Ison omenan jälkeen

Mish Mushkila pahoittelee taukoa blogin pitämisessä – olemme olleet jälleen lomalla ja paluu arkeen on ollut tällä kertaa erityisen haastavaa. Arabimaissa vietettiin jälleen Eid-juhlaa syyskuun alkupuolella ja miehellänikin oli useampi päivää lomaa tämän vuoksi töistä. Päätimme yhdistää näihin kansallisiin juhlapyhiin muutaman lomapäivän lisää ja suuntasimme koko perheen voimin New Yorkiin reiluksi viikoksi. Olen jo pitkään halunnut käydä New Yorkissa, enkä ollut tätä reissua ennen käynyt ollenkaan Amerikan mantereella. Expat-elämässä suurin osa matkoista joita teemme ei ole täysin meidän valintamme varassa. Esimerkiksi tämän vuoden matkoista muutama tulee suuntautumaan Suomeen, ihan vain sen vuoksi että on mukavaa nähdä perhettä ja ystäviä ja nauttia Suomen luonnosta. Suomen matkojen lisäksi olemme tänä vuonna tavanneet sukulaisia täällä arabimaissa – ei tosin Saudeissa, koska tänne on niin vaikea saada viisumeita, vaan naapurimaissa. Lisäksi keväälle sattui hyvän ystäväni häät Ruotsissa, ja mieheni on työn puolesta käynyt jo kolmesti Kuala Lumpurissa, minä ja tytär mukana. New York olikin pitkästä aikaa loma jolla ei ollut mitään suurempaa tarkoitusta – emme tavanneet sukulaisia, emme osallistuneet häihin, kukaan ei ollut töissä jne. Olimme vain ja ainoastaan lomalla!

Amerikasta on varmaan jokaisella lukijalla oma mielikuvansa, oli siellä käynyt tahi ei. Kyseessä on myös niin valtavan suuri maa, että on vaikea mennä sanomaan yhden kaupungin perusteella mitään ehdottomia totuuksia siitä, millainen maa on kyseessä ja millainen kansanluonne amerikkalaisilla on. New Yorkiin ainakin mahtui monenlaista kulkijaa, siellä tosiaan näki ”all walks of life”, kuten sanonta kuuluu. Ensimmäiset päivät olimme mieheni kanssa ihmetyksen vallassa ihmisten pukeutumisen suhteen. Saudeissa tottuu siihen, että naisilla on yleensä hyvin peittävät vaatteet, ja miehilläkin ns. siisti yleisasu. Täällä on jo villiä jos miehellä on pitkät hiukset – arabimiehillä ei juuri koskaan näe tätä – ja esimerkiksi erikoiset hiusvärit tai lävistykset naamassa voivat aiheuttaa monenlaisia ongelmia, esimerkiksi ostoskeskuksiin ei välttämättä pääse edes sisään. No, ensimmäisenä päivänä New Yorkissa näimme muun muassa naisen soittamassa kitaraa pelkissä mikrosortseissa, eli täysin yläosattomissa. Monenlaista performanssitaiteilijaa tai vaan oman itsensä toteuttajaa näkyi myös. Parhaimpiin kuului keski-ikäinen mies, joka potki vaaleanpunaiset naisten alusvaatteet päällä potkulaudalla pitkin katuja… nämä nyt ovat ääriesimerkkejä, mutta pukeutuminen oli ihan arkitasollakin melko rohkeaa verrattuna siihen mihin olemme nyt tottuneet. Kaupungissa oli intiaanikesä parhaimmillaan, alkuun lämpötila oli 30 astetta joka päivä, ja tämä luonnollisesti heijastui myös pukeutumiseen. Välillä kaipaan sitä että saisi pukeutua ihan niin kuin huvittaa, vaikka harvoin asia on niin Suomessakaan, jossa ilmasto asettaa omat rajoituksensa pukeutumiselle eikä nyt töihinkään voi mennä missä tahansa vaatteessa. Täällä Saudeissa minusta on tullut vähän laiska pukeutuja. Ei ole järkeä laitaa mitään kovin ihmeellistä päälle, kun ei sitä kuitenkaan näe kovin moni ihminen. Kaupungilla pitää olla abaya päällä ja täällä leirissä olen lähinnä salilla, uima-altaalla tai leikkikentällä – tai ihan vaan kotona.

New Yorkissa – niin kuin oikeastaan missä tahansa normaalissa kaupungissa – oli myös ihanaa se, että saattoi kävellä melkein missä vaan, julkinen liikenne toimi, palveluita oli runsaasti ja puistoissakin saattoi viettää aikaa tuntikaupalla. Kaikki nämä normaalit toimet ovat hankalammin toteutettavissa Saudeissa, kuten olen usein ennenkin kirjoittanut. Kävelimme joka päivä kymmeniä kilometrejä ihan siitä ilosta että ulkona saattoi olla ja kävellä. Toki osansa kävelyintoon toi se, että monilla metroasemilla ei ollut hissejä, ja tyttären kärryt piti joka kerta pakata kasaan ja ottaa tytär kainaloon, jos meinasi metroon mennä. Usein oli helpompaa vaan kävellä, ja näkihän siinä samalla hyvin kaupunkia. Tyttö olisi halunnut myös itse kävellä kaupungin katuja, mutta siihen New York on aivan liian hektinen -hirveästi ihmisiä, joilla suurimmalla osalla on kiire, ja paljon liikennettä kaduilla. Ihanaa oli se, että ruokaa saattoi ostaa mistä vaan mukaan. Monessa kulmassa myytiin katuruokaa ja delejä oli paljon. Haimmekin monena päivänä delistä salaatit ja söimme niitä lounaaksi hyvällä ruokahalulla. Täällä Saudeissa en pääse edes kauppaan ilman taksia tai mieheni kyytiä, joten ruokahuolto on mietittävä tarkkaan monta päivää etukäteen, ellei halua joka ilta töiden jälkeen lähteä ruokaostoksille. Leirissämme on kyllä ruokakauppa, mutta sieltä saa vain aivan perustavanlaatuisia tavaroita, niin kuin maitoa, pastaa, riisiä jne. Jos jotain unohtuu kaupasta, sitä ilman on vaan pärjättävä, tai sitten värvättävä mies hakemaan puuttuvat tavarat kotimatkalla töistään. Jotkut rouvat käyvät taksilla tai ostosbussilla (leirin bussit vievät joka aamu naisia ostoskeskuksiin ja isoihin markeitteihin) ostamassa ruokaa, mutta siinä on iso kantaminen ja bussin odottelu voi käydä kohtalokkaaksi tässä säässä ostosten kylmäketjulle.

Matka oli monin tavoin hieno, mutta paluu tänne hiekkalaatikolle on ollut nyt erityisen hankalaa, niin kuin mainitsinkin jo. Ensinnäkin lennot olivat valtavan pitkät. Lensimme ensin Dohaan ja sieltä suora 14 tunnin lento New Yorkiin – ja sama takaisin tullessa. Tytärtä oli vaikea saada nukkumaan paluulennolla ja minä en nukkunut ollenkaan, ja aikaero on paluustamme lähtien vaikeuttanut erityisesti minun ja tyttären nukkumista. Mies on ollut onnekas ja saanut unen päästä kiinni, mutta ensimmäisen viikon tytär heräsi joka yö kymmenen maita ja valvoi kahteen kolmeen. Kun sitten lopulta sain tyton nukkumaan, en itse enää saanut unta. Olemme olleet nyt reilun viikon kotona ja viikkoon on mahtunut kolme yötä, jolloin en ole nukkunut ollenkaan. Olen pärjännyt vain muutaman tunnin päiväunilla. Nyt tyttären unirytmi on onneksi löytynyt ja hän on nukkunut muutaman yön ihan kunnon 10 tunnin yöunet putkeen, mutta minua vaivaa yhä unettomuus. Joka yö on nyt nukuttu mutta aika vähän. Toivon, että uni pikkuhiljaa palaisi, en ole koskaan aiemmin kärsinyt näin pahasta unettomuudesta, päinvastoin olen yleensä ollut hyvä nukkuja ja tykännyt nukkua pitkään silloin milloin se on mahdollista. Olen ilmeisen väsyneen näköinen kun lähikaupassakin tuttu kassa jo kyseli olenko ihan kunnossa, kun näytän kaiketi väsyneeltä ja kalpealta. Moni on lohdutellut että jet lag voi kestää kaksikin viikkoa, joten yritän nyt vain ottaa iisisti vielä tämän viikon. Mutta erityisen mukavaa tämä ei ole, sen voin sanoa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s