Odottavan aika on pitkä

Blogistani on tullut viime kuukausina Saudi-Arabian korona-tilannetta tiukasti seuraava julkaisu, mikä on sinänsä ymmärrettävää, onhan korona ja sen mukanaan tulleet rajoitukset olleet elämäämme mullistavia monella tapaa. Mutta vähän jo alkaa olla väsymystä koko virukseen ja kaikkeen mitä se on tuonut tullessaan – mieluummin kirjoittaisin jostain ihan muusta, ja kaikista eniten toivoisin että elämä voisi taas olla normaalimpaa. Olemme jo yli kolme kuukautta eläneet erikoistilassa.

Viimeksi arvuuttelin mitä tulee tapahtumaan eidin jälkeen. Osin arvaukseni menivät oikeaan, osin väärään – helpotuksia tuli enemmän kuin olin ajatellut, mutta toisaalta mieheni ei ole vieläkään palannut toimistolle vaan kotityöt jatkuvat. Tunne onkin että etätyö on viimein lyönyt läpi Saudi-Arabiassakin, missä tyypillisesti on ollut työpöydän ääressä, toimistossa, viihtymisen kulttuuri ja etätyötä on vieroksuttu.

Lockdownin vaiheet, inshallah

Tästä oheisesta kuvasta näette, minkälaisia helpotuksia meille tuli eidin loputtua. Ulkonaliikkumiskielto on nyt ajalla 06.00-20.00, ravintolat aukesivat, moskeijat aukesivat (paitsi Mekassa ja Medinassa, joissa tautitilanne on vielä vaikea), saamme liikkua oman kaupungin ulkopuolella ja kotimaan lennot alkoivat taas. Vastineeksi meille tuli maskipakko julkisilla paikoilla, 1000 rialin ja mahdollisen karkoituksen pelotteella, olemmehan maassa jossa rangaistukset ovat aina aika kovia. Maskipakosta liikkuu monenlaista huhua, jotkut tulkitsevat asiaa niin että aina kun on oman kodin ulkopuolella sitä tulisi käyttää, olit sitten autossa, kävelemässä yksin tai urheilemassa. Me olemme maskeja käyttäneet kaupoissa käydessä, ja nyt viime viikolla kävimme ensimmäistä kertaa koko perhe kahvilla ja leivoksilla ostarin kahvilassa. Myös lapset pitivät maskeja tällä reissulla, vaikkakin kaksivuotias poika ei siitä erityisemmin välitä. Tytär pitää sitä yllättävän kuuliaisesti. Kahvilassa toki maskin sai ottaa pois syödessä, istuimmehan omassa pöydässä yksinäisyydessä (pöytiä on vähennetty turvavälien pitämiseksi) ja menukin piti ladata viivakoodilla omaan kännykkään. Elektroninen menu saattaa olla tulevaisuuden juttu. Kahvilareissulla jälleen useampi paikallinen olisi myös hirveän mielellään tullut taputtelemaan ja suukottelemaan vaaleita lapsiamme – jotkut asiat eivät tunnu muuttuvan koronasta huolimatta.

Ja sen, että sosiaalinen eristäytyminen ei ole ehkä mennyt ihan 100 % jakeluun kaikilla täällä, näkee tautiluvuista. Eidin ja täydellisen ulkonaliikkumiskiellon aikana luvut lähtivät hyvään laskuun, mutta sitten kun ulkonaliikkumiskieltoa höllennettiin, luvut ovat lähteneet puolestaan jyrkkään nousuun. Tällä viikolla uusia sairastuneita on ollut joka päivä yli 3000, pahimmillaan lähes 4000 päivässä. Kuolleita ei ole vieläkään hälyttävästi, mikä kertoo osaltaan siitä että täällä testataan paljon ja myös niitä, joilla ei ole oireita. Nyt myös tauti leviää nimenomaan saudien keskuudessa, kun se alkuun levisi erityisesti (köyhien) siirtotyöläisten keskuudesssa. Kun katsoo näitä lukuja ja katsoo tuosta ylläolevasta kaaviosta että 21.6. pitäisi meille koittaa normalcy, normaalit ajat, ei tarvitse olla kovinkaan pessimismiin taipuvainen jos ajattelee että ehkä ihan normaaliin päiväjärjestykseen ei vielä viikon päästä palata.

Huhumylly käy kiivaana, niin kuin aina täällä, siitä mitä nyt sitten tapahtuu. Osa suurlähetystöistä on varoittanut jo kansalaisiaan siitä, että uusi lockdown, täydellinen ulkonaliikkumiskielto, on tulossa. Toisaalta monet arvioivat että silta Bahrainiin, causeway, aukeaisi jälleen, tosin luultavasti vain harvoille ja valituille kuten bahrainilaisille jotka ovat jääneet jumiin tänne ja mahdollisesti armeijan henkilökunnalle (molemmissa maissa on paljon brittiarmeijan henkilökuntaa). Kansainvälisten lentojen huhutaan alkavan lentää 1.8. alkaen, nythän täältä on päässyt pois ainoastaan ja vain eri maiden järjestämillä evakuointilennoilla. Mutta hirveän vaikea tietää mitä voisi tapahtua nyt, asiat voivat mennä suuntaan tai toiseen. Tuntuu, että fokus täällä on siirtynyt pikkuhiljaa taudin täydellisestä tukahduttamisesta – se juna meni jo, tapauksia on yli 100 000 – siihen että taudin kanssa voitaisiin elää. Yhteiskunnan on pakko varovasti avautua, sillä yhteiskunnan sulkemisen seuraukset ovat jo nyt olleet rankkoja, niin kansantalouden kuin yksilöidenkin kannalta.

Meidän leirinkin pitäisi avautua ulkopuolisille vieraille 21.6. alkaen, mikä tarkoittaisi sitä että nanny Susan voisi tulla takaisin töihin. Jee! Mutta kuten sanottua, en pidätä hengitystäni sen suhteen että näin voisi oikeasti tapahtua. Kotileirissämme uima-altaat (meillä on kaksi allasta, toinen kaikille, toinen vain aikuisille) aukesivat viime kuun lopussa, mutta maksimissaan viisi henkilöä saa olla altaalla samaan aikaan ja uima-aika pitää varata etukäteen. Kaikki aurinkotuolit on siivottu pois, eikä vessaan tai suihkuun pääse. Nyt on jo tosi kuumia päiviä, joka päivä on yli 40 astetta, joten olemme varanneet melko tiuhaan uimavuoroja. On kiva että lapsillakin on jotain ulkotekemistä. Viikonloppuisin vuorot ovat olleet vaikeampia saada, mutta arkisin olen käynyt lähes joka aamu uimassa lasten kanssa sillä välin kun mies puurtaa kotitoimistossa. Kaikesta aurinkorasvasta ja varjossa pysyttelystä huolimatta meillä kaikilla alkaa olla melkoiset rusketusrajat. Ja en odota että kovin pitkälle omalta uima-altaalta päästään ainakaan hetkeen, joten tämä kesä mennee suureksi osaksi uidessa ja kotona hengatessa.