Leirielämää

Kuten olen useasti ennenkin kertonut, elämme Saudi-Arabiassa suljetulla asuinalueella, compoundissa, eli vapaasti suomennettuna leirissä. Tämä nykyinen asuinpaikkamme on jo kolmas leiri jossa asumme täällä, ja tähän astisista asuinpaikoistamme paitsi mukavin myös kaikista tiivein. Täällä on hyvin aktiivinen (nais)asujien ryhmä, jotka järjestävät monenlaista toimintaa – olen itse asiassa tulossa juuri rouvien aamupalalta, jossa tarkoituksena oli lähinnä tutustua uusiin ihmisiin ja nauttia leirin tarjoamasta ilmaisesta aamupalasta.  Leirissämme on esimerkiksi ryhmäliikuntatunteja todella runsaasti – on pilatesta, bodypumppia, uimatunteja, kickboxingiä, spinningiä, hiit-tunteja, joogaa ja niin edelleen. Monet rouvista ovat yritteliäitä myös muilla saroilla. Leirissämme myydään ruokaa ja leivonnaisia useamman rouvan toimesta, eräs rouva pitää taidetunteja lapsille, toinen vaate- ja sisustusputiikkia, ja nyt uutuutena leirin ravintolassa on tietovisa kerran kuukaudessa (!). Olen itsekin nyt osa tätä yritteliäiden rouvien joukkoa kun opetan suomea 0-3 kertaa viikossa. Määrä vaihtelee siksi, että opetettavina on kaksi kouluikäistä lasta ja yksi kahden nuoren lapsen äiti – todennäköisyys siihen, että joku lapsista ja/tai aikuisista on sairaana on aika suuri. Ja koska tyttäreni on kotona kanssani suurimman osan päivästä joudun vähän sumplimaan milloin suunnittelen opetuksen ja milloin itse asiassa opetan. Esimerkiksi lapsioppilaani käyvät yleensä iltapäivisin koulun jälkeen suomen tunnilla ja yritän opettaa tyttäreni päiväuniaikaan, mutta kaikki taaperoiden vanhemmat tietävät että joskus lapsia ei vaan huvita nukkua päiväunia tai ne jäävät jostain syystä lyhyeksi. Mutta jos siis ihmettelette miksen ole kirjoittanut blogia taas vähän aikaan niin se johtuu yksinkertaisesti siitä että olen ollut melko kiireinen! Ei ole ihan helppoa räätälöidä suomen yksityisopetusta useampi tunti viikossa. Siihen menee minulla yllättävän paljon aikaa – mutta mukavaa on silti pitää yllä edes jonkinlaista ammattitaitoa.

Aina välillä leirissämme tuntuu kuin olisi palannut ajassa taaksepäin jonkinlaiseen 50-lukulaiseen idylliin (tai dystopiaan, riippuen näkökannasta!). Ensinnäkin suurin osa naisista on tosiaan kotirouvina, varsinkin jos heillä on (pieniä) lapsia. Saudi-Arabiassa työllistyminen naisena ei ole aina helppoa, ja jotkut rouvista eivät myöskään puhu niin hyvin englantia että voisivat työllistyä esimerkiksi kansainvälisiin kouluihin.  Toisekseen lähes kaikki leirin asujat edustavat ydinperheitä – talot ja asunnot leirissämme on suunnattu perheille, ja ymmärrettävästi täällä on todella paljon lapsia. Tämä tarkoittaa puolestaan sitä että suurin osa porukasta viettää iltansa rauhallisesti kotona ruokaa perheen kanssa syöden eikä suurempia järjestyshäiriöitä ole. Koska alkoholi on laitonta, pubiinkaan ei voi lähteä, joten iltaisin lähinnä porukka saattaa käydä kuntosalilla tai uima-altaassa iltauinnilla. Elämä on siis hyvin rauhallista ja puhtoista. Miesten työt alkavat aikaisin, esimerkiksi oma mieheni lähtee kotoa jo 6.30 mennessä, joten täällä mennään myös verrattain aikaisin nukkumaan. Täällä on myös hyvin turvallista, sillä kyseessä on aidattu alue jonne sisälle pääsyyn vaaditaan kahden eri turvatarkastuksen läpikäynti. En esimerkiksi lukitse kotimme ulko-ovea lähtiessäni viemään tytärtäni päiväkotiin aamulla, varsinkin jos tiedän että olen vai 5-10 minuuttia poissa kotoa. Ensinnäkin päiväkoti on oikeasti noin 100 metrin päässä kotoamme, ja toisekseen kuka meille nyt menisi sisälle sillä välin? Tunnen kaikki naapurit eikä meillä edes ole mitään kovin arvokasta varastettavaa. Lähinnä lapset voisivat uteliaisuuttaan käydä meillä sisällä. Mutta missä muualla maailmassa voisin jättää ulko-oven auki ja luottaa siihen, ettei kukaan varastaisi meiltä mitään?

Leirissä näkee myös samoja ihmisiä aina samaan aikaan. Tyttäremme on tosiaan aamupäivät 8-12 hoidossa (tällä hetkellä tosin pohdin vähentäisimmekö päiväkotikertoja niin, että hän olisi vain kolmena aamuna viikossa hoidossa), ja kun vien tytön hoitoon näen aina samat äidit ja lapset. Vaikka olemme olleet täällä leirissä vain kolme kuukautta, tunnen jo todella paljon ihmisiä. Päiväkoti on pieni ja siinä käy lähinnä leirin omia lapsia hoidossa, muutama lapsi tulee myös ulkopuolelta. Kun tytär on jätetty päiväkotitätien huomaan yleensä suuntaan suoraan leirin kuntosalille tai erilaisille ryhmäliikuntatunneille, ja siellä tapaa tähän aikaan erityisesti muita äitejä, jotka nauttivat aamupäivän muutamasta vapaatunnistaan. Vaihtoehtoisesti voi hypätä leirin omaan ostosbussiin ja ajella ostoskeskukseen aamupalalle ja shoppailemaan. Yritän aamuisin tehdä myös töitä, eli suunnitella opetuksen valmiiksi ja hoitaa kotitöitä alta pois, ja sitten kahdeltatoista haen tytön hoidosta. Iltapäivällä neljän maita samat äidit ja lapset kokoontuvat taas leirin leikkipuistossa, kunnes koittaa aika lähteä kotiin laittamaan ruokaa ja tapaamaan töistä saapunutta miestä. Olemmekin nauraneet muitten äitien kanssa että me olemme The Real Housewives of Saudi Arabia… Sanotaan että lapsille rutiinit ovat hyvästä ja kyllä ne omassa arjessakin helpottavat elämää, mutta välillä leirielämä tuntuu puuduttavan samanlaiselta päivästä toiseen. Missä tahansa normaalissa paikassa voisi esimerkiksi kävellä tai mennä julkisilla liikennevälineillä minne haluaa, ja käydä vaikka joka päivä eri leikkipuistossa tai eri kahvilassa. Mutta elämä on nyt tällaista ja onneksi leirissämme on paljon muita ihmisiä samassa tilanteessa. Viihdymme täällä olosuhteisiin nähden oikein hyvin, minä, mieheni ja tyttäremme.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s