Teatterin ihmemaa

Kaikki, jotka ovat lukeneet blogiani, tietävät kuinka olen näinä Saudivuosinamme valittanut useasti siitä, miten vähän täällä on tekemistä, ainakin mitä tulee kulttuuriin. Kun saavuimme mieheni kanssa maahan vuonna 2014, havaitsimme pian ettei kuningaskunnassa ollut konsertteja, teattereita (niin elokuva- kuin näyttämö-) tai oopperaa, taidenäyttelyitä oli hyvin harvassa ja hyvin valituista aiheista, ja museoitakin oli vähänlaisesti ja nekin keskittyivät maan historiaan tai islamilaisuuteen tavalla tai toisella. Asiat ovat kuitenkin pikkuhiljaa muuttumassa Saudi-Arabiassa, kuten uutisistakin on voinut lukea, onhan maassa esiintynyt jopa pop-tähtiä hiljattain ja elokuvateatterit ovat avanneet tai ainakin avaamassa ovensa. Cirque du Soleil vieraili täällä itärannikolla viime kuussa Saudien kansallispäivän kunniaksi, ja maailmanluokan klassista musiikkiakin on ollut mahdollista nähdä livenä nyt täällä.

Mekin onnistuimme viimein hyppäämään edistyksen kyytiin ja kävimme viime viikolla ensimmäistä kertaa teatterissa Saudi-Arabiassa – ei siis elokuvateatterissa, vaan katsomassa näytelmää. Tarkemmin sanottuna kyseessä oli musikaali, esityksessä oli vanha kunnon klassikko Ihmemaa Oz. Tähän näytelmään/musikaaliin itselläni liittyy lämpimiä muistoja lapsuudesta, sillä näyttelin aikoinaan koulunäytelmässä itse Lännen ilkeää noitaa eli Wicked Witch of the Eastia. Luonnerooli, kuten mieheni on useasti todennut… Ihmemaa Ozia esitti täällä amerikkalainen ryhmä, joka esiintyi Saudi-Arabiassa vain 10 päivän ajan. Liput olivat luonnollisesti aika haluttuja, mutta onnistuimme saamaan liput torstai-illalle. Esitys kesti sen verran myöhään että halusimme mennä teatteriin viikonloppua vasten, ettei tyttärellä olisi koulupäivää seuraavana päivänä. Poika jouduttiin jättämään kotiin, 1,5-vuotias nyt ei olisi millään jaksanut esitystä seurata ja lipuissakin luki että näytökseen on alaikäraja 4 vuotta. Onneksi nanny Susan tuli meille iltavuoroon ja otti pienen miehen hoitoon sillä välin kun minä, mieheni ja tytär kävimme teatterissa.

Kaikkien näiden vuosien jälkeen oli outoa istuutua odottavaisena teatterin punaisille penkeille ja kuunnella, kuinka orkesteri harjoitteli esitystä varten. Olin erityistä iltaa varten pukeutunut mekkoon ja korkokenkiin ja jopa meikannut (tämä ei siis ole tavallinen arkiasuni, leikkikentälle riittää yleensä sortsit ja t-paita). Esitys pidettiin melko uudessa ja hienossa kulttuurikeskuksessa, joka nykyään on monenlaisen aktiviteetin keskus täällä itärannikolla. Kulttuurikeskukseen sisäänpääsyyn pitäisi riittää peittävä asu naisille, esim. pitkät housut ja paita, mutta pelasin varman päälle ja saavuin paikalle abayassa – jonka sitten kyllä riisuin teatterissa sisällä, varsinkin huomattuani että vierustovereinani oli amerikkalainen pariskunta. Abayasta oli kyllä hyötyä, teatterissa oli ilmastointi hirveän kylmällä (tyypillistä täällä), ja abaya toimi peittona minulle ja tyttärelle. Mutta olihan se hienoa istua normaaleissa, länsimaalaisissa, kauniissa vaatteissa teatterissa ja katsoa ihan normaalia näytelmää. En tiedä voiko sitä vapauden tunnetta ymmärtää ihminen, joka ei ole asunut näin suljetussa yhteiskunnassa mitä Saudi-Arabia on ollut ja mitä se yhä aika pitkälti on.

Itse näytelmä oli hyvä. Toteutus oli aika uskollinen elokuvaversiolle ja esiintyjät olivat rautaisia ammattilaisia. Melkein hauskinta oli seurata tytärtä, joka varsinkin alkuun ihmetteli että ovatko nuo todella oikeita ihmisiä ja ettei tämä tulekaan televisiosta. Hieman teatterinautintoa häiritsi se, että aika monet saapuivat katsomaan esitystä reippaasti myöhässä, ja häpeilemättä lompsivat paikoilleen kaikessa rauhassa jopa puoli tuntia esityksen alun jälkeen. Aikakäsitys täällä on aika paljon joustavampi kuin vaikkapa pohjoismaissa, eikä myöhästymisellä ole samanlaista stigmaa kuin Suomessa olisi. Tytär piti teatterista siinä määrin että ilmoitti heti seuraavana aamuna herättyään lähtevänsä uudelleen katsomaan samaa näytelmää, ja meinasi suuttua meille kun selitimme ettei meillä ollut liput kuin yhteen näytökseen. Nyt toivonkin että tänne tulisi jokin toinen teatteriproduktio pian.  Nyt kun olemme saaneet vähän maistaa kulttuuria, olemme täysin koukussa edes niihin pieniin paloihin, joita meille suodaan silloin tällöin tässä maassa!