Vuoden kiertoa

Syksy on jälleen saapunut, vaikka lämpotilasta sitä ei oikein vielä huomaakaan – Saudeissa on yhä kuumaa ja todella kosteata. Kaikki odottavat kuumeisina ensimmäistä oikeaa syyspäivää, sellaista jolloin ikkunat eivät olisi aamulla kosteina höyrystä ja jolloin aurinkolasit eivät höyrystyisi heti kun astut ulos oman kodin mukavasta ilmastoinnista. Mutta pian se koittaa, ja sen jälkeen sää onkin varsin mukavaa seuraavat puoli vuotta. Jälkimmäinen eid-pyhä (ja sen mukanaan tuoma loma) on takana ja koulut ovat alkaneet, joten leirimme kuhisee elämää hiljaisen kesän jälkeen. Tyttäremme aloitti uudessa päiväkodissa nyt sunnuntaina, joten minäkin olen saanut jälleen nauttia muutaman tunnin rauhasta ja hiljaisuudesta aamuisin. Aikaisemmin tytär kävi oman leirimme päiväkodissa joka oli ihan ok, mutta viime keväänä huomasimme että naapurileiriin on avattu uusi Montessori-päiväkoti. Minä ja muutama muu rouva leiristämme kävimme tutustumassa uuteen päiväkotiin ja olimme siinä määrin vaikuttuneita, että siirsimme lapsemme tähän uuteen päiväkotiin – vaikka se tarkoittaakin joka päivä taksilla ajelua viemään ja hakemaan lapset. On oikeastaan ihan naurattavaa ajaa reilun kilometrin matka taksilla, mutta kävelin kerran keskikesällä ramadanin aikaan uuteen päiväkotiin ja matka oli tuskaisen kuuma, abaya päällä tottakai. Lisäksi matkalla on silloin tällöin villejä koiria ja tiet ovat täynnä roskia ja rakennusjätettä, joten taksi on parempi vaihtoehto. Saimme järjestettyä ison tilataksin 4-5 perheelle, joten kustannuksetkin pysyvät suht matalina.

Tyttären päiväkodin aloittaminen on kyllä ollut taas oppikirjaesimerkki siitä, miten asiat hoituvat – tai eivät hoidu – Saudi-Arabiassa. Olen yhä vaikuttunut päiväkodin opetus- ja hoivataidoista ja itse tiloista, mutta hallintopuoli jättää paljon toivomisen varaa. Sunnuntaina kävi ilmi, että tytär on laitettu vuotta nuorempien ryhmään. Yritin sitä sitten selvitellä että miksi näin on, ja sain vastaukseksi että tytär pitää arvioida sen suhteen onko hänestä oman ikäryhmänsä joukkoon. Aloin jo hiiltyä ja mietin pitävätkö he päiväkodissa tytärtäni jotenkin vajaana, kunnes selvisi että tyttären ikä oli merkitty väärin heidän järjestelmäänsä. Hänen pitäisi ensi viikolla siirtyä oikeaan ryhmään, inshallah… lisäksi olen pyytänyt laskua useamman kerran ja kun sen lopulta sain, siitä puuttui tilitiedot ja nimeni ja osoitteemme oli väärin. Olen yrittänyt nyt tämän viikon saada laskun tiedot korjattua oikein. Eli hyvin menee mutta menköön. Olin ehtinyt jo vähän unohtaa kesän aikana että Saudeissa mikään ei koskaan mene oikein ensimmäisellä yrittämällä. Kärsivällisyys on hyve tässä maassa!

Nyt kun tyttö on neljä aamua viikossa päiväkodissa, minun piti aloittaa opiskella arabiaa uudestaan. Ensimmäisenä syksynä täällä (eli kolme vuotta sitten!!) kävin arabian peruskurssin mieheni kanssa, mutta en koskaan jatkanut arabian opiskelua koska olin niin kiireinen päivätyöni ja sitten myöhemmin vauvan kanssa. Mutta nyt ajattelin että olisi sopiva aika jatkaa opintoja, tytär on jo vähän vanhempi ja opetan suomea tällä erää vain tunnin tai pari viikossa, joten aikaa jää muuhunkin. Ilmoittauduin arabian jatkokurssille joka olisi ollut sopivasti kahtena aamuna viikossa, ja minun piti aloittaa opiskelut eilen, mutta maanantai-iltana sain viestin, että kurssi on peruttu alhaisen ilmoittautujamäärän vuoksi. Vähän harmi, sillä keskitason arabian kursseja ei ole kauheasti tarjolla – suurin osa länkkäreistä käy vain alkeiskurssin, jos sitäkään – ja ne harvat muut saman tason kurssit olisivat olleet iltaisin. Yksi tunti kestää 1,5 h ja siihen ainakin tunnin matkat päälle… en yksinkertaisesti kerkiä iltaisin kurssille, sillä tytär pitäisi saada siksi aikaan hoitoon miehelleni, joka käy tietysti päivisin töissä. Joten ei arabian opintoja minulle sitten ainakaan tänä syksynä.  Tytär sen sijaan aloittaa ensi viikolla tanssikurssin ja mieheni myöhemmin seinäkiipeilyn, joten uusia harrastuksia on luvassa heille. Meillä on nyt ollut myös puhetta siitä, että leirissämme alkaisi jalkapallokerho lapsille. Jo 1,5-vuotiaat voisivat osallistua, joten tytärkin pääsisi potkimaan palloa, jos kerho toteutuu. Onneksi leirissämme on niin paljon aktiviteetteja ja ihmisiä, jotka ovat valmiita järjestämään toimintaa! Tässä maassa se on todella tärkeää, varsinkin meille rouville jotka olemme yleensä kotona lasten kanssa.

Luin juuri viimeisen kappaleen ja mietin, kuinka paljon elämäni on muuttunut kolmessa vuodessa. Kolme vuotta sitten olin ollut monta vuotta aktiivisesti työelämässä, hoitanut päivätyön lisäksi kirjaprojekteja ja opettanut iltaisin suomea. Nyt olen kotiäiti jonka aika menee suurimmaksi osaksi tyttären hoitoon ja erinäisten asioiden järjestelyyn… en ole tyytymätön tilanteeseen, mutta tiedän myös ettei tätä kestä loputtomiin. Ja ehkä ihan hyvä niin.

Mainokset

Rukouksia ja kärsivällisyyttä

Tuleeko teille koskaan sellaista fiilistä, että universumi nauraa hihaansa käytännön pilalle, jonka uhriksi olette joutuneet? Itse mietin lähes joka päivä Saudi-Arabiassa sitä, kuinka melko kärsimätön ihminen kuten minä olenkin päätynyt asumaan maahan, jossa tarvitaan lehmän – tai ehkä kamelin? – hermoja. Kärsivällisyys ei ole hyveeni, mutta täällä sitä on pakko yrittää haalia itselleen, sillä nyt ei olla enää Suomessa, missä asiat yleensä hoituvat nopeasti ja ajallaan.  Yksi asia joka erityisesti sekoittaa arkipäivän askareita on rukousajat.

Muslimit rukoilevat vähintään viisi kertaa päivässä Mekkaan päin ja rukouksien ajankohta riippuu auringon liikkeistä sekä jonkinverran myös maantieteellisistä seikoista. Rukoukset ovat siis aina hieman eri aikaan riippuen siitä, missä olet ja mikä vaihe vuotta on kyseessä. Ensimmäinen rukous on nimeltään Fajr ja se pidetään ennen auringonnousua – Fajr tarkoittaa ’aamunkoittoa’ tai ’sarastusta’. Tänään Fajr oli täällä kello 4.34, mutta aika vaihtelee siis pitkin vuotta (ja viikkoakin) sen mukaan, milloin aurinko nousee. Seuraava rukous on keskipäivän Dhuhr (tänään kello 11.24) ja iltapäivällä on rukous nimeltään Ash (14.30 tänään). Illalla on vielä kaksi rukousta: auringonlaskun rukous Maghrib (tänään 16.52) ja Isha’a, joka merkitsee yön alkamista (18.22 tänään). Näiden lisäksi perjantaisin on erityinen rukous päivällä, joka korvaa yleensä Dhuhr-rukouksen. Perjantai on täällä pyhin päivä ja viikonloppukin oli aiemmin torstai-perjantai, mutta viime vuonna Saudi-Arabiassa siirryttiin perjantai-lauantai -viikonloppuun.

Rukousajoilla on paljon merkitystä niin muslimeille kuin muillekin Saudi-Arabiassa asuville. Muslimien tulisi rukoilla näinä aikoina joko moskeijassa, kotonaan tai oikeastaan missä vaan. Moskeijoita on tiuhaan ja Saudi-Arabiassa onkin laki, joka määrittelee sen kuinka lähellä moskeijan pitää olla muuta asutusta. Me olemme kahden moskeijan välissä, eli rukoushuuto kuuluu molemmista. Herään aina välillä aamun ensimmäiseen rukoukseen ja hetken aikaa saa ihmetellä, että missäs minä taas olenkaan… rukoushuuto on niin kaihoisan kuuloinen ja tuuli kantaa sitä hieman epätasaisesti, joten se on jopa hieman aavemainen ääni. Ostoskeskuksissa ja työpaikoilla on  aina moskeija, mutta ihmiset saattavat rukoilla ihan missä vaan – olen istuskellut kahvilla ostoskeskuksessa ja todistanut sitä, kuinka joku saattaa ruveta rukoilemaan muina miehinä parin metrin päässä. Rukoilijat huomaa hyvin, sillä rukoiluun kuuluu asettuminen rukousmatolle, kumartuminen koskettamaan mattoa ja välillä seisomaan nouseminen. Ihmiset saattavat myös rukoilla ulkona suurina joukkoina – puistopiknikit ja grillaus ovat täällä suurta huutoa viikonloppuisin, ja jos ja kun rukous sattuu keskelle piknikiä rukoilla voi puistossakin. Kaikki eivät kuitenkaan rukoile rukousaikoina vaan on ilmeisesti myös sallittua rukoilla silloin kun se itselle parhaiten sopii, sillä ainakin ostoskeskuksissa muslimit voivat olla rukousaikaan syömässä tai istuskella vaan käytävillä.

Rukousaikoina suunnilleen kaikki sulkeutuu, eli kaupat, virastot ja ravintolat sulkevat ovensa. Yleensä kauppaan saa jäädä sisälle rukouksen ajaksi, mutta joskus koko kauppa tyhjennetään. Joka tapauksessa kassat sulkevat, eli ulos ei pääse rukouksen aikana. Ravintoloissa saa yleensä jäädä syömään jos on onnistunut jo tilamaan syötävää tai juotavaa, mutta uusia tilauksia tai asiakkaita ei oteta rukouksen aikana. Kun rukouksia on viisi kertaa päivässä, voitte kuvitella millaista on yrittää hoitaa asioita täällä tai saada ostokset tehtyä… yleensä ensimmäinen asia jonka tarkistan kaupungille lähtiessä on se koska on seuraava rukous. Esimerkiksi jos haluaa lähteä aamulla shoppailemaan tai ruokaostoksille, kaupat avaavat yleensä arkipäivinä ovensa 9.30 tai 10.00 (tästä ei kuitenkaan aina ole varmuutta, sillä tuntuu että jokainen kauppa saa itse päättää koska avaa ovensa ja aukioloajatkaan eivät ole niin justiinsa). Kun keskipäivän rukous tulee jo puoli kahdentoista maita, on tehokasta aikaa siis maksimissaan pari tuntia. Kaupat sulkevat yleensä ovensa iltapäiväksi ja avaavat uudestaan neljän maita iltapäivällä – vain sulkeakseen taas auringonlaskun rukoukseen. Rukous kestää yleensä noin 30 minuuttia, mutta siitäkään ei ole koskaan täyttä varmuutta. Odotimme kerran pitserian avautumista nälkäisenä mieheni kanssa ainakin 50 minuuttia, sillä osuimme juuri rukouksen alkuun. Hirveän suuri osa päivästä voikin kulua odotteluun – sen odotteluun, että kauppa tai ravintola tai virasto aukeaa sekä bussin tai taksin odotteluun. Naisethan eivät saa ajaa täällä, joten jos en ole mieheni seurassa vaihtoehtoina on firman bussit tai taksit, ja bussit täällä eivät kulje kuten HSL:n bussit, sen voin kertoa… muutaman (kymmenen) minuutin myöhästyminen ei ole yhtään mitään ja liikenteestä ei muutenkaan koskaan tiedä. Jos osutaan ruuhkaan niin siinä voidaan olla pitkäkin aika.

Loppuun vielä pieni havainnollistava tarina tästä kaikesta. Lähdin viime viikolla käymään Ikeassa. Tarvitsin uusia kahvikuppeja ja jotain muuta pientä kotiin sekä halusin käydä Ikean ruokakaupassa hakemassa glögiä ja lakuja. ”Shopper’s bus” eli shoppailubussi kotoa lähti 9.00 ja olin Ikealla jo 9.15. Koska Ikea avasi ovensa vasta 9.30, kävin hakemassa kahvia ja istuin vaihtamaan kohteliaisuusfraaseja paikallisten rouvien kanssa (arabian opinnoista on siis ollut hyötyä!). No, Ikea aukesi 9.30 mutta vain kahvila aukesi, itse kaupan piti aueta vasta 10.00. Menin sitten istuskelemaan kahvilaan vielä puoleksi tunniksi ja kirosin itseäni, etten ottanut kirjaa mukaan. No, kauppa aukesi ehkä kymmentä yli kymmenen lopulta, ja tiesin että minun piti olla tehokas ehtiäkseni tehdä kaiken seuraavaan rukoukseen mennessä. Hoidinkin ostokset nopeasti mutta tein sen virheen, että jäin ihailemaan jouluvaloja joita ei ollut enää hyllyssä vaan ainoastaan yksi pari näytillä. Yritin etsiä myyjää joka osaisi kertoa onko niitä vielä myynnissä vai ovatko ne täysin loppu, ja minut lähetettiin muutamalle eri infopisteelle asian tiimoilta. Lopulta kun asia selvisi (valoja ei tietenkään ollut) kuulin kuulutuksen, joka kertoi että seuraava rukous tulee 20 minuutin päästä ja jos haluat poistua kaupasta, suuntaa nyt kassoille. Tuulispäänä lähdin sitten kassoille, jossa oli edessä non 15 minuutin odotus. Olin ajatellut käydä lounaalla Ikeassa, mutta siinä vaiheessa kun pääsin ravintolaan se oli juuri suljettu rukouksen ajaksi (”sorry madam”) ja kun yritin sen sijaan käydä Ikean pienessä ruokakaupassa, sekin oli juuri suljettu. Bussi kotiin oli lähdössä 12.00 ja rukouksen piti loppua noin 11.50. Mitään seuraavaa bussia ei ollut vaan vaihtoehtoina oli joko ehtiä tuohon bussiin tai sitten yrittää saada taksi. Odottelin sitten kärsimättömä (ja vähän nälkäisenä) taas puolisen tuntia, sitten todella nopea ryntäys ruokakauppaan (onneksi glögiä löytyi!) ja etsimään bussia, joka oli tietysti myöhässä… Onneksi sain yllättäen kyydin kotiin yhden tutun naisen aviomieheltä, joka oli tullut noutamaan rouvaansa ja hänen ystävättäriä Ikeasta. Aamun kolmen tunnin ostosmatkasta siis ainakin puolitoista tuntia oli vain odottelua ja istuskelua. Jos en tässä maassa opi kärsivällisyyttä niin en tiedä missä sitten!