Tien päällä

Mish Mushkila on ollut reissussa – parin viime viikon sisään olen käynyt Bahrainissa, Omanissa, Arabiemiraateissa, Qatarissa ja nyt olen takaisin Saudeissa. Lähi-idän kierroksesta puuttuu vain Kuwait ja Jemen – ja jälkimmäiseen maahan ei ikävä kyllä tällä hetkellä taida olla syytä mennä. Syy reissaamiseen löytyy tällä kertaa sukulaisista. Vanhempani ja veljeni ja hänen vaimonsa tulivat käymään Omanissa, jossa vietimme yhdessä muutaman päivän. He olivat vuokranneet auton (ja me auton ja kuskin), ja ajoimme koko porukka Muscatista Abu Dhabiin. Qatarissa ja tarkemmin sanoen maan pääkaupungissa kävimme puolestaan tervehtimässä mieheni vanhempia ja viettämässä viikonloppua, ja appivanhempani tulivat vielä kanssamme viikoksi Saudi-Arabiaan lomailemaan. Tänne on yhä yhtä vaikea saada viisumia kuin ennenkin, eli vierailemaan pääsee vain omat tai puolison vanhemmat, ja omat aikuiset lapset jos sellaisia olisi maailmalla. Mieheni vanhemmille sattui Saudireissun ajaksi vielä aika huonot säät, täällä on ollut yhä sateista, pölyistä ja verrattain viileää. Saudeissa oli viime viikolla myös maan pohjois-osissa iso hiekkamyrsky, joka ei onneksi osunut tänne itärannikolle ihan täydellä voimallaan.

Oman on yhä suosikkini näistä naapurimaista. Luonto on upeaa siellä – vuoristoa, rantaa, enemmän vehreyttä kuin vaikkapa täällä Saudien puolella. Muscat on siisti ja yhtenäisesti takennettu kaupunki, josta puuttuu Dubain ökymeininki (ja vastaavasti ehkä myös luksus ja yöelämä, jos sitä etsii – minulle on tällä hetkellä tarpeeksi yöelämää jos kerran puolessa vuodessa valvoo yli puolenyön). Omanilaiset ovat mukavia ja paikallisittain melko moderneja ja juostavia. Saudi-Arabiasta tullessa tosin useimmat maat tuntuvat moderneilta ja joustavilta…! Myös perheeni ihastui ikihyviksi Muscatiin ja Omaniin. Ajomatka Muscatista Abu Dhabiin oli pitkä ja aika uuvuttavakin. Pysähdyimme matkalla

20170303_164535

Tyttö dyynillä

Bahla Fortissa ja meille sattui ajopäivän sääksi kuuma hellepäivä. Aikamme samoiltuamme linnoituksessa olimme kaikki aika naatteja, onneksi meidän kuskimme vei meidät mukavaan ilmastoituun ravintolaan nauttimaan lounasta ja juotavaa. Pysähdyimme myös mm. ihastelemaan kameleita ja autiomaata, veipä oppaamme osan porukasta ajelemaan autiomaahankin. Kaikki autiomaa ei ole hiekka-autiomaata – itse asiassa suurin osa aavikosta täälläkin on kiviautiomaata, joka ei ole ihan niin näyttävän näköistä – mutta hiekkadyynien täyttämä aavikko on kyllä kaunis näky, varsinkin auringon laskiessa jolloin dyynit näyttävät punertavilta. Abu Dhabissa emme ehtineet viettää kuin päivän verran, ja kaupunkina Abu Dhabi ei ole yhtä näyttävä kuin Dubai tai yhtä sympaattinen kuin Muscat. Abu Dhabi on ennemmin businesskaupunki, mutta kyllä sielläkin on nähtävää. Kävimme jälleen Abu Dhabin suuressa moskeijassa, joka on ehdottomasti hienoin moskeija jossa olen koskaan käynyt.

Dohassa olimme käyneet mieheni kanssa kerran aikaisemminkin, mutta tyttäremme oli silloin 10 viikon ikäinen ja minulle sattui sillä(kin) kertaa oksennustauti, joten muistot siitä reissusta ovat hieman hataria. Doha yllätti positiivisesti tällä kertaa. Toki Dohaa vaivaa sama ongelma kuin suurinta osaa Lähi-idän kaupunkeja: Dohassa on vaikea kävellä pitkiä matkoja ja kaupunki on rakennettu autoja silmällä pitäen, ulkona ei ole niin paljon tekemistä (osin ilmaston vuoksi) ja muutenkin mahdollisuudet nähtävyyksien katseluun ovat rajoittuneempia kuin vaikka Keski-Euroopassa.  Kävimme kuitenkin Dohassa kaupungin Souqissa eli vanhalla markettipaikalla ja Islamilaisen taiteen

20170311_142403

Museon esineistöä

museossa (jälkimmäisessä olimme käyneet jo kerran aiemminkin). Souq oli siinä mielessä miellyttävä kokemus, että siellä ei yritetty kaupata väkisin mitään turisteille (kuten Dubain souqeissa) ja toisaalta myytävä tavara näytti olevan edes jossain määrin paikallista. Esimerkiksi Muscatin souqissa suurin osa tavarasta tulee Intiasta ja lähialueilta, eikä laatu ole aina kaksinen. Toki poikkeuksia löytyy sielläkin. Dohan souqissa näyttivät viihtyvän myös paikalliset istumassa iltaa, ja se on aina hyvä merkki. Islamilaisen taiteen museo oli hieno, aivan kuten viimeksikin kun kävimme siellä. Museo on melko uusi ja arkkitehtuuriltaan erittäin hieno, ja näyttelyt ovat mielenkiintoisia. Esillä on taidetta, vaatteita, tekstiilejä ja kalligrafiaa paitsi Lähi-idästä myös laajemmin muslimimaista. Eipä sillä, kiertelyni museossa oli tälläkin erää aika hätäistä. Puolitoista vuotta sitten minua työllisti vastasyntynyt, nyt puolestaan lähes kaksivuotias touhutaapero, joka yritti mm. juosta satoja vuosia vanhan, mittaamattoman arvokkaan persialaismaton päälle…

Mainokset

Kaunis on luoksesi kaipuu

Juttelin taannoin Skypessä erään ystäväni kanssa, jonka kanssa emme ole pitkään aikaan olleet yhteyksissä. Hän kysyi minulta ja mieheltäni mitä kaipaamme eniten Suomesta. Kysymykseen oli vaikea vastata tyhjentävästi nopeasti Skypessä, mutta jäin miettimään tätä. Mitä kaipaan eniten Suomesta? Olen ollut nyt aika tarkalleen puoli vuotta Saudeissa, joten kysymys on siinäkin mielessä ajankohtainen. Alkuun aika tuntui menevän hitaasti ja kaikki tuntui hirveän uudelta ja oudolta. Erityisesti sen jälkeen kun aloitin työt aika on mennyt nopeaan ja tiettyjä rutiinejakin on alkanut muodostua. Nyt on hyvä hetki katsoa taaksepäin ja miettiä sitä, mitä asioita ikävöin eniten Suomesta.

Itsestäänselvää on se, että kaipaan Suomesta perhettä ja ystäviä, mutta mitä muuta? Tässä joitakin päällimmäisenä mieleen tulleita ajatuksia.

1. Vapaus – vapaus kävellä kauppaan, töihin, pubiin, minne vaan. Tämän sanoin ystävällenikin Skypessä ihan ensimmäisenä asiana. Joku voisi ajatella, että elämä on helppoa kun minnekään ei tarvitse kävellä ja kuski vie ovelta ovelle. Helppoa ehkä, mutta pidemmän päälle myös tylsää. Eikä totta puhuen aina edes niin helppoa: silloin kun mieheni ei pääse minua kuskaamaan, minulla on kaksi vaihtoehtoa, kulkea mieheni firman järjestämillä busseilla tai taksilla, julkista liikennettä kun ei ole eikä juuri minnekään voi kävellä. Bussit eivät kulje kuin tiettyihin paikkoihin, joten aika usein joudun kulkemaan taksilla. Nyt kun olen ollut paljon kipeänä (viime postauksen jälkeen sain korvatulehduksen kaiken hyvän päälle), lääkärissä käynti on ollut jatkuvaa taksin soittelua ja odottelua. Kaipaan sitä, että julkista liikennettä voisi käyttää ja että tarvittaessa lyhyitä matkoja voisi kävellä. Ja kyllä, kaipaan myös pubeja ja sitä, että työpäivän jälkeen voisi mennä siiderille tai parille työkavereiden kanssa ja puhua mistä vaan. Täällä käydään kahvilla, ja sekin on usein miesten hommaa. Osaan kahviloista naiset eivät edes pääse, ja niissäkin kahviloissa joihin naiset ovat tervetulleita on ”family”- ja ”single” -osastot. Miespuolisten työkavereideni kanssa en periaatteessa edes saisi liikkua kaupungilla ilman eli huoltajaa – minun tapauksessani aviomiestäni, isääni tai veljeäni.

2. Luonto. Tämä liittyy oikeastaan myös tuohon ensimmäiseen kohtaan, sillä olen aina tykännyt kävellä luonnossa ja meren äärellä. Täälläkin on meri, jonka rantaa voi (paikoittain) kävellä, mutta päästäkseen meren rantaan pitää taas turvautua johonkuhun, joka minut voi sinne ajaa. Lisäksi useimmiten kaupungilla tai muualla kävellessä minulla pitää olla abaya päällä, mikä ei sinänsä inspiroi mihinkään pitkiin kävelyihin tai urheilusuorituksiin. Luonto on toki myös erilaista Saudeissa. Asumme kaupungissa, mutta kaupungin ulkopuolella alkaa aavikko, joka on kivi- tai hiekka-aavikkoa. Aavikot ovat tosi hienoja ja maisemat henkeäsalpaavia, mutta aavikolle ei kannata lähteä hortoilemaan itsekseen, joten omatoiminen ympäristöön tutustuminen ei ole yhtä helppoa kuin Suomessa. Huomaan kaipaavani sitä, että kesällä voisi mennä mustikkaan lähimetsikköön tai kävellä vaikkapa uimaan, tai talvella nauttia lumesta ja käydä vaikka hiihtämässä.

3. Tietyt ruoat ja ravintolat. Ruoastahan kirjoitin hieman jo vähän aikaa sitten: siitä mitä ruokia täältä on vaikea löytää ja millaisia haasteita kokkailussa tai ulkona syömisessä on. Ruokakaipuuta on onneksi osin helppo tyydyttää, sillä nykyään pystyy tilaamaan netistä ainakin kuivamuonia, kuten jauhoja tai varrasleipää sekä tietysti salmiakkia. Lisäksi meillä on käynyt vieraita Suomesta nyt muutaman kuukauden sisään, joten olemme saaneet tuliaisia jonkin verran. Olen kuitenkin tehnyt jo listaa siitä, mitä haluan syödä seuraavan kerran Suomeen tullessani ja missä paikoissa haluan käydä ulkona syömässä.

IMAG0201

Suomesta tuotuja herkkutuliaisia (kuva saattaa sisältää tuotesijoittelua)

4. Kulttuurisidonnaiset asiat, niin kuin vitsit, televisio-ohjelmat, kirjat, lehdet, musiikki. Elämme jonkinlaisessa kulttuurien sekamelskassa täällä, sillä olemme osa paitsi jossain määrin Saudi-Arabian omaa kulttuuria niin vielä enemmän (länsimaalaisten) expatien omaa kulttuuria. Muita suomalaisia emme ole kauheasti tavanneet, joten meillä ei ole mitään omaa Suomi-jengiä jossa voisi keskustella kulttuurieroista tai siitä, mitä Suomesta kaipaa. Vaikka puhun hyvin englantia, osa asioista menee ohi pelkästään siksi etten ymmärrä kulttuurisesti mistä puhutaan. Huumori on legendaarisesti vaikeaa toisella kielellä, eivätkä vitsit taivu hirveän helposti käännettäviksi. Se, minkä ajattelin suomeksi olevan hauska juttu, voi kuulostaa englanniksi ihan erilaiselta, jopa loukkaavalta. Tietyt kulttuuristereotypiat pitävät myös paikkansa, kuten vaikkapa se etten pysty innostumaan asioista yhtä paljon  kuten vaikkapa amerikkalaiset kollegani, ainakaan näennäisesti. Heille asiat voivat olla ”awesome” tai ”marvellous”, kun taas minä tyydyn hymyilemään ja sanomaan että hyvä juttu. Filippiiniläiset kollegani (naispuoliset) ovat kovia halaaamaan ja haluavat kulkea usein käsikynkkää koulun pihalla – asia, jota en tekisi Suomessa kollegoideni kanssa, sillä Suomessa henkilökohtaisen tilan tarve on paljon suurempi. Omaa käytöstään joutuukin puntaroimaan jonkin verran: mikä on sopivaa, mitä minulta odotetaan? Mistä ylipäätään voi keskustella? (Vinkki: uskonto, politiikka ja naisten asema ovat asioita, joista puhuessa pitää miettiä tarkkaan miten asiansa esittää.) Ymmärtävätkö toiset ihmiset mitä tarkoitan, onko ruumiinkieleni torjuvaa tai etäistä?