Operaatio syöttötuoli

Entisessä elämässäni (lue: ennen muuttoa Saudi-Arabiaan ja ennen äidiksi tuloa) pidin shoppailusta. En ollut mikään hullu himoshoppaaja mutta nautin aina välillä kauppojen kiertelystä ja kauniiden tavaroiden tai vaatteiden ostamisesta. Voi olla, että nauttisin ostoksilla käymisestä yhä jos se olisi hieman helpompaa, ja toisaalta jos olosuhteet olisivat erilaiset ostoksilla käymisessä olisi enemmän mieltä. Ensinnäkään minun ei juuri tee mieli ostaa kotiin mitään muuta kuin välttämättömintä, sillä tietoisuus siitä että joskus tästäkin talosta on taas muutettava on koko ajan mielessä. Ulkomaankomennus on luultavasti tietyn määräajan mittainen ja sen jälkeen on pakattava maallinen omaisuus ja päätettävä, mihin maahan muutetaan sitten. Silloin olisi suotavaa että se maallinen omaisuus olisi aika pieni, tai ainakin että suuren osan siitä voisi myydä tai jättää jälkeensä. Sisustuslehdet eivät siis varsinaisesti kuulu tämänhetkiseen elämääni, ja suurin osa tavarasta on paikallisesta Ikeasta hankittua. Toisaalta uusia vaatteitakaan en tarvitse juuri nyt. Vaatekaappi on täynnä mitä ihanempia mekkoja ja toppeja ja ties mitä, jotka odottavat sitä aikaa että saisin loput raskauskilot tiputettua ja että imetys myös vähenisi (tällä hetkellä vaatteiden on pakko olla sellaisia, että imetys onnistuu vaivatta ja usein). Toisaalta täällä ei niin tarvitse lämpimiä vaatteita ja pukeutuminen on aika rentoa – ei siis todellakaan ole tarvetta ostaa uutta jakkupukua tai farkkuja, vaan vanhat vaatteet riittävät oikein hyvin. Ja kun kaupoissa ei edes voi kokeilla vaatteita vaan vaate pitää ensin ostaa ja käydä sitten kauppakeskuksen vessassa tai kotona kokeilemassa sopisiko vaate päälle vai ei, en ole oikein jaksanut innostua uusien vaatteiden ostamisesta. Tytär onkin tällä hetkellä taloudessamme ainoa joka saa  säännöllisesti uusia vaatteita.

Tyttärestä puheen ollen: hän alkaa lähestyä 6 kuukauden ikää, mikä tarkoittaa sitä että pikku hiljaa pitäisi alkaa syödä muutakin ruokaa kuin vain maitoa. Tätä tarkoitusta varten päätimme ostaa hänelle syöttötuolin – tällä tavoin hänkin pääsisi osaksi aterioita ja istumaan ruokapöydän ääreen. Koska olemme mieheni kanssa melko suunnitelmallisia ihmisiä, kävimme katsomassa syöttötuolia jo hyvissä ajoin reilu kuukausi sitten, marraskuun alussa. Kävimme lempilastenvaate ja -tavarakaupassamme (erään brittiläisen ketjun liike täällä Saudeissa), joka on osana isoa ostoskeskusta täällä, ja löysimmekin haluamamme syöttötuolin. Kuten niin usein ennenkin, syöttötuolin ostaminen ei ollut kuitenkaan niin yksinkertaista. Ensinnäkin liikkeessä ei ollut syöttötuolista kuin näytekappale, ja varsinainen syöttötuoli piti tilata jostain muualta. Tämä on muuten harvinaisen usein tilanne täällä, varastot tuntuvat olevan olemattoman pienet ja haluamaansa tuotetta ei usein saa mukaansa kaupasta, mikä on turhauttavaa. Meillä on huonoja kokemuksia tavaroiden tilaamisesta – toimitusajat ovat aina pidemmät kuin luvataan, ja välillä tuote ei ole ollut alkuunkaan sitä mitä olemme halunneet. No, päädyimme kuitenkin tilaamaan syöttötuolin, olihan meillä aikaa odotella sitä. Kaksi viikkoa annettiin toimitusajaksi, inshallah…

Nyt tapahtumasta on kohta kuusi viikkoa aikaa ja yllättäen syöttötuolia ei ole kuulunut eikä näkynyt. Laitoin mieheni asialle selvittämään asiaa, sillä hän on meistä kahdesta se kärsivällisempi. Ongelmana on kuitenkin ollut se, että kyseisessä liikkeessä ei ole vastattu puhelimeen. Missä tahansa muualla maailmassa sen voisi ajatella olevan bisnekselle tärkeää että asiakkaiden puheluiden vastattaisiin, mutta Saudeissa tämä on ihan normaalia. Kaupat, ravintolat tai virastot eivät välttämättä vastaa puhelimeen jos on kiirettä (tai jos ei vaan siltä tunnu). Lisäksi puhelimessa asioiden hoitamisessa voi olla pientä kielimuuria jos toisessa päässä puhutaan lähinnä arabiaa. Päätimme sitten tarttua härkää sarvista ja lähteä ihan paikan päälle kysymään syöttötuolia viime perjantaina. Saavuimme kauppakeskukseen yhdeltä tarkoituksena syödä lounasta ensin ja sitten hoitaa syöttötuoliasia kuntoon. Lounaan saimmekin syötyä, mutta kyseinen kauppa ei ollut vielä auki lopeteltuamme lounasta. Kauppakeskuksessa on tietyt ajat jolloin liikkeiden tulisi olla auki, mutta aukioloaikoja ei tunnuta valvovan vaan liike avaa silloin kun haluaa – jälleen missä tahansa muualla tämä olisi huonoa mainosta bisnekselle, mutta täällä arkipäivää. Päätimme sitten kierrellä muuten vähän kauppoja odotellessamme liikkeen  avautumista, ja löysinkin tyttärelle lämpimän fleecehaalarin tulevaa Suomen reissua varten. Reilun puoli tuntia kierreltyämme lähdimme katsomaan olisiko haluamamme kauppa jo auennut, ja noin 200 metriä ennen kuin pääsimme liikkeen ovelle kuulimme tutun rukoushuudon. Olimme täysin unohtaneet iltapäivän rukouksen, jonka ajaksi kaikki liikkeet ja ravintolat sulkevat tietenkin ovensa. Amatöörimäinen virhe, pitäisi aina tarkistaa rukousajat ennen kuin lähtee hoitamaan asioita! No. lähdimme katsomaan oliko kyseinen liike ollut lainkaan auki ennen rukousta ja olihan se, sillä kaupassa oli valot päällä ja liikkeen ovi oli vain osittain suljettu rukouksen ajaksi. Päätimme sitten jäädä odottamaan sen puolisen tuntia jonka rukous kestää, kun nyt olimme niin lähellä päästä hoitamaan asiaa kasvokkain… arvatenkin tässä kävi niin, että kun muut liikkeet aukesivat 30 minuutin kuluttua, haluamamme liike pysyi kiinni eikä työntekijöitä näkynyt mailla halmeilla. Odotettuamme liikkeen avautumiseta tunnin verran päätimme lopulta luovuttaa ja lähteä kotiin, eikä vähiten sen vuoksi että tyttärellä (ja myös minulla) alkoi palaa käpy.

Laitoin mieheni soittamaan liikkeeseen eilen illalla ja lopulta hän saikin jonkun sieltä kiinni. Harmi vaan että työntekijän englanti ei ollut kovin ymmärrettävää, eikä nyt ole ihan varmaa mikä tilanne on syöttötuolin suhteen. Näyttää siltä, että tuolia ehkä olisi mutta ei siinä värissä minkä olisimme halunneet (tässä vaiheessa aivan sama, kunhan saataisiin se helvatan tuoli!). Ei ole aivan selvää mitä tilauksellemme on tapahtunut ja miksi liikkeestä ei olla oltu meihin yhteydessä. Mieheni menee tänään töiden jälkeen selvittämään asiaa, jos vain ehtii. Auringonlaskun rukous tulee nimittäin vähän ennen viittä tähän aikaan vuodesta ja mieheni pääsee neljältä töistä…

No, tämä ei tietenkään ole universaalilla tasolla mikään suuri asia. Kyseessä nyt vaan on syöttötuoli. Mutta arkisella, henkilökohtaisella tasolla tämä selvittäköön osaltaan sitä, miksi en nauti shoppailusta enää. Jos löydät jotain mitä haluaisit ostaa, et kuitenkaan saa sitä heti mukaasi ja luultavasti joudut selvittelemään kohtuuttoman paljon erilaisia esteitä ennen kuin ehkä, hyvässä tapauksessa, saat haluamasi tuotteen kotiin. Niin ja ensin pitää päästä jotenkin ylipäänsä kaupoilla (naisethan eivät saa ajaa eikä julkista liikennettä ole, ja kävely ei todellakaan ole vaihtoehto) ja muistaa ajoittaa ostosreissu niin, ettei osu paikalle rukouksen aikaan. Saudi-Arabia onkin hyvää mainosta älä osta mitään -päivälle. Toden totta, tämä paikka saa minut harkitsemaan älä osta mitään -vuotta!

Mainokset

Posti kulkee

Jos sinä, hyvä lukija, olet harkinnut joulutervehdyksen lähettämistä minulle postitse, minulla on sinulle neuvo: älä tee sitä. Ensinnäkään tuskin tietäisit osoitettani, ja toisekseen on olemassa kohtuullisen suuri todennäköisyys sille että tervehdys ei tulisi perille, ainakaan yhtenä palana. Saudi-Arabiassa ei ole ollut perinteisesti tapana käyttää katuosoitteita. Vasta ihan viime vuosina on yleistynyt länsimaalainen tapa, jossa jokaisella talolla on numero ja kadun nimi. Aikaisemmin talot tunnettiin vain paikan mukaan, esimerkiksi sen ja sen kadun risteyksessä sen ja sen näköinen talo. Suomalaisesta tämä kuullostaa käsittämättömältä, mutta asiaa selittää osin se, että täällä ei kanneta postia koteihin. Suurimmalla osalla ihmisistä on postilokero jossakin – yleensä työpaikalla – ja tätä postilokeroa käytetään kaiken postin vastaanottamiseen. Meidän lokeromme on mieheni työpaikalla, ja niinpä posti kulkeekin työpaikan osoitteen kautta, ei kotiosoitteemme kautta.

Toinen postinkulkuun liittyvä asia on epäluotettavuus. Postista ei koskaan tiedä, kuinka kauan se viipyy matkalla, ja tuleeko se ylipäätään koskaan perille. Myös täältä postittaminen voi olla joskus hankalaa. Viime vuonna joulun alla yritimme lähettää suklaata postitse Suomeen. Postin työntekijä oli kieltäytynyt lähettämästä paketteja koska ”suklaata ei saa lähettää postissa”. No, tällaista sääntöä täällä ei oikeasti ole, tyyppiä ei vain ollut kiinnostanut hoitaa asiaa (tyypillistä tämäkin täällä), ja kun mieheni oli tivannut perusteluita asialle, suklaat olivat sitten kuitenkin lopulta päässeet lähtemään postissa kohti Suomea. Mutta ehdottomasti suurin ongelma on postin saaminen maahan. Ensinnäkin postia seurataan sensuurin valossa, eli ettei kukaan vaan yritä lähettää mitään sellaista, mikä olisi täällä kiellettyä (alkoholia, sianlihaa, muiden uskontojen kuin Islamin materiaaleja, pornografiaa jne.). Joskus paketit on avattu ja sisältö tarkastettu, muttei kuitenkaan aina. Esimerkiksi kerran tilasimme salmiakkia Suomesta ison paketin ja se tuli läpi ongelmitta, paketti näytti täysin avaamattomaltakin. Toisaalta taas ainakin yksi minulle lähetetty kirja on eksynyt postissa tai tullissa. En tiedä iskikö siihen sensuuri (kirja oli kylläkin suomeksi) vai onko paketti vain teipattu huonosti kiinni uudelleen, jolloin kirja on hukkunut postissa. Veikkaan oikeastaan jälkimmäistä kuitenkin.

Kerran mieheni sai kirjeen, joka oli paitsi seikkaillut ainakin kuukauden matkalla oli myös läpimärkä mieheni sen saadessa. Emme oikeastaan halunneet edes miettiä, mitä kirjeelle oli tapahtunut matkallaan… eräs ystäväni tilasi kirjan Amazonista, ja kun muutaman kuukauden odottelun jälkeen kirjaa ei kuulunut, hän luovutti ja tilasi kirjan uudelleen. Lopputuloksena tietysti oli se, että molemmat kappaleet kirjasta saapuivat viikon sisään toisistaan. Samainen ystäväni myös kävi paikallisessa postitoimissa – yritys, johon me emme ole vielä uskaltautuneet – yrittäessään selvittää kadonneen paketin kohtaloa. Postin kulku menee nimittäin niin, että paikallinen postitoimisto lajittelee postin ja lähettää eteenpäin postilokeroihin, eli esimerkiksi työpaikalle. Mieheni työpaikalla on myös oma postin haarakonttorinsa, eli paikalliseen pääpostitoimistoon ei yleensä ole tarvetta mennä. No, naispuolinen ystäväni oli uskaltautunut tähän ilmeisen kaoottiseen pääpostitoimistoon (jossa ei muita naisia muuten ollut juuri näkynyt) ja yrittäessään selvittää paketin kohtaloa hänelle oli tarjottu muutamaakin eri pakettia, jotka olivat selvästi kyllä menossa eri nimisille henkilöille kuin ystäväni… ”Is it this one madam? Or this one?” Ihmettelen tämän tarinan jälkeen ylipäätään miten niinkin paljon paketteja ja postia tulee meille perille!

On toki ärsyttävää jos esimerkiksi lahja tyttärellemme katoaa postissa (ainakin yhden Norjasta lähetetyn lahjan kohtalo näyttää ikävä kyllä olevan tämä), mutta todella hankalaksi asia menee jos postissa katoaa esimerkiksi nettipankkitunnukset tai uusi pankkikortti. Meillä on paikallisten pankkien lisäksi myös Suomessa pankkitilit ja -kortit jo ihan turvallisuussyistä, ja muutenkin hoidamme joitakin virallisia asioita Suomen kautta. Kun tällainen posti häviää useamman kerran matkalla se ei paljoa naurata. Viimeksi Suomessa ollessani hoidinkin kaikki mahdolliset pankkiasiat vähäksi aikaa kuntoon ja kielsin lähettämästä uutta pankkikorttia tai nettipankin numerolistoja postitse. On paljon varmempaa hakea ne henkilökohtaisesti Suomesta. Vaikka Suomessa olikin taannoin postilakko, siellä sentään asiat yleensä toimivat melko luotettavasti. Täällä ei, ja se on yksi vaikea asia suomalaiselle oppia ettei postiin tai muihin julkisiin palveluihin voi luottaa samassa mitassa.