Lipstick battles

Otsikko kuulostaa paremmalta englanniksi kuin suomeksi, mutta huulipunataisteluista aion tosiaan kirjoittaa tänään. Takana on kiireinen kuukausi johon on mahtunut appivanhempien vierailu, pari offroading-reissua autiomaahan, kaksi aika pahaa flunssaa ja kolmet tyttären kaverisynttärit. Tänä vuonna koulukavereiden synttärit ovat ottaneet uusia kierroksia ja kaksilla synttäreillä teemana on ollut yllättäen prinsessat – ja molemmat synttärit järjestettiin kaupungilla lasten sisäleikkipuistoissa, joissa oli järjestettyä ohjelmaa pikku prinsessoille. Molemmissa prinsessasynttäreissä osa osallistujista tuli paikalle meikattuna, punaisessa huulipunassa ja ripsi- ja luomivärissä. Ja nyt puhutaan siis neljävuotiaista tytöistä! Minulla ja tyttärellä on ollut viime aikoina paljon keskusteluja siitä miksi äiti ei tykkää että hän käyttää lipstick (tytär puhuu nykyään englantia ja suomea sekaisin, ja välillä heittää väliin arabiaa). Tytär tietysti haluaisi meikata kun kaveritkin meikkaavat, mutta tähän mennessä olen suostunut ainoastaan silloin tällöin laittamaan kynsilakkaa tyttärelle. En tiedä olinko jotenkin naiivi kun ajattelin että tämä keskustelu olisi käyty vasta vähän myöhemmällä iällä…?

Koko meikkihössötys alkoi oikeastaan viime keväänä kun tyttärellä oli koulussa luokkakuvaus. Opettaja ja apuopet (lasten koulussa on pääopen lisäksi 1-2 apuopettajaa per luokka, ja lisäksi aunty, joka auttaa esim. vessassa käymisessä) olivat päättäneet meikata tyttären luokan tytöt luokkakuvaa varten. Lipstickiä oli ainakin laitettu. Olin aika ihmeissäni kun asia minulle selvisi ja laitoin koululle asiasta sähköpostia kertoen, että en halua tyttäreni meikkaavan näin nuorena. Nyt sama asia toistui tänä syksynä koulussa. Ensin tytär tuli kotiin huulipunat huulillaan ja kertoi luokkatoverinsa Deemin meikanneen hänet. Ihmettelin siinä vähän että miksi tytöillä on meikit mukana koulussa ja tietävätköhän opettajat, mitä tytöt puuhaavat, mutta päätin odottaa vielä toisen päivän ennen kuin ottaisin kouluun yhteyttä. Seuraavana päivänä tytär tuli kotiin paitsi huulipunissa niin kynnet laitettuna – neljä kerrosta eri väristä kynsilakkaa neljävuotiaan taidoilla levitettynä, tarkalleen ottaen. Kun olin puoli tuntia hinkannut niitä erivärisiä kynsilakkoja tyttären sormista pois olin valmis ottamaan kouluun uudelleen yhteyttä. Selitin että meidän perheessämme – ja kultturissa – yleensä neljävuotiaat eivät meikkaa, enkä erityisesti pidä siitä että koulussa meikataan. Sanoin ymmärtäväni että arabikulttuurissa monet lapsetkin meikkaavat tai heitä meikataan, mutta minulle ja minun tyttärelleni tämä ei sovi. Asia erikseen jos kyse on vaikka koulunäytelmästä jossa tarvitaan maskeerausta, mutta meikkaaminen muuten vaan ei ole minusta vielä tarpeellista. Koulusta tuli nopeasti pahoittelut asiasta, tyttären opettaja (joka on varsin mukava) kertoi että he olivat puhuneet lelujen yms. jakamisesta, ja tytöt olivat halunneet jakaa meikkejään. Vähän epäselväksi kyllä jäi että miksi niillä neljävuotiailla on alun alkaenkaan meikit mukana koulussa…?

Tämän jälkeen tytär ei ole palannut koulusta enää meikattuna kotiin, mutta tunnen samaan aikaan olevani kaamea tiukkismutsi joka valittaa turhasta. Kenenkään muun luokkatoverin vanhemmilla, eikä varsinkaan äideillä, tunnu olevan asian kanssa mitään ongelmaa. No, tytön luokkatoverit ovat suurimmaksi osaksi arabeja, kaksi etelä-amerikkalaista tyttöä on myös ja yksi aasialainen poika. Olen tätä meikkidilemmaa päivitellyt naapurin eurooppalaisten äitien kanssa ja yksi heistä totesi viisaasti, että ehkä arabitytöt meikataan niin nuorella iällä ja puetaan myös tosi aikuismaisesti (tämä keskustelu käytiin sen jälkeen kun olin nähnyt lastenvaateliikkeessä tekonahkahousut 2-vuotiaalle) siksi, että hyvin pian heille koittaa abayan ja huivin pidon aika. Tyypillisesti täällä teini-iässä aletaan pitää abayaa julkisilla paikoilla, tosin joissakin perheissä jo aiemmin, joten pienet tytöt todella puetaan kuin prinsessat niin kauan kuin se on mahdollista. Ja tavoite on olla mahdollisimman tyttömäinen (tai jopa naisellinen?), mitään unisex-hörhötyksiä ei lastenvaatemuodissa täällä näe. Muistan aina sen kun odotin tytärtä emmekä suostuneet kertomaan onko tulossa tyttö vai poika, ja silloiset työkaverini lähes suuttuivat minulle. He kokivat etteivät voineet ostaa lahjaa vauvalle jos eivät tienneet sen sukupuolta.

Tällaisia kulttuurieroja tällä kertaa! Saapa nähdä mitä tytär tuumaa jos ja kun muutamme Suomeen. Jotenkin minusta tuntuu että Suomessa lapset saavat tässä Instagram-ajassakin kuitenkin olla lapsia vähän pidempään, ainakin mitä tulee aikuismaisiin vaatteisiin ja meikkaamiseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s