Kruununprinssin haastattelu

Olen viimeaikoina kirjoittanut paljon uudesta kruununprinssistä Mohammed bin Salmanista ja hänen uudistuksistaan – yksinkertaisesti siksi, että MBS on laittanut todella tuulemaan ja uudistuksia tulee koko ajan aikamoista vauhtia. Saudi-Arabia on tänään hyvin erilainen maa kuin se johon muutin mieheni kanssa melkein neljä (!) vuotta sitten, eikä loppua uudistuksille näy. Tällä viikolla MBS oli amerikkalaisen CBS-kanavan 60 Minutes -ohjelman haastattelussa (haastattelun voi katsoa täältä) ja haastattelusta on noussut aikamoinen pöhinä Saudeissa. MBS ei nimittäin varsinaisesti säästellyt sanojaan useassa kohtaa ja lupasi radikaaleja uudistuksia. Koska Saudi-Arabiassa uskonnolliset johtajat ovat (ainakin vielä) lojaaleja kuningashuoneelle, nähtäväksi jää miten uudistukset toteutetaan ja syntyykö niistä älämölöä kuningaskunnassa.

Mitä MBS sitten lupasi? Hän oli mm. sitä mieltä, että Saudi-Arabian tulisi palata vapaampaan aikaan, kuten 1970-luvulla oli (monet tiukoista uskonnollisista rajoituksista tulivat voimaan Iranin vuoden 1979 vallankumouksen myötä). Hänen mukaansa miehet ja naiset ovat myös tasa-arvoisia, ja sitä varten maassa täytyy tehdä useita uudistuksia naisten asemaan liittyen. Hän haluaa naiset mukaan työelämään, mikä on varsin järkevää – Saudi-Arabiassa suurin osa väestöstä on alle 30-vuotiaita, ja jos nuoret eivät käy töissä (miehet tai naiset) on valtiolla iso ongelma käsissään. MBS on jo luvannut naisille ajo-oikeuden ja oikeuden päättää (ainakin osasta) omista asioistaan ilman holhoojan suostumusta, nyt hän lausui että Koraani ei missään muotoa kehoita naisia pukeutumaan abayaan ja huiviin, vaan ainoastaan säädylliseen asuun. Tätä kommenttia on erityisesti naisexpatien piirissä nyt tulkittu kiivaasti muutaman päivän ajan. Jättääkö abaya kotiin vai ei? Koska kaupungille voi uskaltautua vaikkapa pitkissä housuissa ja peittävässä puserossa? Olin eilen aamupalalla ja shoppailemassa kaverini kanssa paikallisessa ostarissa ja me laitoimme vielä abayat päälle, kuten aina ennenkin, mutta naapurin rouva oli kuulemma käynyt asioilla ilman abayaa ja kaikki oli mennyt ihan hyvin. Olen niin tottunut abayan pitoon että tuntuisi suorastaan oudolta lähteä ilman sitä kaupungille, mutta tämä voi olla hyvin pian todellisuutta. Ja eipä sillä, otan ilolla tämän uudistuksen vastaan!

Puhuttiin haastattelussa toki muistakin asioista, kuten Jemenin sodasta, valtataistelusta Saudien kuningashuoneen sisällä ja terrorismista – asiat, joiden tiimoilta Saudi-Arabia on ollut uutisissa paljon viime aikoina. Jemenin sota, joka on valtava inhimillinen kärsimysnäytelmä, ei näytä loppuvan ihan heti. MBS otti varsin ovelan kannan sotaan sanoessaan että kuvitelkaa että Meksiko pommittaisi Amerikan suurkaupunkeja, mitä te amerikkalaiset tekisisitte vastaavassa tilanteessa? Tämä argumentti varmasti puree amerikkalaisiin katsojiin. Jemenistähän on tosiaan ammuttu ohjuksia kohti Riadia, tosin ne kaikki on saatu tuhottua jo ilmassa, joten tällä puolella rajaa on vältytty siviiliuhreilta. Valtataistelusta puhuttaessa esiin nousi prinssien ja muiden vaikutusvaltaisten henkilöiden vangitseminen Riadin Ritz-Carlton -hotelliin marraskuussa. Kirjoitan tästä aiheesta varmasti pian lisää, sillä vankeusajasta on nyt tihkunut lisää tietoa julkisuuteen. Ja mitä tulee terrorismiin… no, se on vaikea asia selittää tyhjentävästi lyhyessä haastattelussa, mutta amerikkalaisille varmasti tulee yhä mieleen Saudi-Arabiasta 9/11 ja Osama bin Laden. Samaan aikaan Yhdysvallat (ja koko maailma) tarvitsee Saudi-Arabiaa ja sen öljyvarantoja. Jos täällä tapahtuisi jotain isompaa kuohuntaa, se vaikuttaisi suoraan öljyn hintaan ja maailmantalouteen, niinpä kaikkien intesseissä on pitää alue mahdollisimman vakaana.

Jäämme jälleen seuraamaan, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kulunut vuosi on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen asua ja elää Saudi-Arabiassa, koska koko ajan tapahtuu niin hirveän paljon historiallisia muutoksia. MBS totesi haastattelun lopuksi että ainoa asia joka hänet voi pysäyttää on kuolema, ja sitä toki on mietitty että meneekö hän uudistuksissaan niin pitkälle (ja niin nopeasti) että kokee salamurhaajan uhriksi joutumisen kohtalon. Monella on mielessä kuningas Faisal, jonka oma veljenpoika ampui vuonna 1975. MBS on varmasti saanut tukijoiden lisäksi myös vihamiehiä uudistustensa myötä, ja kuningashuone on varsin laaja – vallankahvaan olisi varmasti muitakin pyrkijöitä. Saa nähdä, miten vain 32-vuotias kruununprinssi tästä jatkaa, ja kuinka kauan hänen isänsä kuningas Salman vielä hallitsee maata.

Mainokset

Sadeviikon ajatuksia

Ensimmäisenä Saudivuotenani, kun olin opettajana, pidin kovasti täällä päin harvinaisista sadepäivistä – tarkoittihan se usein myös vapaapäivää töistä, jos satoi. Nyt vanhempana en ole ollut yhtään niin innoissani siitä, että koulut ja päiväkodit sulkevat ovensa jos tiedossa on ”huonoa säätä”, mikä tarkoittaa siis yleensä sadetta tai hiekkamyrskyä. Hiekkamyrskyn nyt voin vielä käsittää, sillä oikein pahassa hiekkamyrskyssä on parasta olla sisällä. Näkyvyys on huono, autolla liikkuminen riskialtista ja hiekka käy kovasti hengitysteihin. Mutta sade… ja varsinkin niissä määrissä mitä täällä yleensä sataa? Meillä on takana muutaman päivän ajalta sadetta ja huomenna saattaa vielä sataa lisää, mutta mitään valtavaa vedenpaisumusta emme ole kokeneet tällä erää. Silti eilen kaikki koulut ja suurin osa päiväkodeista oli kiinni huonon sään vuoksi, mukaan lukien tyttäreni päiväkoti. Minä ja tyttö lähdimme vapaa-aamun kunniaksi käymään ulkona aamupalalla ja vähän ostoksilla, ja sää oli mitä mainioin auringonpaisteinen ja rapeat 20 astetta lämmintä… kieltämättä yöllä oli satanut sen verran että teillä oli runsaasti vettä, ja se on usein osasyy koulujen sulkemiseen. Kun infrastruktuuria ei ole rakennettu kestämään sadetta, liikenteestä tulee helposti kaaosta.  Toinen syy on se, että sadesäällä saudit eivät mielellään päästä lapsia ulos, ja kaikissa kouluissa ei ole yksinkertaisesti mahdollista pitää lapsia sisällä koko päivää. Ja meidänkin päiväkodissa monella hoitotädillä on vanhempia lapsia ja jos heidän koulunsa on peruttu, voi hoitotädin vaikea saada järjestettyä oma töihin meno sellaisena päivänä. Mutta kyllä meitä äitejä – erityisesti pohjoiseurooppalaisia – vähän nauratti tämä valtavan huono sää, minkä vuoksi lapsia ei voinut kyyditä reilun kilometrin matkaa päiväkotiin.

Ollessani kaupungilla tyttären kanssa eilen tarkkailin kanssashoppailijoitani. Taannoin eräs korkeimmista uskonnollista johtajista Saudi-Arabiassa lausui, ettei abayan pito pitäisi olla pakollista, pelkkä siisti ja peittävä asu pitäisi riittää (lisää asiasta esim. täällä). Minähän aavistelin jo aiemmin, että abayan vapaaehtoisuus voisi olla uusimpia vapaita tuulia Saudi-Arabiassa – niitähän on nyt tullut paljon tässä lyhyen ajan sisällä, alkaen mm. naisten ajo-oikeudesta ja elokuvateattereiden ja viihteen (asteittaisesta) vapautumisesta. Abayan pito yleisillä paikoilla on ollut aiemmin kulttuurinen normi, josta on ollut vaikea poiketa. En ikinä unohda sitä kuinka juuri saavuttuani maahan ja ollessamme matkalla ostamaan minulle abayaa törmäsimme uskonnolliseen poliisiin, joka nuhteli miestäni (tosin melko lempeästi) siitä ettei minulla ollut abayaa. Pitkä matka on tultu vajaassa neljässä vuodessa, sillä uskonnollista poliisia ei enää ole ainakaan samassa merkityksessä ja nyt näyttää siltä että naiset alkavat kokeilla vapaampaa pukeutumista. Näin nimittäin ostarissa mm. saudimyyjän joka liikkui vapaasti abaya auki, ja alla oli mitä muodikkaimmat kireät pillifarkut ja tiukka paita. Värikkäitä abayoita on näkynyt jo vähän aikaa, ja myös ns. muka-abayoita: samassa bussissa kanssani oli saman leirin rouva, joka oli laittanut päälleen mustan Juicy Couturen pitkän samettihupparin ja tämä sai siis toimia hänen abayanaan… mielenkiinnolla odotamme, milloin ensimmäiset rohkeat naiset ilmestyvät katukuvaan kokonaan ilman abayaa ja mitä tarkoittaa siisti ja peittävä asu. Naapurimaissa se on yleensä pitkät housut tai hame, ja myös peittävä yläosa, ja muslimeilla huntu.

Toinen huomio eilen kaupungilla liikkuessamme oli se, että tytär on yhä aikamoinen nähtävyys paikallisittain, ja sitä olen ilmeisesti myös minä tällä hetkellä isoine mahoineni (tällä kertaa raskausmaha on aikamoinen!). Täällä lapset ovat ylipäänsä kovasti pidettyjä ja suomalaisittain melko hemmoteltujakin, ja tyttären vaaleat kutrit ja siniset silmät tekevät hänestä vastustamattoman pikkuenkelin arabien silmissä. Niinpä ostareissa saa hätistellä rouvia jotka tulisivat niin mielellään antamaan suukkoja tytölle ja tarjoamaan karkkia ja ottamaan valokuvia hänestä. Eilisen aamupalapaikkamme omistaja halusi ehdottomasti tarjota tyttärelle karkkia sellaisesta hieman epäilyttävän näköisestä karkkiautomaatista ja vaikea siinä on estellä, kun uhmaikäinen taapero näkee että joku on antamassa hänelle karkkia… monet arabit syytävät aika huoletta herkkuja pienillekin lapsille, mutta meillä on ollut yleensä aika tiukka linja niiden suhteen. Ainoastaan erikoispäivinä voi saada maistaa jotain herkkua. Ongelmana on myös se, että kauppojen tai ravintoloiden työntekijät eivät komenna lapsia juuri ollenkaan. En tiedä onko se osin kulttuuria vai eivätkö he uskalla komentaa asiakkaiden lapsia. Esimerkiksi kerran tyttäreni riiviöi oikein kunnolla ja repi tavaroita alas hyllyiltä kaupoista. Menin sitten kieltämään moista käytöstä ja pitämään puhuttelua siitä miten kaupassa käyttäydytään, niin eiköhän joku myyjä tule siihen sanomaan että ei haittaa mitään, anna lapsen leikkiä, kyllä minä siivoan. Voi olla että tällainen käytös ei haittaa myyjää mutta minua kyllä – ei lapsikaan saa miten tahansa käyttäytyä eikä hän koskaan opi olemaan kunnolla jos aina annetaan riehua miten sattuu. Tytär-raukka, Suomessa ei kyllä heruisi ymmärrystä tällaiselle käytökselle eikä hän näyttäisi yhtään sen erikoisemmalta kuin suurin osa muistakaan suomalaisista lapsista. Erikoiskohtelua olisi turha odottaa!

Trump, huivi ja uudet värit

Kukaan uutisia seuraava ei varmasti ole voinut välttyä kuulemasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ulkomaankiertueesta. Trump aloitti kansainväliset vierailunsa Saudi-Arabiasta: kohde, jota pidettiin outona kautta linjan, ja matkasta tänne onkin uutioitu paljon sekä maailmalla että Saudi-Arabian mediassa. Trumpin vierailusta olisi paljonkin sanottavaa – esimerkiksi asekauppojen suuruudesta, Trumpin puheesta joka käsitteli islamia tai siitä että Trump ja Saudi-Arabian kuninkaalliset tanssivat perinnetansseja yhdessä – mutta keskityn nyt siihen, miten ensimmäistä vaimoa, Melania Trumpia, käsiteltiin mediassa. Mielenkiintoista on se, että vielä vuonna 2017 länsimaalaisessa mediassa keskitytään aika paljon siihen, mitä presidentin vaimolla oli yllä vieraillessaan arabimaassa ja ennen kaikkea siihen, että Melanialla ei ollut huivia päässään.

No, fair enough, Trump kyllä ansaitsi sen että hänen vaimonsa hunnuttomuutta käsiteltiin mediassa, olihan hän itse aiemmin kritisoinut sitä että Michelle Obama ei käyttänyt huntua Saudi-Arabiassa käydessään ja piti sitä epäkunnioittavana isäntämaata kohtaan. Muuten en ollenkaan ymmärrä miksi hunnusta tai hunnuttomuudesta täytyy tässä kohtaa meuhkata, sillä itse olen käyttänyt Saudi-Arabiassa tasan yhden kerran huntua ja se oli ensimmäisellä Riadin reissullani – vain huomatakseni, että Riadissakaan länsimaalaisten naisten ei oleteta pitävän huntua. Olenkin pitänyt huntua useammin muissa arabimaissa käydessäni, sillä hunnun pitoa odotetaan kaikilta naisilta jotka vierailevat moskeijassa. Olen käynyt tutustumassa moskeijaan niin Kuwaitissa, Bahrainissa, Muscatissa kuin Abu Dhabissakin, mutta Saudeissa en koskaan. Miksen? Siksi, että Saudeissa moskeijat eivät ole samalla tavalla avoinna ”turisteille”, vaan niissä käyvät ainoastaan muslimit rukoilemassa. Mutta tosiaan Saudi-Arabiassa länsimaalaisten naisten ei oleteta pitävän huntua elleivät he itse niin halua tehdä. Peittäviä vaatteita kyllä, ja yleensä (mutta ei aina) abayaa, mutta ei huntua. Tätä periaatetta ovat ensimmäiset naiset ja mm. Angela Merkel toteuttaneet Saudi-Arabiassa käydessään.

20170528_085341

Abaya vm. 2017

Abaya-muodissakin ovat puhaltaneet uudet tuulet tässä viimeisen vuoden aikana. Aiemmin abayat olivat yleensä aina mustia tai ainakin aika tummia, mutta nyt on alkanut näkyä harmaita, vaaleanvihreitä ja jopa valkoisia abayoita. Ostin itsekin uuden abayan, joka on puoliksi musta ja puoliksi vaaleanpunainen. Paitsi että väritys on moderni, siinä on mukana vyö, jolla siis pystyy osoittamaan missä vyötärö on ja näyttämään naisellisia muotoja. Oi aikoja, oi tapoja! Viimeksi abayaostoksilla ollessani näin myös sporttiversioita, joissa oli edessä vetoketju ja niihin oli ommeltu huppu – vähän kuin joku todella pitkä huppari.  Itse katson ilahtuneena katukuvaa, jossa näkyy nyt muutakin kuin musta armeija naisia – naisia peittävissä vaatteissa, kyllä, mutta myös värejä ja koristeluja ihan eri tavalla kuin ennen. Miksi pukeutumisessa on nyt otettu (pieniä) vapauksia? Iso syy on ainakin siinä, että uskonnollisen poliisin valtaa on vähennetty. Mutawa ei saa enää puuttua suoraan väärinkäytöksiin, vaan heidän pitää raportoida ne aina oikealle poliisille, joka voi sitten tehdä tarvittavat toimenpiteet. Täällä itärannikolla uskonnollista poliisia näki muutenkin harvoin, mutta nyt vielä harvemmin.

Vaatteet eivät ole ainoa asia, jossa pieni varovainen muutos näkyy. Viime kuussa kuningas ilmoitti, että naisten ei tarvitse aina anoa lupaa huoltajaltaan hoitaa virallisia asioita. Saudi-Arabiassa naisella on aina huoltaja, yleensä aviomies, veli tai isä, joka tapauksessa miespuolinen sukulainen. Esimerkiksi kun itse olin töissä, mieheni piti antaa lupa että voin ylipäänsä mennä töihin. Aiemmin huoltajan on pitänyt myös hyväksyä pankkitilin avaus ja antaa lupa matkustaa pois maasta, ja niin edelleen. Mitä tämä uusi laki tarkoittaa ei ole varmaa, sillä lakiin jäi kuitenkin mahdollisuus pyytää huoltajan suostumus jos tilanne sitä vaatii. No, pieni muutos sentään, ja oikeaan suuntaan. Tosin tässä maassa ei pääse unohtamaan asuvansa absoluuttisessa monarkiassa, sillä kuningas ilmoitti myös viime kuussa että kaikki (saudi)koulut aloittavat kesälomansa kun Ramadan alkaa. Ramadan alkoi perjantai-iltana, ja nyt tosiaan sellaiset koulut joissa suurin osa oppilaista on muslimeja ovat jo aloittaneet kesälomansa. No, ihan mukavaa oppilaille ja ehkä opettajillekin, mutta esimerkiksi minun vanhassa työpaikassani kouluvuoden piti suunnitellusti loppua vasta kesäkuun lopussa, ei toukokuun lopussa. Siinä on jouduttu tekemään nopealla aikataululla muutoksia opetusohjelmaan, loppukokeisiin, henkilöstön lomiin ja moneen muuhun asiaan, mutta kuninkaallinen ilmoitus on kuninkaallinen ilmoitus!

Lentäen tulee, lentäen menee

En ole koskaan elämässäni matkustanut niin paljon kuin tänä keväänä. Tässä viiden kuukauden aikana olemme käyneet Bahrainissa, Kuwaitissa, Omanissa, kaksi kertaa Malesiassa ja nyt palasimme juuri häistä Ruotsista. Ja ensi viikolla edessä on lentämistä jälleen, kun lähden tyttäreni kanssa kesäloman viettoon Suomeen. En edes erityisemmin pidä lentämisestä, ajoittain jopa pelkään sitä, mutta Saudi-Arabiasta maailmalle pääsyyn nyt sattumoisin tarvii useimmiten lentokonetta – vain lähimaihin voi ajaa. Ja koska täällä on nyt päivittäin yli 40 astetta lämmintä, en voi kuin odottaa pääsyä Suomeen. Tytär lähestyy vuoden ikää ja on erittäin aktiivinen konttaaja, kiipeäjä ja harjoittelee kovasti kävelemistä. Kun päivällä ei voi oikein mennä ulos, olemme molemmat pienen mökkihöperyyden vallassa täällä kotona ja pikkutyypille on vaikea keksiä tarpeeksi tekemistä. Lisäksi ensi viikolla alkaa Ramadan, mikä vaikeuttaa entisestään tekemisen keksimistä nimenomaan päivisin.

Mutta ajattelin tänään kirjoittaa lentämisestä Saudi-Arabiaan – ja täältä pois-, sillä siinä on joitakin ominaispiirteitä, joita ei muualla niin tapaa. Ensinnäkin lentokohteet Saudi-Arabiasta ovat hyvin erilaisia kuin vaikkapa Helsinki-Vantaalta. Täältä on paljon lentoja paitsi muualle lähi-itään myös Pakistaniin, Intiaan, Bangladeshiin ja muualle Aasiaan, ja toisaalta myös Afrikkaan sellaisiin paikkoihin joista en ole koskaan kuullutkaan. Osin tämä selittyy Saudi-Arabian maantieteellisellä sijainnilla, osin sillä mistä maista Saudeihin tulee paljon vierastyöläisiä. Vierastyöläisten määrän huomaa lennolle mennessään, sillä yleensä Saudeista lähtevästä lentokoneesta ainakin 80 % matkustajista on miehiä. Monet vierastyöläiset eivät saa perheviisumia ja ovat maassa yksin, ja he lentävät yksin tai mieskaveriporukassa tapaamaan perhettään. Välillä joukossa on muutama länsimaalainen nainen kuten itseni, tai arabinaisia, ja joskus myös nannyjä tai muita naistyöläisiä. Mutta odotussalin näky on yleensä hyvin miehinen, ja valkoisia naamoja ei yleensä näy kauheasti. Maasta lähtiessä miehillä ja naisilla on erillinen turvatarkastus, ja olen aina miestäni nopeampi, sillä naisten puolella ei koskaan ole jonoa. Lähinnä siellä saattaa kestää siinä, että henkilökunta jää ihastelemaan tytärtämme ja hänen sinisiä silmiään…

Myös matkatavarat ovat erilaisia kuin mihin Suomessa on tottunut. Monet vievät ruokaa mukanaan -riisisäkkejä, kasviksia ja muuta sen sellaista – , ja esimerkiksi Omaniin laskeutuessamme hihittelimme mieheni kanssa matkalaukkahihnalla pyörivälle yksinäiselle bataatille, joka oli selvästi tippunut jonkun paketista. Erityisesti Pakistan-Intia -suunnalle viedään myös mystisiä kanistereita jotain nestettä, jonka koostumuksesta minulla ei ole tietoa, mutta joiden turvatarkastus jumittaa helposti jonon muutenkin vaihtelevasti toimivilla Saudikentillä. Välillä näkee myös mattoja ja jopa jonkinlaisia turkiksia vietävän mukanaan, ja arabit puolestaan saattavat ottaa eväät mukaan lennolle – ei ole yksi tai kaksi kertaa kun lyhyelläkin lennolla naapurilla on ollut paperipussi mäkkäristä tai Starbucksista. Vierastyöläisten joukossa on myös sellainen ilmiö, että vaikuttaa siltä että osa heistä ei välttämättä osaa lukea kovin hyvin, ainakaan länsimaalaisia kirjaimia. Lentokoneessa on aina joku istumassa väärässä paikassa ja ihmisiä ryntäilemässä käytävässä väärään suuntaan yrittäen epätoivoisesti verrata boarding passin numeroa ja paikkoja, siinä onnistumatta. Saudi-Arabiasta lähtevillä lennoilla henkilökunta taluttaakin aina monta matkustajaa paikoilleen, ja olen nähnyt useamman kerran kun erityisesti naiset istuvat pokkana businekseen ja ovat yllättyneitä, kun heille tullaan kertomaan että sinun paikkasi on itse asiassa tuolla vähän kauempana… Niin ja tiedättehän Euroopasta tutut kuulutukset, joissa business class ja lapsiperheet / muut liikkumisvaikeuksiset ihmiset pääsevät ensin koneeseen? Kuulutukset ovat olemassa Saudeissakin, mutta niitä ei joko ymmärretä tai sitten niistä ei vaan välitetä. Koneeseen rynnitään minkä jaloista pääsee ja jonottaminen ei oikein onnistu, vaan koneeseen on pyrkimässä epämääräinen sumppu ihmisiä, kaikki samaan aikaan. Ylipäänsä sääntöjä ei noudateta, koneessa saatetaan nousta seisomaan kesken nousun tai laskeutumisen, käsimatkatavaroita voi olla reippaasti liikaa ja portille voi tulla ihan hyvin 5 minuuttia ennen koneen lähtöä ja ihmetellä että mikäs kiire tässä nyt on.

Itselläni tapahtuu lentokoneessa myös aina pieni metamorfoosi: Saudeista lähtiessä riisun abayan ja pakkaan sen pois (tosin lennän nykyään silti yleensä aika peittävissä vaatteissa, koneessa saa ihan tarpeeksi tuijotusta länsimaalaisena naisena ilman narutoppia ja sortsejakin), ja Saudeihin tullessa laitan abayan päälle kun kone laskeutuu. Jotkut länsimaalaiset naiset tulevat maahankin länkkärivaatteissa, viimeksi näin amerikkalaisen naisen jolla oli alle polven mittainen hame ja t-paita, eikä hänellä näyttänyt olevan ongelmia maahantulossa. Itse tosiaan laitan aina abayan päälle jo lentokoneessa, se on helpompaa niin ja viimeistään lentokentältä poistuessa abayaa tarvitsee joka tapauksessa. Ja näin tosiaan saa vähemmän tuijotusta osakseen. Ilmeisesti myös osa saudinaisista hellittää pukeutumiskoodin suhteen ulkomaille lähtiessään, abaya saattaa muuttua pitkiksi housuiksi ja peittäväksi puseroksi, ja niqab (vain silmät paljastava huntu, ns. ninjalook) voi muuttua hijabiin (huntuun joka peittää pään mutta jättää kasvot paljaiksi). Mutta lentokentillä vallitseva väri on erityisesti naisilla musta, suurimmalla osalla on abaya ja jonkinsortin huntu päällään. Miehet pukeutuvat joko perinneasuun tai sitten länkkärivaatteisiin. Joskus näkee nuoria pariskuntia, joissa arabimiehellä on kunnon ganstakuteet, lököfarkut, joku ”hieno” t-paita ja iso lippis, ja naisella puolestaan on se musta kaapu… Välillä lentokentillä näkee myös muslimipyhiinvaeltajia, joista miehet ovat paljain jaloin ja pukeutuneena eräänlaiseen kangassuikaleeseen – pyhiinvaellusvaatteissa ei saisi olla saumoja, siksi normaalit vaatteet eivät käy.

Maasta poistumisessa ja maahan tulossa on tosiaan molempiin suuntiin passi- ja turvatarkastus, jossa tarkastetaan viisumi ja oleskeluluvan voimassaolo sekä otetaan sormenjäljet. Erityisesti maahantulossa joskus tarkastuksiin voi olla todella pitkät jonot – jonoja on kolme, yksi saudeille ja muille GCC-alueen maiden asukkaille, yksi muille kansallisuuksille ja yksi niille, jotka tulevat maahan ensimmäistä kertaa. Saudi- ja GCC-jono on yleensä lyhyt ja rullaa nopeaan, ja kaksi muuta jonoa puolestaan rullaavat kohtalaisesti tai huonosti vähän riippuen siitä, kuinka paljon tullivirkailija pelaa matopeliä kännykällään tai onko hänellä juuri kahvitauko menossa tai tuttava jonossa, jonka kanssa pitää vaihtaa pakolliset kuulumiset. Koneen laskeuduttua saudit ja muut arabit tallustelevatkin rauhassa portilta kohti tarkastuksia, ja kaikki muut matkustajat yleensä pitävät pientä puolijuoksua, sillä mitä edemmäs pääset jonossa, sitä nopeammin pääset turvatarkastuksista läpi. Onneksi lapsen kanssa pääsee yleensä istumaan aika eteen lentokoneessa ja siten myös nopeasti ulos koneesta, mikä auttaa pääsemään jonossa aika eteen!

Sensuuria ja itsesensuuria

Kun Suomessa on kärvistelty ilmeisen kylmissä ja sateisissa kesäkeleissä, on täällä hikoiltu kuumassa ja pölyisessä säässä. Viime viikolla ylitettiin ainakin hetkellisesti 50 asteen rajapyykki; tätä on tosin vaikea todistaa kotikonstein, sillä lämpömittarit loppuvat tyypillisesti siihen 50 asteeseen… Koska sää on liian kuuma pitkäaikaisia ulkoiluja ajatellen – erityisesti nyt vauvan kanssa -, olen viettänyt paljon aikaa kotona sisällä ja lukenut. Mieheni työkaveri antoi minulle alkukesästä ison kasan naistenlehtiä, joita ei enää tarvinnut. Näitä lehtiä selatessani muistin taas sen, että tässä maassa noudatetaan (ainakin jossain määrin) sensuuria: tietyt aiheet eivät ole sallittuja, ja esimerkiksi lehdissä liian paljastavat kuvat teipataan piiloon tai väritetään mustalla tussilla sopivammaksi, tai sitten lehdistä puuttuu kokonaan sivuja, joilla on ollut sopimatonta materiaalia. Yksi esimerkki tällaisestä kokonaan poistetusta artikkelista oli raskautta käsittelevässä lehdessä juttu siitä, miltä äidin vartalo näyttää synnytyksen jälkeen (sehän onkin varsinaista pornomateriaalia, huh sentään…). IMAG0620Ohessa esimerkki kuvasta, jossa on teipattu sopimattomat kohdat naisvartalosta piiloon – oletan, että kuvassa on raskaana oleva nainen uimapuku tai bikinit päällään. Mahtavintahan tässä on se, että jonkun työ on käydä läpi näitä lehtiä ja päättää, mitkä kuvat peitetään tai poistetaan ja mitkä ei! Joskaan työn jälki ei ole aina johdonmukaista: lehdessä voi olla yksi paljastava kuva tussattu tai leikattu irti, mutta toisaalla myöhemmin sensori on väsähtänyt ja paljastavaa kuvamateriaalia voi löytyäkin lehden sivuilta.

Sensuuri pätee muutenkin Saudi-Arabiassa, sen tietävät varmasti kaikki. Asioita joita ei pidä kritisoiman ovat muun muassa uskonto ja kuningas. Ylipäätänsä yhteiskuntajärjestystä tai lakeja ei kannata liian kovaäänisesti arvostella. Internetiä seurataan eikä maassa toteudu täysin mielipiteen vapaus. Tämä johtaa yksilötasolla siihen, että käyttäydyn hyvin eri tavalla eri ihmisten seurassa ja mietin tarkemmin, mitä kirjoittelen sosiaalisessa mediassa. Muslimiystävieni ja -tuttavieni seurassa pyrin yleensä pysymään erossa uskontoa koskevasta keskustelusta, tai ainakaan en ala kritisoimaan islamia. En yleensä myöskään mainosta sitä, että voi veljet, nyt kyllä maistuisi lasi kylmää valkoviiniä tai pekoni aamupalalla. Saudituttavien kanssa keskustelua ei kannata aloittaa haukkumalla maan byrokraattisuus tai lainsäädäntö pystyyn, vaan ehkä tiedustella varovaisesti keskustelukumppanin omaa mielipidettä asiaan. Varmoja puheenaiheita ovat esimerkiksi perheen kuulumiset, sää (saudit eivät myöskään nauti liian kuumista kesistä) ja työt. Muiden länsimaalaisten kanssa voi sitten päivitellä vapaammin liikenteen kaoottisuutta tai niitä sääntöjä, jotka tekevät elämästä hankalaa täällä. Sosiaaliset suhteet vaativat siis aika paljon pelisilmää sen suhteen, mitä kenellekin voi puhua. Täällä eläessään oppiikin harjoittamaan jossain määrin itsesensuuria. Usein minusta tuntuukin, että ainoa ihminen, jonka kanssa voin puhua todella vapaasti kaikesta siitä mitä täällä tapahtuu, on mieheni. Hän myös ymmärtää turhautumiseni ja koomisetkin tilanteet – vaikka kuinka yritän kuvata tätä yhteiskuntaa suomalaisille ystäville ja sukulaisille, tietyt asiat on vain koettava ymmärtääkseen ne.

Itsesensuuri ei rajoitu pelkästään puheenaiheisiin, vaan julkisilla paikoilla liikkuessaan sitä on kummasti tottunut jo tämän maan pukukoodiin ja olemisen tapaan. Laitan mieluummin abayan päälle kuin olen ihmisjoukon tuijoteltavana (tai parhaassa tapauksessa uskonnollisen poliisin hampaissa), ja kauppakeskuksissa ja kaupungilla liikkuessa en katso ihmisiä silmiin, ainakaan muslimeita. Varsinkaan miehiä ei kannata katsoa liian pitkään, sillä he voivat tulkita sen flirttailuksi. Katseen välttäminen toimii molemmin päin: eilen ruokakaupassa ollessani huomasin, kuinka paikallinen arabimies tuijotti minua. Heti kun katsoin häntä kohti, hän käänsi katseensa häpeillen pois. Miesten ei sovi tuijotella muita naisia kuin enintään perheenjäseniään, mutta toki länsimaalaista naista tuijotetaan, erityisesti koska en pidä huivia ja koska minulla on vaalea iho ja siniset silmät (no, sinivihreänharmaat, mutta jonkin muun väriset kuin ruskeat). Peittäviin vaatteisiin tottuu siinä määrin, että ollessamme ulkomailla reissussa olen nykyään ihan järkyttynyt kun näen naisten päällä napapaitoja tai minisorteja. Vaikka kotona voinkin pukeutua miten haluan ja töissäkin länsimaalaisesti, täällä ei oikein kannata kuitenkaan näyttää liikaa ihoa. Vaatteeni ovatkin suurimmaksi osaksi töihin soveltuvia, eli polven peittäviä hameita ja housuja ja suht säädyllisiä puseroita tai t-paitoja. Ironistahan on se, että täällä jos missä lämpötilan puolesta voisi pukeutua niin paljastavasti kuin vain haluaisi – Suomessa kesävaatteiden kausi on usein harmillisen lyhyt, ja sääolosuhteet vaativat laittamaan peittävämpää vaatetta ylle.

Onko itsesensuuri sitten hyvä asia? Aina joskus mietityttää, pitäisikö epäkohtiin tarttua hanakammin tai protestoida huonoa kohtelua enemmän. Yritän kuitenkin pitää edes oman käyttäytymiseni kunniallisena, eli toteuttaa omia arvoja käytöksessäni: yritän olla tasapuolisesti kaikille ystävällinen ja reilu riippumatta ihonväristä, uskonnosta tai asemasta. En myöskään heitä roskia auton ikkunasta ulos tai etuile jonoissa tai käytä omaa asemaani hyväksi esimerkiksi asioidessani virastoissa. Tällä erää se riittää yhden naisen protestiksi.

Äänestämässä Riadissa

En tiedä ovatko blogini lukijat jo käyneet äänestämässä eduskuntavaaleissa, mutta ulkomailla ennakkoäänestys on jo loppunut, ainakin Saudi-Arabian osalta. Suomen kansalaisille ainoa mahdollinen äänestyspaikka oli Suomen suurlähetystö Riadissa, joten suuntasimme viikonlopuksi kohti pääkaupunkia, mukana passit ja tieto äänioikeudesta – ja kenties myös jonkinlainen aavistus siitä, ketä äänestää. Riadiin on noin neljän tunnin ajomatka, joten mistään ihan pienestä retkestä äänestämään ei ollut kyse. Koska ajaminen on täällä stressavaa ja matka oli pitkähkö, päätimme samalla olla yhden yön Riadissa ja ajaa takaisin vasta sitten seuraavana päivänä. Päätös oli hyvä, sillä sää oli molempiin suuntiin aika kehno. Varsinaisesta hiekkamyrskystä ei ollut kyse, mutta ilmassa oli vielä paljon pölyä ja hiekkaa, ja kun nyt on ollut melko tuulista, ajonäkyvyyskään ei ollut mitenkään kovin hyvä. Tuuli, hiekka ja kuuma ilma (täällä on nyt ollut muutaman päivän ajan +40 astetta – kesä tulee) heittivät paljon roskia tielle ja autojen renkaat olivat kovilla. Näimmekin paljon ihmisiä vaihtamassa renkaita tien poskessa, ja olipa tiellä kaikenlaista isompaakin roskaa räjähtäneistä rekan renkaista isoihin metallitynnyreihin. Mieheni joutuikin ajamaan aika lailla kieli keskellä suuta koko matkan. Itseasiassa myös tänään kirjoittelen tätä blogia samanlaisessä säässä: tuulee kovasti ja hiekkaa on paljon ilmassa. Niinpä saankin nauttia vapaapäivästä töistä – kun sää on oikein huono, koulu on yleensä suljettuna, sillä lapsia ei voi laittaa olemaan ulkona pitkiä aikoja tällaisessa säässä. Tänään onkin ns. sand day.

Riadissa äänestys sujui suuremmitta ongelmitta, ja koska lähestystöalueella ei tarvitse pitää abayaa, minäkin marssin äänestämään farkkusortseissa ja kesäpaidassa. Oli hassua puhua jälleen suomea suurlähetystössä, sillä emme tunne ketään muita suomalaisia täällä Saudi-Arabiassa ja siksi emme puhu suomea kuin toistemme kanssa tai Suomeen skypettäessä. Tiedän, että suomalaisia on täällä jonkinverran ja kerran olemme sattumalta törmänneet suomalaiseen lääkäriin paikallisessa sairaalassa, mutta emme ole mitenkään päivittäin tekemisissä muiden suomalaisten kanssa. Hoidettuamme kansalaisvelvollisuuden ja tavattuamme konsulin suuntasimme kohti hotellia Riadissa. Olimme varanneet hyvän hotellin Riadin keskustasta yhdeksi yöksi, ja olin jo etukäteen katsonut hotellin nettisivuilta että hotellissa on sisä- ja ulkouima-allas, kuntosali, keilarata ja melko lähellä golf-kenttäkin. Mukaan oli pakattu siten uimakamppeet ja salikamat, tosin takaraivossa tikitti pieni muisto edellisestä Riadin reissustani, jolloin kuntosalille ei ollut naisilla asiaa. Kysyinkin sitten kuntosalista ja uima-altaista hotelliin sisäänkirjautuessani, ja kappas, molemmat uima-altaat ja kuntosali olivat vain miehille… mutta hotellipoika tarjoutui kyllä lähettämään huoneeseemme kuntopyörän, jos madame haluaisi urheilla oman huoneensa rauhassa?

Minun täytynee kai luopua toivosta sen suhteen, että Saudeissa matkaillessa naisille olisi mitään uinti- tai muita urheilumahdollisuuksia tarjolla ainakaan hotelleissa. En vaan voi ymmärtää että miksi ei: kuinka vaikeaa olisi avata vaikkapa erillinen kuntosali naisia varten, eihän sen tarvitsisi olla edes iso tila? Tai mitä jos naiset uisivat burkinissa (jota minulla kyllä ei ole)? Tai erilliset uintiajat naisille ja miehille? Tai – herranjestas sentään – jos ne naiset vaan menisivät uimaan, joita ei miesten tuijotus häiritsisi… tai jos miehet osaisivat olla tuijottamatta? No, keilaamaan ja golfaamaan naisetkin olivat kuulemma tervetulleita, joten päätimme mennä keilaamaan hotellin keilaradalle perjantai-iltana. Naisten ja perheiden osuus keilaradasta oli erotettu vaneriseinällä sinkkumiehistä, mutta erottelu oli lähinnä nimellinen, sillä keilatessa kyllä pystyi näkemään varsin hyvin molemmille puolille. Minun piti keilata luonnollisesti abaya päällä, ja abaya ei ole mikään maailman urheilullisin asu. Meinasin muutaman kerran kompastua helmoihin ja hihat valuivat koko ajan keilapallon päälle. Niinpä rikoinkin tahallisesti pukeutumissääntöjä ja käärin abayan hihat kyynärpäihin saakka ylös, ja solmin helmat yhteen nilkkojen yläpuolelta. Tällä tavoin pystyin edes ottamaan hieman vauhtia keilatessa enkä vain heittämään keilapalloa paikoiltaan, kuten muut naiset joutuivat tekemään. Mieheni oli kyllä aika ylivoimainen tällä keilausreissulla, eikä vähiten asuni mukanaan tuoman kömpelyyden vuoksi. Ne kerrat kun onnistuin miestäni paremmin olin kyllä tuntevinani paikallisten, hunnutettujen naisten hiljaisen hyväksynnän selässäni. Ehkä he miettivät että come on girl, näytä sille äijälle!

Paljaan ihon vastustamaton lumo ja turmio

Otsikosta voisi päätellä minun vaihtaneen blogin genreä hieman aiempaa sensuellimpaan suuntaan, mutta lukijoiden ei tarvitse huolestua (tai innostua, sen puoleen!), sillä nyt on luvassa asiaa pukeutumisesta saudityyliin. Naisten pukeutuminen Saudi-Arabiassa oli se suurin yksittäinen kysymys, johon sain ottaa kantaa jo ennen tänne tuloa ja josta ihmiset haluavat kysyä kaikista eniten. Pukeutuminen on myös yhä sellainen asia, joka aiheuttaa minulle päänvaivaa – en ole vielä täysin sisällä pukeutumiseen liittyvissä yksityiskohdissa. Pääperiaatteissaan pukeutuminen menee näin: naiset pukeutuvat julkisilla paikoilla abayaan, eräänlaiseen mustaan mekkoon tai kaapuun, ja suurin osa pitää myös huivia. Ollessaan vain naisten kesken naiset voivat olla vapaammin pukeutuneita. Abayat ovat täällä aina tummia (useimmiten mustia), mutta niissä voi olla kirjailua helmassa ja hihansuussa. Abayan pitäisi olla aika löysä ja muodot peittävä, mutta olen nähnyt myös vartaloa nuolevia abayoja nuorten saudinaisten yllä – näillä naisilla on tyypillisesti myös hurjat korkokengät, merkkilaukku ja paljon koruja yllään.  Lapset ja nuoret tytöt pukeutuvat yleensä länsimaalaisesti, mutta kaikilla aikuisilla naisilla on abaya päällänsä julkisilla paikoilla. Suurin osa saudinaisista käyttää myös huntua ja isolla osalla on myös kasvot peitetty niin, että vain silmät näkyvät. Konservatiivisimmilla on harso koko kasvojen yllä, jolloin ihmisestä ei näe yhtään mitään. Tähän on totuttelemista esimerkiksi ostoskeskuksissa kulkiessa ja asioidessa naisten kanssa. On vaikea jutella ihmisen kanssa, josta ei näy parhaimmassa tapauksessa edes silmiä.

Minä voin pukeutua länsimaalaisesti kotona ja firman omistamilla alueilla ja esimerkiksi autossa, mutta jos lähdemme kaupungille, on abaya oltava mukana. Kävimme ostamassa heti ensimmäisenä päivänäni täällä minulle abayan, ja hyvä niin, sillä etsiessämme abaya-kauppaa paikallisessa ostoskeskuksessa uskonnollinen poliisi tuli huomauttamaan miehelleni siitä, että asuni on sopimaton (asuna oli pitkä mekko ja huivi harteilla). Tilanne olisi ollut aika huvittava ellei se olisi ollut myös hieman järkyttävä – ensinnäkin ajatus siitä, että on olemassa jokin uskonnollinen poliisi tuntuu hyvin erikoiselta, ja lisäksi se että voin aiheuttaa niin paljon järkytystä pelkällä pukeutumisellani tuntuu absurdilta. Se tuntuu myös hyvin henkilökohtaiselta: olenko todella jotenkin niin lumoava tai turmiollinen? Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua jos kulkisin t-paidassa ja sortseissa? Lisäksi tilanteesta teki oudon sekin, että uskonnollinen poliisi ei tietenkään puhunut minulle vaan miehelleni. Miestäni kehoitettiin ihan ystävällisessä sävyssä ostamaan minulle abaya ja ikäänkuin katsomaan vähän vaimonsa perään. Täällä ei ole kohteliasta miehen puhua suoraan toisen miehen vaimolle, joten minä jään usein kuunteluoppilaan osaan.  Tämä ei parantanut varsinaisesti fiilistäni tuossa tilanteessa.

Tässä se paljon puhuttu abaya nyt on. Ostin sellaisen, jossa on pinkkejä kukkia hihansuussa – ajattelin, että jos kaapu pitää hankkia, niin olkoon se sitten edes jostain kohtaa kaunis. Vaatteena se on onneksi aika ilmava ja mukava, ja sen IMG_0326saa auki ja kiinni neppareilla edestä. Tunnen aina itseni varsinaiseksi supermieheksi/-naiseksi, kun muuntaudun abayan alta takaisin normaaleihin vaatteisiini… ja jos vaatteesta pitää yrittää löytää jotain hyviä puolia, niin abaya suojaa auringolta ja se suojaa omia vaatteita sotkeutumasta. Lisäksi olisi aivan mahdotonta liikkua kaupungilla ilman sitä (uskonnollista poliisia näkee onneksi harvoin, mutta luulen että minua tuijotettaisiin vielä enemmän ilman abayaa), joten tähän on nyt vain totuttava. Ostoslistalla onkin toinen abaya, jotta olisi hieman vaihtelua. Huntua en ole pitänyt ja se tuntuu olevan ihan sallittua länsimaalaiselle naiselle, onneksi. En ole varma pystyisinkö olemaan ihan yhtä pragmaattinen hunnun suhteen kuin mitä abayan suhteen olen yrittänyt olla.

Pukeutumiseen liittyy siis monenlaisia käytäntöjä ja sääntöjä täällä. Minun olisi helpompi omaksua tämä naisten pukukoodi jos miehiä koskisi samat säännöt, mutta saudimiehet voivat pukeutua joko omaan perinneasuunsa thawbiin ja siihen liittyvään päähineeseen ghutraan, tai pukeutua halutessaan länsimaalaisesti.  Lisäksi minun mieheni ei saa pukeutua perinneasuun, vaan se koettaisiin loukkauksena. Ilmeisesti vain islamiin kääntyneet länsimaalaiset miehet saavat käyttää perinneasua ja muiden on tyytyminen omiin vaatteisiinsa.

Vielä pieni hauska kertomus pukeutumiseen liittyen: olimme viime viikonloppuna uimassa firman yksityisrannalla. Firman alueilla saa tosiaan pukeutua vapaammin, naisilla  pukukoodina on rannalla kokouimapuku. Emme olleet käyneet tällä rannalla aiemmin ja kun pääsimme perille, mieheni meni uimaan ja minä päätin vain kahlailla rantavedessä bikinihousuissa ja t-paidassa. Rannalla ei ollut paljoa muita ihmisiä, mutta kalassa olevat ukot tuijottivat aika pitkään. Jossain vaiheessa sitten mieheni tajusi, ettemme olleetkaan firman yksityisrannalla vaan ihan julkisella rannalla. Asuni oli siis kaikkea muuta kuin sopiva – efekti olisi varmaan samanmoinen kuin jos kävelisin Stockmannille bikineissä. Siitä sitten vähin äänin hyppäsimme autoon ja ajoimme oikealle rannalle. Kalastajaukoilla saattoi riittää tarinaa tuon päivän päätteeksi!