Uneton Saudi-Arabiassa

Blogini ei ole ollut kovin aktiivinen viime aikoina, ja syy siihen löytyy heti tämän postauksen otsikosta. On vaikea kirjoittaa tai edes ajatella kovin selkeästi kun on aivan järjettömän väsynyt koko ajan. Insomniaani on syy – lapset, ja aivan erityisesti kohta puolivuotias poikamme joka ei vaan nuku. Tai siis tokihan hän nukkuu mutta kovin lyhyissä pätkissä eikä meillä ole oikein mitään kunnon rutiiniakaan, vieläkään. Öisin mennään usein tunnin kahden pätkissä tällä erää, hyvänä yönä hän saattaa nukkua kolme tai neljä tuntia putkeen. Päiväunienkin kesto on yleensä maksimissaan 45 minuuttia, juuri sen verran että itse ennättää juuri vaipua uneen kun on jo aika herätä. Eipä sillä, päiväunia on vaikea nukkua muutenkaan sillä kolmevuotias tyttäremme on alkanut vastustaa suuresti päiväunille menoa. Eli vaikka saisinkin pojan nukkumaan, tytär ei nuku, tai toisinpäin.

Olen aina tykännyt nukkua ja mieheeni verrattuna nukun (silloin joskus kun vielä sai nukkua) aika pitkiä yöunia. Ongelmana on myös se, että poika ei oikein rauhoitu kenenkään muun kanssa unille kuin minun kanssani, joten mieheni ei voi paljoa auttaa  öisin, ainakaan tällä erää. En halua itkettääkään vauvaa turhan päiten joten yövalvomiset ovat nyt minun rastini. Tuttikaan ei pojalle kelpaa. Olemme kokeilleet suurin piirtein jokaista tuttimerkkiä joka kaupasta tai internetistä löytyy, mutta ei. Ainoa mikä kelpaa on äiti. Tämä krooninen univaje vaikuttaa tosiaan ajatteluuni. Olen unohdellut yhtä sun toista tässä viime aikoina ja joudun todella keskittymään esimerkiksi tähän kirjoittamiseen. Olo on vähän kuin sellainen kestohumala, pää on kuin sumussa koko ajan. Puhumattakaan siitä kuinka äreänä olen kun ei saa levättyä. Poika on onneksi varsin tyytyväinen lapsi muuten ja kasvaa hyvin, joten ehkä tämä huonosti nukkuminen on vain jotakin, mikä täytyy kestää tässä elämänvaiheessa. Toki toivoisin että tilanne helpottaisi pian.

No, joskus tämä tilanne vielä helpottaa ja koetan tuudittautua siihen ajatukseen. Öisin kun valvoo on hyvää aikaa ajatella yhtä sun toista. Ikävä kyllä ne öiset ajatukset tuppaavat olemaan usein synkemmän puoleisia. Olen miettinyt todella paljon ilmastoraporttia, joka julkaistiin viime viikolla. Sen sisältöhän oli se, että jos emme hyvin nopeasti saa päästöjä laskuun, maapallo lämpenee niin paljon että muutokset voivat olla hyvin dramaattisia ja peruuttamattomia. Sanottakoon nyt tässä että en voi ymmärtää ihmisiä jotka eivät usko ilmastonmuutokseen – se nyt ei varsinaisesti ole mikään uskon asia vaan täysin kylmää (tai kuumaa) faktaa – eli jos kuulut tähän totuudenkieltäjien joukkoon, kannattaa lopettaa lukeminen nyt. Ilmastonmuutos turhauttaa ja pelottaa minua siitä syystä, että pelkään ettei ihmiskunta saa yhteisiä pelisääntöjä aikaan. Meitä on niin hirveän paljon ja eri kansakunnat ovat hyvin eri vaiheissa modernisaatiota. On monia maita, missä ihmisen tärkein ajatus on se mistä saa päivän ruoka-annoksen tai lääkkeitä lapsilleen. Sellaisissa olosuhteissa on vaikea sitoutua miettimään pitkäaikaista päästöjen leikkausta, joten meidän hyvinvoivien länsimaalaisten pitäisi tehdä asialle jotakin, ja nopeasti. Eläminen Saudi-Arabiassa ei varsinaisesti helpota omaa syyllisyyttäni osallistumisesta ilmastotalkoisiin. Täällä ei juurikaan kierrätetä, joka puolella näkee valtavasti roskia, maa elää öljystä ja sitä yhä käytetään aika surutta, yksityisautoilu on voimissaan, julkista joukkoliikennettä ei juuri ole, kerskakulutusta ei pidetä tuomittavana, ruokaa ja juomaa lennätetään runsaasti tänne muista maista ja jos täältä haluaa jonnekin lähteä, lähes ainoa tapa matkustaa on lentäminen. Kuten ystäväni, naapurinrouva, totesi kun tätä asiaa pohdimme aamulenkillä: tässä maassa ei pitäisi kenenkään asua.

Ja ironista kyllä, jos ilmastonmuutos jatkuu ja maapallon keskilämpötila nousee entisestään, täällä ei kohta enää voikaan asua. Paikka on jo nyt kuuma ja kuiva pätsi, jossa asuminen vaatii ilmastoituja taloja ja elintarvikkeiden tuontia muualta. Jos ja kun öljy joskus loppuu, en tiedä mikä on maan kohtalo. Toivoisin, että täälläkin herättäisiin kunnolla luonnonsuojeluun ja päästöjen leikkaamiseen, ja mieluusti nyt heti.

Mainokset

Vauvakutsuilla

Toukokuu alkaa käydä vähiin, ja tuttavapiirissäni valmistaudutaan jo kesälomille lähtöön. Ramadan alkaa tänä vuonna kesäkuun puolen välin jälkeen, ja silloin onkin hyvä aika lähteä lomailemaan esimerkiksi Eurooppaan – Ramadanin aikana kun kaupat ovat rajoitetusti auki, julkisilla paikoilla ei saa päiväsaikaan syödä tai juoda ja elämä hidastuu muutenkin kaikilla sektoreilla. Lisäksi nyt on niin kuuma, että olisi oikein miellyttävää lähteä kesän viettoon Suomeen, mutta tänä vuonna kesämme kuluu kuitenkin Saudi-Arabiassa. On nimittäin niin, että tämän kesän kuluessa – inshallah – tähän saakka kahden hengen perheemme kasvaa uudella jäsenellä. Jään koulun loputtua suoraan äitiyslomalle, ja aion synnyttää täällä, joten pitkät lentomatkat alkavat olla omalta osaltani ohi tällä erää.

Kun kyseessä on ensimmäinen kerta raskaana ja vielä uudessa maassa, voitte kuvitella että kuluneet kuukaudet ovat olleet omalta osaltaan haastavia. Kaikki on kuitenkin mennyt ihan hyvin ja lääkärillä käyntikin englanniksi on sujunut suuremmitta ongelmitta. Toki nyt loppuraskaudesta erityisesti kuumuus alkaa olla aika tukalaa, mutta onneksi koulua on enää muutama viikko jäljellä, ja olen muutenkin saanut vapautuksen jälkituntien valvonnasta keskipäivällä. Yritänkin viettää päivisin mahdollisimman paljon aikaa ilmastoiduissa sisätiloissa. Saudi-Arabiassa ollaan hyvin lapsirakkaita ja perhe on hyvin tärkeä, joten minuun suhtaudutaan tällä erää erittäin hyväntahtoisesti minne menenkin. Talomme hississä tuntemattomat kommentoivat ”mashallah” (tarkoittaa suunnilleen että onnittelut mutta ilman kateellisuutta onniteltavalle) ja töissä erityisesti filippiinorouvat haluavat kosketella mahaani – se on jokin hyvän onnen merkki hieroa raskaana olevan naisen mahaa. Toisaalta en ole välttynyt erilaisilta neuvoilta ja suoraan sanoen melko taikauskoisilta tarinoilta siitä, mitä pitäisi syödä, miten pitäisi nukkua, onkohan urheilu enää järkevää minun tilassani jne. Kaikki raskaana olevat naiset varmasti kokevat tätä, mutta arabinaiset tuntuvat erityisesti ajattelevan että heidän tehtävänsä on ruokkia minua. Töissä lounasaikaan saan kieltäytyä yhdestä sun toisesta herkusta, joita vieraanvaraiset naispuoliset kollegani minulle mielellään tarjoaisivat. Ei auta sanoa että kiitos, olen jo syönyt ja olen täynnä, koska kuulemma ruoka ei olekaan minulle vaan vauvalle… ei ihmekään että monet arabinaiset lihovat todella paljon raskauden aikana. Lisäksi tosiaan kaikkea urheilua raskauden aikana tunnutaan pidettävän enemmän tai vähemmän haitallisena. Olen yhä yrittänyt edes silloin tällöin harrastaa kävelyä, joogaa ja kuntosalilla käyntiä, ja se on aiheuttanut paljon huolta työkavereideni joukossa. Olen raskaana, en sairaana, yritän yleensä selittää heille.

En ole myöskään suostunut paljastamaan lapsen sukupuolta ystävilleni tai työkavereilleni, ja se on kismittänyt erityisesti monia työkavereitani. Minulle on nimittäin pidetty jo kahdetkin vauvakutsut eli ns. baby showerit. Baby shower on minun mielikuvissani aika amerikkalainen konsepti, vaikka ilmeisesti vauvakutsuja pidetään nykyään Suomessakin enenevässä määrin. Ystäväni täällä kotitalossamme järjestivät minulle kutsut viime viikolla, ja töissä minulla oli kutsut toissapäivänä. Koska en ole tosiaan kertonut onko tulossa poika- vai tyttövauva, työkaverini tuskailivat että mitä ihmettä voi ostaa lahjaksi. Yritin kovasti sanoa etten välttämättä tarvitse lahjoja ollenkaan ja että minulle riittäisi yhdessä kahvittelu, mutta se nyt ei oikein tule täällä kyseeseen. Arabit rakastavat ostaa lahjoja ja lisäksi minulla on paljon amerikkalaisia työkavereita, jotka eivät myöskään tulisi tyhjin käsin vauvakutsuille. Sanoin sitten että sukupuolineutraalit lahjat sopivat oikein hyvin, mutta yksikin arabityökaverini sanoi minulle että enkö halua että lapsi kasvaa alusta lähtien oikeanlaisisissa vaatteissa… ja oikeanlaiset vaatteet nyt tarkoittamassa siis joko poikien tai tyttöjen vaatteita. Täällä lastenvaatteet ovatkin todella sukupuolittuneita, pojille on tarjolla liiviasua ja herrojenhousujua ja tytöille prinsessamekkkoja. Suomalainen käytännöllisyys ja järkevät värit lastenvaatteissa eivät ole niin suurta huutoa. Toinen kummastusta aiheuttanut asia on se, että olemme saaneet joitakin vauvan tavaroita käytettyinä. Erityisesti muslimikaverini eivät voi ymmärtää, miksi ottaa vastaan jotain kierrätettyä kun voisi ostaa täysin uutta. Täällä ei juuri kierrätetä muutenkaan ja asenneilmapiiri on Suomea tässä asiassa ainakin 50 vuotta jäljessä. Vain köyhät joutuvat ottamaan muitten vanhoja tavaroita vastaan, ja kaikki joilla on vähänkin rahaa ostavat tavaransa uutena. Jälleen ihmeteltiin sitä, kuinka en halua että lapseni saisi parhaan mahdollisen alun elämäänsä – ihan niin kuin se nyt olisi kiinni siitä, että vauvalla on kaikki mahdolliset tavarat ja nimenomaan uutena heti syntymästä lähtien… Niinpä ei ole oikeastaan ihme, että sain ihan hirvittävän määrän lahjoja erityisesti työkavereideni järjestämillä vauvakutsuilla. Yksi työkavereistani oli ratkaissut sukupuolta koskevan ongelman siten, että hän oli ostanut lahjaksi sekä poikien asun (lappuhaalarit) että asun tytölle (mekko ja legginsit). Suurin osa tavaroista sentään oli enemmän tai vähemmän sukupuolineutraaleja, ja oikein kivoja lahjoja olivatkin.

IMAG0342 (3)

Jälkimmäisten vauvakutsujen lahjasatoa

Viikonloppu, auto ja kaksi turistia

Saudi-Arabia ei ole mitenkään erityisen turistiystävällinen maa. Ensinnäkin maahan on todella vaikea päästä. Kuten aiemmin kirjoitinkin, turistiviisumeita ei käytännössä myönnetä, vaan maahan voi päästä pyhiinvaellusviisumilla (jolloin viisumin saa vain Mekan ja Medinan alueelle) tai työviisumilla. Työviisumin saanut henkilö voi tuoda mukanaan välittömän perheensä eli puolison ja lapset, ja mahdollisesti kutsua vierailemaan omat tai puolison vanhemmat. Lupaa tähän pitää kuitenkin anoa aina tapauskohtaisesti, ja kuten karvaasti olemme tänä syksynä saaneet huomata, lupaa esimerkiksi sisarusten kutsumiseen ei tällä hetkellä myönnetä. Ja kun jokin asia päätetään täällä jossakin elimessä, päätöksestä valittaminen ei ole mahdollista. Päätöksentekoa ei siis voi varsinaisesti kutsua läpinäkyväksi ja perusteita päätökselle on turha kysellä. Mutta niin, turisimia ei siis kauheasti ole. Saudit itse suuntaavat usein lomalle ulkomaille, erityisesti naapurimaihin. Maan sisäisen turismin suurin kohderyhmä on ehdottomasti saudit itse, ja jonkin verran matkailumahdollisuuksia on myös maassa asuville expateille. Omatoimimatkailu täällä voi kuitenkin olla aika haastavaa monella tapaa.

Ensinnäkin on paikkoja, joihin ei-muslimeilla ei ole asiaa. Selvimpänä esimerkkinä on Mekka, jonne pääsevät vain muslimit. Myös osa moskeijoista on avoinna  vain muslimeille, osassa taas ei-muslimit pääsevät tiettyinä aikoina tutustumaan moskeijaan, jos niin haluavat. Toisekseen täällä on monia paikkoja, joilla saattaisi olla turismiarvoa mutta joita on erittäin vaikea löytää ilman opasta tai ryhmälle erikseen järjestettyä matkaa. Usein tarkkoja osoitteita ei löydä internetistä ja jos teillä on jonkinlaiset viitat, ne ovat hyvin suuntaa-antavia ja saattavat olla ainoastaan arabiaksi. Melkein tuntuukin, että saudit eivät edes halua että kukaan saattaisi nähdä mitään mielenkiintoista, ainakaan kukaan joka ei ole itse paikallinen… tästä huolimatta olemme koettaneet viime aikoina tehdä hieman omatoimimatkailua. Kävimme viime viikonloppuna Al Hasa -nimisessä kaupungissa, joka kirjoitetaan myös länsimaalaisittain ainakin Al Ahsa tai Al Hofuh. Toinen juttu, johon täällä saakin tottua on se, että liikennemerkeissä ja -viitoissa on aina lukuisia eri länsimaalaisia kirjoitusversioita samasta paikasta ja kirjoitustapoja ei ole siis mitenkään yhtenäistetty. Ajaessa pitääkin tottua siihen, että määränpää saatetaan kirjoittaa eri tavalla jokaisessa eri liikennemerkissä. Al Hasa on rakennettu keitaan ympärille, joten siellä on harvinaisen vehreää. Siellä on itse asiassa valtavan isoja taateliviljelmiä, joten alueena se näyttää hyvin erilaiselta kuin muualla Saudeissa. Al Hasassa on myös ollut asutusta keitaan vuoksi pitkään, joten siellä on jonkinverran historiallisia nähtävyyksiä. Kolmas asia, joka kuitenkin on valitettavan totta Saudeissa on se, että täällä tuhotaan surutta vanhoja taloja ja historiallisia paikkoja. Vanhan säilyttäminen ei ole mitenkään prioriteetti, ja kenties myös siksi turismikohteita on niin vaikea löytää.

Al Hasassa on taateleiden ja joidenkin historiallisten kohteiden lisäksi myös matalaa kalkkikivivuoristoa. Vuoristossa on paljon luolia, osa luonnon muovaamia ja osa varmasti ihmisen muokkaamia. Nämä luolat olivat viikonloppumatkamme ykköskohde, mutta meillä oli suuria vaikeuksia löytää niitä. Ensinnäkään minkäänlaisia viittoja ei tosiaan ollut, vaan suunnistimme kännykän navigaattorilla – ja navigaattori hukkasi reitin siinä vaiheessa, kun ajelimme aina vain kapeammilla pikkuteillä taateliviljemien kastelukanavien vieressä. Päädyimme lopulta pienelle vuorelle, jossa ei näkynyt turistin turistia, ainoastaan joku paikallinen mies joka ajeli vuoren päällä ympäriinsä musiikkia luukuttaen… sanalla sanoen, en siis usko että löysimme oikeaa paikkaa. Nämäkin luolat olivat kyllä ihan hienoja ja oli mukava päästä ulos IMG_1143kävelemään, vaikka vuorelle kapuaminen abaya päällä ei ollut ehkä kaikista helpoin tehtävä. Vaelluksemme oli myös siinä mielessä vähän surullinen matka, että se osoitti hyvin sen, kuinka piittaamattomia täällä ollaan luonnosta. Luolat olivat täynnä graffitteja, roskia ja lasinsiruja, ja muutenkin Al Hasa näytti paikoittain kaatopaikalta. Kaikki teiden vieret olivat täynnänsä roskaa ja osa taloista oli romahtanut puoliksi, eikä kukaan ollut viitsinyt korjata taloja asuttavaan kuntoon. Täällä on vielä paljon tekemistä luonnonsuojelua koskevien asenteiden suhteen. On ihan tyypillistä nähdä päivittäin, kuinka aikuiset ihmiset heittävät liikkuvasta autosta roskansa tien viereen. Kierrätystä ei ole, vaan kaikki roskat lasipulloja myöten menevät samaan roskikseen. Kotitalossamme on pitkään yritetty saada aikaan kierrätysjärjestelmää, mutta pelkään että vaikka kuinka kierrättäisimme kotona, roskat päätyvät kaikki lopulta samalle kaatopaikalle eikä mihinkään uusiokäyttöön. Lisäksi ruokakaupoissa on kassojen lisäksi aina joku pakkaamassa ostokset, ja on ihan tavallista että yhdessä muovipussissa on kananmunat, toisessa juusto ja kolmannessa hedelmiä, neljännessä maito, viidennessä mehu jne. Tyypillisen ostosreissun jälkeen meillä saattaa olla 12 muovipussillista tavaraa, jotka Suomessa olisin pakannut yhteen tai kahteen pussiin – tai vielä parempaa, kangaskassiin. Yritän aina välillä pakata ostokset itse, mutta kauppojen pakkaajille se tarkoittaa heidän työnsä viemistä ja sitä, että tippiä ei ole luvassa, joten minulla on asiasta ristiriitaiset tunteet.

Al Hasassa on myös muutama eri souq eli ulkoilmamarketti, eräänlainen vanha arabialainen katumarketti. Taatelisouqia emme koskaan löytäneet – se ei (yllättäen…) ollut siinä, mihin Google Maps meidät ohjasi, mutta kävimme toisessa souqissa IMG_1166kävelemässä ympäriinsä. Koska saavuimme souqiin iltapäivällä, juuri mikään kojuista ei kuitenkaan ollut auki. Tässä maassa eletään täysin ilta- ja yöpainotteisesti, ja suurin osa kaupoista, virastoista ja ravintoloistakin sulkee iltapäiväksi. Al Hasan Souq oli kuitenkin ihan hieno kokemus iltapäivälläkin. Rakennus oli selvästi hieman vanhempi ja kojut oli rakennettu hyvin kapeiden kujien varrelle. Iltaisin siellä onkin varmasti aikamoinen väentungos. Ohessa kuva souqin pääportista, josta pääsee sisälle varsinaiselle souq-alueelle. Positiivinen asia paikallisessa kulttuurissa on se, että täällä ei tyrkytetä ostettavaa edes katumerketeissa, vaan länsimaalainenkin saa kulkea aika rauhassa. Toisin on jo esimerkiksi Bahrainissa, jossa katukauppiaat yrittävät myydä turisteille kamelipehmoleluja ja kopioita miesten perinnepäähineistä huutamalla ja yrittämällä saada turistit sisälle kauppaansa. Täällä saa yleensä kulkea rauhassa ostoksilla, mitä nyt paikalliset saattavat tuijottaa aika pitkään länsimaalaisia ja varsinkin länsimaalaisia naisia.