Koti, koulu ja isänmaa

Aloitin vuodenvaihteen jälkeen taas opettaa suomea. Tänä keväänä minulla on yksityisoppilaita kolmena iltapäivänä viikossa, joten opetusta on ollut ihan mukavasti. Kun viikkoon lisää vielä tyttären balettitunnit ja pian taas jatkuvan uimakoulun, joka laajenee myös vauvauintiin omalla kohdallani, on minulla itse asiassa aika kiireisiä iltapäiviä. Minulla on uutena suomen yksityisoppilaana tänä keväänä 4,5-vuotias tyttö, jonka isä puhuu suomea (ja viroa) ja äiti tsekkiä. Keskenään tytön vanhemmat puhuvat englantia, ja tyttö käy myös englanninkielisessä koulussa täällä. Suomi on hänellä näistä kolmesta kielestä heikoin, ja annan siksi tukiopetusta tytölle. Olen ottanut näille oppitunneille mukaan oman tyttäreni, joka on kyllä oppilasta vuotta nuorempi, mutta puhuu luonnollisesti paljon paremmin suomea. On ollut yllättävän hauskaa opettaa omaakin lasta. Jokainen vanhempi pitää varmasti omaa lastaan melko välkkynä, mutta täytyy sanoa että tytär onnistuu usein yllättämään minut taidoillaan ja kyvyllä oppia uusia asioita nopeasti. Tytär hinkuu joka viikko mukaan itse asiassa kaikille oppitunneilleni, myös vanhemmille lapsille suunnatuille, ja olen sanonut että hän saa olla mukana niin kauan kuin jaksaa keskittyä. Ylpeänä hän ilmoittaa olevansa äidin apuopettaja.

Täällä Saudi-Arabiassa kotikoulu – eli se että lasta opetetaan vain ja ainoastaan kotona -on monelle vanhemmalle todellinen vaihtoehto. Syitä voi olla monia. Voi olla, että vanhemmat ovat todella uskonnollisia ja haluavat siksi opettaa lasta kotona – minkään muun uskonnon opetustahan täällä ei kouluissa saa kuin Islamin. Tai vanhemmat eivät ole tyytyväisiä koulujen opetusohjelmaan. Useimmat kansainväliset koulut täällä seuraavat joko englantilaista tai amerikkalaista opetusohjelmaa, ja väliin jää tietysti iso määrä maita ja kansallisuuksia joilla ei ole omaa kouluaan. Parhaisiin kouluihin voi olla myös vaikea päästä, koska niihin on paljon hakijoita. Ystäväni poika, joka juuri täytti 3 vuotta, haki ensi vuodeksi esikouluun (huom. ei vielä edes oikeaan kouluun) paikalliseen brittikouluun. Hän ei päässyt tasokokeesta läpi. Tasokokeessa katsottiin mm. englanninkielen taitoa, kykyä leikkiä muiden lasten kanssa ja ottaa ohjeita vastaan, ja jonkin verran myös ns. akateemisia taitoja, esim. tunnistaako aakkosia, osaako leikata saksilla, osaako kirjoittaa nimensä. Parhaat koulut ovat myös todella kalliita, täälläkin yksi brittikouluista maksaa 20 000 euroa vuodessa per lapsi. Suurin osa kouluista ei onneksi ole ihan näin kalliita. Expateilla on erilaisia paketteja koulun suhteen: osalla työpaikka maksaa koko koulun, osassa on hintakatto eli maksetaan tiettyyn pisteeseen saakka, ja osalla työnantaja ei maksa lainkaan. Jos lapsia on useampi ja jos työpaikka ei maksa lasten koulua, on kyseessä oikeasti iso kuluerä.

Itse en ole koskaan edes harkinnut kotikoulua, vaikka opettaja olenkin. Minusta lapsille tekee hyvää oppia sosiaalisia taitoja ryhmässä ja oppia ottamaan ohjeita myös muilta aikuisilta kuin omilta vanhemmiltaan. Kokisin myös stressaavana oman tietotason riittämisen, varsinkin vanhemman lapsen kohdalla. Siinä on iso vastuu opettaa joka ainetta itse, enkä todellakaan ole kaikkien alojen asiantuntija. Esimerkiksi oma tytär on oppinut esikoulussa erittäin hyvin englannin ja puhuu nyt myös arabiaa paremmin kuin minä. Olen myös lasten saannin jälkeen huomannut kuinka tärkeää oma aika minulle on. Kirjoitan tätä kun poika nukkuu ensimmäisiä päiväuniaan ja tyttö on esikoulussa. Poika ei ole ole mikään kovin hyvä nukkuja, ja kun hän herää unilta (luultavasti hetkenä minä hyvänsä), kirjoittaminen saa tältä päivältä jäädä. Iltapäivällä poika nukkuu toiset unet, mutta sitten tytär on jo kotona ja vaatii tietysti oman osansa äidin huomiosta. Siksi tällaiset lyhyetkin hetket omaa aikaa ovat minulle todella tärkeitä. Jos pitäisin kotikoulua, niitä ei juuri olisi, varsinkin kun täällä ei ole edes sukulaisia auttamassa lasten hoidossa.

Tyttären pitäisi aloittaa ensi syksynä ekaluokkalaisena, tai niin kuin täällä sanotaan, kindergarten 1 -tasolla. Koulun valinta ei ole ollut helppoa. Päädyimme siihen, että tytär jatkaa samassa koulussa missä hän on nyt esikoulussa. Se on erittäin hyvä päiväkoti ja koulu, ja koska tytär käy sitä paraikaa, hän ei joutune minkään sortin tasokokeeseen vaan voi suoraan siirtyä seuraavalle luokalle. Aion mahdollisesti myös viedä pojan hoitoon syksyllä samaan päiväkotiin, esimerkiksi kolmena aamuna viikossa, olisihan hän silloin jo 1,5-vuotias. Ainoa ongelma on koulun maksaminen. Mieheni työpaikka maksaisi ensimmäisen kouluvuoden, mutta maksua vastaan koulun pitää täyttää erilaisia vaatimuksia, mm. olla paikallisen opetusministeriön akreditoima. Tämä päiväkoti ja koulu on paikallisen kulttuuriministeriön akreditoima, joten luultavasti emme saa mieheni työpaikkaa maksamaan ensi lukuvuotta. Aiomme toki yrittää, mutta nähtäväksi jää onnistuuko. Pidemmän päälle tämä ei olisi kestävä ratkaisu, mutta en tiedä kuinka kauan enää aiomme olla Saudeissa. Menemme vuosi kerrallaan, tai oikeastaan puoli vuotta kerrallaan. En myöskään tiedä pitäisikö meidän palata Suomeen, kun tytär olisi opetusvelvollinen siellä, eli muutaman vuoden päästä. Kenties.

Välillä mietin mitä tytär pohtii mahdollisesta Suomeen paluusta ja kouluun menosta siellä. Hän on kuitenkin syntynyt Saudi-Arabiassa ja elänyt koko elämänsä täällä. Suomi on isovanhempien, tätien ja setien maa, jossa käydään lomalla. Olisi myös sääli jos ja kun Suomeen palaamme, jos tyttären erinomaista englanninkielen taitoa ei pystyisi pitää yllä siellä. Olen seurannut viimeisen puoli vuotta vierestä suomalaisen ystäväni paluumuuttoa Suomeen. Hän aikoo muuttaa lapsineen Suomeen tänä kesänä, ja hän yrittää saada lapsiaan kansainväliseen kouluun pääkaupunkiseudulla (lapset ovat kaksikielisiä, heidän isänsä puhuu englantia). Tämäkään kouluprosessi ei ole ihan helppo, sillä kansainväliset koulut ovat todella suosittuja Suomessa ja myös niihin on pääsykokeet. Lasten koulutus tuntuukin huomattavan paljon vaikeammalta asialta meille kuin vaikkapa omille vanhemmillemme, jotka vain laittoivat lapset siihen kouluun, jonka vieressä asuivat – minun tapauksessani koko kylän ainoaan kouluun. Ei ollut tasokokeita, ei tarvinnut miettiä maksuja, ei lääkärintodistusta lapselle, ei kielitaidon tasoa, ei koulun tasoa. Siihen kouluun mentiin mikä oli tarjolla, ja ihan hyvinhän tässä on kieltämättä pärjätty sillä pohjalla.

Mainokset