Valmistujaiset vip-paikoilta

Ramadan, muslimien pyhä kuukausi, on jälleen täällä. Perinteiseen tapaan päiväaikaan ei sovi syödä tai juoda julkisilla paikoilla, ravintolat aukaisevat ovensa vasta auringonlaskun jälkeen, ja kaupat ovat auki lyhyemmän aikaa päivisin mutta ovat yöllä auki pikkutunneille. Muslimityöntekijöillä on lyhyemmät työpäivät, ja tyttären päiväkodissa koulu alkaa myös tuntia myöhemmin. Lasten ei toki tarvitse paastota, mutta koska vanhemmat paastoavat päivisin, myös lasten vuorokausirytmi muuttuu helposti ramadanin aikaan vielä yöpainotteisemmaksi kuin ennen. Senpä vuoksi monet päiväkodit ja koulut muuttavat aukioloaikojaan ramadanin aikaan. Tyttären koulussa myös osa opettajista on muslimeja, joten heille paastoaminen töissä ja vielä näin kuumaan vuodenaikaan on varmasti aika vaikeaa. Lyhyempi työpäivä voi siksi tulla tarpeeseen heille.

Ramadanin vuoksi monet koulut pitivät valmistujaisensa jo huhtikuun lopussa, ennen kuin paastokuukausi alkoi. Saudi-Arabiassa graduation amerikkalaiseen tyyliin, hattuineen ja diplomeineen, on iso sana. Itsekin osallistuin sinä vuonna kun olin koulussa töissä koulun vanhimpien valmistujaisiin. Nämä noin 18-vuotiaat graduates suuntasivat sitten seuraavaksi yliopistomaailmaan, tai ehkä osa suoraan töihin, tai osa naimisiin ja kotirouvaksi, kukapa tietää. Mutta tämä innostus valmistujaisiin ulottuu usein myös muille luokka-asteille, jopa esikouluun, kuten saimme tänä vuonna huomata kun tyttären koulussa järjestettiin myös valmistujaiset. Tytär ei ollut vielä valmistuvien joukossa vaan luokkaa alempana, mutta hänen luokkansa esitti juhlassa hienon tanssi- ja laulushown, joten mekin vanhempien ominaisuudessa pääsimme seuraamaan juhlia.

Valmistujaiset oli järjestetty – yllättäen – mahdollisimman hienoiksi. Saudeissa enemmän on enemmän, mitä tulee koristeluihin ja juhliin, joten osasinkin odottaa hienoja puitteita. Salissa oli oma ääniteknikko ja valaistusasiantuntija, lava oli koristeltu hienoksi, ja salin eteen oli varattu vip-sohvat vähän paremmille ihmisille. Me tavalliset vanhemmat istuimme ihan tavallisilla penkeillä. Olin jo ennen juhlia nähnyt nämä vip-sohvat ja olimme muiden äitien kanssa pohtineet, kenelle ne on varattu. Huhu kertoo, että tyttären luokalla tai rinnakkaisluokalla on paikallisen prinsessan lapsi. Kuninkaallisuus voisi olla ihan hyvä meriitti vip-paikkaan, myönnetään, mutta ilmeisesti sohvat oli varattu koulun omistajan (joka on nuori saudinainen) perheelle. Perhe omistaa muutaman muunkin koulun täällä, ja pari leiriä, ja yksi osa kaupunkia on nimetty heidän mukaansa, eli ihan köyhästä poppoosta ei ole kyse. Vaikka vip-sohvilla oli erikseen laput joissa kerrottiin niiden olevan varatut, se ei kuitenkaan estänyt joitakin muita (arabi)vanhempia istumasta niille – ja kieltäytymästä vaihtamasta paikkaa, kun heitä pyydettiin poistumaan!

No, juhlat potkaistiin käyntiin muutamalla puheella ja kuvakollaasilla vuoden tapahtumista, ja sitten valmistuvat, 5-vuotiaat lapset, kävelivät lavalle yksi kerrallaaan. Jokaisella oli mittojen mukaan tehty valmistujaiskaapu ja hattu, ja he esittivät saudi-arabian kansallislaulun. Tämän jälkeen seurasi diplomien jako, ja sitten meidän tyttäremme luokka esiintyi. Tyttären luokka esitti laulun It’s a small world after all, ja heidät oli puettu eri kansallisuuksien asuihin laulun sanomaan sopien. Koska tytär on luokkansa – ja koulunsa – ainoa suomalainen, hänelle oli teetetty ompelijattarella ”Finland costume”. Mekko oli kaunis ja hyvin tehty, mutta siitä tuli kyllä enemmän mieleen saksalainen kuin suomalainen perinneasu, mutta ei se nyt ole niin justiinsa. Luokan muut lapset saivat esittää mm. kreikkalaisia (ajattele klassista antiikin kreikan asua), napatanssijaa (!), kiinalaista, venäläistä, olipa yhdellä armeija-asukin, jonka funktio jäi vähän hämäräksi. Esitys oli kuitenkin oikein hieno ja tippa linssissä seurasin lasten laulua ja tanssia, vaikkakin omaa tytärtä jännitti sen verran paljon että pieni jäätyminen tuli lavalla. Tytär ei sentään onneksi itkenyt lohduttomana kuten jotkut lapset, jotka sitten kiipesivät päiväkodin tätien sykkyyn lohdutettavaksi.

Vaikka valmistujaiset jo vietettiinkin, koulu jatkuu kuitenkin suht normaalisti toukokuun loppuun, jolloin ramadan loppuu ja koittaa viikon mittainen eid-juhla. Ramadanin aikaan tosin näyttäisi, että päiväkodin ohjelma on paitsi lyhyempi myös vähän rennompi. Eilen lapset taisivat uida suurimman osan aamusta – yleensähän jo tytön luokalla opetellaan arabiaa, matematiikkaa, englantia ja kuvataidetta, joka päivä. Ramadanin ensimmäisenä päivänä tytär toi myös koulusta kotiin ramadan-lyhdyn, jonka arabian opettaja oli jokaiselle antanut, ja ison pussin herkkuja, jonka joku luokkatoveri oli hänelle antanut. Ramadanin ja erityisesti eidin aikaan annetaan paljon lahjoja ja syödään herkkuja – aikuiset toki vasta sitten auringonlaskun jälkeen -, joten odotan tänäkin vuonna järkyttävää kasaa herkkuja, jotka kulkeutuvat päiväkodista kotiin ja joita saan säännöstellä tyttärelle sitten pitkin loppukesää. Ramadan ja eid ovatkin hieman kuin meidän joulu, molempiin liittyy omat traditionsa, perheen ja ystävien näkeminen on tärkeää, ja ruoka on isossa osassa molempia juhlia.

Mainokset

Gergean-juhlaa

Alkuviikosta sähköpostiini pamahti ilmoitus siitä, että tyttären päiväkodissa juhlittaisiin tällä viikolla Gergean-juhlaa, joten lapset voisivat halutessaan pukeutua perinneasuihin ja tuoda pieniä lahjoja toisilleen, jopa masaharati tulisi käymään juhlissa. Minä ja mieheni emme olleet koskaan kuulleetkaan moisesta juhlasta saati masaharatista, mutta lähetin mieheni ostamaan suklaata tarjottavaksi juhlaa varten ja laitoin vähän siistimmän mekon tyttären päälle eilen, kun juhlaa vietettiin (saudiarabialaisia perinneasuja meillä ei ole, varsinkaan taaperokoossa). No, pienellä googlauksella selvisi että Gergean-juhla liittyy Ramadaniin, muslimien pyhään paastokuukauteen, jota on vietetty jo muutaman viikon ajan. Gergean on nimenomaan lasten juhla: perinteisesti lapset ovat kiertäneet naapurustossa laulaen lauluja ja keräten herkkuja ja pähkinöitä naapureilta. Eli vähän kuin halloween, paitsi että pukeudutaan perinnevaatteisiin! Gergeania vietetään yleensä Ramadanin 13., 14. tai 15. päivänä, täydenkuun aikaan. Ja mitä tulee masaharatiin – kyseessä on perinteisesti ollut mies, joka kiertää naapurustossa rumpua soittaen ja laulaen, herättäen aamuyöstä mahdollisesti nukkuvat ihmiset syömään ja juomaan ennen kuin aurinko nousee.  Ramadanin aikaanhan muslimit paastoavat auringonvalon aikaan ja syövät ja juovat öisin, joten ei kannata missata viimeistä mahdollisuutta syödä aamuyöstä ennen auringonnousua.

Päiväkodin sähköpostissa luki että lapset voivat halutessaan tuoda lahjoja ja herkkuja juhlaan, mutta pakollista se ei ole. Oltuamme tämän kouluvuoden samassa päiväkodissa osasin jo aavistaa, että suurin osa vanhemmista kyllä laittaa lastensa mukaan jotain. Tyttären päiväkodin lapsista ainakin 80 % on arabeja, ja suurin osa varmaankin saudeja. Muitakin kansallisuuksia toki on. Päiväkoti käyttää sähköistä viestintäjärjestelmää, jonka kautta tulee joka viikko kuvia siitä mitä lapset tekevät. Näitä kuvia katsellessa huomaa ryhmän koostumuksen kansallisuuksien suhteen: tyttäreni ryhmässä on noin 20 lasta, ja heistä kolme on vaaleita pellavapäitä – tyttäreni mukaan lukien. Loput ovat arabeja. On ehkä stereotypia sanoa että arabit ovat vieraanvaraisia ja tykkäävät juhlia isosti, mutta usein tämä stereotypia pitää paikkansa. Minun on ollut välillä vaikea tottua siihen miten paljon täällä annetaan lahjoja, ja tämä ei koske pelkästään arabeja mutta myös expateja. Jos järjestetään juhlat, ne järjestetään yleensä melko suureellisesti, ohjelmaan ja asuihin panostaen. Ja jos juhlissa tarjotaan ruokaa, sitä on aina valtavat määrät – tämän näkee myös paikallisissa ravintoloissa, joissa annokset ovat yleensä valtavia. Näin ollen päiväkodin Gergean-juhlissakin oli todella panostettu lasten asuihin ja lahjoihin. Meillä oli jokaiselle tyttären ryhmäläiselle pieni suklaapatukka, mutta tytär tuli kotiin valtavan kassin kanssa joka oli täynnä suklaata, keksejä, ilmapalloja, kyniä ja vihkoja, pähkinöitä jne. Olipa kassissa Ramadan-lyhtykin, johon saa sähkövalon päälle! Meidän pienet suklaapatukat näyttivät aika surkeilta tämän lahjamäärän äärellä… jouduin kyllä piilottamaan suurimman osan herkuista, sillä tytär ilmoitti jo päiväkodista kotiin tullessaan että hänellä on vähän huono olo. Mistäköhän johtuisi!

Juhlan ohjelmassa oli ollut eräänlainen bändi, joukko perinneasuihin pukeutuneita miehiä jotka soittivat rumpua ja lauloivat. Ilmeisesti tässä joukossa oli ollut se mystinen masaharatikin. Lapset olivat sitten laulaneet ja tanssineet mukana ja antaneet lahjoja toisilleen. Lapsille oli myös tehty hennatatuointeja. Tästä päiväkoti kyllä ilmoitti etukäteen ja pyysi kertomaan, jos emme halua lapselle hennatatointia tai jos lapsi on allerginen hennalle. Tyttärellemme ei ollut koskaan laitettu hennaa aiemmin joten allergisuudesta meillä ei ollut tietoa, mutta päätimme että antaa tytön nyt kokeilla hennatatuointia. Suomessa minun on vaikea kuvitella että päiväkodissa tai lapsille ylipäätään tehtäisiin mitään tällaista, mutta Saudeissa hennaaminen on suuri osa kulttuuria, myös lapsilla jo hyvin nuoresta iästä lähtien. Kaikissa isoissa juhlissa koristaudutaan hennalla, erityisesti naisille tehdään tatuointeja käsiin ja jalkoihin. Usein hennaa laitetaan myös ison elämänvaiheen muutoksen kunniaksi, esimerkiksi häissä tai lapsen synnyttyä. Minullekin on raskauksieni aikana useamman kerran ehdotettu hennatatuoinnin ottamista tulevan lapsen kunniaksi, mutta en ole kuitenkaan halunnut sitä tehdä raskaana ollessa – ja tätä arabit ovat ihmetelleet suuresti, sillä on ollut melkeinpä loukkaus kieltäytyä hennasta! Hennatatuointi kestää viikon pari, riippuen vähän siitä miten vahvaa henna on ja miten kauan sitä on pidetty iholla. Tytär ihmettelee suuresti omaa tatuointiaan ja sitä, että se ei lähtenytkään eilen kylvyssä irti. Säästyimme myös allergiselta reaktiolta, onneksi, mutta luulen että päiväkoti oli kyllä valinnut jotain mahdollisimman ihoystävällistä hennaa, kun lapsista on kyse.

 

IMG-20180530-WA0009

Yksi tyttären lahjakasseista ja hennatatuointi

 

Screenshot_20180530-114111

Masaharati ja kumppanit

Vauvakutsuilla

Toukokuu alkaa käydä vähiin, ja tuttavapiirissäni valmistaudutaan jo kesälomille lähtöön. Ramadan alkaa tänä vuonna kesäkuun puolen välin jälkeen, ja silloin onkin hyvä aika lähteä lomailemaan esimerkiksi Eurooppaan – Ramadanin aikana kun kaupat ovat rajoitetusti auki, julkisilla paikoilla ei saa päiväsaikaan syödä tai juoda ja elämä hidastuu muutenkin kaikilla sektoreilla. Lisäksi nyt on niin kuuma, että olisi oikein miellyttävää lähteä kesän viettoon Suomeen, mutta tänä vuonna kesämme kuluu kuitenkin Saudi-Arabiassa. On nimittäin niin, että tämän kesän kuluessa – inshallah – tähän saakka kahden hengen perheemme kasvaa uudella jäsenellä. Jään koulun loputtua suoraan äitiyslomalle, ja aion synnyttää täällä, joten pitkät lentomatkat alkavat olla omalta osaltani ohi tällä erää.

Kun kyseessä on ensimmäinen kerta raskaana ja vielä uudessa maassa, voitte kuvitella että kuluneet kuukaudet ovat olleet omalta osaltaan haastavia. Kaikki on kuitenkin mennyt ihan hyvin ja lääkärillä käyntikin englanniksi on sujunut suuremmitta ongelmitta. Toki nyt loppuraskaudesta erityisesti kuumuus alkaa olla aika tukalaa, mutta onneksi koulua on enää muutama viikko jäljellä, ja olen muutenkin saanut vapautuksen jälkituntien valvonnasta keskipäivällä. Yritänkin viettää päivisin mahdollisimman paljon aikaa ilmastoiduissa sisätiloissa. Saudi-Arabiassa ollaan hyvin lapsirakkaita ja perhe on hyvin tärkeä, joten minuun suhtaudutaan tällä erää erittäin hyväntahtoisesti minne menenkin. Talomme hississä tuntemattomat kommentoivat ”mashallah” (tarkoittaa suunnilleen että onnittelut mutta ilman kateellisuutta onniteltavalle) ja töissä erityisesti filippiinorouvat haluavat kosketella mahaani – se on jokin hyvän onnen merkki hieroa raskaana olevan naisen mahaa. Toisaalta en ole välttynyt erilaisilta neuvoilta ja suoraan sanoen melko taikauskoisilta tarinoilta siitä, mitä pitäisi syödä, miten pitäisi nukkua, onkohan urheilu enää järkevää minun tilassani jne. Kaikki raskaana olevat naiset varmasti kokevat tätä, mutta arabinaiset tuntuvat erityisesti ajattelevan että heidän tehtävänsä on ruokkia minua. Töissä lounasaikaan saan kieltäytyä yhdestä sun toisesta herkusta, joita vieraanvaraiset naispuoliset kollegani minulle mielellään tarjoaisivat. Ei auta sanoa että kiitos, olen jo syönyt ja olen täynnä, koska kuulemma ruoka ei olekaan minulle vaan vauvalle… ei ihmekään että monet arabinaiset lihovat todella paljon raskauden aikana. Lisäksi tosiaan kaikkea urheilua raskauden aikana tunnutaan pidettävän enemmän tai vähemmän haitallisena. Olen yhä yrittänyt edes silloin tällöin harrastaa kävelyä, joogaa ja kuntosalilla käyntiä, ja se on aiheuttanut paljon huolta työkavereideni joukossa. Olen raskaana, en sairaana, yritän yleensä selittää heille.

En ole myöskään suostunut paljastamaan lapsen sukupuolta ystävilleni tai työkavereilleni, ja se on kismittänyt erityisesti monia työkavereitani. Minulle on nimittäin pidetty jo kahdetkin vauvakutsut eli ns. baby showerit. Baby shower on minun mielikuvissani aika amerikkalainen konsepti, vaikka ilmeisesti vauvakutsuja pidetään nykyään Suomessakin enenevässä määrin. Ystäväni täällä kotitalossamme järjestivät minulle kutsut viime viikolla, ja töissä minulla oli kutsut toissapäivänä. Koska en ole tosiaan kertonut onko tulossa poika- vai tyttövauva, työkaverini tuskailivat että mitä ihmettä voi ostaa lahjaksi. Yritin kovasti sanoa etten välttämättä tarvitse lahjoja ollenkaan ja että minulle riittäisi yhdessä kahvittelu, mutta se nyt ei oikein tule täällä kyseeseen. Arabit rakastavat ostaa lahjoja ja lisäksi minulla on paljon amerikkalaisia työkavereita, jotka eivät myöskään tulisi tyhjin käsin vauvakutsuille. Sanoin sitten että sukupuolineutraalit lahjat sopivat oikein hyvin, mutta yksikin arabityökaverini sanoi minulle että enkö halua että lapsi kasvaa alusta lähtien oikeanlaisisissa vaatteissa… ja oikeanlaiset vaatteet nyt tarkoittamassa siis joko poikien tai tyttöjen vaatteita. Täällä lastenvaatteet ovatkin todella sukupuolittuneita, pojille on tarjolla liiviasua ja herrojenhousujua ja tytöille prinsessamekkkoja. Suomalainen käytännöllisyys ja järkevät värit lastenvaatteissa eivät ole niin suurta huutoa. Toinen kummastusta aiheuttanut asia on se, että olemme saaneet joitakin vauvan tavaroita käytettyinä. Erityisesti muslimikaverini eivät voi ymmärtää, miksi ottaa vastaan jotain kierrätettyä kun voisi ostaa täysin uutta. Täällä ei juuri kierrätetä muutenkaan ja asenneilmapiiri on Suomea tässä asiassa ainakin 50 vuotta jäljessä. Vain köyhät joutuvat ottamaan muitten vanhoja tavaroita vastaan, ja kaikki joilla on vähänkin rahaa ostavat tavaransa uutena. Jälleen ihmeteltiin sitä, kuinka en halua että lapseni saisi parhaan mahdollisen alun elämäänsä – ihan niin kuin se nyt olisi kiinni siitä, että vauvalla on kaikki mahdolliset tavarat ja nimenomaan uutena heti syntymästä lähtien… Niinpä ei ole oikeastaan ihme, että sain ihan hirvittävän määrän lahjoja erityisesti työkavereideni järjestämillä vauvakutsuilla. Yksi työkavereistani oli ratkaissut sukupuolta koskevan ongelman siten, että hän oli ostanut lahjaksi sekä poikien asun (lappuhaalarit) että asun tytölle (mekko ja legginsit). Suurin osa tavaroista sentään oli enemmän tai vähemmän sukupuolineutraaleja, ja oikein kivoja lahjoja olivatkin.

IMAG0342 (3)

Jälkimmäisten vauvakutsujen lahjasatoa