutustumassa moskeijaan, samoin ison joukon kuwaitilaisia sotilaita (hieman kuumottavaa liikkua kamoasuisen mieslauman keskellä!) ja oppaamme oli skotlantilainen nainen, joka oli kääntynyt islamiin ja oli ilmeisesti naimisissa arabin, ellei jopa kuwaitilaisen miehen kanssa. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla miten hän koki muutoksen eurooppalaisesta, kenties kristitystä taustasta muslimiksi, äidiksi ja vaimoksi Kuwaitiin. Mutta enhän minä sellaista kehdannut kysyä tuntemattomalta ihmiseltä, joten nämä mietteet jäivät omikseni.

Töitä, sairaslomaa ja lomaa

Mish Mushkila on ollut vaiti muutaman viikon. Olen ollut sairaana ja sitten ihan oikealla lomalla. Onnistuimme mieheni kanssa kumpikin saamaan taannoin kausi-influenssan. Ensin mieheni jäi kotiin kovassa kuumeessa ja lihaskivussa, ja sitten muutaman päivän päästä sama tauti tuli minullekin. En ole pitkään aikaan ollut ns. kunnolla kipeänä: lähinnä jotain pieniä flunssia on ollut silloin tällöin, mutta nyt olin viikon poissa töistä. Uudessa maassa sairastaminen on aina vähän hankalaa. Lääkärissä käynti pitää hoitaa englanniksi, ja lääkkeetkään eivät ole samoja joihin on tottunut. Meillä on terveydenhuolto mieheni työpaikan kautta, ja se on hammashoitoa lukuunottamatta meille ilmaista. Myös lääkärin määräämät lääkkeet saa ilmaiseksi apteekista. Tämä on varsin hyvä juttu, sillä Saudi-Arabiassa on lähinnä yksityistä terveydenhuoltoa, joka luonnollisesti maksaa enemmän kuin verorahoin tuettu terveydenhuolto.  Täällä ei muutenkaan tunneta sellaista käsitettä, että verorahoista maksettaisiin esimerkiksi julkista liikennettä (no sitä ei myöskään ole olemassa) tai pidettäisiin yllä kirjastoja tms. Yksityiset ihmiset eivät myöskään yleensä maksa veroja. Niinpä minulla ja miehelläni on veroprosentti molemmilla tasan 0 %. Tilikuittia on ihan piristävää katsella sen jälkeen, kun on tottunut maksamaan Suomessa aika isoakin veroprosenttia… Toisaalta täällä tienatuista rahoista ei kerry eläkettä emmekä tietenkään ole osana Suomen sosiaaliturvaa ja sen suomia etuja. Esimerkiksi nyt kipeänä ollessani käytin jo kaikki tämän vuoden sairaspäiväni: minun työsopimukseeni kuuluu, että 5 päivää vuodessa voi olla sairaana maksetulla ajalla, seuraavat 5 päivää maksetaan osittaista palkkaa ja sen jälkeen sairastetaan omalla rahalla. Olen tähän tottunut jo Australiassa asuessani, mutta se tuntuu silti aika karulta. En tiedä miten toimitaan tilanteissa joissa ihminen on pitkään sairaana, sillä se vaikuttaa jo elintasoon aika lailla. Tiedän, että muslimit antavat paljon rahaa hyväntekeväisyyteen ja rahaongelmiin joutuneita kanssaihmisiä autetaan, mutta hyväntekeväisyys toimii kuitenkin aika erilailla kuin järjestelmä, jossa tuki on taattu valtion puolesta. Mitä jos ei ole sukulaisia tai muita läheisiä auttamassa hädän hetkellä? Erilainen yhteiskunta, todella.

Oltuani viikon sairaslomalla jäinkin melkein heti lomalle, sillä vanhempani ja veljeni vaimoineen tulivat käymään. Tai siis vanhempani tulivat käymään täällä Saudeissa saakka, ja veljeni ja vaimonsa jäivät Bahrainiin siksi ajaksi. Emme onnistuneet saamaan Saudi-Arabian viisumia kuin vanhemmilleni, sillä viisumikäytäntöjä kiristettiin viime syksynä. Veljet ja sisaret eivät enää saa vierailijaviisumia, tosin tilanne voi muuttua taas. Tarkkaa syytä muutokselle ei kerrottu, mutta osasyynsä on varmasti sillä, että Saudeissa on paljon laittomia siirtolaisia. Osa on onnistunut tulemaan maahan väärillä papereilla ja varmaan vielä isompi osa on jäänyt maahan työ- tai vierailijaviisumin umpeuduttua. Näitä laittomia maahanmuuttajia etsitään tiukalla kammalla ja aina välillä teillä on tarkastuksia, joissa autot pysäytetään ja matkustajien paperit tutkitaan. Meitä tosin ei ole koskaan vielä pyydetty näyttämään papereita tällaisessa tilanteessa vaan olemme saaneet ajaa läpi tarkastuksista lähinnä moikkaamalla poliiseja. Tähän on syynä se, että laittomat siirtolaiset ovat harvemmin ihonväriltään valkoisia vaan he tulevat ihan eri maista, esimerkiksi Pakistanista tai Bangladeshistä. Saudi-Arabia on monella tapaa luokkayhteiskunta, yhtenä esimerkkinä kansalaisuuden ja ihonvärin mukanaan tuoma status. Olemme mieheni kanssa aina ”sir” ja ”madam” ja kohtelu on yleensä todella asiallista – tosin emme koskaan ole aivan samalla tasolla saudien tai muiden arabien kanssa vaan he ovat aina ykköskastia.

Takaisin vanhempieni vierailuun. He olivat reissussa suunnilleen viikon verran, ja aivan kuten mieheni vanhempien vierailun yhteydessä, vierailun lyhyys aiheutti kummastumista paikallisissa. Minulta kyseltiin lähes joka kerta siitä, miksi vanhempani tulivat käymään vain niin vähäksi aikaa. Mieheni työkaveri oli kommentoinut appivanhempieni (paikallisittain) lyhyttä vierailuaikaa toteamalla ”they don’t love you very much, do they”. Täällä suku on todella tärkeä ja vanhemmat tulevat vierailemaan helposti useaksi kuukaudeksi, jos vain voivat. Vanhempien kunnioitus on todella tärkeää. Opimme loman aikana Manaman isossa moskeijassa vieraillessamme, että rukousten välissä kiitetään ensimmäiseksi omia vanhempia, sillä ilman heitä me emme olisi olemassa. Monet muslimituttavani, joiden vanhemmat asuvat ulkomailla, lähettävät vanhemmilleen rahaa säännöllisesti. Näin myös sellaisissa tapauksissa, joissa vanhemmat ovat ihan hyvin toimeentulevia eivätkä tarvitsisi rahaa lapsiltaan. Eräs saudityökaverini (nainen) hoiti pitkään kotonaan isäänsä, jolla on Altzheimer. Nyt isä on vuorostaan hoidossa työkaverini veljellä. En tiedä, onko täällä vanhainkoteja tai hoitokoteja, mutta veikkaan että sellaiseen turvautuminen nähtäisiin vanhempien pettämisenä. Vanhempieni täällä ollessa nähtiin myös hupaisia tilanteita kun arabimiehet halusivat tulla juttelemaan isälleni, onhan hän perheenpää ja sellaisena hyvin arvostettu. Isäni ei kuitenkaan puhu hyvin englantia, joten minä jouduin tulkkaamaan välissä. Keskustelu oli silti koko isälleni suunnattu, osin senkin takia että miehet eivät saisi puhua vieraille naisille.

Vanhempani olivat varmasti aika pyörällä päästään vierailunsa aikana, sen verran erikoinen yhteiskunta Saudi-Arabia on ja hyvin erilainen paikka Suomeen verrattuna. Ehkä päällimmäisenä tunteena minulle jäi kuitenkin se, että he olivat huojentuneita nähdessään, että asumme oikein mukavasti täällä ja jokapäiväinen elämä ei kuitenkaan ole ihan niin vaikeaa kun Suomesta käsin voisi kuvitella. Kun päätimme muuttaa Saudeihin kohtasimme paljon kysymyksiä ja epäilyjä esimerkiksi siitä, onko täällä turvallista olla (tosin yllättävän vähän näitä kommentteja tuli silloinkaan vanhemmiltamme). Haluaisin oikeastaan lennättää kaikki blogini lukijat paikan päälle tutustumaan tähän maailmaan, sillä vaikka kuinka yritän kuvailla tätä maata blogissani, jää kuva Saudeista aina hieman haaleaksi yksinkertaistuksesi jos ei itse pääse paikan päälle. Kunhan viisumikäytäntö hieman löystyisi ja maahan voisi joskus tehdä turistimatkojakin!

Pienissä häissä

Muutama viime viikko on ollut hyvin tapahtumarikasta aikaa. Ensinnäkin saimme vierailijoita Suomesta, kun appivanhempani saapuivat tapaamaan meitä. Olenkin muutamaan kertaan jo kirjoittanut siitä, kuinka vaikeaa Saudi-Arabiaan on saada turismiviisumia, joten maahantuloon liittyy aina pieni jännitysmomentti. Tällä kertaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä olisi voinut aiheuttaa se, että viisumeissa (jotka tietenkin ovat arabiaksi) mieheni äidin kohdalle oli merkitty sukulaisuussuhteeksi ”isä” ja isän kohdalle sitten vastaavasti ”äiti”. Onneksi tullimiehet olivat lähinnä naureskelleet tälle erheelle ja appivanhempani pääsivät kuitenkin maahan. Heti sitten heidän täällä oleskelunsa aluksi kävi myös niin, että Saudi-Arabian kuningas kuoli. Tämä ei sinänsä ollut mikään yllätys, sillä kuningas oli jo vanha ja oli ollut sairaalahoidossa viime viikot. Kuninkaan kuolema on kuitenkin iso juttu ja arvelimme, että sillä voi olla vaikutuksia normaaliin arkielämäänkin. Näin sitten kävikin. Esimerkiksi lauantaiksi suunnittelemamme retki lähikaupunkiin oli peruttu, sillä Riadin turismikomissio oli kehoittanut perumaan kaikki retket ja matkat kunnianosoituksena kuninkaan poismenolle. Samaten useat koulut olivat eilen kiinni surunvalitteluna kuninkaan kuoleman johdosta. Uusi kuningas Salman on kuitenkin jo astunut valtaan, ja nähtäväksi jää, millaiseksi hänen valtakautensa muodostuu.

Viimeksi kirjoitin rakkaudesta ja puolison valinnasta, ja mitäs sitten sattuikaan – sain yllättäen viime hetken kutsun saudihäihin, jotka pidettiin viime viikolla. Työkaverini, jonka serkun häistä oli kyse, pyysi minut mukaan. Suomessa häissä on yleensä tarkka kutsuvieraslista, mutta täällä tyypillisesti vieras voi saada useamman, nimeämättömän kutsun jota voi sitten käyttää haluamallaan tavalla. Ja koska työkaverini äiti tai sisko eivät kumpikaan päässeet paikalle, minä pääsin mukaan. Saudihäihin pääseminen on silti merkittävä juttu, sillä yleensä pitää tuntea aika hyvin joku paikallinen jotta kutsun voi saada. Häät pidettiin täällä kotikaupungissamme paikallisessa hotellissa, ja aika jännittyneenä lähdin matkaan maanantai-iltana, jolloin häät pidettiin. Ensinnäkin asu aiheutti pohdintaa. Olin kuullut useammalta taholta, että saudinaiset pukeutuvat todella näyttävästi häissä ja muissa juhlissa, eli ykköset pitäisi todellakin laittaa päälle. Ajattelin, että iltapuku on sitten varmaan paikallaan. Minulla on kuitenkin lähinnä yksi kunnon iltapuku, joka on yleensä ollut ns. karonkkapukuna ja on siis luonnollisesti musta. Onneksi täällä mustan pukeminen häihin ei ollut mikään kardinaalimoka. Toisekseen en olisi millään keksinyt häälahjaa, mutta onneksi tästä sain vapautuksen. Saudihäissä lahjoja ei tuoda häihin, vaan ne annetaan yleensä jo kihlauksen yhteydessä. Kun saavuin paikalle hotelliin kävi aika nopeasti selväksi, että olin ainoa länsimaalainen paitsi häissä myös koko hotellissa. Sainkin aika uteliaita katseita osakseni odottaessani työkaveriani. Nämä häät johon osallistuin olivat sellaiset, joissa naiset ja miehet juhlivat erikseen. Niinpä abayan saattoi ottaa pois siinä vaiheessa kun pääsimme juhlatilaan.

Ja mitä kaikkea niiden abayoiden alta sitten paljastuikaan! Iso huoneellinen täynnä mitä upeampia juhlapukuja, koruja ja taidokkaita kampauksia ja meikkauksia. Tunsin itseni melkoiseksi harmaavarpuseksi yksinkertaisessa mustassa iltapuvussani ja nutturakampauksessani. En ole koskaan nähnyt niin paljoa kauniita pukuja kerralla – häät olivat mielestäni aika isot, pelkästään naisia oli jo parisataa koolla (miesten puoltahan en tietenkään nähnyt), mutta kuulemma paikallisittain häät olivat ihan normaalin kokoiset. Täällä muoti on todella näyttävää ja aika bling blingiä myös – osa puvuista olikin ehkä jo hieman mauttomuuden rajoilla. Olisin hirveästi halunnut ottaa valokuvia puvuista ja tunnelmasta, mutta se ei ollut sopivaa, sillä naiset eivät olleet peitettyinä. Näin ollen heistä ei sopinut ulkopuolisten ottaa valokuvia. Sääli todella, sillä puvut olivat niin upeita ilmestyksiä. Tyydyin sitten valokuvaamaan ruokia, joita eteemme kannettiin. Ohessa otos tapaksista, joita tarjoilijat toivat IMAG0135jokaiseen pöytään alkuillasta. Suolaisten tapasten lisäksi tarjolla oli myös runsaasti kahwaa eli arabialaista kahvia ja erilaisia suklaita. ”Alkuilta” on ehkä hämäävä käsite, sillä saavuimme häihin kymmenen maita illalla. Tässä vaiheessa morsian eikä sulhanen kumpikaan olleet saapuneet paikalle, ja saliin saapui koko ajan vielä uusia ihmisiä. Suomessa häissä tyypillisesti kätellään uusia ihmisiä, Saudeissa naisten kesken vaihdetaan poskisuudelmia. En saanut oikein missään vaiheessa selvää kuinka monta suudelmaa tulisi vaihtaa millekin poskelle – työkaverini tyytyi toteamaan ”one and million”, joka tuntuu olevan aika lähellä totuutta… pitkän aikaa olinkin kaikenikäisten ja -kokoisten saudinaisten ympäröimänä muiskuttelemassa poskisuudelmia ja yrittämässä vaatimattomattomallani arabian kielen taidolla tervehtiä heitä.

Kuten sanottua, alkuun paikalla oli vain vieraita. Ohjelmassa oli paikallista musiikkia, ja naiset innostuivatkin tanssimaan perinteisiä arabitansseja. Huoneen läpi oli rakennettu eräänlainen catwalk-käytävä, jolla sitten tanssittiin. Minuakin pyydettiin tanssimaan ja kävinkin yhden kipaleen hötkymässä. En täysin saanut selvää perinnetanssin askelluksesta mutta haitanneeko tuo. Puolen yön jälkeen alettiin sitten odottaa morsianta tai sulhasta saapuvaksi juhliin. Perinteisesti ilmeisesti morsian saapuu ensin, mutta näissä häissä sulhanen saapui miespuolisten sukulaistensa kanssa ensin. Ja koska saudinaiset eivät saisi olla ilman abayaa ja huivia vieraiden miesten seurassa, ennen miesten saapumista kuulutettiin että nyt sitten naiset peittävät itsensä. Kaikki muut paitsi morsiamen ja sulhasen lähisukuun kuuluvat naiset pukeutuvatkin sitten taas mustiin. Tässä vaiheessa musiikki väännettiin tappiin ja tarjoilijat kulkivat huoneen läpi suitsukkeita kantaen – minulle sekä musiikki että tuoksut meinasivat olla melkein liikaa. Täällä tykätään vahvoista tuoksuista ja häissä suitsukkeiden määrä on kunnia-asia. Sulhanen saapui yhdessä isänsä ja neljän veljensä kanssa (perheet ovat täällä yhä aika isoja, joka selittää osin myös isot häät). He tanssivat sitten myös perinnetansseja keskenään ja veivät tanssiin mm. morsiamen äidin. Kun tanssia ja tervehdyksiä oli jatkunut tarpeeksi kauan, veljet lähtivät ja isä ja sulhanen jäivät paikalle. Tämän jälkeen viimein saapui morsian. Kello oli tässä vaiheessa jo yhden maita yöllä, ja morsian käveli koko parisataa metriä pitkän käytävän maailman hitainta vauhtia, kestohymy yllään.  Morsiamella oli länsimaalainen, valkea morsiuspuku, tosin melko muhkea sellainen. Sulhasella sen sijaan oli paikallinen perinneasu. Sitten oli vuorossa taas tanssia ja kohteliaisuuksien vaihtoa ja ilmeisen symbolinen kakun leikkaus. Kakku nimittäin vaikutti olevan tehty pahvista tai vastaavasta. Tässä vaiheessa meidän oli pakko livistää paikalta, sillä kuskimme oli tulossa hakemaan meitä puoli kahden maita. Seuraavana päivänä meillä molemmilla oli töitä ja herätys näin ollen ennen kuutta aamulla. Muut vieraat aloittivat tässä vaiheessa vasta illallisen syönnin… aikamoisia yöeläjiä nämä arabit! Olin kahdelta kotona ja aivan tööt seuraavana päivänä töissä, mutta eihän tällaista kokemusta voinut jättää väliin. Tein myös sellaisen päätöksen, että jos vielä joskun saan uudelleen kutsun saudihäihin, aion ostaa sellaisen todella näyttävän iltapuvun itselleni. Seuraavia häitä siis odotellessa.

Viikonloppu, auto ja kaksi turistia

Saudi-Arabia ei ole mitenkään erityisen turistiystävällinen maa. Ensinnäkin maahan on todella vaikea päästä. Kuten aiemmin kirjoitinkin, turistiviisumeita ei käytännössä myönnetä, vaan maahan voi päästä pyhiinvaellusviisumilla (jolloin viisumin saa vain Mekan ja Medinan alueelle) tai työviisumilla. Työviisumin saanut henkilö voi tuoda mukanaan välittömän perheensä eli puolison ja lapset, ja mahdollisesti kutsua vierailemaan omat tai puolison vanhemmat. Lupaa tähän pitää kuitenkin anoa aina tapauskohtaisesti, ja kuten karvaasti olemme tänä syksynä saaneet huomata, lupaa esimerkiksi sisarusten kutsumiseen ei tällä hetkellä myönnetä. Ja kun jokin asia päätetään täällä jossakin elimessä, päätöksestä valittaminen ei ole mahdollista. Päätöksentekoa ei siis voi varsinaisesti kutsua läpinäkyväksi ja perusteita päätökselle on turha kysellä. Mutta niin, turisimia ei siis kauheasti ole. Saudit itse suuntaavat usein lomalle ulkomaille, erityisesti naapurimaihin. Maan sisäisen turismin suurin kohderyhmä on ehdottomasti saudit itse, ja jonkin verran matkailumahdollisuuksia on myös maassa asuville expateille. Omatoimimatkailu täällä voi kuitenkin olla aika haastavaa monella tapaa.

Ensinnäkin on paikkoja, joihin ei-muslimeilla ei ole asiaa. Selvimpänä esimerkkinä on Mekka, jonne pääsevät vain muslimit. Myös osa moskeijoista on avoinna  vain muslimeille, osassa taas ei-muslimit pääsevät tiettyinä aikoina tutustumaan moskeijaan, jos niin haluavat. Toisekseen täällä on monia paikkoja, joilla saattaisi olla turismiarvoa mutta joita on erittäin vaikea löytää ilman opasta tai ryhmälle erikseen järjestettyä matkaa. Usein tarkkoja osoitteita ei löydä internetistä ja jos teillä on jonkinlaiset viitat, ne ovat hyvin suuntaa-antavia ja saattavat olla ainoastaan arabiaksi. Melkein tuntuukin, että saudit eivät edes halua että kukaan saattaisi nähdä mitään mielenkiintoista, ainakaan kukaan joka ei ole itse paikallinen… tästä huolimatta olemme koettaneet viime aikoina tehdä hieman omatoimimatkailua. Kävimme viime viikonloppuna Al Hasa -nimisessä kaupungissa, joka kirjoitetaan myös länsimaalaisittain ainakin Al Ahsa tai Al Hofuh. Toinen juttu, johon täällä saakin tottua on se, että liikennemerkeissä ja -viitoissa on aina lukuisia eri länsimaalaisia kirjoitusversioita samasta paikasta ja kirjoitustapoja ei ole siis mitenkään yhtenäistetty. Ajaessa pitääkin tottua siihen, että määränpää saatetaan kirjoittaa eri tavalla jokaisessa eri liikennemerkissä. Al Hasa on rakennettu keitaan ympärille, joten siellä on harvinaisen vehreää. Siellä on itse asiassa valtavan isoja taateliviljelmiä, joten alueena se näyttää hyvin erilaiselta kuin muualla Saudeissa. Al Hasassa on myös ollut asutusta keitaan vuoksi pitkään, joten siellä on jonkinverran historiallisia nähtävyyksiä. Kolmas asia, joka kuitenkin on valitettavan totta Saudeissa on se, että täällä tuhotaan surutta vanhoja taloja ja historiallisia paikkoja. Vanhan säilyttäminen ei ole mitenkään prioriteetti, ja kenties myös siksi turismikohteita on niin vaikea löytää.

Al Hasassa on taateleiden ja joidenkin historiallisten kohteiden lisäksi myös matalaa kalkkikivivuoristoa. Vuoristossa on paljon luolia, osa luonnon muovaamia ja osa varmasti ihmisen muokkaamia. Nämä luolat olivat viikonloppumatkamme ykköskohde, mutta meillä oli suuria vaikeuksia löytää niitä. Ensinnäkään minkäänlaisia viittoja ei tosiaan ollut, vaan suunnistimme kännykän navigaattorilla – ja navigaattori hukkasi reitin siinä vaiheessa, kun ajelimme aina vain kapeammilla pikkuteillä taateliviljemien kastelukanavien vieressä. Päädyimme lopulta pienelle vuorelle, jossa ei näkynyt turistin turistia, ainoastaan joku paikallinen mies joka ajeli vuoren päällä ympäriinsä musiikkia luukuttaen… sanalla sanoen, en siis usko että löysimme oikeaa paikkaa. Nämäkin luolat olivat kyllä ihan hienoja ja oli mukava päästä ulos IMG_1143kävelemään, vaikka vuorelle kapuaminen abaya päällä ei ollut ehkä kaikista helpoin tehtävä. Vaelluksemme oli myös siinä mielessä vähän surullinen matka, että se osoitti hyvin sen, kuinka piittaamattomia täällä ollaan luonnosta. Luolat olivat täynnä graffitteja, roskia ja lasinsiruja, ja muutenkin Al Hasa näytti paikoittain kaatopaikalta. Kaikki teiden vieret olivat täynnänsä roskaa ja osa taloista oli romahtanut puoliksi, eikä kukaan ollut viitsinyt korjata taloja asuttavaan kuntoon. Täällä on vielä paljon tekemistä luonnonsuojelua koskevien asenteiden suhteen. On ihan tyypillistä nähdä päivittäin, kuinka aikuiset ihmiset heittävät liikkuvasta autosta roskansa tien viereen. Kierrätystä ei ole, vaan kaikki roskat lasipulloja myöten menevät samaan roskikseen. Kotitalossamme on pitkään yritetty saada aikaan kierrätysjärjestelmää, mutta pelkään että vaikka kuinka kierrättäisimme kotona, roskat päätyvät kaikki lopulta samalle kaatopaikalle eikä mihinkään uusiokäyttöön. Lisäksi ruokakaupoissa on kassojen lisäksi aina joku pakkaamassa ostokset, ja on ihan tavallista että yhdessä muovipussissa on kananmunat, toisessa juusto ja kolmannessa hedelmiä, neljännessä maito, viidennessä mehu jne. Tyypillisen ostosreissun jälkeen meillä saattaa olla 12 muovipussillista tavaraa, jotka Suomessa olisin pakannut yhteen tai kahteen pussiin – tai vielä parempaa, kangaskassiin. Yritän aina välillä pakata ostokset itse, mutta kauppojen pakkaajille se tarkoittaa heidän työnsä viemistä ja sitä, että tippiä ei ole luvassa, joten minulla on asiasta ristiriitaiset tunteet.

Al Hasassa on myös muutama eri souq eli ulkoilmamarketti, eräänlainen vanha arabialainen katumarketti. Taatelisouqia emme koskaan löytäneet – se ei (yllättäen…) ollut siinä, mihin Google Maps meidät ohjasi, mutta kävimme toisessa souqissa IMG_1166kävelemässä ympäriinsä. Koska saavuimme souqiin iltapäivällä, juuri mikään kojuista ei kuitenkaan ollut auki. Tässä maassa eletään täysin ilta- ja yöpainotteisesti, ja suurin osa kaupoista, virastoista ja ravintoloistakin sulkee iltapäiväksi. Al Hasan Souq oli kuitenkin ihan hieno kokemus iltapäivälläkin. Rakennus oli selvästi hieman vanhempi ja kojut oli rakennettu hyvin kapeiden kujien varrelle. Iltaisin siellä onkin varmasti aikamoinen väentungos. Ohessa kuva souqin pääportista, josta pääsee sisälle varsinaiselle souq-alueelle. Positiivinen asia paikallisessa kulttuurissa on se, että täällä ei tyrkytetä ostettavaa edes katumerketeissa, vaan länsimaalainenkin saa kulkea aika rauhassa. Toisin on jo esimerkiksi Bahrainissa, jossa katukauppiaat yrittävät myydä turisteille kamelipehmoleluja ja kopioita miesten perinnepäähineistä huutamalla ja yrittämällä saada turistit sisälle kauppaansa. Täällä saa yleensä kulkea rauhassa ostoksilla, mitä nyt paikalliset saattavat tuijottaa aika pitkään länsimaalaisia ja varsinkin länsimaalaisia naisia.

Ahlan wa sahlan!

Saudi-Arabiaan ei lähdetä niin vain käväisemään. Siksi onkin niin ihmeellistä, että olen saapunut maahan, jonne on erittäin vaikea päästä käymään saati sitten asumaan. Saudi-Arabiaan ei myönnetä lainkaan turistiviisumeita, joten maan ulkopuolista turismia ei käytännössä ole. Maahan voi saada työviisumin – joka edellyttää sitä, että saa työn ennen viisumin myöntämistä – tai pyhiinvaellusviisumin, joka edellyttää sitä, että on muslimi. No, minä en ole saanut kumpaakaan näistä viisumeista, mutta mieheni sai Saudi-Arabiasta työtä ja sen mukana työviisumin, ja tämän turvin hän saattoi tuoda mukanaan perheensä. Tämäkään ei tosin ollut aivan yksinkertaista: minä en voinut saada viisumia samaan aikaan, vaan mieheni ehti olla Saudi-Arabiassa reilut kaksi kuukautta, ennen kuin minä sain viisumin. Oma viisumiprosessini oli melko monipolvinen: viisumiin tarvittiin mm. arabiankielinen virallinen käännös avioliittotodistustuksestamme (avoparina tänne ei ole asiaa) sekä monia muita dokumentteja, jotka vaihtelivat aina sen mukaan keneltä suurlähetystössä asiaa kysyi…

Mieheni firma maksoi myös minun lentoni Saudi-Arabiaan, ja matkassa oli kieltämättä tyyliä. Erityisesti nautin lentomatkan pisimmästä välistä, jonka lensin Qatar Airwaysin businessluokassa uudella Dreamliner-mallisella koneella. En pidä erityisemmin lentämisestä, ja voisi jopa sanoa että se pelottaa minua, vaikka olenkin siihen melko tottunut. Lentäminen on usein myös epämukavaa: koneessa on minimaalisesti tilaa, vieruskaverin joka liikkeen voi tuntea ja kun edessäoleva laskee penkkinsä alanojaan ruokailun aikana, istut tarjotin kiinni rintakehässäsi. Nukkuminen on hankalaa ja jos onnistut saamaan unen päästä kiinni, vierustoveri haluaa juuri silloin mennä vessaan. Business-luokassa tällaisia ongelmia ei kuitenkaan ollut, sillä penkki oli varsin tilava ja minulla oli oma yksittäinen istuimeni, jonka sai halutessaan täysin vaakatasoon.  Tilaa oli siis ruhtinaallisen paljon, ja lentokoneeseen tullessani minua tervehti ”oma” lentoemäntäni, joka tuli esittäytymään ja kysyi voisiko ripustaa takkini, ja seuraavaksi edessä olikin lasi shampanjaa. Ruoka ja juoma oli muutenkin erinomaista: kolmen ruokalajin ateria tilattiin ruokalistasta, ja jokaiseen ruokaan sai valita erikseen viinit tai muuta juotavaa. Tässä nautin jälkiruoaksi tilaamastani juustolautasesta ja lasillisesta malbecia, telkkarissa pyörii leffa (muuten, jos ette halua saapua perille punaisin silmin, ei kannata katsoa lentokoneessa Fault in Our Stars -leffaa).

WP_20140903_025
Olin siis melko vaikuttunut lentomatkustamiseni tasosta, mutta muut business-luokan matkustajat näyttivät olevan tasoon tottuneita – kukaan muu ei muun muassa ottanut kännykällä kuvia ruuastaan… kovin moni muu ei myöskään nauttinut shampanjaa, sillä lähes kaikki muut business-luokan matkustajat olivat arabeja ja arabeja nimenomaan perinneasuissaan – miehillä valkoinen pitkä ”paita” thawb ja päähine ghutra, naisilla musta abaya ja huntu.  Seuraavalla lennollani Qatarista Saudeihin kulttuuriset erot alkoi huomata jo tarjoilussakin, sillä appelsiinimehua väkevämpää ei  enää tarjoiltu kenellekään. Saudi-Arabiaan ei saa tuoda maahan alkoholia eikä alkoholia (virallisesti) saa myydä täällä. Rangaistukset ovat kovat sekä alkoholin että erityisesti huumeiden maahantuonnista.

Maahantulo jännitti monella tapaa. Ensinnäkin mietin pitkään, miten pukeutua lennolle, etten erottuisi niin valtavan paljon muista naisista kun pääsen perille. Paikalliset naiset kun eivät kulje ihan minisortseissa ja narutopissa. Päädyin tummansiniseen maksimekkoon ja asettelin mustan huivin harteilleni, ja tämä oli ihan toimiva ratkaisu. Olin myös kuullut jo etukäteen että maahantulomuodollisuudet ovat pitkät ja voivat kestää useita tunteja, joten olin henkisesti varautunut jonottamaan ja myös siihen, että kaikki matkatavarani käydään läpi (alkoholin lisäksi tänne ei saa tuoda mm. sianlihaa, mitään Israelissa valmistettua, seksuaalisesti virittäytynyttä materiaalia – saattaa pitää sisällään naistenlehdet, onhan niissä naisia bikineissä ja alusvaatteissa – eikä muiden uskontojen kuin islamin symboleita tai pyhiä kirjoja). Olinkin erittäin huojentunut, kun hetken aikaa jonotettuani melko pitkässä jonossa minulle tultiin sanomaan, että siirry jonoon luukulle 17. Luukulla 17 ei ollut ketään muita, eli uusi jono avattiin ja se avattiin erityisesti naisille ja perheille, ja pääsin heti ensimmäisenä käsittelyyn. Maahantulossa kestää mm. sen vuoksi, että kaikista ensi kertaa maahan tulevista otetaan sormenjäljet ja valokuvat, mutta tämän jälkeen kaikki sujui nopeasta. Matkatavarani läpivalaistiin, mutta niitä ei avattu. Ylipäänsä matkalaukkuni tulivat ehjänä perille ja sain ne heti linjalta poimittua – tai siis kantajani sai ne poimittua, täällä on kentillä ja muuallakin kantajia, jotka kantavat pientä tippiä vastaan tavarasi.  Palvelu, jota en aina haluaisi enkä varsinkaan tarvitsisi, mutta se tuntuu olevan maan tapa ja siitä kieltäytyminen on hankalaa. No, saavatpahan kantajat ainakin elantonsa tästä työstä. Mieheni tuli minua vastaan kentälle ja mitään kovin kiihkeää jälleennäkemistä ei voinut olla, sillä julkisilla paikoilla ei saisi koskettaa vastakkaista sukupuolta. Halasimme nopeasti kuitenkin – olimme siis heti rikkomassa sovinnaissääntöjä.

Täällä on hirveän paljon nähtävää ja katseltavaa ja ihmeteltävää – varsinkin ihmeteltävää. Olen nyt ollut melkein viikon täällä ja jotkin jutut alkavat loksahdella paikoilleen, mutta opittavaa on vielä paljon. Täällä ei ole ollut ihan niin hankalaa kuin etukäteen pelkäsin ja mitä etukäteen luin, tämä on ainakin ensivaikutelmani. Ihmiset ovat olleet todella ystävällisiä, niin paikalliset kuin muut länsimaalaisetkin.  Ruoka on hyvää ja sitä on monenlaista, ja olen ollut tyytyväinen asuntoomme ja taloon, jossa asumme. Kuuma täällä on, joka päivä on yhä yli 40 astetta lämmintä ja kun tuulee, tuntuu kuin olisi föönissä. Sadetta ei ole nähty kuukausiin. Pidän lämpimästä säästä, mutta keskipäivän aurinko täällä on aika armoton. Mutta siitä ja muista asioista lisää ensi kerralla!