Automatka Riadiin

Molemmat lapsemme ovat syntyneet Saudi-Arabiassa, ja ensimmäisen lapsen jäljiltä oli jo mielessä se, että ulkomailla syntyminen tuottaa jonkin verran ylimääräistä paperityötä. Syntymätodistus pitää kääntää englanniksi (se tulee tietenkin arabiaksi) ja käännös pitää vahvistaa oikeaksi, ja sitten pitää hakea Suomen kansalaisuutta. Vasta tämän jälkeen voi anoa Suomen passia ja passia anotaan Riadin Suomen suurlähetystössä. Passin saatuaan pitää vielä anoa iqamaa, oleskelulupaa, sekä Saudi-Arabian viisumia. Toisin kuin monessa maassa Saudi-Arabiasta tarvitsee voimassaolevan viisumin paitsi maahan tullessa myös maasta poistuessa. Olemme nyt keskellä tätä ruljanssia ja viime viikonloppuna lähdimme automatkalle Riadiin anomaan passia nuoremmalle lapsellemme. Uusimme samalla tyttärenkin passin, sillä tyttären vauvakuvasta on tullut jo muutaman kerran valitusta erityisesti Suomen maahantulossa siitä että kuva ei vastaa enää lapsen ulkonäköä.

Meiltä Riadiin on noin neljän tunnin ajomatka. Tie Riadiin on pitkä ja pölyinen, sillä suurin osa matkasta ollaan aavikolla. Isompaa asutusta tulee vasta sitten Riadin esikaupunkialueella vastaan. Matkalla näkee lähinnä hiekkaa, silloin tällöin kameleita, paljon rekka-autoja ja aina toisinaan huoltoaseman. Matkan voi periaatteessa tehdä yhdessä päivässä – neljä tuntia Riadiin, hoitaa asiat siellä, ja neljä tuntia takaisin – mutta kahden lapsen kanssa tämä ei tuntunut kovin houkuttelevalta idealta. Päätimmekin jäädä yöksi Riadiin ja hoitaa passiasiat vasta sitten seuraavana päivänä. Sitä paitsi edellisestä matkastani Riadiin on jo lähes kolme vuotta, joten oli ihan mukavaa viettää yksi yö pääkaupungissa. Vauvan ja kolmevuotiaan taaperon kanssa kaikessa kestää paljon aikaa – koko ajan jollakulla on vessahätä, tai vaippa pitää vaihtaa, tai on nälkä ja jano, tai päiväuniaika, tai joku itkee… mutta onnistuimme kuitenkin Riadissa käymään vähän ostoksilla ja syömään illalla kivassa ravintolassa. Ja tietenkin hoitamaan asiat suurlähetystössä, mikä oli koko matkan päätarkoitus.

Riad on paljon isompi kaupunki kuin missä asumme nyt, joten ostoskeskuksiakin on joka lähtöön. Kun pubeja tai muita huvituksia ei juuri ole ja ulkonakin on todella kuuma näin kesällä, saudit kokoontuvat mielellään ostareihin pyörimään. Riad on myös konservatiivempi kuin itärannikko missä asumme, koska Riadissa on perinteisesti ollut vahva kuningashuoneen vaikutus ja suhteessa vähemmän länsimaalaisia. Me valkoihoiset, sinisilmäiset ja vaaleahiuksiset suomalaiset (minulla on suomalaisittain tummat hiukset mutta täällä olen lähes blondi, jos paikallisilta kysyy) saimmekin jonkin verran huomiota osaksemme. Matkalla pysähdyimme huoltsikalla jossa jokaisella näkemälläni naisella oli abayan lisäksi kasvot täysin peitetty ja jopa hansikkaat kädessä, ettei käsistä näy ihoa. Minä pyyhälsin paikalle ilman huivia ja abayakin oli rikki niin että siitä puuttui yksi nappi ja polveni vilkkuivat kovassa tuulessa abayan alta…. aika pitkää tuijotusta sain osakseni. Selvästi ainakaan pienemmillä paikkakunnilla ei vielä irroitella pukeutumisen suhteen, vaikka kruununprinssi olikin sitä mieltä että abaya ei olisi pakollinen asu Saudeissakaan (lue lisää esim. täältä). Jonkinmoinen näky olimme myös Riadissa, sillä ostaessani uusia sandaaleita koko kenkäkaupan naisvaltainen henkilökunta hyökkäsi kännykät ojossa ottamaan kuvia pienestä pojastamme ja nipistelemään poskesta että mashallah, he is so cute, look at the eyes! En erityisemmin tykkää siitä että lapsiani tullaan kuvaamaan ja hypistelemään ja yritän aina poistua tilanteesta nopeasti. Suomalaiselle tuollainen käytös tuntuu tungettelevalta, täällä se on normaalia eikä sillä tarkoiteta mitään pahaa.

Suomen suurlähetystössä kävimme sunnuntai-aamuna (sunnuntaihan on täällä viikon ensimmäinen työpäivä) ja saimme paperiasiat nopeasti ja hyvin hoidettua. Tapasimme myös suurlähetystön varapäällikön, joka oli juuri tullut autoilemasta kaupungilta. Muutenhan tässä ei olisi mitään outoa, mutta varapäällikkö on nainen ja naisethan eivät ole pitkään aikaan saaneet ajaa autoa Saudi-Arabiassa. Viime sunnuntai, 24.6., olikin ensimmäinen päivä jolloin naiset pääsivät rattiin. Suomen suurlähetystön naiset olivatkin päättäneet lähteä heti kokeilemaan uusia oikeuksiaan. Uutisiinkin asti he pääsivät Suomessa, samoin kuin suomalaisbloggaaja Blue Abaya, joka oli ensimmäinen eurooppalainen nainen joka läpäisi ajokokeen täällä Saudi-Arabiassa. Naiskuskeja on nyt alkanut näkyä jonkin verran katukuvassa. Itselläni ei ollut edes Suomessa ajokorttia ja mietin, ryhdynkö sitä ajamaan täällä. Juuri tällä hetkellä en ainakaan, vauvaelo vie suurimman osan ajastani nyt. Lisäksi liikenne täällä on aika kaoottista enkä tiedä haluaisinko siksi ajaa ylipäätään Saudeissa. Naisten ajo-oikeuden astuttua voimaan näin somessa uutisen, jossa saudi-miehet valittivat että naiset ajavat niin huonosti, mm. pysähtyvät punaisiin liikennevaloihin ja noudattavat nopeusrajoituksia, ja tällaisella käytöksellä sotkevat koko liikenteen. Uutinen oli pilauutinen ja satiirimielessä tehty, mutta kuten aina, satiirin pitää osua suht lähelle todellisuutta voidakseen todella toimia!

Mainokset

Opintiellä

Syksy alkaa tehdä tuloaan Saudi-Arabiaan, tosin lämpötila nousee tänään jälleen lähemmäs 40 astetta. Paikalliset sanovat kuitenkin että pian lämpötilan pitäisi laskea. Kaupoissa on myynnissä jo talvivaatteita, jakkuja, kevyttoppatakkeja ja pipoja (!).  En millään voi uskoa että lämpötila tippuisi vielä niin paljon että tarvitsisin takkia, saati sitten toppatakkia. Ehkä paikallisista esimerkiksi 20  astetta lämmintä tuntuu kylmältä verrattuna kesän kuumuuteen, ja siksi takkia tarvitaan? No, odotan innolla Saudi-Arabian talvea. Lunta nyt ei ainakaan ole luvassa…

Syksyn myötä olen palannut opintielle, kuten niin monena syksynä aiemminkin – tosin en aivan viime vuosina enää, jolloin syksyisin on orientoiduttu lähinnä töihin. Aloitimme viime viikolla mieheni kanssa arabian alkeiskurssin, jota pidetään kaksi iltaa viikossa joulukuuhun saakka. Kyseessä on ”conversational Arabic” eli keskustelukurssi, ja kurssi pidetään firman ylläpitämässä koulussa. Opettajamme on egyptiläinen nuori nainen, ja opetuskielenä on englanti. Opintielle paluun tunnetta on vahvistanut entisestään se, että luokkahuoneeseen kävellessä voi silmäillä oppilaiden tekemiä maalauksia ja julisteita sekä kurkistaa jumppasaliin, jonka puolapuut tuovatkin mieleen omia, ah niin rakkaita koulumuistoja…  Olen viimeksi aloittanut ihan uuden kielen opiskelun lukiossa, ellei viron peruskurssia yliopistossa lasketa. Ja arabia onkin sitten todella erilainen kieli opiskella, ihan alkaen tietysti siitä, että kirjaimet ovat niin erilaiset, ja arabiaa luetaan ja kirjoitetaan oikealta vasemmalle. Lisäksi tämän päivän oppimiseeni tuo oman lisänsä se, että olen sitten lukioaikojen kouluttautunut kielen ammattilaiseksi ja opettanut suomea ulkomaalaisille, myös ihan alkeiskursseilla. Olen siis itse ollut opettamassa alkeita ryhmälle opiskelijoita, jotka ovat enemmän tai vähemmän pihalla niin kielestä kuin kohdemaan kulttuuristakin. Itsestäni tuntuu juuri nyt, että olen vielä aika eksyksissä arabian kanssa  – ymmärrän juuri tarpeeksi ymmärtääkseni sen, kuinka paljon opittavaa on edessä. Lisäksi kärsivällisyys ei ole parhaita puoliani. Haluaisin jo hirveästi ymmärtää enemmän ja nähdä rakenteen kielen taustalla. Mutta opettajana minun pitäisi tietää, että kerralla ei voi omaksua kaikkea vaan oppiminen on aloitettava pienistä paloista. Jossain vaiheessa asiat alkavat kirkastua ja palaset loksahtavat paikalleen, Inshaalla.

Muutama juttu arabiasta on jo selvinnyt. Olla-verbiä ei käytetä ainakaan preesensissä, niinpä esimerkiksi lauseessa ”Miin zowj Sara?” (joka tarkoittaa ”Kenen vaimo on Sara?”) miin on ’kuka’, ’kenen’ ja zowj on ’vaimo’. Varsinaisiin verbeihin asti emme tosin ole vielä päässeet, mutta muita verbejä siis on. Olemme tähän saakka käyneet läpi tervehdyksiä, persoonapronomineja ja omistusrakennetta. Arabiassa on samalla tavalla possesiivisuffiksi kuin WP_20141019_009suomessakin, eli esimerkiksi ’taloni’ on beytii, jossa beyt on talo ja ii suffiksi yksikön 1. persoonassa. Kuten kuvasta näkyy, opiskelemme vielä länsimaalaisiin kirjaimiin translitteroituja tekstejä. Olemme käyneet läpi arabialaiset kirjaimet, mutta en juurikaan osaa niitä vielä. Arabialaiset kirjaimet ovat kyllä todella kauniita ja olisi ilo osata kirjoittaa niitä. Tarkkaa suomalaista hermostuttaa se, että arabian translitteraatio länsimaalaisille kirjaimille vaihtelee niin hirveästi. Esimerkiksi viimeksi tunnilla puhuttiin siitä, miten kerrotaan oma nimi ja kysytään toisen nimeä, ja ’nimi’ kirjoitettiin esm. Myöhemmin oppikirjassa se olikin ism. Kun kysyin opettajalta tästä, vastaus oli että se voi olla kumpi vaan, ei väliä. Tähän asennoitumiseen on siis vielä opettelemista. Miten niin muka saman sanan voi kirjoittaa (ainakin) kahdella eri tapaa?

Odotan kurssilta sitä, että oppisin edes vähän puhumaan ja ehkä lukemaankin arabiaa. Paikallisten ihmisten puhe on hirveän nopeaa, joitakin sanoja saan napattua sieltä täältä, mutta aika vähän ymmärrän vielä. Onneksi suurin osa ihmisistä täällä puhuu edes auttavaa englantia, mutta välillä esimerkiksi taksikuskien kanssa keskustelu on mennyt käsillä viittomiseksi. Osa henkilökohtaisista dokumenteistani (joita täällä riittää) on myös lähinnä arabiaksi, esimerkiksi iqamassa (eräänläinen henkilöllisyystodistus) ei ole montaa sanaa länsimaalaisin kirjaimin. Niinpä  eilen avatessani paikallista pankkitiliä tarvitsimme pankkivirkailijan apua kertomaan vaikkapa sen, milloin iqamani voimassaolo loppuu – tieto kun oli vain arabialaisin kirjaimin ja vielä islamilaisen kalenterin mukaan. Tällaisina hetkinä voi tuntea itsensä aika avuttomaksi, ja arabian alkeista olisi suuresti apua. Kielen oppimisella olisi muutenkin suuresti merkitystä uuteen kotimaahani sopeutumisen kannalta, joten aion suhtautua opiskeluun tarvittavalla vakavuudella.