Voiko kaiken saada?

Oikea vastaus otsikon kysymykseen on ”ei”, mutta se ei estä ihmisiä tavoittelemasta monenmoista. Itse olen pohtinut tätä kysymystä paljon viime aikoina miettiessäni sitä, miten yhdistää työelämä ja äitiys. Kun mieheni sai töitä Saudi-Arabiasta pari vuotta sitten oli meillä suuri pohdinta siitä, voimmeko jättää elämämme Suomessa taakse ja aloittaa uuden vaiheen täällä Saudeissa. Yksi pohdittava asia oli minun työni ja työllistymiseni. Lähtöhetkellä olin määräaikaisessa työsuhteessa Helsingin yliopistossa työssä, josta halusinkin liikkua eteenpäin, joten päätös ei ollut siltä osin vaikea (ja näyttää siltä että Helsingin yliopiston jättäminen oli oikea ratkaisu, sillä yt:t ovat nyt iskeneet kovasti myös entisiin työtovereihini). Se sen sijaan mietitytti mitä Saudi-Arabiassa voisi tehdä naisena ja expat-vaimona. Mieheni olisi töissä joka päivä 07.00-16.00, mutta mitä minä tekisin? Onneksi sain oletettua nopeammin töitä kansainvälisessä koulussa ja suurimmalta osin nautinkin työstäni. Minulle oli kuitenkin selvää, että tyttäremme syntyessä pidän välivuoden ja jään hoitamaan lasta kotiin. Halusin nauttia vauvavuodesta ja opetella rauhassa uutta rooliani vanhempana – eikä ajatus siitä, että joku vieras hoitaisi koko päivän lastamme tuntunut hyvältä. Minun kotiinjäämiseni oli meille myös taloudellisesti mahdollista, mikä ei ole aina tilanne muualla maailmassa tai edes täällä Saudeissa, joten tiedostan miten etuoikeutettuja me olemme.

Toisaalta minulla oli myös selvästi mielessä se, että vuoden jälkeen haluaisin palata töihin. Vaikka olen nauttinut vauvavuodesta kotona, kaipaan myös aikuisten seuraa ja mahdollisuutta toteuttaa itseäni muullakin tapaa kuin äitinä. Koska tyttäremme on vielä niin pieni, olin ajatellut palata osa-aikatöihin ensi syksynä. Tällä tavoin tytär olisi hoidossa vain puoli päivää, jolloin minun mielessäni tämä olisi ollut sellainen tilanne josssa saan kaiken: minä saisin työhaasteita mutta vähän vähemmän kuin aiemmin, ja tytär oppisi sosiaalisten suhteiden taitoja ja englantia, mutta ehtisi myös olla kotona. Niinpä lähdinkin ehdottamaan edelliseen työpaikkaani sellaista järjestelyä, että palaisin töihin osa-aikaisesti. Suhtautuminen tähän oli myönteistä, kaikki näytti järjestyvän haluamallani tavalla ja niinpä ilmoitimme tyttären hoitoon ensi lukuvuodelle aamupäiviksi ja maksoimme jo hoidon ennakkomaksunkin. Mutta nyt sitten muutama viikko sitten selvisi, että koululla ei olekaan tarjota minulle töitä – ainakaan näillä näkymin. En tiedä mikä on muuttunut, sillä olen koko kevään käynyt keskusteluja tulevasta työstä koulun rehtorin kanssa ja kaiken piti olla jo selvää. Tiesin kyllä, että osa-aikaisen työn pyytäminen oli riskialttiimpaa kuin hakea normaalia kokopäivätyötä, mutta en ollut – enkä ole vieläkään – halukas laittamaan tytärtäni näin nuorena hoitoon koko päiväksi, kun minun ei ole pakko niin tehdä. Jos kyseessä olisi unelmatyöni niin ehkä harkitsisin sitten asiaa uudelleen, mutta tämä on kuitenkin vain väliaikainen työ maassa jossa en aio asua loppuelämääni. Joten vaikka yritin saada kaiken, tällä kertaa perheen etu ajoi työn edelle.

Nyt on sitten harkittavana se, mitä teemme päivähoitopaikan suhteen. Olemme jo maksaneet sen osin ja hyvät hoitopaikat ovat täällä kiven alla – jos luovumme paikasta, jonossa on varmasti monta ottajaa. Ulkomailla perheen perustamisessa on se huono puoli, että sukulaiset ovat kaukana ja (luotettavaa) lastenhoitoapua ei ole niin helppo saada. Jos minä haluan tehdä jotain, vaikka käydä kuntosalilla, mieheni katsoo lasta sen aikaa. Yhteistä aikaa kaksin mieheni kanssa ei tästä syystä juuri ole. Kaipaan ylipäänsä suuresti sitä, että saisi edes tunnin pari viikossa  tehdä ihan mitä lystää, ja siksi en haluaisi täysin luopua hoitopaikasta. Mutta tarvitsemmeko hoitopaikkaa viideksi aamuksi viikossa jos minä en ole töissä? Yritän jälleen saada kaiken ja olen käynyt päiväkodin kanssa neuvotteluja siitä, jos tyttö olisi hoidossa kolme aamua viikossa. Tällä tavoin minä saisin edes hiukan omaa aikaa ja tyttö oppisi yhä sosiaalisia suhteita ja englantia, mutta ehtisi olla kotonakin runsaasti. Päiväkoti ei kuitenkaan tähän suostu, he pitävät kiinni ajatuksesta että kyseessä on koulu (!) johon osallistuminen on pakollista joka päivä. Minä taas en pääse yli ajatuksesta että täällä jo yksivuotiaat käyvät koulua ja seuraavat opetusohjelmaa… no, uusin käänne tässä draamassa on se, että kun kävin viimeksi juttelemassa asiasta päiväkodissa minulle kerrottiin että heillä olisi itse asiassa päiväkotiopettajan paikka vapaana, laitapa CV tulemaan ja palaamme asiaan. En tiedä yhtään mitä nyt tapahtuu, sillä lähdimme tätä tapahtumaa heti seuraavana päivänä mieheni työmatkalle mukaan Kuala Lumpuriin ja palasimme nyt vasta Saudeihin. En edes tiedä haluanko päiväkotiin opettajaksi, se on aika rankka työ paimentaa isoa ryhmää taaperoita!

No, lapsen saamisen jälkeen on tapahtunut sellainenkin muutos, että en ehdi stressaamaan työkuviosta niin paljon kuin ennen. Se tapahtuu mitä on tapahtuakseen, ja kävi tässä mitä tahansa, asiat järjestyvät jollakin tavalla. Ehkäpä olen oppimassa viimein arabimentaliteettia. Inshallah…

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Voiko kaiken saada?

  1. Paluuviite: Päiväkodissa | mish mushkila

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s