Maailman reunalla

Viimeksi kerroin siitä, kuinka olin Suomesta Saudeihin lentäessäni joutua ongelmiin passini kanssa, joka on menossa kesällä vanhaksi. Koska passi oli enää alle 6 kk voimassa, paluuni Saudi-Arabiaan sen kanssa ei ollutkaan niin yksiviivaista kuin yleensä. Päätimmekin sitten mieheni kanssa lähteä uusimaan passia mahdollisimman nopeasti, että pääsen jatkossakin liikkumaan maasta toiseen helposti. Suomen passia voi Saudi-Arabiassa anoa tasan yhdestä paikasta, ja se on Suomen suurlähetystö Riadissa. Sinne on tehty useampi matka lasten passeja hoitaessa, ja nyt sitten lähdimme anomaan minulle uutta passia viime viikonloppuna. Riadiin on noin neljän tunnin ajomatka meiltä ja päätimme jäädä viikonlopuksi pääkaupunkiin, sillä ajo on aika raskas lapsille. Kun nyt olisimme joka tapauksessa Riadissa, minä halusin nähdä vähän uusia nähtävyyksiä, ja viime perjantaina lähdimmekin maastoautollamme vähän off-roadaamaan eli ajamaan aavikolle. Suuntanamme oli kalliomuodostelma nimeltä Edge of the World, eli vapaasti suomennettuna maailman reuna. Paikka on keskellä autiomaata ja kallioilta on iso tiputus, ja maisemat ovat hulppeat – autiomaata näkyy silmänkantamattomiin.

Edge of the World oli parin tunnin ajomatkan päässä Riadista. Matkaa ei kilometreissä ollut niin paljoa, mutta maasto oli melko vaikeakulkuista, erityisesti viimeiset 20 km. Kallioille ajettiin laakson läpi, jossa ajettiin hiekalla ja aina välillä ylitettiin kuivia joen- ja puronuomia. En halunnut meidän ajavan kovin kovaa siksikään, että meillä oli lapset kyydissä ja erityisesti huolehdin ettei vauva – joka on kyllä jo 9 kuukauden ikäinen ja aika vanttera poika – joutuisi kovan täristyksen kohteeksi. Joten ajelimme sitten aika rauhakseltaan kohti määränpäätämme. Luonto oli laaksossa hyvin erilaista kuin mihin olemme tottuneet Saudi-Arabiassa. Näimme aika paljon puita ja pensaita ja laaksoa reunusti kukkulat. Toki näimme matkalla myös paljon kameleita, ja koska aika hiljattain oli satanut, myös kukkia.

20190125_114803

Laaksossa matkalla kohti kallioita

Pääsimme perille hyvin ja pidimme pienen piknikin ennen kuin aloimme kavuta ylös kallioille. Siinä auton takakontilla istuessamme luoksemme pysähtyi seurue miehiä ja naisia jotka olivat olleet kapuamassa kallioille ja olivat nyt jo matkalla takaisin autolleen. He pysähtyivät erityisesti ihastelemaan lapsiamme, jotka vaaleine hiuksineen ja sinisine silmineen ovat aina yhtä iso nähtävyys tässä maassa, mutta kiinnitin myös huomiota siihen, että seurueen naiset olivat kiivenneet kallioille t-paidoissa ja trikoissa. Vielä kun selvisi että porukka oli saudeja, päätin minäkin jättää abayan autoon ja kiivetä farkuissa ja pitkähihaisessa paidassa, mikä oli tietysti minulle paljon helpompaa kuin kiivetä kaapu päällä. Täällä on nyt talvi ja jotkin päivät ovat olleet viileitä, mutta kiivetessä t-paita olisi riittänyt varsin hyvin lämpötilan puolesta. Kannoin myös poikaamme kantorepussa ja ylimääräinen 10 kiloa kannettavaa kyllä tuntui jaloissa ja selässä! Kiipesimme aika varovasti ylös lasten vuoksi, mutta tyttäremme kiipesi oikein mallikelpoisesti ja minäkin pääsin perille vauvan kanssa hyvin. Kallioilla ei ole minkäänlaisia kaiteita vaan koko paikka on aika lailla luonnontilassa, joten lasten kanssa piti olla tarkkana koko ajan. Mieheni ja tyttäreni kävelivät koko matkan muodostelman viimeiselle ja jyrkimmälle kukkulalle, mutta minä ja poika jäimme odottamaan toiseksi viimeiselle mäelle. En luottanut omiin jalkoihini kantorepun kanssa tarpeeksi lähteäksi seikkailemaan ihan loppuun saakka reittiä.

20190125_124915

Kuvassa vasemmalla jyrkin ja vaikeakulkuisin kukkula

Paikka oli todella upea, niin kuin kuvista näkyy. Meillä oli muutama muu seurue kiipeämässä kanssamme ja näimme aika paljon autoja tullessamme kallioille. Monet olivat pakanneet teltan ja grillauskamat mukaan ja pitivät leiriä laaksossa. Näin talvella säät ovat mukavat kaikkeen ulkoiluun, kun päivälläkään ei ole liian kuuma. Luimme ennen paikalle menoa esitteen, jossa kerrottiin mm. että kallioille ei pitäisi koskaan lähteä vain yhden auton seurueella (tämä on perusohje kaikessa off-roadauksessa) ja että auton on oltava neliveto, koska maasto on vaikeakulkuista. Menimme kuitenkin vain omalla porukalla, koska näimme niin monta muutakin ajelijaa että olisimme varmasti saaneet nopeasti apua, jos olisimme jääneet kiinni hiekkaan. Laakson portilla oli myös eräälainen tarkastuspiste, jossa saimme neuvoja miten ajaa ja josta olisi varmasti saanut myös apua tarvittaessa. Ja näimme monenlaista autoa laaksossa ajelemassa, ihan pikkuautosta minibussiin, joten tuntuu että kaikki eivät ota ohjeita niin vakavasti… ylipäänsä näimme taas autoja, joissa lukuisat lapset hyppivät ja pomppivat penkeillä ilman turvavöitä ja roikkuvat ulos ikkunoista. Turvallisuus ei ole aina täällä kovin korkealla prioriteissa mitä tulee autoiluun.

20190125_133553

Pääsin minäkin reunalle, ilman lapsia tosin

Saudi-Arabiassa on muitakin hienoja paikkoja joissa olisi kiva käydä. Suurin osa sijaitsee aika vaikeakulkuisen ja/tai pitkän matkan päässä, mutta ehkä lähdemme vielä uudestaan seikkailemaan maastoautollamme ja katselemaan paikallisia nähtävyyksiä. Turismiahan maassa ei juurikaan ole, koska maa on yhä aika lailla suljettu ulkopuolisilta matkailijoilta. Olisi hienoa nähdä maata ja sen eri puolia nyt niin kauan kuin täällä asumme.