Saudi summer

Saudi summer on tämän lomakauden kuumin (monellakin tapaa) kampanja: koska Saudi-Arabian rajat pysyvät yhä kiinni, kansalaisia ja meitä maahan jumiin jääneitä ekspateja houkutellaan tutustumaan kotimaanmatkailuun. Eikä siinä mitään, Saudi-Arabia on iso maa jossa on paljon nähtävää, ja nyt kun turismi on jonkinlaisessa nupussaan paikkoihin on helpompi tutustua kuin vaikkapa kuusi vuotta sitten kun saavuimme maahan. Mutta ulkona on joka päivä sellainen 45 astetta lämmintä ja maassa todetaan joka päivä uusia korona-tapauksia 3000 – 4000 kappaletta, ja nämä kaksi asiaa hieman laimentavat ainakin minun hinkuani lähteä lomailemaan Saudeissa. Etelässä Jemenin rajalla olisi vuoristoa ja siten vähän kylmempää ilmatilaa, mutta Jemenin rajalle ei ehkä ole viisasta mennä juuri nyt pyörimään. Haluaisin käydä Al-Ulassa (Jordanin Petraa muistuttava ikivanha kivimonumentti), mutta se on yhä kiinni turisteja varten tehtävien rakennustöiden vuoksi – paikalle on suunnitteilla ainakin hotelleja ja ravintoloita – ja jälleen kerran, on ihan todella kuuma samoilla aavikolla tähän aikaan vuodesta. Jeddaan länsirannikolle olisi kiva mennä, siellä olisi hienoa Punaisen meren sukellusta jne., mutta länsirannikolla ja Riadissa on koko ajan ollut kaikista pahimmat koronan madonluvut.

Meillä olisi kesäloma buukattuna elokuun puolesta välistä eteenpäin. Se samainen loma, joka meidän piti pitää maaliskuussa ja lentää Suomeen. Toiveissa olisi yhä päästä Suomeen, mutta en tiedä onko se mahdollista. Huhumylly käy kovana siitä milloin kansainväliset lennot taas aukeavat, päivämäärä jota olemme kuulleet on 1.8. Mutta vaikka maasta pääsisikin ulos, ei ole mitenkään sanottua että takaisin pääsee niin helposti, varsinkin kun emme ole Saudi-Arabian kansalaisia. Tällä hetkellä evakuointilennot ovat olleet yhdensuuntaisia, eli takaisin ei ole ollut tulemista. Suomessa meillä saattaisi hyvinkin olla edessä joko karanteeni tai koronatesti (näistä kahdesta ottaisin mieluummin jälkimmäisen, sillä kahden viikon karanteeni kolmen viikon lomasta on aika iso siivu). Jos pääsisimme vielä takaisin Saudeihin, täällä voisi olla myös vuorossa 14 vuorokauden kotikaranteeni. Joten suoraan sanottuna en tiedä kannattaako lähteä täältä yhtään mihinkään, juuri nyt.

Viime viikot ovat olleet muutenkin aikamoista tunteiden vuoristorataa kaikin puolin ja mietittävää on riittänyt. Miehen työpaikalla oli mittavat irtisanomiset, ja vaikka mies on yhä töissä, todella moni tuttumme sai kenkää. Ja täällä ei ole mitään yt-käytäntöjä vaan lähtö tulee nopeasti ja varoittamatta. Aika on sanalla sanoen haastava pakata kamppeensa ja lähteä maasta – sillä maasta on lähdettävä kun töitä ei enää ole. Monet yrittävät myydä autojaan ja muuta omaisuuttaan, mitä eivät voi ottaa mukaan. Näin korona-aikaan ostovoima ei kuitenkaan ole parhaimmalla tasolla, joten voi olla aika hankala päästä eroon vaikkapa käytetystä autosta. Synkin tilanne on niillä jotka ovat yhä ulkomailla jumissa ja ovat irtisanottuja, he eivät pääse edes maahan enää sisään hoitamaan asioitaan vaan firma pakkaa heidän tavaransa ja lähettää ne heille.

Viimeksi kirjoitin siitä kuinka meidän tuli palata normaaliin elämään 21.6. alkaen, ja ihmeekseni aika moni asia normalisoituikin kesäkuun lopussa. Meidän leiri aukesi jälleen vierailijoille, joten Susan tuli meille töihin takaisin. Myös leirin uima-altaat aukesivat jälleen ilman vuoronumeroja ja kuntosalikin aukesi viimein. Viime viikolla palasinkin treenaamaan PT:ni Mohamedin kanssa. Kunto ei ollut kovin kaksinen… onneksi olin sentään käynyt tiuhaan kävelemässä näinä kuukausina. Sitten tuli vielä tieto että tyttären koulu avaisi ovensa 19.7., tosin vain kesäleirinä ja tiukoin turvajärjestelyin. Odotamme yhä lisätietoa tästä.

Kaikki tuntui tosiaan normalisoituvan pikkuhiljaa, mutta tuntui – ja tuntuu – jotenkin hullulta että yhteiskunta aukesi näinkin paljon, kun koronaluvut ovat yhä niin korkeita täällä. Return carefully on se lause jota täällä on toitotettu. Ja niinpä sitten kaiken tämän normaaliin paluun keskellä tällä viikolla tulikin tieto, että leirimme asukkaalla on todettu positiivinen koronanäyte. Kuntosali ja ravintola menivät heti kiinni, varsinkin kun kyseinen henkilö oli ehtinyt vierailla salilla ennen näytteen ottamista. Sairastuneen henkilöllisyys selvisi minulle melko nopeasti, asumme melko pienessä yhteisössä ja täällä on vaikea pitää mitään salassa. Hän tai hänen perheensä eivät ole meidän ystäväpiirissämme, mutta tunnemme ihmisiä jotka ovat olleet tekemisissä ko. perheen kanssa. Minä ja mieheni olemme molemmat myös olleet viikon sisällä salilla, joten on pieni mahdollisuus että tauti on tarttunut meillekin. Olemmekin nyt vapaaehtoisesti olleet lähinnä kotona ja karsineet sosiaaliset kontaktit minimiin. Susan on ollut kotona pari päivää, hän pelkää tartuntaa tosissaan koska hänen miehensä on ollut niin sairas. Mohamed ei luonnollisesti pääse treenaamaan kanssani kun sali on kiinni, ja tyttären pienet kaverisynttärit piti perua myös tältä viikolta. Eipä sillä että vieraita olisi tullutkaan, suurin osa leirimme asukkaista on varmasti tämän ja ensi viikon aika hissukseen. Meillä ei ole ollut mitään oireita, mutta myös leirimme korona-potilas on ollut käsittääkseni oireeton – hänet oli testattu ainoastaan siksi että hänen työkaverinsa oli sairastunut.

Nyt sitten vain odotellaan. Vähän käy sääliksi meidän korona-potilastamme, sillä tosiaan suurin osa tietää kenestä on kyse ja siinä on aikamoinen sosiaalinen stigma. Jotkut varmasti ajattelevat, että tuo toi koronan meidän lintukotoomme, kiitos vaan. Ja aikamoista naapurikyttäystä on varmasti luvassa lähipäivinä. Kyllä itsekin kurtistin kulmiani kun näin että altaalla oli torstaina juhlat, koska juuri nyt olisi mielestäni hyvä välttää moista. Mutta pitää olla nyt varovainen ettei koko homma mene noitavainoiksi missä porukkaa ilmiannetaan sosiaalisen eristäytymisen puutteesta. Se ei varmasti tekisi hyvää yhteisölle. Elämme erikoisia aikoja!

Ramadan, korona ja hippusellinen toivoa

Ramadan, muslimien pyhä paastokuukausi, alkoi Saudi-Arabiassa perjantaina (tai torstai-iltana, mutta perjantai oli ensimmäinen paastopäivä). Tämä on nyt jo viides ramadan jonka minä vietän Saudeissa, ja varmasti erikoisin tähän mennessä, kiitos koronan. Ramadanin aikaan muslimit tapaavat paljon sukulaisia ja ystäviä, mikä ei nyt ole niin hyvä idea, kun elämme sosiaalisen eristäytymisen aikaa. Yksi asia mikä on aina ollut hankalaa ramadanin suhteen on ollut ulkona syöminen, ainakin meille ei-muslimeille. Muslimithan paastoavat ramadanina päiväaikaan, eikä kaupungilla sovi meidänkään syödä tai juoda yleisillä paikoilla silloin. No, kaupungille ei nyt niin ole asiaa eikä ravintolatkaan ole auki, olemmehan huhtikuun alusta saakka olleet täyden ulkonaliikkumiskiellon alla, mutta osa ravintolaista on toimittanut yhä ruokaa kotiin. Ruoan tilaaminen ravintolasta saattaa olla nyt sitten vieläkin vaikeampaa kuin aiemmin. Yritimme tilata torstaina vielä pitsaa, juuri ennen ramadanin alkua, mutta emme pääseet millään läpi yhteenkään ravintolaan, vaikka aloitimme tilaamisen yrittämisen jo ennen neljää iltapäivällä. Nyt näyttää siltä että ravintolat toimittaisivat ruokaa ramadanina aikavälillä 15.00 – 03.00, mutta emme ole vielä kokeilleet toimittaako yksikään ravintola meille. No, onneksi ruokaa saa yhä kaupasta ihan hyvin.

Olen paljon miettinyt sitä, miten tilanne vaikuttaa eri lailla eri ihmisiin ympäri maailmaa. Meillä täällä Saudi-Arabiassa luokka- ja tuloerot ovat hyvin näkyviä, ja viime aikoina olen ollut huolissani nannystämme Susanista, personal traineristamme Mohamedista ja taksikuskistamme Aboobackerista. Kaikilla kolmella tulot ovat lakanneet täysin koronan myötä, eikä heille ole mitään avustusta tulossa ainakaan Saudi-Arabian valtion osalta. Olen pitänyt heihin kaikkiin yhteyttä WhatsAppilla, ja Susan kertoi miehensä olevan sairaalassa – hänellä on sydänvaivoja. Mohamed ja hänen vaimonsa ovat molemmat personal trainereita, joten heillä on talous varmasti tiukalla. Aboobackerin perhe on suurimmaksi osaksi Intiassa, mutta en tiedä mitä hän täällä tekee, kun taksia ei saa ajaa. Ylipäätään mietin työläisiä, kuten leirimme puutarhureita. He asuvat varmaan ainakin neljä miestä samassa huoneessa eikä rahaa ole tuhlattavaksi. Epäilen että heillä ei  ole minkäänlaista sairausvakuutusta, joten jos he sairastuvat, lääkärissä käyminen on hyvin kallista eikä sairaalaan lähdetä kovin helposti. Luulen että Saudi-Arabialla tulee olemaan iso työ juuri tällaisen työväestön parissa viruksen nitistämisessä.

Tänään tuli viimein, pitkästä aikaa, vähän hyviäkin uutisia. Saudi-Arabia helpottaa ulkonaliikkumiskieltoa siten, että ulkoilla saa aikavälillä 09.00-17.00. Osa kaupoista avaa jälleen ovensa (viime viikot vain ruokakaupat ja apteekit ovat olleet auki), mutta ravintolat, kahvilat, parturit, kuntosalit ja elokuvateatterit pysyvät yhä kiinni. Aloin heti suunnitella retkeä autiomaahan ensi viikonloppuna, vaikka säät alkavat olla jo liian kuumat autiomaareissuihin – tänään on ollut 41 astetta lämmintä ja ulkona on hiekkamyrsky, ei siis mikään ideaali ulkoilusää. Meillähän on asiat olleet hyvin koko ajan omassa pikku leirissämme, sillä olemme voineet ulkoilla leirin sisällä. Suuri osa ihmisistä alueellamme ei ole voinut poistua kotoaan, koiraakin on saanut käydä ulkoiluttamassa 100 metrin säteellä omasta kodistaan ja vain tiettynä aikana päivästä. Mutta olen silti viettänyt lähes koko huhtikuun kotona ja kotileirissä, lähinnä viihdyttäen ja opettaen lapsia ja kävellen iltaisin ympäri leiriämme kuin hamsteri juoksupyörässä (leirin kävelee reunoja pitkin ympäri muuten noin 12 minuutissa ja askeleita kertyy minun pienillä koivillani noin 1500 per kierros, fyi). Haluaisin ulos, ihan minne vaan, oli kuuma tai hiekkamyrsky.

Koska olemme kaikki olleet enemmän tai vähemmän jumissa pienessä kotileirissämme – osa kriittisten alojen työntekijöistä on käynyt vielä työpaikoillaan täältäkin käsin – täällä näkee koko ajan ihmisiä ulkoilemassa ja yrittämässä pysyä niin henkisesti kuin fyysistestikin kunnossa. Koska kuntosali on suljettu, jotkut treenaavat irtopainoilla ja rekan renkailla jalkapallokentällä. Aamuisin ja iltaisin näkee leiriä ympäri juoksevia ihmisiä, ja naapurikadulla vanhempi pariskunta pelaa jalkapalloa keskenään tiellä (liikennettä ei koskaan ollut valtavasti leirissämme, ja nyt sitä ei ole juurikaan). Tenniskenttä on yhä auki ja siellä mätkitään palloa nyt innolla. Ulkoilen yleensä sään salliessa lasten kanssa aamuisin mahdollisimman aikaisin ja iltapäivällä neljän viiden maita, koska keskellä päivää on niin kuuma. Näemme yleensä aika lailla samoja ihmisiä samoissa kohtaa leiriä ulkoillessamme, ja päivät alkavat muistuttaa suuresti toisiaan – elokuva Groundhog day tulee vahvasti mieleen. Myös aivan tuntemattomat ihmiset ovat alkaneet jutella minulle, erityisesti varmasti lasten vuoksi. He muistelevat yleensä omia, jo aikuisia lapsiaan, jotka ovat jossain muualla kuin täällä Saudeissa. Moni miettii ääneen että ollapa lapsi ja vailla huolia (mikä ei pidä täysin paikkaansa, tytär kyllä ymmärtää yllättävän paljon tilanteesta). Osa päivittelee kuinka korona-virus on jumalan meille lähettämä vitsaus jotta oppisimme elämään ihmisiksi. Monet juovat kahvia talojensa edessä ja tarkastelevat elämää kaduilla. Jotkut naiset ajavat autolla ympäri leiriä hissukseen että ajotaito pysyisi yllä. Muutama päivä sitten näimme miehen, joka ajoi omia hiuksiaan portailla istuen, peili kädessä.

Lasten koulu on yhä kiinni, eikä kouluilla ole ainakaan vielä valtionvallan lupaa avatakaan oviaan. Tyttärellä oli koulun zoom-palaveri viime viikolla, meille hieman epäkätevään ilta-aikaan kello 19.30 (tytär menee yleensä niihin aikoihin jo nukkumaan, mutta arabilapset tuntuvat valvovan myöhään). Oli ihan hauska nähdä tyttären luokkakavereita ja opettajaa sekä koulun omistajaa, mutta joukko neljä-viisivuotiaita ryhmäpuhelussa oli aika kaoottista kuultavaa ja katsottavaa. Kulttuurierot tulivat kyllä taas hyvin esille kun pienet arabilapset kertoivat kuinka I love you and miss you so much, ja myöhemmin tyttären luokan äitien WhatsApp-ryhmässä meno oli aivan samanlaista, höystettynä kymmenillä erilaisilla sydänemojeilla ja tunteikkailla toiveilla siitä kuinka inshallah pian lapset pääsisivät kouluun. Tyttären opettaja päätti zoom-puhelun puheeseen siitä kuinka meidän täytyy muistaa pestä käsiä, pysyä kotona ja rukoilla jumalaa lopettamaan tämän viruksen eteneminen. Epäilen, että Suomessa koulujen zoom-palaverit eivät lopu näihin sanoihin?

Jumissa, kotona

Joka puolella maailmaa ihmiset ovat saman epäuskon vallassa. Voiko näin todella olla tapahtumassa? Kauanko tätä kestää? Miten meidän pitäisi yksilöinä ja kansakuntina suhtautua korona-viruksen aiheuttamaan uhkaan?

Täällä Saudi-Arabiassa valtio on tehnyt alusta alkaen hyvin tiukkoja rajoituksia. Täällä rajat laitettiin kiinni paljon aikaisemmin kuin monessa muussa maassa. Viime viikolla tuli tieto että kaikki leirit, compoundit, sulkevat ovensa ulkopuolisilta. Ennakoin tätä liikettä ja päästin nanny Susanin jo aikaisemmin loppukuun maksetulle lomalle. Olin aivan varma että compoundit suljetaan enkä halunnut tilannetta, jossa nanny Susan jäisi ilman tämän kuun palkkaa. Lisäksi tämän sosiaalisen eristämisen aikana ei ole hyvä idea että nannymme kulkee kotikaupunkinsa ja meidän leirin väliä joka päivä. Luonnollisesti samoin jouduin luopumaan personal trainerista, vaikka leirimme salille en ole halunnut muutenkaan mennä enää. Meillä on vielä kuntosali poikkeuksellisesti auki, luultavasti koska leirimme on pieni ja voimme soveltaa hieman sääntöjä, mutta jos jostain pöpöjä saa tähän maailman aikaan niin se on kuntosali. Nyt uusimpana rajoituksena meillä on ollut osittainen ulkonaliikkumiskielto maanantaista lähtien. Tällä hetkellä meillä se on vain iltaisin ja öisin, 19.00 – 06.00, mutta tänään juuri uutisoitiin että ulkonaliikkumiskielto aikaistetaan alkamaan jo kello 15.00 Riadissa, Mekassa ja Medinassa. Lisäksi liikkumista eri provinssien (alueiden, Suomessa puhuttaisiin maakunnista) välillä rajoitetaan. Myös maahan saapuvia tavarakuljetuksia karsitaan. Ainoastaan lääkkeet ja ruoka liikkuvat rajan yli. Tilasimme juuri viikonloppuna ison paketin kaikenlaisia lasten aktiviteettikirjoja, värikyniä jne. Dubaista, mutta nyt näyttää siltä että paketti tulee seisomaan Dubaissa jonkin aikaa.

Mieheni on ollut sunnuntaista saakka kotitöissä, mistä olen hyvin onnellinen. Hänen työnsä on ylipäätään sellaista että se on hoidettavissa etänä – eri asia olisi jos hän olisi töissä vaikka öljykentällä. Olen hyvin onnellinen myös siitä, että meillä on kolme makuuhuonetta, joista yksi on tähänkin saakka toiminut toimisto/vierashuoneena. Miehellä on ollut yllättävän paljon työpuheluita ja töitö kotona, joten on hyvä että meillä on joku paikka mihin hän voi sulkeutua lapsilta rauhaan. Lasten koulusta tuli alkuviikosta sähköposti, jossa kerrottiin koulun jatkuvan ensi viikolla siten, että he lähettävät tehtäviä sähköisesti. Tämä viikko meillä piti olla ylipäätään kevätlomaa, spring break, ja ensi viikolla piti alkaa kevätlukukausi. Kukaan ei osaa tietenkään tällä hetkellä sanoa kuinka kauan tilanne jatkuu tällaisena ja milloin koulut voisivat avata, mutta tuntuu että huhtikuu varmaan menee ainakin tällaisena kotikouluna. Olen kiitollinen siitä jos koulu lähettää meille aktiviteetteja. Tytär kaipaa kovasti tekemistä ja vaikka olemmekin tehneet yhtä sun toista, ei ole aina helppoa viihdyttää molempia lapsia. Poika on vielä sen verran nuori, ettei hän oikein jaksa keskittyä mihinkään pitkäjänteiseen, eikä poikaa voi oikein yksinkään jättää sillä välin kun opetan tytärtä.

Sosiaalisesta eristäytymisestä on puhuttu täälläkin paljon, ja se toteutuu vaihtelevasti. Olen itse yrittänyt pitää varovaista linjaa itseni ja lasten suhteen. Mies on käynyt viime aikoina ruokakaupassa, me olemme olleet vain kotileirissä. Viime viikonloppuna tosin kävimme päiväseltään autiomaassa ajelemassa. Kovin pitkälle emme uskaltaneet yhdellä autolla ajaa, mutta oli silti ihanaa olla ulkona ja tuntea lämmin aavikon hiekka varpaissa. Nyt odottelemme kielletäänkö autiomaassakin ajelu, tai saammeko kokopäiväisen ulkonaliikkumiskiellon. Täällä meidän leirissä on monenlaista suhtautumista sosiaaliseen eristäytymiseen. Useimmat ajattelevat, että leirin sisällä on yhä turvallista antaa esimerkiksi lasten leikkiä keskenään tai istua yhdessä uima-altaalla. Sitten on niitä, jotka ovat olleet jo useamman viikon täysin omissa poteroissaan. Niin paljon kuin haluaisinkin antaa lasten leikkiä kavereiden kanssa, olen joutunut nyt kieltämään sen sekä leikkikentälle menon. Meidän leiri ei ole mikään kupla. Toivottavasti emme saa virusta tänne, mutta pitäisin sitä melko todennäköisenä että se leviää meillekin. Yritämme pysyä vain oman perheen parissa, mikä ei kyllä ole aina helppoa. Koska niin monet vanhemmat antavat lastensa leikkiä yhä keskenään, ulkoillessa joudun usein muistuttumaan tytärtä siitä että kenenkään lähelle ei saisi mennä. Poika on vielä niin pieni että hän ei sinänsä kaipaa muita lapsia, mutta tyttärelle tämä on vaikeaa. Ja minulle, ulkoilu tuntuu kuin joltain miinakentältä jossa pitää koko ajan tarkkailla ettei kukaan yli-innokas lapsi tai aikuinen hyökkää iholle. En usko että eristäytyminen olisi minulle niin hankalaa jos meillä ei olisi lapsia – minulle kelpaisi oikein hyvin lukea kirjoja, pelata tietokonepelejä, katsoa Netflixiä ja siivota talo lattiasta kattoon – mutta tällä hetkellä lähes kaikki aika menee lapsia viihdyttäessä. Juoksemassa olen sentään onnistunut käymään aamuisin, mikä on ollut henkireikä kiireisissä päivissä.

Kaipaisin hirveästi suomalaista luontoa ja sitä että voisi kotoansa vain mennä metsään tai meren rannalle kävelemään. Sitähän me emme voi täällä tehdä, vaan tosiaan olemme lähinnä pienen leirimme sisällä, yrittäen vältellä muita ihmisiä. Saudivuosinamme olen kyllä oppinut kökkimään sisällä. Kesäisin Saudeissa on niin kuuma, että ulkoilu pitää hoitaa aikaisin aamulla tai illalla. Ramadanin aikaan juuri mikään ei ole auki ennen auringonlaskua, joten silloinkin ollaan lähinnä kotona, ainakin päivisin. Mutta silloinkin on voinut tavata kavereita ja pitää leikkitreffejä, mikä nyt ei ole korteissa. Mutta tästäkin selvitään. Yritän ajatella positiivisia asioita, kuten sitä että olemme kaikki samassa maassa ja perheenä koossa, emme kukaan kuulu riskiryhmään viruksen osalta ja meillä toimii yhä varsin hyvin ruokahuolto. Lisäksi ehkä ihmiskuntana selviämme tästä koettelemuksesta oppien samalla jotain. Toivoisin, että tällä kaikella voisi olla positiivisia vaikutuksia ihmisten kulutushysteriaan ja luonnonsuojeluun. Aika näyttää miten kaikessa käy.