Se, minkä nimeä ei saa mainita

Todistan paraikaa ihmeellistä näkyä: ulkona sataa! Tässä osassa Saudi-Arabiaa ei ole satanut sitten minun saapumiseni syyskuussa, ja itseasiassa miehenikään (joka saapui heinäkuussa) ei ollut nähnyt sadetta aiemmin täällä. Näky oli niin outo, että meidän oli pakko mennä ihailemaan tätä luonnonilmiötä eilen illalla ulos saakka. Tallustelimme sateessa hymyillen typerästi, emmekä olleet ainoat jotka olivat tulleet ulos nauttimaan sateesta… Saudi-Arabiassa sataa yleensä marraskuussa, mutta tänä vuonna sateet olivat myöhässä, varsinkin itärannikolla. Niinpä kuningas pyysikin taannoin kansalaisia rukoilemaan sadetta – ja nyt sadetta sitten saatiin! Infrastruktuuri tosin ei ole rakennettu sadetta varten. Suomessa ensilumi yllättää autoilijat, täällä sade. Teillä ei ole minkäänlaista viemäröintiä, joten tiet tulvivat aika pahasti. Onneksi tänä aamuna suurin osa vedestä oli jo imeytynyt maahan. Liikenne on tarpeeksi kaoottista jo ilman sadettakin, joten voitte kuvitella millaista ajaminen on sateella.

Ensimmäinen adventtisunnuntai ja sitä myöten joulukuu alkavat lähestyä kovaa vauhtia. Tyypillisesti joulunalusaika jakaa ihmisiä: osa ihmisistä ei välittäisi kuulla joululauluja lokakuun lopusta lähtien kauppakeskuksissa tai syödä jouluruokia marraskuussa, jolloin pikkujoulukausi on jo täydessä vauhdissa. Ja jotkut eivät yksinkertaisesti voi sietää joulua ja toivoisivat, että koko ahdistavan juhlapyhän voisi käydä vaikkapa töissä. Minä kuulun kuitenkin ns. joulufiilistelijöiden joukkoon. Minusta on ihanaa odottaa joulua ja kuunnella joululauluja ja koristella koti jouluisaksi. Saudi-Arabiassa ei kuitenkaan vietetä lainkaan joulua. Esimerkiksi jouluaatto tai joulupäivä eivät siis ole minkäänlaisia pyhäpäiviä vaan normaaleja työpäiviä, ellei vapaata pyydä erikseen. Näin ollen kaupoissa eivät soi joululaulut, pikkujouluja ei suuremmin juhlita ja joulukoristeita on hyvin niukalta saatavilla. Varsinkaan mikään joulukoriste missä on kristillistä tematiikkaa ei ole täällä sallittu – julkisesti ei saa harjoittaa muita uskontoja kuin islamia, ja muihin uskontoihin viittaava materiaali on periaatteessa kielletty. Niinpä Jeesus-lasta seimessä on turha täältä etsiä. Itseasiassa ”joulua” itsessään ei mainosteta missään, vaan joulukoristeet ovat talvikoristeita ja joulunaika ei ole joulu, vaan ”winter holiday season” eli talviloma. Joulu onkin lähes tabusana täällä – se, minkä nimeä ei saa mainita.

Tämä ei kuitenkaan estä meitä ei-muslimeita yrittämästä juhlistaa joulunalusaikaa. Toki sää on sateista huolimatta kaikkea muuta kuin jouluinen: päivälämpötilat ovat siinä +25 astetta ja yöllä 10-15 astetta. Jotenkin tuntuu, että joulutunnelma vaatisi pimeää ja kylmää – mutta vain hyvin hetkellisesti olen kaivannut Suomen talvea. Pohjimmaltani olen lämpöisen sään tyttö ja talvi kestää mielestäni aivan liian pitkään Suomessa. Jouluvalmisteluihin täällä on kuulunut jouluisten jälkiruokien tekoa ja kodin koristelua jouluisemmaksi. Ikeasta löysin glögiä (alkoholitonta, tottakai) ja Anna’s piparkakkuja, joita olen syönyt hyvällä joulumielellä. Ystäväni Donna on yrittänyt etsiä joulukuusta (muovista, täällä ei kuusipuita kasva joka nurkalla) ja kuusen metsästys on saanut suorastaan tragikoomisia piirteitä. Koska joulukoristeita ei periaatteessa myydä, joulukuusen ostoon on omat niksinsä. Joulukuusia myydään kaupungilla ainakin yhdessä tavaratalossa, mutta salaisessa huoneessa: kuuset ovat eri kerroksessa kuin muut tavaratalon osastot ja päästäkseen kuusten luo pitää osata koputtaa suljettuun oveen, jossa ei lue mitään. Sitten joku tulee avaamaan oven ja johdattaa kuusten luo, jotka ovat piilotettuina varastohyllyjen takana. Kaupat tehdään siis suljettujen ovien takana, piilossa muiden katseilta. Donna-parka erehtyi ostosreissullaan kutsumaan kuusta joulukuuseksi ja myyjä oli ollut kauhuissaan: ”No madam, no! Winter tree madam, winter tree!”. Suosittelenkin joulua vihaavia ihmisiä viettämään talvikuukautensa Saudi-Arabiassa. Täällä ei ole ainakaan pelkoa siitä, että joku tyrkyttää joulun ilosanomaa sinulle tahtomattasi!

No, joitain joulukoristeluja olen sentään onnistunut tekemään. Ohessa kuva joulupalmustamme, joka koristaa tällä hetkellä olohuonettamme. Tai siis anteeksi, kuva talvipalmustamme! Nämä koristeet otin itseasiassa mukaan jo WP_20141124_005Suomesta, ja kävin viikonloppuna täydentämässä koristevalikoimaa Bahrainissa, jossa joulua saa mainostaa vapaammin. Päällimmäisenä ostoslistalla oli joulukalentereiden hankinta miehelleni ja itselleni. En ole vielä koskaan viettänyt joulukuuta ilman joulukalenteria, enkä aio sitä tehdä nytkään. Manaman Carrefour-supermarketista löytyikin meille molemmille suklaakalenterit, ja ostin myös muita joulukoristeita. Jopa niitä Jeesus-lapsia seimessä olisi ollut tarjolla, kuten myös muutakin kristillistä materiaalia. En ollut ihan varma saako joulutavaroita tuoda rajan yli Saudi-Arabiaan, joten yritin pakata joulukalenterit matkalaukkuun hieman piiloon. Nyt joulun alla tullimuodollisuudet ovat tavallista tarkemmat, sillä jotkut onnettomat yrittävät tuoda alkoholia Bahrainin puolelta. Tämä ei kannata, sillä kiinnijäämisestä seuraa länsimaalaiselle helposti karkoitus maasta. Joulukalentereista tuskin olisi seurannut karkoitusta, mutta tulli olisi saattanut takavarikoida ne. Olin jo valmis vetoamaan siihen, että kysessä on talvikalenterit… Onneksemme tavaroitamme ei erikoisemmin tarkastettu tällä(kään) kertaa rajalla, eli joulukalenterit  pääsivät kuin pääsivätkin perille ja pääsen ensiviikolla avaamaan kalenterini 1. luukun. Tämän joulukalenterin eteen on koettu tavallista enemmän vaivaa, joten suklaakin maistunee tavallista paremmalta.

Mainokset

Viikonloppu pääkaupungissa

Olen tänä syksynä matkustanut runsaasti: muutamaan kuukauteen mahtuu muutto Saudi-Arabiaan, useampi viikonloppu Bahrainissa ja kokonainen viikko Kuala Lumpurissa. Tämä sopii minulle varsin hyvin, olenhan melko liikkuvaista (levotonta?) sorttia ja nautin suuresti matkustamisesta ja uusien paikkojen näkemisestä. Syksyn aikana ei ole kuitenkaan tullut nähtyä vielä paljoa muuta Saudi-Arabiaa kuin kotikaupunkiamme ja sen välittömiä lähialueita. Tähän epäkohtaan tuli ainakin jonkinlainen korjaus viime viikonloppuna, jolloin pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Riadia, Saudi-Arabian pääkaupunkia.

Lähdin tavallisista lomatunnelmista poikkeavissa fiiliksissä kohti Riadia. Tähän saakka matkat ovat tosiaan suuntautuneet ulos Saudi-Arabiasta, kohti vapautta ja helpompia matkakohteita. On nimittäin aika vapauttavaa saada kävellä kadulla missä vaatteissa haluaa ja nauttia vaikkapa lasi viiniä ruoan kanssa, jos siltä tuntuu. Mutta matka Riadiin on toisenlainen matka, sillä Riad on vielä konservatiivisempi paikka kuin itäisen rannikon alue, jossa asumme. Esimerkiksi uskonnollinen poliisi on Riadissa paljon aktiivisempi kuin kotikaupungissamme, ja Riadissa on vähemmän ulkomaisia työntekijöitä kuin mitä täällä. En siis oikein tiennyt mitä odottaa viikonlopulta. Useat ihmiset neuvoivat, että kannattaa ottaa huivi mukaan, sillä Riadissa saatetaan vaatia huivin pitoa kaikilta naisilta. Pyysin muslimiystävääni näyttämään, miten huivi kannattaa asetella – olen kerran aiemmin pitänyt huivia ollessamme Bahrainissa moskeijassa ja silloin näytin aivan mummelilta. Päätinkin, että jos huivia on pidettävä, yritän näyttää yhtä elegantilta kuin arabinaiset. Huivin pitoon ja solmimiseen liittyy monenlaisia tapoja riippuen siitä mistä maasta huivin kantaja on kotoisin, ja minä sain oppini pakistanilais-lontoolaiselta ystävältäni. Lopputulos oli kuulemma se, että olisin käynyt kenties jordanialaisesta melko tummine piirteineni. Tähän huiviasiaan liittyen poikkean hetkeksi sivupoluille ja sanon muutaman sanan vieraanvaraisuudesta ja anteliaisuudesta. Pyysin tosiaan ystävääni lainaamaan yhtä omista huiveistaan ja näyttämään, miten huivi solmitaan. Kävi kuitenkin niin, että hän oli ostanut minulle oman huivin ja siihen liittyviä tarvikkeita, eikä suostunut millään kuulemaan että olisin esimerkiksi maksanut hänelle huivin hinnan takaisin. Täällä täytyykin välillä varoa mitä toivomuksia lausuu ääneen, sillä paikallisessa kulttuurissa ja muslimeilla laajemminkin tuntuu olevan hyvin antelias käsitys siitä, miten kohdella kanssaihmisiä.

Tie Riadiin menee läpi aavikon, tulit sitten mistä tahansa suunnasta. Olin odottanut pääseväni näkemään aavikkoa, sillä varsinainen aavikko oli jäänyt vielä näkemättä joitakin pieniä vilahduksia lukuunottamatta. Matka oli hieno, vaikkakin nähdäkseen koko aavikon hienouden pitäisi tehdä erillinen matka keskelle aavikkoa eikä tyytyä ihailemaan vain sitä, mitä valtatien varrelta näkyy. Saudi-Arabiassa on (ainakin) kahdenlaista aavikkoa: hiekka-aavikkoa ja kiviaavikkoa. Nämä kaksi aavikkotyyppiä vuorottelivat matkalla Riadiin, ja hiekka-aavikko on se näyttävämpi dyyneineen. Näimme toki runsaasti kameleita matkan varrella ja mietimme, onkohan paikallisille kamelin näkeminen samanlainen jokapäiväinen juttu kuin Suomessa lehmän näkeminen tien varrella… Ajaminen Riadiin ei ollut täysin stressitöntä, sillä paikalliset ajavat kovaa ja häikäilemättömästi. Kiireisimmät ajavat pientereiden kautta ja vaikkapa kolmen kaistan vaihto kerralla liikenneruuhkassa on ihan tavallinen näky. Tavallinen näky on ikävä kyllä myös kolarit ja suuressa osassa autoja on perä sisässä tai muita jälkiä kolaroinnista. Tööttäminen on kansanhupia ja esimerkiksi liikennevaloissa paikalliset uskovat, että ruuhkaa helpottaa melko jatkuva ja agressiivinen tööttäily. Tiet eivät välttämättä ole myöskään kovin hyväkuntoisia vaan niissä on paljon kulumaa, kuoppia ja välillä isojakin roskia tai esteitä keskellä tietä. Matka aavikon halki Riadiin taittui kuitenkin melko nopeasti, mutta Riadin laitamilta hotellille meni vielä tunti – ja matkaa oli noin 15 kilometriä. Riad on iso, noin 5 miljoonan asukkaan kaupunki joka on lähinnä matalaa omakotitaloa, keskustan korkeita taloja lukuunottamatta, ja tuntuu, että kaupungin tiet eivät pysty vetämään niin paljoa kuin mitä kaupungin asukasmäärä vaatisi.

Eräs Saudeissa lomailuun liittyvä erityisyys on mielekkään tekemisen keksiminen. Tulimme Riadiin torstai-iltana ja lähdimme lauantaina. Ainoa kokonainen päivä oli siis perjantai, jolloin kaikki on kiinni pitkälle iltapäivään, onhan kyseessä viikon pyhin päivä. Saudeissa ei myöskään voi kävellä pitkiä matkoja, sillä kaupungeissa ei juuri ole jalkakäytäviä. Nyt kun talvilämpötilat ovat saapuneet, päivällä olisi lämpötilan puolesta ihan mukavakin kävellä, mutta tosiaan jalkamiehiä ei juuri näy. Paikallisten suurinta hupia onkin kauppakeskuksissa ja huvipuistoissa pyöriminen, mutta välillä olisi kiva tehdä jotain myös ulkona. Nähtävyyksiä ei ole samalla tavoin kuin vaikkapa eurooppalaisissa kaupungeissa ja museoitakin on harvakseltaan. Ravintolan varaaminen voi olla oma seikkailunsa, sillä läheskään kaikilla ravintoloilla ei ole nettisivuja ja jos on, niissä voi olla väärät yhteystiedot ja osoite… markkinoinnin ammattilaisille olisikin täällä työsarkaa! Onnistuimme kuitenkin keksimään mielekästä tekemistä koko viikonlopuksi. Torstai-iltana kävimme Kingdom Towerissa, joka on – yllättäen – ostoskeskus ja pilvenpiirtäjä, jossa on näköalatasanne. Näköalatasanne ei ollut kuitenkaan auki tänä viikonloppuna syistä jotka jäivät kielimuurin vuoksi meiltä ymmärtämättä (myös aika yleistä täällä). Kingdom Towerissa pidin huivia, mutta huomasin pian että länsimaalaiset naiset pitivät vain abayaa, joten jätin huivin sitten pois seuraavina päivinä. Perjantain aamupäivän ohjelma oli suurin kysymysmerkki, sillä tosiaan melkein kaikki on silloin kiinni. Ensin ajattelimme käydä nauttimassa hotellin kuntosalista sekä kylpylä ja sauna -osastosta, mutta kun kävin kyselemässä respasta kuntosalin aukioloaikoja, selvisi että koko hienous oli vain miehille. Naisille ei ollut edes omaa osastoaan. Hotellin nettisivuilla todetaan että hotellista löytyy mahdollisuuksia niin työntekoon kuin rentoutumiseenkin, mutta ilmeisesti on aivan itsestäänselvää että tämä koskee vain miehiä… naisethan eivät kai ihmisiä olekaan… No, päätimme sitten että teemme jotain muuta perjantai-aamuna ja suuntasimme kohti Riadin diplomaatti-aluetta. ”Diplomatic Quarter” on aidattu alue keskellä Riadia, jossa sijaitsevat suurlähetystöt ja joka on kuin keidas keskellä Riadia. Ensinnäkin alue oli melko vihreä (lue: paljon kasteltuja ja hoidettuja puistoalueita), talot olivat hienoja ja naiset saivat olla ilman abayaa. Toisekseen alueella oli kävelyreittejä ja puutarhoja joissa oleskella, eli alueella pystyi nauttimaan ulkonaolosta ihan eri tavalla kuin kaupungeissa yleensä. Olen kaivannut kauheasti sitä, että ulkona voisi IMG_0983kävellä pidemmän matkan kuin parkkipaikalta kauppaan sisään… Ohessa kuva yhden kävelyreitin varrelta, jossa tosin näkyy lähinnä se miltä luonto täällä yleensä näyttää kasteltujen ja hoidettujen puutarhojen ulkopuolella. Tuo ”rotko” vasemmalla on mitä luultavammin wadi, uoma joka johtaa keitaalle. Silloin harvoin kuin sataa vesi kulkee pitkin uomaa kohti keidasta, joka näkyy kuvassa kaukana alhaalla.

Perjantai-illaksi olimme varanneet (tällä kertaa onnistuneesti) ravintolan Al-Faisaliah -nimisestä korkeasta rakennuksesta, jossa toimii (luksus)hotelli. IMG_1002Talon huipulla on pallon muotoinen tila, jonka sisällä on varsin erinomainen ravintola. Ohessa kuva tästä hienosta rakennuksesta. (Kuvasta on tosin ”rajautunut” pois paikallisen poliisin konekivääriauto, joka vahti sisäänkäyntiä raskaasti aseistettujen poliisien kera. Päätin olla kuvaamatta sitä jostain kumman syystä.) Voin suositella ravintolaa lämpimästi, jos ikinä päädytte/pääsette Riadiin! Ruoka oli erinomaista ja naiset saivat ottaa abayan pois sisällä ravintolassa. Vielä jos olisi saanut tosiaan sen lasillisen tai pari viiniä, olisi voinut melkein kuvitella olevansa normaalissa länsimaalaisessa ravintolassa… pallosta oli luonnollisesti hienot näkymät kaupungille ja ravintolasta pääsi myös ulkona olevalle näköalatasanteelle. Alla näkymä öisestä Riadista. Tuo IMG_1046hammaslankaimen näköinen rakennus horisontissa on Kingdom Tower, ja liikenneruuhkaakin voi todistaa kuvasta. Ihmiset liikkuvat täällä runsaina joukkoina iltaisin ja öisin. Kuva on otettu noin kymmenen maita illalla, ja ruuhkaa jatkui vielä pikkutunneille saakka (en saanut nukuttua, joten pystyin seuraamaan liikennettä hotellin ikkunasta).

Tämä maratoonipostaus alkaa pikkuhiljaa lähestyä loppuaan. Kerron Riadista vielä sen, että lauantai-aamuna kävimme kansallismuseossa, joka oli oikein oiva ja kattava museo. Museossa käytiin läpi seudun tapahtumat esihistoriallisista ajoista tähän päivään saakka – Arabian niemimaallahan on ollut yhtä sun toista valloittajaa vuosisatojen ajan, ja Islam on tietysti muokannut aluetta suuresti. Riad siis näytti meille itsestään varsin hyviä ja mielenkiintoisia puolia ja olen tyytyväinen, että ensimmäinen Saudi-Arabiassa tehty matkamme suuntautui sinne.

Rukouksia ja kärsivällisyyttä

Tuleeko teille koskaan sellaista fiilistä, että universumi nauraa hihaansa käytännön pilalle, jonka uhriksi olette joutuneet? Itse mietin lähes joka päivä Saudi-Arabiassa sitä, kuinka melko kärsimätön ihminen kuten minä olenkin päätynyt asumaan maahan, jossa tarvitaan lehmän – tai ehkä kamelin? – hermoja. Kärsivällisyys ei ole hyveeni, mutta täällä sitä on pakko yrittää haalia itselleen, sillä nyt ei olla enää Suomessa, missä asiat yleensä hoituvat nopeasti ja ajallaan.  Yksi asia joka erityisesti sekoittaa arkipäivän askareita on rukousajat.

Muslimit rukoilevat vähintään viisi kertaa päivässä Mekkaan päin ja rukouksien ajankohta riippuu auringon liikkeistä sekä jonkinverran myös maantieteellisistä seikoista. Rukoukset ovat siis aina hieman eri aikaan riippuen siitä, missä olet ja mikä vaihe vuotta on kyseessä. Ensimmäinen rukous on nimeltään Fajr ja se pidetään ennen auringonnousua – Fajr tarkoittaa ’aamunkoittoa’ tai ’sarastusta’. Tänään Fajr oli täällä kello 4.34, mutta aika vaihtelee siis pitkin vuotta (ja viikkoakin) sen mukaan, milloin aurinko nousee. Seuraava rukous on keskipäivän Dhuhr (tänään kello 11.24) ja iltapäivällä on rukous nimeltään Ash (14.30 tänään). Illalla on vielä kaksi rukousta: auringonlaskun rukous Maghrib (tänään 16.52) ja Isha’a, joka merkitsee yön alkamista (18.22 tänään). Näiden lisäksi perjantaisin on erityinen rukous päivällä, joka korvaa yleensä Dhuhr-rukouksen. Perjantai on täällä pyhin päivä ja viikonloppukin oli aiemmin torstai-perjantai, mutta viime vuonna Saudi-Arabiassa siirryttiin perjantai-lauantai -viikonloppuun.

Rukousajoilla on paljon merkitystä niin muslimeille kuin muillekin Saudi-Arabiassa asuville. Muslimien tulisi rukoilla näinä aikoina joko moskeijassa, kotonaan tai oikeastaan missä vaan. Moskeijoita on tiuhaan ja Saudi-Arabiassa onkin laki, joka määrittelee sen kuinka lähellä moskeijan pitää olla muuta asutusta. Me olemme kahden moskeijan välissä, eli rukoushuuto kuuluu molemmista. Herään aina välillä aamun ensimmäiseen rukoukseen ja hetken aikaa saa ihmetellä, että missäs minä taas olenkaan… rukoushuuto on niin kaihoisan kuuloinen ja tuuli kantaa sitä hieman epätasaisesti, joten se on jopa hieman aavemainen ääni. Ostoskeskuksissa ja työpaikoilla on  aina moskeija, mutta ihmiset saattavat rukoilla ihan missä vaan – olen istuskellut kahvilla ostoskeskuksessa ja todistanut sitä, kuinka joku saattaa ruveta rukoilemaan muina miehinä parin metrin päässä. Rukoilijat huomaa hyvin, sillä rukoiluun kuuluu asettuminen rukousmatolle, kumartuminen koskettamaan mattoa ja välillä seisomaan nouseminen. Ihmiset saattavat myös rukoilla ulkona suurina joukkoina – puistopiknikit ja grillaus ovat täällä suurta huutoa viikonloppuisin, ja jos ja kun rukous sattuu keskelle piknikiä rukoilla voi puistossakin. Kaikki eivät kuitenkaan rukoile rukousaikoina vaan on ilmeisesti myös sallittua rukoilla silloin kun se itselle parhaiten sopii, sillä ainakin ostoskeskuksissa muslimit voivat olla rukousaikaan syömässä tai istuskella vaan käytävillä.

Rukousaikoina suunnilleen kaikki sulkeutuu, eli kaupat, virastot ja ravintolat sulkevat ovensa. Yleensä kauppaan saa jäädä sisälle rukouksen ajaksi, mutta joskus koko kauppa tyhjennetään. Joka tapauksessa kassat sulkevat, eli ulos ei pääse rukouksen aikana. Ravintoloissa saa yleensä jäädä syömään jos on onnistunut jo tilamaan syötävää tai juotavaa, mutta uusia tilauksia tai asiakkaita ei oteta rukouksen aikana. Kun rukouksia on viisi kertaa päivässä, voitte kuvitella millaista on yrittää hoitaa asioita täällä tai saada ostokset tehtyä… yleensä ensimmäinen asia jonka tarkistan kaupungille lähtiessä on se koska on seuraava rukous. Esimerkiksi jos haluaa lähteä aamulla shoppailemaan tai ruokaostoksille, kaupat avaavat yleensä arkipäivinä ovensa 9.30 tai 10.00 (tästä ei kuitenkaan aina ole varmuutta, sillä tuntuu että jokainen kauppa saa itse päättää koska avaa ovensa ja aukioloajatkaan eivät ole niin justiinsa). Kun keskipäivän rukous tulee jo puoli kahdentoista maita, on tehokasta aikaa siis maksimissaan pari tuntia. Kaupat sulkevat yleensä ovensa iltapäiväksi ja avaavat uudestaan neljän maita iltapäivällä – vain sulkeakseen taas auringonlaskun rukoukseen. Rukous kestää yleensä noin 30 minuuttia, mutta siitäkään ei ole koskaan täyttä varmuutta. Odotimme kerran pitserian avautumista nälkäisenä mieheni kanssa ainakin 50 minuuttia, sillä osuimme juuri rukouksen alkuun. Hirveän suuri osa päivästä voikin kulua odotteluun – sen odotteluun, että kauppa tai ravintola tai virasto aukeaa sekä bussin tai taksin odotteluun. Naisethan eivät saa ajaa täällä, joten jos en ole mieheni seurassa vaihtoehtoina on firman bussit tai taksit, ja bussit täällä eivät kulje kuten HSL:n bussit, sen voin kertoa… muutaman (kymmenen) minuutin myöhästyminen ei ole yhtään mitään ja liikenteestä ei muutenkaan koskaan tiedä. Jos osutaan ruuhkaan niin siinä voidaan olla pitkäkin aika.

Loppuun vielä pieni havainnollistava tarina tästä kaikesta. Lähdin viime viikolla käymään Ikeassa. Tarvitsin uusia kahvikuppeja ja jotain muuta pientä kotiin sekä halusin käydä Ikean ruokakaupassa hakemassa glögiä ja lakuja. ”Shopper’s bus” eli shoppailubussi kotoa lähti 9.00 ja olin Ikealla jo 9.15. Koska Ikea avasi ovensa vasta 9.30, kävin hakemassa kahvia ja istuin vaihtamaan kohteliaisuusfraaseja paikallisten rouvien kanssa (arabian opinnoista on siis ollut hyötyä!). No, Ikea aukesi 9.30 mutta vain kahvila aukesi, itse kaupan piti aueta vasta 10.00. Menin sitten istuskelemaan kahvilaan vielä puoleksi tunniksi ja kirosin itseäni, etten ottanut kirjaa mukaan. No, kauppa aukesi ehkä kymmentä yli kymmenen lopulta, ja tiesin että minun piti olla tehokas ehtiäkseni tehdä kaiken seuraavaan rukoukseen mennessä. Hoidinkin ostokset nopeasti mutta tein sen virheen, että jäin ihailemaan jouluvaloja joita ei ollut enää hyllyssä vaan ainoastaan yksi pari näytillä. Yritin etsiä myyjää joka osaisi kertoa onko niitä vielä myynnissä vai ovatko ne täysin loppu, ja minut lähetettiin muutamalle eri infopisteelle asian tiimoilta. Lopulta kun asia selvisi (valoja ei tietenkään ollut) kuulin kuulutuksen, joka kertoi että seuraava rukous tulee 20 minuutin päästä ja jos haluat poistua kaupasta, suuntaa nyt kassoille. Tuulispäänä lähdin sitten kassoille, jossa oli edessä non 15 minuutin odotus. Olin ajatellut käydä lounaalla Ikeassa, mutta siinä vaiheessa kun pääsin ravintolaan se oli juuri suljettu rukouksen ajaksi (”sorry madam”) ja kun yritin sen sijaan käydä Ikean pienessä ruokakaupassa, sekin oli juuri suljettu. Bussi kotiin oli lähdössä 12.00 ja rukouksen piti loppua noin 11.50. Mitään seuraavaa bussia ei ollut vaan vaihtoehtoina oli joko ehtiä tuohon bussiin tai sitten yrittää saada taksi. Odottelin sitten kärsimättömä (ja vähän nälkäisenä) taas puolisen tuntia, sitten todella nopea ryntäys ruokakauppaan (onneksi glögiä löytyi!) ja etsimään bussia, joka oli tietysti myöhässä… Onneksi sain yllättäen kyydin kotiin yhden tutun naisen aviomieheltä, joka oli tullut noutamaan rouvaansa ja hänen ystävättäriä Ikeasta. Aamun kolmen tunnin ostosmatkasta siis ainakin puolitoista tuntia oli vain odottelua ja istuskelua. Jos en tässä maassa opi kärsivällisyyttä niin en tiedä missä sitten!

Kolmas kulttuuri

Olin tänään kuuntelemassa esitelmää aiheesta ”third culture kids” eli vapaasti suomentaen ”kolmannen kulttuurin lapset”. Koska suuri osa naisista ei työskentele Saudeissa, länsimaalaisilla ja expat-vaimoilla on paljon kerhoja ja yhdistyksiä, joiden puitteissa on erilaista ohjelmaa. Monet naiset työllistävät itse itsensä liittymällä näiden yhdistysten toimikuntiin ja hoitamalla erilaisia sosiaalisia tapahtumia, varainkeräyksiä tms. Minäkin kuulun pariin yhdistykseen joiden tapahtumissa käyn silloin tällöin, kuten tänä aamuna kuuntelemassa luentoa. Tapahtumiin kuuluu yleensä myös kahvin ja teen juontia sekä kakkuja – mikäs sen parempaa!

Kolmannen kulttuurin lapsilla tarkoitetaan lapsia, joiden vanhemmat ovat esimerkiksi Yhdysvalloista mutta jotka ovat viettäneet joko kokonaan tai suurimmaksi osaksi lapsuutensa toisessa maassa, esimerkiksi Saudi-Arabiassa. Näille lapsille on tyypillistä se, että heidän voi olla vaikea määritellä mistä he ovat kotoisin. Saudi-Arabiassa he ovat amerikkalaisia, mutta Yhdysvalloissa he saattavat tuntea itsensä saudeiksi – ja todella ulkopuolisiksi ”omasta” kulttuuristaan. Saudi-Arabiassa tilannetta monimutkaistaa se, että expatien lapset ovat Saudi-Arabian sisällä vielä omassa erillisessä kulttuurissaan – firmojen omistamissa leireissä meno on erilaista kuin perus-saudilla. Lisäksi jos et ole Saudi-Arabian kansalainen, maasta on poistuttava kun työsuhde päättyy. Paikasta jota olet tottunut kutsumaan kodiksi voikin tulla äkkilähtö. Luennolla oli puhumassa kolme jo aikuista kolmannen kulttuurin lasta, jotka kaikki olivat kuitenkin palanneet Saudeihin. He itse tai heidän puolisonsa olivat saaneet täältä töitä, joka mahdollisti paluun (aiemminhan kirjoitin siitä, että Saudeihin ei myönnetä muille kansallisuuksille turistiviisumeita, vaan maahan voi tulla vain pyhiinvaeltamaan tai töihin).  Yhden puhujan vanhemmatkin olivat syntyneet Saudi-Arabiassa, vaikka amerikkalaisia olivatkin, ja hän itse oli syntynyt täällä ja mennyt naimisiin Saudi-Arabiassa syntyneen amerikkalaismiehen kanssa. Välissä hän oli asunut monessa eri maassa (tietynlainen juurettomuus on tyypillistä kolmannen kulttuurin lapsille) ja opiskellut. Puhuja ja hänen miehensä olivat kuitenkin halunneet palata Saudeihin, ja lopulta he olivat molemmat saaneet täältä töitä, mikä mahdollisti paluun.

Luento herätti minussa monenlaisia ajatuksia. Ensinnäkin on selvästi monia ihmisiä, jotka kokevat Saudi-Arabian (tai ainakin länsimaalaisen leirielämän) kodikseen eivätkä haluaisi muuttaa lainkaan pois maasta. Tämä on sinänsä tärkeä huomio, sillä moni suomalainen tuttava tai sukulainen oli aika ihmeissään päätöksestämme lähteä Saudi-Arabiaan. Mieheni päätöksen suurin osa ymmärsi – työtarjous oli hyvä ja hänellä on mahdollisuuksia kehittää ammattitaitoaan täällä. Mutta sitä miksi minä halusin lähteä, sitä aika moni kyseenalaisti ja kyseenalaistaa varmaan yhä. Saudi-Arabia ei aina ole helppo maa asua, varsinkaan naisena. Tuoreen tutkimuksen mukaan sukupuolten välinen tasa-arvo ei toteudu täällä kovin hyvin.  Silti on monia länsimaalaisia, jotka eivät haluaisi muuttaa lainkaan pois maasta. Monet pitävät yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta tärkeinä asioina. Saudi-Arabiaa ei aina ajatella hirveän turvallisena maana, mutta sitä se on suurimmaksi osaksi. Rangaistukset rikoksista ovat niin ankarat että esimerkiksi varkauksia ei juurikaan ole. Yhteiskunta on hyvin lapsiystävällinen ja suorastaan kannustaa perheellisyyteen. Monet amerikkalaiset eivät uskaltaisi jättää lapsiaan keskenään leikkimään ulos Yhdysvalloissa kidnappauksen pelossa, mutta täällä sitä ei tarvitse miettiä. Toki Suomikin on monella tapaa lintukoto tässä suhteessa – tai ehkä me suhtaudumme myös erilailla turvallisuuteen.

Toinen asia joka jäi mieleeni luennosta oli se, kuinka ihmeissään ihmiset ovat siitä jos valkoinen länsimaalainen kertoo olevansa kotoisin Saudi-Arabiasta. Luentomme puhujat olivat amerikkalaisia ja he kertoivat kohdanneensa Yhdysvalloissa suorastaan eristämistä, koska heitä ei osata lokeroida mihinkään kulttuuriin. Lisäksi 9/11 -terrori-iskujen jälkeen maailman asenteet ovat koventuneet lähi-itää ja muslimeja kohtaa. Moni kertoi turhautuneena yrittäneensä selittää ystävilleen ja sukulaisilleen, etteivät kaikki arabit ole terroristeja vaan ihan tavallisia ihmisiä, ihan kuten sinä ja minä. Elämä täällä on ainakin meidän kohdallamme hirveän monikulttuurista: minulla on ystäviä monesta eri maasta ja uskontokunnasta. Tämä on omiaan avaamaan omia (jo valmiiksi melko suvaitsevaisia) silmiä sille, että ennakkoluulot muita kansallisuuksia kohtaan ovat useimmiten vain ja ainoastaan ennakkoluuloja. Sitäpaitsi minä ja mieheni olemme todellakin pieni mamu-vähemmistö täällä: en tiedä asuuko koko kaupungissa ketään muita suomalaisia, ainakaan en ole tavannut ketään ja tiedän ettei paikallisissa kouluissa ole suomalaisia lapsia. Meillä ei siis edes ole varaa olla ennakkoluuloisia vaan yrittää parhaamme sopeutua tähän kirjavaan joukkoon. Tällainen kokemus tekisi hyvää joillekin muillekin suomalaisille, varsinkin erään tietyn puolueen edustajille…

Viimeksi kirjoittaessani olin vähän alamaissa ja valittelin sitä, että jään kotitalossamme perheellisten naisten ulkopuolelle – ja perheellisellä tarkoitan nyt nimenomaan lapsiperheitä. Olen sittemmin kuitenkin piristynyt ja alkanut haalia kasaan omaa jengiäni, johon kuuluu joukko (nuoria) naisia. Osalla on lapsia, osalla ei – se ei ole millään tavalla jakava linja. Joskus tämä leirielämä muistuttaa minua koulusta: alkuun kukaan ei tunne toisiaan, sitten tapahtuu yleistä tutustumista ja lopulta jakautumista omiin ryhmiin. Aikuistakin voi jännittää se, pitääkö kukaan minusta tai pidetäänkö minua outona. Olen tottunut suomalaiseen kulttuuriin ja olen viettänyt lähes koko aikuisikäni akateemisessa ympäristössä Suomessa, mikä on oma maailmansa. Nyt elämme niin monen eri kulttuurin sulautumispisteessä etten osaa edes kuvailla sitä. Kolmas kulttuuri tai kulttuuri potenssiin x…!