Bling Bling Ladies Center

…on erään kotikaupunkimme kadulla sijaitsevan kaupan nimi. Kaupan seinässä olevan nimen kirjaimet on tottakai koristeltu, no, blingillä: ohi ajaessa ei voi olla näkemättä kaupan nimeä. En ole vielä kerennyt (tai uskaltautunut) tuohon kauppaan sisään, mutta olisi totisesti hienoa nähdä mitä kaupassa myydään! Koska viimeksi oli asiaa pukeutumisesta, niin on ainoastaan luontevaa että tänään kirjoitan shoppailusta, tuosta jalosta taidosta.

Saudi-Arabiassa ei ole monia virallisia paheita: pubeja ei tietenkään ole, kun alkoholikaan ei ole luvallista (tosin salakapakoita on varmasti jossakin), elokuvateatterit eivät ole sallittuja (muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta) ja mistään strippariluolista tai vedonlyönnistä ei ole puhettakaan. Niinpä paikallisten suurin pahe ja harrastus on – jalkapallon ja kahvittelun ohella – shoppailu. Täällä on todella paljon erilaisia kauppoja ja liikkeitä sekä valtavia kauppakeskuksia, joista kaupungin isoimmassa on yli 400 liikettä ja lukuisia ravintoloita ja kahviloita. Kyseinen kauppakeskus kuuluu suosikkeihini täällä, mutta sen verran mittava kompleksi on kyseessä että kartta on tarpeen siellä liikkuessa! Samaisessa kauppakeskuksessa järjestetään kuntoilutapahtumia, sillä koko rinkelin muotoisen kauppakeskuksen ympärikävely kestää hyvinkin lähemmäs tunnin, ja mikäs sen mukavampaa kuin tarpoa ilmostoidussa tilassa. Kauppoja on moneen lähtöön: on kotoisat Vero Modat ja H&M:t, brittien suosikit TopShop ja Debenhamns, ja sitten on paljon kauppoja, joista en ole koskaan kuullutkaan – mitäs tykkäätte  liikkeistä Silavat ja Tatto Tatti? Naisten vaatteet ovat siis monella tapaa aivan samanlaisia kuin missä tahansa muuallakin, niitä vain pidetään abayojen alla ja kotona  sitten ilman abayaa, kun paikalla on ainoastaan perhettä. Huvitan itseäni aina välillä miettimällä millaisia muotiluomuksia minkäkin abayan alta paljastuisi… Paikallisten kaupoissa myydään myös erinäisiä perinneasuja, ja abaya-kaupoilla on eksoottisia nimiä kuten Arabian Night tai Black Fashion. Lastenvaatteliikkeitä on suhteessa paljon ja lapset puetaan täällä paljon aikuisemmin kuin Suomessa: lapsille on omia 081merkkivaatemallistojaan ja vaatteet ovat välillä enemmän kauniita kuin käytännöllisiä. Toisaalta täällä ei tarvitse välittää kurahousuista eikä talvitakeista. Vaatteiden, kenkien ja asusteiden lisäksi tarjolla on kaikkea mahdollista: on lukuisia kodintavara- ja sisustusliikkeitä, urheiluliikkeitä (joissa on paljon enemmän valikoimaa miehille kuin naisille), valtavasti korukauppoja ja liikkeitä, joissa myydään tuoksuja ja suitsukkeita. Kaupoissa voi olla joskus vähän tukalakin olo voimakkaiden tuoksujen vuoksi. Aina välillä shoppaillessa erikoiset tuotteet hihityttävät – täältä saa melkein mitä kukaan ikinä keksiikään haluta, kuten kuvastakin näkee… jostain syystä tämä kannettava sauna ei kuitenkaan löytänyt tietään meidän ostoskärryihimme, houkuttelevasta pakkauksesta huolimatta.

Ostoskeskukset ja kaupat ovat julkista tilaa, eli niissä minun tulee pukeutua abayaan. Siksi onkin outoa, että ostoskeskuksissa on kuitenkin kauppoja, joissa myydään länsimaisia alusvaatteita ja niitä esitellään avoimesti ikkunoissa. Ylipäänsä kaupat, joissa myydään naisten vaatteita tai asusteita ovat Family Only -tilaa: yksinäisillä miehillä tai miesporukoilla ei ole niihin asiaa, vaan sisään pääsevät naiset lapsineen ja miehet vain naisten seurassa. Ruokakaupoissa ja tavarataloissa on Family Only -kassat, joihin pätee sama kuin edellä. Miesparkani erehtyi muutaman kerran täällä vielä yksin ollessaan tällaiselle kassalle ja kassaneidit olivat kuulemma kauhuissaan hätistelleet häntä pois jonosta. Useassa kauppakeskuksessa on myös naisilla oma, suljettu osastonsa, jossa voi mm. ostaa mittoihin tehdyn abayan, käydä kauneushoitolassa ja viettää muuten vaan aikaa naisporukassa. Villeimmät huhut tosin kertovat, että jotkut miehet pukeutuvat abayaan ja koko naaman peittävään huntuun livahtaakseen katselemaan naisia tällaisiin paikkoihin. Abayan ja varsinkin koko naaman peittävän hunnun alta kun ei voi aina tietää kuka siellä onkaan!

Ostoksilla käynnissä on omat erikoisuutensa Family Only -erottelun lisäksi. Kaupoissa ei ole yleensä sovituskoppeja, vaan vaate ostetaan ja käydään sovittamassa joko kauppakeskuksen yleisten vessojen yhteydessä olevissa sovituskopeissa (näiden olemassaolosta minua onneksi informoivat ystävälliset kanssisareni) tai vaate viedään kotiin kokeiltavaksi. Tämä on vähän hankalaa, jos ei osaa esimerkiksi päättää kahden koon väliltä ja ottaa juuri sen väärän koon – pitää ensin kävellä jonkin matkaa ja etsiä vessat, kokeilla vaatetta ja palata sitten vielä vaihtamaan ostoksensa. Joskus vaatteella ei välttämättä ole edes palautusoikeutta tai palautusaika voi olla todella lyhyt, eli ostotilanteessa pitää olla tarkkana. Miehillä saattaa (harvoin) olla sovituskoppeja tai he voivat kokeilla vaatteita kaupan varastossa tai työntekijöiden taukotilassa, IMG_0186mutta muussa tapauksessa he joutuvat käymään saman ruljanssin läpi kuin naisetkin. Lempiostoskeskuksessani on hienosti vessojen ja sovituskoppien yhteydessä myös moskeija. Moskeijoita mahtuu muutama tuohon valtavaan ostoskeskukseen, sillä moskeijoita pitää olla lain mukaan riittävän tiheään. Erityisesti tykkään tuosta naista esittävästä kuvasta – miesten versiossa on partaäijä huivi päässään. Vakavasti ottaen siinä on aika paljon järkeä että moskeijat ovat vessojen yhteydessä, sillä ennen rukoilua pitäisi käydä puhdistautumassa ja ottaa kengät pois. Ostoskeskuksesta saa siis halutessaan uusimpien muotivirtausten ja eri maiden keittiöiden tarjonnan lisäksi myös hengen ravintoa, ainakin jos sattuu olemaan muslimi.

Mainokset

Paljaan ihon vastustamaton lumo ja turmio

Otsikosta voisi päätellä minun vaihtaneen blogin genreä hieman aiempaa sensuellimpaan suuntaan, mutta lukijoiden ei tarvitse huolestua (tai innostua, sen puoleen!), sillä nyt on luvassa asiaa pukeutumisesta saudityyliin. Naisten pukeutuminen Saudi-Arabiassa oli se suurin yksittäinen kysymys, johon sain ottaa kantaa jo ennen tänne tuloa ja josta ihmiset haluavat kysyä kaikista eniten. Pukeutuminen on myös yhä sellainen asia, joka aiheuttaa minulle päänvaivaa – en ole vielä täysin sisällä pukeutumiseen liittyvissä yksityiskohdissa. Pääperiaatteissaan pukeutuminen menee näin: naiset pukeutuvat julkisilla paikoilla abayaan, eräänlaiseen mustaan mekkoon tai kaapuun, ja suurin osa pitää myös huivia. Ollessaan vain naisten kesken naiset voivat olla vapaammin pukeutuneita. Abayat ovat täällä aina tummia (useimmiten mustia), mutta niissä voi olla kirjailua helmassa ja hihansuussa. Abayan pitäisi olla aika löysä ja muodot peittävä, mutta olen nähnyt myös vartaloa nuolevia abayoja nuorten saudinaisten yllä – näillä naisilla on tyypillisesti myös hurjat korkokengät, merkkilaukku ja paljon koruja yllään.  Lapset ja nuoret tytöt pukeutuvat yleensä länsimaalaisesti, mutta kaikilla aikuisilla naisilla on abaya päällänsä julkisilla paikoilla. Suurin osa saudinaisista käyttää myös huntua ja isolla osalla on myös kasvot peitetty niin, että vain silmät näkyvät. Konservatiivisimmilla on harso koko kasvojen yllä, jolloin ihmisestä ei näe yhtään mitään. Tähän on totuttelemista esimerkiksi ostoskeskuksissa kulkiessa ja asioidessa naisten kanssa. On vaikea jutella ihmisen kanssa, josta ei näy parhaimmassa tapauksessa edes silmiä.

Minä voin pukeutua länsimaalaisesti kotona ja firman omistamilla alueilla ja esimerkiksi autossa, mutta jos lähdemme kaupungille, on abaya oltava mukana. Kävimme ostamassa heti ensimmäisenä päivänäni täällä minulle abayan, ja hyvä niin, sillä etsiessämme abaya-kauppaa paikallisessa ostoskeskuksessa uskonnollinen poliisi tuli huomauttamaan miehelleni siitä, että asuni on sopimaton (asuna oli pitkä mekko ja huivi harteilla). Tilanne olisi ollut aika huvittava ellei se olisi ollut myös hieman järkyttävä – ensinnäkin ajatus siitä, että on olemassa jokin uskonnollinen poliisi tuntuu hyvin erikoiselta, ja lisäksi se että voin aiheuttaa niin paljon järkytystä pelkällä pukeutumisellani tuntuu absurdilta. Se tuntuu myös hyvin henkilökohtaiselta: olenko todella jotenkin niin lumoava tai turmiollinen? Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua jos kulkisin t-paidassa ja sortseissa? Lisäksi tilanteesta teki oudon sekin, että uskonnollinen poliisi ei tietenkään puhunut minulle vaan miehelleni. Miestäni kehoitettiin ihan ystävällisessä sävyssä ostamaan minulle abaya ja ikäänkuin katsomaan vähän vaimonsa perään. Täällä ei ole kohteliasta miehen puhua suoraan toisen miehen vaimolle, joten minä jään usein kuunteluoppilaan osaan.  Tämä ei parantanut varsinaisesti fiilistäni tuossa tilanteessa.

Tässä se paljon puhuttu abaya nyt on. Ostin sellaisen, jossa on pinkkejä kukkia hihansuussa – ajattelin, että jos kaapu pitää hankkia, niin olkoon se sitten edes jostain kohtaa kaunis. Vaatteena se on onneksi aika ilmava ja mukava, ja sen IMG_0326saa auki ja kiinni neppareilla edestä. Tunnen aina itseni varsinaiseksi supermieheksi/-naiseksi, kun muuntaudun abayan alta takaisin normaaleihin vaatteisiini… ja jos vaatteesta pitää yrittää löytää jotain hyviä puolia, niin abaya suojaa auringolta ja se suojaa omia vaatteita sotkeutumasta. Lisäksi olisi aivan mahdotonta liikkua kaupungilla ilman sitä (uskonnollista poliisia näkee onneksi harvoin, mutta luulen että minua tuijotettaisiin vielä enemmän ilman abayaa), joten tähän on nyt vain totuttava. Ostoslistalla onkin toinen abaya, jotta olisi hieman vaihtelua. Huntua en ole pitänyt ja se tuntuu olevan ihan sallittua länsimaalaiselle naiselle, onneksi. En ole varma pystyisinkö olemaan ihan yhtä pragmaattinen hunnun suhteen kuin mitä abayan suhteen olen yrittänyt olla.

Pukeutumiseen liittyy siis monenlaisia käytäntöjä ja sääntöjä täällä. Minun olisi helpompi omaksua tämä naisten pukukoodi jos miehiä koskisi samat säännöt, mutta saudimiehet voivat pukeutua joko omaan perinneasuunsa thawbiin ja siihen liittyvään päähineeseen ghutraan, tai pukeutua halutessaan länsimaalaisesti.  Lisäksi minun mieheni ei saa pukeutua perinneasuun, vaan se koettaisiin loukkauksena. Ilmeisesti vain islamiin kääntyneet länsimaalaiset miehet saavat käyttää perinneasua ja muiden on tyytyminen omiin vaatteisiinsa.

Vielä pieni hauska kertomus pukeutumiseen liittyen: olimme viime viikonloppuna uimassa firman yksityisrannalla. Firman alueilla saa tosiaan pukeutua vapaammin, naisilla  pukukoodina on rannalla kokouimapuku. Emme olleet käyneet tällä rannalla aiemmin ja kun pääsimme perille, mieheni meni uimaan ja minä päätin vain kahlailla rantavedessä bikinihousuissa ja t-paidassa. Rannalla ei ollut paljoa muita ihmisiä, mutta kalassa olevat ukot tuijottivat aika pitkään. Jossain vaiheessa sitten mieheni tajusi, ettemme olleetkaan firman yksityisrannalla vaan ihan julkisella rannalla. Asuni oli siis kaikkea muuta kuin sopiva – efekti olisi varmaan samanmoinen kuin jos kävelisin Stockmannille bikineissä. Siitä sitten vähin äänin hyppäsimme autoon ja ajoimme oikealle rannalle. Kalastajaukoilla saattoi riittää tarinaa tuon päivän päätteeksi!

Kansainvälistä asumista

Tiedän, että monia lukijoista kiinnostaa se millaista Saudi-Arabiassa on asua, se millaista elämä on ihan arjen normaaleissa askareissa. Niinpä ajattelinkin tänään kirjoittaa hieman asunnostamme ja asumisesta yleensä täällä. Mieheni ehti olla maassa kaksi kuukautta ennen saapumistani ja niinpä tiesin jo ennen maahan saapumistani millaiseen asuntoon muuttaisimme. Täällä on yleisesti tapana että ulkomaalaiset työntekijät (ja osa saudeista) asuu firman omistamissa ja ylläpitämissä ”leireissä”. Työntekijän on mahdollista hankkia itselleen asunto myös ihan normaaleilta asuntomarkkinoilta kaupungeista (ja firma tukee tätäkin asumisen muotoa rahallisesti), mutta moni valitsee leirielämän – niin mekin nyt ainakin alkuun. Leireissä on hyvät ja huonot puolensa. Hyviä puolia on se, että naiset saavat ajaa autoa firman omistamilla alueilla, pukeutua länsimaalaisesti ja alueet ovat yleensä todella turvallisia ja siistejä. Suurin osa muista leirin asukeista on samassa jamassa, eli hekin ovat muuttaneet toisaalta tähän maahan, jossa on monenlaisia sääntöjä ja tapoja joita kotimaassa ei ollut. Lisäksi leireissä on tarjolla viihdykettä moneen lähtöön: elokuvateatteri, keilausta, golfausta, hevostallit, erilaisia urheilumahdollisuuksia, länsimaalaisia tuotteita myyviä kauppoja tms. Huono puoli on se, että leirissä voi unohtaa asuvansa Saudi-Arabiassa ja leiristä voi olla vaikea lähteä ”oikeaan maailmaan”. Lisäksi leireissä tapaa tosiaan lähinnä toisia länsimaalaisia, joten paikallisiin tutustuminen voi olla vaikeampaa. Leiri on myös leiri siinäkin mielessä, että portilla on vartijat ja sisään ei ole asiaa ilman kulkulupaa.

Me olemme ikäänkuin puolivälin leirissä, sillä emme päässeet haluamaamme isoon ja parhaiten varusteltuun leiriin. Saimme sen sijaan asunnon korkeasta kerrostalosta. Asunto on oikein hyvä ja iso (vähän liiankin iso oikeastaan vain kahdelle), ja talossa on monenlaisia palveluita kuten uima-allas, kaksi saunaa, kuntosali, pelihuone ja pieni kahvio. Meillä on myös omaa piha-aluetta, leikkikenttä ja grillauspaikka. Siivoojat käyvät kerran viikossa ja talossa on omat huoltomiehet, jotka voi soittaa tarvittaessa – käytännöllinen asia, sillä rakentaminen ei kuitenkaan ehkä ole ollut kaikilta osin suomalaisella tasolla… Asukkaina on monia eri kansallisuuksia, mutta eniten olen tavannut englantilaisia, irlantilaisia, australialaisia, amerikkalaisia ja kanadalaisia. Ensin meitä harmitti se ettemme päässeet asumaan pääleiriin, mutta tässäkin järjestelyssä on puolensa. Asumme keskellä oikeaa, kuhisevaa Saudi-Arabian kaupunkia, ja nyt kun mieheni vuokrasi auton, olemme ajelleet paljon kaupungilla ja käyneet erilaisissa ravintoloissa ja ostoskeskuksissa. Meidän on pakko lähteä talosta ulos jos haluamme nähdä oman lähiympäristömme ulkopuolista elämää – tätä pakkoa ei ole pääleirissä asuvilla. Ja olen tähän oikeastaan aika tyytyväinen.

Lempivuorokaudenaikani täällä on noin neljän viiden maita iltapäivällä, jolloin aurinko alkaa laskea. Suuntaan yleensä silloin talomme uima-altaalle uimaan ja nauttimaan auringonlaskusta. Auringonlaskut täällä ovat upeita: aurinko laskee nopeasti ja koko värimaailma muuttuu nopeasti kirkkaasta auringonpaisteesta oranssiin hämyyn ja sitten tummaan pimeyteen.  Keskellä päivää on yhä liian kuuma pitkälliseen 118oleskeluun auringossa – päivälämpötilat ovat yhä jatkuvasti 40 asteen tienoilla, ja aurinko on armoton. Yleinen länsimaalaisten pukukoodi uima-altailla olisi käsittääkseni naisilla kokouimapuku (näin ainakin pääleirissä), mutta minä pakkasin mukaan vain kolmet bikinit (ja ehkä joitain muitakin vaatteita :)) Tähän mennessä kukaan ei ole ainakaan tullut sanomaan mitään asustuksestani, joten olen saanut uida ja lökötellä rauhassa syntisessä kaksiosaisessa uimapuvussani. Talossa asuvat saudit nyt eivät muutenkaan paljoa viihdy altaalla, sillä naisten kokouimapukukaan ei ole mikään burkini, ja altaalla näkee lähinnä muita länsimaalaisia.  Olo on aika absurdi kun illan toiseksi viimeisin rukoushuuto alkaa kaikua kaupungilta (tähän aikaan vuodesta vähän ennen kuutta) ja minä makoilen bikineissä ulkoaltaalla muutaman kymmenen muun länsimaalaisen kanssa. Siinä mielessä tämä todella on kansainvälistä asumista: en elä monellakaan mittarilla niin kuin paikallinen nainen, eikä minun kai kaikilta osin oletetakaan niin tekevän. Tietyiltä osin kyllä – ja arvaatte varmasti päällimmäisen, eli vaatetuksen kaupungilla liikkuessa. Siitä lisää seuraavalla kertaa!

Ahlan wa sahlan!

Saudi-Arabiaan ei lähdetä niin vain käväisemään. Siksi onkin niin ihmeellistä, että olen saapunut maahan, jonne on erittäin vaikea päästä käymään saati sitten asumaan. Saudi-Arabiaan ei myönnetä lainkaan turistiviisumeita, joten maan ulkopuolista turismia ei käytännössä ole. Maahan voi saada työviisumin – joka edellyttää sitä, että saa työn ennen viisumin myöntämistä – tai pyhiinvaellusviisumin, joka edellyttää sitä, että on muslimi. No, minä en ole saanut kumpaakaan näistä viisumeista, mutta mieheni sai Saudi-Arabiasta työtä ja sen mukana työviisumin, ja tämän turvin hän saattoi tuoda mukanaan perheensä. Tämäkään ei tosin ollut aivan yksinkertaista: minä en voinut saada viisumia samaan aikaan, vaan mieheni ehti olla Saudi-Arabiassa reilut kaksi kuukautta, ennen kuin minä sain viisumin. Oma viisumiprosessini oli melko monipolvinen: viisumiin tarvittiin mm. arabiankielinen virallinen käännös avioliittotodistustuksestamme (avoparina tänne ei ole asiaa) sekä monia muita dokumentteja, jotka vaihtelivat aina sen mukaan keneltä suurlähetystössä asiaa kysyi…

Mieheni firma maksoi myös minun lentoni Saudi-Arabiaan, ja matkassa oli kieltämättä tyyliä. Erityisesti nautin lentomatkan pisimmästä välistä, jonka lensin Qatar Airwaysin businessluokassa uudella Dreamliner-mallisella koneella. En pidä erityisemmin lentämisestä, ja voisi jopa sanoa että se pelottaa minua, vaikka olenkin siihen melko tottunut. Lentäminen on usein myös epämukavaa: koneessa on minimaalisesti tilaa, vieruskaverin joka liikkeen voi tuntea ja kun edessäoleva laskee penkkinsä alanojaan ruokailun aikana, istut tarjotin kiinni rintakehässäsi. Nukkuminen on hankalaa ja jos onnistut saamaan unen päästä kiinni, vierustoveri haluaa juuri silloin mennä vessaan. Business-luokassa tällaisia ongelmia ei kuitenkaan ollut, sillä penkki oli varsin tilava ja minulla oli oma yksittäinen istuimeni, jonka sai halutessaan täysin vaakatasoon.  Tilaa oli siis ruhtinaallisen paljon, ja lentokoneeseen tullessani minua tervehti ”oma” lentoemäntäni, joka tuli esittäytymään ja kysyi voisiko ripustaa takkini, ja seuraavaksi edessä olikin lasi shampanjaa. Ruoka ja juoma oli muutenkin erinomaista: kolmen ruokalajin ateria tilattiin ruokalistasta, ja jokaiseen ruokaan sai valita erikseen viinit tai muuta juotavaa. Tässä nautin jälkiruoaksi tilaamastani juustolautasesta ja lasillisesta malbecia, telkkarissa pyörii leffa (muuten, jos ette halua saapua perille punaisin silmin, ei kannata katsoa lentokoneessa Fault in Our Stars -leffaa).

WP_20140903_025
Olin siis melko vaikuttunut lentomatkustamiseni tasosta, mutta muut business-luokan matkustajat näyttivät olevan tasoon tottuneita – kukaan muu ei muun muassa ottanut kännykällä kuvia ruuastaan… kovin moni muu ei myöskään nauttinut shampanjaa, sillä lähes kaikki muut business-luokan matkustajat olivat arabeja ja arabeja nimenomaan perinneasuissaan – miehillä valkoinen pitkä ”paita” thawb ja päähine ghutra, naisilla musta abaya ja huntu.  Seuraavalla lennollani Qatarista Saudeihin kulttuuriset erot alkoi huomata jo tarjoilussakin, sillä appelsiinimehua väkevämpää ei  enää tarjoiltu kenellekään. Saudi-Arabiaan ei saa tuoda maahan alkoholia eikä alkoholia (virallisesti) saa myydä täällä. Rangaistukset ovat kovat sekä alkoholin että erityisesti huumeiden maahantuonnista.

Maahantulo jännitti monella tapaa. Ensinnäkin mietin pitkään, miten pukeutua lennolle, etten erottuisi niin valtavan paljon muista naisista kun pääsen perille. Paikalliset naiset kun eivät kulje ihan minisortseissa ja narutopissa. Päädyin tummansiniseen maksimekkoon ja asettelin mustan huivin harteilleni, ja tämä oli ihan toimiva ratkaisu. Olin myös kuullut jo etukäteen että maahantulomuodollisuudet ovat pitkät ja voivat kestää useita tunteja, joten olin henkisesti varautunut jonottamaan ja myös siihen, että kaikki matkatavarani käydään läpi (alkoholin lisäksi tänne ei saa tuoda mm. sianlihaa, mitään Israelissa valmistettua, seksuaalisesti virittäytynyttä materiaalia – saattaa pitää sisällään naistenlehdet, onhan niissä naisia bikineissä ja alusvaatteissa – eikä muiden uskontojen kuin islamin symboleita tai pyhiä kirjoja). Olinkin erittäin huojentunut, kun hetken aikaa jonotettuani melko pitkässä jonossa minulle tultiin sanomaan, että siirry jonoon luukulle 17. Luukulla 17 ei ollut ketään muita, eli uusi jono avattiin ja se avattiin erityisesti naisille ja perheille, ja pääsin heti ensimmäisenä käsittelyyn. Maahantulossa kestää mm. sen vuoksi, että kaikista ensi kertaa maahan tulevista otetaan sormenjäljet ja valokuvat, mutta tämän jälkeen kaikki sujui nopeasta. Matkatavarani läpivalaistiin, mutta niitä ei avattu. Ylipäänsä matkalaukkuni tulivat ehjänä perille ja sain ne heti linjalta poimittua – tai siis kantajani sai ne poimittua, täällä on kentillä ja muuallakin kantajia, jotka kantavat pientä tippiä vastaan tavarasi.  Palvelu, jota en aina haluaisi enkä varsinkaan tarvitsisi, mutta se tuntuu olevan maan tapa ja siitä kieltäytyminen on hankalaa. No, saavatpahan kantajat ainakin elantonsa tästä työstä. Mieheni tuli minua vastaan kentälle ja mitään kovin kiihkeää jälleennäkemistä ei voinut olla, sillä julkisilla paikoilla ei saisi koskettaa vastakkaista sukupuolta. Halasimme nopeasti kuitenkin – olimme siis heti rikkomassa sovinnaissääntöjä.

Täällä on hirveän paljon nähtävää ja katseltavaa ja ihmeteltävää – varsinkin ihmeteltävää. Olen nyt ollut melkein viikon täällä ja jotkin jutut alkavat loksahdella paikoilleen, mutta opittavaa on vielä paljon. Täällä ei ole ollut ihan niin hankalaa kuin etukäteen pelkäsin ja mitä etukäteen luin, tämä on ainakin ensivaikutelmani. Ihmiset ovat olleet todella ystävällisiä, niin paikalliset kuin muut länsimaalaisetkin.  Ruoka on hyvää ja sitä on monenlaista, ja olen ollut tyytyväinen asuntoomme ja taloon, jossa asumme. Kuuma täällä on, joka päivä on yhä yli 40 astetta lämmintä ja kun tuulee, tuntuu kuin olisi föönissä. Sadetta ei ole nähty kuukausiin. Pidän lämpimästä säästä, mutta keskipäivän aurinko täällä on aika armoton. Mutta siitä ja muista asioista lisää ensi kerralla!