Kruununprinssin haastattelu

Olen viimeaikoina kirjoittanut paljon uudesta kruununprinssistä Mohammed bin Salmanista ja hänen uudistuksistaan – yksinkertaisesti siksi, että MBS on laittanut todella tuulemaan ja uudistuksia tulee koko ajan aikamoista vauhtia. Saudi-Arabia on tänään hyvin erilainen maa kuin se johon muutin mieheni kanssa melkein neljä (!) vuotta sitten, eikä loppua uudistuksille näy. Tällä viikolla MBS oli amerikkalaisen CBS-kanavan 60 Minutes -ohjelman haastattelussa (haastattelun voi katsoa täältä) ja haastattelusta on noussut aikamoinen pöhinä Saudeissa. MBS ei nimittäin varsinaisesti säästellyt sanojaan useassa kohtaa ja lupasi radikaaleja uudistuksia. Koska Saudi-Arabiassa uskonnolliset johtajat ovat (ainakin vielä) lojaaleja kuningashuoneelle, nähtäväksi jää miten uudistukset toteutetaan ja syntyykö niistä älämölöä kuningaskunnassa.

Mitä MBS sitten lupasi? Hän oli mm. sitä mieltä, että Saudi-Arabian tulisi palata vapaampaan aikaan, kuten 1970-luvulla oli (monet tiukoista uskonnollisista rajoituksista tulivat voimaan Iranin vuoden 1979 vallankumouksen myötä). Hänen mukaansa miehet ja naiset ovat myös tasa-arvoisia, ja sitä varten maassa täytyy tehdä useita uudistuksia naisten asemaan liittyen. Hän haluaa naiset mukaan työelämään, mikä on varsin järkevää – Saudi-Arabiassa suurin osa väestöstä on alle 30-vuotiaita, ja jos nuoret eivät käy töissä (miehet tai naiset) on valtiolla iso ongelma käsissään. MBS on jo luvannut naisille ajo-oikeuden ja oikeuden päättää (ainakin osasta) omista asioistaan ilman holhoojan suostumusta, nyt hän lausui että Koraani ei missään muotoa kehoita naisia pukeutumaan abayaan ja huiviin, vaan ainoastaan säädylliseen asuun. Tätä kommenttia on erityisesti naisexpatien piirissä nyt tulkittu kiivaasti muutaman päivän ajan. Jättääkö abaya kotiin vai ei? Koska kaupungille voi uskaltautua vaikkapa pitkissä housuissa ja peittävässä puserossa? Olin eilen aamupalalla ja shoppailemassa kaverini kanssa paikallisessa ostarissa ja me laitoimme vielä abayat päälle, kuten aina ennenkin, mutta naapurin rouva oli kuulemma käynyt asioilla ilman abayaa ja kaikki oli mennyt ihan hyvin. Olen niin tottunut abayan pitoon että tuntuisi suorastaan oudolta lähteä ilman sitä kaupungille, mutta tämä voi olla hyvin pian todellisuutta. Ja eipä sillä, otan ilolla tämän uudistuksen vastaan!

Puhuttiin haastattelussa toki muistakin asioista, kuten Jemenin sodasta, valtataistelusta Saudien kuningashuoneen sisällä ja terrorismista – asiat, joiden tiimoilta Saudi-Arabia on ollut uutisissa paljon viime aikoina. Jemenin sota, joka on valtava inhimillinen kärsimysnäytelmä, ei näytä loppuvan ihan heti. MBS otti varsin ovelan kannan sotaan sanoessaan että kuvitelkaa että Meksiko pommittaisi Amerikan suurkaupunkeja, mitä te amerikkalaiset tekisisitte vastaavassa tilanteessa? Tämä argumentti varmasti puree amerikkalaisiin katsojiin. Jemenistähän on tosiaan ammuttu ohjuksia kohti Riadia, tosin ne kaikki on saatu tuhottua jo ilmassa, joten tällä puolella rajaa on vältytty siviiliuhreilta. Valtataistelusta puhuttaessa esiin nousi prinssien ja muiden vaikutusvaltaisten henkilöiden vangitseminen Riadin Ritz-Carlton -hotelliin marraskuussa. Kirjoitan tästä aiheesta varmasti pian lisää, sillä vankeusajasta on nyt tihkunut lisää tietoa julkisuuteen. Ja mitä tulee terrorismiin… no, se on vaikea asia selittää tyhjentävästi lyhyessä haastattelussa, mutta amerikkalaisille varmasti tulee yhä mieleen Saudi-Arabiasta 9/11 ja Osama bin Laden. Samaan aikaan Yhdysvallat (ja koko maailma) tarvitsee Saudi-Arabiaa ja sen öljyvarantoja. Jos täällä tapahtuisi jotain isompaa kuohuntaa, se vaikuttaisi suoraan öljyn hintaan ja maailmantalouteen, niinpä kaikkien intesseissä on pitää alue mahdollisimman vakaana.

Jäämme jälleen seuraamaan, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kulunut vuosi on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen asua ja elää Saudi-Arabiassa, koska koko ajan tapahtuu niin hirveän paljon historiallisia muutoksia. MBS totesi haastattelun lopuksi että ainoa asia joka hänet voi pysäyttää on kuolema, ja sitä toki on mietitty että meneekö hän uudistuksissaan niin pitkälle (ja niin nopeasti) että kokee salamurhaajan uhriksi joutumisen kohtalon. Monella on mielessä kuningas Faisal, jonka oma veljenpoika ampui vuonna 1975. MBS on varmasti saanut tukijoiden lisäksi myös vihamiehiä uudistustensa myötä, ja kuningashuone on varsin laaja – vallankahvaan olisi varmasti muitakin pyrkijöitä. Saa nähdä, miten vain 32-vuotias kruununprinssi tästä jatkaa, ja kuinka kauan hänen isänsä kuningas Salman vielä hallitsee maata.

Mainokset

Muutosten syksy

Tänä syksynä ei ole varsinaisesti tarvinnnut miettiä, mistä kirjoittaa blogissa tällä kertaa. Juuri nyt Saudi-Arabiassa tapahtuu niin paljon että kirjoitettavaa olisi runsaasti – blogiin ei ole ilmestynyt uutta tekstiä hetkeen yksinkertaisesti vain siksi, että olen ollut todella kiireinen. Talvi on tullut ja lämpötilat ovat viimein laskussa, ja kuten aina tähän aikaan, puolet leirimme lapsista on kipeänä. Tähän joukkoon kuuluu myös tyttäremme. Ja kun tyttäremme on kipeänä, minä olen yleensä kipeänä sitten muutaman päivän päästä siitä kun hän sairastuu, se nyt vaan tuntuu olevan luonnonlaki.

Mutta jos siirrymme puhumaan Saudi-Arabian muutoksista oman perheeni sairaskertomuksen sijaan… no, jos lukijani ovat seuranneet yhtään uutisia tiedätte jo suurinpiirtein mitä kaikkea täällä on tapahtunut. Viimeksi kirjoitin uudesta kruununprinssistä Mohammed bin Salmanista – eli MBS:stä, kuten suosittu lyhenne kuuluu – ja siitä kuinka hän laittoi tuulemaan naisten ajo-oikeuden kanssa. Sittemmin MBS on laittanut tuulemaan myös korruption vastaisessa toimikunnassa ja kuninkaallisen perheen jäseniä sekä muita merkkihenkilöitä (mm. prinssi Alwaweed bin Talal, yksi maailman rikkaimpia miehiä) on pidätetty korruptiosta syytettynä. Heitä pidetään tällä hetkellä vangittuina Riadin Ritz-Carlton -hotellissa, joka on tyhjennetty muista asukkaista. Sitten samaan rytäkkään yksi prinsseistä myös kuoli helikopterionnettomuudessa Jemenin rajalla. Kaikki tämä on saanut ihmiset pohtimaan sitä, miten paljon korruptiosyytteissä on kyse oikeasti korruptiosta ja minkä verran kuningashuoneen sisäisestä valtataistelusta sen suhteen, kenestä tulee seuraava kuningas. Kuningashuone on valtavan suuri, ja valta siirtynee seuraavaksi uudelle sukupolvelle, jota MBS edustaa, mutta hänen pitää saada asemiaan vahvistettua (asiasta voi lukea lisää suomeksi esim. täällä).

Myös suhteet naapurivaltioihin ovat olleet suurennuslasin alla. Tilanne Qatarin kanssa on yhä pattitilanteessa, ja suhteet Jemeniin ja Libanoniin ovat huonontuneet suuresti. Jemenissä saudit ovat käyneet jo muutaman vuoden sotaa, mutta nyt tilanne on eskaloitunut entisestään. Jemenistä ammuttiin reilu viikko sitten ohjus kohti Riadin lentokenttää. Ohjus saatiin kyllä tuhottua ilmassa, mutta saudit ovat sen jälkeen tiukentaneet otettaan Jemenissä (jossa on käynnissä valtava kolera-epidemia ja nälänhätä) ja syyttäneet iskusta enemmän tai vähemmän suoraan Irania. Sitten Libanonin pääministeri ilmoitti Riadin matkallaan yllättäen eroavansa virastaan, ja nyt monet spekuloivat sillä oliko hänet pakotettu eroamaan. Saudi-Arabia ei ole tyytyväinen Hizbollah-järjestön toimintaan Libanonissa – eikä erityisesti järjestön läheisistä suhteista Iraniin – ja nyt diplomaattinen kriisi on edennyt sellaiseen pisteeseen, että sekä Hizbollah että Saudi-Arabia väittävät vastapuolen julistaneen sodan. Saudi-Arabia on myös pyytänyt kansalaisiaan poistumaan mahdollisimman pian Libanonista. Tällä hetkellä tilanne tuntuu yhä ”vain” diplomaattiselta kriisiltä eikä moni usko oikean sodan mahdollisuuteen, mutta jännitteitä on kieltämättä ilmassa huomattavasti aiempaa enemmän.

Samaan aikaan MBS jatkaa uudistuksiaan Saudeissa. Hän suunnittelee mm. valtavan talousalueen perustamista maan länsirannikolle, ja alueella olisi tiettyjä erivapauksia. MBS myös totesi että Saudi-Arabian olisi aika palata ”maltillisen Islamin” valtioksi, mitä se ikinä tarkoittaakin, ja suunnitteilla on että maahan alettaisiin myöntää rajoitetusti turistiviisumeita. Ensi vuonna naisten pitäisi päästä paitsi rattiin myös saada osallistua urheilutapahtumiin. Nyt muutoksia tulee sellaista vauhtia että mietinnässä on mitä kaikkea voisi vapautua seuraavaksi. Itse toivoisin että kaupat saisivat halutessaan pitää ovensa auki rukouksien ajan (nyt kaiken pitää sulkeutua viisi kertaa päivässä, eikä aina ole tietoa milloin kauppa avaa ovensa seuraavan kerran) ja että naiset saisivat halutessaan pukeutua peittävästi, mutta ei välttämättä abayaan. Eli esim. pitkät housut ja pusero kaupungilla liikkuessa riittäisi. Tämä maa on ollut niin pitkään erikoisasemassa monien säädöstensä kanssa että osalla kansalaisista on varmasti vaikeuksia hyväksyä muutosten nopeaa tahtia. Nähtäväksi jääkin onnistuuko MBS tavoitteissaan ilman maan sisäistä kuohuntaa ja mihin suuntaan Saudi-Arabia tästä kehittyy. Tämä on mielenkiintoista aikaa asua Lähi-idässä, jos jotain!

Myrskytuulia

Hyvää pääsiäistä kaikille blogini lukijoille! Täällä tosin pääsiäissunnuntai kuluu ihan työn merkeissä: kristillisiä juhlapyhiähän ei Saudi-Arabiassa vietetä. Ja kun viikonloppu on perjantai-lauantai, sunnuntai-aamuna kutsuu jälleen työpaikka. Tällä viikolla tosin olen ollut lomalla, sillä kouluni kevätloma – spring break – oli allokoitu juurikin tälle pääsiäisviikolle. Jätätimmekin mieheni kanssa Arabian pölyt hetkeksi jaloistamme ja suuntasimme keski-Eurooppaan lomalle viikoksi.

En ollut käynyt Euroopassa  lähtöni jälkeen, sillä matkamme ovat viime aikoina suuntautuneet joko Aasiaan tai sitten lähiarabimaihin. Ensimmäinen ajatukseni perille päästyämme oli se, että onpas täällä kylmä. Olen selvästi tottunut lämpimämpiin lämpötiloihin, enkä oikein muistanutkaan miten kylmä voi olla… ensimmäisenä päivänä pitikin lähteä  kaupoille ostamaan lämmintä huivia ja olen todella tyytyväinen, että otin sormikkaat ja pipon mukaan. Toinen – miellyttävämpi – ajatus oli se, että onpa täällä vihreää. Meillä oli auto vuokrattuna viikon verran ja ajelimmekin maaseutua ristiin rastiin, minun välillä huokaillessa ”katso, miten ihana vanha talo”, ”uu, joki ja peltoja” ja ”katso, lehmiä” ja niin edelleen. Olen selvästi ollut jonkinsortin vehreyden puutostilassa, sen verran voimakkaasti idylliset maaseutumaisemat minuun iskivät! Eikä se pelkkä vehreys vaan se, että luonnossa oli mahdollista kävellä. Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, kuinka Saudi-Arabiassa on hankalaa liikkua kävellen oikeastaan minnekään, ja vaikka luonto on täällä huikeaa aavikkoa, siihen ei voi tutustua kävellen tai omatoimisesti. Niinpä viikko eurooppalaisessa pikkukaupungissa, jossa saattoi kävellä minne vaan, tuntuikin aika luksukselta – jopa myrskytuulten keskellä. Saimme nimittäin niskaamme pahan myrskyn, joka riehui keski-Euroopassa oikeastaan koko sen viikon kun olimme lomalla. Niinpä joka päivä satoi ja tuuli reippaasti, eikä lämpötiloissakaan ollut hurraamista. Alkuun olimme sitä mieltä, että tämähän on eksoottista Arabian lämpöön tottuneelle, mutta täytyy kyllä sanoa että viikon edetessä sää alkoi jo vähän harmittaakin. Erityisesti kun sillä oli vaikutuksia lentoihin. Paluumatka Saudeihin menikin loppujen lopuksi pienen uudelleenreitityksen kautta. Pääsimme kuitenkin perille ja uudelleenreitityskään ei lopulta harmittanut niin paljon, sillä pisin matka lennettiin pramealla Airbus A380 -lentokoneella. Kyseessä on tällä hetkellä maailman suurin matkustajalentokone, jossa businessluokka on omassa kerroksessaan – ja siellä on muun muassa ihka oikea baari, jossa voi seisoskella drinksuja siemaillen… lennossa oli kieltämättä vanhan maailman tyyliä!

No, jos Euroopassa myrskysi niin Saudi-Arabiassa oli poissaollessamme ollut ilmeisesti vuosikymmenen hiekkamyrsky. Näin Facebookista jonkin verran videoita ja kuvia myrskystä, ja kieltämättä myräkkä oli ollut aika vaikuttava. Jos olette nähneet Interstellar-elokuvan, voitte kuvitella hieman miltä myrsky näytti. Katsoin tämän mielenkiintoisen elokuvan lennolla paluumatkalla (suuremmin juonta paljastamatta kyseessä on tulevaisuuteen sijoittuva scifi-leffa, jossa maapallo kärsii toistuvista hiekkamyrskyistä, jotka tappavat hiljalleen eri viljalajikkeet ja sitä myöten ihmiset alkavat kuolla nälkään). Moni kaveri oli myös valitellut sitä, että hiekka oli myrskyn aikana tullut ikkunoista sisään asuntoihin. Meitä jännittikin hiukan kotiinpaluu ja se, missä kunnossa löytäisimme kodin sekä auton, joka oli ollut parkissa lentokentällä viikon verran – parkkihallissa kylläkin, mutta täällä parkkihalleissa ei usein ole seiniä, eli hiekka oli päässyt aika vapaasti lentämään sisään. Auto onneksi löytyi, mutta aika hiekkainen se oli. Ensimmäinen projekti olikin alkaa putsata ikkunoita mahdollisimman hellävaroen hiekasta, jotta paluumatkalla kotiin voisimme nähdäkin jotain ikkunoista läpi… Suomessa autoissa usein mukana kulkevaa lumiharjaa tuli ikävä! Asunto oli onneksi säilynyt suuremmitta vaurioitta. Hieman hiekkaa oli tullut sisään kaikista ikkunoista, mutta mitään valtavaa sekasotkua ei ollut. Nyt edessä on kuitenkin ikkunankarmien pyyhkiminen ja toivotaan, että talomme päättää pestä ikkunat myös ulkopuolelta pikapuoliin – näkymät ulospäin ovat aika sameat tällä hetkellä.

Miltä maailma näyttää sellaisen auton sisältä, joka on seissyt viikon hiekkamyrskyssä.

Miltä maailma näyttää sellaisen auton sisältä, joka on seissyt viikon hiekkamyrskyssä. Mieheni on saanut yhden kulman putsattua kuvaa otettaessa (vasen kulma).

Saudi-Arabiassa tai ainakin sen etelärajalla on ollut myös toisenlaisia myrskyn merkkejä viime viikkoina. Moni blogini lukijakin on varmaan huomannut, että useat arabimaat ovat hyökänneet Jemenin kapinallisia vastaan, ja iskuja johtaa Saudi-Arabia (asiasta lisää muun muassa täällä). Tämä on luonnollisesti lisännyt epävarmuutta koko Arabian niemimaalla. Tilanne ei juuri näy arkipäivässämme, mutta toki tietoisuus siitä, että naapurimaata vastaan käydään sotilasoperaatiota lisää riskien määrää Saudeissakin. Meidän piti mieheni kanssa matkustaa muutaman viikon päästä Saudi-Arabian länsirannikolle Farasan-saarille snorklausreissulle, mutta matka peruttiin turvallisuussyihin vedoten – Farasan-saaret ovat melko lähellä Jemenin rajaa. Jemen on ollut jo pitkään epävakaa maa, jonne matkustamista ei ole suositeltu, mutta nyt myös rajaseutuja tulee välttää. Täysimittaista sotaa tästä tuskin tulee, sillä Jemenin kapinallisilla ei oikein ole resursseja ryhtyä sotimaan paljon isompaa Saudi-Arabian ja liittolaisten armeijaa vastaan, mutta tilanne saattaa nostaa terrori-iskujen uhkaa. Nyt odotammekin miten tilanne kehittyy ja toivomme tietysti rauhan palaavan mahdollisimman pian.