Tavaramarkkinat

Kotileirissämme alkoi pari viikkoa sitten hyväntekeväisyyskeräys, jossa kerran viikkoon tavarat tullaan hakemaan kotiovelta ja sitten ne lajitellaan eri hyväntekeväisyyskohteisiin. Näin tässä hyvän mahdollisuuden päästä eroon kaikenlaisesta vauvatavarasta jolle ei enää ole käyttöä, ja muutenkin siivota kaappeja. Kun saavuin Saudeihin viisi ja puoli vuotta sitten, mukanani oli reppu ja yksi iso matkalaukku. Olimme mieheni kanssa postittaneet muutaman paketillisen tavaraa Saudeihin, mutta saavuimme maahan aika pienen omaisuuden kanssa. Suomen päässä asunto oli ollut vuokra-asunto ja suurin osa huonekaluista meni myyntiin tai annoimme eteenpäin. Muistan miten ihanalta tuntui jättää kaikki tavara taakseni, ja muistan myös miten helppoa oli pitää ensimmäinen Saudi-asuntomme siistinä, koska meillä ei oikeasti ollut mitään ylimääräistä. Vaikka olemme mielestäni olleet varsin maltillisia kuluttajia koko Saudeissa olomme ajan, on tässä vuosien varrella meille hiipinyt kummasti aika paljon tavaraa. Lasten tavaroita on varmasti eniten, ja ne ovat kaikkein näkyvimpiä – leluja on joka paikassa, pojalla on vielä syöttötuoli ja pinnasänky, ja niin edelleen. Pakkasinkin hyväntekeväisyyteen mm. lasten vaatteita, hyväkuntoisia mutta pieneksi jääneitä kenkiä, vauvasängyn peitteitä ja musiikkimobilen ja niin edelleen.

Olen aiemminkin kertonut siitä, kuinka Saudi-Arabiassa kierrätys ei ole samalla tasolla kuin vaikka pohjoismaissa. Kulttuuri on sellainen, että kaikki ostetaan uutena jos vain voidaan, ja sitä pidetään köyhyyden merkkinä jos joutuu ostamaan tai ottamaan vastaan vaikka käytettyjä vaatteita. Tämä tekee esimerkiksi lastenvaatteiden myymisestä tai kierrättämisestä hankalaa. Joitakin vauvajuttuja olen yrittänyt myydä täällä, ja aika huonolla menestyksellä. Hinta saa olla tosi matala, ja joitakin juttuja ei oteta edes ilmaiseksi. Laitoin myös omia vaatteita kierrätykseen ja tarjosin samalla nanny Susanille mahdollisuuden ottaa ensin parhaat päältä, jos haluaa. Nanny Susan on minua huomattavan paljon pienempi ja lyhyempi, mutta kyllä vaatekassista oli jotain mukaankin lähtenyt. Nanny Susan kävi läpi vaatteitani ja kysyi joka vaatteen kohdalla ”Why madam, why? This is nice!” Susan on sillä lailla vanhan kansan ihminen, että hän ei voinut ymmärtää miksi laitoin ehjiä, suht hyväkuntoisia vaatteita pois (sanalla sanoen en ymmärrä miksi kierrätykseen pitäisi laittaa jotain rytkyjä, ne nyt joutavat roskikseen). Selitin sitten Susanille että minulla on aika paljon vaatteita, osa on liian suuria (hankittu raskausaikana tai heti lasten syntymän jälkeen), osa liian pieniä (Suomen ajoilta) tai muuten vaan eivät ole enää minun tyylisiäni.

Tavaroiden sortteeraminen ja Susan saivat kyllä minut miettimään omaa kulutustani. Olen aina ollut aika säästäväinen, tai no riippuu varmaan keneltä kysytään, kaikki on suhteellista. Mutta olen mielestäni aika järkevä kuluttaja ja en yleensä osta turhaa. Mutta on niitä harhaostoksia kaapissani ja muutenkin tavaraa on kertynyt tosiaan tässä vuosien varrella. Jotkut lapsille ostetut tavarat ovat jälkikäteen tarkasteltuna olleet sellaisia, että ilmankin olisimme pärjänneet. Ylipäätään se, kun tietää että joku päivä tämä maallinen omaisuus täytyy jälleen pakata ja osa siitä lähettää Suomeen… se saa miettimään miten paljon tavaraa ihminen todella tarvitsee. Ja mihin päätyy kaikki tämä roina mitä meilläkin on? Esimerkiksi nyt niin rakkaat lelut jäävät auttamatta pois kun lapset kasvavat, eikä käytetyille leluillekaan meinaa täältä löytyä ottajia. Ja kun miettii mikä on maailman tila ja kun katsoo esimerkiksi täällä Saudeissa tienvarsia jotka ovat täynnä roskaa, tuntuu jotenkin älyttömältä ainakaan itse enää suuresti lisätä roskamäärää. Siksi olisi niin hienoa, jos vaikkapa meidän hyväkuntoisille lastenvaatteille löytyisi vielä joku ottaja ja että niitä voisi pitää ainakin vielä yksi lapsi.

War! What is it good for?

Kenties tämä soul-klassikko alkoi soida myös lukijan päässä, samoin kuin vastaus otsikon kysymykseen (absolutely nothing). Sota on ollut täällä jälleen ihmisten mielessä. Paitsi että Jemenissä yhä soditaan, ovat Iran ja Amerikka kärhämöineet viime viikkoina sen verran paljon, että sodan mahdollisuutta on väläytelty. Saudi-Arabian liittolaisuutta mahdollisessa sodassa ei tarvitsisi kahta kertaa kysyä, välit Iraniin ovat valmiiksi jo huonot, kun taas Amerikka on ollut läheinen yhteistyökumppani pitkään. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä että kukaan ei kuitenkaan oikeasti haluaisi sotia, joten toivotaan että tilanne rahoittuu ja tästäkin kriisistä selvitään. Suomesta käsin monet ovat kysyneet näkyykö konflikti meidän arjessamme jotenkin, ja vastaus on että ei. Se ei näy oikeastaan ollenkaan, kaikki on ihan rauhallista täällä. Ihmiset ovat odottavalla kannalla, ja nannyni kysyi kuiskaten eräs päivä että madam, ovatko nämä uutiset oikeita, mitä tulee tapahtumaan. Sanoin nanny Susanille että kukapa tietää mitä tulee tapahtumaan, mutta odotetaan nyt ja katsotaan miten asiat edistyvät.

Tällainen konflikti oli jotenkin ankea alku uudelle vuodelle ja uudelle vuosikymmenelle. Maailmassa olisi niin paljon korjattavaa jo ilman uusia riitojakin. Joskus mietin, saammeko koskaan ihmiskuntana ratkaistua esimerkiksi köyhyyttä, sairauksia tai ilmastonmuutosta, kun meidän on niin vaikea löytää yhteistä säveltä.

No, keskitytään mikrotason asioihin vähän aikaa, niistä voi olla helpompi saada otetta. Saudi-Arabiassa ilmoitettiin ennen joulua että ravintoloiden ei ole enää pakollista pitää erillisiä sisäänkäyntejä perheille ja yksinäisille miehille. Aikaisemminhan ns. sinkkumies, eli mies jolla ei ole seurassaan naista, ei ole voinut mennä perhepuolelle istumaan ravintolassa. Perhepuolella istuvat perheelliset miehet ja sinkkunaiset. Ajatuksena on ollut välttää miesten ja naisten mahdollisuuksia solmia (epäsopivia) tuttavuuksia julkisilla paikoilla. Tosiasiassa tätä sääntöä ei olla niin tiukasti enää valvottu, ja nyt tosiaan ravintola saa itse päättää pitääkö erilliset sisäänkäynnit näille kahdelle eri joukolle vai ei. Täällä on viime vuosina noussut hirveästi uusia kahviloita ja ravintoloita, ja nyt tuonne meidän rantabulevardille on noussut lähes klubia muistuttava ravintola, jolla on oma ranta. Viimeksi kuin ajoimme siitä ohi oli ovella aikamoinen jono jonottamassa sisäänpääsyä ja ulkona rantatuolilla istui naisia abayoissaan ja niqabeissaan siemaillen alkoholittomia drinkkejään. Ajat muuttuvat. Mieheni saudi-työkaverin mukaan uuden kahvilan suosio perustuu täällä lähinnä siihen, voiko siellä bongata nuoria, naimattomia arabinaisia, ainakin näin miehen näkökulmasta. Ruoalla ja juomalla ei ole niin väliä. Voin kyllä uskoa tämän väittämän, sillä vaikka tiukimpia sääntöjä onkin vähän höllennetty, ei täällä vieläkään ole helppoa tavata romanttisessa mielessä vastakkaisen sukupuolen edustajia.

Paljon on ollut puhetta siitä että seuraavaksi jokainen ravintola ja kauppa saisi itse päättää sulkeeko liikkeen ovet rukouksen ajaksi vai ei. Tosiasiassa tätäkin sääntöä jo vähän rikotaan. Olin uuden vuoden aattona lasten kanssa paikallisessa sisäleikkikerhossa. Tytär leipoi kakkua ohjatulla tunnilla ja pojan kanssa kävimme pallomeressä ja kiipeilemässä. Lähdin pojan kanssa viereiseen kahvilaan kahville odottaessamme tyttären tunnin loppuvan, ja kun pääsin kahvilan ovelle tajusin rukouksen juuri tulleen. Ovi oli kiinni ja verhot oli laskettu ikkunan eteen. Päätin kuitenkin kokeilla ovea, ja koska se oli auki, astuimme sisään pojan kanssa. Hieman arastellen menin tilaamaan kahvia eikä siinäkään ollut mitään ongelmaa, barista-poika teki kahvini, laskutti sen, ja otti sitten rukousmattonsa ja meni yhteen kahvilan kulmaan rukoilemaan.

Jos vaan rauha säilyy, voi 2020-luku tuoda monia uusia edistysaskelia Lähi-idän maille. Haasteita riittää mm. ilmaston lämpenemisen ja inhimillisen kärsimyksen lopettamisen kanssa (ajattelen nyt erityisesti Jemeniä). Konservatiivisimmat muslimit joutuvat miettimään, miten suhtautua esimerkiksi sosiaalisen median yhä uusiin mahdollisuuksiin. Ja luultavasti lähivuosina näemme Saudi-Arabiassa myös uuden, nuoren kuninkaan, jos MBS:n nousua ei katkaise mikään.