Saudi summer

Saudi summer on tämän lomakauden kuumin (monellakin tapaa) kampanja: koska Saudi-Arabian rajat pysyvät yhä kiinni, kansalaisia ja meitä maahan jumiin jääneitä ekspateja houkutellaan tutustumaan kotimaanmatkailuun. Eikä siinä mitään, Saudi-Arabia on iso maa jossa on paljon nähtävää, ja nyt kun turismi on jonkinlaisessa nupussaan paikkoihin on helpompi tutustua kuin vaikkapa kuusi vuotta sitten kun saavuimme maahan. Mutta ulkona on joka päivä sellainen 45 astetta lämmintä ja maassa todetaan joka päivä uusia korona-tapauksia 3000 – 4000 kappaletta, ja nämä kaksi asiaa hieman laimentavat ainakin minun hinkuani lähteä lomailemaan Saudeissa. Etelässä Jemenin rajalla olisi vuoristoa ja siten vähän kylmempää ilmatilaa, mutta Jemenin rajalle ei ehkä ole viisasta mennä juuri nyt pyörimään. Haluaisin käydä Al-Ulassa (Jordanin Petraa muistuttava ikivanha kivimonumentti), mutta se on yhä kiinni turisteja varten tehtävien rakennustöiden vuoksi – paikalle on suunnitteilla ainakin hotelleja ja ravintoloita – ja jälleen kerran, on ihan todella kuuma samoilla aavikolla tähän aikaan vuodesta. Jeddaan länsirannikolle olisi kiva mennä, siellä olisi hienoa Punaisen meren sukellusta jne., mutta länsirannikolla ja Riadissa on koko ajan ollut kaikista pahimmat koronan madonluvut.

Meillä olisi kesäloma buukattuna elokuun puolesta välistä eteenpäin. Se samainen loma, joka meidän piti pitää maaliskuussa ja lentää Suomeen. Toiveissa olisi yhä päästä Suomeen, mutta en tiedä onko se mahdollista. Huhumylly käy kovana siitä milloin kansainväliset lennot taas aukeavat, päivämäärä jota olemme kuulleet on 1.8. Mutta vaikka maasta pääsisikin ulos, ei ole mitenkään sanottua että takaisin pääsee niin helposti, varsinkin kun emme ole Saudi-Arabian kansalaisia. Tällä hetkellä evakuointilennot ovat olleet yhdensuuntaisia, eli takaisin ei ole ollut tulemista. Suomessa meillä saattaisi hyvinkin olla edessä joko karanteeni tai koronatesti (näistä kahdesta ottaisin mieluummin jälkimmäisen, sillä kahden viikon karanteeni kolmen viikon lomasta on aika iso siivu). Jos pääsisimme vielä takaisin Saudeihin, täällä voisi olla myös vuorossa 14 vuorokauden kotikaranteeni. Joten suoraan sanottuna en tiedä kannattaako lähteä täältä yhtään mihinkään, juuri nyt.

Viime viikot ovat olleet muutenkin aikamoista tunteiden vuoristorataa kaikin puolin ja mietittävää on riittänyt. Miehen työpaikalla oli mittavat irtisanomiset, ja vaikka mies on yhä töissä, todella moni tuttumme sai kenkää. Ja täällä ei ole mitään yt-käytäntöjä vaan lähtö tulee nopeasti ja varoittamatta. Aika on sanalla sanoen haastava pakata kamppeensa ja lähteä maasta – sillä maasta on lähdettävä kun töitä ei enää ole. Monet yrittävät myydä autojaan ja muuta omaisuuttaan, mitä eivät voi ottaa mukaan. Näin korona-aikaan ostovoima ei kuitenkaan ole parhaimmalla tasolla, joten voi olla aika hankala päästä eroon vaikkapa käytetystä autosta. Synkin tilanne on niillä jotka ovat yhä ulkomailla jumissa ja ovat irtisanottuja, he eivät pääse edes maahan enää sisään hoitamaan asioitaan vaan firma pakkaa heidän tavaransa ja lähettää ne heille.

Viimeksi kirjoitin siitä kuinka meidän tuli palata normaaliin elämään 21.6. alkaen, ja ihmeekseni aika moni asia normalisoituikin kesäkuun lopussa. Meidän leiri aukesi jälleen vierailijoille, joten Susan tuli meille töihin takaisin. Myös leirin uima-altaat aukesivat jälleen ilman vuoronumeroja ja kuntosalikin aukesi viimein. Viime viikolla palasinkin treenaamaan PT:ni Mohamedin kanssa. Kunto ei ollut kovin kaksinen… onneksi olin sentään käynyt tiuhaan kävelemässä näinä kuukausina. Sitten tuli vielä tieto että tyttären koulu avaisi ovensa 19.7., tosin vain kesäleirinä ja tiukoin turvajärjestelyin. Odotamme yhä lisätietoa tästä.

Kaikki tuntui tosiaan normalisoituvan pikkuhiljaa, mutta tuntui – ja tuntuu – jotenkin hullulta että yhteiskunta aukesi näinkin paljon, kun koronaluvut ovat yhä niin korkeita täällä. Return carefully on se lause jota täällä on toitotettu. Ja niinpä sitten kaiken tämän normaaliin paluun keskellä tällä viikolla tulikin tieto, että leirimme asukkaalla on todettu positiivinen koronanäyte. Kuntosali ja ravintola menivät heti kiinni, varsinkin kun kyseinen henkilö oli ehtinyt vierailla salilla ennen näytteen ottamista. Sairastuneen henkilöllisyys selvisi minulle melko nopeasti, asumme melko pienessä yhteisössä ja täällä on vaikea pitää mitään salassa. Hän tai hänen perheensä eivät ole meidän ystäväpiirissämme, mutta tunnemme ihmisiä jotka ovat olleet tekemisissä ko. perheen kanssa. Minä ja mieheni olemme molemmat myös olleet viikon sisällä salilla, joten on pieni mahdollisuus että tauti on tarttunut meillekin. Olemmekin nyt vapaaehtoisesti olleet lähinnä kotona ja karsineet sosiaaliset kontaktit minimiin. Susan on ollut kotona pari päivää, hän pelkää tartuntaa tosissaan koska hänen miehensä on ollut niin sairas. Mohamed ei luonnollisesti pääse treenaamaan kanssani kun sali on kiinni, ja tyttären pienet kaverisynttärit piti perua myös tältä viikolta. Eipä sillä että vieraita olisi tullutkaan, suurin osa leirimme asukkaista on varmasti tämän ja ensi viikon aika hissukseen. Meillä ei ole ollut mitään oireita, mutta myös leirimme korona-potilas on ollut käsittääkseni oireeton – hänet oli testattu ainoastaan siksi että hänen työkaverinsa oli sairastunut.

Nyt sitten vain odotellaan. Vähän käy sääliksi meidän korona-potilastamme, sillä tosiaan suurin osa tietää kenestä on kyse ja siinä on aikamoinen sosiaalinen stigma. Jotkut varmasti ajattelevat, että tuo toi koronan meidän lintukotoomme, kiitos vaan. Ja aikamoista naapurikyttäystä on varmasti luvassa lähipäivinä. Kyllä itsekin kurtistin kulmiani kun näin että altaalla oli torstaina juhlat, koska juuri nyt olisi mielestäni hyvä välttää moista. Mutta pitää olla nyt varovainen ettei koko homma mene noitavainoiksi missä porukkaa ilmiannetaan sosiaalisen eristäytymisen puutteesta. Se ei varmasti tekisi hyvää yhteisölle. Elämme erikoisia aikoja!

Trump, huivi ja uudet värit

Kukaan uutisia seuraava ei varmasti ole voinut välttyä kuulemasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ulkomaankiertueesta. Trump aloitti kansainväliset vierailunsa Saudi-Arabiasta: kohde, jota pidettiin outona kautta linjan, ja matkasta tänne onkin uutioitu paljon sekä maailmalla että Saudi-Arabian mediassa. Trumpin vierailusta olisi paljonkin sanottavaa – esimerkiksi asekauppojen suuruudesta, Trumpin puheesta joka käsitteli islamia tai siitä että Trump ja Saudi-Arabian kuninkaalliset tanssivat perinnetansseja yhdessä – mutta keskityn nyt siihen, miten ensimmäistä vaimoa, Melania Trumpia, käsiteltiin mediassa. Mielenkiintoista on se, että vielä vuonna 2017 länsimaalaisessa mediassa keskitytään aika paljon siihen, mitä presidentin vaimolla oli yllä vieraillessaan arabimaassa ja ennen kaikkea siihen, että Melanialla ei ollut huivia päässään.

No, fair enough, Trump kyllä ansaitsi sen että hänen vaimonsa hunnuttomuutta käsiteltiin mediassa, olihan hän itse aiemmin kritisoinut sitä että Michelle Obama ei käyttänyt huntua Saudi-Arabiassa käydessään ja piti sitä epäkunnioittavana isäntämaata kohtaan. Muuten en ollenkaan ymmärrä miksi hunnusta tai hunnuttomuudesta täytyy tässä kohtaa meuhkata, sillä itse olen käyttänyt Saudi-Arabiassa tasan yhden kerran huntua ja se oli ensimmäisellä Riadin reissullani – vain huomatakseni, että Riadissakaan länsimaalaisten naisten ei oleteta pitävän huntua. Olenkin pitänyt huntua useammin muissa arabimaissa käydessäni, sillä hunnun pitoa odotetaan kaikilta naisilta jotka vierailevat moskeijassa. Olen käynyt tutustumassa moskeijaan niin Kuwaitissa, Bahrainissa, Muscatissa kuin Abu Dhabissakin, mutta Saudeissa en koskaan. Miksen? Siksi, että Saudeissa moskeijat eivät ole samalla tavalla avoinna ”turisteille”, vaan niissä käyvät ainoastaan muslimit rukoilemassa. Mutta tosiaan Saudi-Arabiassa länsimaalaisten naisten ei oleteta pitävän huntua elleivät he itse niin halua tehdä. Peittäviä vaatteita kyllä, ja yleensä (mutta ei aina) abayaa, mutta ei huntua. Tätä periaatetta ovat ensimmäiset naiset ja mm. Angela Merkel toteuttaneet Saudi-Arabiassa käydessään.

20170528_085341

Abaya vm. 2017

Abaya-muodissakin ovat puhaltaneet uudet tuulet tässä viimeisen vuoden aikana. Aiemmin abayat olivat yleensä aina mustia tai ainakin aika tummia, mutta nyt on alkanut näkyä harmaita, vaaleanvihreitä ja jopa valkoisia abayoita. Ostin itsekin uuden abayan, joka on puoliksi musta ja puoliksi vaaleanpunainen. Paitsi että väritys on moderni, siinä on mukana vyö, jolla siis pystyy osoittamaan missä vyötärö on ja näyttämään naisellisia muotoja. Oi aikoja, oi tapoja! Viimeksi abayaostoksilla ollessani näin myös sporttiversioita, joissa oli edessä vetoketju ja niihin oli ommeltu huppu – vähän kuin joku todella pitkä huppari.  Itse katson ilahtuneena katukuvaa, jossa näkyy nyt muutakin kuin musta armeija naisia – naisia peittävissä vaatteissa, kyllä, mutta myös värejä ja koristeluja ihan eri tavalla kuin ennen. Miksi pukeutumisessa on nyt otettu (pieniä) vapauksia? Iso syy on ainakin siinä, että uskonnollisen poliisin valtaa on vähennetty. Mutawa ei saa enää puuttua suoraan väärinkäytöksiin, vaan heidän pitää raportoida ne aina oikealle poliisille, joka voi sitten tehdä tarvittavat toimenpiteet. Täällä itärannikolla uskonnollista poliisia näki muutenkin harvoin, mutta nyt vielä harvemmin.

Vaatteet eivät ole ainoa asia, jossa pieni varovainen muutos näkyy. Viime kuussa kuningas ilmoitti, että naisten ei tarvitse aina anoa lupaa huoltajaltaan hoitaa virallisia asioita. Saudi-Arabiassa naisella on aina huoltaja, yleensä aviomies, veli tai isä, joka tapauksessa miespuolinen sukulainen. Esimerkiksi kun itse olin töissä, mieheni piti antaa lupa että voin ylipäänsä mennä töihin. Aiemmin huoltajan on pitänyt myös hyväksyä pankkitilin avaus ja antaa lupa matkustaa pois maasta, ja niin edelleen. Mitä tämä uusi laki tarkoittaa ei ole varmaa, sillä lakiin jäi kuitenkin mahdollisuus pyytää huoltajan suostumus jos tilanne sitä vaatii. No, pieni muutos sentään, ja oikeaan suuntaan. Tosin tässä maassa ei pääse unohtamaan asuvansa absoluuttisessa monarkiassa, sillä kuningas ilmoitti myös viime kuussa että kaikki (saudi)koulut aloittavat kesälomansa kun Ramadan alkaa. Ramadan alkoi perjantai-iltana, ja nyt tosiaan sellaiset koulut joissa suurin osa oppilaista on muslimeja ovat jo aloittaneet kesälomansa. No, ihan mukavaa oppilaille ja ehkä opettajillekin, mutta esimerkiksi minun vanhassa työpaikassani kouluvuoden piti suunnitellusti loppua vasta kesäkuun lopussa, ei toukokuun lopussa. Siinä on jouduttu tekemään nopealla aikataululla muutoksia opetusohjelmaan, loppukokeisiin, henkilöstön lomiin ja moneen muuhun asiaan, mutta kuninkaallinen ilmoitus on kuninkaallinen ilmoitus!

Vauvakutsuilla

Toukokuu alkaa käydä vähiin, ja tuttavapiirissäni valmistaudutaan jo kesälomille lähtöön. Ramadan alkaa tänä vuonna kesäkuun puolen välin jälkeen, ja silloin onkin hyvä aika lähteä lomailemaan esimerkiksi Eurooppaan – Ramadanin aikana kun kaupat ovat rajoitetusti auki, julkisilla paikoilla ei saa päiväsaikaan syödä tai juoda ja elämä hidastuu muutenkin kaikilla sektoreilla. Lisäksi nyt on niin kuuma, että olisi oikein miellyttävää lähteä kesän viettoon Suomeen, mutta tänä vuonna kesämme kuluu kuitenkin Saudi-Arabiassa. On nimittäin niin, että tämän kesän kuluessa – inshallah – tähän saakka kahden hengen perheemme kasvaa uudella jäsenellä. Jään koulun loputtua suoraan äitiyslomalle, ja aion synnyttää täällä, joten pitkät lentomatkat alkavat olla omalta osaltani ohi tällä erää.

Kun kyseessä on ensimmäinen kerta raskaana ja vielä uudessa maassa, voitte kuvitella että kuluneet kuukaudet ovat olleet omalta osaltaan haastavia. Kaikki on kuitenkin mennyt ihan hyvin ja lääkärillä käyntikin englanniksi on sujunut suuremmitta ongelmitta. Toki nyt loppuraskaudesta erityisesti kuumuus alkaa olla aika tukalaa, mutta onneksi koulua on enää muutama viikko jäljellä, ja olen muutenkin saanut vapautuksen jälkituntien valvonnasta keskipäivällä. Yritänkin viettää päivisin mahdollisimman paljon aikaa ilmastoiduissa sisätiloissa. Saudi-Arabiassa ollaan hyvin lapsirakkaita ja perhe on hyvin tärkeä, joten minuun suhtaudutaan tällä erää erittäin hyväntahtoisesti minne menenkin. Talomme hississä tuntemattomat kommentoivat ”mashallah” (tarkoittaa suunnilleen että onnittelut mutta ilman kateellisuutta onniteltavalle) ja töissä erityisesti filippiinorouvat haluavat kosketella mahaani – se on jokin hyvän onnen merkki hieroa raskaana olevan naisen mahaa. Toisaalta en ole välttynyt erilaisilta neuvoilta ja suoraan sanoen melko taikauskoisilta tarinoilta siitä, mitä pitäisi syödä, miten pitäisi nukkua, onkohan urheilu enää järkevää minun tilassani jne. Kaikki raskaana olevat naiset varmasti kokevat tätä, mutta arabinaiset tuntuvat erityisesti ajattelevan että heidän tehtävänsä on ruokkia minua. Töissä lounasaikaan saan kieltäytyä yhdestä sun toisesta herkusta, joita vieraanvaraiset naispuoliset kollegani minulle mielellään tarjoaisivat. Ei auta sanoa että kiitos, olen jo syönyt ja olen täynnä, koska kuulemma ruoka ei olekaan minulle vaan vauvalle… ei ihmekään että monet arabinaiset lihovat todella paljon raskauden aikana. Lisäksi tosiaan kaikkea urheilua raskauden aikana tunnutaan pidettävän enemmän tai vähemmän haitallisena. Olen yhä yrittänyt edes silloin tällöin harrastaa kävelyä, joogaa ja kuntosalilla käyntiä, ja se on aiheuttanut paljon huolta työkavereideni joukossa. Olen raskaana, en sairaana, yritän yleensä selittää heille.

En ole myöskään suostunut paljastamaan lapsen sukupuolta ystävilleni tai työkavereilleni, ja se on kismittänyt erityisesti monia työkavereitani. Minulle on nimittäin pidetty jo kahdetkin vauvakutsut eli ns. baby showerit. Baby shower on minun mielikuvissani aika amerikkalainen konsepti, vaikka ilmeisesti vauvakutsuja pidetään nykyään Suomessakin enenevässä määrin. Ystäväni täällä kotitalossamme järjestivät minulle kutsut viime viikolla, ja töissä minulla oli kutsut toissapäivänä. Koska en ole tosiaan kertonut onko tulossa poika- vai tyttövauva, työkaverini tuskailivat että mitä ihmettä voi ostaa lahjaksi. Yritin kovasti sanoa etten välttämättä tarvitse lahjoja ollenkaan ja että minulle riittäisi yhdessä kahvittelu, mutta se nyt ei oikein tule täällä kyseeseen. Arabit rakastavat ostaa lahjoja ja lisäksi minulla on paljon amerikkalaisia työkavereita, jotka eivät myöskään tulisi tyhjin käsin vauvakutsuille. Sanoin sitten että sukupuolineutraalit lahjat sopivat oikein hyvin, mutta yksikin arabityökaverini sanoi minulle että enkö halua että lapsi kasvaa alusta lähtien oikeanlaisisissa vaatteissa… ja oikeanlaiset vaatteet nyt tarkoittamassa siis joko poikien tai tyttöjen vaatteita. Täällä lastenvaatteet ovatkin todella sukupuolittuneita, pojille on tarjolla liiviasua ja herrojenhousujua ja tytöille prinsessamekkkoja. Suomalainen käytännöllisyys ja järkevät värit lastenvaatteissa eivät ole niin suurta huutoa. Toinen kummastusta aiheuttanut asia on se, että olemme saaneet joitakin vauvan tavaroita käytettyinä. Erityisesti muslimikaverini eivät voi ymmärtää, miksi ottaa vastaan jotain kierrätettyä kun voisi ostaa täysin uutta. Täällä ei juuri kierrätetä muutenkaan ja asenneilmapiiri on Suomea tässä asiassa ainakin 50 vuotta jäljessä. Vain köyhät joutuvat ottamaan muitten vanhoja tavaroita vastaan, ja kaikki joilla on vähänkin rahaa ostavat tavaransa uutena. Jälleen ihmeteltiin sitä, kuinka en halua että lapseni saisi parhaan mahdollisen alun elämäänsä – ihan niin kuin se nyt olisi kiinni siitä, että vauvalla on kaikki mahdolliset tavarat ja nimenomaan uutena heti syntymästä lähtien… Niinpä ei ole oikeastaan ihme, että sain ihan hirvittävän määrän lahjoja erityisesti työkavereideni järjestämillä vauvakutsuilla. Yksi työkavereistani oli ratkaissut sukupuolta koskevan ongelman siten, että hän oli ostanut lahjaksi sekä poikien asun (lappuhaalarit) että asun tytölle (mekko ja legginsit). Suurin osa tavaroista sentään oli enemmän tai vähemmän sukupuolineutraaleja, ja oikein kivoja lahjoja olivatkin.

IMAG0342 (3)

Jälkimmäisten vauvakutsujen lahjasatoa

Kuumuutta paossa

Saudi-Arabian kevät alkaa pikkuhiljaa vaihtua kesään, ja lämpötilat ovat muutamana viime viikkona kivunneet jo yli 40 asteen. Kun mittarissa on vaikkapa 43 astetta, ei keskipäivän aurinko ole enää kovin houkutteleva vaan oikeastaan aika tuskainen. Ihmiset pyrkivätkin kesän aikana välttämään ulkona olemista keskellä päivää, ja illat ja varhaiset aamut ovat hyvää aikaa olla ulkona tai käydä asioilla – täällähän joka tapauksessa kaupat sulkevat ovensa keskellä päivää ja avaavat taas uudelleen kolmen neljän maita iltapäivällä, ollakseen auki sitten helposti puolille öin. Aina ei ole kuitenkaan mahdollista välttää keskipäivän kuumuutta, ja minulla hankaluus aiheutuu yleensä töissäkäynnistä.

Kouluvuosi alkaa lähestyä jo loppuaan, sillä kouluni lapsukaisilla alkaa kesäloma kesäkuun puolessavälissä. Tänä vuonna Ramadan sijoittuu hyvin kesälomaan nähden: Ramadan alkaa 18.6., ja koulu loppuu muutamaa päivää ennen sitä. Koulussa käydäänkin läpi paraikaa viimeistä periodia ja seniorit (12. luokkalaiset) miettivät jo valmistumista ja jatkosuunnitelmiaan. Monet on hyväksytty ulkomaisiin collegeihin opiskelemaan, joten heillä on edessä iso elämänmuutos, joka tosin tuntuu olevan monelle hyvin mieluisa muutos – muutto ulkomaille. Koulun rutiinit ovat kuitenkin aina ennallaan: työpäiväni alkaa 7.30, tosin olen yleensä töissä jo paljon aiemmin, sillä kuskini tulee noutamaan minua 7.00 kotoa enkä asu kaukana työpaikaltani. Lapsilla alkaa koulu 7.45, ja päivään mahtuu lyhyiden välituntien lisäksi kaksi pidempää välituntia: yksi puoli kymmenen maita, ja pitkä lounastauko puolen päivän aikaan. Välitunteja on syytä valvoa, sillä varsinkin nuoret lapset ovat välillä leikeissään aika villejä – melkein joka välitunti saa taluttaa pientä kyynelsilmäistä ihmistä terveydenhoitajan pakeille paikattavaksi, kun polvi on auennut tai joku on (yleensä vahingossa) mottassut nenään. Vanhemmat lapset ja nuoriso ovat paljon itseohjautuvampia, mutta heitäkin on pidettävä silmällä. Kännyköitä ei saisi käyttää, ellei opettaja ole erikseen antanut siihen lupaa, ja tupakallakin käydään salaa. Eli ihan peruskoulumeininkiä, jonka meistä moni varmaan vielä muistaa elävästi. Vaikka olen valvontavuoroillani ollut yleensä varjossa istumassa, on puolen tunnin oleskelu yli neljänkymmenen asteen lämpötilassa silti koetus. Hiki valuu valtoimenaan, varsinkin kun töissä ei voi pukeutua hellevaatteisiin (ei farkkuja, ei hihattomia toppeja, ei läpinäkyviä vaatteita ja polvet eivät saa näkyä). Olenkin lasten suureksi iloksi yleensä naamaltani punainen kuin tomaatti tuollaisen välitunnin jälkeen ja vettä saa juoda litrakaupalla.

Kouluni lapsilla ja nuorilla sen sijaan näyttää olevan parempi lämmönsieto, sillä liikuntatunnit pidetään yhä suurelta osin ulkona ja välitunneilla monet pelaavat vapaaehtoisesti erilaisia pallopelejä. Kuulemma vielä ei ole kuuma, ja se on totta: kesällä lämpötila voi nousta helposti lähelle 50 astetta, eli nyt ollaan vielä kaukana kuumimmista säistä. Tänäänkin lämmintä on vain vähän päälle 30 astetta, eli on oikein sivistynyt sää. Koulussani on melko paljon amerikkalaisia opettajia, käytämmehän amerikkalaista opetusohjelmaa. Amerikkalaisuus näkyy jonkin verran koulun aktiviteeteissa, sillä meillä on muun muassa säännöllisin väliajoin opettajien ja vanhempien lasten välisiä urheilumatseja – jotain, mitä omien kouluaikojeni peruskoulussa ja lukiossa ei olisi tapahtunut koskaan. Torstaina meillä olikin senioripoikien ja miesopettajien välinen lentopallomatsi, ja senioritytöt ja naisopettajien parhaimmisto pelasivat jotain outoa peliä, jossa vuoroin potkittiin ja heiteltiin palloa maaliin. Lämmintä oli tosiaan yli 40 astetta, ja aurinko porotti melko kirkkaalta taivaalta, mutta niin vain pelit pelattiin ja koko koulun lapset seurasivat otteluita, suurin osa auringossa istuen. Minulla hiki valui pelkästä pelien katselusta, ja minä sentään olin onnistunut varaamaan itselleni varjopaikan… en tiedä, onko koulussa joku lämpöraja jonka jälkeen kouluun ei tarvitsisi tulla. Hiekkamyrskypäivinähän koulu saattaa olla suljettu, ja kuulemma viime vuonna koulu oli suljettuna kolme päivää sateiden vuoksi. Täällä sataa niin harvoin, että sitten kun todella sataa, koko maa menee pieneen kaaokseen. Sadeveden viemäröintiä esimerkiksi ei ole juurikaan mietitty, joten täällä tulvii helposti sateella. Maa on myös niin rutikuivaa ettei se yksinkertaisesti ime itseensä sadevettä.

Vaikka minulla onkin kuuma lapsia valvoessa, olen silti aika onnekkaassa asemassa moneen muuhun työläiseen verrattuna, onhan minulla kuitenkin ns. siisti sisätyö. Täällä on paljon ihmisiä, jotka tekevät rankkoja fyysisiä töitä tuolla kuumuudessa koko päivän, ympäri vuoden. Tällaisia ammatteja ovat esimerkiksi puutarhurit (usein Bangladeshista), tietyöntekijät, rakennusmiehet ja erilaiset siistijät. He ovatkin yleensä pukeutuneet mahdollisimman peittäviin vaatteisiin ja kasvojen ja pään suojana on huivi, sillä tällaisissa lämpötiloissa ei millään voi selvitä koko päivää ulkona suojautumatta vaatteilla.