Vuoden kiertoa

Syksy on jälleen saapunut, vaikka lämpotilasta sitä ei oikein vielä huomaakaan – Saudeissa on yhä kuumaa ja todella kosteata. Kaikki odottavat kuumeisina ensimmäistä oikeaa syyspäivää, sellaista jolloin ikkunat eivät olisi aamulla kosteina höyrystä ja jolloin aurinkolasit eivät höyrystyisi heti kun astut ulos oman kodin mukavasta ilmastoinnista. Mutta pian se koittaa, ja sen jälkeen sää onkin varsin mukavaa seuraavat puoli vuotta. Jälkimmäinen eid-pyhä (ja sen mukanaan tuoma loma) on takana ja koulut ovat alkaneet, joten leirimme kuhisee elämää hiljaisen kesän jälkeen. Tyttäremme aloitti uudessa päiväkodissa nyt sunnuntaina, joten minäkin olen saanut jälleen nauttia muutaman tunnin rauhasta ja hiljaisuudesta aamuisin. Aikaisemmin tytär kävi oman leirimme päiväkodissa joka oli ihan ok, mutta viime keväänä huomasimme että naapurileiriin on avattu uusi Montessori-päiväkoti. Minä ja muutama muu rouva leiristämme kävimme tutustumassa uuteen päiväkotiin ja olimme siinä määrin vaikuttuneita, että siirsimme lapsemme tähän uuteen päiväkotiin – vaikka se tarkoittaakin joka päivä taksilla ajelua viemään ja hakemaan lapset. On oikeastaan ihan naurattavaa ajaa reilun kilometrin matka taksilla, mutta kävelin kerran keskikesällä ramadanin aikaan uuteen päiväkotiin ja matka oli tuskaisen kuuma, abaya päällä tottakai. Lisäksi matkalla on silloin tällöin villejä koiria ja tiet ovat täynnä roskia ja rakennusjätettä, joten taksi on parempi vaihtoehto. Saimme järjestettyä ison tilataksin 4-5 perheelle, joten kustannuksetkin pysyvät suht matalina.

Tyttären päiväkodin aloittaminen on kyllä ollut taas oppikirjaesimerkki siitä, miten asiat hoituvat – tai eivät hoidu – Saudi-Arabiassa. Olen yhä vaikuttunut päiväkodin opetus- ja hoivataidoista ja itse tiloista, mutta hallintopuoli jättää paljon toivomisen varaa. Sunnuntaina kävi ilmi, että tytär on laitettu vuotta nuorempien ryhmään. Yritin sitä sitten selvitellä että miksi näin on, ja sain vastaukseksi että tytär pitää arvioida sen suhteen onko hänestä oman ikäryhmänsä joukkoon. Aloin jo hiiltyä ja mietin pitävätkö he päiväkodissa tytärtäni jotenkin vajaana, kunnes selvisi että tyttären ikä oli merkitty väärin heidän järjestelmäänsä. Hänen pitäisi ensi viikolla siirtyä oikeaan ryhmään, inshallah… lisäksi olen pyytänyt laskua useamman kerran ja kun sen lopulta sain, siitä puuttui tilitiedot ja nimeni ja osoitteemme oli väärin. Olen yrittänyt nyt tämän viikon saada laskun tiedot korjattua oikein. Eli hyvin menee mutta menköön. Olin ehtinyt jo vähän unohtaa kesän aikana että Saudeissa mikään ei koskaan mene oikein ensimmäisellä yrittämällä. Kärsivällisyys on hyve tässä maassa!

Nyt kun tyttö on neljä aamua viikossa päiväkodissa, minun piti aloittaa opiskella arabiaa uudestaan. Ensimmäisenä syksynä täällä (eli kolme vuotta sitten!!) kävin arabian peruskurssin mieheni kanssa, mutta en koskaan jatkanut arabian opiskelua koska olin niin kiireinen päivätyöni ja sitten myöhemmin vauvan kanssa. Mutta nyt ajattelin että olisi sopiva aika jatkaa opintoja, tytär on jo vähän vanhempi ja opetan suomea tällä erää vain tunnin tai pari viikossa, joten aikaa jää muuhunkin. Ilmoittauduin arabian jatkokurssille joka olisi ollut sopivasti kahtena aamuna viikossa, ja minun piti aloittaa opiskelut eilen, mutta maanantai-iltana sain viestin, että kurssi on peruttu alhaisen ilmoittautujamäärän vuoksi. Vähän harmi, sillä keskitason arabian kursseja ei ole kauheasti tarjolla – suurin osa länkkäreistä käy vain alkeiskurssin, jos sitäkään – ja ne harvat muut saman tason kurssit olisivat olleet iltaisin. Yksi tunti kestää 1,5 h ja siihen ainakin tunnin matkat päälle… en yksinkertaisesti kerkiä iltaisin kurssille, sillä tytär pitäisi saada siksi aikaan hoitoon miehelleni, joka käy tietysti päivisin töissä. Joten ei arabian opintoja minulle sitten ainakaan tänä syksynä.  Tytär sen sijaan aloittaa ensi viikolla tanssikurssin ja mieheni myöhemmin seinäkiipeilyn, joten uusia harrastuksia on luvassa heille. Meillä on nyt ollut myös puhetta siitä, että leirissämme alkaisi jalkapallokerho lapsille. Jo 1,5-vuotiaat voisivat osallistua, joten tytärkin pääsisi potkimaan palloa, jos kerho toteutuu. Onneksi leirissämme on niin paljon aktiviteetteja ja ihmisiä, jotka ovat valmiita järjestämään toimintaa! Tässä maassa se on todella tärkeää, varsinkin meille rouville jotka olemme yleensä kotona lasten kanssa.

Luin juuri viimeisen kappaleen ja mietin, kuinka paljon elämäni on muuttunut kolmessa vuodessa. Kolme vuotta sitten olin ollut monta vuotta aktiivisesti työelämässä, hoitanut päivätyön lisäksi kirjaprojekteja ja opettanut iltaisin suomea. Nyt olen kotiäiti jonka aika menee suurimmaksi osaksi tyttären hoitoon ja erinäisten asioiden järjestelyyn… en ole tyytymätön tilanteeseen, mutta tiedän myös ettei tätä kestä loputtomiin. Ja ehkä ihan hyvä niin.

Mainokset

Opintiellä

Syksy alkaa tehdä tuloaan Saudi-Arabiaan, tosin lämpötila nousee tänään jälleen lähemmäs 40 astetta. Paikalliset sanovat kuitenkin että pian lämpötilan pitäisi laskea. Kaupoissa on myynnissä jo talvivaatteita, jakkuja, kevyttoppatakkeja ja pipoja (!).  En millään voi uskoa että lämpötila tippuisi vielä niin paljon että tarvitsisin takkia, saati sitten toppatakkia. Ehkä paikallisista esimerkiksi 20  astetta lämmintä tuntuu kylmältä verrattuna kesän kuumuuteen, ja siksi takkia tarvitaan? No, odotan innolla Saudi-Arabian talvea. Lunta nyt ei ainakaan ole luvassa…

Syksyn myötä olen palannut opintielle, kuten niin monena syksynä aiemminkin – tosin en aivan viime vuosina enää, jolloin syksyisin on orientoiduttu lähinnä töihin. Aloitimme viime viikolla mieheni kanssa arabian alkeiskurssin, jota pidetään kaksi iltaa viikossa joulukuuhun saakka. Kyseessä on ”conversational Arabic” eli keskustelukurssi, ja kurssi pidetään firman ylläpitämässä koulussa. Opettajamme on egyptiläinen nuori nainen, ja opetuskielenä on englanti. Opintielle paluun tunnetta on vahvistanut entisestään se, että luokkahuoneeseen kävellessä voi silmäillä oppilaiden tekemiä maalauksia ja julisteita sekä kurkistaa jumppasaliin, jonka puolapuut tuovatkin mieleen omia, ah niin rakkaita koulumuistoja…  Olen viimeksi aloittanut ihan uuden kielen opiskelun lukiossa, ellei viron peruskurssia yliopistossa lasketa. Ja arabia onkin sitten todella erilainen kieli opiskella, ihan alkaen tietysti siitä, että kirjaimet ovat niin erilaiset, ja arabiaa luetaan ja kirjoitetaan oikealta vasemmalle. Lisäksi tämän päivän oppimiseeni tuo oman lisänsä se, että olen sitten lukioaikojen kouluttautunut kielen ammattilaiseksi ja opettanut suomea ulkomaalaisille, myös ihan alkeiskursseilla. Olen siis itse ollut opettamassa alkeita ryhmälle opiskelijoita, jotka ovat enemmän tai vähemmän pihalla niin kielestä kuin kohdemaan kulttuuristakin. Itsestäni tuntuu juuri nyt, että olen vielä aika eksyksissä arabian kanssa  – ymmärrän juuri tarpeeksi ymmärtääkseni sen, kuinka paljon opittavaa on edessä. Lisäksi kärsivällisyys ei ole parhaita puoliani. Haluaisin jo hirveästi ymmärtää enemmän ja nähdä rakenteen kielen taustalla. Mutta opettajana minun pitäisi tietää, että kerralla ei voi omaksua kaikkea vaan oppiminen on aloitettava pienistä paloista. Jossain vaiheessa asiat alkavat kirkastua ja palaset loksahtavat paikalleen, Inshaalla.

Muutama juttu arabiasta on jo selvinnyt. Olla-verbiä ei käytetä ainakaan preesensissä, niinpä esimerkiksi lauseessa ”Miin zowj Sara?” (joka tarkoittaa ”Kenen vaimo on Sara?”) miin on ’kuka’, ’kenen’ ja zowj on ’vaimo’. Varsinaisiin verbeihin asti emme tosin ole vielä päässeet, mutta muita verbejä siis on. Olemme tähän saakka käyneet läpi tervehdyksiä, persoonapronomineja ja omistusrakennetta. Arabiassa on samalla tavalla possesiivisuffiksi kuin WP_20141019_009suomessakin, eli esimerkiksi ’taloni’ on beytii, jossa beyt on talo ja ii suffiksi yksikön 1. persoonassa. Kuten kuvasta näkyy, opiskelemme vielä länsimaalaisiin kirjaimiin translitteroituja tekstejä. Olemme käyneet läpi arabialaiset kirjaimet, mutta en juurikaan osaa niitä vielä. Arabialaiset kirjaimet ovat kyllä todella kauniita ja olisi ilo osata kirjoittaa niitä. Tarkkaa suomalaista hermostuttaa se, että arabian translitteraatio länsimaalaisille kirjaimille vaihtelee niin hirveästi. Esimerkiksi viimeksi tunnilla puhuttiin siitä, miten kerrotaan oma nimi ja kysytään toisen nimeä, ja ’nimi’ kirjoitettiin esm. Myöhemmin oppikirjassa se olikin ism. Kun kysyin opettajalta tästä, vastaus oli että se voi olla kumpi vaan, ei väliä. Tähän asennoitumiseen on siis vielä opettelemista. Miten niin muka saman sanan voi kirjoittaa (ainakin) kahdella eri tapaa?

Odotan kurssilta sitä, että oppisin edes vähän puhumaan ja ehkä lukemaankin arabiaa. Paikallisten ihmisten puhe on hirveän nopeaa, joitakin sanoja saan napattua sieltä täältä, mutta aika vähän ymmärrän vielä. Onneksi suurin osa ihmisistä täällä puhuu edes auttavaa englantia, mutta välillä esimerkiksi taksikuskien kanssa keskustelu on mennyt käsillä viittomiseksi. Osa henkilökohtaisista dokumenteistani (joita täällä riittää) on myös lähinnä arabiaksi, esimerkiksi iqamassa (eräänläinen henkilöllisyystodistus) ei ole montaa sanaa länsimaalaisin kirjaimin. Niinpä  eilen avatessani paikallista pankkitiliä tarvitsimme pankkivirkailijan apua kertomaan vaikkapa sen, milloin iqamani voimassaolo loppuu – tieto kun oli vain arabialaisin kirjaimin ja vielä islamilaisen kalenterin mukaan. Tällaisina hetkinä voi tuntea itsensä aika avuttomaksi, ja arabian alkeista olisi suuresti apua. Kielen oppimisella olisi muutenkin suuresti merkitystä uuteen kotimaahani sopeutumisen kannalta, joten aion suhtautua opiskeluun tarvittavalla vakavuudella.