Lentäen tulee, lentäen menee

En ole koskaan elämässäni matkustanut niin paljon kuin tänä keväänä. Tässä viiden kuukauden aikana olemme käyneet Bahrainissa, Kuwaitissa, Omanissa, kaksi kertaa Malesiassa ja nyt palasimme juuri häistä Ruotsista. Ja ensi viikolla edessä on lentämistä jälleen, kun lähden tyttäreni kanssa kesäloman viettoon Suomeen. En edes erityisemmin pidä lentämisestä, ajoittain jopa pelkään sitä, mutta Saudi-Arabiasta maailmalle pääsyyn nyt sattumoisin tarvii useimmiten lentokonetta – vain lähimaihin voi ajaa. Ja koska täällä on nyt päivittäin yli 40 astetta lämmintä, en voi kuin odottaa pääsyä Suomeen. Tytär lähestyy vuoden ikää ja on erittäin aktiivinen konttaaja, kiipeäjä ja harjoittelee kovasti kävelemistä. Kun päivällä ei voi oikein mennä ulos, olemme molemmat pienen mökkihöperyyden vallassa täällä kotona ja pikkutyypille on vaikea keksiä tarpeeksi tekemistä. Lisäksi ensi viikolla alkaa Ramadan, mikä vaikeuttaa entisestään tekemisen keksimistä nimenomaan päivisin.

Mutta ajattelin tänään kirjoittaa lentämisestä Saudi-Arabiaan – ja täältä pois-, sillä siinä on joitakin ominaispiirteitä, joita ei muualla niin tapaa. Ensinnäkin lentokohteet Saudi-Arabiasta ovat hyvin erilaisia kuin vaikkapa Helsinki-Vantaalta. Täältä on paljon lentoja paitsi muualle lähi-itään myös Pakistaniin, Intiaan, Bangladeshiin ja muualle Aasiaan, ja toisaalta myös Afrikkaan sellaisiin paikkoihin joista en ole koskaan kuullutkaan. Osin tämä selittyy Saudi-Arabian maantieteellisellä sijainnilla, osin sillä mistä maista Saudeihin tulee paljon vierastyöläisiä. Vierastyöläisten määrän huomaa lennolle mennessään, sillä yleensä Saudeista lähtevästä lentokoneesta ainakin 80 % matkustajista on miehiä. Monet vierastyöläiset eivät saa perheviisumia ja ovat maassa yksin, ja he lentävät yksin tai mieskaveriporukassa tapaamaan perhettään. Välillä joukossa on muutama länsimaalainen nainen kuten itseni, tai arabinaisia, ja joskus myös nannyjä tai muita naistyöläisiä. Mutta odotussalin näky on yleensä hyvin miehinen, ja valkoisia naamoja ei yleensä näy kauheasti. Maasta lähtiessä miehillä ja naisilla on erillinen turvatarkastus, ja olen aina miestäni nopeampi, sillä naisten puolella ei koskaan ole jonoa. Lähinnä siellä saattaa kestää siinä, että henkilökunta jää ihastelemaan tytärtämme ja hänen sinisiä silmiään…

Myös matkatavarat ovat erilaisia kuin mihin Suomessa on tottunut. Monet vievät ruokaa mukanaan -riisisäkkejä, kasviksia ja muuta sen sellaista – , ja esimerkiksi Omaniin laskeutuessamme hihittelimme mieheni kanssa matkalaukkahihnalla pyörivälle yksinäiselle bataatille, joka oli selvästi tippunut jonkun paketista. Erityisesti Pakistan-Intia -suunnalle viedään myös mystisiä kanistereita jotain nestettä, jonka koostumuksesta minulla ei ole tietoa, mutta joiden turvatarkastus jumittaa helposti jonon muutenkin vaihtelevasti toimivilla Saudikentillä. Välillä näkee myös mattoja ja jopa jonkinlaisia turkiksia vietävän mukanaan, ja arabit puolestaan saattavat ottaa eväät mukaan lennolle – ei ole yksi tai kaksi kertaa kun lyhyelläkin lennolla naapurilla on ollut paperipussi mäkkäristä tai Starbucksista. Vierastyöläisten joukossa on myös sellainen ilmiö, että vaikuttaa siltä että osa heistä ei välttämättä osaa lukea kovin hyvin, ainakaan länsimaalaisia kirjaimia. Lentokoneessa on aina joku istumassa väärässä paikassa ja ihmisiä ryntäilemässä käytävässä väärään suuntaan yrittäen epätoivoisesti verrata boarding passin numeroa ja paikkoja, siinä onnistumatta. Saudi-Arabiasta lähtevillä lennoilla henkilökunta taluttaakin aina monta matkustajaa paikoilleen, ja olen nähnyt useamman kerran kun erityisesti naiset istuvat pokkana businekseen ja ovat yllättyneitä, kun heille tullaan kertomaan että sinun paikkasi on itse asiassa tuolla vähän kauempana… Niin ja tiedättehän Euroopasta tutut kuulutukset, joissa business class ja lapsiperheet / muut liikkumisvaikeuksiset ihmiset pääsevät ensin koneeseen? Kuulutukset ovat olemassa Saudeissakin, mutta niitä ei joko ymmärretä tai sitten niistä ei vaan välitetä. Koneeseen rynnitään minkä jaloista pääsee ja jonottaminen ei oikein onnistu, vaan koneeseen on pyrkimässä epämääräinen sumppu ihmisiä, kaikki samaan aikaan. Ylipäänsä sääntöjä ei noudateta, koneessa saatetaan nousta seisomaan kesken nousun tai laskeutumisen, käsimatkatavaroita voi olla reippaasti liikaa ja portille voi tulla ihan hyvin 5 minuuttia ennen koneen lähtöä ja ihmetellä että mikäs kiire tässä nyt on.

Itselläni tapahtuu lentokoneessa myös aina pieni metamorfoosi: Saudeista lähtiessä riisun abayan ja pakkaan sen pois (tosin lennän nykyään silti yleensä aika peittävissä vaatteissa, koneessa saa ihan tarpeeksi tuijotusta länsimaalaisena naisena ilman narutoppia ja sortsejakin), ja Saudeihin tullessa laitan abayan päälle kun kone laskeutuu. Jotkut länsimaalaiset naiset tulevat maahankin länkkärivaatteissa, viimeksi näin amerikkalaisen naisen jolla oli alle polven mittainen hame ja t-paita, eikä hänellä näyttänyt olevan ongelmia maahantulossa. Itse tosiaan laitan aina abayan päälle jo lentokoneessa, se on helpompaa niin ja viimeistään lentokentältä poistuessa abayaa tarvitsee joka tapauksessa. Ja näin tosiaan saa vähemmän tuijotusta osakseen. Ilmeisesti myös osa saudinaisista hellittää pukeutumiskoodin suhteen ulkomaille lähtiessään, abaya saattaa muuttua pitkiksi housuiksi ja peittäväksi puseroksi, ja niqab (vain silmät paljastava huntu, ns. ninjalook) voi muuttua hijabiin (huntuun joka peittää pään mutta jättää kasvot paljaiksi). Mutta lentokentillä vallitseva väri on erityisesti naisilla musta, suurimmalla osalla on abaya ja jonkinsortin huntu päällään. Miehet pukeutuvat joko perinneasuun tai sitten länkkärivaatteisiin. Joskus näkee nuoria pariskuntia, joissa arabimiehellä on kunnon ganstakuteet, lököfarkut, joku ”hieno” t-paita ja iso lippis, ja naisella puolestaan on se musta kaapu… Välillä lentokentillä näkee myös muslimipyhiinvaeltajia, joista miehet ovat paljain jaloin ja pukeutuneena eräänlaiseen kangassuikaleeseen – pyhiinvaellusvaatteissa ei saisi olla saumoja, siksi normaalit vaatteet eivät käy.

Maasta poistumisessa ja maahan tulossa on tosiaan molempiin suuntiin passi- ja turvatarkastus, jossa tarkastetaan viisumi ja oleskeluluvan voimassaolo sekä otetaan sormenjäljet. Erityisesti maahantulossa joskus tarkastuksiin voi olla todella pitkät jonot – jonoja on kolme, yksi saudeille ja muille GCC-alueen maiden asukkaille, yksi muille kansallisuuksille ja yksi niille, jotka tulevat maahan ensimmäistä kertaa. Saudi- ja GCC-jono on yleensä lyhyt ja rullaa nopeaan, ja kaksi muuta jonoa puolestaan rullaavat kohtalaisesti tai huonosti vähän riippuen siitä, kuinka paljon tullivirkailija pelaa matopeliä kännykällään tai onko hänellä juuri kahvitauko menossa tai tuttava jonossa, jonka kanssa pitää vaihtaa pakolliset kuulumiset. Koneen laskeuduttua saudit ja muut arabit tallustelevatkin rauhassa portilta kohti tarkastuksia, ja kaikki muut matkustajat yleensä pitävät pientä puolijuoksua, sillä mitä edemmäs pääset jonossa, sitä nopeammin pääset turvatarkastuksista läpi. Onneksi lapsen kanssa pääsee yleensä istumaan aika eteen lentokoneessa ja siten myös nopeasti ulos koneesta, mikä auttaa pääsemään jonossa aika eteen!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s