Autiomaan ruusut ja roskat

Vaihdoimme hiljan autoa isompaan ja nyt meillä on käytössä Land Rover, eli kunnon neliveto jolla pääsee ajelemaan vähän epätasaisemmallakin alustalla. Tai miehenihän autolla ajaa, sillä minulla ei ole ajokorttia eikä naisten ajo-oikeuskaan ole vielä toteutunut, tosin ensimmäiset naisten autokoulut kyllä aloittelevat toimintaansa ja puhutaan, että kesällä naisetkin pääsisivät rattiin. Uuden auton myötä olemme innostuneet koko perhe ajelemaan enemmän autiomaassa – harrastus, joka on hyvin suosittua paikallisten keskuudessa täällä. Autiomaatahan Saudi-Arabiassa riittää ja meiltäkin pääsee alle tunnissa jo jonkinsortin dyyneille rälläämään. Viime viikonloppuna lähdimme ex tempore -ajelulle aika lähelle asuinpaikkaamme, sillä olimme saaneet vihiä hyvästä paikasta löytää desert roseja eli autiomaan ruusuja,  vapaasti suomennettuna.

Desert roset ovat kristallisoituneita hiekkamuodostelmia, joita löytyy kuumista ja kuivista paikoista, eli yleensä hiekka-autiomaista. Ne voivat olla kooltaan mitä vaan muutamasta sentistä valtavan suuriin, monimetrisiin möhkäleisiin. Niitä voi löytää autiomaan pinnasta tai joskus voi joutua myös hieman kaivamaan syvemmältä, varsinkin jos kyseessä on iso muodostelma. Viikonlopun retkellämme mieheni ja tyttäreni löysivät valtavan monta pientä desert rosea, kun minä löysin lähinnä kivettynyttä kamelinkakkaa ja muutama liskon… tasan ei käy onnenlahjat! Olimme jo lähdössä pois autiomaasta, kun näimme autosta käsin melko suuren desert rosen. Se oli niin hyvässä kunnossa että epäilen että joku oli kaivanut sen esiin hiekan alta, mutta todennut liian painavaksi kannettavaksi ja jättänyt paikoilleen. Miehelläni oli tekemistä nimittäin saada se nostettua auton takakonttiin, sen verran painavasta kivettymästä oli kyse! Nyt tuo samainen autiomaan ruusu odottaa takapihallamme sitä, että saisin aikaiseksi vielä putsata sen kunnolla hiekasta. Putsauksessa täytyy olla melko varovainen, sillä kivettymä voi rikkoutua helposti. Sitten luulen että tämä kaunis desert rose pääsee paraatipaikalle ulko-ovemme läheisyyteen.

Autiomaassa ajelu on aina vähän jännää, sillä sinne voi jäädä helposti jumiin jos ei osaa ajaa hyvin hiekassa – ja jumiin voi toki jäädä paraskin kuski, sillä hiekka on ajo-alustana ennalta-arvaamaton. Pitkille autiomaaretkille ei pitäisikään koskaan lähteä yksin eikä vain yhdellä autolla, ja mukaan on syytä varata juotavaa, syötävää ja erinäisiä tarvikkeita mahdollisia pysähdyksiä varten, kuten nyt vaikka lapio ja liinoja. On myös hyvä idea kertoa jollekulle minne suunnilleen on menossa ja mihin mennessä viimeistään pitäisi olla takaisin. Tällä kertaa olimme vain perheen kesken liikkeellä yhdellä autolla, ja siksi pysyttelimme lähellä isoa tietä ja asutusta. Itse asiassa taisimme ajaa ainakin kerran jonkun nomadin pihapiirissä, sen verran kiukkuisia koiria lähti peräämme kun siellä ajelimme! Näimme myös kamelinkasvattajia ja aidattuja lampaita ajellessamme. Autiomaassa elää tosiaan yhä nomadeja, tosin näillä nomadeilla on yleensä nelivedot ja asuinrakennukset sähköineen, eli he eivät liiku yksinomaan kameleilla ja asusta teltoissa. Romanttinen nomadi-käsitys a la Arabian Lawrence on siis historiaa, mutta kyseessä on toki yhä mielenkiintoinen tapa elää. Ainoa asia mikä tekee minut surulliseksi näillä autiomaaretkillä on se roskan määrä mikä täällä heitetään luontoon. Monin paikoin autiomaata käytetään kaatopaikkana ja sinne käydään dumppaamassa kaikki mahdollinen roska. Siellä sitten villit koirat syövät roskia ja näkymä on lohduton, joka paikassa on jätteitä joita tuuli pöllyttää ympäriinsä. Ongelma on sama myös kaupungilla, roskat heitetään helposti kadulle ja ajatellaan että joku muu siivoaa ne. En tiedä auttaisiko aika ja valistus tässä asiassa – minusta tuntuu, että länsimaissakin on herätty vasta viime vuosikymmeninä vihreämpiin arvoihin ja siihen, että roskaaminen ei ole kovin coolia eikä tee asuinympäristöstä ainakaan viihtyisämpää. Toivoa sopii.

IMG-20180407-WA0016

Löytämämme Desert Rose

Mainokset

Kuvausreissulla autiomaassa

Viime viikonloppuna pakkasimme retkieväät, viltin ja tulentekotarvikkeet autoon ja lähdimme ajelemaan autiomaahan. Autiomaahan ei varsinaisesti ole täällä Saudi-Arabiassa missään kohtaa kovin kaukana – noin tunnin ajomatkan jälkeen olimme jo täysin ulkona kaupungista ja jo jonkinasteisten dyynien partaalla. Autiomaata on periaatteessa kahdenlaista, hiekka-autiomaata ja kiviautiomaata. Hiekka-autiomaa on se mistä meillä kaikilla on romanttinen kuva, kamelit vaeltamassa dyynien päällä, oranssi hiekka lentää tuulessa jne. Kiviautiomaa ei ole ihan yhtä näyttävää, ja siksi halusimme löytää hyviä dyynejä. Meillä oli nimittäin retken suhteen kaksi tavoitetta: ottaa valokuvia ja grillata. Mukana oli naapuriperheemme, joiden poika on hieman tytärtämme nuorempi ja tytön kavereita, ja jossa vaimo on freelancer-valokuvaaja. Heillä oli myös hieman paremmin autiomaahan soveltuva ajoneuvo, tosin olisimme kyllä tarvinneet kunnon nelivedon. Autiomaassa ajaminen vaatii kunnon auton ja jonkin verran taitoa, ja me jäimmekin jo ensi yrittämällä jumiin muutaman metrin päähän tiestä… löysimme onneksi sitten hiekkatien, jota pitkin pääsimme lähelle hyviä kuvauspaikkoja.  Ja jota pitkin pääsimme myös takaisin isolle tielle, kun oli aika pakata kamppeet autoon ja suunnata kotiin!

Sillä välin kun naapuriperheemme vaimo kuvasi minua, miehet (ja lapset) virittivät nuotion suojaisaan paikkaan ja aloittivat grillaamisen. Päivä oli hyvin tuulinen ja hiekka lensi. Olimme tosiaan lähinnä kuvaamassa minua, sillä halusin ottaa tällä kertaa kuvia raskausajasta. Kyllä, meille on tulossa tänä keväänä toinen lapsi inshallah – jos kaikki sujuu hyvin! Tällä kertaa en ole ehtinyt hirveästi pohtia sitä miten kaikki tulee menemään, 2,5-vuotias taapero vie tehokkaasti aikaa ja energiaa, mutta ehkä niin onkin hyvä. En ole ehtinyt stressata ollenkaan samassa mittakaavassa kuin viime kerralla. Aion synnyttää samassa sairaalassa missä tyttäremme syntyi, joten monet asiat ovat jo tuttuja edelliseltä kerralta, vaikka paljon on ehtinyt kyllä unohtuakin tässä välissä. Olokin on ollut ihan hyvä lukuunottamatta sitä, että leirissämme kiertää sitkeä flunssavirus jonka kourissa olemme olleet koko perhe. Minullakin on taas korvatulehdus ja antibioottikuuri päällä.  Raskaus on yksi syy siihen, miksi en ole halunnut palata töihin täysipäiväisesti. Edessä on taas ainakin vuosi kotieloa vauvan kanssa, tosin aion jatkaa freelancer-töitäni (opetusta ja lehden tekoa) siinä määrin kuin vain pystyn ja jaksan.

Mutta takaisin autiomaahan. Kuvista tuli hienoja ja lapsilla oli varsin hauskaa – iltapäivä isolla hiekkalaatikolla, mikäs sen parempaa! Olimme sen verran syrjässä että me naisetkin uskalsimme olla ilman abayaa, mikä oli tietysti kuvia ajatellen tarpeenkin. Ison, tumman abayan alta se raskausmaha ei olisi näkynyt ihan yhtä hyvin. Vanhemmillakin oli oikein hauskaa, mitä nyt grillaamisessa kesti kauemmin kuin ajateltiin ja hiekkaa on löytynyt koko viikon mitä ihmeellisimmistä paikoista, mm. korvista…  tämä oli ensimmäinen kerta kun lähdimme ilman opasta autiomaahan, emmekä siksi menneet kovin kauas isosta tiestä. En halunnut että eksymme tai jäämme jumiin porukalla, johon kuuluu kaksi taaperoa ja yksi raskaana oleva nainen. Mutta oikein hyvin kaikki meni ja lähdemme varmaan pian uudelleenkin retkelle, tällä kertaa ilman kuvauksia joihin meni yllättävän paljon aikaa ja energiaa. Näin talvella monilla saudeilla on enemmän tai vähemmän pysyvä teltta autiomaassa, jossa he viettävät iltaa perheen ja ystävien kanssa. Esimerkiksi meiltä matkalla lentokentälle (joka on keskellä autiomaata) näkee näitä telttoja sadoittain. Monet on valaistu hienosti ja jos laskeutuu lentokoneella pimeällä, teltat loistavat kauniisti autiomaassa. Luulen, että monissa näissä teltoissa on monia mukavuuksia, esimerkiksi lämmitin tai jopa sähköt. Meidän grillaamisemme ulkosalla oli varsin kotikutoista siihen verrattuna. Tarkoituksena ei ollutkaan viettää yötä aavikolla, siihen meillä ei ollut sopivia varusteita tällä kertaa varattuna. Lähdimme kotia kohden hieman auringonlaskun jälkeen, jolloin ilma kylmeni nopeasti, mutta oli hienoa istuskella iltaa retkituolilla, nauttia autiomaan hiljaisuudesta ja katsella upeaa tähtitaivasta.

FB_IMG_1518073507982

Aurinko laskee ja kuvaukset pulkassa

 

Oman ja Muscat

Viimeksi kerroin Kuwaitin matkastamme, ja naapurimaihin tutustuminen jatkui pääsiäisen aikaan kun lähdimme koko perhe lomalle Omaniin ja maan pääkaupunkiin Muscatiin. Tapasimme samalla reissulla mieheni perhettä, ja heille pääsiäisen aika sopi hyvin matka-ajaksi, onhan silloin Suomessa lomaa. Arabimaissa ja erityisesti Saudeissa ei pääsiäistä vietetä vaan kyseessä oli aivan tavanomainen kevätviikonloppu. Olin kuullut etukäteen paljon hyvää Omanista, maata oli kehuttu kauniista luonnostaan ja ystävällisistä ihmisistään. Ja voin sanoa että molemmat pitivät kyllä paikkansa. Luonto oli erilaista kuin Saudeissa tai suurimmassa osassa arabimaita: toki oli aavikkoa, mutta oli myös vehreyttä ja vuoristoa. Muscat oli pääkaupunkina oikein miellyttävä rantakaupunki, joka oli siisti ja moderni, ja jossa pystyi ainakin paikoin myös kävelemään. Esimerkiksi Dubaista Muscat poikkesi siinä, että siellä ei ole pilvenpiirtäjiä. Talot näyttivät olevan suunnilleen maksimissaan kymmenkerroksisia, ja kaupunki oli paljon yhtenäisemmin rakennettu kuin monet kaupungit täällä Saudeissa (on tyypillistä, että hienon talon vieressä on tyhjä tontti täynnä roskia ja asutus ei ole yhtenäistä – kaupungit leviävät laajalle). Ihmiset olivat tosiaan mukavia, mitä siinä kuuden päivän matkan aikana nyt pystyi kansanluonteeseen tutustumaan. Suuri ero Saudeihin oli toki siinä, että naiset voivat pukeutua ja liikkua paljon vapaammin ja muutenkin tuntuu, että Omanissa meininki oli kaikin puolin paljon rennompaa. Maassa on myös selvästi osattua iskeä turismiin kiinni aivan eri tavalla kuin monessa muussa arabimaassa ja mekin olimme varanneet jo etukäteen kaksi järjestettyä reissua matkallemme.

Ensimmäinen järjestetty reissumme oli kaupunkiajelu Muscatissa, jossa käytiin (vaihteeksi) kaupungin isoimmassa moskeijassa, souqissa eli katumarkkinoilla, hedelmä- ja kalatorilla sekä Omanilaista elämäntapaa esittelevässä museossa ja katsomassa sulttaanin palatsia. Kiertoajelun päätteeksi oppaamme (joka oli erittäin puhelias nuori omanilaismies) vei meidät paikalliseen ravintolaan syömään lihaa ja riisiä, joka on kuulemma omanilainen perinneruoka. Ruoka syötiin lattialla istuen ja käsin, tosin me länsimaalaiset saimme myös ruokailuvälineet. Tyttäremmehän lähinnä sormiruokailee eli hänelle meininki oli tuttua, meillä muilla sormiruokailu sujui vaihtelevalla menestyksellä! Toinen järjestetty reissu oli koko päivän matka autiomaahan ja vuoristoon. Muscat on tosiaan vuorien ympäröimä ja Omanissa on muutenkin aika paljon vuoristoa. Maisemat olivat todella hienoja ja koska täällä on satanut poikkeuksellisen paljon tänä keväänä, monet vuoristopurot soljuivat varsin vuolaina. Matkallamme ylitimmekin useamman puron, jotka kulkivat tien yli – meillä oli onneksi Land Cruiserit alla. Osana retkeä oli ns. dune bashing eli eräänlainen rälläys autiomaassa. Hiekka-autiomaassa ajaminen on ihan oma taiteenlajinsa, hiekka luistaa alta ja siinä ajaminen on erilaista kuin muualla (tai näin olen ymmärtänyt, itse en aja lainkaan). Meillä oli taitavat kuskit, jotka oikein tarkoituksella ajoivat jyrkkiä hiekkajyrkänteitä ja revittelevit hiekassa. Hetkittäin olo oli kuin vuoristoradassa… saimme myös hieman kävellä autiomaassa ja ottaa kuvia, tosin keskipäivän auringossa ulkona autiomaassa ei viitsi olla pitkään, varsinkaan vauvan kanssa. Osana autiomaareissua kävimme myös beduiiniperheen luona juomassa kahwaa ja syömässä taateleita. Tämä oli toki turistiystävällinen beduiiniperhe joiden luona käy varmasti satoja vieraita joka vuosi – eräs tapa lisätä perheen tuloja, varmasti. Itselläni tosin aukesi hieman autenttisempi kuva beduiinielämään, sillä minut ohjattiin perheen oikeaan asuintelttaan imettämään – teltta, jossa joimme kahvia, oli selvästi se siistimpi vierasteltta turisteja varten. Olen imettänyt tämän vuoden aikana vaikka missä, mutta tämä vie kyllä voiton: istuin siellä lähinnä arabiaa puhuvien beduiininaisten keskellä viltillä, kärpäset pyörivät ympärillä ja muurahaiset jaloissa ja oli perkeleen kuuma. No, imetyshän on luonnollinen asia joka yhdistää naisia halki maailman!

20160325-IMG_4144

Autiomaassa rälläämässä

Autiomaasta tiemme vei vielä wadiin eli vuoristojoen uomaan. Omanissa on useita wadeja, osa on pieniä, osa isompia. Wadi, jolla me kävimme, oli yksi maan suurimpia – Wadi Bani Khaled – ja koska hiljattain oli tosiaan satanut, se oli myös todella täynnä vettä. Jopa siinä määrin, että wadin syvyydestä varoiteltiin uimareita. Emme sitten menneet uimaan, vaikka olin etukäteen siitä hieman haaveillut. Olin itse myös aika poikki jo siinä vaiheessa päivää, pienen lapsen kanssa matkustaminen vie mehut myös äidistä… Wadi oli myös todella täynnä kylpijöitä, niin turisteja kuin paikallisiakin – liekö perjantai eli vapaapäivä houkutellut tavanomaista enemmän ihmisiä paikalle. Olisin itse ehkä kaivannut hieman yksityisempää wadia, mutta se olisi varmasti tarkoittanut vielä pidempää ajomatkaa ja vaikeakulkuisempaa maastoa. Wadiin jossa nyt vierailimme joutui jo kapuamaan hiukan, missä oli omat haasteensa vauvan kanssa. Mutta hieno paikka yhtäkaikki, ja niin vehreää Saudeihin verrattuna!

20160325-IMG_4228

Wadi Bani Khaled

Näiden retkien lisäksi nautimme Muscatin ravintoloista, kävimme shoppailemassa ja rannalla sekä Muscatin hienossa oopperatalossa, jonne joskus haaveilen pääseväni katsomaan oopperaa iltapuku päällä (tässäpä pieni vinkki miehelleni!). Toki lomaan kuului myös hotellin altaalla makoilua, hotellin ravintolassa syömistä ja erityisesti meillä tyttären kanssa päiväunien nukkumista hotellihuoneessa. Kuten kirjoitin aiemminkin, lapsen kanssa on pakko ottaa välillä vähän rauhallisemmin. Vaikka matka oli aika lyhyt ja paljon jäi näkemättä, Omanista ja Muscatista jäi minulle erittäin positiivinen kuva. Muscat tuntui kaupunkina näistä arabimaiden isoista kaupungeista eniten sellaiselta, jossa voisin itse asua. Se ei ollut liian hektinen ja materialistinen kuten Dubai eikä se ollut kuiva kuten Kuwait, Manama taas on pieni kaupunki (vaikkakin kiva) ja Dohassa ei mielestäni ollut yhtä paljon tehtävää (tosin Dohassa kävimme nopeasti ja olin sairaana, joka voi vaikuttaa mielipiteeseeni). Haluankin palata Omaniin ainakin snorklaus- ja sukellusreissulle sekä yöpyä Omanin autiomaassa telttamajoituksessa.