Vuotava katto ja pihit suomalaiset

Tänä keväänä Saudi-Arabiassa on satanut usein. Vasta viime viikonloppuna täällä oli iso ukkosmyrsky, jonka myötä satoi reilusti. Ja aina kun täällä sataa, koko infrastruktuuri natisee liitoksissaan. Me olimme itse asiassa viikonloppuna rajan toisella puolella Bahrainissa, mutta sama myrsky sielläkin riehui. Sateen myötä hotellimme katto vuoti ja hotellin käytävillä leijaili vieno viemärin tuoksu. Matka läheiseen ostoskeskukseen kesti 45 minuuttia, sillä liikenne oli aivan kaaoksessa ja tiet muuttuivat lammikoiksi. Vähän jännitti palata takaisin Saudien puolelle, sillä koskaan ei tiedä onko kotitalossa tulvinut, jos on tällainen myrsky.

Viimeisimmän reilut puoli vuotta meidän kotitalomme katto on vuotanut sateella. Vuotopaikka on aina sama, yläkerran kylpyhuoneen katon yksi kulma. Paitsi että katto vuotaa, vesi joka tulee katosta läpi haisee pahalta. Blogini lukijat muistavat ehkä sen, kuinka talomme katolta lapioitiin taannoin iso kasa linnun paskaa. Koska katolta valuva vesi haisee vahvasti scheisselta, on meillä ollut koko ajan epäilys että joko katolla tai sitten katon rakenteissa on yhä sitä itseään. Yleensä muuten katon vuotaminen ja yläkerrassa leijaileva kakan haju on sattunut samaan aikan kun mieheni on ollut työmatkalla, joten olen kätevänä emäntänä saanut hoitaa asiaa, tai siis lähinnä mopannut lattioita ja yrittänyt saada huoltomiehet paikalle.  Mehän asumme compoundissa, eräänlaisessa suljetussa leirissä, ja talomme vuokraan kuuluu myös huoltopalveluiden käyttö. Jopa hehkulamput tullaan vaihtamaan puolestasi ja kuvat ripustetaan seinälle, jos siis vain onnistut saamaan huoltomiehet paikalle. Joka kerta kun katto on vuotanut, olen soittanut huoltomiehille että voisitteko tulla katsomaan mikä on ongelmana. Yleensä ketään ei ole ilmestynyt paikalle. Kun sataa, suurin osa taloista kärsii vuotavasta katosta tai muista ongelmista, I give you that, mutta on silti mystistä miten meidän taloomme huoltomiehet eksyvät niin kovin harvoin eivätkä ainakaan koskaan heti ensimmäisenä.

Olen päätynyt kahteen lopputulemaan. Ensinnäkin huoltomiehet tulevat, jos mieheni soittaa – tai vielä parempi, laittaa heidän pomolleen sähköpostia. Jos minä soitan, huoltomiesten boss man sanoo aina vain puhelimeen coming, madam, mutta ketään ei näy. En tiedä onko se naiseuteni vai olenko liian kiltti – naapurin venäläinen nainen osaa vaatia puhelimessa palvelua, mutta minulle tämä ei ole luontaista. En ole mikään pomottaja ja minun täytyy todella suuttua, että alkaisin ketään käskyttää puhelimessa. Toisekseen olen kautta rantain saanut selville että suurin osa leirin asukeista tippaa huoltomiehiä, eli antaa heille pienen rahan kiitokseksi huoltotöistä. Minäkin tippaan jos kyse on jostain ylimääräisestä hommasta, niin kuin nyt vaikka silloin kun puutarhurit kantoivat painavan hiekkalaatikon kaverini pihalta meidän pihalle, tai jos pyydän laittamaan kuvia seinälle. Mutta vuotava, paskanhajuinen katto on mielestäni aikalailla sellainen perusasia, joka leirin pitäisi huoltaa, ja kieltäydyn tippaamasta huoltomiehiä sellaisista töistä jotka heidän pitäisi hoitaa ilman muuta. Tulos: olemme varmasti huoltomiesten toimiston seinällä jollain mustalla listalla. Pihit suomalaiset, jotka eivät tippaa – heidän talonsa voi odottaa vähän aikaa, hoidetaan ensin muut, maksavat asiakkaat.

En tiedä miksi tämä ärsyttää minua niin kovin (paitsi että paskanhajussa ei ole kiva asua, toki), mutta olen siinä määrin ärsyyntynyt etten halua enää soittaa huoltomiehille. Mieheni on hoitanut asiaa sähköpostitse, ja joku oli kattoa käynytkin katsomassa sillä välin kun olimme poissa. Nyt ongelma on kuulemma hoidettu. Tosiasiassahan tilanne selviää vasta kun seuraavan kerran sataa, sillä kattoa on katsettu monta kertaa aiemminkin ja aina sanottu että nyt asia on korjattu – ja silti katto on vuotanut. On minulla toki myötätuntoakin huoltomiehiä kohtaan. Leirissämme alkaa näkyä talojen ikä ja rakentamisen vaihteleva laatu, ja heillä on varmasti aika paljon töitä. Huoltomiesten koulutus ei ole samalla tasolla kuin mitä se Suomessa olisi, joten työn laatu ja tehokkuus ei myöskään ole ihan sitä, mihin olemme tottuneet. Työmiehet eivät myöskään ole mitään valtavan rikkaita, vaikkakin työn Saudi-Arabiassa täytyy maksaa parempaa palkkaa kuin mitä he kotimaassaan saisivat, sillä muutenhan he eivät olisi jättäneet perheitään ja saapuneet tänne töihin. On luonnollista, että he yrittävät säästää minkä voivat. Annamme säännöllisesti mieheni kanssa rahaa hyväntekeväisyyteen täällä. Joka vuosi on useampi keräys leirimme henkilökunnalle, ja heille voi myös lahjoittaa vaatteita ja tavaroita. Erityisesti miesten kengät ja siistit vaatteet ovat haluttuja. Nannymme viimeksi kävi läpi ensin hyväntekeväisyyteen matkalla olleet vaatekassit ja noukki sieltä erityisesti minun vanhoja vaatteitani. Filippiiniläiseen, suorasukaiseen tapaansa nanny heilutteli nuoruuden bailumekkoja (joilla on todella paljon ollut käyttöä täällä…) edessäni ja kysyi ”madam, you small before?”.

Yksi asia, mitä todella kaipaan Suomesta, on yhteiskunta jossa ei tarvitse tipata tai maksaa ylimääräistä siitä että saa edes perusasiat tehtyä. Muistelen esimerkiksi aiempaa työtäni yliopistolla, jossa neuvoin opiskelijoita heidän kurssivalinnoissaan ja muissa opiskeluun liittyvissä asioissa. Huoltomiestemme logiikalla olisin vain hoitanut ne oppilaat, joilla olisi ollut varaa tipata. Mitä parempi tippi, sitä paremmat neuvot. No, tämä nyt on kärjistetty esimerkki, sillä minähän olin Suomessa ihan keskipalkkaisessa työssä, jossa muuten lahjusten otto oli tiukasti kielletty. Olenkin sitä mieltä, että hyväntekeväisyys ja toisten auttaminen on hyvästä, mutta vielä parempi olisi jos jokainen voisi saada sellaista palkkaa, että sillä voisi tulla toimeen tarpeeksi hyvin. Suurin kysymys tässä vain on se, mikä on tarpeeksi hyvä toimeentulo. Samasta asiastahan keskustellaan Suomessakin, mm. leipäjonojen ja perustulon kohdalla. Suomessa sentään tilanne ei ole yhtä polarisoitunut kuin täällä, missä on selvästi herrat ja palvelijat erikseen, ja jossa osan ihmisistä on pakko elää hyväntekeväisyyden varassa. 

Loppukevennyksenä kuva matkastamme ostoskeskukseen lauantaina. Huomaa rampissa vellova vesimäärä, vaikka olemme ajamassa ylämäkeen!

20190416_082120 (1)

Mainokset