Ramadan, korona ja hippusellinen toivoa

Ramadan, muslimien pyhä paastokuukausi, alkoi Saudi-Arabiassa perjantaina (tai torstai-iltana, mutta perjantai oli ensimmäinen paastopäivä). Tämä on nyt jo viides ramadan jonka minä vietän Saudeissa, ja varmasti erikoisin tähän mennessä, kiitos koronan. Ramadanin aikaan muslimit tapaavat paljon sukulaisia ja ystäviä, mikä ei nyt ole niin hyvä idea, kun elämme sosiaalisen eristäytymisen aikaa. Yksi asia mikä on aina ollut hankalaa ramadanin suhteen on ollut ulkona syöminen, ainakin meille ei-muslimeille. Muslimithan paastoavat ramadanina päiväaikaan, eikä kaupungilla sovi meidänkään syödä tai juoda yleisillä paikoilla silloin. No, kaupungille ei nyt niin ole asiaa eikä ravintolatkaan ole auki, olemmehan huhtikuun alusta saakka olleet täyden ulkonaliikkumiskiellon alla, mutta osa ravintolaista on toimittanut yhä ruokaa kotiin. Ruoan tilaaminen ravintolasta saattaa olla nyt sitten vieläkin vaikeampaa kuin aiemmin. Yritimme tilata torstaina vielä pitsaa, juuri ennen ramadanin alkua, mutta emme pääseet millään läpi yhteenkään ravintolaan, vaikka aloitimme tilaamisen yrittämisen jo ennen neljää iltapäivällä. Nyt näyttää siltä että ravintolat toimittaisivat ruokaa ramadanina aikavälillä 15.00 – 03.00, mutta emme ole vielä kokeilleet toimittaako yksikään ravintola meille. No, onneksi ruokaa saa yhä kaupasta ihan hyvin.

Olen paljon miettinyt sitä, miten tilanne vaikuttaa eri lailla eri ihmisiin ympäri maailmaa. Meillä täällä Saudi-Arabiassa luokka- ja tuloerot ovat hyvin näkyviä, ja viime aikoina olen ollut huolissani nannystämme Susanista, personal traineristamme Mohamedista ja taksikuskistamme Aboobackerista. Kaikilla kolmella tulot ovat lakanneet täysin koronan myötä, eikä heille ole mitään avustusta tulossa ainakaan Saudi-Arabian valtion osalta. Olen pitänyt heihin kaikkiin yhteyttä WhatsAppilla, ja Susan kertoi miehensä olevan sairaalassa – hänellä on sydänvaivoja. Mohamed ja hänen vaimonsa ovat molemmat personal trainereita, joten heillä on talous varmasti tiukalla. Aboobackerin perhe on suurimmaksi osaksi Intiassa, mutta en tiedä mitä hän täällä tekee, kun taksia ei saa ajaa. Ylipäätään mietin työläisiä, kuten leirimme puutarhureita. He asuvat varmaan ainakin neljä miestä samassa huoneessa eikä rahaa ole tuhlattavaksi. Epäilen että heillä ei  ole minkäänlaista sairausvakuutusta, joten jos he sairastuvat, lääkärissä käyminen on hyvin kallista eikä sairaalaan lähdetä kovin helposti. Luulen että Saudi-Arabialla tulee olemaan iso työ juuri tällaisen työväestön parissa viruksen nitistämisessä.

Tänään tuli viimein, pitkästä aikaa, vähän hyviäkin uutisia. Saudi-Arabia helpottaa ulkonaliikkumiskieltoa siten, että ulkoilla saa aikavälillä 09.00-17.00. Osa kaupoista avaa jälleen ovensa (viime viikot vain ruokakaupat ja apteekit ovat olleet auki), mutta ravintolat, kahvilat, parturit, kuntosalit ja elokuvateatterit pysyvät yhä kiinni. Aloin heti suunnitella retkeä autiomaahan ensi viikonloppuna, vaikka säät alkavat olla jo liian kuumat autiomaareissuihin – tänään on ollut 41 astetta lämmintä ja ulkona on hiekkamyrsky, ei siis mikään ideaali ulkoilusää. Meillähän on asiat olleet hyvin koko ajan omassa pikku leirissämme, sillä olemme voineet ulkoilla leirin sisällä. Suuri osa ihmisistä alueellamme ei ole voinut poistua kotoaan, koiraakin on saanut käydä ulkoiluttamassa 100 metrin säteellä omasta kodistaan ja vain tiettynä aikana päivästä. Mutta olen silti viettänyt lähes koko huhtikuun kotona ja kotileirissä, lähinnä viihdyttäen ja opettaen lapsia ja kävellen iltaisin ympäri leiriämme kuin hamsteri juoksupyörässä (leirin kävelee reunoja pitkin ympäri muuten noin 12 minuutissa ja askeleita kertyy minun pienillä koivillani noin 1500 per kierros, fyi). Haluaisin ulos, ihan minne vaan, oli kuuma tai hiekkamyrsky.

Koska olemme kaikki olleet enemmän tai vähemmän jumissa pienessä kotileirissämme – osa kriittisten alojen työntekijöistä on käynyt vielä työpaikoillaan täältäkin käsin – täällä näkee koko ajan ihmisiä ulkoilemassa ja yrittämässä pysyä niin henkisesti kuin fyysistestikin kunnossa. Koska kuntosali on suljettu, jotkut treenaavat irtopainoilla ja rekan renkailla jalkapallokentällä. Aamuisin ja iltaisin näkee leiriä ympäri juoksevia ihmisiä, ja naapurikadulla vanhempi pariskunta pelaa jalkapalloa keskenään tiellä (liikennettä ei koskaan ollut valtavasti leirissämme, ja nyt sitä ei ole juurikaan). Tenniskenttä on yhä auki ja siellä mätkitään palloa nyt innolla. Ulkoilen yleensä sään salliessa lasten kanssa aamuisin mahdollisimman aikaisin ja iltapäivällä neljän viiden maita, koska keskellä päivää on niin kuuma. Näemme yleensä aika lailla samoja ihmisiä samoissa kohtaa leiriä ulkoillessamme, ja päivät alkavat muistuttaa suuresti toisiaan – elokuva Groundhog day tulee vahvasti mieleen. Myös aivan tuntemattomat ihmiset ovat alkaneet jutella minulle, erityisesti varmasti lasten vuoksi. He muistelevat yleensä omia, jo aikuisia lapsiaan, jotka ovat jossain muualla kuin täällä Saudeissa. Moni miettii ääneen että ollapa lapsi ja vailla huolia (mikä ei pidä täysin paikkaansa, tytär kyllä ymmärtää yllättävän paljon tilanteesta). Osa päivittelee kuinka korona-virus on jumalan meille lähettämä vitsaus jotta oppisimme elämään ihmisiksi. Monet juovat kahvia talojensa edessä ja tarkastelevat elämää kaduilla. Jotkut naiset ajavat autolla ympäri leiriä hissukseen että ajotaito pysyisi yllä. Muutama päivä sitten näimme miehen, joka ajoi omia hiuksiaan portailla istuen, peili kädessä.

Lasten koulu on yhä kiinni, eikä kouluilla ole ainakaan vielä valtionvallan lupaa avatakaan oviaan. Tyttärellä oli koulun zoom-palaveri viime viikolla, meille hieman epäkätevään ilta-aikaan kello 19.30 (tytär menee yleensä niihin aikoihin jo nukkumaan, mutta arabilapset tuntuvat valvovan myöhään). Oli ihan hauska nähdä tyttären luokkakavereita ja opettajaa sekä koulun omistajaa, mutta joukko neljä-viisivuotiaita ryhmäpuhelussa oli aika kaoottista kuultavaa ja katsottavaa. Kulttuurierot tulivat kyllä taas hyvin esille kun pienet arabilapset kertoivat kuinka I love you and miss you so much, ja myöhemmin tyttären luokan äitien WhatsApp-ryhmässä meno oli aivan samanlaista, höystettynä kymmenillä erilaisilla sydänemojeilla ja tunteikkailla toiveilla siitä kuinka inshallah pian lapset pääsisivät kouluun. Tyttären opettaja päätti zoom-puhelun puheeseen siitä kuinka meidän täytyy muistaa pestä käsiä, pysyä kotona ja rukoilla jumalaa lopettamaan tämän viruksen eteneminen. Epäilen, että Suomessa koulujen zoom-palaverit eivät lopu näihin sanoihin?

Siivoojapalvelua

Kun muutimme toissa vuonna Saudi-Arabiaan, asunnon vuokraan kuului automaattisesti siivooja. Meidän tapauksessamme siivoojia oli kaksi, ja he kävivät kerran viikossa. Suomessa meillä ei mieheni kanssa koskaan ollut siivoojaa vaan siivosimme aina omat sotkut – tosin meitä oli silloin vain kaksi ja asuntokin oli pienempi, muutimmehan 65 neliön kaksiosta Suomesta lähes 200 neliön kolmioon tänne Saudeihin. Nyt kun muuttaminen tuli jälleen ajankohtaiseksi viime vuoden lopulla, uuden asunnon vuokrasopimukseen ei automaattisesti kuulunutkaan enää siivouspalvelua. Sitä kuitenkin on tässäkin leirissä tarjolla ja varsin kohtuulliseen hintaan, joten palkkasimme siivoojan käymään meillä kaksi kertaa viikossa, tunnin kerrallaan. Siivoojat, niin kuin muutkin työmiehet, liikkuvat vanhoilla polkupyörillä täällä leirissä ympäriinsä. Siivoojapoikamme – kutsutaan häntä vaikka etunimensä alkukirjaimella G – parkkeeraakin fillarillaan kahdesti viikossa ovellemme, siinä hieman ennen yhdeksää aamulla.

Edellisessä asunnossa siivoojien tuloon oli sillä tavalla tottunut, että heitä ei ollut erikseen palkattu juuri meitä varten eivätkä he myöskään tehneet kaikkia siivoukseen liittyviä juttuja (he eivät esim. pesseet ikkunoita tai vaihtaneet lakanoita). Nyt kun otimme ”oman” siivoojan tuntisopimuksella tilanne muuttui sillä tavoin, että häntä pystyi pyytämään tekemään oikeastaan mitä vaan siivoukseen liittyvää, mitä nyt tunnin aikana ehtii tehdä. Ensimmäisen kerran kun G tuli meille tuntui hieman hassulta selventää hänelle, mitä haluaisimme hänen siivoavan ja miten. Miehestäni ei välttämättä tunnu tältä, mutta minusta tuntuu kiusalliselta ohjeistaa ”palvelusväkeä”. En ole tottunut siihen, että joku siivoaa puolestani ja meillä on joku passuutettavana. Etuoikeutettua oloani ei vähennä se, että G kutsuu minua aina nimellä madam ja miestäni sir, vaikka mieheni ei yleensä olekaan kotona päiväsaikaan vaan on töissä. Yritän aina olla siivoojallemme mukava – annamme yleensä hänelle hieman tippiä, sillä palkka on oikeasti aika surkea. Siivouspalvelu maksaa 20 rialia/tunti, eli noin 5 euroa, ja siitä iso osa päätyy varmasti muualle kuin siivoojamme taskuun (20 rialia on summa, jonka voin helposti käyttää kaupassa esimerkiksi pieneen rasiaan tuontimustikoita!). Silti näyttää siltä, että tänne Saudi-Arabiaan kannattaa tulla vaikkapa siivoojaksi töihin. G on kotoisin Nepalista ja olen ymmärtänyt, että hänellä on vaimo siellä, jolle hän lähettää rahaa. Kyseessä on aika nuori poika, ehkä noin 25-vuotias. Täällä siivoojat ovat yleensä muuten aina miehiä. Naisia on lähinnä töissä lastenhoitajina, nannyinä, muuten miehet hoitavat suurimman osan töistä. Esimerkiksi ravintoloissa on aina miestarjoilijat ja kahviloissa kassalla on yleensä mies.

Aina välillä mietin, että mitäköhän G miettii meillä siivotessaan. Ajatteleekohan hän että vitsit, onpa epäreilua että jotkut elävät kuin kroisokset (sillä siltä meidän elämämme täytyy näyttää hänen silmiinsä), tai että onpa talon rouva homssuinen tänään, tai että vitsit vaipparoskis taas pursuaa, voisivat tyhjentää itsekin sitä… siivoojat ja muut ”palvelijat” ovat nimittäin aina superkohteliaita ja hymyileviä. G:llä on yleensä päällä kestohymy ja hän on lähinnä kiusaantunut, jos joutuu kysymään minulta jotain (esim. joku siivousaine on loppu). Kiusaantuminen on kyllä molemminpuolista. Paitsi että yritän siivota pahimmat sotkut pois ennen siivoojan tuloa, pyrin kävelemään tyttäremme kanssa vaunulenkin sen tunnin aikana kun siivooja on täällä. Tuntuu etten halua olla vahtimassa kun toinen siivoaa. Tosin vaikka maksamme siivoojalle vain tunnista kaksi kertaa viikossa, hän on täällä yleensä lähes kaksi tuntia kerrallaan ja tekee hirveästi ylimääräistä. En tiedä johtuuko se antamastamme tipistä vai siitä, että luppoaikoina (siis silloin kun siivoojaa ei ole palkattu johonkin taloon) siivoojat joutuvat tekemään töitä leirin yleisissä tiloissa. Ehkäpä meillä on viihtyisämpää. G on supertehokas ja säntillinen. Ennen joulua leivoin pipareita, jotka laitoin keittiön pöydälle astiaan, jonka puolestaan peitin liinalla. G oli taitellut liinan reunat kauniisti vuoan alle sillä pieteetillä että minusta ei olisi koskaan siihen. Joululomamme aikana hän oli mm. pessyt omatoimisesti pyykkikoppaamme jääneet pyykit ja laskostanut ne kauniisti kolmeen kasaan – tyttäremme, minun ja mieheni vaatteisiin. Toisin sanoen, olemme olleet tyytyväisiä siivoojaan ja on iso helpotus pikkulapsiarjessa että joku käy siivoamassa kaksi kertaa viikossa. Välillä vaan mietityttää se kuinka etuoikeutettuja olemme häneen verrattuna, mutta ainakin olemme mukavia ja autamme häntä työllistämällä hänet. Eri asia on kuitenkin se, että onko oikein että yhteiskunnassa on niin valtavan isot tuloerot, että toisen tuntipalkka on minulle pikkuraha, jonka käyttö ei tunnu oikein missään.

IMAG2667

Työmiehen fillari

 

Dubai – kaupunki, jossa kaikki on mahdollista

Mish Mushkila on ollut hyvin ansaitulla joululomalla ja siksi blogissa on ollut hiljaista muutaman viikon ajan. Vietin tänä vuonna joulua mieheni kanssa lomamatkalla, ensin Dubaissa jossa olimme kolme päivää ja sitten Hong Kongissa, jossa tapasimme suomalaisia ystäviä ja vietimme varsinaiset joulunpyhät. Koska Hong Kong on minulle jo ennalta tuttu paikka (tämä oli kolmas ja tuskin viimeinen visiittini Honkkariin), keskityn nyt kertomaan tunnelmiani Dubaista, jossa en ollut aiemmin käynyt. Dubai on suosittu kohde myös suomalaisten turistien keskuudessa ja meilläkin oli samassa hotellissa ainakin yksi suomea puhuva vanhempi herrasmies. Saudeissa on saanut tottua siihen, että suomea voi aika huoletta puhua kaupungilla, kovin suurta vaaraa ei ole että joku ymmärtäisi jotakin, mutta Dubaissa suomea kuuli jonkin verran. Se tuntui oudolta, samoin kuin se vapaus josta Dubaissa sai nauttia. Varoitankin jo nyt etukäteen, että käsitykseni Dubaista voi olla hyvin erilainen siksi että asun nykyisin yhdessä maailman suljetuimmista yhteiskunnista. Suoraan Suomesta tulevalle turistille kaupunki voi näyttäytyä hyvin erilaisena.

Dubaista jäi mieleen päällimmäisenä kaksi asiaa: siellä on paljon vapaampaa ja rennompaa kuin Saudi-Arabiassa, ja toisekseen rahalla saa melkein mitä vaan. Aloitetaan ensin vapaudesta ja rentoudesta. Ensinnäkin pakkasin lentokoneessa abayan reppuun enkä sitä sieltä enää ottanut esiin ennen lentoa kotiin. Dubaissa ei tarvitse siis pukeutua abayaan tai huiviin, vaan naisetkin voivat pukeutua länsimaalaisesti. Toki himpun verran konservatiivisempi pukeutuminen voi olla järkevää naisillakin. Kauppakeskuksissa esimerkiksi neuvottiin, että naisilla ei saisi näkyä olkapäät eivätkä polvet, mutta kyllä siellä näkyi minisortseja, tuubitoppeja ja lyhyempää lyhyempiä hameita eikä niihin tunnuttu puuttuvan. Itse kun on tottunut näkemään naisia lähinnä kokomustissa kaavuissa oli melkein outoa katsoa taas niin paljastavia vaatteita. Toisekseen Dubaissa pystyi kävelemään vapaasti ympäriinsä ja käyttämään julkista liikennettä. Saudeissa julkista liikennettä ei oikeastaan ole, vaan miehet ajavat omilla autoillaan ja  naiset joko miehensä kyydissä tai sitten takseilla ja yksityisten kuskien kuljettamina. Käveleminen ei ole sinänsä mitenkään kiellettyä, mutta se on hankalaa. Jalkakäytäviä ei yleensä ole, vaan kävelijä joutuu tarpomaan autotiellä tai tien pengertä myöten. Liikenne on yleensä aivan järkyttävää, joten kävelijä saa todella varoa autoja. Yleensä on myös todella kuuma ja abaya ei asiaa juuri auta, ja ne kerrat kun olen kävellyt yksin tai naisporukassa pidempiä matkoja olen saanut niin paljon tööttäämistä ja huutelua osakseni miehiltä, että se ei ole kauhean mukavaa. Saudeissa ylipäänsä vain köyhät kävelevät tai pyöräilevät – kaikki, joilla on varaa kulkevat autoilla. Kolmannekseen Dubaissa saa juoda ja syödä mitä huvittaa, mukaan lukien alkoholi ja sianlihasta tehdyt ruoat. Alkoholi oli toki kallista, mutta sitä sai. Kannatan ehdottomasti yksilön valinnan vapautta tässä asiassa. Jos joku ei halua uskonnollisista tai muista syistä juoda alkoholia, se on ihan ok, mutta en menisi kieltämään kaikilta mahdollisuutta nauttia olut tai lasi viiniä silloin tällöin. Sama koskee joulun viettoa. Dubaissa joulu sai näkyä, mutta ketään ei pakotettu sitä viettämään.

Ohessa otos eräästä julkisesta kulkuvälineestä, jolla pääsimme kulkemaan, nimittän abrasta. Abrat ovat – kuten kuvasta näkyy – pieniä veneitä, joilla voi kuljettaa ihmisiä lyhyitä matkoja. Menimme abralla joen yli vanhassa Dubaissa, Bur Dubain ja Deiran alueella. Dubaihan on kasvanut valtavasti viime IMG_1211vuosikymmeninä ja siellä on mitä mielikuvituksellisempia pilvenpiirtäjiä, tekosaaria ja vaikka mitä, mutta osa vanhaakin Dubaita on löydettävissä, jos siellä haluaa käydä. Kävimme katsomassa vanhoja rakennuksia ja souqeja eli katumarketteja. Kuten olen aiemminkin todennut, Saudeissa on se asia paremmin että ostoksilla saa yleensä kulkea rauhassa. Toisin oli Bur Dubain ja Deiran mauste-, tekstiili- ja kultasouqeissa. Olisi ollut ihan mielenkiintoista katsella esimerkiksi mitä erilaisimpia mausteita ja hienoimpia kultakoruja, mutta hetkeksikään ei voinut pysähtyä ilman että joku oli koko ajan kimpussa myymässä jotakin. Myyjät tulivat myös ihan iholle, pakolla yrittivät mallata kopioita perinnepäähineistä mieheni päähän ja minulle ”silkki”huiveja. Kokemus oli oikeastaan aika kauhistuttava emmekä kumpikaan nauttineet souqeista tästä syystä, vaan alueet oli pakko mennä puolijuoksua läpi jotta pääsi rauhaan.

Otsikossa kirjoitin, että Dubai on kaupunki jossa kaikki on mahdollista. Otsikkoon voisi lisätä kuitenkin pienen varauksen: kaikki on mahdollista, jos sinulla on rahaa. Lukijoille ei ole varmaankaan mitenkään uusi asia se, että Dubaissa tuloerot ovat valtavat ja kaupungissa on paljon hyvin köyhiä siirtotyöläisiä. Tilanne ei sinänsä eroa hirveästi Saudi-Arabiasta, mutta Dubaissa loistokkuus ja rahalla pröystäily on vielä aivan eri tasolla kuin Saudeissa. Meillä on onnea saada hyvä tarjous lennoista business-luokassa ja niinpä poikkeuksellisesti lensimmekin busineksessä Dubaihin ja myös Hong Kongiin. Lentoyhtiönä oli Dubain oma Emirates. Dubain kentälle saapuessa näkyi jo selvä nokkimisjärjestys: meillä oli bussikuljetus koneelta asemalle, ja 1.luokan matkustajille oli oma ökybussinsa, jossa oli valtavat kullanväriset nojatuolit. Business-luokkalaisille oli oma, ihan hieno bussinsa, ja loput saivat tyytyä normaaliin bussiin. Samoin metrossa saattoi ostaa tavallisen ”hopea”-tason kortin tai sitten ”kulta”-tason kortin. Kultakorttilaisilla oli omat liukuportaat ja omat metrovaunut, joihin tavallisilla pulliaisilla ei ollut asiaa. Tämä tuntuu suomalaisesta niin oudolta. Suomessa rahalla pröystäilyä ei katsota mitenkään hyvällä, mutta arabimaissa raha saa näkyä ja kuulua. Luksuksella ei ole mitään rajaa. Harkitsimme käymistä Burj Al Arab -luksushotellissa drinksuilla (se maailman ainoa seitsemän tähden hotelli), mutta drinkit olivat sen verran tyyriitä että päätimme jättää tämän toiseen kertaan. Baarista olisi saanut mm. 15 000 dirhamin (eli reilun 3000 euron) drinkin, joka oli tehty osin kultapölystä… Shoppailu on Dubaissakin kansanhuvi ja sieltä löytyykin maailman suurin ostoskeskus Mall of Dubai, jossa on 1200 liikettä, sekä Mall of Emirates, jossa on laskettelukeskus sisällä. Kaikki tuntuu olevan siis mahdollista jos vaan rahaa riittää. Dubai ei tosin ole mitenkään varoissaan tällä hetkellä, sillä Dubain emiraatilla ei ole öljyä, toisin kuin Abu Dhabilla. Osin loisto onkin siis lainarahalla rakennettua ja siksikin hieman epätodellista.

Dubaissa on paljon näkemistä emmekä tällä lomalla ehtineet nähdä kuin murto-osan kaupungista. Alla kaksi kuvaa paikoista, joista pidin kovasti.  Ensimmäinen on otettu Madinat Jumeirahista, joka on eräänlainen souq- ja ravintolakeskus rannalla, jossa on lisäksi huvipuisto ja paljon muuta tekemistä.  Toki alue on rakennettu turisteja ja miksei IMG_1246paikallisiakin varten, ja sitä voisi kutsua hieman muoviseksi (opaskirjassa paikkaa kuvailtiin sanoilla ”Disney does Arabia”), mutta pidin silti alueesta paljon. Siellä oli kaunista, kauppoja sai katsella rauhassa ja ruoka oli hyvää. Alueelta oli myös hyvät näkymät Burj Al Arabiin, jos halusi käydä töllistelemässä luksushotellia pienen välimatkan päästä. Toinen kuva on otettu Burj Khalifasta eli maailman korkeimmasta rakennuksesta. Olimme varanneet liput korkeimmalle näköalatasanteella kello 17.00, jotta ehtisimme ihailla auringonlaskua 555 metrin korkeudesta. Pelkään jonkin verran korkeita paikkoja, mutta mieheni rakastaa niitä – olenkin saanut IMG_1323tottua käymään aika korkeissakin paikoissa viime vuosina, mikä on oikeastaan ihan hyväksi. Ei ole hyvä antaa pelkojen liikaa rajoittaa elämää. Toki tämäkin rakennus on hyvin Dubaille ominainen: tottakai heillä pitää olla maailman korkein rakennus, jossa maailman korkein näköalatasanne. Kokemus oli silti hieno ja maisemat henkeäsalpaavat, ja suosittelisin Burj Khalifaa kelle tahansa Dubain kävijälle. Saudit tosin uhkaavat ohittaa Dubain korkeimpien rakennusten kilpailussa: Jeddahiin rakennetaan tällä hetkellä pilvenpiirtäjää, jonka pitäisi valmistuessaan olla yli kilometrin korkuinen. Jos ja kun rakennusurakka saadaan valmiiksi, Burj Khalifa jää kakkokseksi. Mutta tällä hetkellä Burj Khalifa on maailman korkein rakennus ja varsin näyttävä sellainen.