Oi talvipuu

Vuoden loppu häämöttää, ja lähestymme taas aikaa jota voi kutsua monella nimellä – joulun aika, tai jos haluaa olla poliittisesti korrekti, voi puhua amerikkalaiseen tapaan season greetingseistä tai kuten täällä tavataan sanoa, kohta alkaa holiday season. Olen kirjoittanut aiemminkin siitä kuinka Saudeissa ei oikeastaan vietetä joulua. Julkisilla paikoilla ei näe joulukoristeita tai kuule joululauluja, eikä islamiin kuulu joulun viettäminen (kaikille ei-jouluihmisille tämä olisi varmasti ihana paikka tähän aikaan vuodesta!). Koska joulu on perimmältään kristillinen juhla, sitä ei sovi juhlia julkisesti. Se ei kuitenkaan estä yksityishenkilöitä viettämästä joulua, eikä myöskään ovelia markkinamiehiä myymästä joulukoristeita – ne ovat vain yleensä nimetty talvikoristeiksi. Esimerkiksi Ikea myy kynttilöitä, servettejä, kuppeja ja valosarjoja joulun hengessä, mutta malliston nimi on Vinter 2017 (varsin kekseliästä Ikealta). Ja miksi kynttilät olisivatkaan oikeastaan varattu vain joulun viettoon? Täälläkin on nyt talvi ja illat ovat pimeitä, ja uskon että monet muslimitkin tykkäävät polttaa kynttilöitä, yhdistämättä niitä välttämättä suoraan jouluun. Lisäksi on muslimeja, jotka viettävät joulua ainakin jollain tavoin, esimerkiksi syömällä hyvää ruokaa perheen kanssa ja jopa antamalla lahjoja.

20171128_102519

Ikioma joulukuusemme

Annoin tänä vuonna uhkavaatimuksen aviomiehelleni jo hyvissä ajoin: joulukuusi on saatava. Tämä vuosi on oikeastaan ensimmäinen kun tyttäremme tajuaa jotain joulujutuista, ja itse tunnustaudun jouluihmiseksi. Minulle on aina ollut tärkeää koristella talo ja tehdä tiettyjä, perinteisiä jouluvalmisteluja. Joulukuusen hankkiminen ei vain ole kovin yksinkertaista tässä maassa. Niitä ei virallisesti myydä missään, mutta niitä voi kuitenkin löytää silloin tällöin myynnissä, uutena tai käytettynä. Saimme kuuman vinkin että eräässä kaupunkimme keskustan sekatavarakaupassa olisi joulukuusia ja -koristeita myynnissä, ja suuntasimme sinne jo marraskuun alussa tekemään tutkimustyötä. Koristeita löytyi pilvin pimein (joskin tyyliltään lähinnä bling bling -krääsää), mutta joukukuusta ei näkynyt missään. Kysyin sitten kaupan työntekijältä että missäköhän tämä Christmas tree – tai Winter tree – mahtaisi olla nähtävillä, ja meidät ohjattiin yläkerran toimistotiloihin, josta muutaman suljetun oven jälkeen löytyi kuin löytyikin perimmäisestä nurkasta muovinen joulukuusi. Hintaan oli vain taidettu laittaa hieman haram-lisää, sillä kuusi maksoi noin 220 euroa, ja kyseessä ei ollut mikään elinvoimaisimman ja tuuheimman näköinen joulukuusi… kaupat jäivät sitten tekemättä. Mietimme muita vaihtoehtoja, joista yksi on ajaa Bahrainiin ja tuoda kuusi autolla sieltä takaisin, mutta emme sitten toteuttaneet tätäkään vaihtoehtoa. Saudi-Arabian tulli saattaa takavaroida joulukuusen sellaisen nähdessään, ja ajattelimme myös että on ajan hukkaa ajaa vain yhden muovikuusen vuoksi Bahrainiin ja takaisin. Lopulta tilasimme pienehkön muovikuusen Amazonista ja yllätykseksemme se tuli postissa tullista läpi heittämällä, pakettia ei ollut edes avattu.  En tiedä oliko tullimiehiä laiskottanut vai alkaako maa vapautua tässäkin suhteessa. Kenties ensi vuonna jouluakin voi juhlia täälläkin jo ihan näkyvästi, kuka tietää?

Jouluun valmistutaan myös lähinnä länsimaalaisten asuttamissa leireissä. Meilläkin valtaosa leirimme asukkaista ei ole muslimeja, ja nyt viikonloppuna leirissämme järjestään Winter Fair, jossa nähdään myös erityinen vieras pohjoisnavalta (näkemys siitä, että Joulupukki asuu Suomen Lapissa ei ole kovin suosittu täällä). Näillä messuilla myydään yleensä ihmisten itse tekemiä joulukoristeita ja ruokaa, mutta tiedän että myös Englannista tuotuja suklaakalentereita on tänä vuonna myynnissä – joulukalentereitakaan ei tietysti myydä täällä, ainakaan yleisesti. Välillä suorastaan naurattaa se into ja vaiva mikä täällä laitetaan joulukoristeiden ja joulujuttujen hankintaan ja ylipäätään siihen, että saataisiin edes jotain jouluisaa erityisesti lapsille järjestettyä. Miettikää mitä tahansa suomalaista tavarataloa joulun alla ja sitä joulukrääsän määrää ja tarjontaa, ja meillä etsitään vimmattuina suljettujen ovien takaa hys hys -mentaliteetilla jotain kämäistä muovikuusta! Täällä saa tosissaan tehdä töitä joulumielen hankintaan! Kävimme myös taannoin mieheni ja tyttäreni kanssa Dubaissa, missä joulua vietetään täysin avoimesti ja kaupat myyvät mitä ihanimpia joulujuttuja. Tunsin itseni varsinaiseksi köyhäksi maalaisserkuksi Dubai Mallissa pyöriessäni ja palasinkin Saudeihin takaisin matkalaukussa mukana joukukoristeita – vaatteiden sekaan piilotettuna toki, siltä varalta että tullilla olisi asiaan jotain sanottavaa.

Mainokset

Se, minkä nimeä ei saa mainita

Todistan paraikaa ihmeellistä näkyä: ulkona sataa! Tässä osassa Saudi-Arabiaa ei ole satanut sitten minun saapumiseni syyskuussa, ja itseasiassa miehenikään (joka saapui heinäkuussa) ei ollut nähnyt sadetta aiemmin täällä. Näky oli niin outo, että meidän oli pakko mennä ihailemaan tätä luonnonilmiötä eilen illalla ulos saakka. Tallustelimme sateessa hymyillen typerästi, emmekä olleet ainoat jotka olivat tulleet ulos nauttimaan sateesta… Saudi-Arabiassa sataa yleensä marraskuussa, mutta tänä vuonna sateet olivat myöhässä, varsinkin itärannikolla. Niinpä kuningas pyysikin taannoin kansalaisia rukoilemaan sadetta – ja nyt sadetta sitten saatiin! Infrastruktuuri tosin ei ole rakennettu sadetta varten. Suomessa ensilumi yllättää autoilijat, täällä sade. Teillä ei ole minkäänlaista viemäröintiä, joten tiet tulvivat aika pahasti. Onneksi tänä aamuna suurin osa vedestä oli jo imeytynyt maahan. Liikenne on tarpeeksi kaoottista jo ilman sadettakin, joten voitte kuvitella millaista ajaminen on sateella.

Ensimmäinen adventtisunnuntai ja sitä myöten joulukuu alkavat lähestyä kovaa vauhtia. Tyypillisesti joulunalusaika jakaa ihmisiä: osa ihmisistä ei välittäisi kuulla joululauluja lokakuun lopusta lähtien kauppakeskuksissa tai syödä jouluruokia marraskuussa, jolloin pikkujoulukausi on jo täydessä vauhdissa. Ja jotkut eivät yksinkertaisesti voi sietää joulua ja toivoisivat, että koko ahdistavan juhlapyhän voisi käydä vaikkapa töissä. Minä kuulun kuitenkin ns. joulufiilistelijöiden joukkoon. Minusta on ihanaa odottaa joulua ja kuunnella joululauluja ja koristella koti jouluisaksi. Saudi-Arabiassa ei kuitenkaan vietetä lainkaan joulua. Esimerkiksi jouluaatto tai joulupäivä eivät siis ole minkäänlaisia pyhäpäiviä vaan normaaleja työpäiviä, ellei vapaata pyydä erikseen. Näin ollen kaupoissa eivät soi joululaulut, pikkujouluja ei suuremmin juhlita ja joulukoristeita on hyvin niukalta saatavilla. Varsinkaan mikään joulukoriste missä on kristillistä tematiikkaa ei ole täällä sallittu – julkisesti ei saa harjoittaa muita uskontoja kuin islamia, ja muihin uskontoihin viittaava materiaali on periaatteessa kielletty. Niinpä Jeesus-lasta seimessä on turha täältä etsiä. Itseasiassa ”joulua” itsessään ei mainosteta missään, vaan joulukoristeet ovat talvikoristeita ja joulunaika ei ole joulu, vaan ”winter holiday season” eli talviloma. Joulu onkin lähes tabusana täällä – se, minkä nimeä ei saa mainita.

Tämä ei kuitenkaan estä meitä ei-muslimeita yrittämästä juhlistaa joulunalusaikaa. Toki sää on sateista huolimatta kaikkea muuta kuin jouluinen: päivälämpötilat ovat siinä +25 astetta ja yöllä 10-15 astetta. Jotenkin tuntuu, että joulutunnelma vaatisi pimeää ja kylmää – mutta vain hyvin hetkellisesti olen kaivannut Suomen talvea. Pohjimmaltani olen lämpöisen sään tyttö ja talvi kestää mielestäni aivan liian pitkään Suomessa. Jouluvalmisteluihin täällä on kuulunut jouluisten jälkiruokien tekoa ja kodin koristelua jouluisemmaksi. Ikeasta löysin glögiä (alkoholitonta, tottakai) ja Anna’s piparkakkuja, joita olen syönyt hyvällä joulumielellä. Ystäväni Donna on yrittänyt etsiä joulukuusta (muovista, täällä ei kuusipuita kasva joka nurkalla) ja kuusen metsästys on saanut suorastaan tragikoomisia piirteitä. Koska joulukoristeita ei periaatteessa myydä, joulukuusen ostoon on omat niksinsä. Joulukuusia myydään kaupungilla ainakin yhdessä tavaratalossa, mutta salaisessa huoneessa: kuuset ovat eri kerroksessa kuin muut tavaratalon osastot ja päästäkseen kuusten luo pitää osata koputtaa suljettuun oveen, jossa ei lue mitään. Sitten joku tulee avaamaan oven ja johdattaa kuusten luo, jotka ovat piilotettuina varastohyllyjen takana. Kaupat tehdään siis suljettujen ovien takana, piilossa muiden katseilta. Donna-parka erehtyi ostosreissullaan kutsumaan kuusta joulukuuseksi ja myyjä oli ollut kauhuissaan: ”No madam, no! Winter tree madam, winter tree!”. Suosittelenkin joulua vihaavia ihmisiä viettämään talvikuukautensa Saudi-Arabiassa. Täällä ei ole ainakaan pelkoa siitä, että joku tyrkyttää joulun ilosanomaa sinulle tahtomattasi!

No, joitain joulukoristeluja olen sentään onnistunut tekemään. Ohessa kuva joulupalmustamme, joka koristaa tällä hetkellä olohuonettamme. Tai siis anteeksi, kuva talvipalmustamme! Nämä koristeet otin itseasiassa mukaan jo WP_20141124_005Suomesta, ja kävin viikonloppuna täydentämässä koristevalikoimaa Bahrainissa, jossa joulua saa mainostaa vapaammin. Päällimmäisenä ostoslistalla oli joulukalentereiden hankinta miehelleni ja itselleni. En ole vielä koskaan viettänyt joulukuuta ilman joulukalenteria, enkä aio sitä tehdä nytkään. Manaman Carrefour-supermarketista löytyikin meille molemmille suklaakalenterit, ja ostin myös muita joulukoristeita. Jopa niitä Jeesus-lapsia seimessä olisi ollut tarjolla, kuten myös muutakin kristillistä materiaalia. En ollut ihan varma saako joulutavaroita tuoda rajan yli Saudi-Arabiaan, joten yritin pakata joulukalenterit matkalaukkuun hieman piiloon. Nyt joulun alla tullimuodollisuudet ovat tavallista tarkemmat, sillä jotkut onnettomat yrittävät tuoda alkoholia Bahrainin puolelta. Tämä ei kannata, sillä kiinnijäämisestä seuraa länsimaalaiselle helposti karkoitus maasta. Joulukalentereista tuskin olisi seurannut karkoitusta, mutta tulli olisi saattanut takavarikoida ne. Olin jo valmis vetoamaan siihen, että kysessä on talvikalenterit… Onneksemme tavaroitamme ei erikoisemmin tarkastettu tällä(kään) kertaa rajalla, eli joulukalenterit  pääsivät kuin pääsivätkin perille ja pääsen ensiviikolla avaamaan kalenterini 1. luukun. Tämän joulukalenterin eteen on koettu tavallista enemmän vaivaa, joten suklaakin maistunee tavallista paremmalta.