Ison omenan jälkeen

Mish Mushkila pahoittelee taukoa blogin pitämisessä – olemme olleet jälleen lomalla ja paluu arkeen on ollut tällä kertaa erityisen haastavaa. Arabimaissa vietettiin jälleen Eid-juhlaa syyskuun alkupuolella ja miehellänikin oli useampi päivää lomaa tämän vuoksi töistä. Päätimme yhdistää näihin kansallisiin juhlapyhiin muutaman lomapäivän lisää ja suuntasimme koko perheen voimin New Yorkiin reiluksi viikoksi. Olen jo pitkään halunnut käydä New Yorkissa, enkä ollut tätä reissua ennen käynyt ollenkaan Amerikan mantereella. Expat-elämässä suurin osa matkoista joita teemme ei ole täysin meidän valintamme varassa. Esimerkiksi tämän vuoden matkoista muutama tulee suuntautumaan Suomeen, ihan vain sen vuoksi että on mukavaa nähdä perhettä ja ystäviä ja nauttia Suomen luonnosta. Suomen matkojen lisäksi olemme tänä vuonna tavanneet sukulaisia täällä arabimaissa – ei tosin Saudeissa, koska tänne on niin vaikea saada viisumeita, vaan naapurimaissa. Lisäksi keväälle sattui hyvän ystäväni häät Ruotsissa, ja mieheni on työn puolesta käynyt jo kolmesti Kuala Lumpurissa, minä ja tytär mukana. New York olikin pitkästä aikaa loma jolla ei ollut mitään suurempaa tarkoitusta – emme tavanneet sukulaisia, emme osallistuneet häihin, kukaan ei ollut töissä jne. Olimme vain ja ainoastaan lomalla!

Amerikasta on varmaan jokaisella lukijalla oma mielikuvansa, oli siellä käynyt tahi ei. Kyseessä on myös niin valtavan suuri maa, että on vaikea mennä sanomaan yhden kaupungin perusteella mitään ehdottomia totuuksia siitä, millainen maa on kyseessä ja millainen kansanluonne amerikkalaisilla on. New Yorkiin ainakin mahtui monenlaista kulkijaa, siellä tosiaan näki ”all walks of life”, kuten sanonta kuuluu. Ensimmäiset päivät olimme mieheni kanssa ihmetyksen vallassa ihmisten pukeutumisen suhteen. Saudeissa tottuu siihen, että naisilla on yleensä hyvin peittävät vaatteet, ja miehilläkin ns. siisti yleisasu. Täällä on jo villiä jos miehellä on pitkät hiukset – arabimiehillä ei juuri koskaan näe tätä – ja esimerkiksi erikoiset hiusvärit tai lävistykset naamassa voivat aiheuttaa monenlaisia ongelmia, esimerkiksi ostoskeskuksiin ei välttämättä pääse edes sisään. No, ensimmäisenä päivänä New Yorkissa näimme muun muassa naisen soittamassa kitaraa pelkissä mikrosortseissa, eli täysin yläosattomissa. Monenlaista performanssitaiteilijaa tai vaan oman itsensä toteuttajaa näkyi myös. Parhaimpiin kuului keski-ikäinen mies, joka potki vaaleanpunaiset naisten alusvaatteet päällä potkulaudalla pitkin katuja… nämä nyt ovat ääriesimerkkejä, mutta pukeutuminen oli ihan arkitasollakin melko rohkeaa verrattuna siihen mihin olemme nyt tottuneet. Kaupungissa oli intiaanikesä parhaimmillaan, alkuun lämpötila oli 30 astetta joka päivä, ja tämä luonnollisesti heijastui myös pukeutumiseen. Välillä kaipaan sitä että saisi pukeutua ihan niin kuin huvittaa, vaikka harvoin asia on niin Suomessakaan, jossa ilmasto asettaa omat rajoituksensa pukeutumiselle eikä nyt töihinkään voi mennä missä tahansa vaatteessa. Täällä Saudeissa minusta on tullut vähän laiska pukeutuja. Ei ole järkeä laitaa mitään kovin ihmeellistä päälle, kun ei sitä kuitenkaan näe kovin moni ihminen. Kaupungilla pitää olla abaya päällä ja täällä leirissä olen lähinnä salilla, uima-altaalla tai leikkikentällä – tai ihan vaan kotona.

New Yorkissa – niin kuin oikeastaan missä tahansa normaalissa kaupungissa – oli myös ihanaa se, että saattoi kävellä melkein missä vaan, julkinen liikenne toimi, palveluita oli runsaasti ja puistoissakin saattoi viettää aikaa tuntikaupalla. Kaikki nämä normaalit toimet ovat hankalammin toteutettavissa Saudeissa, kuten olen usein ennenkin kirjoittanut. Kävelimme joka päivä kymmeniä kilometrejä ihan siitä ilosta että ulkona saattoi olla ja kävellä. Toki osansa kävelyintoon toi se, että monilla metroasemilla ei ollut hissejä, ja tyttären kärryt piti joka kerta pakata kasaan ja ottaa tytär kainaloon, jos meinasi metroon mennä. Usein oli helpompaa vaan kävellä, ja näkihän siinä samalla hyvin kaupunkia. Tyttö olisi halunnut myös itse kävellä kaupungin katuja, mutta siihen New York on aivan liian hektinen -hirveästi ihmisiä, joilla suurimmalla osalla on kiire, ja paljon liikennettä kaduilla. Ihanaa oli se, että ruokaa saattoi ostaa mistä vaan mukaan. Monessa kulmassa myytiin katuruokaa ja delejä oli paljon. Haimmekin monena päivänä delistä salaatit ja söimme niitä lounaaksi hyvällä ruokahalulla. Täällä Saudeissa en pääse edes kauppaan ilman taksia tai mieheni kyytiä, joten ruokahuolto on mietittävä tarkkaan monta päivää etukäteen, ellei halua joka ilta töiden jälkeen lähteä ruokaostoksille. Leirissämme on kyllä ruokakauppa, mutta sieltä saa vain aivan perustavanlaatuisia tavaroita, niin kuin maitoa, pastaa, riisiä jne. Jos jotain unohtuu kaupasta, sitä ilman on vaan pärjättävä, tai sitten värvättävä mies hakemaan puuttuvat tavarat kotimatkalla töistään. Jotkut rouvat käyvät taksilla tai ostosbussilla (leirin bussit vievät joka aamu naisia ostoskeskuksiin ja isoihin markeitteihin) ostamassa ruokaa, mutta siinä on iso kantaminen ja bussin odottelu voi käydä kohtalokkaaksi tässä säässä ostosten kylmäketjulle.

Matka oli monin tavoin hieno, mutta paluu tänne hiekkalaatikolle on ollut nyt erityisen hankalaa, niin kuin mainitsinkin jo. Ensinnäkin lennot olivat valtavan pitkät. Lensimme ensin Dohaan ja sieltä suora 14 tunnin lento New Yorkiin – ja sama takaisin tullessa. Tytärtä oli vaikea saada nukkumaan paluulennolla ja minä en nukkunut ollenkaan, ja aikaero on paluustamme lähtien vaikeuttanut erityisesti minun ja tyttären nukkumista. Mies on ollut onnekas ja saanut unen päästä kiinni, mutta ensimmäisen viikon tytär heräsi joka yö kymmenen maita ja valvoi kahteen kolmeen. Kun sitten lopulta sain tyton nukkumaan, en itse enää saanut unta. Olemme olleet nyt reilun viikon kotona ja viikkoon on mahtunut kolme yötä, jolloin en ole nukkunut ollenkaan. Olen pärjännyt vain muutaman tunnin päiväunilla. Nyt tyttären unirytmi on onneksi löytynyt ja hän on nukkunut muutaman yön ihan kunnon 10 tunnin yöunet putkeen, mutta minua vaivaa yhä unettomuus. Joka yö on nyt nukuttu mutta aika vähän. Toivon, että uni pikkuhiljaa palaisi, en ole koskaan aiemmin kärsinyt näin pahasta unettomuudesta, päinvastoin olen yleensä ollut hyvä nukkuja ja tykännyt nukkua pitkään silloin milloin se on mahdollista. Olen ilmeisen väsyneen näköinen kun lähikaupassakin tuttu kassa jo kyseli olenko ihan kunnossa, kun näytän kaiketi väsyneeltä ja kalpealta. Moni on lohdutellut että jet lag voi kestää kaksikin viikkoa, joten yritän nyt vain ottaa iisisti vielä tämän viikon. Mutta erityisen mukavaa tämä ei ole, sen voin sanoa.

Mainokset

Takaisin hiekkalaatikolla

Mish Mushkila on pitänyt yli kuukauden hiljaiseloa siitä syystä, että olimme koko perheen voimin lomailemassa Suomessa. Loma tuli todella tarpeeseen: olimme molemmat mieheni kanssa kyllästyneitä kuumaan ja pölyiseen Saudi-Arabiaan ja kaipasimme päästä käymään jossain muualla. Ja koska emme olleet olleet Suomessa yli vuoteen, oli todella mukavaa päästä käymään viimein isiemme maalla, tavata sukulaisia ja ystäviä, syödä tuttuja ruokia ja saunoa.

Suomeen tulo tuntui monella tapaa turvalliselta. Ensinnäkin Suomi on turvallinen maa, vaikka sielläkin on ollut omat kuohuntansa viime aikoina. Silti sitä ei voi verratakaan Saudi-Arabiaan, joka on tällä hetkellä sodassa Jemenin kanssa ja jossa esimerkiksi liikenneturvallisuus on mitä on. Turvallista oli myös se, että tiesimme miten asiat toimivat ja se, että virkamiehiin ja ihmisiin yleensä voi luottaa. Täällä ongelmana on usein se, että virkamiehet tai esimerkiksi postin tai kauppojen työntekijät eivät välttämättä kerro totuutta, jos heiltä kysyy jotain. Kielimuuri vaikeuttaa asioita entisestään, ja asioiden toimivuus on vähän niin ja näin. Olen jo ehtinyt tässä muutaman päivän aikana, jonka olemme olleet takaisin täällä, polttaa päreeni muun muassa kaupassa ja siivoojillemme. Täytynee taas totutella inshallah-moodiin…

Toinen asia mitä olin todella kaivannut (ja mitä kaipaan jo nyt uudelleen) oli mahdollisuus kävellä ulkona. Ja se raikas ilma ja luonto! Miehestäni ja minusta oli suorastaan psykedeelistä kävellä vaikkapa metsässä, värien ja tuoksujen määrä oli kuin toisesta maailmasta – ja nyt puhutaan kuitenkin lokakuisesta Suomesta. Saudi-Arabiassa vallitseva väri on beige, sillä luonto koostuu lähinnä hiekasta. Kuten olen useasti aiemminkin maininnut, täällä on myös vaikeaa kävellä ulkona sekä lämpötilan (nyt sellainen +37), asustuksen (naisilla abaya) että infrastruktuurin (ei jalkakäytäviä) vuoksi. Vain köyhimmät kävelevät minnekään, ja naisena voi saada jonkin verran huutelua osakseen jos päättää yrittää kävellä kaduilla. Lisäksi nyt kun kuvioissa on lapsi ja lastenvaunut, yhtälö on entisestään monimutkaistunut.

Lapsesta päästäänkin kätevästi seuraavaan asiaan. Vaikka arabimaissa ollaan yleensä todella lapsirakkaita, yksi asia oli helpompaa vauvan kanssa Suomessa, ja se on (julki)imettäminen. Voitte ehkä kuvitella kuinka vaikeaa julki-imettäminen täällä on, kun ulkona ollessa naisen pitää ylipäänsä pukeutua kaapuun… mikä riemu siitä repeäisikään, jos julki-imettäisi ja siinä samalla vilahtaisi vaikka nänni! En osaa edes kuvitella millainen haloo siitä nousisi, kenties kirjoittaisin seuraavan blogini vankilasta… En siis ole julki-imettänyt täällä, vaan olen yrittänyt etsiä jonkin tilan jossa voi imettää katseilta piilossa. Kauppakeskuksissa se on ikävä kyllä usein vessa, vaikkakin eräs muslimikaverini vinkkasi, että naisten moskeijassa voisi imettää. Koska en ole muslimi, en ole kuitenkaan uskaltautunut tätä kokeilemaan. Jopa sairaalassa jossa käyn on hyvin huononlaisesti paikkoja imetykseen. Olen tähän mennessä löytänyt yhden huoneen koko isosta sairaalasta, joka tähän soveltuu. Kun lisää julki-imetyksen vaikeuden kuumaan säähän, siihen ettei minnekään voi kävellä ja siihen ettei takseissa ole turvaistuimia, ei ehkä ole ihmekään että minusta on tuntunut ajoittain kuin olisin vankilassa kotona. Suomessa oli niin helppoa kulkea julkisilla ja sään puolestakin saattoi olla ulkona. Ei ole ollut kaikista helpointa olla vauvan kanssa täällä, se myönnettäköön.

No, säät kylmenevät täälläkin pikkuhiljaa ja tytär kasvaa kovaa vauhtia. Onkin aika yrittää löytää jotain vauva-aktiviteettia meille molemmille täältä ennen kuin tulen mökkihöperöksi! Suomesta vielä sen verran, että eräs asia mihin kiinnitin huomioita oli design ja muotoilu. Olimme osan lomasta hotellissa Helsingin keskustassa ja täytyy sanoa, että Saudien jälkeen Helsinki näytti oikeasti (ainakin osittain) tyylikkäältä! En tiedä johtuiko se ulkosuomalaisuudesta vai mistä, mutta kiinnitin paljon huomiota esimerkiksi kahviloiden sisustukseen ja pieniin putiikkeihin. Reissulta tulikin mukaan kliseisesti Marimekkoa ja Muumi-kirjoja. Oli myös virkistävää asioida kaupoissa, joissa henkilökunta on kanssani samalla viivalla. Täällä asiakaspalvelijat kohtelevat asiakkaita nöyrän alistuvasti ja lähes liehakoiden, Suomessa on turha odottaa vastaavaa. Toki suomalaisesta palvelukulttuurista voi olla montaa mieltä, mutta ainakin kaupan kassoilla ja tarjoilijoilla on itseluottamusta ja ihmisarvo. Huomasin kyllä tottuneeni Saudien palvelukulttuuriin parissakin kohtaa, esimerkiksi kun kaupassa piti itse pakata ostokset ja kun itse piti asetella luottokortti lukulaitteeseen. En enää edes muistanut, onko kortissani siru vai magneettijuova vai molemmat, koska täällä kassa tekee kaiken tällaisen puolestani. Mahdoin näyttää aika toopelta pyöritellessäni luottokorttia että mitenkäs tämä tähän laitteeseen laitetaankaan…

Eroja siis löytyy suurenlaisesti Suomen ja Saudi-Arabian väliltä, se nyt on aika selvää. En kuitenkaan palannut tänne (kotiin?) täysin vastentahtoisesti. Minulla oli ikävä ystäviä ja työkavereita täällä, ja tuntuu hyvältä että vain reilun vuoden maassaolon jälkeen minulla on ystäviä ja jokin sosiaalinen piiri, johon palata. Odotan myös talvea täällä, sillä lämpötilat alkavat tosiaan olla miellyttävämmät. Suomen talvi on usein ollut kuitenkin hiukan liian pitkä, kylmä ja pimeä omaan makuuni. Lisäksi tunnen vahvasti, että ihan vielä ei ole aika jättää Arabian niemimaata. Niin paljon on vielä nähtävää ja koettavaa täällä!

Kaunis on luoksesi kaipuu

Juttelin taannoin Skypessä erään ystäväni kanssa, jonka kanssa emme ole pitkään aikaan olleet yhteyksissä. Hän kysyi minulta ja mieheltäni mitä kaipaamme eniten Suomesta. Kysymykseen oli vaikea vastata tyhjentävästi nopeasti Skypessä, mutta jäin miettimään tätä. Mitä kaipaan eniten Suomesta? Olen ollut nyt aika tarkalleen puoli vuotta Saudeissa, joten kysymys on siinäkin mielessä ajankohtainen. Alkuun aika tuntui menevän hitaasti ja kaikki tuntui hirveän uudelta ja oudolta. Erityisesti sen jälkeen kun aloitin työt aika on mennyt nopeaan ja tiettyjä rutiinejakin on alkanut muodostua. Nyt on hyvä hetki katsoa taaksepäin ja miettiä sitä, mitä asioita ikävöin eniten Suomesta.

Itsestäänselvää on se, että kaipaan Suomesta perhettä ja ystäviä, mutta mitä muuta? Tässä joitakin päällimmäisenä mieleen tulleita ajatuksia.

1. Vapaus – vapaus kävellä kauppaan, töihin, pubiin, minne vaan. Tämän sanoin ystävällenikin Skypessä ihan ensimmäisenä asiana. Joku voisi ajatella, että elämä on helppoa kun minnekään ei tarvitse kävellä ja kuski vie ovelta ovelle. Helppoa ehkä, mutta pidemmän päälle myös tylsää. Eikä totta puhuen aina edes niin helppoa: silloin kun mieheni ei pääse minua kuskaamaan, minulla on kaksi vaihtoehtoa, kulkea mieheni firman järjestämillä busseilla tai taksilla, julkista liikennettä kun ei ole eikä juuri minnekään voi kävellä. Bussit eivät kulje kuin tiettyihin paikkoihin, joten aika usein joudun kulkemaan taksilla. Nyt kun olen ollut paljon kipeänä (viime postauksen jälkeen sain korvatulehduksen kaiken hyvän päälle), lääkärissä käynti on ollut jatkuvaa taksin soittelua ja odottelua. Kaipaan sitä, että julkista liikennettä voisi käyttää ja että tarvittaessa lyhyitä matkoja voisi kävellä. Ja kyllä, kaipaan myös pubeja ja sitä, että työpäivän jälkeen voisi mennä siiderille tai parille työkavereiden kanssa ja puhua mistä vaan. Täällä käydään kahvilla, ja sekin on usein miesten hommaa. Osaan kahviloista naiset eivät edes pääse, ja niissäkin kahviloissa joihin naiset ovat tervetulleita on ”family”- ja ”single” -osastot. Miespuolisten työkavereideni kanssa en periaatteessa edes saisi liikkua kaupungilla ilman eli huoltajaa – minun tapauksessani aviomiestäni, isääni tai veljeäni.

2. Luonto. Tämä liittyy oikeastaan myös tuohon ensimmäiseen kohtaan, sillä olen aina tykännyt kävellä luonnossa ja meren äärellä. Täälläkin on meri, jonka rantaa voi (paikoittain) kävellä, mutta päästäkseen meren rantaan pitää taas turvautua johonkuhun, joka minut voi sinne ajaa. Lisäksi useimmiten kaupungilla tai muualla kävellessä minulla pitää olla abaya päällä, mikä ei sinänsä inspiroi mihinkään pitkiin kävelyihin tai urheilusuorituksiin. Luonto on toki myös erilaista Saudeissa. Asumme kaupungissa, mutta kaupungin ulkopuolella alkaa aavikko, joka on kivi- tai hiekka-aavikkoa. Aavikot ovat tosi hienoja ja maisemat henkeäsalpaavia, mutta aavikolle ei kannata lähteä hortoilemaan itsekseen, joten omatoiminen ympäristöön tutustuminen ei ole yhtä helppoa kuin Suomessa. Huomaan kaipaavani sitä, että kesällä voisi mennä mustikkaan lähimetsikköön tai kävellä vaikkapa uimaan, tai talvella nauttia lumesta ja käydä vaikka hiihtämässä.

3. Tietyt ruoat ja ravintolat. Ruoastahan kirjoitin hieman jo vähän aikaa sitten: siitä mitä ruokia täältä on vaikea löytää ja millaisia haasteita kokkailussa tai ulkona syömisessä on. Ruokakaipuuta on onneksi osin helppo tyydyttää, sillä nykyään pystyy tilaamaan netistä ainakin kuivamuonia, kuten jauhoja tai varrasleipää sekä tietysti salmiakkia. Lisäksi meillä on käynyt vieraita Suomesta nyt muutaman kuukauden sisään, joten olemme saaneet tuliaisia jonkin verran. Olen kuitenkin tehnyt jo listaa siitä, mitä haluan syödä seuraavan kerran Suomeen tullessani ja missä paikoissa haluan käydä ulkona syömässä.

IMAG0201

Suomesta tuotuja herkkutuliaisia (kuva saattaa sisältää tuotesijoittelua)

4. Kulttuurisidonnaiset asiat, niin kuin vitsit, televisio-ohjelmat, kirjat, lehdet, musiikki. Elämme jonkinlaisessa kulttuurien sekamelskassa täällä, sillä olemme osa paitsi jossain määrin Saudi-Arabian omaa kulttuuria niin vielä enemmän (länsimaalaisten) expatien omaa kulttuuria. Muita suomalaisia emme ole kauheasti tavanneet, joten meillä ei ole mitään omaa Suomi-jengiä jossa voisi keskustella kulttuurieroista tai siitä, mitä Suomesta kaipaa. Vaikka puhun hyvin englantia, osa asioista menee ohi pelkästään siksi etten ymmärrä kulttuurisesti mistä puhutaan. Huumori on legendaarisesti vaikeaa toisella kielellä, eivätkä vitsit taivu hirveän helposti käännettäviksi. Se, minkä ajattelin suomeksi olevan hauska juttu, voi kuulostaa englanniksi ihan erilaiselta, jopa loukkaavalta. Tietyt kulttuuristereotypiat pitävät myös paikkansa, kuten vaikkapa se etten pysty innostumaan asioista yhtä paljon  kuten vaikkapa amerikkalaiset kollegani, ainakaan näennäisesti. Heille asiat voivat olla ”awesome” tai ”marvellous”, kun taas minä tyydyn hymyilemään ja sanomaan että hyvä juttu. Filippiiniläiset kollegani (naispuoliset) ovat kovia halaaamaan ja haluavat kulkea usein käsikynkkää koulun pihalla – asia, jota en tekisi Suomessa kollegoideni kanssa, sillä Suomessa henkilökohtaisen tilan tarve on paljon suurempi. Omaa käytöstään joutuukin puntaroimaan jonkin verran: mikä on sopivaa, mitä minulta odotetaan? Mistä ylipäätään voi keskustella? (Vinkki: uskonto, politiikka ja naisten asema ovat asioita, joista puhuessa pitää miettiä tarkkaan miten asiansa esittää.) Ymmärtävätkö toiset ihmiset mitä tarkoitan, onko ruumiinkieleni torjuvaa tai etäistä?

Dubai – kaupunki, jossa kaikki on mahdollista

Mish Mushkila on ollut hyvin ansaitulla joululomalla ja siksi blogissa on ollut hiljaista muutaman viikon ajan. Vietin tänä vuonna joulua mieheni kanssa lomamatkalla, ensin Dubaissa jossa olimme kolme päivää ja sitten Hong Kongissa, jossa tapasimme suomalaisia ystäviä ja vietimme varsinaiset joulunpyhät. Koska Hong Kong on minulle jo ennalta tuttu paikka (tämä oli kolmas ja tuskin viimeinen visiittini Honkkariin), keskityn nyt kertomaan tunnelmiani Dubaista, jossa en ollut aiemmin käynyt. Dubai on suosittu kohde myös suomalaisten turistien keskuudessa ja meilläkin oli samassa hotellissa ainakin yksi suomea puhuva vanhempi herrasmies. Saudeissa on saanut tottua siihen, että suomea voi aika huoletta puhua kaupungilla, kovin suurta vaaraa ei ole että joku ymmärtäisi jotakin, mutta Dubaissa suomea kuuli jonkin verran. Se tuntui oudolta, samoin kuin se vapaus josta Dubaissa sai nauttia. Varoitankin jo nyt etukäteen, että käsitykseni Dubaista voi olla hyvin erilainen siksi että asun nykyisin yhdessä maailman suljetuimmista yhteiskunnista. Suoraan Suomesta tulevalle turistille kaupunki voi näyttäytyä hyvin erilaisena.

Dubaista jäi mieleen päällimmäisenä kaksi asiaa: siellä on paljon vapaampaa ja rennompaa kuin Saudi-Arabiassa, ja toisekseen rahalla saa melkein mitä vaan. Aloitetaan ensin vapaudesta ja rentoudesta. Ensinnäkin pakkasin lentokoneessa abayan reppuun enkä sitä sieltä enää ottanut esiin ennen lentoa kotiin. Dubaissa ei tarvitse siis pukeutua abayaan tai huiviin, vaan naisetkin voivat pukeutua länsimaalaisesti. Toki himpun verran konservatiivisempi pukeutuminen voi olla järkevää naisillakin. Kauppakeskuksissa esimerkiksi neuvottiin, että naisilla ei saisi näkyä olkapäät eivätkä polvet, mutta kyllä siellä näkyi minisortseja, tuubitoppeja ja lyhyempää lyhyempiä hameita eikä niihin tunnuttu puuttuvan. Itse kun on tottunut näkemään naisia lähinnä kokomustissa kaavuissa oli melkein outoa katsoa taas niin paljastavia vaatteita. Toisekseen Dubaissa pystyi kävelemään vapaasti ympäriinsä ja käyttämään julkista liikennettä. Saudeissa julkista liikennettä ei oikeastaan ole, vaan miehet ajavat omilla autoillaan ja  naiset joko miehensä kyydissä tai sitten takseilla ja yksityisten kuskien kuljettamina. Käveleminen ei ole sinänsä mitenkään kiellettyä, mutta se on hankalaa. Jalkakäytäviä ei yleensä ole, vaan kävelijä joutuu tarpomaan autotiellä tai tien pengertä myöten. Liikenne on yleensä aivan järkyttävää, joten kävelijä saa todella varoa autoja. Yleensä on myös todella kuuma ja abaya ei asiaa juuri auta, ja ne kerrat kun olen kävellyt yksin tai naisporukassa pidempiä matkoja olen saanut niin paljon tööttäämistä ja huutelua osakseni miehiltä, että se ei ole kauhean mukavaa. Saudeissa ylipäänsä vain köyhät kävelevät tai pyöräilevät – kaikki, joilla on varaa kulkevat autoilla. Kolmannekseen Dubaissa saa juoda ja syödä mitä huvittaa, mukaan lukien alkoholi ja sianlihasta tehdyt ruoat. Alkoholi oli toki kallista, mutta sitä sai. Kannatan ehdottomasti yksilön valinnan vapautta tässä asiassa. Jos joku ei halua uskonnollisista tai muista syistä juoda alkoholia, se on ihan ok, mutta en menisi kieltämään kaikilta mahdollisuutta nauttia olut tai lasi viiniä silloin tällöin. Sama koskee joulun viettoa. Dubaissa joulu sai näkyä, mutta ketään ei pakotettu sitä viettämään.

Ohessa otos eräästä julkisesta kulkuvälineestä, jolla pääsimme kulkemaan, nimittän abrasta. Abrat ovat – kuten kuvasta näkyy – pieniä veneitä, joilla voi kuljettaa ihmisiä lyhyitä matkoja. Menimme abralla joen yli vanhassa Dubaissa, Bur Dubain ja Deiran alueella. Dubaihan on kasvanut valtavasti viime IMG_1211vuosikymmeninä ja siellä on mitä mielikuvituksellisempia pilvenpiirtäjiä, tekosaaria ja vaikka mitä, mutta osa vanhaakin Dubaita on löydettävissä, jos siellä haluaa käydä. Kävimme katsomassa vanhoja rakennuksia ja souqeja eli katumarketteja. Kuten olen aiemminkin todennut, Saudeissa on se asia paremmin että ostoksilla saa yleensä kulkea rauhassa. Toisin oli Bur Dubain ja Deiran mauste-, tekstiili- ja kultasouqeissa. Olisi ollut ihan mielenkiintoista katsella esimerkiksi mitä erilaisimpia mausteita ja hienoimpia kultakoruja, mutta hetkeksikään ei voinut pysähtyä ilman että joku oli koko ajan kimpussa myymässä jotakin. Myyjät tulivat myös ihan iholle, pakolla yrittivät mallata kopioita perinnepäähineistä mieheni päähän ja minulle ”silkki”huiveja. Kokemus oli oikeastaan aika kauhistuttava emmekä kumpikaan nauttineet souqeista tästä syystä, vaan alueet oli pakko mennä puolijuoksua läpi jotta pääsi rauhaan.

Otsikossa kirjoitin, että Dubai on kaupunki jossa kaikki on mahdollista. Otsikkoon voisi lisätä kuitenkin pienen varauksen: kaikki on mahdollista, jos sinulla on rahaa. Lukijoille ei ole varmaankaan mitenkään uusi asia se, että Dubaissa tuloerot ovat valtavat ja kaupungissa on paljon hyvin köyhiä siirtotyöläisiä. Tilanne ei sinänsä eroa hirveästi Saudi-Arabiasta, mutta Dubaissa loistokkuus ja rahalla pröystäily on vielä aivan eri tasolla kuin Saudeissa. Meillä on onnea saada hyvä tarjous lennoista business-luokassa ja niinpä poikkeuksellisesti lensimmekin busineksessä Dubaihin ja myös Hong Kongiin. Lentoyhtiönä oli Dubain oma Emirates. Dubain kentälle saapuessa näkyi jo selvä nokkimisjärjestys: meillä oli bussikuljetus koneelta asemalle, ja 1.luokan matkustajille oli oma ökybussinsa, jossa oli valtavat kullanväriset nojatuolit. Business-luokkalaisille oli oma, ihan hieno bussinsa, ja loput saivat tyytyä normaaliin bussiin. Samoin metrossa saattoi ostaa tavallisen ”hopea”-tason kortin tai sitten ”kulta”-tason kortin. Kultakorttilaisilla oli omat liukuportaat ja omat metrovaunut, joihin tavallisilla pulliaisilla ei ollut asiaa. Tämä tuntuu suomalaisesta niin oudolta. Suomessa rahalla pröystäilyä ei katsota mitenkään hyvällä, mutta arabimaissa raha saa näkyä ja kuulua. Luksuksella ei ole mitään rajaa. Harkitsimme käymistä Burj Al Arab -luksushotellissa drinksuilla (se maailman ainoa seitsemän tähden hotelli), mutta drinkit olivat sen verran tyyriitä että päätimme jättää tämän toiseen kertaan. Baarista olisi saanut mm. 15 000 dirhamin (eli reilun 3000 euron) drinkin, joka oli tehty osin kultapölystä… Shoppailu on Dubaissakin kansanhuvi ja sieltä löytyykin maailman suurin ostoskeskus Mall of Dubai, jossa on 1200 liikettä, sekä Mall of Emirates, jossa on laskettelukeskus sisällä. Kaikki tuntuu olevan siis mahdollista jos vaan rahaa riittää. Dubai ei tosin ole mitenkään varoissaan tällä hetkellä, sillä Dubain emiraatilla ei ole öljyä, toisin kuin Abu Dhabilla. Osin loisto onkin siis lainarahalla rakennettua ja siksikin hieman epätodellista.

Dubaissa on paljon näkemistä emmekä tällä lomalla ehtineet nähdä kuin murto-osan kaupungista. Alla kaksi kuvaa paikoista, joista pidin kovasti.  Ensimmäinen on otettu Madinat Jumeirahista, joka on eräänlainen souq- ja ravintolakeskus rannalla, jossa on lisäksi huvipuisto ja paljon muuta tekemistä.  Toki alue on rakennettu turisteja ja miksei IMG_1246paikallisiakin varten, ja sitä voisi kutsua hieman muoviseksi (opaskirjassa paikkaa kuvailtiin sanoilla ”Disney does Arabia”), mutta pidin silti alueesta paljon. Siellä oli kaunista, kauppoja sai katsella rauhassa ja ruoka oli hyvää. Alueelta oli myös hyvät näkymät Burj Al Arabiin, jos halusi käydä töllistelemässä luksushotellia pienen välimatkan päästä. Toinen kuva on otettu Burj Khalifasta eli maailman korkeimmasta rakennuksesta. Olimme varanneet liput korkeimmalle näköalatasanteella kello 17.00, jotta ehtisimme ihailla auringonlaskua 555 metrin korkeudesta. Pelkään jonkin verran korkeita paikkoja, mutta mieheni rakastaa niitä – olenkin saanut IMG_1323tottua käymään aika korkeissakin paikoissa viime vuosina, mikä on oikeastaan ihan hyväksi. Ei ole hyvä antaa pelkojen liikaa rajoittaa elämää. Toki tämäkin rakennus on hyvin Dubaille ominainen: tottakai heillä pitää olla maailman korkein rakennus, jossa maailman korkein näköalatasanne. Kokemus oli silti hieno ja maisemat henkeäsalpaavat, ja suosittelisin Burj Khalifaa kelle tahansa Dubain kävijälle. Saudit tosin uhkaavat ohittaa Dubain korkeimpien rakennusten kilpailussa: Jeddahiin rakennetaan tällä hetkellä pilvenpiirtäjää, jonka pitäisi valmistuessaan olla yli kilometrin korkuinen. Jos ja kun rakennusurakka saadaan valmiiksi, Burj Khalifa jää kakkokseksi. Mutta tällä hetkellä Burj Khalifa on maailman korkein rakennus ja varsin näyttävä sellainen.