Koulutiellä koronan aikaan

Saudi-Arabiassa kouluvuosi alkaa tyypillisesti elokuun lopussa tai syyskuun alkupuolella. Toisin kuin Suomessa, eri koulut aloittavat eri aikoina, johtuen tietysti siitä että koulut todella ovat erilaisia keskenään täällä – osa on paikallisia kouluja, joissa seurataan Saudi-Arabian omaa opetusohjelmaa, mutta sen lisäksi kansainvälisiä kouluja on monenlaisia, mm. brittikouluja, amerikkalaisia kouluja, ranskalaisia kouluja ja filippiiniläisiä kouluja. Isoimmilla firmoilla on lisäksi omat koulunsa työntekijöidensä lapsille. Kansainvälisiä kouluja käyvät paitsi expatien lapset myös enenevässä määrässä saudilapset, ainakin sellaiset saudilapset joiden vanhemmat haluavat lähettää lapsensa ulkomaille yliopistoon.

Tyttären koulu-ura piti alkaa toden teolla tänä syksynä. Täällä mennään yleensä kouluun viimeistään 5-vuotiaana (tytär täytti 5 vuotta kesällä), ja tyttö onkin käynyt esikoulua jo pari vuotta. Esikoulu tosin on ollut vain 4-5 tuntia aamuisin eikä sieltä tule läksyjä, joten se on ollut onneksi aika kerhomaista toimintaa. Olemme olleet todella tyytyväisiä päiväkotiin/esikouluun jossa tytär ja sittemmin myös poika ovat käyneet, mutta siellä viimeinen ikäluokka on 4-5 -vuotiaat, koska tosiaan viisivuotiaana alkaa viimeistään oikea koulu. Tytär oli jonossa yhteen brittikouluista täällä, ja kauhistuneena keväällä katselin paitsi ilmoittautumismaksua (9000 sar, eli yli 2000 euroa) myös listaa siitä mitä tytön pitäisi osata koulun pääsykokeeseen mennessä. Monet kansainväliset koulut testauttavat oppilaansa, ja koska kouluihin on tunkua, koulut voivat myös valita oppilaansa. Brittisysteemissä tytär olisi aloittanut jo ensimmäisen luokan, ja häneltä odotettiin että hän osaisi jo mm. lukea ja kirjoittaa lyhyitä sanoja englanniksi. Vaikka tyttö osaa kirjaimet ja joitakin sanoja kirjoittaa ja lukea, tuntui vaatimuslista kovalta. Tähän kyseiseen kouluun etusijalla ovat myös brittipassin haltijat, ja meillä suomalaisina on pienemmät mahdollisuudet siksi päästä kouluun, jos sinne on paljon hakijoita.

Elokuussa alkoi näyttää jo aika varmalta että koulut avaavat täällä ovensa ainakin syyslukukauden alkuun täysin virtuaalisena. Kontaktiopetus on kielletty. Alkoi tuntua älyttömältä lähettää tytärtä niin vaativaan kouluun, joka kaiken lisäksi alkaisi vielä online-opetuksella. Ne teistä lukijoista jotka ovat korona-kriisin aikana kotiopettaneet lapsiaan tietävät että virtuaalinen opetus kotona ei todellakaan ole helppoa. Päädyimme lopulta ottamaan tyttären pois jonosta tähän brittikouluun (saimme ilmoittautumismaksun myös takaisin) ja olin valmistautunut siihen, että tytär on syksyn kanssani kotona. Koska meillä on toiveena palata lopulta suomalaiseen koulujärjestelmään, ei haittaa vaikka tytär jättäisikin nyt kouluvuoden väliin. Suomessahan ekaluokalle mennään vasta 7-vuotiaana, eli tässä olisi vielä pari vuotta aikaa.

Kun maanlaajuisesta virtuaaliopetuksesta ilmoitettiin, monet vanhemmat alkoivat miettiä vaihtoehtojaan, ja ainakin osa vanhemmista oli kanssani samoilla linjoilla siitä että he eivät haluaisi lähettää pieniä lapsiaan uuteen kouluun, joka alkaisi online-opetuksena. Niinpä monen mutkan kautta tyttären vanha esikoulu suostui ottamaan näitä jo yli-ikäisiä lapsia tänä vuonna uudelleen opetukseen, ja nyt yli viisivuotiaita lapsia on jo sen verran paljon että heillä on täysin oma ryhmänsä. Esikoulut ja päiväkodit nimittäin saavat olla auki, tosin tiukin rajoituksin. Ryhmäkokoa on rajoitettu, kouluun mennään ja koulusta lähdetään maskit päällä, ja joka päivä mitataan ruumiinlämpö niin lapsilta kuin aikuisiltakin. Tämä järjestely on ollut varsin toimiva, ja lisäksi kyseinen esikoulu on meille velkaa viime vuodesta, jolloin kouluvuosi jäi kesken molemmilla lapsilla. Olimme maksaneet molemmista lapsista koko lukuvuoden, ja jos voisimme saada edes jotain alennusta nyt syksystä, se olisi hyvä juttu. Emme tosin ole vieläkään saaneet laskua vaikka lapset ovat olleet jo kohta kuukauden koulussa… tällä viikolla ilmoitettiin että koulujen virtuaaliopetus jatkuu vuoden 2020 loppuun saakka. Päätös ottaa tytär pois brittikoulusta tuntuu aina vaan oikeammalta ratkaisulta.

Vielä lopuksi asiaa koulukyydistä. Aikaisempina vuosina olen jakanut taksin tai kulkenut leirimme bussilla kotileirin ja esikoululeirin väliä. Matka ei ole pitkä, ehkä reilu kilometri linnuntietä, mutta sää on aika julma puolet vuodesta ulkoiluun eikä täällä tyypillisesti kävele kuin köyhistä köyhimmät. Tänä vuonna minulla ei ole ketään kenen kanssa jakaa taksia (täältä on lähtenyt paljon lapsiperheitä) eikä koulubussikaan kulje, joten päätin kuitenkin alkaa kävellä kouluun ja takaisin. Vien poikaa rattailla ja tytär seisoo takana laudalla, ja sitä yli 30 kilon vankkuria työnnän sitten kahdesti päivässä, aamulla kun vien lapset ja keskipäivällä kun haen heidät kotiin. Ensimmäiset viikot olivat tuskaisen kuumia, varsinkin kun en voi kulkea sortseissa ja t-paidassa ihmisten ilmoilla maan kulttuuri-ilmapiirin vuoksi, vaan tarvitsen pitkät housut tai hameen ja pitkähihaisen puseron. Nyt lämpötila on alkanut onneksi laskea ja aamuisin on jo tosi mukava sää. Tytär haaveili että saisi ajaa matkan potkulaudallaan ja kokeillaan sitä huomenna. Olen kyllä ilmeisesti aikamoinen nähtävyys, sillä ihmiset todella tuijottavat meidän menoamme. Taksit tööttäilevät ja yksi aamu joku hyypiö kuvasi meikäläistä autostaan kännykällään. Paikalliset poliisitkin kerran tööttäsivät ja ajoivat viereen, mutta he halusivat ilmeisesti vain tarkistaa että minulla on kaikki kunnossa.

Jumissa, Saudeissa

Kirjoittelen jälleen blogia kotisohvalta käsin. Meidän piti lentää keskiviikkona Suomeen, mutta matkasuunnitelmat saivat nyt tällä erää jäädä vain haaveeksi. Syynä tietenkin korona-virus. Viimeksi kirjoittaessani olimme juuri palanneet Dubaista lomalta ja vaikka olin hieman huolissani tilanteesta, en minäkään osannut arvata että epidemia räjähtää käsiin näin äkkiä ja että toimet joihin valtiot ovat ryhtyneet olisivat niinkin dramaattisia.  Viimeksi kun kirjoitin blogia meillä täällä Saudeissa oli jo voimassa melko kattavat matkustusrajoitukset. Nyt tapahtuu kuitenkin joka päivä valtavan paljon kaikkea, joten kerrataan hieman mitä Saudi-Arabiassa on tässä kahden viikon aikana tapahtunut.

  • Ensimmäinen korona-virustartunta varmistui Saudi-Arabiassa 2.3. Nyt varmistettuja tapauksia on jo lähemmäs sata.
  • Silta Bahrainiin suljettiin liikenteeltä 7.3.
  • Kaikki koulut ja päiväkodit suljettiin toistaiseksi 8.3.
  • Kaikki matkustaminen naapurimaihin (maitse, meritse, ilmateitse) kiellettiin 9.3.
  • Isot tapahtumat peruttiin ja suurin osa harrasteryhmistä suljettiin toistaiseksi 9.3.
  • Uusia maita matkustuskieltolistalle 9.3.: mm. Egypti, Ranska, Saksa ja Turkki (meidän piti lentää Suomeen Turkin kautta)
  • Koko EU ja lisää maita kieltolistalle 11.3.
  • Alkaen huomisesta 15.3. kaikki lennot ulos Saudeista ovat peruttu ainakin kahden viikon ajaksi.

Kun katsoo tätä kertausta kahden viikon tapahtumista, tuntuu nyt älyttömältä edes ajatella että elättelin aika pitkään toivoa päästä Suomeen. Viimeinen niitti meidän Suomen lomasuunnitelmille tuli maanantaina, kun Turkki päätyi kieltolistalle. Alkuviikosta olisi päässyt lentämään Eurooppaan vielä Amsterdamin tai Lontoon kautta, mutta päädyimme siihen ettemme ala etsiä uusia lentoja vaan jäämme tänne. Olin todella ärtynyt ja surullinen alkuun siitä ettemme päässeet lähtemään, mutta nyt päätös tuntuu enemmän kuin oikealta. Ja kun seuraa miten tilanne on Suomessa nyt parina päivänä kehittynyt – en usko että meillä olisi ollut kovin hauska loma Suomessa, olisimmehan ensi töiksemme joutuneet karanteeniin ulkomailta saapuessamme. Ja meidän olisi ollut aivan mahdotonta palata kotiin Saudi-Arabiaan ainakaan ihan heti.

Ihmisillä on tullut kiire joko palata Saudi-Arabiaan tai yrittää päästä täältä pois, tilanteesta riippuen. Tyttären hyvä kaveri lensi juuri sunnuntaina takaisin Ranskasta (ja he olivat viimeisiä jotka pääsivät maahan) ja perhe on nyt 14 päivän karanteenissa. Toinen ystäväperhe oli pitkällä lomamatkalla Etelä-Amerikassa, mutta he päättivät katkaista lomansa ja lentää takaisin Saudeihin. He lensivät keskiviikkoaamuna viimeisellä lennolla Amsterdamista tänne. Sen jälkeen sekin reitti on ollut suljettu. Eräs tuttavani joka on viimeisillään raskaana lensi vanhempiensa luoksi Lontooseen eilen. Hän halusi synnyttää Lontoossa, ei täällä. Monissa perheissä on sellainen kauhea tilanne, että joku perheenjäsenistä on jäänyt rajojen toiselle puolelle esimerkiksi työmatkan tai koulun vuoksi. Olen ennenkin kirjoittanut siitä kuinka monet perheet täällä lähettävät lapsensa ulkomaille opiskelemaan ns. boarding schooleihin. Nyt täällä olisi ollut tulossa spring break, kevätloma, ja monet lapset ja nuoret olivat palaamassa esimerkiksi Euroopasta tai Amerikasta Saudi-Arabiaan muun perheensä luokse, mutta nyt he ovat jumissa jossain päin maailmaa. Me olemme jumissa Saudi-Arabiassa, mutta ainakin olemme yhdessä koko perhe.

Lapset ovat olleet kotona maanantaista lähtien. Sunnuntaina oli vielä koulua, tyttären luokalla oli vielä synttärijuhlatkin. Sitten sunnuntai-iltana tuli päätös että koulut ja päiväkodit suljetaan määrittelemättömäksi ajaksi. Sitten tuli tieto että tyttären balettishow ja balettitunnit perutaan. Ja nyt olemme sitten oikeastaan vaan kotona. Viikko on ollut pitkä, ja säät vaihtelevia – muutamana päivänä on ollut niin pölyistä etten ole halunnut viedä lapsia ulos. Olemme pelanneet lautapelejä, katsoneet luontodokumentteja, rakentaneet Legoja, siivonneet… pientä helpotusta tilanteeseen toi se, että lasten koulu ja päiväkoti olivat tehneet ensi viikoksi kotiopetuslaatikon. Molemmat lapset saivat omansa, ja olin aika vaikuttunut laatikkoa läpikäydessäni. Molemmille on tehtäviä liittyen matematiikkaan, englantiin, taiteesen ja tieteeseen. Tyttärellä lisäksi maantietoa ja arabiaa, joista jälkimmäistä en voi opettaa. Kävin läpi laatikoiden tehtävät eilen ja tänään, ja varsinkin pojallemme aktiviteetit ovat aika simppeleitä – hänhän täyttää vasta kaksi pian -, mutta on hyvä että meillä on edes jotain järjestystä päivään kotikoulun muodossa. Poika ei vielä ymmärrä tilannetta, mutta lähes viisivuotias tyttäremme tajuaa paljonkin. Hänelle on ollut kova pala se, että koulu on kiinni eikä kavereita näe. Sitten suljettiin balettikin ja nyt kirsikkana kakussa ei päästy Suomeenkaan. Tänään kävimme kirjastossa, mutta siellä oli lasten puoli kokonaan kiinni. Mieheni sai käydä hakemassa sieltä kirjoja, mutta lapset eivät saaneet sinne mennä. Olemme selittäneet tytölle miksi tällaisia rajoituksia on nyt, mutta kyllä ne silti häntä harmittavat. Ja toisaalta tyttöä myös pelottaa, hän on useamman kerran kysynyt voiko koronavirus tulla hänelle. Eräänä päivänä kuulin tytön selittävän Susan nannylle kuinka vanhat ihmiset kuolevat koronavirukseen. Tuli kiire korjata että joku vanha ihminen saattaa siihen kuolla, mutta se on harvinaista, ja jos pidämme huolta käsienpesusta ja emme levitä pöpöjä niin toivottavasti koko tauti katoaa pian.

Kun muutin syksyllä 2014 Saudi-Arabiaan mielessä oli se, että mitä jos tulee sota tai terrorismia, mikä pakottaa lähtemään maasta – tai jäämään maahan vastentahtoisesti. Nämä vuodet täällä ovat kuitenkin olleet melko rauhallisia, täällä on ollut paljon vakaampaa kun etukäteen ajattelin. En koskaan ajatellut että tautiepidemia voisi sulkea rajat ja estää meitä matkustamasta täältä pois. No, nyt en edes haluaisi matkustaa minnekään – parasta olla paikallaan ja elää mahdollisimman varovaisesti nyt, että epidemia laantuisi – mutta ei ole mukava tunne olla suljettuna maahan, mistä ei voi matkustaa ulos. Onneksi sentään internet toimii. Se tekee elämästä miellyttävämpää, ja sen avulla voi pitää yhteyttä Suomeen ja kavereihin jotka ovat karanteenissa.

 

Koulu ja koulutus

Olemme asuneet nyt Saudi-Arabiassa reilut neljä vuotta ja yhtäkkiä olemme tilanteessa, jossa pitäisi tehdä päätöksiä tyttären koulupaikan suhteen. Täällä koulu alkaa jo neljävuotiaana ja tytär on nyt 3,5-vuotias. Tällä hetkellä tytär käy esikoulua viereisessä leirissä ja sekä tytär että vanhemmat ovat olleet hyvin tyytyväisiä tähän kouluun. Tyttö pääsee kotiin jo puolen päivän aikaan ja koulussa tehdään paljon kaikkea hauskaa, kuten leivotaan, maalataan ja leikitään ulkona. Toki myös opetellaan asioita, tyttärellä on joka päivä matematiikkaa, englantia ja arabiaa, ja lukujärjestyksessä on myös ”practical life skills”, joka pitää sisällään kaikenlaista tapakasvatuksesta siivoamiseen. Onkin ollut hauska seurata kuinka tytär on kehittynyt valtavasti englannin kielessä ja arabiaakin ymmärtää jonkin verran, ja monenlaiset kädentaidot ovat kehittyneet myös tässä syksyn aikana lisää. Täällä ei kuitenkaan ole pakko mennä kouluun, vaan lasta voi myös kotiopettaa, mutta minulla ei ole siihen minkäänlaista paloa enkä edes usko että se olisi tyttärellemme parhaaksi. Hänelle tekee hyvää oppia olemaan muiden lasten seurassa, ottaa ohjeita vastaan muilta aikuisilta ja oppia asioita varhaiskasvatuksen ammattilaisten johdolla.

Haluaisimmekin tyttären jatkavan samassa koulussa ensi vuonnakin – jos yhä olemme silloin täällä, Saudi-Arabiassa ei koskaan oikein tiedä tuleeko lähtö nopeasti jos vaikkapa poliittinen tilanne muuttuu, mutta tällä hetkellä suunnitelmissa olisi olla täällä vielä ensi lukuvuonnakin. Ongelmana tässä koulussa on se, että mieheni työpaikka ei maksa sitä. Mieheni työpakettiin kuuluu ilmainen koulutus lapsille, ja kyseessä ei ole mikään pieni etu, sillä koulut ovat täällä kalliita. Tyypillisesti kouluvuosi kansainvälisessä koulussa per lapsi per vuosi maksaa noin 10 000 dollaria, ja osa kouluista on vielä kalliimpia. Päiväkoti tai esikoulu ei kuulu mieheni työn tarjoamaan pakettiin, joten tähän saakka olemme maksaneet itse tyttären hoitopaikan. Kaupungissa jossa asumme on useampi kansainvälinen koulu, ja meille realistisin valinta olisi joko amerikkalaisen tai brittiläisen systeemin välillä. Kysymys koulupaikasta ja opetusohjelmasta on täällä elämää suurempi kysymys: useassa koulussa on pääsykokeet (kyllä, pääsykoe noin 3,5-vuotiaalle!) ja monet koulut valitsevat oppilaansa myös kansallisuuden mukaan. Esimerkiksi brittiläinen koulu, jota olemme harkinneet, asettaa etusijalle britit, muita kansallisuuksia otetaan vain jos on tilaa (ja jos läpäisee pääsykokeen). Kyseiseen kouluun on jo alkanut haku tämän kuun alussa ja useampi tuntemani äiti oli jonottamassa papereiden kanssa koulun oven takana jo heti ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä, koska he todella haluavat lapsensa oikeaan kouluun. Tätä voi Suomen näkövinkkelistä olla vaikea ymmärtää, mutta esimerkiksi Iso-Britanniassa jo esikoulun valinta on usein määrittävä tekijä sille, mihin kouluun lapsi menee – ja miten hyvin lapsi menestyy maailmassa, sillä kouluissa todella on eroja.

Me emme ole vielä ilmoittaneet tytärtä mihinkään kouluun, ja se on aiheuttanut hämmästyneitä ilmeitä useammassa leirimme äidissä. Olemme luultavasti päätymässä jatkamaan samassa koulussa missä tytär on nyt, vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että joudumme maksamaan kouluvuoden itse. Syitä tähän on kaksi: ensinnäkin tytär viihtyy hyvin tässä koulussa enkä halua välttämättä siirtää häntä kouluun, jossa olisi pitkät päivät ja jossa akateeminen menestys on tärkeää jo neljävuotiaalla. Olen kuullut kauhutarinoita siitä, kuinka paljon kotitehtäviä joissakin kouluissa annetaan. Lapsi ei ehdi tehdä juuri mitään muuta kuin käydä koulua ja tehdä läksyjä, enkä näe sellaisessa tilanteessa juuri mitään oppimisen iloa noin pienelle lapselle. Toisekseen haluaisin ehkä aloittaa pojan päiväkodin ensi syksynä. Poika olisi silloin 1,5-vuotias ja voisi käydä ainakin muutaman aamun viikossa hoidossa. Olen ollut niin tyytyväinen tyttären päiväkotiin/esikouluun, että mielellään laittaisin pojankin samaan paikkaan hoitoon. Koska en aja, joutuisin luultavasti kuitenkin viemään molemmat lapset taksilla hoitoon ja kouluun, missä ikinä he ovatkin. Mahdollisesti tytär voisi mennä koulubussilla yksin, mutta neljävuotias on vielä niin kovin pieni kulkemaan koulumatkat ilman vanhempiaan, vaikka bussissa joku aikuinen olisikin vahtimassa. En millään haluaisi viettää useaa tuntia päivässä istumalla taksissa viemässä tai hakemassa lapsia hoidosta ja koulusta, eikä se olisi taloudellisestikaan kovin järkevää. Mielellään veisinkin lapset siis samaan paikkaan ja lähelle kotia hoitoon ja kouluun. Mutta ennen kaikkea valintaan vaikuttaa se, että mitä luultavammin haluaisin että tytär menisi kouluun Suomessa, kun sen aika on. Vaikka pidän expat-elämästä (ainakin suurimman osan ajasta), olemme miehen kanssa suunnitelleet paluuta Suomeen jossain vaiheessa. Olemme tosiaan olleet täällä jo neljä vuotta enkä näe, että olisimme enää toista neljää vuotta täällä, vaan jossain vaiheessa joko palaamme Suomeen tai vaihdamme maata. Toki jos muutamme jonnekin muualle ulkomaille asumaan on kouluongelma yhä edessä, mutta mietitään sitä sitten uudemman kerran.

Täällä muuten useat päiväkodit ja koulut vaativat oppilailta todistuksen siitä, että he ovat saaneet tarvittavat rokotukset, muuten kouluun ei ole asiaa. Tämähän on aika kuuma peruna mm. Suomessa, jossa vastaavaa ei vaadita. Tyttären päiväkodissa terveyteen suhtaudutaan muutenkin vakavasti: paitsi että heillä on oma hoitaja, kaikenlaisiin sairausepidemioihin varaudutaan yleensä huolella. Koulussa oli ollut viime viikolla enterorokkoa, ja koska tapauksia oli useampia, koulu suljettiin viideksi päiväksi. Sinä aikana lelut, matot jne. desinfioitiin, ja nyt aamuisin lasten kädet tarkistetaan rokon varalta ja heiltä mitataan myös kuume hoitoon saapuessa. Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus ennen kuin voi palata kouluun. Toki täällä on myös isompi kirjo sairauksia kuin vaikkapa Suomessa. Muistan elävästi kuinka ensimmäisenä tyttären hoitotalvena päiväkodissa oli lavantautitapaus!

Koulu ja koulutus

Tytär aloitti sunnuntaina esikoulussa, siinä samassa päiväkodissa jossa hän oli jo viime lukuvuonna. Suomalainen lukija saattaa hätkähtää sanaa ”esikoulu”, sillä tytärhän on vasta kolmevuotias. Saudeissa, kuten monessa muussakin paikassa, koulu alkaa jo neljävuotiaana, kun taas Suomessa esikouluun mennään vasta kuusivuotiaana. En ole hirveästi paneutunut Suomen päiväkotisysteemiin, mutta olettaisin ettei tyttären esikoulu loppujen lopuksi niin hirveästi eroa tavallisesta päiväkodista – toki lukujärjestys näyttää aika kunnianhimoiselta, joka päivä on mm. arabian kielen opiskelua ja useimpina päivinä on matematiikkaa ja englantia, mutta luulisin että näitä opitaan kuitenkin lähinnä leikin kautta. Päivä loppuu kuitenkin jo 12.30 ja päivään mahtuu kaksi lyhyttä välituntia ja kaksi ruokailuaikaakin.

Saudeissa ollaan hyvin akateemisesti suuntautuneita. Vanhemmat haluavat, että jo kolmevuotiaan tarhapäivää kutsutaan esikouluksi ja että lapsille laitetaan oppimistavoitteita. Kokemukseni brittiläisestä systeemistä ovat hyvin samanlaisia. Meillä on paljon brittikavereita täällä, joiden lapset käyvät brittikouluissa täällä, ja meno tuntuu olevan hyvin tavoitteellista. Läksyjä on paljon ja lasten oletetaan mm. osaavan jo kirjoittaa nimensä kouluun mennessä, eli neljävuotiaana. Suomalaisen systeemin kasvattina tämä tuntuu vieraalta. Useastihan on todistettu, että vähän vähemmälläkin pressaamisella voi oppia hyvin, ja että pienet lapset oppivat parhaiten leikin kautta. Jatkuva paahtaminen ei auta oppimisessa vaan on tärkeää, että lapsi saa välillä myös levätä.

Toinen tyypillinen piirre täällä on se, että monet vanhemmat kotiopettavat lapsiaan, eli eivät laita heitä lainkaan kouluun. Osin tähän vaikuttaa varmasti se, että vanhempien voi olla vaikea löytää heille sopivaa koulua. Saudikouluissa käy lähinnä saudeja mm. sen vuoksi, että niissä opetetaan arabiaksi ja opetukseen kuuluu koraanin opiskelua. Suurimmille expat-ryhmille on omia koulujaan, kaupungissamme on esimerkiksi filippiniiniläinen koulu, useampi britti- ja amerikkalainen koulu, ranskalainen koulu, ja niin edelleen. Näissä kouluissa toteutetaan kohdemaan opetussuunnitelmaa paikallisilla mausteilla – Saudeissa jokaisessa koulussa tulee opettaa arabiaa ja Islamin kulttuuria, myös expateille. Osa expatkouluista toteuttaa myös lasten jakoa sukupuolen mukaan, eli tytöt ja pojat opiskelevat eri luokissa. Koulu, jossa opetin ensimmäisenä vuonna, oli juuri tällainen koulu. Mutta tosiaan esimerkiksi suomalaista koulua ei löydy (ellen sitten perusta itse sellaista!) ja esikoulu jossa tytär käy, seuraa amerikkalaista opetussuunnitelmaa Montessori-lähestymisellä. Minua tämä ei haittaa yhtään, mutta monet haluavat että lapset ovat alusta asti ”oikeassa” opetussuunnitelmassa jotta voivat myöhemmin siirtyö helpommin kohdemaan opintoihin. Useat britit lähettävät vähän isommat lapsensa takaisin Iso-Britanniaan boarding schooliin eli sisäoppilaitokseen. Nuorimmat tällaiset lapset voivat olla jo 8-vuotiaita, vaikka yleisesti he ovat 13-14 -vuotiaita. Ajatus siitä, että lähettäisin edes 14-vuotiaan toiseen maahan yksin asumaan ja opiskelemaan tuntuu itselle täysin mahdottomalta, mutta brittikulttuurissa boarding schoolin perinne elää yhä vahvana.

Naapurissa asuu ranskalainen rouva, jonka kaksi lasta käyvät samassa päiväkodissa Alman kanssa. Lapset käyvät vuoropäivin, tytär yhtenä päivänä, poika toisena, ja se lapsi joka on kotona saa aina osakseen sinä päivänä ranskalaisen opetussuunnitelman mukaiset oppitunnit. Lapset oppivat siis tuplamäärän, ensin päiväkodissa yhden systeemin mukaan, ja sitten kotona toisen mukaan. Naapurin rouva on itse opettaja, joten tämä on hänen tapansa varmistaa että lapset ovat perillä ranskalaisesta opetussuunnitelmasta.  Itsehän menin kouluun piirun vajaa seitsemänvuotiaana osaamatta lukea tai kirjoittaa, ja olin koko lapsuuteni kotona, en koskaan käynyt päiväkodissa… siihen verrattuna tuntuu hullulta, että 2-4 -vuotiaat lapset opiskelevat jo kahden opetussuunnitelman mukaan! Me emme olekaan alkaneet mitenkään erikseen kotiopettaa tytärtä. Toki luemme hänelle suomeksi ja leikimme suomen kielellä ja netistä näkee onneksi suomalaisia lastenohjelmia, mutta minulle tärkeintä on se että suomen kieli pysyy hänellä vahvana. Aamu päiväkodissa on ihan tarpeeksi kolmevuotiaalle, iltapäivät ja illat on sitten lähinnä vapaata leikkiä ja ulkotouhuja varten. Muuta ehtii oppia sitten myöhemminkin.