Päiväkodissa

Tämä blogikirjoitus on myöhästynyt jo muutaman viikon ensin aikomastani aikataulusta, mutta meillä on ollut viime viikkoina tyypillistä lapsiperheen härdelliä: ensin lapsi oli flunssassa, sitten kovassa yskässä, sitten oksennustaudissa, sitten minä olin oksennustaudissa… nyt juuri kaikki ovat enemmän tai vähemmän terveinä, joten pääsen viimein kirjoittamaan blogia aikomastani aiheesta eli päiväkodista. Niin, lapsi aloitti jo kolmisen viikkoa sitten päiväkodissaan, mutta koska me olemme olleet kipeänä niin paljon, on päiväkotiolo ollut vielä aika rikkonaista. Tyttö oli välissä mm. viikon kotona sairastamassa. Päiväkodin aloittaminen lienee useimmille vanhemmille jännittävä hetki: miten se pärjää, itkeekö se siellä ikäväänsä, ovatko hoitajat kilttejä, poimiiko se sieltä kaikki maailman pöpöt, onko virikkeitä, ja niin edelleen. Jännittävää se on ollut myös meille, ehkä erityisesti minulle. Murehdin jo etukäteen miten lapsi tulee hoidossa viihtymään, sillä viimeisen puoli vuotta tyttö on vierastanut enemmän tai vähemmän kaikkia muita kuin minua tai isäänsä. Lisäksi en tiedä miten hyvin tyttö ymmärtää englantia, ja päiväkodissa puhutaan vain englantia – tosin muut ryhmäläiset puhuvat  ainakin nimiensä perusteella äidinkielenään arabiaa, eli tyttö kuulee myös paikallista puheenpartta varmasti hoitopaikassaan.

Kun ilmoitimme tyttäremme päiväkotiin viime keväänä ajatuksena oli, että minä palaan töihin. Sittemmin töihin paluussa ilmeni ongelmia, ja jäin löysään hirteen odottelemaan että onkohan syksyllä töitä tarjolla vai ei. New Yorkin matkamme jälkeen, kun koulun alkuun oli enää muutama päivä aikaa, aiemmasta työpaikastani kansainvälisestä koulusta otettiinkin yhteyttä että kiinnostaisiko minua vielä palata töihin. Vastasin viestiin varovaisesti kyllä – en erikoisesti pitänyt siitä, että ensin töitä luvattiin ja järjestimme kaiken sitä silmällä pitäen että palaan töihin, sitten sanotaan ettei töitä olekaan, ja sitten taas muutaman päivän varoitusajalla pyydetään töihin. No, töitä olisi ollut tarjolla, mutta vain kokopäiväisesti. Tein yhdessä mieheni kanssa päätöksen viime keväänä etten halua vielä palata töihin kokopäiväisesti, vaan tehdä ainoastaan aamupäiviä, jos se on mahdollista. Tytär on päiväkodissa 7.45 – 12.15, ja sen ajan voin työskennellä. Koulussa tähän järjestelyyn ei tälläkään kertaa kuitenkaan suostuttu, joten nyt tilanne on se, että minä olen kotiäitinä ja lapsi on osa-aikahoidossa.

Olisi ollut ihan mielenkiintoista palata töihin ja se olisi varmasti antanut vähän eri näkökulmaa maailmaan vauvavuoden jälkeen, mutta tällä hetkellä minua ei kauheasti harmita se, ettei työkuvio onnistunutkaan. Kun koko töihinpaluu meni sellaiseksi juupas-eipäs-juupas -väännöksi kuin se meni, minulla meni vähän maku koko hommasta. Luulenkin, että jos Saudeissa vielä palaan töihin niin työpaikka tulee olemaan eri kuin tämä koulu. Lisäksi prioriteettini ovat muuttuneet sillä tavoin, että ensimmäisenä vuotenamme täällä olin kiitollinen melkein mistä tahansa työstä ja minulla riitti virtaa työn opetteluun. Nyt lapsen saannin myötä minusta on tullut itsekkäämpi, luultavasti siitä syystä että aikani on nykyään niin rajallista. Palkka, jota olisin saanut puolipäivätyöstä olisi luultavasti juuri ja juuri riittänyt maksamaan tyttären päiväkotipaikan, jos edes sitä. Opettajien palkat eivät muutenkaan ole täällä niin hyvät kuin esimerkiksi Suomessa, ja koska olen ns. local hire, palkkani on vielä puolet pienempi kuin normaalista (local hire on yleensä henkilö, jonka oleskeluluvan maksaa puoliso, ei työpaikka – minun tapauksessani olen täällä mieheni viisumin ja oleskeluluvan turvin). Ja koska olisin tehnyt vain puolipäivätyötä, olisin saanut neljäsosan normipalkasta. Kun palkka on niin nimellinen, siinä alkaa jo sitten miettiä että haluanko harrastaa töissäkäyntiä, vai kenties jotain muuta? Erityisesti kun ottaa huomioon, että minulla on yhtä tasoa korkeampi korkeakoulututkinto kuin suurimmalla osalla opettajista täällä – esimerkiksi amerikkalaisilla riittää kandidaatin paperit opettajan töihin, Suomessa vaaditaan maisteritasoa, ja vielä pedagogisilla opinnoilla.

Nyt kun lapsi on päiväkodissa, minulla on ollut aikaa muun muuassa urheilla, lukea ja tulevaisuudessa kenties opiskella. Ja se on ollut oikein positiivinen asia. Meillä ei ole täällä Saudeissa perhettä, joten turvaverkko on sillä tavoin ehkä perusperhettä heikompi (tosin ei kaikilla Suomessakaan isovanhemmat tai muu perhe osallistu lastenhoitoon, tiedän). Niinpä meillä ei ole mieheni kanssa juuri ollut kahdenkeskistä aikaa, sillä jompikumpi hoitaa aina lasta. Ja koska mieheni käy töissä, minä olen hoitanut arkisin suurimman osan lastenhoidosta. Nyt on ollut ihanaa, kun on saanut aamuisin esimerkiksi ihan rauhassa kirjoittaa tätä blogia tai käydä uimassa tai käydä kavereiden kanssa kahvilla. Tähän vapaa-aikaan liittyy kuitenkin minun kohdallani myös syyllisyyttä. Suomessa ei luultavammin tulisi sellaista tilannetta, että lapsi olisi hoidossa ja minä kotona, ihan jo siitä syystä että se olisi taloudellisesti kestämätön tilanne. Olenkin kamppaillut itseni kanssa siitä, olenko laiska ja huono äiti, kun laitan lapseni osa-aikahoitoon ja olen itse ”vain” kotona. No, jos kysyy rouvilta täällä mielipidettä asiasta niin en ole, sillä täällä suurimmalla osalla perheitä on oma nanny tai lapset ovat osa-aikahoidossa. Lisäksi aika moni on sitä mieltä että lapselle on hyväksi oppia sosiaalisia taitoja varhain ja että lapsen luonne menee pieleen, jos häntä ei laita tarpeeksi nuorena hoitoon (aika vastakkainen näkemys siihen, mitä Suomessa asiasta ajatellaan…!). Toinen vaihtoehto päiväkodille olisi ollut ottaa nanny tai muu palkattu lastenhoitaja, mutta minä olen melkeinpä kallistumassa sille kannalle, että meidän perheessämme päiväkoti on toimivampi vaihtoehto. Ensinnäkin suurin osa nannyistä haluaa kokopäivätyön, ja me tarvisimme vain muutaman tunnin lastenhoitoapua aamuisin. Vaikka nautin omasta ajastani, haluan kuitenkin suurimman osan päivästä viettää tyttären kanssa, kun siihen kerran on mahdollisuus. Toisekseen luotettavan lastenhoitajan löytäminen voi olla hankalaa. Olen nähnyt niin paljon nannyjä jotka antavat lasten touhuta mitä vaan samalla kun itse räpläävät älypuhelinta että olen vähän epäluuloinen. Täällä ei myöskään ole mikään rikos lyödä lapsia, ja tämänkaltaiset asiat huolestuttaisivat minua. Päiväkodissa on ainakin selkeät säännöt kaikille ja useita aikuisia paikalla. Lisäksi päiväkodissa tyttö oppii sosiaalisia taitoja, saa enemmän virikkeitä kuin lastenhoitajan kanssa (päiväkodissa toteutetaan opetusohjelmaa jo taaperoillekin!) ja oppii luultavasti englannin melko hyvin, joten olen ihan tyytyväinen valintaamme. Mutta jokainen vanhempi varmasti pohtii omia valintojaan ja niiden oikeudellisuutta, ja niin minäkin. Olenko itsekäs halutessani muutaman tunnin omaa aikaa? Kärsiikö lapseni siitä?

Lopuksi vielä sellainen huomio, että kun olen jutellut näistä asioista muutaman suomalaisen äiti-kaverini kanssa, he ovat pitäneet minua lähinnä pimeänä kun murehdin heidän mielestään täydellisestä järjestelystä – eli muutama tunti äidille omaa aikaa, ei pakkoa palata töihin, loppupäivä uudella innolla lapsen kaa touhuamista. Tämä on toden totta first world problem: kuinka monella on mahdollisuus laittaa lapsi osa-aikahoitoon ja jäädä kotiin toteuttamaan itseään? Olen matkoillani tavannut sellaisia äitejä, jotka ovat jättäneet lapsensa toiseen maahan voidakseen työskennellä paremmassa työpaikassa ja lähettääkseen sitten rahaa lapsilleen. Se, miten paljon nämä äidit kaipaavat lapsiaan on todella kouriintuntuvaa, mutta he valitsevat työskentelyn ulkomailla koska heidän on pakko tehdä niin. Kuinka onnekas olenkaan ollessani tässä asemassa – muistaisinpa sen vain useammin.

Mainokset