Arkea ja iskuja

Viikon sisään on tapahtunut kaksi merkittävää asiaa, joista toinen on ollut merkityksellinen lähinnä perheemme sisällä, toinen merkityksellinen koko valtion ja maailmankin tasolla. Aloitetaan siitä, mikä on ollut merkityksellistä meidän perheessämme. Tytär aloitti sunnuntaina koulutaipaleensa Saudi-Arabiassa! En olisi viisi vuotta sitten uskonut näkeväni tätä päivää – ajattelin aikoinaan että olemme maksimissaan muutaman vuoden Saudi-Arabiassa, sitten on aika palata kotiin. Mutta täällä ollaan yhä, ja koska Saudeissa kouluun mennään jo neljävuotiaana, alkoi tyttärelläkin koulu. Se ei kyllä paljoa eroa esikoulusta jota tytär kävi viime vuonna, päivät ovat yhä aika lyhyitä (koulu loppuu 12.30) eikä ainakaan vielä ole tullut läksyjäkään. Oikeasti koulu tuntuukin olevan enemmän suomalaisen esikoulun tuntuista, enkä ole myöskään törmännyt täällä oppivelvollisuuden käsitteeseen, eli en tiedä mitä olisi tapahtunut jos tytär ei olisi mennyt kouluun. Kukaan tuskin olisi tullut häntä kotoa hakemaankaan.

No, mutta koulussa tytär nyt on ja tuntuu nauttivan kovasti. Edellisvuoden luokkatovereista suurin osa näyttää jatkaneen samassa koulussa, vaikka vaihtoehtoja koulupaikkoihin olisi kyllä runsaasti. Paitsi että tytär on nyt koulussa, poika aloitti myös päiväkodissa, samassa laitoksessa. Poika on nyt 1,5-vuotias ja mietin toki että onko hän liian nuori päiväkotiin, mutta kyseessä on osa-aikahoito, hänkin pääsee kotiin jo 12.30. Muutama tunti aamulla ohjattua ohjelmaa ja leikkimistä muiden taaperoiden kanssa on minusta ihan hyväksi, plus poika oppii toivottavasti samalla englantia. Tytärhän on oikeastaan kaksikielinen, vaikka suomi onkin ehkä piirun verran vahvempi englantia. Koska molemmat lapset ovat aamulla hoidossa tai koulussa, minulla on jälleen päivittäin muutama tunti aikaa ihan vain itselleni, mikä on varsin mukavaa. Aloitin viime viikolla taas suomen yksityistuntien antamisen. Tänä syksynä minulla on vain yksi oppilas, suomalaisen ystäväni brittiaviomies, joka suunnittelee muuttavansa Suomeen ensi vuonna. On vaihteeksi mukavaa opettaa aikuista, sillä suomen opetuksessa minulla on enemmän kokemusta aikuisten kuin lasten opettamisesta, vaikka täällä olenkin pääasiassa opettanut lapsia. Palkkasin myös itselleni PT:n eli personal trainerin kahtena aamuna viikossa. Tässä ollaan hieman epämukavuusalueella sillä olen urheilun suhteen enemmän yksinäinen susi kuin laumasielu – tykkään juosta, uida ja joogata ihan omassa rauhassani -, mutta ajattelin että jos koskaan haluan saada ammattimaisia neuvoja kuntosaliharjoitteluun ja ruokavalioon, niiden aika on nyt jos koskaan. Kahden lapsen jäljiltä en ole ihan yhtä tikissä kunnossa kuin Saudi-Arabiaan saapuessani, ja toisaalta nyt minulla on kerrankin aikaa tällaiseen, kun en ole töissä, satunnaisia opetuksia lukuun ottamatta.

Meidän perheen osalta syksy on siis lähtenyt käyntiin hyvin ja arkirutiinit pyörivät jälleen, mutta maassa on tapahtunut muutakin kuin pienen perheemme arkisia tapahtumia. Aika moni sukulainen tai tuttava onkin jo ottanut yhteyttä liittyen viime lauantaisiin drooni-iskuihin, jotka kohdistuivat paikallisen öljy-yhtiön Saudi-Aramcon öljykentille. Tapahtuma on ollut iso uutinen Suomessakin, ja nyt iskuilla pelätään olevan vaikutuksia paitsi maailmantalouteen myös maailmanrauhaan. Iskut tapahtuivat Abqaiqissa ja Khuraisin öljykentällä, ja näistä kahdesta varsinkin Abqaiq on melko lähellä meitä, olemme siellä käyneetkin muutamaan otteeseen. Meillä on täällä kaikki hyvin eivätkä iskut ole näkyneet arjessa muuten kuin niin, että Aramcon leirin turvallisuustasoa on nostettu, sisäänpyrkivät tarkastetaan entistä tiukemmin. Iskujahan on koko ajan ollut Jemenin rajalla, mutta näin suuri isku näin kaukana Jemenistä pistää tietysti miettimään. Yhdysvallat ja Trump ovatkin jo kärkkäänä syyttämässä Irania iskusta, mikä voi johtaa pahoihinkin konflikteihin Iranin ja Yhdysvaltain välillä. Saudi-Arabia ja Iran käyvät muutenkin koko ajan kylmää sotaa, mutta tilanteen eskaloituminen tekisi huonoa kaikille osapuolille. Saudi-Arabia on kovasti yrittänyt profiloitua rauhallisena, vakaana maana, johon länsimaalaisetkin uskaltaisivat sijoittaa. Tällainen isku oli luonnollisesti iso isku näille haaveille, puhumattakaan siitä millaisen jäljen isku jätti öljyntuotantoon, joka ei ole vielä päässyt entiselle tasolleen.

Nyt sitten odotellaan mitä maailman johtajat suuressa viisaudessaan päättävät. Toivon kovasti rauhallisen ajan jatkuvan, mutta jos niin ei käy, meidän täytyy miettiä myös omaa asemaamme tässä maassa. Mutta tällä hetkellä kaikki on meillä hyvin enkä erityisemmin pelkää uusia iskuja, varsinkin kun edellisetkin oli suunnattu selvästi valtion tuotantolaitoksiin eikä siviilejä kohtaan.

Mainokset

Koulu ja koulutus

Olemme asuneet nyt Saudi-Arabiassa reilut neljä vuotta ja yhtäkkiä olemme tilanteessa, jossa pitäisi tehdä päätöksiä tyttären koulupaikan suhteen. Täällä koulu alkaa jo neljävuotiaana ja tytär on nyt 3,5-vuotias. Tällä hetkellä tytär käy esikoulua viereisessä leirissä ja sekä tytär että vanhemmat ovat olleet hyvin tyytyväisiä tähän kouluun. Tyttö pääsee kotiin jo puolen päivän aikaan ja koulussa tehdään paljon kaikkea hauskaa, kuten leivotaan, maalataan ja leikitään ulkona. Toki myös opetellaan asioita, tyttärellä on joka päivä matematiikkaa, englantia ja arabiaa, ja lukujärjestyksessä on myös ”practical life skills”, joka pitää sisällään kaikenlaista tapakasvatuksesta siivoamiseen. Onkin ollut hauska seurata kuinka tytär on kehittynyt valtavasti englannin kielessä ja arabiaakin ymmärtää jonkin verran, ja monenlaiset kädentaidot ovat kehittyneet myös tässä syksyn aikana lisää. Täällä ei kuitenkaan ole pakko mennä kouluun, vaan lasta voi myös kotiopettaa, mutta minulla ei ole siihen minkäänlaista paloa enkä edes usko että se olisi tyttärellemme parhaaksi. Hänelle tekee hyvää oppia olemaan muiden lasten seurassa, ottaa ohjeita vastaan muilta aikuisilta ja oppia asioita varhaiskasvatuksen ammattilaisten johdolla.

Haluaisimmekin tyttären jatkavan samassa koulussa ensi vuonnakin – jos yhä olemme silloin täällä, Saudi-Arabiassa ei koskaan oikein tiedä tuleeko lähtö nopeasti jos vaikkapa poliittinen tilanne muuttuu, mutta tällä hetkellä suunnitelmissa olisi olla täällä vielä ensi lukuvuonnakin. Ongelmana tässä koulussa on se, että mieheni työpaikka ei maksa sitä. Mieheni työpakettiin kuuluu ilmainen koulutus lapsille, ja kyseessä ei ole mikään pieni etu, sillä koulut ovat täällä kalliita. Tyypillisesti kouluvuosi kansainvälisessä koulussa per lapsi per vuosi maksaa noin 10 000 dollaria, ja osa kouluista on vielä kalliimpia. Päiväkoti tai esikoulu ei kuulu mieheni työn tarjoamaan pakettiin, joten tähän saakka olemme maksaneet itse tyttären hoitopaikan. Kaupungissa jossa asumme on useampi kansainvälinen koulu, ja meille realistisin valinta olisi joko amerikkalaisen tai brittiläisen systeemin välillä. Kysymys koulupaikasta ja opetusohjelmasta on täällä elämää suurempi kysymys: useassa koulussa on pääsykokeet (kyllä, pääsykoe noin 3,5-vuotiaalle!) ja monet koulut valitsevat oppilaansa myös kansallisuuden mukaan. Esimerkiksi brittiläinen koulu, jota olemme harkinneet, asettaa etusijalle britit, muita kansallisuuksia otetaan vain jos on tilaa (ja jos läpäisee pääsykokeen). Kyseiseen kouluun on jo alkanut haku tämän kuun alussa ja useampi tuntemani äiti oli jonottamassa papereiden kanssa koulun oven takana jo heti ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä, koska he todella haluavat lapsensa oikeaan kouluun. Tätä voi Suomen näkövinkkelistä olla vaikea ymmärtää, mutta esimerkiksi Iso-Britanniassa jo esikoulun valinta on usein määrittävä tekijä sille, mihin kouluun lapsi menee – ja miten hyvin lapsi menestyy maailmassa, sillä kouluissa todella on eroja.

Me emme ole vielä ilmoittaneet tytärtä mihinkään kouluun, ja se on aiheuttanut hämmästyneitä ilmeitä useammassa leirimme äidissä. Olemme luultavasti päätymässä jatkamaan samassa koulussa missä tytär on nyt, vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että joudumme maksamaan kouluvuoden itse. Syitä tähän on kaksi: ensinnäkin tytär viihtyy hyvin tässä koulussa enkä halua välttämättä siirtää häntä kouluun, jossa olisi pitkät päivät ja jossa akateeminen menestys on tärkeää jo neljävuotiaalla. Olen kuullut kauhutarinoita siitä, kuinka paljon kotitehtäviä joissakin kouluissa annetaan. Lapsi ei ehdi tehdä juuri mitään muuta kuin käydä koulua ja tehdä läksyjä, enkä näe sellaisessa tilanteessa juuri mitään oppimisen iloa noin pienelle lapselle. Toisekseen haluaisin ehkä aloittaa pojan päiväkodin ensi syksynä. Poika olisi silloin 1,5-vuotias ja voisi käydä ainakin muutaman aamun viikossa hoidossa. Olen ollut niin tyytyväinen tyttären päiväkotiin/esikouluun, että mielellään laittaisin pojankin samaan paikkaan hoitoon. Koska en aja, joutuisin luultavasti kuitenkin viemään molemmat lapset taksilla hoitoon ja kouluun, missä ikinä he ovatkin. Mahdollisesti tytär voisi mennä koulubussilla yksin, mutta neljävuotias on vielä niin kovin pieni kulkemaan koulumatkat ilman vanhempiaan, vaikka bussissa joku aikuinen olisikin vahtimassa. En millään haluaisi viettää useaa tuntia päivässä istumalla taksissa viemässä tai hakemassa lapsia hoidosta ja koulusta, eikä se olisi taloudellisestikaan kovin järkevää. Mielellään veisinkin lapset siis samaan paikkaan ja lähelle kotia hoitoon ja kouluun. Mutta ennen kaikkea valintaan vaikuttaa se, että mitä luultavammin haluaisin että tytär menisi kouluun Suomessa, kun sen aika on. Vaikka pidän expat-elämästä (ainakin suurimman osan ajasta), olemme miehen kanssa suunnitelleet paluuta Suomeen jossain vaiheessa. Olemme tosiaan olleet täällä jo neljä vuotta enkä näe, että olisimme enää toista neljää vuotta täällä, vaan jossain vaiheessa joko palaamme Suomeen tai vaihdamme maata. Toki jos muutamme jonnekin muualle ulkomaille asumaan on kouluongelma yhä edessä, mutta mietitään sitä sitten uudemman kerran.

Täällä muuten useat päiväkodit ja koulut vaativat oppilailta todistuksen siitä, että he ovat saaneet tarvittavat rokotukset, muuten kouluun ei ole asiaa. Tämähän on aika kuuma peruna mm. Suomessa, jossa vastaavaa ei vaadita. Tyttären päiväkodissa terveyteen suhtaudutaan muutenkin vakavasti: paitsi että heillä on oma hoitaja, kaikenlaisiin sairausepidemioihin varaudutaan yleensä huolella. Koulussa oli ollut viime viikolla enterorokkoa, ja koska tapauksia oli useampia, koulu suljettiin viideksi päiväksi. Sinä aikana lelut, matot jne. desinfioitiin, ja nyt aamuisin lasten kädet tarkistetaan rokon varalta ja heiltä mitataan myös kuume hoitoon saapuessa. Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus ennen kuin voi palata kouluun. Toki täällä on myös isompi kirjo sairauksia kuin vaikkapa Suomessa. Muistan elävästi kuinka ensimmäisenä tyttären hoitotalvena päiväkodissa oli lavantautitapaus!

Koulu ja koulutus

Tytär aloitti sunnuntaina esikoulussa, siinä samassa päiväkodissa jossa hän oli jo viime lukuvuonna. Suomalainen lukija saattaa hätkähtää sanaa ”esikoulu”, sillä tytärhän on vasta kolmevuotias. Saudeissa, kuten monessa muussakin paikassa, koulu alkaa jo neljävuotiaana, kun taas Suomessa esikouluun mennään vasta kuusivuotiaana. En ole hirveästi paneutunut Suomen päiväkotisysteemiin, mutta olettaisin ettei tyttären esikoulu loppujen lopuksi niin hirveästi eroa tavallisesta päiväkodista – toki lukujärjestys näyttää aika kunnianhimoiselta, joka päivä on mm. arabian kielen opiskelua ja useimpina päivinä on matematiikkaa ja englantia, mutta luulisin että näitä opitaan kuitenkin lähinnä leikin kautta. Päivä loppuu kuitenkin jo 12.30 ja päivään mahtuu kaksi lyhyttä välituntia ja kaksi ruokailuaikaakin.

Saudeissa ollaan hyvin akateemisesti suuntautuneita. Vanhemmat haluavat, että jo kolmevuotiaan tarhapäivää kutsutaan esikouluksi ja että lapsille laitetaan oppimistavoitteita. Kokemukseni brittiläisestä systeemistä ovat hyvin samanlaisia. Meillä on paljon brittikavereita täällä, joiden lapset käyvät brittikouluissa täällä, ja meno tuntuu olevan hyvin tavoitteellista. Läksyjä on paljon ja lasten oletetaan mm. osaavan jo kirjoittaa nimensä kouluun mennessä, eli neljävuotiaana. Suomalaisen systeemin kasvattina tämä tuntuu vieraalta. Useastihan on todistettu, että vähän vähemmälläkin pressaamisella voi oppia hyvin, ja että pienet lapset oppivat parhaiten leikin kautta. Jatkuva paahtaminen ei auta oppimisessa vaan on tärkeää, että lapsi saa välillä myös levätä.

Toinen tyypillinen piirre täällä on se, että monet vanhemmat kotiopettavat lapsiaan, eli eivät laita heitä lainkaan kouluun. Osin tähän vaikuttaa varmasti se, että vanhempien voi olla vaikea löytää heille sopivaa koulua. Saudikouluissa käy lähinnä saudeja mm. sen vuoksi, että niissä opetetaan arabiaksi ja opetukseen kuuluu koraanin opiskelua. Suurimmille expat-ryhmille on omia koulujaan, kaupungissamme on esimerkiksi filippiniiniläinen koulu, useampi britti- ja amerikkalainen koulu, ranskalainen koulu, ja niin edelleen. Näissä kouluissa toteutetaan kohdemaan opetussuunnitelmaa paikallisilla mausteilla – Saudeissa jokaisessa koulussa tulee opettaa arabiaa ja Islamin kulttuuria, myös expateille. Osa expatkouluista toteuttaa myös lasten jakoa sukupuolen mukaan, eli tytöt ja pojat opiskelevat eri luokissa. Koulu, jossa opetin ensimmäisenä vuonna, oli juuri tällainen koulu. Mutta tosiaan esimerkiksi suomalaista koulua ei löydy (ellen sitten perusta itse sellaista!) ja esikoulu jossa tytär käy, seuraa amerikkalaista opetussuunnitelmaa Montessori-lähestymisellä. Minua tämä ei haittaa yhtään, mutta monet haluavat että lapset ovat alusta asti ”oikeassa” opetussuunnitelmassa jotta voivat myöhemmin siirtyö helpommin kohdemaan opintoihin. Useat britit lähettävät vähän isommat lapsensa takaisin Iso-Britanniaan boarding schooliin eli sisäoppilaitokseen. Nuorimmat tällaiset lapset voivat olla jo 8-vuotiaita, vaikka yleisesti he ovat 13-14 -vuotiaita. Ajatus siitä, että lähettäisin edes 14-vuotiaan toiseen maahan yksin asumaan ja opiskelemaan tuntuu itselle täysin mahdottomalta, mutta brittikulttuurissa boarding schoolin perinne elää yhä vahvana.

Naapurissa asuu ranskalainen rouva, jonka kaksi lasta käyvät samassa päiväkodissa Alman kanssa. Lapset käyvät vuoropäivin, tytär yhtenä päivänä, poika toisena, ja se lapsi joka on kotona saa aina osakseen sinä päivänä ranskalaisen opetussuunnitelman mukaiset oppitunnit. Lapset oppivat siis tuplamäärän, ensin päiväkodissa yhden systeemin mukaan, ja sitten kotona toisen mukaan. Naapurin rouva on itse opettaja, joten tämä on hänen tapansa varmistaa että lapset ovat perillä ranskalaisesta opetussuunnitelmasta.  Itsehän menin kouluun piirun vajaa seitsemänvuotiaana osaamatta lukea tai kirjoittaa, ja olin koko lapsuuteni kotona, en koskaan käynyt päiväkodissa… siihen verrattuna tuntuu hullulta, että 2-4 -vuotiaat lapset opiskelevat jo kahden opetussuunnitelman mukaan! Me emme olekaan alkaneet mitenkään erikseen kotiopettaa tytärtä. Toki luemme hänelle suomeksi ja leikimme suomen kielellä ja netistä näkee onneksi suomalaisia lastenohjelmia, mutta minulle tärkeintä on se että suomen kieli pysyy hänellä vahvana. Aamu päiväkodissa on ihan tarpeeksi kolmevuotiaalle, iltapäivät ja illat on sitten lähinnä vapaata leikkiä ja ulkotouhuja varten. Muuta ehtii oppia sitten myöhemminkin.