Staycation

Ramadan on loppu tältä vuodelta, ja ramadanin päättävä juhla Eid al-Fitr alkoi Saudi-Arabiassa eilen sunnuntaina. Eid oli ensin merkitty alkamaan jo lauantaina, mutta koska uuden kuun sirppiä ei nähty perjantai-iltana, meillä Eid alkoi sitten vasta sunnuntaina. Eidin myötä alkoi taas myös totaalinen ulkonaliikkumiskielto. Viimeksi arvuuttelin mitä tulisi tapahtumaan kahden viikon helpotetun ulkonaliikkumiskiellon jälkeen (ulkoilla sai rajoitetusti aikavälillä 09-17), ja vastaus oli se, että sama helpotettu ulkonaliikkumiskielto jatkuisi eidin alkuun saakka. Eid mennään täydellä ulkonaliikkumiskiellolla koko Saudi-Arabiassa, ja oikeastaan ymmärrän syyn siihen. Ramadanin päättävä Eid on juhla-arvoltaan kuin meidän joulu. Eidin aamuna perinteisesti kylvetään, pukeudutaan uusiin vaatteisiin ja lähdetään moskeijaan rukoilemaan, sen jälkeen kokoonnutaan syömään juhla-aamupalaa sukulaisten ja ystävien kanssa. Lapset ja aikuisetkin saavat lahjoja, ja paljon vieraillaan myös naapureiden luona. Luonnollisesti tänä eidinä suurinta osaa näistä traditioista on täytynyt muuttaa ulkonaliikkumiskiellon vuoksi – rukoilu ja ruokailu tapahtuvat kotona, oman ydinperheen ulkopuolisia pitäisi nähdä vain etäyhteyksien avulla ja naapureita ei pitäisi mennä morjestemaan kauempaa kuin omalta takapihalta.

Eidinä kaikilla on yleensä myös lomaa 3-4 päivän ajan, ja niin myös miehelläni. Mieheni tosin on ollut jo kahden kuukauden ajan lähinnä kotona töissä, joten ainoa ero tässä lomalla on nyt se, että hän ei puhu koko ajan työpuheluita tai naputa sähköposteja työkoneellaan. Mikä on tietysti mukavaa, lapsilla oli varsinkin alkuun hankalaa ymmärtää sitä että iskä on kotona mutta ei ehdikään leikkiä heidän kanssaan. Nyt lomalla on ollut ainakin enemmän yhteistä perheaikaa. Yleensä Eid-lomalla olemme matkustaneet jonnekin, ja mieluusti jonnekin vähän viileämpään ilmanalaan, mutta nyt emme voi lähteä edes ulos omasta leiristä kuin hoitamaan ruokaostoksia ja käymään apteekissa. Olemmekin nyt viettämässä todellista staycationia, kotilomaa. Onneksi, onneksi leirin uima-altaat (meillä on kaksi ulkoallasta, toinen perheille ja toinen, pienempi pelkästään aikuisille) avasivat uudelleen ovensa 1,5 kuukauden kiinniolon jälkeen. Mutta koska korona-virus ja sosiaalinen eristäytyminen, uimassa saa olla maksimissaan 5 henkilöä kerrallaan, uimatunti pitää varata etukäteen, aurinkotuolit on poistettu alueelta, ja wc ja suihkut on kiinni. Olemme silti ottaneet tämän mahdollisuuden uimiseen vastaan innolla ja olemme itse asiassa olleet lähesjoka päivä uimassa sen jälkeen kun uima-altaat avattiin. Ulkoilu alkaa muuten olla aika tuskaista, sillä kesä ja kesän lämpötilat ovat saapuneet. Joka päivä on ollut 40 astetta tai enemmän, joten esimerkiksi pyöräilemään pitää mennä joko hyvin aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Päivät ovat pitkiä kökkiä sisällä kotona kahden lapsen kanssa ja uiminen tuo paljon kaivattua vaihtelua arkeen.

Tämän eid-loman ulkonaliikkumiskiellon aikana meidän pitäisi ilmeisesti käyttää appia, kännykkäsovellusta, pyytääkseemme lupa ulkona liikkumiseen. Meidän leirissämme saa tuttuun tapaan ulkoilla vapaasti, mutta jos haluaisi käydä vaikka ruokakaupassa, appin kautta pitäisi pyytää lupa ulkona käymiseen. Kokeilimme appia yksi päivä mieheni kanssa ja se antaa 3 tunnin aikaikkunan käydä ulkona, ja 3 kilometrin säteellä kotoamme. Onneksi tässä on useampikin ruokakauppa aika lähellä. Koska lapset eivät pääse sisälle kauppoihin, ei edes useimpiin ruokakauppoihin, mieheni saa käydä taas yksin kaupassa. Ylipäätään täyden ulkonaliikkumiskiellon aikana vain yksi perheenjäsen saisi olla ulkona kerrallaan, joten jos mieheni lähtee lähipäivinä täydentämään ruokavarastojamme, minä jään suosiolla kotiin lasten kanssa. Ostimme viime viikolla sen verran runsaasti ruokaa (myös pakkaseen) että periaatteessa selviäisimme eidin loppuun näillä elintarvikkeilla, mutta jotkut tuoreet ruoka-aineet alkavat olla lopussa, joten kenties yksi kauppareissu täytyy tässä eidin aikana tehdä.

Seuraava kysymys on sitten mitä eidin jälkeen tapahtuu. Jatkuuko täysi ulkonaliikkumiskielto? Tuleeko meille taas osa-aikainen ulkonaliikkumiskielto? Alkavatko Saudi-Arabian sisäiset lennot pyöriä 1.6., kuten eräässä uutisessa – joka sittemmin teilattiin valeuutiseksi – väitettiin? Oma arvaukseni on, että osa-aikainen ulkonaliikkumiskielto jatkuu, ehkä tietyin helpotuksin. Kaupat ja ostarit saanevat avata ovensa samoin rajoituksin kuin ennen eidiä. Luulen, että pian myös ihmiset alkavat palata työpaikoilleen, uskon myös mieheni etätyöskentelyn loppuvan eidin jälkeen. Paljon tietysti riippuu siitä, miten tilanne kehittyy. Täällä on testattu paljon ihmisiä, ja luvut ovat olleet monta viikkoa korkeita, tänäänkin sairastuneita on tullut yli 2000 lisää (vaikkakin tänään on neljäs perättäinen päivä kun luvut ovat pienessä laskussa, joka on ainakin jotakin). Kaikenkaikkiaan sairastuneita on noin 75 000 Saudi-Arabiassa. Toisaalta kuolleita on vain suunnilleen 400, ainakin virallisten tietojen mukaan.

Joka tapauksessa luulen, että Saudi-Arabiassakin on paineita avata yhteiskuntaa hieman ihan tiukimmasta lockdownista, ja siihen on kaksi syytä: ihmiset alkavat kyllästyä kuukausia jatkuneisiin rajoituksiin, ja toisaalta rahaa ei liiku tarpeeksi tässä tilanteessa ja talous kärsii. Suomessakin uutisoitiin siitä, kuinka kesäkuussa Saudi-Arabiassa arvonlisävero nousee 15 prosenttiin, mikä on iso hyppäys verrattuna siihen että koko arvonlisävero on ollut olemassa täällä vain pari vuotta. Täällä tarvitaan lisätuloja, erityisesti nyt kun öljyn hinta on alhaalla, ja yksi tapa kerätä rahaa on lisätä veroja. Mutta että verorahoja tulisi, ihmisten pitäisi päästä ostoksille – mikä on vähän vaikeaa täyden ulkonaliikkumiskiellon alla. Toki nettikaupat toimivat jossain määrin, mutta silti.

Vaikeinta tässä lockdownissa on se, kun ei tiedä miten kauan tätä jatkuu. Hieman kateellisena seuraamme uutisia Suomesta ja Euroopasta siitä kuinka monessa paikkaa pahimmat rajoitukset alkavat helpottaa. Meillä ei tosiaan ole kovasti helpotuksia ollut, ja niistä pienistäkin on iloittu kyllä kovasti. Ja tosiaan täytyy olla onnellinen siitä, että miehellä on töitä ja että olemme kaikki perusterveitä.

Keppiä vai porkkanaa?

Olemme eläneet nyt muutaman viikon ajan lievennetyn ulkonaliikkumiskiellon alaisina. Ulkoilla saa aikavälillä 09.00 – 17.00, ja osa kaupoista ja ostoskeskuksista on avannut jälleen ovensa, joskin tiukkojen rajoitusten kera. Kun tieto lievennyksestä tuli, aloin haaveilla reissusta autiomaahan, mutta se on jäänyt yhä haaveeksi. Emme nimittäin saisi poistua omasta kaupungista, ainakaan ilman hyvää syytä, joten emme ole päässeet autiomaahan tai minnekään muuallekaan kaupungin ulkopuolelle. Olemme sen sijaan käyneet muutaman kerran kävelemässä cornichella, kaupungin rantabulevardilla. Kun ajoimme sinne ensimmäisen kerran toissa viikonloppuna minua suorastaan jännitti. Olin ensimmäistä kertaa ulkona leiristämme kuukauteen, eivätkä lapsetkaan olleet olleet ulkona leiristä eivätkä edes istuneet autossa koko kuukautena – mieheni oli hoitanut ruokaostokset yksin käytännössä koko huhtikuun. Tytär tuijotti minua ihmeissään kun laitoin abayan päälle, sillä abayaakaan ei ollut tultua pidettyä koko kuukauteen. Ajoimme rantabulevardille kaupungin vanhan osan, souqin, kautta. Souqissa ihmisiä oli paljon kävelemässä, ostoksilla, ostamassa ruokaa jota myydään ravintoloiden ovelta tai ikkunoista – ravintolat saavat ainoastaan myydä ruokaa ulos, take awaynä. Katselin huuli pyöreänä tätä ihmisvilinää ja ihmettelin, miksi itse toteutan aika tiukkaa sosiaalista eristäytymistä kun kaupungilla meno näyttää olevan aivan toisenlaista.

Saudi-Arabiassa on testattu todella paljon ihmisiä viime viikkoina korona-viruksen osalta, ja luvut ovat olleet sen mukaisia. Joka päivä uusia tapauksia on ollut yli tuhat, ja kaikenkaikkiaan sairastuneita on jo yli 40 000 maassa. Kuolemantapauksia ei kuitenkaan ole kuin joitakin satoja, mikä on tietysti lohdullista. Voi tietysti olla että osa koronakuolemista jää merkitsemättä, mutta Saudi-Arabian väestö on pääosin hyvin nuorta, mikä voi selittää osin lukuja. Puolet väestöstä on alle 30-vuotiaita. Toinen tilastoista selviävä asia on se, että päivästä toiseen noin 80 % sairastuneista on expateja, vierastyöläisiä. Ja nyt puhutaan mitä luultavammin erilaisista expateista johon minä ja perheeni ja muut leirissämme asuvat perheet kuuluvat. Kyseessä lienee ne työläiset, jotka asuvat paljon köyhemmissä ja ahtaammissa oloissa kuin me. Kuten viimeksikin kirjoitin, on aika luonnollista että heidän joukossaan eristäytyminen ei ole niin helppoa, ja ehkä lääkäriinkään ei tule lähteneeksi niin helposti, kun rahaa ei ole ylenmäärin. Saudi-Arabia onkin tehnyt testauksia nyt työläisten asuinalueella, tullut mitä ilmeisemmin ihan ovelta ovelle testaamaan. Ja hoidon pitäisi ainakin osin olla ilmaista niille, jotka eivät siitä voi maksaa.

Ensimmäisellä matkallamme rantabulevardille aloin melkein itkeä kun minä ja tytär heitimme kengät jalasta ja kävelimme lyhyen matkaa rantahietikolla paljain varpain. Oli niin ihanaa olla ulkona, poissa omasta leiristä! Kuumahan täällä on, varsinkin päivällä, joten aikaraja 09-17 ei ole paras ulkoilulle. Lisäksi on Ramadan, joten ulkona ei saisi juoda tai syödä. Ulkoilut ovat tästä syystä olleet melko lyhyitä. Lisäksi joka kerta kun olemme rannalle käyneet, armeija on tullut melko pian tööttäilemään jeepeillään että hajaantukaa, yalla yalla, liikettä eteenpäin. Olen vähän ihmetellyt tätä, sillä en ole itse nähnyt mitään parveilua rannalla. Ihmiset liikkuvat oman perheen kesken, leikkipuistot on suljettu, enkä ole mitään juhlia tai isoja piknikejä nähnyt puistoissa tai rannoilla. Viime lauantaina olimme jälleen rannalla iltapäivällä, lapset tutkivat rapuja, medusoita ja simpukoita mieheni kanssa, ja minä päätin kävellä rantaa pitkin. Merivesi oli todella matalalla ja tuntui, että olisin voinut kävellä Bahrainiin saakka – mereen oli muodostunut pitkä niemenkärki, jota pitkin saattoi kävellä pitkälle avomerelle. Olin juuri siellä niemenkärjessä kun kuulin armeijan taas tulevan ja ilmoittavan arabiaksi kovaäänisellä että liikettä, pois rannalta. Näin mieheni ja lasten lähtevän autoa päin, ja lähdin itse melko kiireellä kävelemään kohti rantaa. Kuumahan siinä tuli melkein 40 asteen lämpötilassa, abaya päällä ravatessa puolijuoksua kohti autoa. Ja kieltämättä vähän kylmä hikikin siinä tuli, en halua joutua Saudi-Arabian armeijan kanssa mihinkään kahnauksiin.

On vähän epäselvää miksi armeija meitä sieltä rannalta komenteli pois. Ulkona pitäisi saada kyllä liikkua, kunhan muistaa olla kotona iltaviiteen mennessä ja pitää huolta siitä että ei mene liian lähelle muita. Luulen, että armeija on lähetetty partioimaan ennaltaehkäisevästi ja he melko helposti käskevät ketä tahansa rannalla kulkijaa poistumaan, jos he pelkäävät että ihmisiä alkaa kokoontua liikaa yhteen paikkaan. Saudi-Arabia ilmoitti viime viikolla kovista sakkotuomioista, jos sosiaalista eristäytymistä rikkoo. Esimerkiksi jos kutsuu kotiinsa oman perheen ulkopuolisia jäseniä, sakko on 10 000 rialia (eli noin 2500 euroa). Häistä tai muista isoista juhlista pamahtaa jo 30 000 rialin sakko, ja työntekijät voivat saada 50 000 rialin sakon jos kokoontuvat laittomasti esimerkiksi rakennustyömaalla. Jos sääntöjä rikkoo useamman kerran sakkotuomio voi tuplaantua ja lisäksi voi seurata muita seuraamuksia – oletan, että vankeustuomiokin on mahdollinen. Saudi-Arabia tuntuu tarjoavan taistelussa koronaa vastaan enemmän keppiä kuin porkkanaa, eikä luotto oman maan asukkaisiin näytä olevan korkealla.

Sakkojen ja rajoitusten vallitessa onkin mielestäni todella outoa, että ostoskeskukset saavat olla auki tänä aikana. Kävin eilen ensimmäistä kertaa kokeilemassa millaista on shoppailu tässä uudessa normaalissamme. Tein itse itselleni kasvomaskin vanhasta t-paidasta ja tyynyliinasta – kankaisia maskeja on ollut todella vaikea löytää täältä (kertakäyttöisiä kyllä saa) ja vaikka maskia ei virallisesti velvoiteta pitämään ellei ole itse sairas, aika monet maskia kuitenkin pitävät. Tiesin jo etukäteen että kauppakeskuksiin ja kauppoihin pääsyä rajoitetaan niin, että liian montaa ihmistä ei saisi olla samaan aikaan sisällä. Tiesin myös että alle 16-vuotiaat eivät ostariin pääse, joten mieheni lähti lasten kanssa ajelemaan ja käymään jollain hiekkakuopalla leikkimässä ulkoleluilla sillä välin kun minä astelin ostariin. Sisäänpääsyssä jokaisen piti seistä määrätyssä ruudussa ja odottaa vuoroaan, miehet ja naiset luonnollisesti omissa jonoissaan. Kaikilta mitattiin kuume ja jokainen kävi läpi käsien desinfoimisen eri vaiheet, jotka piti itse toistaa. Sitten työnnettiin kertakäyttöiset hanskat käteen, ja tsädäm, olin valmis ostoksille. Siinä sitten abaya päällä, kasvomaski naamalla ja kumihanskat kädessä mietin että tämä on absurdein ostoskokemukseni ikinä. Kauppa johon olisin halunnut mennä (olin etsimässä tiettyä vartalovoidetta) oli luonnollisesti kiinni, enkä tiennyt johtuiko se siitä että juuri sillä hetkellä oli vielä iltapäivän rukous käynnissä vai siitä että se oli todella jo kiinni. Päätin rukouksen loppua odotellessani astua viereiseen Zaraan, jonne näytti pääsevän rukouksesta huolimatta. Zarassa joka tolpanpäädyssä oli kyltit, joissa luki sekä arabiaksi että englanniksi että pidä fyysistä etäisyyttä muihin ostoksilla oleviin. Aina välillä kauppaa kierteli henkilökuntaa, jotka huutelivat samoja pyytöjä arabiaksi. Mutta kaikella tällä tuntui olevan aika vähän vaikutusta, sillä kauppa oli aivan täynnä naisia. Melkein syyllisenä valitsin yhden kesämekon ja kivan neuleen alennusmyynneistä – mietin koko ajan että miten voisin ostaa uusia vaatteita kun maailmassa on pandemia menossa? Koko ostoskokemuksen kruunasi se, että mallatessani neuletta itseni päälle peilin edessä (Saudeissahan ei usein ole sovituskoppeja, eikä ainakaan tässä tilanteessa), joku paikallinen nainen tuli koputtamaan minua olkapäähän ja kysymään, mistä olin löytänyt tuon neuleen, voisinko näyttää hänelle. Se siitä sosiaalisesta eristäytymisestä… vähän ennen neljää meidät myös käytännössä ajettiin ulos Zarasta ja koko ostarista, ja vaikka yritin seisoa kauempana muista ihmisistä, en voinut juurikaan väistellä kun monta sataa ihmistä tunki ulos samaan aikaan yhdestä ovesta. Ja se oli aika ahdistavaa. Shoppailut saavat kyllä jäädä väliin minulta vähäksi aikaa tämän kokemuksen jälkeen!

Nyt seuraamme jännityksellä mitä seuraavaksi. Ostareiden aukiolo ja lievennetty ulkonaliikkumiskielto on voimassa vain huomiseen saakka, sitten seuraa uudet ohjeet. Koska tautitapauksia on niin paljon, on vaikea uskoa että isoja lievennyksiä ainakaan tulisi. Ensi viikolla alkaa ramadanin lopettava eid-lomakin, enkä usko että sitä ennen kannattaa paljoa lieventää kokoontumisrajoituksia. Lähinnä toivon ettei tulisi isoja rajoituksia lisää, mutta mistäs sen taas tietää. Suomessa ja Euroopassa jo höllätään rajoituksia, täällä se kaikki tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta.

Ramadan, korona ja hippusellinen toivoa

Ramadan, muslimien pyhä paastokuukausi, alkoi Saudi-Arabiassa perjantaina (tai torstai-iltana, mutta perjantai oli ensimmäinen paastopäivä). Tämä on nyt jo viides ramadan jonka minä vietän Saudeissa, ja varmasti erikoisin tähän mennessä, kiitos koronan. Ramadanin aikaan muslimit tapaavat paljon sukulaisia ja ystäviä, mikä ei nyt ole niin hyvä idea, kun elämme sosiaalisen eristäytymisen aikaa. Yksi asia mikä on aina ollut hankalaa ramadanin suhteen on ollut ulkona syöminen, ainakin meille ei-muslimeille. Muslimithan paastoavat ramadanina päiväaikaan, eikä kaupungilla sovi meidänkään syödä tai juoda yleisillä paikoilla silloin. No, kaupungille ei nyt niin ole asiaa eikä ravintolatkaan ole auki, olemmehan huhtikuun alusta saakka olleet täyden ulkonaliikkumiskiellon alla, mutta osa ravintolaista on toimittanut yhä ruokaa kotiin. Ruoan tilaaminen ravintolasta saattaa olla nyt sitten vieläkin vaikeampaa kuin aiemmin. Yritimme tilata torstaina vielä pitsaa, juuri ennen ramadanin alkua, mutta emme pääseet millään läpi yhteenkään ravintolaan, vaikka aloitimme tilaamisen yrittämisen jo ennen neljää iltapäivällä. Nyt näyttää siltä että ravintolat toimittaisivat ruokaa ramadanina aikavälillä 15.00 – 03.00, mutta emme ole vielä kokeilleet toimittaako yksikään ravintola meille. No, onneksi ruokaa saa yhä kaupasta ihan hyvin.

Olen paljon miettinyt sitä, miten tilanne vaikuttaa eri lailla eri ihmisiin ympäri maailmaa. Meillä täällä Saudi-Arabiassa luokka- ja tuloerot ovat hyvin näkyviä, ja viime aikoina olen ollut huolissani nannystämme Susanista, personal traineristamme Mohamedista ja taksikuskistamme Aboobackerista. Kaikilla kolmella tulot ovat lakanneet täysin koronan myötä, eikä heille ole mitään avustusta tulossa ainakaan Saudi-Arabian valtion osalta. Olen pitänyt heihin kaikkiin yhteyttä WhatsAppilla, ja Susan kertoi miehensä olevan sairaalassa – hänellä on sydänvaivoja. Mohamed ja hänen vaimonsa ovat molemmat personal trainereita, joten heillä on talous varmasti tiukalla. Aboobackerin perhe on suurimmaksi osaksi Intiassa, mutta en tiedä mitä hän täällä tekee, kun taksia ei saa ajaa. Ylipäätään mietin työläisiä, kuten leirimme puutarhureita. He asuvat varmaan ainakin neljä miestä samassa huoneessa eikä rahaa ole tuhlattavaksi. Epäilen että heillä ei  ole minkäänlaista sairausvakuutusta, joten jos he sairastuvat, lääkärissä käyminen on hyvin kallista eikä sairaalaan lähdetä kovin helposti. Luulen että Saudi-Arabialla tulee olemaan iso työ juuri tällaisen työväestön parissa viruksen nitistämisessä.

Tänään tuli viimein, pitkästä aikaa, vähän hyviäkin uutisia. Saudi-Arabia helpottaa ulkonaliikkumiskieltoa siten, että ulkoilla saa aikavälillä 09.00-17.00. Osa kaupoista avaa jälleen ovensa (viime viikot vain ruokakaupat ja apteekit ovat olleet auki), mutta ravintolat, kahvilat, parturit, kuntosalit ja elokuvateatterit pysyvät yhä kiinni. Aloin heti suunnitella retkeä autiomaahan ensi viikonloppuna, vaikka säät alkavat olla jo liian kuumat autiomaareissuihin – tänään on ollut 41 astetta lämmintä ja ulkona on hiekkamyrsky, ei siis mikään ideaali ulkoilusää. Meillähän on asiat olleet hyvin koko ajan omassa pikku leirissämme, sillä olemme voineet ulkoilla leirin sisällä. Suuri osa ihmisistä alueellamme ei ole voinut poistua kotoaan, koiraakin on saanut käydä ulkoiluttamassa 100 metrin säteellä omasta kodistaan ja vain tiettynä aikana päivästä. Mutta olen silti viettänyt lähes koko huhtikuun kotona ja kotileirissä, lähinnä viihdyttäen ja opettaen lapsia ja kävellen iltaisin ympäri leiriämme kuin hamsteri juoksupyörässä (leirin kävelee reunoja pitkin ympäri muuten noin 12 minuutissa ja askeleita kertyy minun pienillä koivillani noin 1500 per kierros, fyi). Haluaisin ulos, ihan minne vaan, oli kuuma tai hiekkamyrsky.

Koska olemme kaikki olleet enemmän tai vähemmän jumissa pienessä kotileirissämme – osa kriittisten alojen työntekijöistä on käynyt vielä työpaikoillaan täältäkin käsin – täällä näkee koko ajan ihmisiä ulkoilemassa ja yrittämässä pysyä niin henkisesti kuin fyysistestikin kunnossa. Koska kuntosali on suljettu, jotkut treenaavat irtopainoilla ja rekan renkailla jalkapallokentällä. Aamuisin ja iltaisin näkee leiriä ympäri juoksevia ihmisiä, ja naapurikadulla vanhempi pariskunta pelaa jalkapalloa keskenään tiellä (liikennettä ei koskaan ollut valtavasti leirissämme, ja nyt sitä ei ole juurikaan). Tenniskenttä on yhä auki ja siellä mätkitään palloa nyt innolla. Ulkoilen yleensä sään salliessa lasten kanssa aamuisin mahdollisimman aikaisin ja iltapäivällä neljän viiden maita, koska keskellä päivää on niin kuuma. Näemme yleensä aika lailla samoja ihmisiä samoissa kohtaa leiriä ulkoillessamme, ja päivät alkavat muistuttaa suuresti toisiaan – elokuva Groundhog day tulee vahvasti mieleen. Myös aivan tuntemattomat ihmiset ovat alkaneet jutella minulle, erityisesti varmasti lasten vuoksi. He muistelevat yleensä omia, jo aikuisia lapsiaan, jotka ovat jossain muualla kuin täällä Saudeissa. Moni miettii ääneen että ollapa lapsi ja vailla huolia (mikä ei pidä täysin paikkaansa, tytär kyllä ymmärtää yllättävän paljon tilanteesta). Osa päivittelee kuinka korona-virus on jumalan meille lähettämä vitsaus jotta oppisimme elämään ihmisiksi. Monet juovat kahvia talojensa edessä ja tarkastelevat elämää kaduilla. Jotkut naiset ajavat autolla ympäri leiriä hissukseen että ajotaito pysyisi yllä. Muutama päivä sitten näimme miehen, joka ajoi omia hiuksiaan portailla istuen, peili kädessä.

Lasten koulu on yhä kiinni, eikä kouluilla ole ainakaan vielä valtionvallan lupaa avatakaan oviaan. Tyttärellä oli koulun zoom-palaveri viime viikolla, meille hieman epäkätevään ilta-aikaan kello 19.30 (tytär menee yleensä niihin aikoihin jo nukkumaan, mutta arabilapset tuntuvat valvovan myöhään). Oli ihan hauska nähdä tyttären luokkakavereita ja opettajaa sekä koulun omistajaa, mutta joukko neljä-viisivuotiaita ryhmäpuhelussa oli aika kaoottista kuultavaa ja katsottavaa. Kulttuurierot tulivat kyllä taas hyvin esille kun pienet arabilapset kertoivat kuinka I love you and miss you so much, ja myöhemmin tyttären luokan äitien WhatsApp-ryhmässä meno oli aivan samanlaista, höystettynä kymmenillä erilaisilla sydänemojeilla ja tunteikkailla toiveilla siitä kuinka inshallah pian lapset pääsisivät kouluun. Tyttären opettaja päätti zoom-puhelun puheeseen siitä kuinka meidän täytyy muistaa pestä käsiä, pysyä kotona ja rukoilla jumalaa lopettamaan tämän viruksen eteneminen. Epäilen, että Suomessa koulujen zoom-palaverit eivät lopu näihin sanoihin?

Elämää ulkonaliikkumiskiellon alla

Maanantaina tapahtui se, mitä olimme pelänneet seuraavaksi tapahtuvan: suureen osaan Saudi-Arabian kaupunkeja julistettiin täydellinen ulkonaliikkumiskielto. Koska Saudi-Arabiassa tämänkaltaisia päätöksiä voidaan tehdä nopeasti, kielto alkoi jo heti seuraavana päivänä. Meidän kaupunkimme ja alueemme on yksi niistä, joissa alkoi kattava ulkonaliikkumiskielto. Aiemmin meillä oli osittainen ulkonaliikkumiskielto iltaseitsemästä aamukuuteen, jota sitten kiristettiin alkamaan jo kolmelta iltapäivältä, ja sitten tuli tämä. Meidän koronatilanne ei ole mitenkään kaoottinen, tapauksia on joitakin tuhansia ja kuolemista puhutaan sadoissa, mutta otteet epidemian nujertamiseksi ovat olleet tiukkoja heti alusta alkaen Saudi-Arabiassa.

Olimme viime viikon lauantaina vielä ajelemassa autiomaassa. Koska kaikki on ollut täällä kiinni jo useita viikkoja, ovat autiomaaretket olleet niitä yksiä harvoja asioita joita on voinut tehdä. Nyt näyttää siltä että tämä retki oli viimeinen vähään aikaan. Meidän ulkonaliikkumiskieltomme sallii ainoastaan ruokakaupassa tai apteekissa tai lääkärissä käymisen, ja tämän pitää tapahtua aikaikkunassa 06.00 – 15.00 (oletettavasti hätätilanteessa ulos voi lähteä muulloinkin). Asiointi tulee hoitaa oman alueen palveluissa, mahdollisimman lähellä, ja parasta olisi jos ruoan ja lääkkeet tilaisi kotiin. Kaupassa saa käydä yksi ihminen taloudesta, ja ulkona liikkuessa pitää olla valmis selittämään miksi on liikkeellä. Mieheni onkin hoitanut jo viikkoja ruokakaupassa käymisen yksin ja minä ja lapset olemme odottaneet kotona sillä välin, mutta kieltämättä nämä uudet rajoitukset saivat minut oikeastaan ensimmäistä kertaa koko kriisin aikana pohtimaan sitä loppuuko ruoka kaupoista. No, ei ole loppunut, mutta ihan kaikkea mitä olisin halunnut ostaa ei ole aina ollut tarjolla. Tämän kanssa voimme kuitenkin elää, pääasia että jotain syötävää on tarjolla. Jopa tietyt ravintolat toimittavat yhä kotiinkuljetuksena ruokaa (ruokalähetykset eivät kuulu ulkonaliikkumiskiellon pariin), eli emme ole nälkään kuolemassa. Lähetän kuitenkin taas miehen ruokaostoksille heti huomenna aamulla kello 07.00, heti kun kauppa aukeaa, koska silloin on paras mahdollisuus saada niitä tuotteita jotka ovat olleet välillä loppu. Tällaisia tuotteita ovat olleet liha, kana, lohi, tietyt pakasteruoat ja kananmunat, ainakin meidän kokemuksella.

Asumme aika pienessä leirissä, compoundissa, täällä Saudi-Arabiassa. Leirejä on Saudi-Arabiassa joka lähtöön, joissakin on vain muutamia taloja, joissakin taas satoja tai jopa tuhansia. Isoimmat leirit muistuttavatkin omia kaupunkejaan olemukseltaan ja kooltaan. Meillä asukkaita on joitakin satoja emmekä ole minkään tietyn firman leiri. Jotkut isot yhtiöt täällä ovat rakennuttaneet omille työntekijöilleen ja heidän perheilleen omat compoundit, mutta meillä on asukkaita ihan laidasta laitaan, mitä tulee työpaikkaan. Kenties suhteellisen pieni kokomme ja se, ettemme ole minkään firman suorassa alaisuudessa on vaikuttanut siihen että meidän leirissä voi yhä ulkoilla, vaikka alueellamme onkin ulkonaliikkumiskielto. Meilläkin on uima-altaat, kuntosali ja muut yleiset tilat kiinni (ravintola toimii take-awaynä ja pieni kauppa on yhä auki), mutta leirissä voi liikkua ja jopa kaksi leikkipuistoa ovat auki. En ole kyllä päästänyt lapsia enää moneen viikkoon leikkipuistoon, sillä yritämme pitää sosiaalista eristäytymistä muihin yllä ja tämä on vaikea pala tyttärelle purtavaksi. Jos menemme puistoon, siellä on takuuvarmasti kavereita joiden kanssa haluttaisi leikkiä. Eivätkä lapset oikein jaksa muistaa sitä että ei saisi mennä ihan kiinni muihin ihmisiin. Tässä tilanteessa on kuitenkin kullanarvoista se että voimme yhä liikkua ulkona, käydä pyöräilemässä, kävelemässä, leikkiä pikkuautoilla jalkakäytävällä ja jutella muiden ihmisten kanssa, joskin mieluusti pienen etäisyyden päästä.

Lasten päiväkoti/koulu ilmoitti juuri ennen kattavan ulkonaliikkumiskiellon alkua että he jatkavat etäopetusta ja tekevät oppilaille viikottaiset puuhalaatikot sekä virtuaalisia tapaamisia luokan kesken. Laatikot olisi ollut tarkoitus noutaa koululta tai ainakin sen leirin portilta, missä koulu on (kaikki leirit on suljettu ulkopuolisilta, esimerkiksi ruokalähetys pitää noutaa portilta). Nyt tämä suunnitelma ei luonnollisesti toteudu, ja koululta tuli vain viesti että kaikki opetus on nyt tauolla ja koulu on kiinni. Olen tähän mennessä saanut ensin puuhalaatikot molemmille lapsille ja sitten opetusaktiviteetteja sähköpostin kautta, mutta nyt ei ole sitten luvassa mitään. Oletan, että koulullakin mietitään miten tästä jatketaan. Olin itse toivonut että tämä kevätlukukausi (piti alkaa nyt huhtikuun alussa ja kestää kesäkuun alkuun, täällä lukukausia on kolme vuodessa) voitaisiin siirtää kesän aikana pidettäväksi, mutta kukapa sen tietää miten kauan koulut ja lähes koko yhteiskunta pysyvät suljettuna. Pojan suhteen en kauheasti huoli, hän on niin pieni vielä ettei edes ymmärrä mitä oikeastaan tapahtuu, mutta tytär kaipaa kovasti koulua, kavereita, opettajia – ja harrastuksiansa. Baletti jatkuu nyt virtuaaliopetuksena ja yritän keksiä tyttärelle tekemistä täällä kotona.

Eristäytymisen vaikutuksista ihmismieleen on keskusteltu nyt paljon. Käynnissä on sellainen ihmiskoe, jota kukaan meistä ei olisi voinut aavistaa muutama kuukausi sitten. Niin kuin varmaan kaikilla muillakin, minulla on hyviä ja huonoja päiviä asian suhteen. Tänään on ollut hyvä päivä. Olen jaksanut keksiä lapsille tekemistä lähes koko päivän ajan, olemme onnistuneet ulkoilemaan kahdesti (huolehdin jonkin verran siitä, että lasten fyysinen tekeminen jää nyt vähemmälle ja ruutuaika on kyllä lisääntynyt siitä, mitä se yleensä on), meillä oli hyvää lohta ruoaksi pääsiäisen kunniaksi, olemme kaikki terveitä, miehellä on työpaikka, ja ylipäätään fiilis on ihan hyvä. Näen koronakriisin vaikutuksen myös laajemmalti esimerkiksi siinä kuinka luonto on elpynyt ympäri maailmaa näinä viikkoina ja mietin, voisiko yhteiskunta oppia tästä jotakin. Mutta on päiviä jolloin tuntuu että mihinkään ei pääse, en keksi mitään järkevää tekemistä lapsille, lapset huutavat, tappelevat ja riehuvat, ulkoillessa tekisi mieli sosialisoida vapaasti muiden kanssa ja antaa myös lasten leikkiä vapaasti muiden kanssa (koska niin monet muut ihmiset leirissämme niin tekevät). Ja aina välillä tuskastuttaa se, kuinka kauan tässä kaikessa voi kestää, koska pääsisimme seuraavan kerran käymään Suomessa, ja palaako yhteiskunta enää koskaan siihen mitä me joskus pidimme normaalina. Olen jonkin verran myös miettinyt sitä, millaista olisi olla eristyksissä yksin. Monet sanovat että se käy psyykkeen päälle pidemmän päälle. Minun on niin vaikea kuvitella tätä, koska minulla ei juurikaan ole aikaa yksin näinä päivänä. Kello on kohta yhdeksän illalla ja viimeinen tunti on ollut ensimmäinen hetki sitten aamukuuden, jolloin en ole hoitanut lapsia, leikkinyt, askarrellut, siivonnut tai laittanut ruokaa. Itse en toisinaan mitään niin haluaisi kuin saada olla rauhassa. Hieman kateellisena luen kavereiden Facebook-päivityksiä joissa on joogattu tuntikaupalla virtuaalijoogan tahtiin tai aloitettu etänä uuden kielen opiskelu tai luettu älytön kasa uusia kirjoja koska kerrankin on aikaa ja voin hiljentyä tärkeiden asioiden äärelle. Minulla on vähemmän aikaa itselleni kuin varmaan koskaan ennen, ja lisäksi erityisesti tyttären kohdalla tuntuu että minun täytyy olla vakaa ja vahva aikuinen, joka näyttää että ei tässä mitään hätää, kaikesta selvitään, leuka pystyyn vaan. Vaikka itsestäkään ei aina tuntuisi siltä.

Jumissa, kotona

Joka puolella maailmaa ihmiset ovat saman epäuskon vallassa. Voiko näin todella olla tapahtumassa? Kauanko tätä kestää? Miten meidän pitäisi yksilöinä ja kansakuntina suhtautua korona-viruksen aiheuttamaan uhkaan?

Täällä Saudi-Arabiassa valtio on tehnyt alusta alkaen hyvin tiukkoja rajoituksia. Täällä rajat laitettiin kiinni paljon aikaisemmin kuin monessa muussa maassa. Viime viikolla tuli tieto että kaikki leirit, compoundit, sulkevat ovensa ulkopuolisilta. Ennakoin tätä liikettä ja päästin nanny Susanin jo aikaisemmin loppukuun maksetulle lomalle. Olin aivan varma että compoundit suljetaan enkä halunnut tilannetta, jossa nanny Susan jäisi ilman tämän kuun palkkaa. Lisäksi tämän sosiaalisen eristämisen aikana ei ole hyvä idea että nannymme kulkee kotikaupunkinsa ja meidän leirin väliä joka päivä. Luonnollisesti samoin jouduin luopumaan personal trainerista, vaikka leirimme salille en ole halunnut muutenkaan mennä enää. Meillä on vielä kuntosali poikkeuksellisesti auki, luultavasti koska leirimme on pieni ja voimme soveltaa hieman sääntöjä, mutta jos jostain pöpöjä saa tähän maailman aikaan niin se on kuntosali. Nyt uusimpana rajoituksena meillä on ollut osittainen ulkonaliikkumiskielto maanantaista lähtien. Tällä hetkellä meillä se on vain iltaisin ja öisin, 19.00 – 06.00, mutta tänään juuri uutisoitiin että ulkonaliikkumiskielto aikaistetaan alkamaan jo kello 15.00 Riadissa, Mekassa ja Medinassa. Lisäksi liikkumista eri provinssien (alueiden, Suomessa puhuttaisiin maakunnista) välillä rajoitetaan. Myös maahan saapuvia tavarakuljetuksia karsitaan. Ainoastaan lääkkeet ja ruoka liikkuvat rajan yli. Tilasimme juuri viikonloppuna ison paketin kaikenlaisia lasten aktiviteettikirjoja, värikyniä jne. Dubaista, mutta nyt näyttää siltä että paketti tulee seisomaan Dubaissa jonkin aikaa.

Mieheni on ollut sunnuntaista saakka kotitöissä, mistä olen hyvin onnellinen. Hänen työnsä on ylipäätään sellaista että se on hoidettavissa etänä – eri asia olisi jos hän olisi töissä vaikka öljykentällä. Olen hyvin onnellinen myös siitä, että meillä on kolme makuuhuonetta, joista yksi on tähänkin saakka toiminut toimisto/vierashuoneena. Miehellä on ollut yllättävän paljon työpuheluita ja töitö kotona, joten on hyvä että meillä on joku paikka mihin hän voi sulkeutua lapsilta rauhaan. Lasten koulusta tuli alkuviikosta sähköposti, jossa kerrottiin koulun jatkuvan ensi viikolla siten, että he lähettävät tehtäviä sähköisesti. Tämä viikko meillä piti olla ylipäätään kevätlomaa, spring break, ja ensi viikolla piti alkaa kevätlukukausi. Kukaan ei osaa tietenkään tällä hetkellä sanoa kuinka kauan tilanne jatkuu tällaisena ja milloin koulut voisivat avata, mutta tuntuu että huhtikuu varmaan menee ainakin tällaisena kotikouluna. Olen kiitollinen siitä jos koulu lähettää meille aktiviteetteja. Tytär kaipaa kovasti tekemistä ja vaikka olemmekin tehneet yhtä sun toista, ei ole aina helppoa viihdyttää molempia lapsia. Poika on vielä sen verran nuori, ettei hän oikein jaksa keskittyä mihinkään pitkäjänteiseen, eikä poikaa voi oikein yksinkään jättää sillä välin kun opetan tytärtä.

Sosiaalisesta eristäytymisestä on puhuttu täälläkin paljon, ja se toteutuu vaihtelevasti. Olen itse yrittänyt pitää varovaista linjaa itseni ja lasten suhteen. Mies on käynyt viime aikoina ruokakaupassa, me olemme olleet vain kotileirissä. Viime viikonloppuna tosin kävimme päiväseltään autiomaassa ajelemassa. Kovin pitkälle emme uskaltaneet yhdellä autolla ajaa, mutta oli silti ihanaa olla ulkona ja tuntea lämmin aavikon hiekka varpaissa. Nyt odottelemme kielletäänkö autiomaassakin ajelu, tai saammeko kokopäiväisen ulkonaliikkumiskiellon. Täällä meidän leirissä on monenlaista suhtautumista sosiaaliseen eristäytymiseen. Useimmat ajattelevat, että leirin sisällä on yhä turvallista antaa esimerkiksi lasten leikkiä keskenään tai istua yhdessä uima-altaalla. Sitten on niitä, jotka ovat olleet jo useamman viikon täysin omissa poteroissaan. Niin paljon kuin haluaisinkin antaa lasten leikkiä kavereiden kanssa, olen joutunut nyt kieltämään sen sekä leikkikentälle menon. Meidän leiri ei ole mikään kupla. Toivottavasti emme saa virusta tänne, mutta pitäisin sitä melko todennäköisenä että se leviää meillekin. Yritämme pysyä vain oman perheen parissa, mikä ei kyllä ole aina helppoa. Koska niin monet vanhemmat antavat lastensa leikkiä yhä keskenään, ulkoillessa joudun usein muistuttumaan tytärtä siitä että kenenkään lähelle ei saisi mennä. Poika on vielä niin pieni että hän ei sinänsä kaipaa muita lapsia, mutta tyttärelle tämä on vaikeaa. Ja minulle, ulkoilu tuntuu kuin joltain miinakentältä jossa pitää koko ajan tarkkailla ettei kukaan yli-innokas lapsi tai aikuinen hyökkää iholle. En usko että eristäytyminen olisi minulle niin hankalaa jos meillä ei olisi lapsia – minulle kelpaisi oikein hyvin lukea kirjoja, pelata tietokonepelejä, katsoa Netflixiä ja siivota talo lattiasta kattoon – mutta tällä hetkellä lähes kaikki aika menee lapsia viihdyttäessä. Juoksemassa olen sentään onnistunut käymään aamuisin, mikä on ollut henkireikä kiireisissä päivissä.

Kaipaisin hirveästi suomalaista luontoa ja sitä että voisi kotoansa vain mennä metsään tai meren rannalle kävelemään. Sitähän me emme voi täällä tehdä, vaan tosiaan olemme lähinnä pienen leirimme sisällä, yrittäen vältellä muita ihmisiä. Saudivuosinamme olen kyllä oppinut kökkimään sisällä. Kesäisin Saudeissa on niin kuuma, että ulkoilu pitää hoitaa aikaisin aamulla tai illalla. Ramadanin aikaan juuri mikään ei ole auki ennen auringonlaskua, joten silloinkin ollaan lähinnä kotona, ainakin päivisin. Mutta silloinkin on voinut tavata kavereita ja pitää leikkitreffejä, mikä nyt ei ole korteissa. Mutta tästäkin selvitään. Yritän ajatella positiivisia asioita, kuten sitä että olemme kaikki samassa maassa ja perheenä koossa, emme kukaan kuulu riskiryhmään viruksen osalta ja meillä toimii yhä varsin hyvin ruokahuolto. Lisäksi ehkä ihmiskuntana selviämme tästä koettelemuksesta oppien samalla jotain. Toivoisin, että tällä kaikella voisi olla positiivisia vaikutuksia ihmisten kulutushysteriaan ja luonnonsuojeluun. Aika näyttää miten kaikessa käy.

 

Jumissa, Saudeissa

Kirjoittelen jälleen blogia kotisohvalta käsin. Meidän piti lentää keskiviikkona Suomeen, mutta matkasuunnitelmat saivat nyt tällä erää jäädä vain haaveeksi. Syynä tietenkin korona-virus. Viimeksi kirjoittaessani olimme juuri palanneet Dubaista lomalta ja vaikka olin hieman huolissani tilanteesta, en minäkään osannut arvata että epidemia räjähtää käsiin näin äkkiä ja että toimet joihin valtiot ovat ryhtyneet olisivat niinkin dramaattisia.  Viimeksi kun kirjoitin blogia meillä täällä Saudeissa oli jo voimassa melko kattavat matkustusrajoitukset. Nyt tapahtuu kuitenkin joka päivä valtavan paljon kaikkea, joten kerrataan hieman mitä Saudi-Arabiassa on tässä kahden viikon aikana tapahtunut.

  • Ensimmäinen korona-virustartunta varmistui Saudi-Arabiassa 2.3. Nyt varmistettuja tapauksia on jo lähemmäs sata.
  • Silta Bahrainiin suljettiin liikenteeltä 7.3.
  • Kaikki koulut ja päiväkodit suljettiin toistaiseksi 8.3.
  • Kaikki matkustaminen naapurimaihin (maitse, meritse, ilmateitse) kiellettiin 9.3.
  • Isot tapahtumat peruttiin ja suurin osa harrasteryhmistä suljettiin toistaiseksi 9.3.
  • Uusia maita matkustuskieltolistalle 9.3.: mm. Egypti, Ranska, Saksa ja Turkki (meidän piti lentää Suomeen Turkin kautta)
  • Koko EU ja lisää maita kieltolistalle 11.3.
  • Alkaen huomisesta 15.3. kaikki lennot ulos Saudeista ovat peruttu ainakin kahden viikon ajaksi.

Kun katsoo tätä kertausta kahden viikon tapahtumista, tuntuu nyt älyttömältä edes ajatella että elättelin aika pitkään toivoa päästä Suomeen. Viimeinen niitti meidän Suomen lomasuunnitelmille tuli maanantaina, kun Turkki päätyi kieltolistalle. Alkuviikosta olisi päässyt lentämään Eurooppaan vielä Amsterdamin tai Lontoon kautta, mutta päädyimme siihen ettemme ala etsiä uusia lentoja vaan jäämme tänne. Olin todella ärtynyt ja surullinen alkuun siitä ettemme päässeet lähtemään, mutta nyt päätös tuntuu enemmän kuin oikealta. Ja kun seuraa miten tilanne on Suomessa nyt parina päivänä kehittynyt – en usko että meillä olisi ollut kovin hauska loma Suomessa, olisimmehan ensi töiksemme joutuneet karanteeniin ulkomailta saapuessamme. Ja meidän olisi ollut aivan mahdotonta palata kotiin Saudi-Arabiaan ainakaan ihan heti.

Ihmisillä on tullut kiire joko palata Saudi-Arabiaan tai yrittää päästä täältä pois, tilanteesta riippuen. Tyttären hyvä kaveri lensi juuri sunnuntaina takaisin Ranskasta (ja he olivat viimeisiä jotka pääsivät maahan) ja perhe on nyt 14 päivän karanteenissa. Toinen ystäväperhe oli pitkällä lomamatkalla Etelä-Amerikassa, mutta he päättivät katkaista lomansa ja lentää takaisin Saudeihin. He lensivät keskiviikkoaamuna viimeisellä lennolla Amsterdamista tänne. Sen jälkeen sekin reitti on ollut suljettu. Eräs tuttavani joka on viimeisillään raskaana lensi vanhempiensa luoksi Lontooseen eilen. Hän halusi synnyttää Lontoossa, ei täällä. Monissa perheissä on sellainen kauhea tilanne, että joku perheenjäsenistä on jäänyt rajojen toiselle puolelle esimerkiksi työmatkan tai koulun vuoksi. Olen ennenkin kirjoittanut siitä kuinka monet perheet täällä lähettävät lapsensa ulkomaille opiskelemaan ns. boarding schooleihin. Nyt täällä olisi ollut tulossa spring break, kevätloma, ja monet lapset ja nuoret olivat palaamassa esimerkiksi Euroopasta tai Amerikasta Saudi-Arabiaan muun perheensä luokse, mutta nyt he ovat jumissa jossain päin maailmaa. Me olemme jumissa Saudi-Arabiassa, mutta ainakin olemme yhdessä koko perhe.

Lapset ovat olleet kotona maanantaista lähtien. Sunnuntaina oli vielä koulua, tyttären luokalla oli vielä synttärijuhlatkin. Sitten sunnuntai-iltana tuli päätös että koulut ja päiväkodit suljetaan määrittelemättömäksi ajaksi. Sitten tuli tieto että tyttären balettishow ja balettitunnit perutaan. Ja nyt olemme sitten oikeastaan vaan kotona. Viikko on ollut pitkä, ja säät vaihtelevia – muutamana päivänä on ollut niin pölyistä etten ole halunnut viedä lapsia ulos. Olemme pelanneet lautapelejä, katsoneet luontodokumentteja, rakentaneet Legoja, siivonneet… pientä helpotusta tilanteeseen toi se, että lasten koulu ja päiväkoti olivat tehneet ensi viikoksi kotiopetuslaatikon. Molemmat lapset saivat omansa, ja olin aika vaikuttunut laatikkoa läpikäydessäni. Molemmille on tehtäviä liittyen matematiikkaan, englantiin, taiteesen ja tieteeseen. Tyttärellä lisäksi maantietoa ja arabiaa, joista jälkimmäistä en voi opettaa. Kävin läpi laatikoiden tehtävät eilen ja tänään, ja varsinkin pojallemme aktiviteetit ovat aika simppeleitä – hänhän täyttää vasta kaksi pian -, mutta on hyvä että meillä on edes jotain järjestystä päivään kotikoulun muodossa. Poika ei vielä ymmärrä tilannetta, mutta lähes viisivuotias tyttäremme tajuaa paljonkin. Hänelle on ollut kova pala se, että koulu on kiinni eikä kavereita näe. Sitten suljettiin balettikin ja nyt kirsikkana kakussa ei päästy Suomeenkaan. Tänään kävimme kirjastossa, mutta siellä oli lasten puoli kokonaan kiinni. Mieheni sai käydä hakemassa sieltä kirjoja, mutta lapset eivät saaneet sinne mennä. Olemme selittäneet tytölle miksi tällaisia rajoituksia on nyt, mutta kyllä ne silti häntä harmittavat. Ja toisaalta tyttöä myös pelottaa, hän on useamman kerran kysynyt voiko koronavirus tulla hänelle. Eräänä päivänä kuulin tytön selittävän Susan nannylle kuinka vanhat ihmiset kuolevat koronavirukseen. Tuli kiire korjata että joku vanha ihminen saattaa siihen kuolla, mutta se on harvinaista, ja jos pidämme huolta käsienpesusta ja emme levitä pöpöjä niin toivottavasti koko tauti katoaa pian.

Kun muutin syksyllä 2014 Saudi-Arabiaan mielessä oli se, että mitä jos tulee sota tai terrorismia, mikä pakottaa lähtemään maasta – tai jäämään maahan vastentahtoisesti. Nämä vuodet täällä ovat kuitenkin olleet melko rauhallisia, täällä on ollut paljon vakaampaa kun etukäteen ajattelin. En koskaan ajatellut että tautiepidemia voisi sulkea rajat ja estää meitä matkustamasta täältä pois. No, nyt en edes haluaisi matkustaa minnekään – parasta olla paikallaan ja elää mahdollisimman varovaisesti nyt, että epidemia laantuisi – mutta ei ole mukava tunne olla suljettuna maahan, mistä ei voi matkustaa ulos. Onneksi sentään internet toimii. Se tekee elämästä miellyttävämpää, ja sen avulla voi pitää yhteyttä Suomeen ja kavereihin jotka ovat karanteenissa.

 

Voihan korona!

Olimme viime viikon Dubaissa tapaamassa Suomen kavereita. Viikko oli oikein mukava, aurinkoa, uimista, shoppailua, hyvää ruokaa, lapset leikkivät keskenään… Dubai oli myös täynnä suomalaisia, olihan kyseessä yksi Suomen hiihtolomaviikoista. Hotellin uima-altaalla kuuli suomea runsaasti, ja siihen oli vaikea tottua – täällä Saudeissa saa suomalaisena olla melko yksin ja ne muut harvat suomalaiset suunnilleen myös tuntee. Lomaviikkomme aikana Bahrainissa oli tullut ilmi monta korona-virustartuntaa. Erityisen pahan tilanteesta teki se, että yksi ensimmäisistä viruksen kantajista Bahrainissa oli koulubussin kuljettaja. Varotoimenpiteenä kaikki koulut ja päiväkodit ovat nyt kaksi viikkoa kiinni koko Bahrainissa, ja lennot mm. Dubaihin ovat täysin poikki. Seurasimme tilannetta hieman jännittyneenä, sillä vaikka lentomme takaisin olikin Saudi-Arabian puolelle, asumme lähellä Bahrainia ja kaikki mitä siellä tapahtuu vaikuttaa yleensä meihinkin. Saudi-Arabia ilmoittikin viime viikolla että kaikki lomaviisumit ovat jäissä, samoin pyhiinvaellusviisumit, niillä ei ole asiaa nyt maahan. Lisäksi maahan ei voi tulla, jos on viimeisen 14 päivän aikana oleskellut Afganistanissa, Azerbaijanissa, Kiinassa, Taipeissa, Hong Kongissa, Intiassa, Indonesiassa, Iranissa, Irakissa, Italiassa, Japanissa, Kazakstanissa, Koreassa, Libanonissa, Macaossa, Malesiassa, Pakistanissa, Filippiineillä, Singaporessa, Somaliassa, Syyriassa, Thaimaassa, Uzbekistanissa, Vietnamissa tai Jemenissä.

Pääsimme lennolle kohti kotia perjantai-iltana. Minulla ja pojalla oli hieman flunssaa, mutta onneksi kummallakaan ei ollut kuumetta, sillä kun pääsimme Saudien päähän, lentokentällä oli aikamoiset turvajärjestelyt. Ennen maahantuloa meidät ohjattiin erilliseen jonoon, jossa käytiin läpi kansallisuus ja mistä oli saapumassa maahan. Kaikilta mitattiin ruumiinlämpö (onneksi, onneksi pojalla ei ollut flunssan lisäksi kuumetta!) ja maahantulossa kesti ekstrakauan. Boarding passit leimattiin ja niihin kirjoitettiin jotain, oletan että tämä liittyi siihen, että jos lennolla olisi joku sairastunut niin saataisiin helposti selville ketkä muut olivat samalla lennolla. Ja luulen että siinä käytiin läpi myös jokaisen matkustushistoria, juuri tuohon 14 päivän sääntöön liittyen. Henkilökunnalla oli hengityssuojaimet, kumihanskat ja valkoiset asut. Tuntui, kun olisin yhtäkkiä joutunut jonkun dystopia-sarjan pyörteisiin ja seurasimme tapahtumia lentokentällä pieni kylmä hiki otsalla.

Kirjoittelen tätä kotisohvalta käsin, eli kotiin pääsimme, mutta nyt mielessä on muutamakin ajatus. Ensinnäkin mieleen tuli kaikki ne suomalaiset joita näimme Dubaissa. Kuinkakohan moni hiihtolomalainen tuo viruksen mukanaan? Ylipäätään tuntuu että virus tulee leviämään joka puolelle, sitä ei pystytä enää hallitsemaan. Nyt pystytään ehkä vain pitämään pahimmat tartuntapiikit kurissa, jos sitäkään. Toisaalta viruksesta on niin kahtalaista tietoa. Moni sanoo ettei se ole juurikaan kausi-influenssaa pahempi ja että jos ei kuulu riskiryhmään, se ei ole vaarallinen. Sitten on niitä ihmisiä kuten yksi naapurin rouvista joka uskoo salaliittoteorioihin ja on sitä mieltä, että virus on paljon vaarallisempi kuin on annettu ymmärtää, miksi muuten maat sulkisivat rajojaan.

Lasten koulusta ja päiväkodista tuli eilen sähköposti, jossa todettiin että lapset joilla on yskää, tukkoinen nenä, kuumetta tai muuten flunssan oireita lähetetään kotiin. Taustalla on sama korona-viruksen pelko. Ja hyvä niin, kouluun nyt ei pitäisi mennä kipeänä tai varsinkaan kuumeisena muutenkaan. Mutta täällä monet lapset reagoivat ilmansaasteihiin ja ilmassa olevaan pölyyn yskimällä. Meillä poika kärsii tästä ja tyttärellä oli samaa nuorempana. Juuri tänään on taas aika pölyinen päivä, pieni hiekkamyrsky on alkamassa, ja poika ja minä köhimme molemmat tänä aamuna. Vein pojan kuitenkin hoitoon. Hoitotädit tietävät, että poika saa oireita pölystä ja hiekasta, joten kyllä he myös hänet ottivat hoitoon. Tyttäreltä mitattiin ruumiinlämpö koulun aulaan saapuessa. Tätä on kyllä tehty ennenkin, koulussa on ollut useana vuonna monia muitakin kiertotauteja. Ei auta kuin seurata tilannetta tämänkin suhteen.

Kaikkien näiden varotoimien ja korona-virusuutisten keskellä ei tekisi yhtään mieli matkustaa hetkeen, mutta meillä olisi matka Suomeen varattuna ensi viikolla jo. Emme käyneet Suomessa poikkeuksellisesti jouluna lainkaan, ja nyt meidän pitäisi olla Suomessa 2,5 viikkoa. Minun olisi tarkoitus käydä myös Ruotsissa tapaamassa ystäviäni. Ja lennämme Istanbulin kautta. Nyt mietimme, kannattaako matkalle lähteä lainkaan. Turkki, Suomi tai Ruotsi eivät vielä ole Saudien kieltolistalla, mutta on mahdollista että joku niistä lisätään listaan ennen lähtöämme tai sinä aikana kun olemme Suomessa. Jos Turkki lisätään listaan, meidän täytyy reitittää lennot uusiksi. Mutta jos Suomi lisätään osaksi niitä maita joista ei voi saapua Saudi-Arabiaan, emme voisi palata kotiin Saudeihin, vaan meidän pitäisi olla jossain karanteenissa 14 päivää. Meillä olisi jonkin verran asioita hoidettavana Suomessa tämän matkan aikana, mutta jos emme pääse lähtemään, ei sille voi tietenkään mitään. Kaikki elämässä ei mene aina suunnitelmien mukaan. Toivon toki että tilanne rauhoittuisi ja virus saataisiin hallintaan, mutta tässä voi olla vielä monta kuukautta edessä hankalia aikoja.