Pieniä ja isoja koululaisia

Joululoman loppumisen jälkeen edessä on ollut vääjäämätön paluu takaisin töihin eli kouluun paimentamaan oppilaita. Työt alkavat täällä Saudi-Arabiassa usein aikaisin: mieheni menee jo seitsemäksi töihin, ja minullakin työt alkavat viimeistään 7.30. Niinpä arkiaaamuisin herätys onkin jo 5.45, mikä ei ole kaltaiselleni aamutorkulle mitenkään helppoa. Työpäivät ovat onneksi sen verran kiireisiä että illalla uni tulee jo yhdeksän jälkeen sitä mitenkään erikoisemmin kutsumatta.  Koulu, jossa työskentelen, on osa erästä leiriä täällä, ja suurin osa opettajista asuu samassa leirissä ja näin ollen kävelee töihin. Meille leirin ulkopuolella asuville opettajille koulu on järjestänyt bussikuljetuksen, ja saan siis kyydin töihin joka aamu ja kotiin iltapäivällä. Kuskina on vähäpuheinen filippiiniläinen mies nimeltään Napoleon (!). Aamuliikenteen seuraaminen on oma ohjelmanumeronsa, varsinkin tällä viikolla kun aamuisin on ollut kovin sumuista. Öisin on ollut nyt  melko kylmää ja auringon noustessa on ollut varsinaisia hernerokkasumuja. Kun liikenne on muutenkin jo mitä on, paksun sumun lisääminen pakkaan ei varsinaisesti auta. Monet lapset ovatkin olleet myöhässä koulusta tällä viikolla sekavan liikenteen vuoksi. Asia, johon en millään meinaa tottua on se, kun saavumme aamulla leirin porteille – tarkemmin sanoen se, mitä silloin ei voi välttää näkemästä. Portilla on maastopukuisia äijiä iso liuta aseet kädessään valvomassa porttia ja sisäänmenijöitä. Täällä näkee muutenkin aseistettuja vartijoita ja konekivääriautoja tärkeiden rakennusten lähettyvillä. Tarkoituksena on varmastikin pitää yllä kuria ja järjestystä, mutta minulle aseen näkeminen ei tuo kylläkään kovin turvallista oloa, päinvastoin.

Yleensä opetan eri luokkia viikon mittaan, mutta tällä viikolla minulla on poikkeuksellisesti ollut yksi ja sama luokka koko viikon – 1. luokan pojat. Heidän oma opettajansa on yhä lomalla tämän viikon, ja niinpä sain tämän luokan luotsattavakseni. Olen aikaisemmin Suomessa opettanut lähinnä aikuisia, joten 1. luokkalaiset on aika erilainen ryhmä… puolet ajasta menee kurinpitoon. Muistan hämärästi omasta lapsuudestani kuinka vaikeaa oli istua aloillaan luokassa (ja jos istumiseen liittyviä tutkimuksia on uskominen, ei meidän pitäisikään istua niin paljoa). Sellaisetkin ohjeet, jotka minusta tuntuvat todella yksinkertaiselta, menevät yleensä puolelta luokalta ohitse, eikä vähiten siksi etteivät pojat kuuntele tai keskity. Vähintään viiden minuutin välein joku on pyytämässä päästä vessaan ja jollain valuu räkä nenästä tai kynä on hukassa tai vieruskaveri sanoi jotain ilkeää. Nostan hattua kyllä pienten lasten opettajille, ei ole helppoa paimentaa pariakymmentä pikkuista ihmistä. Koska koulu on jaettu tyttöjen ja poikien puoleen, jo 1. luokallakin on tyttöjen ja poikien luokat. Tämä ei varsinaisesti paranna asiaa, sillä pojat ovat yleensä aika rasavillejä ja fyysisiä leikeissään (miksi näin on onkin sitten toinen kysymys, kasvatammeko poikia siihen että näin miehen tuleekin toimia?). Tälläkin viikolla yksi sankari sai mojovan kuhmun päähänsä jalkapallokentällä ja useampaa muuta on paikkailtu laastarilla. Osa myös valittelee vatsakipuja tai muuta vastaavaa joko saadakseen huomiota tai päästäkseen luistamaan tehtävistään. Minulle tämä viikko on ollut silmiäavaava sen suhteen, miten ihan pieniä lapsia kannattaa opettaa. Se on ainakin selvinnyt, että minulla on vielä paljon opittavaa tällä saralla.

Ohessa kuva yhdestä aktiviteetista jota olemme tehneet tällä viikolla englannintunnilla. Paljon on ohjelmassa muistipelejä, leikkaamista ja liimaamista, värittämistä ja sen sorttista aktiviteettia. Tämä kuvan esimerkkikappale on kylläkin lähtöisin minun omista käsistäni – kädentaidot eivät ole vielä niin IMAG0101 (1)kehittyneitä (tai kärsivällisyys) että pojat saisivat leikattua ja liimattua näin siististi. Mutta sitäkin siis harjoitellaan. Koulun oppilaista noin 30 % on saudeja, ja suurin osa muista opiskelijoista on muista arabimaista – Egyptistä, Omenista, Kuwaitista, Palestiinasta (kuten lapset itse sanovat), Pakistanista jne. Pieni osa, ehkä noin 10 %, on Euroopasta, Aasiasta tai Amerikasta. Olen kovasti miettinyt sitä, miten nämä pojat eroavat samanikäisistä suomalaisista pojista. Eroja kyllä on. Ensinnäkin Saudeissa lapset ovat hyvin arvostettuja, heitä pidetään suorastaan lahjana, ja niinpä välillä heitä kohdellaan mielestäni liiankin silkkihansikkain. Esimerkiksi kaupassa joku pieni kullannuppu saattaa heitellä tavaraa hyllystä alas eivätkä vanhemmat puutu tähän lainkaan. Varsinkin poikia kasvatetaan kuin kukkaa kämmenellä, joka osassa poikia aiheuttaa tietysti sen, että he ovat lellittyjä ja kuvittelevat olevansa maailman valtiaita jo lapsena. Mutta tämä on toki yleistys. Toisaalta lapset tuntuvat jotenkin välittömimmältä kuin suomalaiset ikätoverinsa. He tuntuvat olevan jotenkin todella innokkaita halaamaan aikuisia, tai ainakin minua. Jopa nämä pienet 1. luokkalaiset pojat tulevat halaamaan ja kertovat rakastavansa minua ja haluavat koskea paljettikenkiäni ja ihailla kynsilakkaani. Kulttuuri on todellakin tässä suhteessa välittömämpi. Odotan muuten varsinaista flunssien ja vatsatautien aaltoa, koska lukuisat pienet räkäiset kädet halaavat minua päivittäin… Jotkut asiat ovat kyllä universaaleja. 1. luokkalaiseni ovat aivan hulluina jalkapalloon. Joka toisella on jalis-aiheinen reppu tai penaali, ja kun heidän piti tällä viikolla kirjoittaa mitä tekivät talvilomallaan, minulta kyseltiin sellaisten sanojen kirjoitusasua kuin ”Barcelona”, ”AC Milan” ja ”Chelsea”. Olen seurannut tauolla heidän jalkapallon peluutaan ja moovit ja filmaaminen on kuin suoraan varsinaisista matseista. En tiedä ovatko kaikki pojat ihan yhtä hulluina fudikseen, mutta ryhmäpaine ainakin ajaa siihen suuntaan että siisteintä ikinä on jalkapallo.

Vielä yksi lapsiin liittyvä juttu. Liikenteessä näkee paljon autoja, joissa lapset roikkuvat ulkona ikkunoista tai seisovat niin, että he ovat puoliksi ulkona kattoikkunasta. Samaten liikennevaloissa ei ole mitenkään poikkeuksellista nähdä edellä olevassa autossa useampaa pikkulasta kiipeilemässä takaikkunalla. Turvavöitä ei siis juurikaan pidetä ja lapset saavat leikkiä melko vapaasti autoissa. Usein ihan pienet lapset matkustavat äitinsä sylissä, mitään lastenistuimia ei ole hankittu. Sanomattakin on selvää, että tämä on todella vaarallista, varsinkin kun liikenne on niin nopeatempoista. Äkkipysähdyksiä tulee aina ja kolareita on paljon. Saudi-Arabiassa kuoleekin paljon lapsia liikenneonnettomuuksissa ja radiosta tulee (ainakin englanninkielisiltä kanavilta) tietoiskuja siitä, kuinka liikenteessä pitää pitää turvavyötä. Itseäni kyllä kauhistuttaa katsella sitä, miten pienet lapset saavat matkustaa niin turvattomasti. Tässä on vielä paljon asennemuutokselle tarvetta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s