Trump, huivi ja uudet värit

Kukaan uutisia seuraava ei varmasti ole voinut välttyä kuulemasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ulkomaankiertueesta. Trump aloitti kansainväliset vierailunsa Saudi-Arabiasta: kohde, jota pidettiin outona kautta linjan, ja matkasta tänne onkin uutioitu paljon sekä maailmalla että Saudi-Arabian mediassa. Trumpin vierailusta olisi paljonkin sanottavaa – esimerkiksi asekauppojen suuruudesta, Trumpin puheesta joka käsitteli islamia tai siitä että Trump ja Saudi-Arabian kuninkaalliset tanssivat perinnetansseja yhdessä – mutta keskityn nyt siihen, miten ensimmäistä vaimoa, Melania Trumpia, käsiteltiin mediassa. Mielenkiintoista on se, että vielä vuonna 2017 länsimaalaisessa mediassa keskitytään aika paljon siihen, mitä presidentin vaimolla oli yllä vieraillessaan arabimaassa ja ennen kaikkea siihen, että Melanialla ei ollut huivia päässään.

No, fair enough, Trump kyllä ansaitsi sen että hänen vaimonsa hunnuttomuutta käsiteltiin mediassa, olihan hän itse aiemmin kritisoinut sitä että Michelle Obama ei käyttänyt huntua Saudi-Arabiassa käydessään ja piti sitä epäkunnioittavana isäntämaata kohtaan. Muuten en ollenkaan ymmärrä miksi hunnusta tai hunnuttomuudesta täytyy tässä kohtaa meuhkata, sillä itse olen käyttänyt Saudi-Arabiassa tasan yhden kerran huntua ja se oli ensimmäisellä Riadin reissullani – vain huomatakseni, että Riadissakaan länsimaalaisten naisten ei oleteta pitävän huntua. Olenkin pitänyt huntua useammin muissa arabimaissa käydessäni, sillä hunnun pitoa odotetaan kaikilta naisilta jotka vierailevat moskeijassa. Olen käynyt tutustumassa moskeijaan niin Kuwaitissa, Bahrainissa, Muscatissa kuin Abu Dhabissakin, mutta Saudeissa en koskaan. Miksen? Siksi, että Saudeissa moskeijat eivät ole samalla tavalla avoinna ”turisteille”, vaan niissä käyvät ainoastaan muslimit rukoilemassa. Mutta tosiaan Saudi-Arabiassa länsimaalaisten naisten ei oleteta pitävän huntua elleivät he itse niin halua tehdä. Peittäviä vaatteita kyllä, ja yleensä (mutta ei aina) abayaa, mutta ei huntua. Tätä periaatetta ovat ensimmäiset naiset ja mm. Angela Merkel toteuttaneet Saudi-Arabiassa käydessään.

20170528_085341

Abaya vm. 2017

Abaya-muodissakin ovat puhaltaneet uudet tuulet tässä viimeisen vuoden aikana. Aiemmin abayat olivat yleensä aina mustia tai ainakin aika tummia, mutta nyt on alkanut näkyä harmaita, vaaleanvihreitä ja jopa valkoisia abayoita. Ostin itsekin uuden abayan, joka on puoliksi musta ja puoliksi vaaleanpunainen. Paitsi että väritys on moderni, siinä on mukana vyö, jolla siis pystyy osoittamaan missä vyötärö on ja näyttämään naisellisia muotoja. Oi aikoja, oi tapoja! Viimeksi abayaostoksilla ollessani näin myös sporttiversioita, joissa oli edessä vetoketju ja niihin oli ommeltu huppu – vähän kuin joku todella pitkä huppari.  Itse katson ilahtuneena katukuvaa, jossa näkyy nyt muutakin kuin musta armeija naisia – naisia peittävissä vaatteissa, kyllä, mutta myös värejä ja koristeluja ihan eri tavalla kuin ennen. Miksi pukeutumisessa on nyt otettu (pieniä) vapauksia? Iso syy on ainakin siinä, että uskonnollisen poliisin valtaa on vähennetty. Mutawa ei saa enää puuttua suoraan väärinkäytöksiin, vaan heidän pitää raportoida ne aina oikealle poliisille, joka voi sitten tehdä tarvittavat toimenpiteet. Täällä itärannikolla uskonnollista poliisia näki muutenkin harvoin, mutta nyt vielä harvemmin.

Vaatteet eivät ole ainoa asia, jossa pieni varovainen muutos näkyy. Viime kuussa kuningas ilmoitti, että naisten ei tarvitse aina anoa lupaa huoltajaltaan hoitaa virallisia asioita. Saudi-Arabiassa naisella on aina huoltaja, yleensä aviomies, veli tai isä, joka tapauksessa miespuolinen sukulainen. Esimerkiksi kun itse olin töissä, mieheni piti antaa lupa että voin ylipäänsä mennä töihin. Aiemmin huoltajan on pitänyt myös hyväksyä pankkitilin avaus ja antaa lupa matkustaa pois maasta, ja niin edelleen. Mitä tämä uusi laki tarkoittaa ei ole varmaa, sillä lakiin jäi kuitenkin mahdollisuus pyytää huoltajan suostumus jos tilanne sitä vaatii. No, pieni muutos sentään, ja oikeaan suuntaan. Tosin tässä maassa ei pääse unohtamaan asuvansa absoluuttisessa monarkiassa, sillä kuningas ilmoitti myös viime kuussa että kaikki (saudi)koulut aloittavat kesälomansa kun Ramadan alkaa. Ramadan alkoi perjantai-iltana, ja nyt tosiaan sellaiset koulut joissa suurin osa oppilaista on muslimeja ovat jo aloittaneet kesälomansa. No, ihan mukavaa oppilaille ja ehkä opettajillekin, mutta esimerkiksi minun vanhassa työpaikassani kouluvuoden piti suunnitellusti loppua vasta kesäkuun lopussa, ei toukokuun lopussa. Siinä on jouduttu tekemään nopealla aikataululla muutoksia opetusohjelmaan, loppukokeisiin, henkilöstön lomiin ja moneen muuhun asiaan, mutta kuninkaallinen ilmoitus on kuninkaallinen ilmoitus!

Mainokset

Kuwait, kaupunki ja valtio

Kävimme mieheni ja tyttäremme kanssa kolmen päivän pikavisiitillä Kuwaitissa viime viikonloppuna. Meillä on ollut ajatuksena käydä kaikissa niissä naapurimaissa, joihin matkustaminen on turvallista – Jemen ja Syyria eivät siis kuulu matkustuslistalle, mutta muuten haluaisimme nähdä mahdollisimman paljon lähimaita täällä ollessamme. Nyt vuorossa oli siis Kuwait, joka on pieni valtio ja koostuu lähinnä pääkaupungista Kuwait Citystä. Itselleni Kuwaitista tulee ihan ensimmäisenä mieleen Persianlahden sota, joka on myös ensimmäinen sota jonka muistan lapsuudestani. Siitä uutisoitiin paljon Suomessakin ja pienen tytön mieleen on jäänyt palavien öljykenttien kuvat uutisista ja kummastus siitä, mitä se sota oikein on (kysymys, johon en vieläkään tiedä tyhjentävää vastausta). No, sota on onneksi taaksejäänyttä aikaa ja nykyisin Kuwait on jälleen vakaa ja varakas valtio. Matka Kuwaitiin ei meillä olisi ollut pitkä edes ajaen, noin neljän tunnin ajolla oltaisiin selvitty, mutta päätimme tällä kertaa lentää paikan päälle. Suurin syy oli se, että Saudi-Arabiassa on tällä hetkellä koulujen kevätlomaviikko joko käynnissä tai alkamassa pian, ja rajalla olisi voinut kestää kauan viisumi- ja tullimuodollisuuksissa. Saudit kun matkustavat paljon lomalla ollessaan. Viisumin saaminen lentokentälläkään ei ollut ihan niin yksinkertaista kuin voisi odottaa: viisumin sai ostamalla ja odottamalla, mutta ostotapahtumaa varten piti olla Kuwaitin dinaareja. Luottokortti ei siis käynyt, vaan käteistä piti olla – eikä mitä tahansa rahoja, vaan 1 ja 2 dinaarin seteleitä. Mieheni sai nostetuksi vain 10 dinaarin seteleitä pankkiautomaatista, ja ne piti käydä sitten rikkomassa kahvilassa pienemmeksi seteleiksi. Tässä vaiheessa vuoromme viisumitoimistossa oli jo mennyt, mutta onneksi virkailija otti meidät käsittelyyn vuoronumeromme jo mentyä. Eli jos päätätte matkustaa Kuwaitiin, varatkaa paikallista valuuttaa mukaan ja pieninä seteleinä!

Muuten Kuwait oli oikein toimiva, moderni ja siisti kaupunki, ainakin Saudeihin verrattuna. Hyvin kallis kaupunki myös: hotellit olivat todella kalliita, onneksi ravintolassa syöminen ja taksilla ajelu suhteessa hieman halvempaa. Takseissa tosin ei juuri koskaan ollut mittarit päällä ja maksoimmekin varmasti turistilisää niistä kerroista, kun taksilla ajoimme. Kuwait oli myös monella tapaa tyypillinen Arabian niemimaan kaupunki siinä mielessä että nähtävyyksiä ei ollut mitenkään valtavasti. Kuten muuallakin, kaupungilla ei voinut kauheasti kävellä ja paikallisten suurimmat huvit ovat shoppailu ja ulkona syöminen. Kuwait on myös muuten kuiva valtio, eli lennon jälkeen ei voinut matkan pölyjä huuhtoa alas oluella vaan oli tyytyminen alkoholittomiin juomiin. Toki Kuwaitissakin oli kuitenkin nähtävää. Nyt kun perheessä on vauva, matkasuunnitelmat täytyy pitää hieman yksinkertaisempina. Olin aiemmin melko kunnianhimoinen matkaaja: halusin lomalla nähdä mahdollisimman paljon ja suunnittelin tarkkaan etukäteen lomapäivien ohjelman. Nykyisin olen tyytyväinen, jos pötkön kanssa saa tehtyä yhden jutun päivässä. Kun huomioon pitää ottaa päiväunet, ruokailut ja yleinen jaksamisen taso, on tämä ollut toimiva taktiikka. Perjantaina tämä päivän yksi juttu oli se, että kävimme tutustumassa paikalliseen suureen – ja hienoon! – ostoskeskukseen nimeltä Avenues. Minulla oli tässä oma lehmä ojassa, sillä tarvitsin uusia kesävaatteita ja Saudeissa shoppailu on niin hankalaa, kun kaupassa ei voi sovittaa ja koskaan ei tiedä miten kaupat ovat auki. Mutta oli tässä ostarissa nähtävää myös miehelleni, joka ei niin shoppailusta välitä. Nimensä mukaisesti ostari koostui erilaisista avenueista, jotka oli nimetty sen mukaan millaisia kauppoja niillä oli. 1. Avenuella oli H & M ja muita halpakauppoja, 2. Avenuella sitten vähän parempaa, Prestige ja Grand Avenuella sitten Dioria, Chanelia ja muita kalliita merkkejä. On jotenkin tyypillistä arabimentaliteettiä jakaa ostari hinnan (ja laadun?) mukaan, ja Prestige ja Grand Avenuet olivat itsessään nähtävyyksiä kullattuine liikkeineen ja värikkäine suihkulähteineen. Arabimaissa raha saa näkyä ja pröystäily ei ole pahasta. Paikalliset ihmiset olivat myös todella tyylikkäästi pukeutuneita – Kuwaitissa oli myös naisilla enemmän valinnanvaraa pukeutumisen suhteen, sillä läheskään kaikki eivät pitäneet abayaa tai edes huivia. Peittävät vaatteet olivat kuitenkin suositus pukeutumiseen, mutta farkut ja t-paita kelpasivat ihan hyvin päällä minullakin. Mitä nyt näytin köyhältä paikallisiin rouviin verrattuna, jotka purjehtivat käytävillä Versacen huiveineen ja Louis Vuittonin laukkuineen!

IMAG3537

Avenuesin loistoa

Shoppailun lisäksi tutustuimme myös kaupungin akvaarioon, joka oli ihan mielenkiintoinen ja ilmeisesti Arabian niemimaan suurin. Olemme tosin mieheni kanssa käyneet todella isoissa akvaarioissa mm. Portugalissa ja Osakassa, joten niihin verrattuna akvaario ei nyt ollut mitenkään tajuntaaräjäyttävä. Mutta oli ihan hauska nähdä paikallista kalakantaa ja tyttärellemme tämä oli ensivisiitti akvaarioon. Hän pääsi koskettamaan pientä kilpikonnaakin – kilpikonna kyllä pelkäsi tyttöä, ja en tiedä miten paljon lapsemme paikasta vielä tajusi, sen verran pieni pötkö on vielä. Vähän isommille lapsille Kuwaitissa olisi muuten ollut paljonkin tehtävää, siellä on esimerkiksi aika runsaasti erilaisia museoita ja vesipuistoja. Kävimme myös tutustumassa Kuwaitin suurimpaan moskeijaan, Kuwait Grand Mosque nimeltään. Moskeijoissakin olemme jo käyneet monissa, mm. Bahrainissa ja Abu Dhabissa, ja Kuwaitin moskeija ei esimerkiksi Abu Dhabin moskeijaan verrattuna ollut mitenkään erityisen iso tai hieno. Kaunis kyllä, ja oli mielenkiintoista kuulla opastettu kierros siellä, mutta monet jutut olivat meille jo tuttuja. Islamista on kuitenkin tullut opittua aika paljon täällä ollessa. Jälleen minua kiinnosti ihmiset melkeinpä moskeijaa enemmän: näimme tyttöjen koululuokkia tutustumassa moskeijaan, samoin ison joukon kuwaitilaisia sotilaita (hieman kuumottavaa liikkua kamoasuisen mieslauman keskellä!) ja oppaamme oli skotlantilainen nainen, joka oli kääntynyt islamiin ja oli ilmeisesti naimisissa arabin, ellei jopa kuwaitilaisen miehen kanssa. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla miten hän koki muutoksen eurooppalaisesta, kenties kristitystä taustasta muslimiksi, äidiksi ja vaimoksi Kuwaitiin. Mutta enhän minä sellaista kehdannut kysyä tuntemattomalta ihmiseltä, joten nämä mietteet jäivät omikseni.

Rukouksia ja kärsivällisyyttä

Tuleeko teille koskaan sellaista fiilistä, että universumi nauraa hihaansa käytännön pilalle, jonka uhriksi olette joutuneet? Itse mietin lähes joka päivä Saudi-Arabiassa sitä, kuinka melko kärsimätön ihminen kuten minä olenkin päätynyt asumaan maahan, jossa tarvitaan lehmän – tai ehkä kamelin? – hermoja. Kärsivällisyys ei ole hyveeni, mutta täällä sitä on pakko yrittää haalia itselleen, sillä nyt ei olla enää Suomessa, missä asiat yleensä hoituvat nopeasti ja ajallaan.  Yksi asia joka erityisesti sekoittaa arkipäivän askareita on rukousajat.

Muslimit rukoilevat vähintään viisi kertaa päivässä Mekkaan päin ja rukouksien ajankohta riippuu auringon liikkeistä sekä jonkinverran myös maantieteellisistä seikoista. Rukoukset ovat siis aina hieman eri aikaan riippuen siitä, missä olet ja mikä vaihe vuotta on kyseessä. Ensimmäinen rukous on nimeltään Fajr ja se pidetään ennen auringonnousua – Fajr tarkoittaa ’aamunkoittoa’ tai ’sarastusta’. Tänään Fajr oli täällä kello 4.34, mutta aika vaihtelee siis pitkin vuotta (ja viikkoakin) sen mukaan, milloin aurinko nousee. Seuraava rukous on keskipäivän Dhuhr (tänään kello 11.24) ja iltapäivällä on rukous nimeltään Ash (14.30 tänään). Illalla on vielä kaksi rukousta: auringonlaskun rukous Maghrib (tänään 16.52) ja Isha’a, joka merkitsee yön alkamista (18.22 tänään). Näiden lisäksi perjantaisin on erityinen rukous päivällä, joka korvaa yleensä Dhuhr-rukouksen. Perjantai on täällä pyhin päivä ja viikonloppukin oli aiemmin torstai-perjantai, mutta viime vuonna Saudi-Arabiassa siirryttiin perjantai-lauantai -viikonloppuun.

Rukousajoilla on paljon merkitystä niin muslimeille kuin muillekin Saudi-Arabiassa asuville. Muslimien tulisi rukoilla näinä aikoina joko moskeijassa, kotonaan tai oikeastaan missä vaan. Moskeijoita on tiuhaan ja Saudi-Arabiassa onkin laki, joka määrittelee sen kuinka lähellä moskeijan pitää olla muuta asutusta. Me olemme kahden moskeijan välissä, eli rukoushuuto kuuluu molemmista. Herään aina välillä aamun ensimmäiseen rukoukseen ja hetken aikaa saa ihmetellä, että missäs minä taas olenkaan… rukoushuuto on niin kaihoisan kuuloinen ja tuuli kantaa sitä hieman epätasaisesti, joten se on jopa hieman aavemainen ääni. Ostoskeskuksissa ja työpaikoilla on  aina moskeija, mutta ihmiset saattavat rukoilla ihan missä vaan – olen istuskellut kahvilla ostoskeskuksessa ja todistanut sitä, kuinka joku saattaa ruveta rukoilemaan muina miehinä parin metrin päässä. Rukoilijat huomaa hyvin, sillä rukoiluun kuuluu asettuminen rukousmatolle, kumartuminen koskettamaan mattoa ja välillä seisomaan nouseminen. Ihmiset saattavat myös rukoilla ulkona suurina joukkoina – puistopiknikit ja grillaus ovat täällä suurta huutoa viikonloppuisin, ja jos ja kun rukous sattuu keskelle piknikiä rukoilla voi puistossakin. Kaikki eivät kuitenkaan rukoile rukousaikoina vaan on ilmeisesti myös sallittua rukoilla silloin kun se itselle parhaiten sopii, sillä ainakin ostoskeskuksissa muslimit voivat olla rukousaikaan syömässä tai istuskella vaan käytävillä.

Rukousaikoina suunnilleen kaikki sulkeutuu, eli kaupat, virastot ja ravintolat sulkevat ovensa. Yleensä kauppaan saa jäädä sisälle rukouksen ajaksi, mutta joskus koko kauppa tyhjennetään. Joka tapauksessa kassat sulkevat, eli ulos ei pääse rukouksen aikana. Ravintoloissa saa yleensä jäädä syömään jos on onnistunut jo tilamaan syötävää tai juotavaa, mutta uusia tilauksia tai asiakkaita ei oteta rukouksen aikana. Kun rukouksia on viisi kertaa päivässä, voitte kuvitella millaista on yrittää hoitaa asioita täällä tai saada ostokset tehtyä… yleensä ensimmäinen asia jonka tarkistan kaupungille lähtiessä on se koska on seuraava rukous. Esimerkiksi jos haluaa lähteä aamulla shoppailemaan tai ruokaostoksille, kaupat avaavat yleensä arkipäivinä ovensa 9.30 tai 10.00 (tästä ei kuitenkaan aina ole varmuutta, sillä tuntuu että jokainen kauppa saa itse päättää koska avaa ovensa ja aukioloajatkaan eivät ole niin justiinsa). Kun keskipäivän rukous tulee jo puoli kahdentoista maita, on tehokasta aikaa siis maksimissaan pari tuntia. Kaupat sulkevat yleensä ovensa iltapäiväksi ja avaavat uudestaan neljän maita iltapäivällä – vain sulkeakseen taas auringonlaskun rukoukseen. Rukous kestää yleensä noin 30 minuuttia, mutta siitäkään ei ole koskaan täyttä varmuutta. Odotimme kerran pitserian avautumista nälkäisenä mieheni kanssa ainakin 50 minuuttia, sillä osuimme juuri rukouksen alkuun. Hirveän suuri osa päivästä voikin kulua odotteluun – sen odotteluun, että kauppa tai ravintola tai virasto aukeaa sekä bussin tai taksin odotteluun. Naisethan eivät saa ajaa täällä, joten jos en ole mieheni seurassa vaihtoehtoina on firman bussit tai taksit, ja bussit täällä eivät kulje kuten HSL:n bussit, sen voin kertoa… muutaman (kymmenen) minuutin myöhästyminen ei ole yhtään mitään ja liikenteestä ei muutenkaan koskaan tiedä. Jos osutaan ruuhkaan niin siinä voidaan olla pitkäkin aika.

Loppuun vielä pieni havainnollistava tarina tästä kaikesta. Lähdin viime viikolla käymään Ikeassa. Tarvitsin uusia kahvikuppeja ja jotain muuta pientä kotiin sekä halusin käydä Ikean ruokakaupassa hakemassa glögiä ja lakuja. ”Shopper’s bus” eli shoppailubussi kotoa lähti 9.00 ja olin Ikealla jo 9.15. Koska Ikea avasi ovensa vasta 9.30, kävin hakemassa kahvia ja istuin vaihtamaan kohteliaisuusfraaseja paikallisten rouvien kanssa (arabian opinnoista on siis ollut hyötyä!). No, Ikea aukesi 9.30 mutta vain kahvila aukesi, itse kaupan piti aueta vasta 10.00. Menin sitten istuskelemaan kahvilaan vielä puoleksi tunniksi ja kirosin itseäni, etten ottanut kirjaa mukaan. No, kauppa aukesi ehkä kymmentä yli kymmenen lopulta, ja tiesin että minun piti olla tehokas ehtiäkseni tehdä kaiken seuraavaan rukoukseen mennessä. Hoidinkin ostokset nopeasti mutta tein sen virheen, että jäin ihailemaan jouluvaloja joita ei ollut enää hyllyssä vaan ainoastaan yksi pari näytillä. Yritin etsiä myyjää joka osaisi kertoa onko niitä vielä myynnissä vai ovatko ne täysin loppu, ja minut lähetettiin muutamalle eri infopisteelle asian tiimoilta. Lopulta kun asia selvisi (valoja ei tietenkään ollut) kuulin kuulutuksen, joka kertoi että seuraava rukous tulee 20 minuutin päästä ja jos haluat poistua kaupasta, suuntaa nyt kassoille. Tuulispäänä lähdin sitten kassoille, jossa oli edessä non 15 minuutin odotus. Olin ajatellut käydä lounaalla Ikeassa, mutta siinä vaiheessa kun pääsin ravintolaan se oli juuri suljettu rukouksen ajaksi (”sorry madam”) ja kun yritin sen sijaan käydä Ikean pienessä ruokakaupassa, sekin oli juuri suljettu. Bussi kotiin oli lähdössä 12.00 ja rukouksen piti loppua noin 11.50. Mitään seuraavaa bussia ei ollut vaan vaihtoehtoina oli joko ehtiä tuohon bussiin tai sitten yrittää saada taksi. Odottelin sitten kärsimättömä (ja vähän nälkäisenä) taas puolisen tuntia, sitten todella nopea ryntäys ruokakauppaan (onneksi glögiä löytyi!) ja etsimään bussia, joka oli tietysti myöhässä… Onneksi sain yllättäen kyydin kotiin yhden tutun naisen aviomieheltä, joka oli tullut noutamaan rouvaansa ja hänen ystävättäriä Ikeasta. Aamun kolmen tunnin ostosmatkasta siis ainakin puolitoista tuntia oli vain odottelua ja istuskelua. Jos en tässä maassa opi kärsivällisyyttä niin en tiedä missä sitten!

Bling Bling Ladies Center

…on erään kotikaupunkimme kadulla sijaitsevan kaupan nimi. Kaupan seinässä olevan nimen kirjaimet on tottakai koristeltu, no, blingillä: ohi ajaessa ei voi olla näkemättä kaupan nimeä. En ole vielä kerennyt (tai uskaltautunut) tuohon kauppaan sisään, mutta olisi totisesti hienoa nähdä mitä kaupassa myydään! Koska viimeksi oli asiaa pukeutumisesta, niin on ainoastaan luontevaa että tänään kirjoitan shoppailusta, tuosta jalosta taidosta.

Saudi-Arabiassa ei ole monia virallisia paheita: pubeja ei tietenkään ole, kun alkoholikaan ei ole luvallista (tosin salakapakoita on varmasti jossakin), elokuvateatterit eivät ole sallittuja (muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta) ja mistään strippariluolista tai vedonlyönnistä ei ole puhettakaan. Niinpä paikallisten suurin pahe ja harrastus on – jalkapallon ja kahvittelun ohella – shoppailu. Täällä on todella paljon erilaisia kauppoja ja liikkeitä sekä valtavia kauppakeskuksia, joista kaupungin isoimmassa on yli 400 liikettä ja lukuisia ravintoloita ja kahviloita. Kyseinen kauppakeskus kuuluu suosikkeihini täällä, mutta sen verran mittava kompleksi on kyseessä että kartta on tarpeen siellä liikkuessa! Samaisessa kauppakeskuksessa järjestetään kuntoilutapahtumia, sillä koko rinkelin muotoisen kauppakeskuksen ympärikävely kestää hyvinkin lähemmäs tunnin, ja mikäs sen mukavampaa kuin tarpoa ilmostoidussa tilassa. Kauppoja on moneen lähtöön: on kotoisat Vero Modat ja H&M:t, brittien suosikit TopShop ja Debenhamns, ja sitten on paljon kauppoja, joista en ole koskaan kuullutkaan – mitäs tykkäätte  liikkeistä Silavat ja Tatto Tatti? Naisten vaatteet ovat siis monella tapaa aivan samanlaisia kuin missä tahansa muuallakin, niitä vain pidetään abayojen alla ja kotona  sitten ilman abayaa, kun paikalla on ainoastaan perhettä. Huvitan itseäni aina välillä miettimällä millaisia muotiluomuksia minkäkin abayan alta paljastuisi… Paikallisten kaupoissa myydään myös erinäisiä perinneasuja, ja abaya-kaupoilla on eksoottisia nimiä kuten Arabian Night tai Black Fashion. Lastenvaatteliikkeitä on suhteessa paljon ja lapset puetaan täällä paljon aikuisemmin kuin Suomessa: lapsille on omia 081merkkivaatemallistojaan ja vaatteet ovat välillä enemmän kauniita kuin käytännöllisiä. Toisaalta täällä ei tarvitse välittää kurahousuista eikä talvitakeista. Vaatteiden, kenkien ja asusteiden lisäksi tarjolla on kaikkea mahdollista: on lukuisia kodintavara- ja sisustusliikkeitä, urheiluliikkeitä (joissa on paljon enemmän valikoimaa miehille kuin naisille), valtavasti korukauppoja ja liikkeitä, joissa myydään tuoksuja ja suitsukkeita. Kaupoissa voi olla joskus vähän tukalakin olo voimakkaiden tuoksujen vuoksi. Aina välillä shoppaillessa erikoiset tuotteet hihityttävät – täältä saa melkein mitä kukaan ikinä keksiikään haluta, kuten kuvastakin näkee… jostain syystä tämä kannettava sauna ei kuitenkaan löytänyt tietään meidän ostoskärryihimme, houkuttelevasta pakkauksesta huolimatta.

Ostoskeskukset ja kaupat ovat julkista tilaa, eli niissä minun tulee pukeutua abayaan. Siksi onkin outoa, että ostoskeskuksissa on kuitenkin kauppoja, joissa myydään länsimaisia alusvaatteita ja niitä esitellään avoimesti ikkunoissa. Ylipäänsä kaupat, joissa myydään naisten vaatteita tai asusteita ovat Family Only -tilaa: yksinäisillä miehillä tai miesporukoilla ei ole niihin asiaa, vaan sisään pääsevät naiset lapsineen ja miehet vain naisten seurassa. Ruokakaupoissa ja tavarataloissa on Family Only -kassat, joihin pätee sama kuin edellä. Miesparkani erehtyi muutaman kerran täällä vielä yksin ollessaan tällaiselle kassalle ja kassaneidit olivat kuulemma kauhuissaan hätistelleet häntä pois jonosta. Useassa kauppakeskuksessa on myös naisilla oma, suljettu osastonsa, jossa voi mm. ostaa mittoihin tehdyn abayan, käydä kauneushoitolassa ja viettää muuten vaan aikaa naisporukassa. Villeimmät huhut tosin kertovat, että jotkut miehet pukeutuvat abayaan ja koko naaman peittävään huntuun livahtaakseen katselemaan naisia tällaisiin paikkoihin. Abayan ja varsinkin koko naaman peittävän hunnun alta kun ei voi aina tietää kuka siellä onkaan!

Ostoksilla käynnissä on omat erikoisuutensa Family Only -erottelun lisäksi. Kaupoissa ei ole yleensä sovituskoppeja, vaan vaate ostetaan ja käydään sovittamassa joko kauppakeskuksen yleisten vessojen yhteydessä olevissa sovituskopeissa (näiden olemassaolosta minua onneksi informoivat ystävälliset kanssisareni) tai vaate viedään kotiin kokeiltavaksi. Tämä on vähän hankalaa, jos ei osaa esimerkiksi päättää kahden koon väliltä ja ottaa juuri sen väärän koon – pitää ensin kävellä jonkin matkaa ja etsiä vessat, kokeilla vaatetta ja palata sitten vielä vaihtamaan ostoksensa. Joskus vaatteella ei välttämättä ole edes palautusoikeutta tai palautusaika voi olla todella lyhyt, eli ostotilanteessa pitää olla tarkkana. Miehillä saattaa (harvoin) olla sovituskoppeja tai he voivat kokeilla vaatteita kaupan varastossa tai työntekijöiden taukotilassa, IMG_0186mutta muussa tapauksessa he joutuvat käymään saman ruljanssin läpi kuin naisetkin. Lempiostoskeskuksessani on hienosti vessojen ja sovituskoppien yhteydessä myös moskeija. Moskeijoita mahtuu muutama tuohon valtavaan ostoskeskukseen, sillä moskeijoita pitää olla lain mukaan riittävän tiheään. Erityisesti tykkään tuosta naista esittävästä kuvasta – miesten versiossa on partaäijä huivi päässään. Vakavasti ottaen siinä on aika paljon järkeä että moskeijat ovat vessojen yhteydessä, sillä ennen rukoilua pitäisi käydä puhdistautumassa ja ottaa kengät pois. Ostoskeskuksesta saa siis halutessaan uusimpien muotivirtausten ja eri maiden keittiöiden tarjonnan lisäksi myös hengen ravintoa, ainakin jos sattuu olemaan muslimi.