Sosiaaliturvatonta elämää

Keskellä kuuminta kesää, hiekan ja pölyn täyttämiä 45 asteen päiviä, sekä Ramadanin ja äitiysloman aikaan on hyvä lueskella kirjoja oman asunnon hiljaisuudessa ja viileydessä. Sattuneesta syystä tässä viime aikoina on tullut lueskeltua vauvalehtiä ja oppaita vastasyntyneen hoitoon. Osa kirjallisuudestani on Suomesta, ja en ole voinut välttyä lukemasta siitä, millaisia tukia äiti ja vastasyntynyt saavat Suomessa, miten ja milloin niitä haetaan ja mihin kenelläkin on oikeuksia. Kovin tarkalla kammalla en kuitenkaan ole näitä juttuja lukenut, sillä emme kuulu enää Suomen sosiaaliturvan pariin ja näin ollen minulla tai lapsella ei myöskään ole oikeuksia saada mitään tukia Suomesta. Emme esimerkiksi saaneet äitiyspakkausta, vaan päädyimme tilaamaan sen maksullisena erään suomalaisen firman kautta, joka kokoaa samanlaista pakettia kun mitä Kela tarjoaa. Tämä on toki ihan oikeuttettua, emmehän maksa verojakaaan Suomeen enkä siten odotakaan saavani mitään tukia. Tässä on tullut selväksi se, että asun nyt yhteiskunnassa, jossa asia hoituu varsin vanhakantaisella tavalla: mieheni käy töissä, jotta hän voi elättää vaimon ja lapsen, ja siinä kaikki rahallinen tuki mitä on tulossa. Jokainen on siis oman onnensa seppä täällä.

Olen äitiyslomalla, mutta oikeammin sanottuna olen jälleen työtön. Työsopimukseni nimittäin loppui kesäkuun loppuun, ja vaikka työpaikkani olisi ollut halukas jatkamaan sopimusta, päätin olla kirjoittamatta työsopimusta alkavalle kouluvuodelle. Päädyin tähän ratkaisuun siksi, että oikea äitiysloma on täällä niin lyhyt – minun tapauksessani se olisi ollut 3 kuukautta, joka on kai aika normaali pituus. Töihin olisi pitänyt palata jo lokakuussa, ja se tuntui minusta liian lyhyeltä ajalta. Olen kuitenkin poikkeus työskentelevien naisten joukossa: minulla oli koulussa vaikka kuinka monta kollegaa, jotka olivat töissä kolme kuukautta synnytyksen jälkeen, ja jotka myös aloittivat äitiyslomansa suoraan sairaalasta, eli painoivat töitä aina ihan synnytykseen saakka. Täällä onkin ihan normaalia laittaa jo nelikuukautinen vauva hoitoon ja toki monella perheellä on myös lastenhoitaja, nanny, huolehtimassa lapsista. Ja esimerkiksi usealle filippiinikollegalleni pidempi äitiysloma ei vain olisi taloudellisesti mahdollista, työnantaja maksaa kolmen kuukauden palkan mutta sen jälkeen ei tule latin latia mistään, joten töihin on palattava. Tunsinkin oloni etuoikeutetuksi voidessani jättäytyä töistä pois määräämättömäksi ajaksi ja olla samaan aikaan huolehtimatta rahasta – tämä ei olisi muuten hoitunut läheskään yhtä kivuttomasti Suomessa, mutta täällä mieheni saa vaan niin paljon parempaa palkkaa kuin minä että uhraus ei ollut rahallisesti suuri. Toki minulle suurin menetys voi olla se, että jos ja kun haluan joskus palata töihin, tällä samalla koululla ei välttämättä ole juuri sillä hetkellä tarjota minulle mitään, mutta tämän riskin olen valmis ottamaan. Toisaalta emme myöskään tiedä kauan täällä viihdymme, eli pitkän aikavälin suunnitelmia on vaikea tehdä. Mutta niin, nyt olen jälleen vapaa agentti, tosin veikkaan että pian varsin kiireinen sellainen kotona.

Minulla olisi siis ollut mahdollisuus kolmen kuukauden äitiyslomaan, mikä on ruhtinaallista siihen verrattuna, mitä mieheni saa: hänelle on tulossa yksi päivä isyyslomaa. Yksi päivä! Onneksi tässä on pian kansallisia juhlapyhiä tulossa viikon verran ja mieheni voi ottaa myös hieman omaa lomaa, sillä olisi toki kiva että isäkin näkisi lastaan ensipäivinä. Täällä yhteiskunta ei vain toimi niin, että isät pitäisivät lomaa lapsen synnyttyä. Synnytys ja lastenhoito on naisten maailmaa, miehet käyvät töissä ja tuovat perheelle leivän. Ihanan 50-lukulaista ajatusmaailmaa… Onneksi sentään kävin aiemmin töissä, muuten voisi olla vielä vaikeampi hyväksyä tätä kotiäidin roolia. Samaan aikaan yhteiskunta toki arvostaa äitejä ja lapsia, sillä täällä ollaan hirvittävän lapsirakkaita. Lapset ovat Allahin lahja ja mitä suurempi lapsikatras, sitä parempi. Tähän ajatteluun liittyy se, että kun tosiaan sosiaaliturva on aika olematon myös saudeilla itsellään, niin lapset pitävät sitten huolta vanhoilla päivillä. Saudi-Arabian kansalaiset saavat jonkinlaista eläkettä, mutta se ei ole paljoa, eli säästöjä ja tukiverkko on paras olla vanhuuden varalle. Lapsemme muuten ei tule saamaan Saudi-Arabian kansalaisuutta, vaikka täällä syntyykin. Jomman kumman vanhemman pitäisi olla saudi jotta kansalaisuutta voisi anoa, ja meitä nyt ei ihan hirveästi harmita vaikka pikkuinen saa ”vain” Suomen kansalaisuuden. Tosin nyt on ollut puhetta siitä että Saudi-Arabiassa syntyneet ja täällä koko elämänsä eläneet expatit voisivat anoa jossain vaiheessa kansalaisuutta, jos niin haluavat. Tämä tarkoittaisi kuitenkin lähinnä niitä vierastyöläisiä, jotka ovat asuneet täällä vuosikymmeniä.

Lapsista ja kansalaisuuksista tulee vielä mieleen se, että moni työkaverini käy synnyttämässä ulkomailla saadakseen lapsille useamman kansalaisuuden. Yksi kollegoistani suuntasi taannoin Yhdysvaltoihin synnyttämään, hän itse on Syyrian ja Yhdysvaltojen kansalainen, ja halusi lapselleen samaa. Myös Iso-Britannian, Australian ja Kanadan kansalaisuus on haluttua kauraa. Olenkin aika outolintu kun jään tänne Saudeihin synnyttämään. Yleinen kysymys onkin se että koska lennät takaisin kotimaahasi synnyttämään, ja kun kerron että aion synnyttää täällä, ihmiset ovat aina yhtä yllättyneitä. Toki tässä on tullut koettua monenlaisia puolia paikallisesta sairaanhoidosta ja kärsivällisyys on ollut useamman kerran koetuksella. Hoito itsessään on ihan hyvää mutta se tapa, millä asioita täällä hoidetaan… mikään ei koskaan toimi ja mistään ei voi varma, mikä on on omiaan lisäämään stressiä kun on kyse terveyteen liittyvistä asioista. Lisäksi on ihan normaalia, että sairaanhoitaja tai kätilö kehottaa rukoilemaan lapsen tulevaisuuden puolesta, mikä aina särähtää vähän korvaan, vaikka tarkoitus on toki hyvä. Suomessa ei sekoitettaisi sairaanhoitoa ja uskontoa keskenään, mutta täällä ne käyvät käsi kädessä. Tämä aihe vaatisi oikeastaan oman blogikirjoituksensa tai ehkä jopa pidemmän jutun, niin monenmoisia käänteitä on tullut tässä yhdeksän kuukauden aikana koettua. Sanonkin aina että minun täälläolollani on se tarkoitus, että oppisin kärsivällisemmäksi ihmiseksi!

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Sosiaaliturvatonta elämää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s