Suuri Saudi-Arabian road trip, osa 3

Jeddasta tiemme vei jälleen vuoristoon, tällä kertaa Taifin alueelle. Taifia kutsutaan Saudi-Arabian kesäpääkaupungiksi, syystä että alueelle saapuu kesäkuukausina paljon saudeja nauttimaan vuoriston viileämmistä lämpöasteista. Taif on myös melko lähellä Mekkaa, eli jos haluaa käydä tekemässä pyhiinvaelluksen, se onnistuu melko helposti. Meidänkin tiemme Jeddasta Taifiin kulki Mekan kautta, ja olimme luonnollisesti utelieita näkemään tämän pyhän kaupungin jonka kaikki maailman muslimit haluavat ainakin kerran elämässään nähdä. Tiesimme kuitenkin että Mekka (ja Medina) ovat meille ei-muslimeille kiellettyjä kaupunkeja, tai että ainakaan ihan sinne pyhimpään, lähelle Kaabaa, ei pääse. Kaaba on se musta kivi, jota kierretään pyhinvaelluksella, mutta Mekassa ja sen lähellä on myös monia muita pyhinvaellukseen liittyviä Islamin pyhiä paikkoja.

Mekka oli varsin rauhallinen kaupunki tähän maailman aikaan kun korona kurittaa matkustamista ja suurin pyhinvaellusaika oli juuri loppunut – ja siinäkin ihmismäärää oli tänä vuonna merkittävästi rajoitettu, viruksen vuoksi. Ajoimme niin lähelle kuin uskalsimme Kaabaa, mutta emme lähteneet ehdoin tahdoin yrittämään päästä pyhimpään alueeseen sisään. Luin kyllä netistä sitten myöhemmin että täällä on harkittu ei-muslimituristien pääsyä Mekkaan, opastetulle kierrokselle. Sellainen olisi mielenkiintoinen jos tämä joskus tapahtuisi. No, kun Mekka oli jätetty taakse, oli edessä vain lyhyt kapuaminen korkeammalle vuoristoon, ja olimme Taifissa. Majoituimme vähän Taifin ulkopuolella, pienessä kylässä nimeltä Al Hada, jossa kuitenkin oli varsin paljon hotelleja. Kuten jo mainitsin, alueella on erittäin paljon maan sisäistä turismia kesäisin. Hotelli oli kuitenkin sen verran maaseudulla että parvekkeelta näki aamulla kuinka paikallinen paimen vei lampaansa niitylle, puhumattakaan kulkukoirista jotka haukkuivat niin kovaa öisin parvekkeen alla että ensimmäisenä yönä nukahdin vasta aamuneljältä…

Paitsi turismista ja viileämmästä vuoristoilmasta, Taif tunnetaan myös ruusuistaan. Alueella kasvatetaan Saudien mittapuulla paljon ruusuja, joista sitten tehdään hajuvesiä, saippuoita tms. Ja toki osa ruusuista menee ihan leikkokukkina myyntiinkin. Olin ajatellut ostavani jonkin ruusutuoksuisen kosmetiikan, mutta niitä oli yllättävän vaikea löytää. Paikallisessa souqissa alueen hunajatuotanto oli paremmin edustettuna, ja ostimmekin ison pönikän hunajaa – josta maksoimme aivan varmasti ylihintaa, olimme taas ainoa valkoihoiset, ei niin hyvin arabiaa puhuvat ihmiset koko alueella. Souqissa ja muuallakin tuijotus oli jälleen aika intensiivistä, mutta se mukava puoli Saudi-Arabian souqeissa kulkiessa on että harvoin tullaan tuputtamaan mitään, vaan aika rauhassa saa kulkea. Toisin on vaikkapa Dubaissa, joissa on mielestäni suorastaan ahdistavaa kulkea kun myyjät jahtaavat perässä. Souqin lisäksi kävimme katsomassa kaupunkin kuuluisan Shubra Palacen, palatsin jossa Saudi-Arabian ensimmäinen kuningas vietti kesäkuukautensa. Sekin oli ikävä kyllä koronan vuoksi suljettu, joten tyydyimme tarkastelemaan sitä ulkopuolelta käsin.

Alueen suurin nähtävyys minulle olivat kuitenkin vuoret ja luonto, vaikkakin maisemat olivat vielä piirun verran jylhempiä ja mielenkiintoisempia mielestäni Abhan alueella. Kävimme Taifin alueen korkeimmalla vuorella Jabal Dakkalla, joka kohoaa lähes 3000 metrin korkeuteen. Sinnekin olivat saudit kuitenkin rakentaneet tien ihan huipulle asti, ja me kurvasimme sinne autollamme paikallisten kanssa katsomaan auringonlaskua ja syömään jäätelöt (yritteliäs jäätelöautonkuljettaja saapui myös paikalle). Koko vuoristo oli täynnä ihmisiä istumassa iltaa, juomassa kahwaa ja grillaamassa. Ja mikäpä siinä, varmasti itsekin karkaisin vuoren reunalla istumaan useimpina iltoina jos asuisimme vuoriston lähellä. Piknikin vietto tulee halvemmaksi kuin ravintolassa istuminen, ja näin korona-aikaan voi helposti viettää aikaa vain omalla porukalla. Ja kun pubeja tai muitakaan huvituksia ei niin ole, niin nuoret miehetkin istuivat omissa porukoissaan pikinikeillä. Huvituksista puheen ollen: yksi huvitus ei todellakaan loistanut poissaolollaan Taifissa, ja se oli huvipuistot. Kymmeniä huvipuistoja toinen toistensa vieressä, ja mikä hämmentävintä, ne kaikki aukesivat vasta illalla. Päiväaikaan on toki kuuma vuorillakin ja paikallinen kulttuuri on hyvin iltapainoitteista, mutta meillä oli vaikeuksia keksiä mitään tekemistä päivisin, kun tavalliset puistotkin aukesivat vasta 16.30. Tuntui että koko kaupunki heräsi eloon vasta auringon laskiessa.

Taif oli viimeinen iso nähtävyytemme matkallamme, ja lähdimme siitä sitten ajamaan pitkää pätkää kohti Riadia, jossa vietimme yhden yön, ja josta ajoimme sitten vielä kotiin. Matkalla Taifista Riadiin kävimme vielä katsomassa Al Waba -kraateria, joka teki pienen lenkin kotimatkaamme mutta jota meille oli kehuttu sen verran, että halusimme käydä katsomassa sen. Matkalla kraaterille emme nähneet montakaan autoa tai ihmistä, mutta kameleita, lampaita ja vuohia kyllä näimme paljonkin. Seutu kraaterin lähellä oli kovin kivistä ja karua, vaikkakaan kraateri ei ollut tulivuoren kraateri varsinaisessa merkityksessa. Tulivuoriakin Saudeissa on ja osa niistä on jopa hieman aktiivisia, mutta tämän kraaterin ajatellaan syntyneen jonkinlaisen maanalaisen kaasuräjähdyksen seurauksena. Kraateri on pohjalta valkoisten suolakiteiden peitossa, ja se on noin 250 metriä syvä ja 2 km läpimitaltaan. Kraaterin pohjalle olisi ollut mahdollista laskeutua, mutta se olisi ollut monen tunnin urakka kahdelle aikuisellekin, eikä reitti pohjalle ollut mitenkään itsestäänselvä, joten tyydyimme ihailemaan kraateria reunalta käsin. Lukijat voivat jo tässä vaiheessa arvata, että turvakaiteita ei ollut juurikaan eikä opasteita – kraaterin vieressä oli moskeija ja jonkin sortin keskus, jonka työntekijä tuli meitä tervehtimään todella iloisena. Olimme jälleen ainoat kävijät kraaterilla, enkä tiedä tuliko sinä päivänä enää toisia turisteja. Mies toi meille ison maton, jonka päällä saatoimme syödä eväämme, ja ihasteli tottakai lapsia taas. En tiedä kuinka usein hän oli nähnyt moisia pieniä pellavapäitä, sen verran kaukana olimme isoista kaupungeista tai oikeastaan mistään pysyvästä asutuksesta.

Tässä oli suuren Saudi road tripimme parhaat palat, toivottavasti lukijoitakin on kiinnostanut kuulla tämän ison maan eri kolkista. Paljon olisi vielä nähtävää erityisesti maan pohjoisosassa, mutta saapi nähdä koska sinne pääsisi tutustumaan. Ihan heti en halua lähteä näin isolle automatkalle uudelleen – hauskaa oli, paljon nähtiin hienoja paikkoja, mutta oli myös kiva palata myös kotiin.

Suuri Saudi-Arabian road trip, osa 2

Abhasta ja Aseerin alueelta lähdimme muutaman päivän jälkeen kohti Jeddaa ja Punaista merta. Reittivaihtoehtoja oli kolme: nopein reitti olisi vienyt Abhasta suoraan rannikolle ja siitä rannikkoa pitkin Jeddaan, ja kaksi muuta tietä kulkivat ison osan matkasta vuoristossa ja olivat siksi hitaampia – mutta ehkä matkanäkymiltään kuitenkin vaihtelevampia. Päädyimme kahdesta vuoristoreiteistä siihen nopeampaan, sillä Jeddaankin oli taas koko päivän ajo edessä, ja halusimme pysähtyä matkalla katsomaan ainakin yhtä nähtävyyttä vähän pidemmäksi aikaa. Reitti oli varsin kaunis, ajoimme varsinkin alkuun varsin kiemuraisia vuoristoteitä, jotka aina välillä sukelsivat tunneleihin. Jonkin aikaa ajoimme pitkin solaa, jossa oli aika paljonkin pienasutusta ja maanviljelystä, mutta jossakin välissä käännyimme vuoristoisemmalle tielle jolla oli jälleen varsin hiljaista. Palvelut olivat tällä tiellä vähissä ja kävin kaikkien aikojen hirveimmässä huoltoaseman vessassa tällä vuoristotien pahasella. Täällä yleiset vessat ovat yleensäkin aika hirveitä, varsinkin huoltoasemilla, mutta tämä oli aivan omaa luokkaansa. Täällä vessat ja puhdistautumistilat ovat huoltoasemilla moskeijan yhteydessä, ja luonnollisesti naisille ja miehille on omansa. Mutta tällä pienellä vuoristoasemalla en löytänyt kuin miesten vessan, jonne livahdin mahdollisimman nopeasti, nenästä kiinni pitäen ja käsidesiä lutraten jälkikäteen (käsienpesu ei luonnollisesti ollut mahdollista). Onnekseni sinne ei eksynyt kukaan mies samaan aikaan!

No, matka jatkui, ja aloimme lähestyä nähtävyyttä jota halusimme pysähtyä katsomaan vähän tarkemmin. Kyseessä oli noin puolessävälissä matkaa oleva Al Ain -niminen vanha kylä, joka oli Wikipedian mukaan noin 600 vuotta vanha. Se oli todella vaikuttava 49 talosta koostuva kylä, joka oli rakennettu vuoristopuron äärelle. Puron vuoksi alue oli poikkeuksellisen vehreää ja siellä kasvoi muun muassa banaanipuita. Kylän puutarhassa apinat mellestivät ja linnut lauloivat, mutta muuten saimme aika yksin tutustua paikkaan. Kylään astuessamme näimme jonkin sortin infopisteen – alue on periaatteessa kunnostettu turistikohteeksi -, mutta se ei ollut auki, emmekä nähneet yhtään henkilökuntaa koko aikana kun olimme kylässä. Näimme toisen saudeista koostuvan porukan nopeasti pihalla, mutta he eivät lähteneet kapuamaan kylän huipulle, toisin kuin me. Satuimme paikalle puolen päivän aikaan ja kapuaminen oli kieltämättä aika hikistä puuhaa. Aina välillä poikkesimme vanhoihin taloihin sisälle viilentelemään. Jälleen kerran turvamääräykset eivät olleet ihan suomalaisella tasolla – taloissa ei ollut minkäänlaista opastusta tai valoa, ja niihin oli melko helppo eksyä. Puhumattakaan lepakoista ja muista ihanista olioista joita niissä asusti… ihan kylän huipulla kävimme vähän vuorotellen, sillä kapuaminen sinne oli kaksivuotiaalle pojallemme liian rankkaa. Minä kävin huipulla ensin yksin ja onnistuin pelästyttämään ison apinalauman, joka piti majaa huipulla – ja apinat pelästyttivät myös minut perinpohjaisesti.

Al Ainista jatkoimme matkaa rannikolle, missä maisema muuttui yksitoikkoiseksi autiomaaksi. Kaiken lisäksi viimeisimmät ajotunnit Jeddaan ajoimme hiekkamyrskyssä emmekä nähneet muutamaa metriä pidemmälle. Lapset nukkuivat autossa molemmat makeasti, Al Ainiin kapuaminen oli sen verran rankka kokemus. Jeddaan saavuimme sopivasti illaksi ja pääsimme jälleen sivistyksen pariin. Vuoristopäivien jälkeen oli kiva kirjautua hotelliin, jossa oli muutamakin hyvä ravintola ja jossa toimi suihkut kunnolla. Jedda oli meistä muutenkin varsin vaikuttava kaupunki, jossa meillä oli ikävä kyllä aikaa viettää vain yksi kokonainen päivä. Jos olisimme olleet siellä toisen päivän, olisimme mielellään menneet koko perhe sukeltamaan ja snorklaamaan – Punainen meri pitäisi olla varsin hyvä sukellus- ja snorklauskohde, varsinkin Saudien puolella missä turismia on huomattavan paljon vähemmän kuin esimerksi Egyptissä.

Jeddassa kävimme ensin tutustumassa aamupäivällä vanhaan kaupunkiin ja souqiin, katumarkettiin. Huomasimme kyllä varsin pian että souqiin olisi kannattanut mennä mieluummin illalla, kahdestakin syystä. Ensinnäkin suurin osa kaupoista aukesi vasta myöhään iltapäivällä, ja toisekseen oli niin hirveän kuumaa ja kosteaa liikkua valoisaan aikaan näillä vanhan kaupungin kapeilla kaduilla. Noin 45 minuutin kävelyn jälkeen meidän oli pakko luovuttaa, varsinkin kun suunnittelemamme museo (joka olisi tarjonnut viilennystä) ei ollut auki, ilmeisesti koronan vuoksi. Näimme kuitenkin jonkin verran Jeddan vanhan kaupungin arkkitehtuuria, joka on aika erilaista kuin täällä itärannikolla. Jedda on ollut aina kiireinen satamakaupunki, jossa monet eri kulttuurit ovat sekoittuneet, ja sen kyllä huomasi. Kaupunki tuntui samaan aikaan vanhalta ja modernilta.

Kävimme Jeddassa lisäksi paitsi tapaamassa yhtä kaveriperhettä myös vähän kävelemässä Punaisen meren rannalla – olihan tämä meille ennestään tuntematon vesialue koettava edes jollakin tapaa. Meren rantakin oli parhaimmillaan oikeastaan illalla auringon laskiessa, jolloin kaupungin asukkaat tulivat ulkoilemaan ja viettämään aikaa rantabulevardilla. Olimme erittäin vaikuttuneita siitä, että rantabulevardin keskellä kulki leveä, monta kilometriä pitkä pyörä- ja kävelytie. Se oli myös ihan täynnä kävelijöitä, juoksijoita ja pyöräilijöitä. Monet perheet olivat tulleet viettämään iltaa, ja ilokseni näin vaikka kuinka monen saudinaisen polkevan abayan helmat hulmuten. Rohkeimmilla oli vain farkut ja pitkä musta pusero, ja huivi tietysti. Olisi mahtavaa jos meillä olisi samanlainen kevyen liikenteen väylä täällä itärannikolla!

Pidimme kovasti Jeddasta ja siellä olisi voinut viettää enemmänkin aikaa, mutta matkan piti jatkua. Seuraavassa ja viimeisessä matkakertomuksen osassa liikumme Jeddasta Taifiin, ja sieltä kotiin itärannikolle.

Suuri Saudi-Arabian road trip, osa 1

Miehelläni alkoi elokuun puolessavälissä lähes kuukauden mittainen loma. Sama loma, joka meidän piti pitää jo maaliskuussa ja lentää Suomeen, mutta joka sitten peruuntui pandemian iskiessä. Olimme siirtäneet lomaa jo useamman kerran toivoen että pääsisimme Suomeen, mutta Saudi-Arabian rajat pysyvät kiinni. Lopulta tuli ajankohtaiseksi pitää loma, pääsi Saudeista ulos tai ei. Ja koska emme päässeet matkustamaan Saudi-Arabian kuningaskunnan ulkopuolelle, päätimme tehdä ison road tripin täällä Saudeissa. Olemme asuneet Saudi-Arabiassa jo kuusi vuotta, joten oli jo korkea aika lähteä tutkimaan laajemmin tätä isoa maata, jossa ei juurikaan ole vieläkään maan ulkopuolista turismia, paitsi joka vuotiset pyhiinvaeltajat. Yritystä turismin aloitukseen oli viime syksynä jolloin turistiviisumi lanseerattiin ja joitakin ulkomaalaisia turisteja tulikin maahan. Mutta korona teki stopin turismille täälläkin, joten nyt maassa matkustavat vain Saudit ja ne ulkomaalaiset, jotka ovat jääneet tänne jumiin – kuten me.

Matkareitiksi valikoitui koti – Riad – Abha – Jeddah – Taif – Riad – koti. Käsittelen tässä blogikirjoituksessa matkan ensimmäistä pätkää, Riadia ja erityisesti Abhaa ja sen ympäristöä. Riadiin meiltä ajaa neljä-viisi tuntia, vähän riippuen siitä kuinka pahat ruuhkat pääkaupungissa on. Vietimme ensimmäisen yön Riadissa ja ostimme sieltä vähän vielä eväitä ja tarvikkeita matkaa varten. Riadista Abhaan matkaa on minimissään 10 tuntia, ja meillä meni matkaan muutaman pysähdyksen kanssa lähes 12 tuntia. Se oli pitkä päivä, ja rankin koko matkalla. Riadissa maasto on vielä aika lailla punaista autiomaata, mutta sielläkin on joitakin jyrkkiä kallioita (esimerkiksi Edge of the world, jossa kävimme viime vuonna). Abha sen sijaan on jo korkella vuoristossa ja huomattavan paljon vihreämpää seutua. Matkalla Riadista Abhaan näimme kuinka autiomaa vaihtui pikkuhiljaa kiviseksi ylängöksi ja lopulta ihan oikeaksi vuoristoksi – ja tiet muuttuivat kapeammiksi vuoristoteiksi. Pitkiä matkoja oli täysin asumatonta seutua. Lähinnä näimme kameleita, lampaita ja vuohia.

Saudit pakenevat mielellään vuoristoon kesällä, ja se on ymmärrettävää. Meillä itärannikolla on kesällä aina yli 40 astetta päivällä lämmintä, pahimmillaan lähempänä 50 astetta. Abhassa oli 19 astetta ja satoi hieman kun saavuimme sinne illalla. Päivällä lämpötila oli mukava 20-30 astetta, ja mitä korkeammalle vuorille meni, sitä kylmempi luonnollisesti oli. Meillä oli kaksi kokonaista päivää Abhassa, ja ensimmäisenä päivänä kävimme tutustumassa kylään nimeltä Rijal Almaa. Se on vanha kylä paikalla jossa on ollut asutusta tuhansien vuosien ajan – sen kautta on kulkenut mm. kauppakaravaaneja kameleineen Medinasta ja Mekasta kohti Jemeniä ja Omania. Rijaj Almaa kutsutaan joskus piparkakkukyläksi rakennustyylin vuoksi: talot ovat tummanruskeita ja niissä on erivärisiä pieniä ikkunoita. Rijaj Almassa saimme aika rauhassa tutkia paikkaa. Vaikka kyseessä on turistipaikka ja vaikka siellä oli aika paljonkin ihmisiä, siellä ei ollut varsinaisesti opastusta eikä monia (suomalaisittain) vaarallisia paikkoja ollut mitenkään aidattu. Ihan korkeimpaan taloon pääsi kapuamaan, vaikka portaissa ei ollut kaiteita ja talossa oli lattia osin romahtanut ja parvekkeelle emme uskaltaneet ollenkaan sen heppoisen olemuksen vuoksi. Matka Rijaj Almaan oli varsinainen nähtävyys itsessään, varsinkin viimeiset 15 kilometriä jotka tultiin alas vuorelta aikamoista serpentiinitietä. Puolivälissä vuorta oli pysähtymispaikka, jossa monet viilentelivät ylikuumentuneita jarrujaan heittämällä vettä niiden päälle. Meidän maastoautossamme alennusvaihteen ja moottorijarrutuksen ansiosta jarrut onneksi kestivät varsin hyvin. Minä ainoastaan roikuin kauhukahvassa…

Kävimme samalla reissulla myös niin sanotulla pilvibulevardilla, Cloud cornichella, joka puolestaan oli korkealla Rijaj Almaan yläpuolella. Itse asiassa niin korkealla, että siellä pilvet pyyhkivät tietä säännöllisesti, siitä nimi. Paikalliset olivat kerääntyneet vuorille sankoin joukoin piknikille. Me pysähdyimme matkalla ostamaan kukkaseppäleet minulle ja tyttärelle. Olimme nähneet niitä runsaasti Rijaj Almaassa sekä miehillä että naisilla, ja olin jo etukäteen lukenut kuinka Aseer-alueella (jonka pääkaupunki Abha on) on perinteenä pitää kukkaseppeleitä, tosiaan myös miesten. Pieni seppeleiden myyjäpoika ei puhunut luonnollisesti sanaakaan englantia ja koska me olimme ainoat länsimaalaiset kilometrien säteellä, luulen että ylihintaa tuli maksettua seppeleistä. Pilvibulevardilla huomasin myös, kuinka eräs paikallinen nainen abayassaan ja niqabissaan heilutteli abayaansa minulle ja puhui jotain arabiaksi. Hymyilin ja pudistin päätäni. Olen kulkenut koko kesän ilman abayaa täällä itärannikolla, pukeutunut peittävästi toki. Länsirannikolla näkee aika paljon rennompaa pukeutumista paitsi ekspateilla myös saudinaisilla, jotka saattavat kulkea esim. abaya auki. Tällä Rijaj Almaan ja pilvibulevardin reissulla minulla oli päällä keltavalkoinen maksimekko ja farkkutakki, ja voin sanoa että aikalailla erosin kaikista muista naisista. Abhassa melkein kaikilla naisilla oli musta abaya ja niqab, vain ihan muutamalla arabinaisella oli vain päähuivi, niin että kasvot näkyivät. Lisäksi näimme Rijaj Almaassa ainoastaan yhden toisen länkkäriperheen, muuten paikalla oli vain saudeja. Meitä siis tuijotettiin koko loman ajan aika pitkään, ja lapsia toki myös ihasteltiin. Usein kun käänsin päätäni huomasin että minua ja/tai lapsia kuvattiin salaa. Olimme siis itse varsinainen nähtävyys näiden kaikkien upeiden paikkojen keskellä.

Toisena Abhan päivänä ajoimme Al Habala -nimiseen paikkaan. Sekin on vanha kylä, joka sijaitsee erikoisessa paikassa vuoren rinteellä. Siellä on asunut miesten yhteisö 80-luvulle saakka, ja he ovat laskeutuneet kylään 300 metriä suoraa jyrkännettä alas köysitikkailla – muuten kylään ei olekaan päässyt. Nykyään kylä on tyhjillään, ja sinne pääsee köysiradalla. Köysiradat olivat yllättävän suosittuja täällä päin maata, menimme köysiradalla myös Abhassa kaupunkia katsellen. Al Habalan kylään ei päässyt korona-rajoitusten vuoksi kävelemään, joten saimme ihailla sitä ainoastaan köysiradan kyydistä. Läheisessä luonnonpuistossa pidimme piknik-lounasta, ja ihmettelimme sitä miksi Saudi-Arabia on niin roskainen maa. Kaiken luonnonkauneuden keskellä se todella iskee silmään kuinka kaikki paikat ovat täynnä roskia – tyhjiä vesipulloja, muovipusseja, puoliksi syötyjä eväitä ja grillattuja kokonaisia eläimiä, autonrenkaita, huonekaluja, you name it. On ihan tavallista nähdä kuinka porukka heittää autosta roskat kadulle ajaessaan, ja tosiaan luontoon dumpataan säälittä ihan kaikki roskat. Al Habalasta matkalla takaisin Abhaan näimme onneksi muutakin kuin roskia. Alueella kasvatetaan runsaasti hedelmiä ja kasviksia, onhan alue Saudi-Arabian mittapuulla varsin vihreää ja hedelmällistä. Mekin pysähdyimme ostamaan hedelmiä katumyyjältä vielä matkalla hotellille.

Ensi kerralla: matka Punaiselle merelle ja Jeddan nähtävyydet!

Serpentiinitie matkalla Rijaj Almaan, Rijaj Alma, vuorien apinoita, köysiradalla Al Habalaan.