Muutto ja muutos

Aloin tuossa laskea että olen muuttanut elämäni aikana 11 kertaa. Näistä muutoista suurin osa on tapahtunut aikuisiällä: kolme kertaa olen muuttanut ulkomaille ja sitten opiskeluaikoina kimppakämpässä asuminen aiheutti usein muuttoja, sillä aina joku kämppiksistä oli muuttamassa pois tai tilanteet muuttuivat muuten niin, että muutto oli edessä. Muuttaminen on aina ollut iso juttu minulle. Olen sen tyyppinen ihminen, joka kiintyy helposti paikkoihin ja esineisiin, ja joka kokee ympäristön muutoksen vahvasti. Usein minulla on muuttoihin liittynyt myös hyvin vahva muutoksen tunne, se että nyt elämässä alkaa jokin uusi vaihe ja suunta muuttuu. Tämä on toki ollut usein tottakin, erityisesti ulkomaille muuttaessani jolloin elämä on todella muuttunut merkittävästi siitä, mitä se oli aiemmin.

Syy muuttokertojen laskuun on siinä, että pientä perhettämme kohtaa muutto täällä Saudi-Arabiassa. Mieheni firma, joka on maksanut karhunosan nykyisen asuntomme vuokrasta, siirtää kaikki työntekijänsä pois tästä talosta josta nyt asumme. Ja varsin nopealla aikataululla: vuoden loppuun mennessä talosta pitäisi olla ulkona. Me olimme joka tapauksessa miettineet muuttoa jo aiemmin muutamastakin syystä. Ensinnäkin minä kaipaisin päästä asumaan jonnekin, missä voi kävellä ulkona. Nykyisessä asunnossamme on pieni piha, jonka kiertää 5 minuutissa ympäri, ja kaipaisin päästä vaunulenkeille tyttäremme kanssa. Toisekseen viereisissä kerrostaloissa ollut tulipalo säikäytti meidän pahanpäiväisesti, kuten monet muutkin tässä talossa. Sitä alkaa miettiä miten itse pääsisi alas täältä 30. kerroksesta jos talossamme syttyisi tulipalo, ja siksikin maanpinnalla asuminen alkoi tuntua houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Seuraava pohdinta muuttoa koskien oli se, minne muuttaa. Mieheni firma tarjoaa asumista myös maantasossa ja isoissa ”leireissä” eli aidatuilla alueilla, joilla voi kävellä, naiset voivat pukeutua normaalisti ja ajaa autoa jne. Leireistä parhain ja suurin on täynnä, sillä firma on palkannut viime vuosina enemmän ihmisiä kuin pystyy majoittamaan. Äskettäinen tulipalo ja sen mukana sadat kodittomiksi jääneet ihmiset eivät varsinaisesti auta asiaa… toinen vaihtoehto on etsiä itse asunto ja ottaa vastaan mieheni firmalta rahallinen korvaus siitä, ettemme asu enää heidän rahoittamassaan asunnossa. Hetken aikaa leikittelimme ajatuksella muuttaa tämän rahan turvin Bahrainiin, sillä elämä olisi paljon vapaampaa rajan toisella puolella. Päätimme kuitenkin ainakin vielä haudata tämän haaveen, sillä mieheni työmatkasta tulisi ajallisesti pitkä – koskaan ei tiedä kuinka kauan tulli- ja rajamuodollisuudet vievät Saudi-Arabian ja Bahrainin rajalla. Lisäksi jos sattuisi jotain suurta levottomuutta aiheuttavaa ja rajat laitettaisiin kiinni, olisi mahdollisuus että mieheni ja minä ja tyttäremme jäisimme eri puolille rajaa.

Suunnilleen tähän saakka pääsimme pohdinnoissamme kun tuli tieto siitä, että koko rakennuksemme tyhjennetään mieheni firman työntekijöistä. Ei meitä sentään kadulle heitetä, vaan firma tarjoaa ihmisille muuta majoitusta perheen koosta riippuen. Kaikki yksilapsiset perheet (kuten me) ovat saaneet saman tarjouksen: muutto leiriin noin puolentoista tunnin ajomatkan päähän tai toiseen kerrostalokompleksiin noin 10 minuutin ajomatkan päähän. No, puolentoista tunnin ajomatka töihin tai tähän lähimpään suurempaan kaupunkiin ei meitä houkutellut, joten tälle vaihtoehdolle sanoimme heti ei. Ja kerrostalo johon meitä oltaisiin siirtämässä on yhä kerrostalo, eli pihaa on yhtä vähän kuin nytkin ja asuisimme korkealla, tosin emme yhtä korkealla kuin nyt. Talo ei myöskään ole tasoltaan yhtä hyvä kuin tämä jossa asumme nyt, emmekä halua muuttaa yhdestä kerrostaloasunnosta huonompaan. Kieltäydyimme siis molemmista tarjouksista ja päätimme etsiä rahan turvin oman talon vuokrattavaksi. Yksi mahdollisuus olisi tietenkin ollut pakata kamppeet ja kimpsut ja suunnata takaisin Suomeen. Emme kuitenkaan halunneet palata Suomeen ainakaan ihan vielä. Tuntuu, että täällä on vielä nähtävää ja koettavaa, ainakin joksikin aikaa.

Talo löytyi oletettua nopeammin ja nyt näyttää siltä, että pääsemme muuttamaan jo ensi viikolla. Muutamme leiriin, jossa entinen työpaikkani oli, eli se kansainvälinen koulu jossa olin opettamassa. Siellä voi kävellä (vaikkei leiri nyt suuren suuri olekaan) ja meillä on talossamme puutarha, josta olen haaveillut jo jonkin aikaa. Talo itsessään on aika vanha ja saatammekin muuttaa vielä leirin sisällä uudempaan huvilaan, jos sellainen vapautuu. Lisäksi tunnen leiristä jo jonkin verran ihmisiä, mikä on hyvä juttu. Minulla tulee nimittäin ikävä montaa ihmistä, joiden kanssa olen ystävystynyt tässä talossa asuessani. Nyt porukka leviää kuka minnekin ja tiedän, että yhteydenpito tulee olemaan vaikeampaa kuin ennen. No, nopea muutto tarkoittaa sitä, että meidän pitää alkaa piakkoin pakata maallista omaisuuttamme kokoon. Vaikka tulimme Saudi-Arabiaan aika vähällä tavaramäärällä – lähinnä parin matkalaukun turvin – tavaraa on nyt kuitenkin jo kertynyt. On tullut ostettua kahvinkeitintä ja ilmanpuhdistuslaitetta, ja tyttärellä on pinnasänky ja aika paljon jo leluja ja leikkimattoa ja niin edelleen. Olen lukenut viimeaikoina Muumi-kirjoja tyttärellemme ja en voi olla ajattelematta, että Nuuskamuikkunen on ehkä oikeassa lausuessaan ”Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää omanaan. Minä vain katselen niitä, ja kun lähden tieheni, ne ovat minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen.”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s