Expat-elämän loppu (?)

Meneillään oleva korona-pandemia on vaikuttanut koko maailmaan suuresti, ja lopulliset vaikutukset näkyvät vasta vuosien päästä, kun toivottavasti tilanne on saatu enemmän hallintaan. Tätä kirjoittaessa toinen aalto on pyyhkäisemässä yli Euroopan, ja meillä täällä Saudeissa ollaan jonkinlaisessa suvantovaiheessa. Täällä on ollut viime kuukaudet todella paljon tautitapauksia, joten meillä suvantovaihe tarkoittaa sitä että uusia tautitapauksia on reilu tuhat päivässä, kun parhaimmillaan niitä oli lähes 5000. Ei voida siis sanoa, että täälläkään voitaisiin vielä huokaista helpotuksesta.

Kun epidemia alkoi maaliskuussa, en pahimmissa painajaisissanikaan ajatellut tilanteen olevan yhä näin paha elokuun puolessavälissä. Kaikki varmasti ajattelivat että jos pari kuukautta elämme lainkuuliaisesti, syksyllä normaali elämä palaa – pääsemme Bahrainiin brunssille, koulut aukeavat, miehet palaavat työpaikoilleen. Sen sijaan Saudi-Arabia on yhä suljettu maa, josta ulos matkustaminen on vaikeaa. Saudi-Arabian kansalaiset saavat palata maahan erityisillä lennoilla tai tietyissä rajanylityspisteissä maarajoilla. Expateilla tilanne on hieman toinen. Tietyt firmat tuovat työntekijöitään ja heidän perheenjäseniään maahan erityisillä yksityislennoilla, ja ulos maasta pääsee tällä hetkellä vain niin sanotuilla evakuointilennoilla, joille täytyy anoa pääsyä oman maan suurlähetystön kautta. Lento on meille expateille yhdensuuntainen, eli jos maasta päättää lähteä, ei ole takuita että pääsee enää takaisin maahan sisään.

Matkustamisen ja koko tilanteen vaikeus sai kokonaan uudenlaisia kierroksia kun isäni kuoli muutama viikko sitten. Suomeen pääsy tässä tilanteessa on hankalaa, vaikka kuinka haluaisin matkustaa. Kävimme läpi kaikki skenaariot: minä lennän yksin lasten kanssa evakuointilennolla (jos sellaiselle pääsisimme, niihin on pitkät jonot), ja mahdollisuutena olisi se että emme pääsisi moneen kuukauteen olemaan yhdessä mieheni kanssa. Tai sitten lennämme kaikki evakuointilennolla, jolloin riskinä olisi se että jäämme kaikki Suomeen jumiin ja mies menettää työpaikkansa. Tai että mies irtisanoutuu työstään, pakkaamme kamat ja teemme niin sanotun final exitin – jätämme Saudi-Arabian taakse kokonaan ja muutamme takaisin Suomeen. Viimeinen vaihtoehto on viime aikoina tuntunut enemmän ja enemmän houkuttelevalta, mutta minulla ei ole ollut jaksamista tehdä niin isoa elämänmuutosta tässä viime viikkojen aikana. Viimeiseen asti seurasimme josko kansainväliset lennot kuitenkin aukeaisivat ja pääsisimme isäni hautajaisiin, mutta rajat pysyvät yhä kiinni. Lisäksi Suomi vihdoin ymmärsi tiukentaa omaa rajapolitiikkaansa ja alkaa seurata paremmin riskimaista saapuvien karanteenia, ja me tulisimme tietysti Suomen näkökulmasta riskimaasta ja meitä odottaisi karanteeni. Päätös oli mielestäni kyllä oikea, Suomen tautilukemat ovat kuitenkin vielä hallittavissa, jos vain siellä ollaan tarkkana tilanteen kanssa. Mutta kaikki tämä tarkoittaa sitä, että en pääse oman isäni hautajaisiin, enkä auttamaan perhettäni kaikessa käytännön järjestelyssä mitä tilanne vaatii.

Paitsi että mietin expat-elämän loppua omalla kohdallani, olen viime aikoina miettinyt sitä laajemmassakin mittakaavassa. Pandemia on osoittanut millaisia vaikeuksia meillä kansainvälisillä työntekijöillä ja heidän perheillään on silloin, kun matkustaminen ei olekaan enää mahdollista. Expat-elämä tässä laajuudessa on ollut oikeastaan mahdollista vain siksi, että lentäminen on ollut melko edullista ja joka paikkaan on päässyt melko nopeasti tarvittaessa. Pandemia pysäytti kaiken tämän. Mieheni lensi ennen lähes joka kuukausi työmatkoilleen, parhaimpina kuukausina useamman kerran. Nyt hän on ollut kotitoimistossa maaliskuun lopusta lähtien eikä paluuta työpaikalle ole tiedossa lähitulevaisuudessa. Meillä oli tapana käydä Suomessa ainakin kerran, useimmiten kaksi kertaa vuodessa. Nyt emme tiedä koska pääsemme seuraavan kerran Suomeen. Meillä on täällä leiri täynnä rikkinäisiä perheitä, joissa joku osapuoli on jäänyt jumiin jonnekin päin maailmaa. Naapurin kampaajarouva on Skotlannissa pyörittämässä kampaamoaan, ja hänen 10-vuotias tyttärensä ja miehensä ovat täällä Saudi-Arabiassa. He ovat olleet erossa maaliskuusta saakka. Toinen naapurin rouva tyttärineen pääsi työnantajan erikoiskuljetuksella Bahrainista Saudeihin kesäkuussa, oltuaan kuukausikaupalla erossa miehestään ja seikkailtuaan Englannin ja Bahrainin välillä useamman kerran. Ystäväni lähti synnyttämään kolmatta lastaan Englantiin maaliskuussa, ja on yhä sillä matkallaan. Isä ei ole vielä nähnyt uusinta tulokasta muuten kuin Skypen ja Zoomin avulla. Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Sitten on tapauksia, joissa perheet miettivät kuumeisesti uskaltavatko he lähettää lapsensa nyt syksyllä boarding schooliin (sisäoppilaitokseen) tai collegeen ulkomaille. Aikaisemmin asiaa ei tarvinnut miettiä siltä kannalta että jos lähetän lapseni ulkomaille, olenko valmis siihen että en näe häntä vaikkapa vuoteen. Expat-äidit lensivät ennen mantereiden välejä vieden lapsiaan kouluun ja hakien heitä lomilla takaisin Saudeihin. Nyt kun matkustaminen on mitä on, aika moni expat-perhe varmasti miettii onko tämä elämä kuitenkaan hyvän palkan ja erinomaisten työetujen arvoista. Lisäksi monet firmat ovat joutuneet irtisanomaan väkeään, erityisesti kalliita expateja, joten en voi olla ajattelematta että expat-elämä tällaisena kuin me olemme sen kokeneet on loppumassa. Ja ehkä se ei ole pelkästään huono asia, onhan maapallon kannalta parempi jos yksi etuoikeutettu ihmisryhmä ei lentäisi ja matkustaisi niin paljon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s