Elämäni madamina

Kuuma heinäkuu soljuu hiljalleen eteenpäin ja olemme yhä Saudi-Arabiassa. Saimme eilen viimein pojan paperiasiat kuntoon ja pääsemme kesälomalle parin viikon päästä. Sitä ennen täytyy vielä hetki kestää kesän kuuminta ja hiljaisinta aikaa. Leirimme on kuin autiokaupunki, sillä kaikki jotka suinkin voivat ovat paenneet maasta kesäloman viettoon. Osa miehistä on yhä täällä ja painaa töitä sillä välin kun vaimot ja lapset lomailevat inhimillisimmissä lämpötiloissa, mutta muuten on tosiaan kovin rauhallista. Eipä sillä, 47 asteen lämpötila ei houkuttele viettämään aikaa paljoa ulkona, joten kukaan ei liiku ainakaan päiväaikaan ulkona sen enempää kuin on pakko – ketään ei näe kaduilla senkään vuoksi.

Tytär on ollut nyt heinäkuun ajan kesäleirillä aamuisin nelisen tuntia, ja se on ollut todella pelastus arjen pyörityksessä. Tyttö näkee kavereitaan (kesäleiri järjestetään samassa päiväkodissa jossa tytär käy normaalisti vuoden mittaan, joten osa lapsista on ryhmätovereita) ja saa vähän ohjattua ohjelmaa, kuten uimista, leipomista, askarteluja ja retkiä. Minä ehdin sillä välin hoitaa vauvaa ja vähän hengähtää aamuisin. Päädyimme myös palkkaamaan meille osa-aika -nannyn, yhden ylimääräisen parin käsiä. Nannymme Susan käy meillä arkisin 12-17 ja auttaa lastenhoidossa ja siivoamisessa. Tai pitäisikö sanoa että hoitaa siivoamisen, hän on nimittäin todella tehokas siivoamaan! Meillä ei ole koskaan ollut niin siistiä kuin nyt kun Susan aloitti meillä! Susan on kotoisin Filippiineiltä ja hänellä on kotona kaksi jo teini-ikää lähestyvää poikaa ja työssäkäyvä mies. Susan on oikein mukava ja tehokas, mutta hänen englanninkielen taitonsa on hieman heikko. Meillä onkin ollut lukuisia hauskoja kommelluksia tässä alkuun kun olen yrittänyt opettaa hänelle talon tapoja. Kerran Susan oli täyttämässä silitysraudan vesisäiliötä mieheni nenäkannulla ja toisen kerran hän oli pessyt kahvinkeittimen suodatinpussin ja kysyi, mihin sen voisi laittaa kuivumaan… ja kun opastin tiskikoneen käytössä ja yritin näyttää kuinka lapsilukko toimii, hän heittäytyi maahan halaamaan polviani sanoen ”slow madam, my English not so good!” En ole eläissäni tuntenut itseäni niin etuoikeutetuksi ja kiusaantuneeksi samaan aikaan!

Mietin todella pitkään nannyn palkkaamista juuri tämän etuoikeutetun länsimaalaisen naisen asemani vuoksi. Aina en ole todellakaan ollut madam. Tulen ihan tavallisesta perheestä Suomessa jossa ei koskaan oltaisi ajateltukaan kotiapulaisen palkkaamista – tosin Suomessa se nyt on muutenkin kallista ja hyvin harvinaista hupia. Lukion jälkeen lähdin itse au pairiksi Irlantiin ja kokemus ei ollut mitenkään auvoinen. Au pair -perheeni äiti kävi töissä ja opiskeli, joten minä hoidin lapsia ja kotia melkein koko ajan. Perheen äiti ei myöskään ollut mukavin tai ymmärtäväisin työnantaja, ja päädyinkin lopulta lähtemään perheestä kesken vuoden. Au pair -aikojen jälkeen tein vuosia töitä kahviloissa ja ravintoloissa samalla kun opiskelin, eli olen tottunut olemaan itse sitä niin sanottua palvelusväkeä – siivoamaan toisten tiskit, tarjoilemaan heille ruoat, kestämään välillä inhottaviakin ihmisiä. Kaikki tämä on vaikuttanut tietysti siihen miten itse haluan muita kohdeltavan, enkä ikimaailmassa haluaisi jotenkin tylyttää toista vain sen vuoksi että voin. Siksi osa-aikainen nanny on varmasti paras vaihtoehto meille, sillä jos meillä asuisi joku koko ajan, ns. live-in nanny, miettisin jatkuvasti onko hänellä kaikki hyvin ja kohtelemmeko häntä reilusti. Yritänkin nyt tarjota silloin tällöin Susanille kahvia tai teetä ja samalla vähän kysellä miten menee. Vastaus on aina ei kiitos, ja Susan porheltaa jo siivoamaan seuraavaa kohdetta tai rauhoittelemaan lapsia. Vettä hän sentään suostuu ottamaan vesiautomaatistamme, siitäkin aina ilmoittaa tosin ensin että madam, täytän nyt vesipulloni. Tyttären syntymäpäiviltä ylijäänyttä kakkua hän suostui ottamaan niin, että samalla touhusi jotain keittiössä ja söi seisten, yhdellä kädellä…

Toinen puoli nannyn palkkaamisessa oli se, että tarvitsemmeko todella apua. Minähän en käy töissä, satunnaisia freelancer-töitä lukuun ottamatta. Suomen opetukseni on nyt tauolla pojan syntymän jälkeen määrittelemättömäksi ajaksi. Tytär käy osa-aikahoidossa, joka ensi vuonna on jo esikoulu, sillä täällä aloitetaan koulunkäynti neljävuotiaana ja tytär on jo kolme. Kaiken kaikkiaan asiat ovat siis varsin hyvin, voin olla kotona vauvan kanssa ja tyttärenkin kanssa suurimman osan päivästä. Täällä nannyn tai siivoojan palkkaaminen on melko edullista, niin edullista että se on varsin mahdollista kaltaisellemme expat-perheelle. Pärjäisimme varmasti ilmankin Susania, mutta pärjäämme paljon paremmin kun hän on meitä auttamassa, ja minun on täytynyt opetella pois luterilaisesta ”ei tarvi auttaa, kyllä minä pärjään yksinkin” -ajattelusta. Sillä miksi emme palkkaisi apua kun meillä kerran on siihen mahdollisuus ja hyvää työvoimaa on tarjolla? Miksi en antaisi jonkun muun siivota taloa sillä välin kun voin itse leikkiä lasten kanssa? Tai jos minun täytyy pistäytyä jossain, miksi en ottaisi vastaan mahdollisuutta jättää lapset lyhyeksi aikaa toisen aikuisen hoitoon?

 

Mainokset

Loman jälkeen

Jälleen yksi loma Suomessa takana, ja jälleen takaisin hiekkalaatikolla. Olen itse asiassa ollut takaisin Saudeissa jo kolmisen viikkoa, mutta kirjoitussuoni ei ole varsinaisesti sykkinyt sitten takaisin paluuni. Yksi syy on siinä, että tytär on ollut kanssani kotona nyt koko ajan – päiväkoti olisi ollut avoinna nyt elokuussakin, mutta päädyin pitämään tytön kotona, sillä hän vaihtaa ensi kuussa uuteen päiväkotiin ja en halunnut liikaa muutoksia tälle kesälle. Tyttö nimittäin tottui paremmin kuin hyvin kesänviettoon Suomessa ja nautti suuresti saadessaan touhuta ulkona päivät pitkät ja saadessaan leikkiä isovanhempien kanssa. Mitään sellaista ei ole täällä mahdollista tehdä, ainakaan nyt, sillä ulkona on päivittäin vielä pitkälti yli 40 astetta lämmintä ja on erittäin kosteaa. Elokuussa Saudeissa tulee yleensä korkea ilmankosteus, joka näkyy mm. siinä että aamuisin ikkunat ovat täysin höyrystyneet ja katosta saattaa tihkua vettä sisälläkin. Eikä isovanhempiakaan tietysti ole saatavilla leikkikavereiksi, paitsi Skypen välityksellä. Mutta niin, olemme viettäneet paljon aikaa tytön kanssa sisällä kaksin ja olen yrittänyt kovasti keksiä sisätekemistä näille kolmelle viikolle jotka olemme täällä olleet. Se ei ole aina ollut niin helppoa!

Olemme käyneet jälleen paikallisessa sisäleikkikerhossa kerran tai pari viikossa. Kaupungilla käyminen on aina oma seikkailunsa taksilla kulkemiseen, onneksi meillä on ollut jo pitkään luotettava yksityinen taksikuski apureineen käytössä. Olemme yrittäneet tavata myös kovasti niitä vähiä kavereita joita Saudeissa tällä hetkellä on – suurin osa ihmisistä palaa vasta syyskuun puolessavälissä, jolloin seuraava eid eli uskonnolinen pyhä on ohi. Jotain viimeisen kolmen viikon taksin käytöstä kertoo se, että tyttö ottaa nykyisin kännykkäni ja leikkii soittavansa… ei iskälle, ei mummille, vaan taksikuskille! Taksikuskimme on mukava keski-ikäinen intialainen mies, jonka olemme oppineet tuntemaan melko hyvin tässä muutaman vuoden aikana. Viimeksi kun tulimme leikkikerhosta tytön kanssa hän kysyi minulta ”Madam, same problem in Finland? Very red face, veeery red face!” Vanha kunnon saunanaaman paluu. Tytär on myös alkanut huomioida rukouskutsun, joka kaikaa yhä sen viisi kertaa päivässä ja kuuluu melko hyvin meillekin kotiin. Selitimme, että setä laulaa rukouksen moskeijassa ja sitten ihmiset voivat mennä sinne rukoilemaan. Tyttö kysyy nykyisin että setä ei pääse tänne, eihän? On vaikea selittää, että vaikka rukous kuuluukin meille aika hyvin, setä ei varsinaisesti ole kovin lähellä meitä eikä setä myöskään tule meille sisälle.  Tyttö on myös alkanut ihmetellä abayaani, silloin kun joudun sitä käyttämään. Hän tosin ei osaa sanoa vielä abaya vaan kutsuu sitä apinaksi… no, sinnepäin.

Saudeihin paluu on aina sekä mukavaa että kamalaa, samanaikaisesti. Mukavaa on palata kotiin ja omaan päiväjärjestykseen – niin kivaa kuin lomalla onkin olla, on se aina sellaista matkalaukkuelämää, johon kuuluu paljon siirtymisiä ja yritystä nähdä mahdollisimman monta ihmistä ja tehdä mahdollisimman paljon. On myös mukava nähdä kavereita Saudeissa, sillä heitäkin on kertynyt onneksi aika paljon täällä vuosien saatossa. Mutta Saudeissa on aina omat kommervinkkinsä, ne joista olen kirjoittanut monen monituista kertaa: kuumuus, pölyisyys, se ettei voi kävellä minnekään eikä myöskään ajaa itse autoa, jatkuvat rukoukset ja niiden vaikutus asioiden hoitoon, hälläväliä-mentaliteetti toisinaan asioiden hoidossa, ruokakaupan suppea valikoima, ja niin edelleen. Ensi viikolla minulla tulee kuitenkin jo kolme vuotta täyteen Saudeissa eli ei tämä pelkkää kärsimystä ole voinut olla, eikä olekaan.  Vaikea uskoa että siitä on jo kolme vuotta kun lähdin tänne. Aika on mennyt todella nopeasti!

Takaisin hiekkalaatikolla

Viisi viikkoa lomaa Suomessa meni yhdessä hujauksessa ja olemme koko perhe palanneet Saudeihin jo kohta kaksi viikkoa sitten. Tällä kertaa en todella olisi halunnut palata, totta puhuakseni. Suomessa oli niin mukavaa. Oli kiva nähdä kavereita ja sukulaisia, kävellä luonnossa, syödä hyvää ruokaa, uida ja saunoa. Suomessa oli myös niin paljon mahdollisuuksia harrastaa aktiivisen yksivuotiaan kanssa – oletteko helsinkiläiset esimerkiksi koskaan tulleet miettineeksi, miten valtavan hienoja leikkipuistoja teillä on kaupunki täynnä? Eikä tämä rajoitu vain pääkaupunkiseutuun, vaan pienemmilläkin paikkakunnilla on panostettu ulkoilumahdollisuuksiin ja puistoihin. Totean tämän keskellä Saudi-Arabian kuuminta kesää, kun lämpötila kapuaa joka päivä yli 40 asteen ja useimmiten yli 45 asteen. Vaikka leirissämme on kaksi leikkipuistoa, ei niissä voi leikkiä ennen kuin aurinko alkaa laskea. Ylipäänsä ulos meneminen on aika minimissä, mikä aiheuttaa pientä päänvaivaa sen suhteen mitä minä ja touhutaapero voimme täällä tehdä. Suomalainen puhdas luonto on klisee, mutta klisee jonka allekirjoitan täysin ja josta suomalaisten pitäisi muistaa olla ylpeitä. Saudi-Arabia tuntuu minusta nyt nimittäin lähinnä asumiskelvottomalta hiekkalaatikolta, jossa ihminen on täysin ilmastoinnin armoilla.

Ilmastoinnista tuleekin mieleen, että paluu Saudeihin ei ole ollut täysin kommelluksia vailla. Koska täällä on niin kuuma joka ikinen päivä, sähkönkulutus on ollut huipussaan. Siitä johtuen meillä on ollut sähkökatkoja. Viime viikolla ensin yhtenä päivänä sähköt olivat koko leiristämme poissa 2,5 tuntia, ja sitten seuraavana päivänä meidän talomme läheinen sähkögeneraattori tai mikä lie sähkökaappi pamahti niin, että meidän talostamme ja muutamalta naapurilta oli sähköt pois melkein 10 tuntia. No, 10 tuntia ilman sähköjä ja erityisesti ilman ilmastointia alkaa olla terveydelle vaarallinen tilanne näissä lämpötiloissa, joten ensin mieheni tuli töistä pelastamaan minut ja tyttäremme lounaalle (ruokaakaan ei tietysti voinut laittaa kun hella ei toiminut) ja sitten leirimme sisällä pääsimme evakkoon tyhjänä olleeseen taloon, jossa ilmastointi toimi. Sähkökatkoja on ollut nyt laajemminkin kaupungilla, esimerkiksi ensimmäinen ravintola johon yritimme mennä lounaalle tuona pitkän sähkökatkon päivänä ei voinut meitä palvella, sillä heilläkään ei ollut sähköjä. Mieheni työpaikalla on myös ohjeistettu että esimerkiksi pyykkikonetta tai tiskikonetta ei pitäisi laittaa pyörimään päivän kuumimpina tunteina, jolloin sähkönkulutus on huipussaan. Ongelma on siis laajamittainen. Täytyy toivoa, että säästyisimme jatkossa ainakin pitkäaikaisilta sähkökatkoilta, sillä tämä kuumuus on niin uuvuttavaa. Olemme kyllä mieheni kanssa ihmetelleet sitä, miten arabit kestivät näitä lämpötiloja ennen vanhaan, kun elämä oli vielä sellaista nomadielämää, eli kameli ja teltta -eloa. Ja nykypäivänä ihmettelemme siirtotyöläisiä, jotka tekevät ulkona töitä oli kuuma tahi ei. Meidänkin leiriin rakennetaan jotain uutta yhteisötilaa kaupan viereen ja siellä äijät muuraavat joka päivä, 45 asteen lämmössä ja suorassa auringonpaisteessa. Huh!

Paitsi että meillä on ollut sähköjen kanssa ongelmia, on luonto tunkeutunut pieneen taloomme poissaollessamme. Meillä on ollut pitkin vuotta jonkinverran muurahaisia, hämähäkkejä ja satunnaisia muita ötököitä, mutta poissaollessamme ötökköpopulaatiot ovat räjähtäneet käsiin. Muurahaisiakin on ainakin kolmea eri sorttia, meillä on useampi (pieni) gekko täällä sisällä – mieheni yrittää niitä jahdata ulos pyynnöstäni – ja hämähäkki on tehnyt ison verkon vierasvessaan. Vähän sellainen ”welcome to the jungle” -fiilis… No, olemme olleet muurahaisjahdissa erityisesti keittiössä, sillä keittiön muurahaispopulaatio hyökkää heti pienimmänkin ruoanmurenen kimppuun joka pöydälle tai lattialle tipahtaa. Ja kun talossa on myös yksivuotias sormiruokaileva taapero sitä ruokaa tuppaa tippumaan aina välillä lattialle… onneksi sentään hämähäkit ovat myrkytöntä sorttia eikä käärmeitä ole näkynyt. Saudeissa on käärmeitä, myrkyllisiäkin, mutta ne tulevat aniharvoin keskellä kaupunkia, joten niiden suhteen olemme turvassa. Toinen muistutus saudielon erityispiirteistä on myös tämä kaamea liikennekulttuuri ja ihmisten piittaamattomuus omasta tai muiden turvallisuudesta. Olimme viime viikonloppuna ostoksilla Ikeassa ja mieheni lähti vielä ostosreissun jälkeen käymään läheisessä kirjakaupassa. Minä ja tyttäremme istuimme kaksin autossa kun yht’äkkiä joku peruutti meitä päin. Sain kauhean slaagin ja kun pääsin autosta ulos, syyllinen oli jo lähtemässä äkkiä pois paikalta. Ikean parkkipaikalla nähtiinkin erään abaya-asuisen raivopäänaisen kohtaus, suutuin niin paljon lähinnä siitä ettei kuski jäänyt edes katsomaan mitä kävi. Tämä on ikävä kyllä hyvin tyypillistä täällä. Onneksi miehenikin tuli siihen selvittämään asiaa, eikä autollekaan käynyt sitten suurempia vahinkoja.

Konsulttikielellä sanoen paluu Saudeihin on siis ehkä ollut hieman haastavaa. Mutta ei tämä nyt täysin tuskaa ole ollut – muuten tuskin olisimme palanneetkaan. On mukavaa olla taas omassa talossa (vaikka siellä onkin ötököitä ja kuuma), Suomessa lomaillessamme asuimme lähinnä sukulaisten nurkissa. Jatkuva matkalaukkuelämä alkaa väsyttää pitkän päälle sekin. On ollut kiva nähdä niitä vähiä kavereita jotka täällä ovat nyt kesällä – suurin osa ihmisistä lomailee muualla niin suuren osan kesää kuin pystyy, mikä on järkevää. Olen ilmoittanut tyttären paikalliseen sisäleikkikerhoon, jota hän rakasti ainakin ensimmäisellä kerralla, ja suunnitelmissa on muidenkin harrasteiden aloittaminen. Sellainenkin huomio on tullut mieleen, että missä tahansa olenkin ollut täällä tässä muutaman viikon aikana – leikkikerhossa, ulkona syömässä, ruokakaupassa, ostoksilla, sairaalassa (tyttären 1v rokotteet) – olen aina nähnyt tuttuja, joiden kanssa vaihtaa pari sanaa. Nämä ovat olleet joko ihmisiä jotka tunnen ystävien kautta tai naapureita edellisestä tai nykyisestä talostamme, ja lisäksi jonkinverran olen nähnyt myös entisiä oppilaitani siltä ajalta kun opetin koulussa täällä. Verrattuna siihen millaista elämä oli lähes kaksi vuotta sitten kun saavuin tänne enkä tuntenut ketään muuta kuin mieheni, on tämä aika iso juttu, kun sitä oikein miettii. Kaupunki on sillä tavoin muuttunut omakseni, että tunnen jo aika hyvin paikkoja. Tunnen myös niin paljon ihmisiä täältä, että kavereita ja hyvänpäivän tuttuja löytyy aina. Kaltaiselleni sosiaaliselle eläimelle se on tärkeää.

Kesä ja loma

Mish Mushkila jää nyt pienelle kesätauolle, sillä suuntaan tyttäreni kanssa Suomeen kesäksi (ja mieskin tulee perästä kunhan töistä pääsee). Juuri nyt ajatus raikkaasta kesäsäästä Suomessa tuntuu ihanalta: tänään on +47 astetta lämmintä ja talomme tuuletus ei oikein meinaa enää toimia. Korjaaja on soitettu mutta muutama aika hikinen tunti tässä on jo vietetty samalla pakaten Suomea varten pitkähihaisia ja farkkuja, joille ei ole juuri ollut käyttöä täällä viime kuukausina. Viime kesänä Suomeen ei päästykään tyttären syntymän vuoksi, joten odotan innolla lomaa!

Tässä vielä kesäinen kuva puutarhassamme kukkivasta frangipani-puusta (suomeksi ehkä temppelipuu?), joka sekin kyllä jo vähän nuokkuu tässä kuumuudessa ja kuivuudessa. Mish Mushkila palaa kirjoittamisen pariin toivottavasti virkeänä ja virkistyneenä heinäkuun loppupuolella, kun palaamme takaisin Saudeihin. Mukavaa kesää!

IMAG5148

Kuumuutta paossa

Saudi-Arabian kevät alkaa pikkuhiljaa vaihtua kesään, ja lämpötilat ovat muutamana viime viikkona kivunneet jo yli 40 asteen. Kun mittarissa on vaikkapa 43 astetta, ei keskipäivän aurinko ole enää kovin houkutteleva vaan oikeastaan aika tuskainen. Ihmiset pyrkivätkin kesän aikana välttämään ulkona olemista keskellä päivää, ja illat ja varhaiset aamut ovat hyvää aikaa olla ulkona tai käydä asioilla – täällähän joka tapauksessa kaupat sulkevat ovensa keskellä päivää ja avaavat taas uudelleen kolmen neljän maita iltapäivällä, ollakseen auki sitten helposti puolille öin. Aina ei ole kuitenkaan mahdollista välttää keskipäivän kuumuutta, ja minulla hankaluus aiheutuu yleensä töissäkäynnistä.

Kouluvuosi alkaa lähestyä jo loppuaan, sillä kouluni lapsukaisilla alkaa kesäloma kesäkuun puolessavälissä. Tänä vuonna Ramadan sijoittuu hyvin kesälomaan nähden: Ramadan alkaa 18.6., ja koulu loppuu muutamaa päivää ennen sitä. Koulussa käydäänkin läpi paraikaa viimeistä periodia ja seniorit (12. luokkalaiset) miettivät jo valmistumista ja jatkosuunnitelmiaan. Monet on hyväksytty ulkomaisiin collegeihin opiskelemaan, joten heillä on edessä iso elämänmuutos, joka tosin tuntuu olevan monelle hyvin mieluisa muutos – muutto ulkomaille. Koulun rutiinit ovat kuitenkin aina ennallaan: työpäiväni alkaa 7.30, tosin olen yleensä töissä jo paljon aiemmin, sillä kuskini tulee noutamaan minua 7.00 kotoa enkä asu kaukana työpaikaltani. Lapsilla alkaa koulu 7.45, ja päivään mahtuu lyhyiden välituntien lisäksi kaksi pidempää välituntia: yksi puoli kymmenen maita, ja pitkä lounastauko puolen päivän aikaan. Välitunteja on syytä valvoa, sillä varsinkin nuoret lapset ovat välillä leikeissään aika villejä – melkein joka välitunti saa taluttaa pientä kyynelsilmäistä ihmistä terveydenhoitajan pakeille paikattavaksi, kun polvi on auennut tai joku on (yleensä vahingossa) mottassut nenään. Vanhemmat lapset ja nuoriso ovat paljon itseohjautuvampia, mutta heitäkin on pidettävä silmällä. Kännyköitä ei saisi käyttää, ellei opettaja ole erikseen antanut siihen lupaa, ja tupakallakin käydään salaa. Eli ihan peruskoulumeininkiä, jonka meistä moni varmaan vielä muistaa elävästi. Vaikka olen valvontavuoroillani ollut yleensä varjossa istumassa, on puolen tunnin oleskelu yli neljänkymmenen asteen lämpötilassa silti koetus. Hiki valuu valtoimenaan, varsinkin kun töissä ei voi pukeutua hellevaatteisiin (ei farkkuja, ei hihattomia toppeja, ei läpinäkyviä vaatteita ja polvet eivät saa näkyä). Olenkin lasten suureksi iloksi yleensä naamaltani punainen kuin tomaatti tuollaisen välitunnin jälkeen ja vettä saa juoda litrakaupalla.

Kouluni lapsilla ja nuorilla sen sijaan näyttää olevan parempi lämmönsieto, sillä liikuntatunnit pidetään yhä suurelta osin ulkona ja välitunneilla monet pelaavat vapaaehtoisesti erilaisia pallopelejä. Kuulemma vielä ei ole kuuma, ja se on totta: kesällä lämpötila voi nousta helposti lähelle 50 astetta, eli nyt ollaan vielä kaukana kuumimmista säistä. Tänäänkin lämmintä on vain vähän päälle 30 astetta, eli on oikein sivistynyt sää. Koulussani on melko paljon amerikkalaisia opettajia, käytämmehän amerikkalaista opetusohjelmaa. Amerikkalaisuus näkyy jonkin verran koulun aktiviteeteissa, sillä meillä on muun muassa säännöllisin väliajoin opettajien ja vanhempien lasten välisiä urheilumatseja – jotain, mitä omien kouluaikojeni peruskoulussa ja lukiossa ei olisi tapahtunut koskaan. Torstaina meillä olikin senioripoikien ja miesopettajien välinen lentopallomatsi, ja senioritytöt ja naisopettajien parhaimmisto pelasivat jotain outoa peliä, jossa vuoroin potkittiin ja heiteltiin palloa maaliin. Lämmintä oli tosiaan yli 40 astetta, ja aurinko porotti melko kirkkaalta taivaalta, mutta niin vain pelit pelattiin ja koko koulun lapset seurasivat otteluita, suurin osa auringossa istuen. Minulla hiki valui pelkästä pelien katselusta, ja minä sentään olin onnistunut varaamaan itselleni varjopaikan… en tiedä, onko koulussa joku lämpöraja jonka jälkeen kouluun ei tarvitsisi tulla. Hiekkamyrskypäivinähän koulu saattaa olla suljettu, ja kuulemma viime vuonna koulu oli suljettuna kolme päivää sateiden vuoksi. Täällä sataa niin harvoin, että sitten kun todella sataa, koko maa menee pieneen kaaokseen. Sadeveden viemäröintiä esimerkiksi ei ole juurikaan mietitty, joten täällä tulvii helposti sateella. Maa on myös niin rutikuivaa ettei se yksinkertaisesti ime itseensä sadevettä.

Vaikka minulla onkin kuuma lapsia valvoessa, olen silti aika onnekkaassa asemassa moneen muuhun työläiseen verrattuna, onhan minulla kuitenkin ns. siisti sisätyö. Täällä on paljon ihmisiä, jotka tekevät rankkoja fyysisiä töitä tuolla kuumuudessa koko päivän, ympäri vuoden. Tällaisia ammatteja ovat esimerkiksi puutarhurit (usein Bangladeshista), tietyöntekijät, rakennusmiehet ja erilaiset siistijät. He ovatkin yleensä pukeutuneet mahdollisimman peittäviin vaatteisiin ja kasvojen ja pään suojana on huivi, sillä tällaisissa lämpötiloissa ei millään voi selvitä koko päivää ulkona suojautumatta vaatteilla.