Kuwait, kaupunki ja valtio

Kävimme mieheni ja tyttäremme kanssa kolmen päivän pikavisiitillä Kuwaitissa viime viikonloppuna. Meillä on ollut ajatuksena käydä kaikissa niissä naapurimaissa, joihin matkustaminen on turvallista – Jemen ja Syyria eivät siis kuulu matkustuslistalle, mutta muuten haluaisimme nähdä mahdollisimman paljon lähimaita täällä ollessamme. Nyt vuorossa oli siis Kuwait, joka on pieni valtio ja koostuu lähinnä pääkaupungista Kuwait Citystä. Itselleni Kuwaitista tulee ihan ensimmäisenä mieleen Persianlahden sota, joka on myös ensimmäinen sota jonka muistan lapsuudestani. Siitä uutisoitiin paljon Suomessakin ja pienen tytön mieleen on jäänyt palavien öljykenttien kuvat uutisista ja kummastus siitä, mitä se sota oikein on (kysymys, johon en vieläkään tiedä tyhjentävää vastausta). No, sota on onneksi taaksejäänyttä aikaa ja nykyisin Kuwait on jälleen vakaa ja varakas valtio. Matka Kuwaitiin ei meillä olisi ollut pitkä edes ajaen, noin neljän tunnin ajolla oltaisiin selvitty, mutta päätimme tällä kertaa lentää paikan päälle. Suurin syy oli se, että Saudi-Arabiassa on tällä hetkellä koulujen kevätlomaviikko joko käynnissä tai alkamassa pian, ja rajalla olisi voinut kestää kauan viisumi- ja tullimuodollisuuksissa. Saudit kun matkustavat paljon lomalla ollessaan. Viisumin saaminen lentokentälläkään ei ollut ihan niin yksinkertaista kuin voisi odottaa: viisumin sai ostamalla ja odottamalla, mutta ostotapahtumaa varten piti olla Kuwaitin dinaareja. Luottokortti ei siis käynyt, vaan käteistä piti olla – eikä mitä tahansa rahoja, vaan 1 ja 2 dinaarin seteleitä. Mieheni sai nostetuksi vain 10 dinaarin seteleitä pankkiautomaatista, ja ne piti käydä sitten rikkomassa kahvilassa pienemmeksi seteleiksi. Tässä vaiheessa vuoromme viisumitoimistossa oli jo mennyt, mutta onneksi virkailija otti meidät käsittelyyn vuoronumeromme jo mentyä. Eli jos päätätte matkustaa Kuwaitiin, varatkaa paikallista valuuttaa mukaan ja pieninä seteleinä!

Muuten Kuwait oli oikein toimiva, moderni ja siisti kaupunki, ainakin Saudeihin verrattuna. Hyvin kallis kaupunki myös: hotellit olivat todella kalliita, onneksi ravintolassa syöminen ja taksilla ajelu suhteessa hieman halvempaa. Takseissa tosin ei juuri koskaan ollut mittarit päällä ja maksoimmekin varmasti turistilisää niistä kerroista, kun taksilla ajoimme. Kuwait oli myös monella tapaa tyypillinen Arabian niemimaan kaupunki siinä mielessä että nähtävyyksiä ei ollut mitenkään valtavasti. Kuten muuallakin, kaupungilla ei voinut kauheasti kävellä ja paikallisten suurimmat huvit ovat shoppailu ja ulkona syöminen. Kuwait on myös muuten kuiva valtio, eli lennon jälkeen ei voinut matkan pölyjä huuhtoa alas oluella vaan oli tyytyminen alkoholittomiin juomiin. Toki Kuwaitissakin oli kuitenkin nähtävää. Nyt kun perheessä on vauva, matkasuunnitelmat täytyy pitää hieman yksinkertaisempina. Olin aiemmin melko kunnianhimoinen matkaaja: halusin lomalla nähdä mahdollisimman paljon ja suunnittelin tarkkaan etukäteen lomapäivien ohjelman. Nykyisin olen tyytyväinen, jos pötkön kanssa saa tehtyä yhden jutun päivässä. Kun huomioon pitää ottaa päiväunet, ruokailut ja yleinen jaksamisen taso, on tämä ollut toimiva taktiikka. Perjantaina tämä päivän yksi juttu oli se, että kävimme tutustumassa paikalliseen suureen – ja hienoon! – ostoskeskukseen nimeltä Avenues. Minulla oli tässä oma lehmä ojassa, sillä tarvitsin uusia kesävaatteita ja Saudeissa shoppailu on niin hankalaa, kun kaupassa ei voi sovittaa ja koskaan ei tiedä miten kaupat ovat auki. Mutta oli tässä ostarissa nähtävää myös miehelleni, joka ei niin shoppailusta välitä. Nimensä mukaisesti ostari koostui erilaisista avenueista, jotka oli nimetty sen mukaan millaisia kauppoja niillä oli. 1. Avenuella oli H & M ja muita halpakauppoja, 2. Avenuella sitten vähän parempaa, Prestige ja Grand Avenuella sitten Dioria, Chanelia ja muita kalliita merkkejä. On jotenkin tyypillistä arabimentaliteettiä jakaa ostari hinnan (ja laadun?) mukaan, ja Prestige ja Grand Avenuet olivat itsessään nähtävyyksiä kullattuine liikkeineen ja värikkäine suihkulähteineen. Arabimaissa raha saa näkyä ja pröystäily ei ole pahasta. Paikalliset ihmiset olivat myös todella tyylikkäästi pukeutuneita – Kuwaitissa oli myös naisilla enemmän valinnanvaraa pukeutumisen suhteen, sillä läheskään kaikki eivät pitäneet abayaa tai edes huivia. Peittävät vaatteet olivat kuitenkin suositus pukeutumiseen, mutta farkut ja t-paita kelpasivat ihan hyvin päällä minullakin. Mitä nyt näytin köyhältä paikallisiin rouviin verrattuna, jotka purjehtivat käytävillä Versacen huiveineen ja Louis Vuittonin laukkuineen!

IMAG3537

Avenuesin loistoa

Shoppailun lisäksi tutustuimme myös kaupungin akvaarioon, joka oli ihan mielenkiintoinen ja ilmeisesti Arabian niemimaan suurin. Olemme tosin mieheni kanssa käyneet todella isoissa akvaarioissa mm. Portugalissa ja Osakassa, joten niihin verrattuna akvaario ei nyt ollut mitenkään tajuntaaräjäyttävä. Mutta oli ihan hauska nähdä paikallista kalakantaa ja tyttärellemme tämä oli ensivisiitti akvaarioon. Hän pääsi koskettamaan pientä kilpikonnaakin – kilpikonna kyllä pelkäsi tyttöä, ja en tiedä miten paljon lapsemme paikasta vielä tajusi, sen verran pieni pötkö on vielä. Vähän isommille lapsille Kuwaitissa olisi muuten ollut paljonkin tehtävää, siellä on esimerkiksi aika runsaasti erilaisia museoita ja vesipuistoja. Kävimme myös tutustumassa Kuwaitin suurimpaan moskeijaan, Kuwait Grand Mosque nimeltään. Moskeijoissakin olemme jo käyneet monissa, mm. Bahrainissa ja Abu Dhabissa, ja Kuwaitin moskeija ei esimerkiksi Abu Dhabin moskeijaan verrattuna ollut mitenkään erityisen iso tai hieno. Kaunis kyllä, ja oli mielenkiintoista kuulla opastettu kierros siellä, mutta monet jutut olivat meille jo tuttuja. Islamista on kuitenkin tullut opittua aika paljon täällä ollessa. Jälleen minua kiinnosti ihmiset melkeinpä moskeijaa enemmän: näimme tyttöjen koululuokkia tutustumassa moskeijaan, samoin ison joukon kuwaitilaisia sotilaita (hieman kuumottavaa liikkua kamoasuisen mieslauman keskellä!) ja oppaamme oli skotlantilainen nainen, joka oli kääntynyt islamiin ja oli ilmeisesti naimisissa arabin, ellei jopa kuwaitilaisen miehen kanssa. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla miten hän koki muutoksen eurooppalaisesta, kenties kristitystä taustasta muslimiksi, äidiksi ja vaimoksi Kuwaitiin. Mutta enhän minä sellaista kehdannut kysyä tuntemattomalta ihmiseltä, joten nämä mietteet jäivät omikseni.

Mainokset

Operaatio syöttötuoli

Entisessä elämässäni (lue: ennen muuttoa Saudi-Arabiaan ja ennen äidiksi tuloa) pidin shoppailusta. En ollut mikään hullu himoshoppaaja mutta nautin aina välillä kauppojen kiertelystä ja kauniiden tavaroiden tai vaatteiden ostamisesta. Voi olla, että nauttisin ostoksilla käymisestä yhä jos se olisi hieman helpompaa, ja toisaalta jos olosuhteet olisivat erilaiset ostoksilla käymisessä olisi enemmän mieltä. Ensinnäkään minun ei juuri tee mieli ostaa kotiin mitään muuta kuin välttämättömintä, sillä tietoisuus siitä että joskus tästäkin talosta on taas muutettava on koko ajan mielessä. Ulkomaankomennus on luultavasti tietyn määräajan mittainen ja sen jälkeen on pakattava maallinen omaisuus ja päätettävä, mihin maahan muutetaan sitten. Silloin olisi suotavaa että se maallinen omaisuus olisi aika pieni, tai ainakin että suuren osan siitä voisi myydä tai jättää jälkeensä. Sisustuslehdet eivät siis varsinaisesti kuulu tämänhetkiseen elämääni, ja suurin osa tavarasta on paikallisesta Ikeasta hankittua. Toisaalta uusia vaatteitakaan en tarvitse juuri nyt. Vaatekaappi on täynnä mitä ihanempia mekkoja ja toppeja ja ties mitä, jotka odottavat sitä aikaa että saisin loput raskauskilot tiputettua ja että imetys myös vähenisi (tällä hetkellä vaatteiden on pakko olla sellaisia, että imetys onnistuu vaivatta ja usein). Toisaalta täällä ei niin tarvitse lämpimiä vaatteita ja pukeutuminen on aika rentoa – ei siis todellakaan ole tarvetta ostaa uutta jakkupukua tai farkkuja, vaan vanhat vaatteet riittävät oikein hyvin. Ja kun kaupoissa ei edes voi kokeilla vaatteita vaan vaate pitää ensin ostaa ja käydä sitten kauppakeskuksen vessassa tai kotona kokeilemassa sopisiko vaate päälle vai ei, en ole oikein jaksanut innostua uusien vaatteiden ostamisesta. Tytär onkin tällä hetkellä taloudessamme ainoa joka saa  säännöllisesti uusia vaatteita.

Tyttärestä puheen ollen: hän alkaa lähestyä 6 kuukauden ikää, mikä tarkoittaa sitä että pikku hiljaa pitäisi alkaa syödä muutakin ruokaa kuin vain maitoa. Tätä tarkoitusta varten päätimme ostaa hänelle syöttötuolin – tällä tavoin hänkin pääsisi osaksi aterioita ja istumaan ruokapöydän ääreen. Koska olemme mieheni kanssa melko suunnitelmallisia ihmisiä, kävimme katsomassa syöttötuolia jo hyvissä ajoin reilu kuukausi sitten, marraskuun alussa. Kävimme lempilastenvaate ja -tavarakaupassamme (erään brittiläisen ketjun liike täällä Saudeissa), joka on osana isoa ostoskeskusta täällä, ja löysimmekin haluamamme syöttötuolin. Kuten niin usein ennenkin, syöttötuolin ostaminen ei ollut kuitenkaan niin yksinkertaista. Ensinnäkin liikkeessä ei ollut syöttötuolista kuin näytekappale, ja varsinainen syöttötuoli piti tilata jostain muualta. Tämä on muuten harvinaisen usein tilanne täällä, varastot tuntuvat olevan olemattoman pienet ja haluamaansa tuotetta ei usein saa mukaansa kaupasta, mikä on turhauttavaa. Meillä on huonoja kokemuksia tavaroiden tilaamisesta – toimitusajat ovat aina pidemmät kuin luvataan, ja välillä tuote ei ole ollut alkuunkaan sitä mitä olemme halunneet. No, päädyimme kuitenkin tilaamaan syöttötuolin, olihan meillä aikaa odotella sitä. Kaksi viikkoa annettiin toimitusajaksi, inshallah…

Nyt tapahtumasta on kohta kuusi viikkoa aikaa ja yllättäen syöttötuolia ei ole kuulunut eikä näkynyt. Laitoin mieheni asialle selvittämään asiaa, sillä hän on meistä kahdesta se kärsivällisempi. Ongelmana on kuitenkin ollut se, että kyseisessä liikkeessä ei ole vastattu puhelimeen. Missä tahansa muualla maailmassa sen voisi ajatella olevan bisnekselle tärkeää että asiakkaiden puheluiden vastattaisiin, mutta Saudeissa tämä on ihan normaalia. Kaupat, ravintolat tai virastot eivät välttämättä vastaa puhelimeen jos on kiirettä (tai jos ei vaan siltä tunnu). Lisäksi puhelimessa asioiden hoitamisessa voi olla pientä kielimuuria jos toisessa päässä puhutaan lähinnä arabiaa. Päätimme sitten tarttua härkää sarvista ja lähteä ihan paikan päälle kysymään syöttötuolia viime perjantaina. Saavuimme kauppakeskukseen yhdeltä tarkoituksena syödä lounasta ensin ja sitten hoitaa syöttötuoliasia kuntoon. Lounaan saimmekin syötyä, mutta kyseinen kauppa ei ollut vielä auki lopeteltuamme lounasta. Kauppakeskuksessa on tietyt ajat jolloin liikkeiden tulisi olla auki, mutta aukioloaikoja ei tunnuta valvovan vaan liike avaa silloin kun haluaa – jälleen missä tahansa muualla tämä olisi huonoa mainosta bisnekselle, mutta täällä arkipäivää. Päätimme sitten kierrellä muuten vähän kauppoja odotellessamme liikkeen  avautumista, ja löysinkin tyttärelle lämpimän fleecehaalarin tulevaa Suomen reissua varten. Reilun puoli tuntia kierreltyämme lähdimme katsomaan olisiko haluamamme kauppa jo auennut, ja noin 200 metriä ennen kuin pääsimme liikkeen ovelle kuulimme tutun rukoushuudon. Olimme täysin unohtaneet iltapäivän rukouksen, jonka ajaksi kaikki liikkeet ja ravintolat sulkevat tietenkin ovensa. Amatöörimäinen virhe, pitäisi aina tarkistaa rukousajat ennen kuin lähtee hoitamaan asioita! No. lähdimme katsomaan oliko kyseinen liike ollut lainkaan auki ennen rukousta ja olihan se, sillä kaupassa oli valot päällä ja liikkeen ovi oli vain osittain suljettu rukouksen ajaksi. Päätimme sitten jäädä odottamaan sen puolisen tuntia jonka rukous kestää, kun nyt olimme niin lähellä päästä hoitamaan asiaa kasvokkain… arvatenkin tässä kävi niin, että kun muut liikkeet aukesivat 30 minuutin kuluttua, haluamamme liike pysyi kiinni eikä työntekijöitä näkynyt mailla halmeilla. Odotettuamme liikkeen avautumiseta tunnin verran päätimme lopulta luovuttaa ja lähteä kotiin, eikä vähiten sen vuoksi että tyttärellä (ja myös minulla) alkoi palaa käpy.

Laitoin mieheni soittamaan liikkeeseen eilen illalla ja lopulta hän saikin jonkun sieltä kiinni. Harmi vaan että työntekijän englanti ei ollut kovin ymmärrettävää, eikä nyt ole ihan varmaa mikä tilanne on syöttötuolin suhteen. Näyttää siltä, että tuolia ehkä olisi mutta ei siinä värissä minkä olisimme halunneet (tässä vaiheessa aivan sama, kunhan saataisiin se helvatan tuoli!). Ei ole aivan selvää mitä tilauksellemme on tapahtunut ja miksi liikkeestä ei olla oltu meihin yhteydessä. Mieheni menee tänään töiden jälkeen selvittämään asiaa, jos vain ehtii. Auringonlaskun rukous tulee nimittäin vähän ennen viittä tähän aikaan vuodesta ja mieheni pääsee neljältä töistä…

No, tämä ei tietenkään ole universaalilla tasolla mikään suuri asia. Kyseessä nyt vaan on syöttötuoli. Mutta arkisella, henkilökohtaisella tasolla tämä selvittäköön osaltaan sitä, miksi en nauti shoppailusta enää. Jos löydät jotain mitä haluaisit ostaa, et kuitenkaan saa sitä heti mukaasi ja luultavasti joudut selvittelemään kohtuuttoman paljon erilaisia esteitä ennen kuin ehkä, hyvässä tapauksessa, saat haluamasi tuotteen kotiin. Niin ja ensin pitää päästä jotenkin ylipäänsä kaupoilla (naisethan eivät saa ajaa eikä julkista liikennettä ole, ja kävely ei todellakaan ole vaihtoehto) ja muistaa ajoittaa ostosreissu niin, ettei osu paikalle rukouksen aikaan. Saudi-Arabia onkin hyvää mainosta älä osta mitään -päivälle. Toden totta, tämä paikka saa minut harkitsemaan älä osta mitään -vuotta!

Dubai – kaupunki, jossa kaikki on mahdollista

Mish Mushkila on ollut hyvin ansaitulla joululomalla ja siksi blogissa on ollut hiljaista muutaman viikon ajan. Vietin tänä vuonna joulua mieheni kanssa lomamatkalla, ensin Dubaissa jossa olimme kolme päivää ja sitten Hong Kongissa, jossa tapasimme suomalaisia ystäviä ja vietimme varsinaiset joulunpyhät. Koska Hong Kong on minulle jo ennalta tuttu paikka (tämä oli kolmas ja tuskin viimeinen visiittini Honkkariin), keskityn nyt kertomaan tunnelmiani Dubaista, jossa en ollut aiemmin käynyt. Dubai on suosittu kohde myös suomalaisten turistien keskuudessa ja meilläkin oli samassa hotellissa ainakin yksi suomea puhuva vanhempi herrasmies. Saudeissa on saanut tottua siihen, että suomea voi aika huoletta puhua kaupungilla, kovin suurta vaaraa ei ole että joku ymmärtäisi jotakin, mutta Dubaissa suomea kuuli jonkin verran. Se tuntui oudolta, samoin kuin se vapaus josta Dubaissa sai nauttia. Varoitankin jo nyt etukäteen, että käsitykseni Dubaista voi olla hyvin erilainen siksi että asun nykyisin yhdessä maailman suljetuimmista yhteiskunnista. Suoraan Suomesta tulevalle turistille kaupunki voi näyttäytyä hyvin erilaisena.

Dubaista jäi mieleen päällimmäisenä kaksi asiaa: siellä on paljon vapaampaa ja rennompaa kuin Saudi-Arabiassa, ja toisekseen rahalla saa melkein mitä vaan. Aloitetaan ensin vapaudesta ja rentoudesta. Ensinnäkin pakkasin lentokoneessa abayan reppuun enkä sitä sieltä enää ottanut esiin ennen lentoa kotiin. Dubaissa ei tarvitse siis pukeutua abayaan tai huiviin, vaan naisetkin voivat pukeutua länsimaalaisesti. Toki himpun verran konservatiivisempi pukeutuminen voi olla järkevää naisillakin. Kauppakeskuksissa esimerkiksi neuvottiin, että naisilla ei saisi näkyä olkapäät eivätkä polvet, mutta kyllä siellä näkyi minisortseja, tuubitoppeja ja lyhyempää lyhyempiä hameita eikä niihin tunnuttu puuttuvan. Itse kun on tottunut näkemään naisia lähinnä kokomustissa kaavuissa oli melkein outoa katsoa taas niin paljastavia vaatteita. Toisekseen Dubaissa pystyi kävelemään vapaasti ympäriinsä ja käyttämään julkista liikennettä. Saudeissa julkista liikennettä ei oikeastaan ole, vaan miehet ajavat omilla autoillaan ja  naiset joko miehensä kyydissä tai sitten takseilla ja yksityisten kuskien kuljettamina. Käveleminen ei ole sinänsä mitenkään kiellettyä, mutta se on hankalaa. Jalkakäytäviä ei yleensä ole, vaan kävelijä joutuu tarpomaan autotiellä tai tien pengertä myöten. Liikenne on yleensä aivan järkyttävää, joten kävelijä saa todella varoa autoja. Yleensä on myös todella kuuma ja abaya ei asiaa juuri auta, ja ne kerrat kun olen kävellyt yksin tai naisporukassa pidempiä matkoja olen saanut niin paljon tööttäämistä ja huutelua osakseni miehiltä, että se ei ole kauhean mukavaa. Saudeissa ylipäänsä vain köyhät kävelevät tai pyöräilevät – kaikki, joilla on varaa kulkevat autoilla. Kolmannekseen Dubaissa saa juoda ja syödä mitä huvittaa, mukaan lukien alkoholi ja sianlihasta tehdyt ruoat. Alkoholi oli toki kallista, mutta sitä sai. Kannatan ehdottomasti yksilön valinnan vapautta tässä asiassa. Jos joku ei halua uskonnollisista tai muista syistä juoda alkoholia, se on ihan ok, mutta en menisi kieltämään kaikilta mahdollisuutta nauttia olut tai lasi viiniä silloin tällöin. Sama koskee joulun viettoa. Dubaissa joulu sai näkyä, mutta ketään ei pakotettu sitä viettämään.

Ohessa otos eräästä julkisesta kulkuvälineestä, jolla pääsimme kulkemaan, nimittän abrasta. Abrat ovat – kuten kuvasta näkyy – pieniä veneitä, joilla voi kuljettaa ihmisiä lyhyitä matkoja. Menimme abralla joen yli vanhassa Dubaissa, Bur Dubain ja Deiran alueella. Dubaihan on kasvanut valtavasti viime IMG_1211vuosikymmeninä ja siellä on mitä mielikuvituksellisempia pilvenpiirtäjiä, tekosaaria ja vaikka mitä, mutta osa vanhaakin Dubaita on löydettävissä, jos siellä haluaa käydä. Kävimme katsomassa vanhoja rakennuksia ja souqeja eli katumarketteja. Kuten olen aiemminkin todennut, Saudeissa on se asia paremmin että ostoksilla saa yleensä kulkea rauhassa. Toisin oli Bur Dubain ja Deiran mauste-, tekstiili- ja kultasouqeissa. Olisi ollut ihan mielenkiintoista katsella esimerkiksi mitä erilaisimpia mausteita ja hienoimpia kultakoruja, mutta hetkeksikään ei voinut pysähtyä ilman että joku oli koko ajan kimpussa myymässä jotakin. Myyjät tulivat myös ihan iholle, pakolla yrittivät mallata kopioita perinnepäähineistä mieheni päähän ja minulle ”silkki”huiveja. Kokemus oli oikeastaan aika kauhistuttava emmekä kumpikaan nauttineet souqeista tästä syystä, vaan alueet oli pakko mennä puolijuoksua läpi jotta pääsi rauhaan.

Otsikossa kirjoitin, että Dubai on kaupunki jossa kaikki on mahdollista. Otsikkoon voisi lisätä kuitenkin pienen varauksen: kaikki on mahdollista, jos sinulla on rahaa. Lukijoille ei ole varmaankaan mitenkään uusi asia se, että Dubaissa tuloerot ovat valtavat ja kaupungissa on paljon hyvin köyhiä siirtotyöläisiä. Tilanne ei sinänsä eroa hirveästi Saudi-Arabiasta, mutta Dubaissa loistokkuus ja rahalla pröystäily on vielä aivan eri tasolla kuin Saudeissa. Meillä on onnea saada hyvä tarjous lennoista business-luokassa ja niinpä poikkeuksellisesti lensimmekin busineksessä Dubaihin ja myös Hong Kongiin. Lentoyhtiönä oli Dubain oma Emirates. Dubain kentälle saapuessa näkyi jo selvä nokkimisjärjestys: meillä oli bussikuljetus koneelta asemalle, ja 1.luokan matkustajille oli oma ökybussinsa, jossa oli valtavat kullanväriset nojatuolit. Business-luokkalaisille oli oma, ihan hieno bussinsa, ja loput saivat tyytyä normaaliin bussiin. Samoin metrossa saattoi ostaa tavallisen ”hopea”-tason kortin tai sitten ”kulta”-tason kortin. Kultakorttilaisilla oli omat liukuportaat ja omat metrovaunut, joihin tavallisilla pulliaisilla ei ollut asiaa. Tämä tuntuu suomalaisesta niin oudolta. Suomessa rahalla pröystäilyä ei katsota mitenkään hyvällä, mutta arabimaissa raha saa näkyä ja kuulua. Luksuksella ei ole mitään rajaa. Harkitsimme käymistä Burj Al Arab -luksushotellissa drinksuilla (se maailman ainoa seitsemän tähden hotelli), mutta drinkit olivat sen verran tyyriitä että päätimme jättää tämän toiseen kertaan. Baarista olisi saanut mm. 15 000 dirhamin (eli reilun 3000 euron) drinkin, joka oli tehty osin kultapölystä… Shoppailu on Dubaissakin kansanhuvi ja sieltä löytyykin maailman suurin ostoskeskus Mall of Dubai, jossa on 1200 liikettä, sekä Mall of Emirates, jossa on laskettelukeskus sisällä. Kaikki tuntuu olevan siis mahdollista jos vaan rahaa riittää. Dubai ei tosin ole mitenkään varoissaan tällä hetkellä, sillä Dubain emiraatilla ei ole öljyä, toisin kuin Abu Dhabilla. Osin loisto onkin siis lainarahalla rakennettua ja siksikin hieman epätodellista.

Dubaissa on paljon näkemistä emmekä tällä lomalla ehtineet nähdä kuin murto-osan kaupungista. Alla kaksi kuvaa paikoista, joista pidin kovasti.  Ensimmäinen on otettu Madinat Jumeirahista, joka on eräänlainen souq- ja ravintolakeskus rannalla, jossa on lisäksi huvipuisto ja paljon muuta tekemistä.  Toki alue on rakennettu turisteja ja miksei IMG_1246paikallisiakin varten, ja sitä voisi kutsua hieman muoviseksi (opaskirjassa paikkaa kuvailtiin sanoilla ”Disney does Arabia”), mutta pidin silti alueesta paljon. Siellä oli kaunista, kauppoja sai katsella rauhassa ja ruoka oli hyvää. Alueelta oli myös hyvät näkymät Burj Al Arabiin, jos halusi käydä töllistelemässä luksushotellia pienen välimatkan päästä. Toinen kuva on otettu Burj Khalifasta eli maailman korkeimmasta rakennuksesta. Olimme varanneet liput korkeimmalle näköalatasanteella kello 17.00, jotta ehtisimme ihailla auringonlaskua 555 metrin korkeudesta. Pelkään jonkin verran korkeita paikkoja, mutta mieheni rakastaa niitä – olenkin saanut IMG_1323tottua käymään aika korkeissakin paikoissa viime vuosina, mikä on oikeastaan ihan hyväksi. Ei ole hyvä antaa pelkojen liikaa rajoittaa elämää. Toki tämäkin rakennus on hyvin Dubaille ominainen: tottakai heillä pitää olla maailman korkein rakennus, jossa maailman korkein näköalatasanne. Kokemus oli silti hieno ja maisemat henkeäsalpaavat, ja suosittelisin Burj Khalifaa kelle tahansa Dubain kävijälle. Saudit tosin uhkaavat ohittaa Dubain korkeimpien rakennusten kilpailussa: Jeddahiin rakennetaan tällä hetkellä pilvenpiirtäjää, jonka pitäisi valmistuessaan olla yli kilometrin korkuinen. Jos ja kun rakennusurakka saadaan valmiiksi, Burj Khalifa jää kakkokseksi. Mutta tällä hetkellä Burj Khalifa on maailman korkein rakennus ja varsin näyttävä sellainen.

Rukouksia ja kärsivällisyyttä

Tuleeko teille koskaan sellaista fiilistä, että universumi nauraa hihaansa käytännön pilalle, jonka uhriksi olette joutuneet? Itse mietin lähes joka päivä Saudi-Arabiassa sitä, kuinka melko kärsimätön ihminen kuten minä olenkin päätynyt asumaan maahan, jossa tarvitaan lehmän – tai ehkä kamelin? – hermoja. Kärsivällisyys ei ole hyveeni, mutta täällä sitä on pakko yrittää haalia itselleen, sillä nyt ei olla enää Suomessa, missä asiat yleensä hoituvat nopeasti ja ajallaan.  Yksi asia joka erityisesti sekoittaa arkipäivän askareita on rukousajat.

Muslimit rukoilevat vähintään viisi kertaa päivässä Mekkaan päin ja rukouksien ajankohta riippuu auringon liikkeistä sekä jonkinverran myös maantieteellisistä seikoista. Rukoukset ovat siis aina hieman eri aikaan riippuen siitä, missä olet ja mikä vaihe vuotta on kyseessä. Ensimmäinen rukous on nimeltään Fajr ja se pidetään ennen auringonnousua – Fajr tarkoittaa ’aamunkoittoa’ tai ’sarastusta’. Tänään Fajr oli täällä kello 4.34, mutta aika vaihtelee siis pitkin vuotta (ja viikkoakin) sen mukaan, milloin aurinko nousee. Seuraava rukous on keskipäivän Dhuhr (tänään kello 11.24) ja iltapäivällä on rukous nimeltään Ash (14.30 tänään). Illalla on vielä kaksi rukousta: auringonlaskun rukous Maghrib (tänään 16.52) ja Isha’a, joka merkitsee yön alkamista (18.22 tänään). Näiden lisäksi perjantaisin on erityinen rukous päivällä, joka korvaa yleensä Dhuhr-rukouksen. Perjantai on täällä pyhin päivä ja viikonloppukin oli aiemmin torstai-perjantai, mutta viime vuonna Saudi-Arabiassa siirryttiin perjantai-lauantai -viikonloppuun.

Rukousajoilla on paljon merkitystä niin muslimeille kuin muillekin Saudi-Arabiassa asuville. Muslimien tulisi rukoilla näinä aikoina joko moskeijassa, kotonaan tai oikeastaan missä vaan. Moskeijoita on tiuhaan ja Saudi-Arabiassa onkin laki, joka määrittelee sen kuinka lähellä moskeijan pitää olla muuta asutusta. Me olemme kahden moskeijan välissä, eli rukoushuuto kuuluu molemmista. Herään aina välillä aamun ensimmäiseen rukoukseen ja hetken aikaa saa ihmetellä, että missäs minä taas olenkaan… rukoushuuto on niin kaihoisan kuuloinen ja tuuli kantaa sitä hieman epätasaisesti, joten se on jopa hieman aavemainen ääni. Ostoskeskuksissa ja työpaikoilla on  aina moskeija, mutta ihmiset saattavat rukoilla ihan missä vaan – olen istuskellut kahvilla ostoskeskuksessa ja todistanut sitä, kuinka joku saattaa ruveta rukoilemaan muina miehinä parin metrin päässä. Rukoilijat huomaa hyvin, sillä rukoiluun kuuluu asettuminen rukousmatolle, kumartuminen koskettamaan mattoa ja välillä seisomaan nouseminen. Ihmiset saattavat myös rukoilla ulkona suurina joukkoina – puistopiknikit ja grillaus ovat täällä suurta huutoa viikonloppuisin, ja jos ja kun rukous sattuu keskelle piknikiä rukoilla voi puistossakin. Kaikki eivät kuitenkaan rukoile rukousaikoina vaan on ilmeisesti myös sallittua rukoilla silloin kun se itselle parhaiten sopii, sillä ainakin ostoskeskuksissa muslimit voivat olla rukousaikaan syömässä tai istuskella vaan käytävillä.

Rukousaikoina suunnilleen kaikki sulkeutuu, eli kaupat, virastot ja ravintolat sulkevat ovensa. Yleensä kauppaan saa jäädä sisälle rukouksen ajaksi, mutta joskus koko kauppa tyhjennetään. Joka tapauksessa kassat sulkevat, eli ulos ei pääse rukouksen aikana. Ravintoloissa saa yleensä jäädä syömään jos on onnistunut jo tilamaan syötävää tai juotavaa, mutta uusia tilauksia tai asiakkaita ei oteta rukouksen aikana. Kun rukouksia on viisi kertaa päivässä, voitte kuvitella millaista on yrittää hoitaa asioita täällä tai saada ostokset tehtyä… yleensä ensimmäinen asia jonka tarkistan kaupungille lähtiessä on se koska on seuraava rukous. Esimerkiksi jos haluaa lähteä aamulla shoppailemaan tai ruokaostoksille, kaupat avaavat yleensä arkipäivinä ovensa 9.30 tai 10.00 (tästä ei kuitenkaan aina ole varmuutta, sillä tuntuu että jokainen kauppa saa itse päättää koska avaa ovensa ja aukioloajatkaan eivät ole niin justiinsa). Kun keskipäivän rukous tulee jo puoli kahdentoista maita, on tehokasta aikaa siis maksimissaan pari tuntia. Kaupat sulkevat yleensä ovensa iltapäiväksi ja avaavat uudestaan neljän maita iltapäivällä – vain sulkeakseen taas auringonlaskun rukoukseen. Rukous kestää yleensä noin 30 minuuttia, mutta siitäkään ei ole koskaan täyttä varmuutta. Odotimme kerran pitserian avautumista nälkäisenä mieheni kanssa ainakin 50 minuuttia, sillä osuimme juuri rukouksen alkuun. Hirveän suuri osa päivästä voikin kulua odotteluun – sen odotteluun, että kauppa tai ravintola tai virasto aukeaa sekä bussin tai taksin odotteluun. Naisethan eivät saa ajaa täällä, joten jos en ole mieheni seurassa vaihtoehtoina on firman bussit tai taksit, ja bussit täällä eivät kulje kuten HSL:n bussit, sen voin kertoa… muutaman (kymmenen) minuutin myöhästyminen ei ole yhtään mitään ja liikenteestä ei muutenkaan koskaan tiedä. Jos osutaan ruuhkaan niin siinä voidaan olla pitkäkin aika.

Loppuun vielä pieni havainnollistava tarina tästä kaikesta. Lähdin viime viikolla käymään Ikeassa. Tarvitsin uusia kahvikuppeja ja jotain muuta pientä kotiin sekä halusin käydä Ikean ruokakaupassa hakemassa glögiä ja lakuja. ”Shopper’s bus” eli shoppailubussi kotoa lähti 9.00 ja olin Ikealla jo 9.15. Koska Ikea avasi ovensa vasta 9.30, kävin hakemassa kahvia ja istuin vaihtamaan kohteliaisuusfraaseja paikallisten rouvien kanssa (arabian opinnoista on siis ollut hyötyä!). No, Ikea aukesi 9.30 mutta vain kahvila aukesi, itse kaupan piti aueta vasta 10.00. Menin sitten istuskelemaan kahvilaan vielä puoleksi tunniksi ja kirosin itseäni, etten ottanut kirjaa mukaan. No, kauppa aukesi ehkä kymmentä yli kymmenen lopulta, ja tiesin että minun piti olla tehokas ehtiäkseni tehdä kaiken seuraavaan rukoukseen mennessä. Hoidinkin ostokset nopeasti mutta tein sen virheen, että jäin ihailemaan jouluvaloja joita ei ollut enää hyllyssä vaan ainoastaan yksi pari näytillä. Yritin etsiä myyjää joka osaisi kertoa onko niitä vielä myynnissä vai ovatko ne täysin loppu, ja minut lähetettiin muutamalle eri infopisteelle asian tiimoilta. Lopulta kun asia selvisi (valoja ei tietenkään ollut) kuulin kuulutuksen, joka kertoi että seuraava rukous tulee 20 minuutin päästä ja jos haluat poistua kaupasta, suuntaa nyt kassoille. Tuulispäänä lähdin sitten kassoille, jossa oli edessä non 15 minuutin odotus. Olin ajatellut käydä lounaalla Ikeassa, mutta siinä vaiheessa kun pääsin ravintolaan se oli juuri suljettu rukouksen ajaksi (”sorry madam”) ja kun yritin sen sijaan käydä Ikean pienessä ruokakaupassa, sekin oli juuri suljettu. Bussi kotiin oli lähdössä 12.00 ja rukouksen piti loppua noin 11.50. Mitään seuraavaa bussia ei ollut vaan vaihtoehtoina oli joko ehtiä tuohon bussiin tai sitten yrittää saada taksi. Odottelin sitten kärsimättömä (ja vähän nälkäisenä) taas puolisen tuntia, sitten todella nopea ryntäys ruokakauppaan (onneksi glögiä löytyi!) ja etsimään bussia, joka oli tietysti myöhässä… Onneksi sain yllättäen kyydin kotiin yhden tutun naisen aviomieheltä, joka oli tullut noutamaan rouvaansa ja hänen ystävättäriä Ikeasta. Aamun kolmen tunnin ostosmatkasta siis ainakin puolitoista tuntia oli vain odottelua ja istuskelua. Jos en tässä maassa opi kärsivällisyyttä niin en tiedä missä sitten!

Bling Bling Ladies Center

…on erään kotikaupunkimme kadulla sijaitsevan kaupan nimi. Kaupan seinässä olevan nimen kirjaimet on tottakai koristeltu, no, blingillä: ohi ajaessa ei voi olla näkemättä kaupan nimeä. En ole vielä kerennyt (tai uskaltautunut) tuohon kauppaan sisään, mutta olisi totisesti hienoa nähdä mitä kaupassa myydään! Koska viimeksi oli asiaa pukeutumisesta, niin on ainoastaan luontevaa että tänään kirjoitan shoppailusta, tuosta jalosta taidosta.

Saudi-Arabiassa ei ole monia virallisia paheita: pubeja ei tietenkään ole, kun alkoholikaan ei ole luvallista (tosin salakapakoita on varmasti jossakin), elokuvateatterit eivät ole sallittuja (muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta) ja mistään strippariluolista tai vedonlyönnistä ei ole puhettakaan. Niinpä paikallisten suurin pahe ja harrastus on – jalkapallon ja kahvittelun ohella – shoppailu. Täällä on todella paljon erilaisia kauppoja ja liikkeitä sekä valtavia kauppakeskuksia, joista kaupungin isoimmassa on yli 400 liikettä ja lukuisia ravintoloita ja kahviloita. Kyseinen kauppakeskus kuuluu suosikkeihini täällä, mutta sen verran mittava kompleksi on kyseessä että kartta on tarpeen siellä liikkuessa! Samaisessa kauppakeskuksessa järjestetään kuntoilutapahtumia, sillä koko rinkelin muotoisen kauppakeskuksen ympärikävely kestää hyvinkin lähemmäs tunnin, ja mikäs sen mukavampaa kuin tarpoa ilmostoidussa tilassa. Kauppoja on moneen lähtöön: on kotoisat Vero Modat ja H&M:t, brittien suosikit TopShop ja Debenhamns, ja sitten on paljon kauppoja, joista en ole koskaan kuullutkaan – mitäs tykkäätte  liikkeistä Silavat ja Tatto Tatti? Naisten vaatteet ovat siis monella tapaa aivan samanlaisia kuin missä tahansa muuallakin, niitä vain pidetään abayojen alla ja kotona  sitten ilman abayaa, kun paikalla on ainoastaan perhettä. Huvitan itseäni aina välillä miettimällä millaisia muotiluomuksia minkäkin abayan alta paljastuisi… Paikallisten kaupoissa myydään myös erinäisiä perinneasuja, ja abaya-kaupoilla on eksoottisia nimiä kuten Arabian Night tai Black Fashion. Lastenvaatteliikkeitä on suhteessa paljon ja lapset puetaan täällä paljon aikuisemmin kuin Suomessa: lapsille on omia 081merkkivaatemallistojaan ja vaatteet ovat välillä enemmän kauniita kuin käytännöllisiä. Toisaalta täällä ei tarvitse välittää kurahousuista eikä talvitakeista. Vaatteiden, kenkien ja asusteiden lisäksi tarjolla on kaikkea mahdollista: on lukuisia kodintavara- ja sisustusliikkeitä, urheiluliikkeitä (joissa on paljon enemmän valikoimaa miehille kuin naisille), valtavasti korukauppoja ja liikkeitä, joissa myydään tuoksuja ja suitsukkeita. Kaupoissa voi olla joskus vähän tukalakin olo voimakkaiden tuoksujen vuoksi. Aina välillä shoppaillessa erikoiset tuotteet hihityttävät – täältä saa melkein mitä kukaan ikinä keksiikään haluta, kuten kuvastakin näkee… jostain syystä tämä kannettava sauna ei kuitenkaan löytänyt tietään meidän ostoskärryihimme, houkuttelevasta pakkauksesta huolimatta.

Ostoskeskukset ja kaupat ovat julkista tilaa, eli niissä minun tulee pukeutua abayaan. Siksi onkin outoa, että ostoskeskuksissa on kuitenkin kauppoja, joissa myydään länsimaisia alusvaatteita ja niitä esitellään avoimesti ikkunoissa. Ylipäänsä kaupat, joissa myydään naisten vaatteita tai asusteita ovat Family Only -tilaa: yksinäisillä miehillä tai miesporukoilla ei ole niihin asiaa, vaan sisään pääsevät naiset lapsineen ja miehet vain naisten seurassa. Ruokakaupoissa ja tavarataloissa on Family Only -kassat, joihin pätee sama kuin edellä. Miesparkani erehtyi muutaman kerran täällä vielä yksin ollessaan tällaiselle kassalle ja kassaneidit olivat kuulemma kauhuissaan hätistelleet häntä pois jonosta. Useassa kauppakeskuksessa on myös naisilla oma, suljettu osastonsa, jossa voi mm. ostaa mittoihin tehdyn abayan, käydä kauneushoitolassa ja viettää muuten vaan aikaa naisporukassa. Villeimmät huhut tosin kertovat, että jotkut miehet pukeutuvat abayaan ja koko naaman peittävään huntuun livahtaakseen katselemaan naisia tällaisiin paikkoihin. Abayan ja varsinkin koko naaman peittävän hunnun alta kun ei voi aina tietää kuka siellä onkaan!

Ostoksilla käynnissä on omat erikoisuutensa Family Only -erottelun lisäksi. Kaupoissa ei ole yleensä sovituskoppeja, vaan vaate ostetaan ja käydään sovittamassa joko kauppakeskuksen yleisten vessojen yhteydessä olevissa sovituskopeissa (näiden olemassaolosta minua onneksi informoivat ystävälliset kanssisareni) tai vaate viedään kotiin kokeiltavaksi. Tämä on vähän hankalaa, jos ei osaa esimerkiksi päättää kahden koon väliltä ja ottaa juuri sen väärän koon – pitää ensin kävellä jonkin matkaa ja etsiä vessat, kokeilla vaatetta ja palata sitten vielä vaihtamaan ostoksensa. Joskus vaatteella ei välttämättä ole edes palautusoikeutta tai palautusaika voi olla todella lyhyt, eli ostotilanteessa pitää olla tarkkana. Miehillä saattaa (harvoin) olla sovituskoppeja tai he voivat kokeilla vaatteita kaupan varastossa tai työntekijöiden taukotilassa, IMG_0186mutta muussa tapauksessa he joutuvat käymään saman ruljanssin läpi kuin naisetkin. Lempiostoskeskuksessani on hienosti vessojen ja sovituskoppien yhteydessä myös moskeija. Moskeijoita mahtuu muutama tuohon valtavaan ostoskeskukseen, sillä moskeijoita pitää olla lain mukaan riittävän tiheään. Erityisesti tykkään tuosta naista esittävästä kuvasta – miesten versiossa on partaäijä huivi päässään. Vakavasti ottaen siinä on aika paljon järkeä että moskeijat ovat vessojen yhteydessä, sillä ennen rukoilua pitäisi käydä puhdistautumassa ja ottaa kengät pois. Ostoskeskuksesta saa siis halutessaan uusimpien muotivirtausten ja eri maiden keittiöiden tarjonnan lisäksi myös hengen ravintoa, ainakin jos sattuu olemaan muslimi.