Suuri Saudi-Arabian road trip, osa 3

Jeddasta tiemme vei jälleen vuoristoon, tällä kertaa Taifin alueelle. Taifia kutsutaan Saudi-Arabian kesäpääkaupungiksi, syystä että alueelle saapuu kesäkuukausina paljon saudeja nauttimaan vuoriston viileämmistä lämpöasteista. Taif on myös melko lähellä Mekkaa, eli jos haluaa käydä tekemässä pyhiinvaelluksen, se onnistuu melko helposti. Meidänkin tiemme Jeddasta Taifiin kulki Mekan kautta, ja olimme luonnollisesti utelieita näkemään tämän pyhän kaupungin jonka kaikki maailman muslimit haluavat ainakin kerran elämässään nähdä. Tiesimme kuitenkin että Mekka (ja Medina) ovat meille ei-muslimeille kiellettyjä kaupunkeja, tai että ainakaan ihan sinne pyhimpään, lähelle Kaabaa, ei pääse. Kaaba on se musta kivi, jota kierretään pyhinvaelluksella, mutta Mekassa ja sen lähellä on myös monia muita pyhinvaellukseen liittyviä Islamin pyhiä paikkoja.

Mekka oli varsin rauhallinen kaupunki tähän maailman aikaan kun korona kurittaa matkustamista ja suurin pyhinvaellusaika oli juuri loppunut – ja siinäkin ihmismäärää oli tänä vuonna merkittävästi rajoitettu, viruksen vuoksi. Ajoimme niin lähelle kuin uskalsimme Kaabaa, mutta emme lähteneet ehdoin tahdoin yrittämään päästä pyhimpään alueeseen sisään. Luin kyllä netistä sitten myöhemmin että täällä on harkittu ei-muslimituristien pääsyä Mekkaan, opastetulle kierrokselle. Sellainen olisi mielenkiintoinen jos tämä joskus tapahtuisi. No, kun Mekka oli jätetty taakse, oli edessä vain lyhyt kapuaminen korkeammalle vuoristoon, ja olimme Taifissa. Majoituimme vähän Taifin ulkopuolella, pienessä kylässä nimeltä Al Hada, jossa kuitenkin oli varsin paljon hotelleja. Kuten jo mainitsin, alueella on erittäin paljon maan sisäistä turismia kesäisin. Hotelli oli kuitenkin sen verran maaseudulla että parvekkeelta näki aamulla kuinka paikallinen paimen vei lampaansa niitylle, puhumattakaan kulkukoirista jotka haukkuivat niin kovaa öisin parvekkeen alla että ensimmäisenä yönä nukahdin vasta aamuneljältä…

Paitsi turismista ja viileämmästä vuoristoilmasta, Taif tunnetaan myös ruusuistaan. Alueella kasvatetaan Saudien mittapuulla paljon ruusuja, joista sitten tehdään hajuvesiä, saippuoita tms. Ja toki osa ruusuista menee ihan leikkokukkina myyntiinkin. Olin ajatellut ostavani jonkin ruusutuoksuisen kosmetiikan, mutta niitä oli yllättävän vaikea löytää. Paikallisessa souqissa alueen hunajatuotanto oli paremmin edustettuna, ja ostimmekin ison pönikän hunajaa – josta maksoimme aivan varmasti ylihintaa, olimme taas ainoa valkoihoiset, ei niin hyvin arabiaa puhuvat ihmiset koko alueella. Souqissa ja muuallakin tuijotus oli jälleen aika intensiivistä, mutta se mukava puoli Saudi-Arabian souqeissa kulkiessa on että harvoin tullaan tuputtamaan mitään, vaan aika rauhassa saa kulkea. Toisin on vaikkapa Dubaissa, joissa on mielestäni suorastaan ahdistavaa kulkea kun myyjät jahtaavat perässä. Souqin lisäksi kävimme katsomassa kaupunkin kuuluisan Shubra Palacen, palatsin jossa Saudi-Arabian ensimmäinen kuningas vietti kesäkuukautensa. Sekin oli ikävä kyllä koronan vuoksi suljettu, joten tyydyimme tarkastelemaan sitä ulkopuolelta käsin.

Alueen suurin nähtävyys minulle olivat kuitenkin vuoret ja luonto, vaikkakin maisemat olivat vielä piirun verran jylhempiä ja mielenkiintoisempia mielestäni Abhan alueella. Kävimme Taifin alueen korkeimmalla vuorella Jabal Dakkalla, joka kohoaa lähes 3000 metrin korkeuteen. Sinnekin olivat saudit kuitenkin rakentaneet tien ihan huipulle asti, ja me kurvasimme sinne autollamme paikallisten kanssa katsomaan auringonlaskua ja syömään jäätelöt (yritteliäs jäätelöautonkuljettaja saapui myös paikalle). Koko vuoristo oli täynnä ihmisiä istumassa iltaa, juomassa kahwaa ja grillaamassa. Ja mikäpä siinä, varmasti itsekin karkaisin vuoren reunalla istumaan useimpina iltoina jos asuisimme vuoriston lähellä. Piknikin vietto tulee halvemmaksi kuin ravintolassa istuminen, ja näin korona-aikaan voi helposti viettää aikaa vain omalla porukalla. Ja kun pubeja tai muitakaan huvituksia ei niin ole, niin nuoret miehetkin istuivat omissa porukoissaan pikinikeillä. Huvituksista puheen ollen: yksi huvitus ei todellakaan loistanut poissaolollaan Taifissa, ja se oli huvipuistot. Kymmeniä huvipuistoja toinen toistensa vieressä, ja mikä hämmentävintä, ne kaikki aukesivat vasta illalla. Päiväaikaan on toki kuuma vuorillakin ja paikallinen kulttuuri on hyvin iltapainoitteista, mutta meillä oli vaikeuksia keksiä mitään tekemistä päivisin, kun tavalliset puistotkin aukesivat vasta 16.30. Tuntui että koko kaupunki heräsi eloon vasta auringon laskiessa.

Taif oli viimeinen iso nähtävyytemme matkallamme, ja lähdimme siitä sitten ajamaan pitkää pätkää kohti Riadia, jossa vietimme yhden yön, ja josta ajoimme sitten vielä kotiin. Matkalla Taifista Riadiin kävimme vielä katsomassa Al Waba -kraateria, joka teki pienen lenkin kotimatkaamme mutta jota meille oli kehuttu sen verran, että halusimme käydä katsomassa sen. Matkalla kraaterille emme nähneet montakaan autoa tai ihmistä, mutta kameleita, lampaita ja vuohia kyllä näimme paljonkin. Seutu kraaterin lähellä oli kovin kivistä ja karua, vaikkakaan kraateri ei ollut tulivuoren kraateri varsinaisessa merkityksessa. Tulivuoriakin Saudeissa on ja osa niistä on jopa hieman aktiivisia, mutta tämän kraaterin ajatellaan syntyneen jonkinlaisen maanalaisen kaasuräjähdyksen seurauksena. Kraateri on pohjalta valkoisten suolakiteiden peitossa, ja se on noin 250 metriä syvä ja 2 km läpimitaltaan. Kraaterin pohjalle olisi ollut mahdollista laskeutua, mutta se olisi ollut monen tunnin urakka kahdelle aikuisellekin, eikä reitti pohjalle ollut mitenkään itsestäänselvä, joten tyydyimme ihailemaan kraateria reunalta käsin. Lukijat voivat jo tässä vaiheessa arvata, että turvakaiteita ei ollut juurikaan eikä opasteita – kraaterin vieressä oli moskeija ja jonkin sortin keskus, jonka työntekijä tuli meitä tervehtimään todella iloisena. Olimme jälleen ainoat kävijät kraaterilla, enkä tiedä tuliko sinä päivänä enää toisia turisteja. Mies toi meille ison maton, jonka päällä saatoimme syödä eväämme, ja ihasteli tottakai lapsia taas. En tiedä kuinka usein hän oli nähnyt moisia pieniä pellavapäitä, sen verran kaukana olimme isoista kaupungeista tai oikeastaan mistään pysyvästä asutuksesta.

Tässä oli suuren Saudi road tripimme parhaat palat, toivottavasti lukijoitakin on kiinnostanut kuulla tämän ison maan eri kolkista. Paljon olisi vielä nähtävää erityisesti maan pohjoisosassa, mutta saapi nähdä koska sinne pääsisi tutustumaan. Ihan heti en halua lähteä näin isolle automatkalle uudelleen – hauskaa oli, paljon nähtiin hienoja paikkoja, mutta oli myös kiva palata myös kotiin.

Suuri Saudi-Arabian road trip, osa 1

Miehelläni alkoi elokuun puolessavälissä lähes kuukauden mittainen loma. Sama loma, joka meidän piti pitää jo maaliskuussa ja lentää Suomeen, mutta joka sitten peruuntui pandemian iskiessä. Olimme siirtäneet lomaa jo useamman kerran toivoen että pääsisimme Suomeen, mutta Saudi-Arabian rajat pysyvät kiinni. Lopulta tuli ajankohtaiseksi pitää loma, pääsi Saudeista ulos tai ei. Ja koska emme päässeet matkustamaan Saudi-Arabian kuningaskunnan ulkopuolelle, päätimme tehdä ison road tripin täällä Saudeissa. Olemme asuneet Saudi-Arabiassa jo kuusi vuotta, joten oli jo korkea aika lähteä tutkimaan laajemmin tätä isoa maata, jossa ei juurikaan ole vieläkään maan ulkopuolista turismia, paitsi joka vuotiset pyhiinvaeltajat. Yritystä turismin aloitukseen oli viime syksynä jolloin turistiviisumi lanseerattiin ja joitakin ulkomaalaisia turisteja tulikin maahan. Mutta korona teki stopin turismille täälläkin, joten nyt maassa matkustavat vain Saudit ja ne ulkomaalaiset, jotka ovat jääneet tänne jumiin – kuten me.

Matkareitiksi valikoitui koti – Riad – Abha – Jeddah – Taif – Riad – koti. Käsittelen tässä blogikirjoituksessa matkan ensimmäistä pätkää, Riadia ja erityisesti Abhaa ja sen ympäristöä. Riadiin meiltä ajaa neljä-viisi tuntia, vähän riippuen siitä kuinka pahat ruuhkat pääkaupungissa on. Vietimme ensimmäisen yön Riadissa ja ostimme sieltä vähän vielä eväitä ja tarvikkeita matkaa varten. Riadista Abhaan matkaa on minimissään 10 tuntia, ja meillä meni matkaan muutaman pysähdyksen kanssa lähes 12 tuntia. Se oli pitkä päivä, ja rankin koko matkalla. Riadissa maasto on vielä aika lailla punaista autiomaata, mutta sielläkin on joitakin jyrkkiä kallioita (esimerkiksi Edge of the world, jossa kävimme viime vuonna). Abha sen sijaan on jo korkella vuoristossa ja huomattavan paljon vihreämpää seutua. Matkalla Riadista Abhaan näimme kuinka autiomaa vaihtui pikkuhiljaa kiviseksi ylängöksi ja lopulta ihan oikeaksi vuoristoksi – ja tiet muuttuivat kapeammiksi vuoristoteiksi. Pitkiä matkoja oli täysin asumatonta seutua. Lähinnä näimme kameleita, lampaita ja vuohia.

Saudit pakenevat mielellään vuoristoon kesällä, ja se on ymmärrettävää. Meillä itärannikolla on kesällä aina yli 40 astetta päivällä lämmintä, pahimmillaan lähempänä 50 astetta. Abhassa oli 19 astetta ja satoi hieman kun saavuimme sinne illalla. Päivällä lämpötila oli mukava 20-30 astetta, ja mitä korkeammalle vuorille meni, sitä kylmempi luonnollisesti oli. Meillä oli kaksi kokonaista päivää Abhassa, ja ensimmäisenä päivänä kävimme tutustumassa kylään nimeltä Rijal Almaa. Se on vanha kylä paikalla jossa on ollut asutusta tuhansien vuosien ajan – sen kautta on kulkenut mm. kauppakaravaaneja kameleineen Medinasta ja Mekasta kohti Jemeniä ja Omania. Rijaj Almaa kutsutaan joskus piparkakkukyläksi rakennustyylin vuoksi: talot ovat tummanruskeita ja niissä on erivärisiä pieniä ikkunoita. Rijaj Almassa saimme aika rauhassa tutkia paikkaa. Vaikka kyseessä on turistipaikka ja vaikka siellä oli aika paljonkin ihmisiä, siellä ei ollut varsinaisesti opastusta eikä monia (suomalaisittain) vaarallisia paikkoja ollut mitenkään aidattu. Ihan korkeimpaan taloon pääsi kapuamaan, vaikka portaissa ei ollut kaiteita ja talossa oli lattia osin romahtanut ja parvekkeelle emme uskaltaneet ollenkaan sen heppoisen olemuksen vuoksi. Matka Rijaj Almaan oli varsinainen nähtävyys itsessään, varsinkin viimeiset 15 kilometriä jotka tultiin alas vuorelta aikamoista serpentiinitietä. Puolivälissä vuorta oli pysähtymispaikka, jossa monet viilentelivät ylikuumentuneita jarrujaan heittämällä vettä niiden päälle. Meidän maastoautossamme alennusvaihteen ja moottorijarrutuksen ansiosta jarrut onneksi kestivät varsin hyvin. Minä ainoastaan roikuin kauhukahvassa…

Kävimme samalla reissulla myös niin sanotulla pilvibulevardilla, Cloud cornichella, joka puolestaan oli korkealla Rijaj Almaan yläpuolella. Itse asiassa niin korkealla, että siellä pilvet pyyhkivät tietä säännöllisesti, siitä nimi. Paikalliset olivat kerääntyneet vuorille sankoin joukoin piknikille. Me pysähdyimme matkalla ostamaan kukkaseppäleet minulle ja tyttärelle. Olimme nähneet niitä runsaasti Rijaj Almaassa sekä miehillä että naisilla, ja olin jo etukäteen lukenut kuinka Aseer-alueella (jonka pääkaupunki Abha on) on perinteenä pitää kukkaseppeleitä, tosiaan myös miesten. Pieni seppeleiden myyjäpoika ei puhunut luonnollisesti sanaakaan englantia ja koska me olimme ainoat länsimaalaiset kilometrien säteellä, luulen että ylihintaa tuli maksettua seppeleistä. Pilvibulevardilla huomasin myös, kuinka eräs paikallinen nainen abayassaan ja niqabissaan heilutteli abayaansa minulle ja puhui jotain arabiaksi. Hymyilin ja pudistin päätäni. Olen kulkenut koko kesän ilman abayaa täällä itärannikolla, pukeutunut peittävästi toki. Länsirannikolla näkee aika paljon rennompaa pukeutumista paitsi ekspateilla myös saudinaisilla, jotka saattavat kulkea esim. abaya auki. Tällä Rijaj Almaan ja pilvibulevardin reissulla minulla oli päällä keltavalkoinen maksimekko ja farkkutakki, ja voin sanoa että aikalailla erosin kaikista muista naisista. Abhassa melkein kaikilla naisilla oli musta abaya ja niqab, vain ihan muutamalla arabinaisella oli vain päähuivi, niin että kasvot näkyivät. Lisäksi näimme Rijaj Almaassa ainoastaan yhden toisen länkkäriperheen, muuten paikalla oli vain saudeja. Meitä siis tuijotettiin koko loman ajan aika pitkään, ja lapsia toki myös ihasteltiin. Usein kun käänsin päätäni huomasin että minua ja/tai lapsia kuvattiin salaa. Olimme siis itse varsinainen nähtävyys näiden kaikkien upeiden paikkojen keskellä.

Toisena Abhan päivänä ajoimme Al Habala -nimiseen paikkaan. Sekin on vanha kylä, joka sijaitsee erikoisessa paikassa vuoren rinteellä. Siellä on asunut miesten yhteisö 80-luvulle saakka, ja he ovat laskeutuneet kylään 300 metriä suoraa jyrkännettä alas köysitikkailla – muuten kylään ei olekaan päässyt. Nykyään kylä on tyhjillään, ja sinne pääsee köysiradalla. Köysiradat olivat yllättävän suosittuja täällä päin maata, menimme köysiradalla myös Abhassa kaupunkia katsellen. Al Habalan kylään ei päässyt korona-rajoitusten vuoksi kävelemään, joten saimme ihailla sitä ainoastaan köysiradan kyydistä. Läheisessä luonnonpuistossa pidimme piknik-lounasta, ja ihmettelimme sitä miksi Saudi-Arabia on niin roskainen maa. Kaiken luonnonkauneuden keskellä se todella iskee silmään kuinka kaikki paikat ovat täynnä roskia – tyhjiä vesipulloja, muovipusseja, puoliksi syötyjä eväitä ja grillattuja kokonaisia eläimiä, autonrenkaita, huonekaluja, you name it. On ihan tavallista nähdä kuinka porukka heittää autosta roskat kadulle ajaessaan, ja tosiaan luontoon dumpataan säälittä ihan kaikki roskat. Al Habalasta matkalla takaisin Abhaan näimme onneksi muutakin kuin roskia. Alueella kasvatetaan runsaasti hedelmiä ja kasviksia, onhan alue Saudi-Arabian mittapuulla varsin vihreää ja hedelmällistä. Mekin pysähdyimme ostamaan hedelmiä katumyyjältä vielä matkalla hotellille.

Ensi kerralla: matka Punaiselle merelle ja Jeddan nähtävyydet!

Serpentiinitie matkalla Rijaj Almaan, Rijaj Alma, vuorien apinoita, köysiradalla Al Habalaan.

Al Hasa, revisited

Tänä vuonna kesäkuu on ollut kiireistä aikaa meidän perheessämme. Alkukuusta olin lasten kanssa mukana mieheni työmatkalla Abu Dhabissa, sitten tulikin ramadanin päättävä eid-juhlaviikko, ja pian sen jälkeen läksimme koko perhe Lontooseen kahdeksi viikoksi, jälleen mieheni työmatkalle mukaan. Tuntuu, että olen lähinnä pakannut tai purkanut matkalaukkuja koko kuukauden, ja että mieheni on ollut töissä koko ajan. Mutta eid-viikolla onnistuimme sentään koko perhe käymään täällä Saudeissa Al Hasassa, muutaman tunnin ajomatkan päässä olevassa sisämaakaupungissa, joka on erityisesti tunnettu luolistaan ja vehreistä palmumetsistään. Alueella on paljon taatelinkasvatusta ja matalia vuoria – joita itse kyllä kutsuisin enemmän kumpareiksi -, joihin on aikojen saatossa muodostunut hienoja luolastoja. Luolat ovat ilmeisesti syntyneet siksi, että alue on jossain vaiheessa ollut  kokonaan veden alla ja vesi on kaivertanut kiviainesta.

Al Hasan matka oli tavallaan paluu juurille, sillä mehän kävimme mieheni kanssa siellä kaksin ensimmäisenä vuotenamme Saudeissa (flashback lähes viiden vuoden taakse löytyy täältä). Silloin halusimme vierailla katsomassa kuuluisia luolia, mutta meillä oli vaikeuksia edes löytää niitä, sillä turismi Saudi-Arabiassa oli vielä enemmän lapsenkengissä kuin mitä se nyt on. Luolia ei oltu merkitty karttaan, niille ei ollut minkäänlaisia opasteita (ainakaan englanniksi), ja ajelimme hyvän aikaa ympäri Al Hasaa etsien oikeaa paikkaa. Joitakin luolia löysimmekin, mutta näyttävimmät jäivät varmaan sillä kertaa näkemättä. Muistan, että kapusimme hyvän aikaa hiekkaista mäkeä ja ihmettelimme osin grafitein töhrittyjä luolia, ja sitä miten roskaista siellä oli. Yritimme käydä Al Hasassa ja luolilla uudestaan tammikuussa 2015, kun mieheni vanhemmat vierailivat ensimmäisen kerran Saudi-Arabiassa. Olimme silloin varanneet paikallisen matkanjärjestäjän kautta reissun, jossa oli tarkoitus ajella autiomaassa, tutustua Al Hasan kaupunkiin – ja vierailla luolissa. Emme koskaan päässeet matkalle, sillä Saudi-Arabian edellinen kuningas kuoli matkaa edeltävänä yönä, ja kuningaskunnassa kaikki oli suljettuna seuraavana päivänä kunnioituksen merkkinä, myös matkatoimistot, ja kaikki retket oli peruttu.

Aikaa on kulunut siis useampi vuosi edellisestä reissustamme Al Hasaan. Monet tuttavistamme ovat vierailleet luolilla lähiaikoina ja kertoneet, että nykyään ne on helpompi löytää, sillä ne on nyt merkitty karttaan ja niiden ympärille on jopa rakennettu pieni infokeskus, josta kierros luolille alkaa. Niinpä uskaltauduimme lähtemään Al Hasan luolille vielä kerran, ja tällä kertaa mukana kaksi lasta. Ja toden totta, tällä kertaa löysimme luolat helposti. Niiden luona oli tosiaan infokeskus, ravintola ja jopa pieni museo, jossa vierailimme nopeaan, ennen kuin astuimme ulos 48 asteen lämpöön tallustamaan kohti luolia. Matka ei onneksi ollut pitkä, siinä kuumuudessa! Paljon oli muuttunut viime vierailustamme. Tie luolille oli päällystetty asfaltilla, sen varrella kuului kovaäänisistä arabiankielistä musiikkia ja säkeitä koraanista, ja näyttävät valonheittimet olivat odottamassa ilta-aikaa, jolloin luolat valaistaisiin. Luolissa sisällä oli miellyttävän viileää ja lämpötila pysyy sisällä itse asiassa samana ympäri vuoden, näin opimme myöhemmin. Pääreitti luolastoon oli myös päällystetty asfaltilla ja seinillä näkyi aina silloin tällöin turvakameroita, ja roskiksia oli säännöllisin väliajoin. Välillä saattoi jostain luolan sivuhaarasta nähdä vilaukselta kyllä lisää luolia, joita ei oltu retusoitu vaan jotka olivat täysin luonnontilassa – sellaisina kuin me mieheni kanssa ne näimme silloin melkein viisi vuotta sitten. Emme kuitenkaan poistuneet merkityltä reitiltä, vaikka luonnontilassa olevat luolat näyttivätkin kutsuvilta. Emme halunneet eksyä, ja luulen että turvakamerat ovat luolassa muun muassa juuri siksi, ettei kukaan lähtisi hortoilemaan pimeisiin luoliin itsekseen. En voinut olla ajattelematta että oliko luolien ”kunnostus” turistikuntoon mennyt sitten kuitenkin vähän yli, niin kuin täällä niin usein menee. Niissä oli vähän liiankin helppo liikkua ja ne olivat vähän liian siloiteltuja minun makuuni, vaikka hienoja ne olivat toki nytkin.

Saavuttuamme luolista takaisin meille pidettiin vielä oma, pieni infotilaisuus luolista. Siinä kävi ilmi, että vierailemamme luolasto oli vain yksi kahdestatoista, isosta luolastosta, ja että loput 11 ovat yhä enemmän tai vähemmän luonnontilassa (onneksi!). Infotilaisuudessa tarjoiltiin kahwaa ja taateleita, kerrottiin arabialaisesta kalligrafiasta ja lopuksi käteen iskettiin ”Understanding Islam” -opus. Olinkin jo tilaisuuden aikana arvellut, että oppaamme teki työtä uskonnollisista lähtökohdista. Täällä on yleistä ilmoittautua vapaaehtoistyöhön esimerkiksi moskeijaan ja sillä tavoin osoittaa olevansa hyvä muslimi. Infotilaisuuden jälkeen vierailimme myös hyvin paikallisessa ravintolassa, jossa menut olivat arabiaksi ja tarjoilivat puhuivat hyvin auttavaa englantia. Google translatorin ja auttavan arabian kielen taitomme avulla yritimme sitten selvittää mitä ruokaa tilata ja mitä ruoat sisälsivät, mutta yllättävän hyvin selvisimme tästäkin ravintolareissusta. Ja ruoka oli hyvää sekä varsin edullista.

Päällimmäisenä matkasta jäi hienojen luolien lisäksi mieleen se, kuinka paljon Saudi-Arabia on muuttunut jo sinä aikana, kun me olemme maassa asuneet. Muutamassa vuodessa esimerkiksi turismi on alkanut pikku hiljaa nostaa päätään. Viisi vuotta sitten Al Hasan luolilla meitä kohtasi roskameri ja arabiankieliset grafitit, nyt turismikeskus jossa meille kerrottiin alueesta englanniksi. Ero on melkoinen. Paljon muutakin on tapahtunut. Viime viikonloppuna Jeddassa, maan länsirannikolla, oli Backstreet Boysin konsertti, johon myönnettiin jopa viisumeita ulkomaalaisia vierailijoita varten. Jos joku olisi sanonut minulle viisi vuotta sitten, että Backstreet Boys esiintyy Saudi-Arabiassa, olisin ajatellut että hyvä vitsi, heh heh, mutta nyt tällaisiakin, melko länsimaalaisia asioita tapahtuu. Jeddaan on avannut myös taannoin yökerho, joka on luonnollisesti täysin alkoholiton, ja joka on itseasiassa enemmän teatterityyppinen paikka kuin tanssibaari, mutta silti, suuri ero aiempaan kulttuuritarjontaan nähden. Näitä uutisia lukiessa miettii sitä, pysyykö muutostahti yhtä nopeana seuraavana viitenä vuotena kuin mitä se on nyt ollut. Ja jos pysyy, ovatko Saudi-Arabian kaikki kansalaiset mukana täysin rinnoin tässä kiihkeässä muutoksessa vai tuleeko vastareaktioita.

 

Viikonloppu, auto ja kaksi turistia

Saudi-Arabia ei ole mitenkään erityisen turistiystävällinen maa. Ensinnäkin maahan on todella vaikea päästä. Kuten aiemmin kirjoitinkin, turistiviisumeita ei käytännössä myönnetä, vaan maahan voi päästä pyhiinvaellusviisumilla (jolloin viisumin saa vain Mekan ja Medinan alueelle) tai työviisumilla. Työviisumin saanut henkilö voi tuoda mukanaan välittömän perheensä eli puolison ja lapset, ja mahdollisesti kutsua vierailemaan omat tai puolison vanhemmat. Lupaa tähän pitää kuitenkin anoa aina tapauskohtaisesti, ja kuten karvaasti olemme tänä syksynä saaneet huomata, lupaa esimerkiksi sisarusten kutsumiseen ei tällä hetkellä myönnetä. Ja kun jokin asia päätetään täällä jossakin elimessä, päätöksestä valittaminen ei ole mahdollista. Päätöksentekoa ei siis voi varsinaisesti kutsua läpinäkyväksi ja perusteita päätökselle on turha kysellä. Mutta niin, turisimia ei siis kauheasti ole. Saudit itse suuntaavat usein lomalle ulkomaille, erityisesti naapurimaihin. Maan sisäisen turismin suurin kohderyhmä on ehdottomasti saudit itse, ja jonkin verran matkailumahdollisuuksia on myös maassa asuville expateille. Omatoimimatkailu täällä voi kuitenkin olla aika haastavaa monella tapaa.

Ensinnäkin on paikkoja, joihin ei-muslimeilla ei ole asiaa. Selvimpänä esimerkkinä on Mekka, jonne pääsevät vain muslimit. Myös osa moskeijoista on avoinna  vain muslimeille, osassa taas ei-muslimit pääsevät tiettyinä aikoina tutustumaan moskeijaan, jos niin haluavat. Toisekseen täällä on monia paikkoja, joilla saattaisi olla turismiarvoa mutta joita on erittäin vaikea löytää ilman opasta tai ryhmälle erikseen järjestettyä matkaa. Usein tarkkoja osoitteita ei löydä internetistä ja jos teillä on jonkinlaiset viitat, ne ovat hyvin suuntaa-antavia ja saattavat olla ainoastaan arabiaksi. Melkein tuntuukin, että saudit eivät edes halua että kukaan saattaisi nähdä mitään mielenkiintoista, ainakaan kukaan joka ei ole itse paikallinen… tästä huolimatta olemme koettaneet viime aikoina tehdä hieman omatoimimatkailua. Kävimme viime viikonloppuna Al Hasa -nimisessä kaupungissa, joka kirjoitetaan myös länsimaalaisittain ainakin Al Ahsa tai Al Hofuh. Toinen juttu, johon täällä saakin tottua on se, että liikennemerkeissä ja -viitoissa on aina lukuisia eri länsimaalaisia kirjoitusversioita samasta paikasta ja kirjoitustapoja ei ole siis mitenkään yhtenäistetty. Ajaessa pitääkin tottua siihen, että määränpää saatetaan kirjoittaa eri tavalla jokaisessa eri liikennemerkissä. Al Hasa on rakennettu keitaan ympärille, joten siellä on harvinaisen vehreää. Siellä on itse asiassa valtavan isoja taateliviljelmiä, joten alueena se näyttää hyvin erilaiselta kuin muualla Saudeissa. Al Hasassa on myös ollut asutusta keitaan vuoksi pitkään, joten siellä on jonkinverran historiallisia nähtävyyksiä. Kolmas asia, joka kuitenkin on valitettavan totta Saudeissa on se, että täällä tuhotaan surutta vanhoja taloja ja historiallisia paikkoja. Vanhan säilyttäminen ei ole mitenkään prioriteetti, ja kenties myös siksi turismikohteita on niin vaikea löytää.

Al Hasassa on taateleiden ja joidenkin historiallisten kohteiden lisäksi myös matalaa kalkkikivivuoristoa. Vuoristossa on paljon luolia, osa luonnon muovaamia ja osa varmasti ihmisen muokkaamia. Nämä luolat olivat viikonloppumatkamme ykköskohde, mutta meillä oli suuria vaikeuksia löytää niitä. Ensinnäkään minkäänlaisia viittoja ei tosiaan ollut, vaan suunnistimme kännykän navigaattorilla – ja navigaattori hukkasi reitin siinä vaiheessa, kun ajelimme aina vain kapeammilla pikkuteillä taateliviljemien kastelukanavien vieressä. Päädyimme lopulta pienelle vuorelle, jossa ei näkynyt turistin turistia, ainoastaan joku paikallinen mies joka ajeli vuoren päällä ympäriinsä musiikkia luukuttaen… sanalla sanoen, en siis usko että löysimme oikeaa paikkaa. Nämäkin luolat olivat kyllä ihan hienoja ja oli mukava päästä ulos IMG_1143kävelemään, vaikka vuorelle kapuaminen abaya päällä ei ollut ehkä kaikista helpoin tehtävä. Vaelluksemme oli myös siinä mielessä vähän surullinen matka, että se osoitti hyvin sen, kuinka piittaamattomia täällä ollaan luonnosta. Luolat olivat täynnä graffitteja, roskia ja lasinsiruja, ja muutenkin Al Hasa näytti paikoittain kaatopaikalta. Kaikki teiden vieret olivat täynnänsä roskaa ja osa taloista oli romahtanut puoliksi, eikä kukaan ollut viitsinyt korjata taloja asuttavaan kuntoon. Täällä on vielä paljon tekemistä luonnonsuojelua koskevien asenteiden suhteen. On ihan tyypillistä nähdä päivittäin, kuinka aikuiset ihmiset heittävät liikkuvasta autosta roskansa tien viereen. Kierrätystä ei ole, vaan kaikki roskat lasipulloja myöten menevät samaan roskikseen. Kotitalossamme on pitkään yritetty saada aikaan kierrätysjärjestelmää, mutta pelkään että vaikka kuinka kierrättäisimme kotona, roskat päätyvät kaikki lopulta samalle kaatopaikalle eikä mihinkään uusiokäyttöön. Lisäksi ruokakaupoissa on kassojen lisäksi aina joku pakkaamassa ostokset, ja on ihan tavallista että yhdessä muovipussissa on kananmunat, toisessa juusto ja kolmannessa hedelmiä, neljännessä maito, viidennessä mehu jne. Tyypillisen ostosreissun jälkeen meillä saattaa olla 12 muovipussillista tavaraa, jotka Suomessa olisin pakannut yhteen tai kahteen pussiin – tai vielä parempaa, kangaskassiin. Yritän aina välillä pakata ostokset itse, mutta kauppojen pakkaajille se tarkoittaa heidän työnsä viemistä ja sitä, että tippiä ei ole luvassa, joten minulla on asiasta ristiriitaiset tunteet.

Al Hasassa on myös muutama eri souq eli ulkoilmamarketti, eräänlainen vanha arabialainen katumarketti. Taatelisouqia emme koskaan löytäneet – se ei (yllättäen…) ollut siinä, mihin Google Maps meidät ohjasi, mutta kävimme toisessa souqissa IMG_1166kävelemässä ympäriinsä. Koska saavuimme souqiin iltapäivällä, juuri mikään kojuista ei kuitenkaan ollut auki. Tässä maassa eletään täysin ilta- ja yöpainotteisesti, ja suurin osa kaupoista, virastoista ja ravintoloistakin sulkee iltapäiväksi. Al Hasan Souq oli kuitenkin ihan hieno kokemus iltapäivälläkin. Rakennus oli selvästi hieman vanhempi ja kojut oli rakennettu hyvin kapeiden kujien varrelle. Iltaisin siellä onkin varmasti aikamoinen väentungos. Ohessa kuva souqin pääportista, josta pääsee sisälle varsinaiselle souq-alueelle. Positiivinen asia paikallisessa kulttuurissa on se, että täällä ei tyrkytetä ostettavaa edes katumerketeissa, vaan länsimaalainenkin saa kulkea aika rauhassa. Toisin on jo esimerkiksi Bahrainissa, jossa katukauppiaat yrittävät myydä turisteille kamelipehmoleluja ja kopioita miesten perinnepäähineistä huutamalla ja yrittämällä saada turistit sisälle kauppaansa. Täällä saa yleensä kulkea rauhassa ostoksilla, mitä nyt paikalliset saattavat tuijottaa aika pitkään länsimaalaisia ja varsinkin länsimaalaisia naisia.