Kampaajalla käynti ja muita arjen sattumuksia

Viime viikonloppuna suuntasimme mieheni kanssa Bahrainiin, jossa käymme melko usein – onhan Bahrain lähellä ja siellä on monia sellaisia vapauksia, joista emme saa nauttia Saudien puolella. Olin varannut samalla hotellimme yhteydessä olevasta kampaamosta pitkään kaivatun kampaamoajan. En ollut käynyt kampaajalla sitten Suomesta lähtöni, ja pieni siistiminen olisi ollut jo pitkään paikallaan, erityisesti kun aurinko ja meressä uiminen kuluttavat hiuksia entisestään. En ole vielä uskaltautunut kampaajalle Saudien puolella, sillä ne kerrat kun olen käyttänyt kauneuspalveluita täällä – lähinnä manikyyrit ja pedikyyrit – on tilanteessa aina ollut mukana pieni väärinymmärryksen mahdollisuus kielimuurin vuoksi. Ajattelin, että Bahrainissa hyvätasoisessa hotellissa toimiva kampaamoketju saattaisi olla toimivampi ratkaisu. Kampaamokäyntini alkoi lupaavasti sekaannuksella, niinkuin niin monet asiat täällä tuppaavat alkamaan: kävelin kaikessa rauhassa miehille tarkoitettuun osioon kampaamoa enkä edes tajunnut olevani väärässä paikassa. Jotenkin minulle ei ollenkaan välähtänyt mieleen, että tottakai kampaamot ja kauneushoitolat ovat myös eroteltu sukupuolen mukaan, jopa Bahrainissa. Poistuin sitten paikalta kun minulle kerrottiin että rouva on nyt ikävä kyllä väärässä paikassa, voisittekohan siirtyä tuonne naisten puolelle.

Kun sitten pääsin naisten puolelle, siellä olikin aikamoinen hyörinä päällä. Kampaamossa käynti poikkesi ylipäänsä aikalailla siitä, mihin olin Suomessa tottunut. Kaikki kampaajat olivat miehiä, mutta he ”vain” leikkasivat hiukset – kaiken muun työn tekivät filippiiniläisnaiset. Niinpä minut johdatti hiustenpesuun nainen, joka myös asetteli minut kampaamotuoliin ja toi minulle lasin vettä. Sitten kampaaja – arabimies – tuli paikalle ja aloitti hiusten leikkaamisen. Koko aikana hän sanoi minulle ehkä noin 10 sanaa, eli mitään kyselyitä siitä miten päivä on mennyt  ei ollut luvassa eikä mitään muutakaan rentoa jutustelua. Avustava nainen hoiti hiusten kuivauksen ja kaiken muun valmistelevan työn, ja niinä hetkinä mieskampajaani poistui tauolle. Lopussa kampaajani jopa vaati naista pitämään fööniä niin, että hän saattoi tarkastaa lopputuloksen, eikä tietenkään mitään sanoja vaihdettu heidänkään välillä – kampaajani vain nykäisi tai tönäisi silloin tällöin haluamaansa suuntaan fööniä ja sitä pitelevää naista! Olin kampaamosta ulkona 25 minuutin kuluttua, joka on aika hyvin hiustenpesun kera. Mitenkään rentouttava käynti ei kuitenkaan ollut, sillä kampaajani vaikutti lähinnä tuskastustuneelta siihen, että taas pitää jonkun (varsinkin typerän länsimaalaisen naisen) hiuksia leikata. Lisäksi hän kysyi minulta lopuksi haluanko leikattavaksi otsahiukseni, jota olen yrittänyt täällä kasvattaa pois. Totesin että ei kiitos, johon kampaajani totesi että hyvä, sinulle ei otsis sopisikaan kun otsasi on niin matala…

Kampaajakäynti muistutti mieleen jälleen sen, millainen luokkayhteiskunta monessa arabimaassa on. Kampaajani oli selvästi omasta mielestään herra tärkeä, ja hän saattoi kohdella avustavaa filippiiniläisnaista niin törkeästi, koska niin täällä kohdellaan ”palvelusväkeä”. Tuloerot, luokkaerot ja se, miten valtavasti joillakin ihmisillä voi olla omaisuutta oli päivässäni myös eilen hyvin esillä. Koulussamme on ensi viikolla kevätloma – jee! – ja tämä lomaa edeltävä viikko on jo täynnä luokkaretkiä ja muita rennompia aktiviteetteja. Olinkin eilen tyttöjen uimavalvojana koko päivän kestävällä retkellä. Vietimme päivän koulun omistajan suvun yksityisellä rannalla, ja kyseessä ei ollut mikään pieni rantakaistale vaan valtava alue, jossa oli ratsastusmahdollisuudet, isoja leikkikenttiä, ulkoallas, merenrantaa pitkälti, lounaspaviljonki, jahti ja niin edelleen. On oikeastaan melko käsittämätöntä, että jollakulla voi olla niin valtavan paljon omaisuutta! Meille tarjottiin rannalla välipaloja ja lounasta, mikä oli oikein mukavaa. Osasta oppilaista tosin huomasi saman, hieman ikävän mentaliteetin ”palvelusväkeä” kohtaan. Kun ranskanperunat pääsivät loppumaan, monet tytöt tulivat valittamaan minulle todella tuohduksissaan ”it’s very slow service here”. Ja tämä siis noin 10-vuotiailta tytöiltä. Yritin sitten kovasti selittää, etteivät työntekijät voi sille paljoakaan jos jokin tarjottava pääsee loppumaan hetkeksi, ja ettei asiaa ainakaan auta heidän sättimisensä. Sen verran monta vuotta vietin itse nuorempana asiakaspalvelutyössä että tiedän, miten ei ainakaan pitäisi kohdella tarjoilijoita tai kassaneitejä… Mutta arabimaissa on ainakin kahden kerroksen väkeä, ja monet vanhemmat kohtelevat melko penseästi lastenhoitajia, kuskeja, tarjoilijoita ja muita avustavia töitä tekeviä ihmisiä. Ei siis ole ihmekään, että samat asenteet siirtyvät lapsille.

Rantapäivä yksityisellä rannalla

On olemassa huonompiakin paikkoja viettää työpäivä kuin  yksityinen uimaranta. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s